Suuri seksikeskustelu

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Suuri seksikeskustelu

kerpele
Käyttäjä
3486 viestiä

08.02.12 klo 21:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine kirjoitti:

Tärkeintä on spoiva koko kroppaan nähden ja sopivan täyteläiset.

Olen samoilla linjoilla, spoivan kokoiset luomurinnat ovat parhaat. Enemmän olen kyllä persemiehiä.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1411 viestiä

08.02.12 klo 21:35 - linkitä tähän kommenttiin: #

kerpele kirjoitti:


Olen samoilla linjoilla, spoivan kokoiset luomurinnat ovat parhaat. Enemmän olen kyllä persemiehiä.

Samoin. Laitoin tosin tissivaihtoehdon perseen sijaan juuri siksi koska rintojen koosta on puhuttu enemmän kuin takapuolen hyvistä ominaisuuksista.

Olen usein ihmetellyt sitä miksi hyvän takapuolen ominaisuudet ovat yleisesti olleet vähemmän puhuttuja kuin rintojen koko. On puhuttu kauan peniksen ja rintojen koosta, mutta vähemmän pepusta.

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Käyttäjä
19 viestiä

14.02.12 klo 05:39 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nykymaailmassa elävän nuoren on hyvin vaikeaa löytää itselleen sopivaa ideologiaa taikka uskontoa, puhumattakaan mistään kokonaisesta maailmankuvasta. Kun kaikki ihmiskunnan keräämä tieto on saatavilla muutamassa sekunnissa, muuttuu kaikki myöskin suhteelliseksi ja hyvin nopeasti kyseenalaistettavaksi. En enää edes tiedä, olenko olemassa.

En ymmärrä, kuinka nykytiede voi yhä uskoa sattumaan. Sattuma ei ole mitään muuta kuin ihmisen tiedon puutetta. Jos ihmisellä olisi käytössään kaikki se tieto, mitä universumi pitää sisällään (tämä on periaatteessakin jo mahdotonta, sillä maailmahan on jatkuvassa muutoksessa), emme enää pitäisi asioita sattumana, vaan ymmärtäisimme, että kaikki tapahtuu jostakin syystä, ja kaikki on sidoksissa kaikkeen. Tällä "syyllä" en tarkoita mitään "kohtaloa" tai muutakaan sellaista. (Tai jossakin määrin tarkoitankin, mutta en sillä tavoin kuin se helposti ymmärretään. Kohtalo asetetaan usein vastakkain valinnanvapauden kanssa, vaikka teoriat tukevatkin toisiaan. Valinnanvapautta kannattavat kysyvät, kuinka ihminen voi tehdä valintoja, jos asiat ovat ennalta määrättyjä. Mutta itse asiassa ihmisellä ei ole valinnanvapautta, vaan valinnanpakko. Ihmisen on pakko valita, ja ihmisen tekemät valinnat eivät ole jossakin irrallisessa, aineettomassa tilassa tehtyjä, vaan ne liittyvät johonkin aiempaan.) Sanotaan vaikkapa, että laitoin tänään vahaa hiuksiini (mitä en tosin oikeasti tehnyt). Tämä ei tapahtunut missään tyhjiössä, vaan sillä oli syynsä. Laitoin vahaa, koska olin menossa tapaamaan jotakuta tyttöä. Laitoin vahaa, koska olin aiemmin ostanut sitä kaupasta. Olin ostanut sitä kaupasta, koska olin joskus syntynyt. Olin joskus syntynyt, koska... Ketju jatkuu loputtomiin, ja lopulta siihen sisältyy joka ikinen tapahtuma maailmankaikkeuden historiassa. Pieninkin muutos, ja en olisi koskaan syntynyt tähän maailmaan. Ja kuitenkin synnyin. Ihmisellä on kyky jossitteluun, mutta avaruudella ei ole. Joka ikinen tapahtuma pohjaa edelliseen (ja myös tulevaan?), ja sen takia mitään ei tapahdu sattumalta, vaan kaikki on rationaalisen, luonnollisen syyketjun seurausta. Ajatellaan vaikkapa kolikon heittämistä. Meille vaikuttaa sattumalta, saammeko kruunan vai klaavan. Heitämme. Saamme kruunan. Oliko jälkikäteen ajateltuna todella sattumaa, että saimme kruunan? Olisimmeko tällä nimenomaisella kerralla todella voineet saada klaavan? Emme tietenkään, sillä saimme kruunan. Ja tässä vaiheessa voi jo ihmisenkin tiedoilla esimerkiksi heiton voimasta, kolikon pyörimisnopeudesta ym. päätellä, ettemme olisi voineet saada mitään muuta kuin kruunan. Meille ihmisille, jotka kokemme asiat subjektiivisesti, nähden vain yhden ajan ulottuvuuden, maailmankaikkeus näyttää kyllä toimivan sattumanvaraisesti. Mutta asia ei ole näin: maailmankaikkeus on tällaisenaan täydellinen, eikä se voisi mitenkään olla minkään muunlainen. Siinä missä uskonto vastaa kysymykseen miksi? jumala, vastaa tiede samaan kysymykseen sattuma. Kumpikaan selitys ei tyydytä.

Mitä on aika? Kuinka pitkä on nykyhetki? Jos nykyhetki on olemassa, ja jos se on erotettavissa menneisyydestä ja tulevaisuudesta, voidaan se tällöin mitata. Mutta kuinka voimme mitata nykyhetken, kun voimme aina siirtää pilkkua yhden nollan verran eteenpäin? Jos nykyhetki taas on äärettömän lyhyt, on se samalla myös äärettömän pitkä. Tällöin nykyhetki kattaa kaiken, myös menneisyyden ja tulevaisuuden. Samalla tavoin kuin viiva ja piste.

Monet ihmiset kritisoivat uskontoja tutkimatta niitä laisinkaan tai ymmärtämättä niistä todellisuudessa mitään. Tällöin he turvautuvat tieteellisen maailmankuvan tarjoamaan onttoon nihilismiin, jossa kiistetään kaikki, ja koitetaan tällä tavoin luoda itselle muita "realistisempi" maailmankuva. Itse en usko uskontoihin siinä mielessä, kuin se uskontojen sisällä ymmärretään. Mielestäni silloin, kun todella uskoo johonkin (enkä nyt puhu vain uskonnoista, vaan mistä tahansa ideologiasta) eikä enää näin ollen kyseenalaista mitään, mikä tuon uskomuksen piiriin liittyy, ollaan huonossa jamassa. Mutta jos taas käyttää uskontoa esimerkiksi turvakeinona kehityskriisissä tai akuutissa, trauman aiheuttavassa kriisissä, ja tukeutuu siihen ja löytää siitä sisältöä elämäänsä, voi se olla psykologisesti erittäin tärkeäkin selviytymismekanismi. Helpoin tapa on kysyä itseltään: "Voin uskoa mitä tahansa, mutta ajattelenko, ettei sillä ole loppujen lopuksi mitään vaikutusta siihen miten asiat todellisuudessa ovat? Vai onko uskollani merkitys siihen?" Jos vastaan, että uskoin sitten mitä tahansa, ei sillä ole vaikutusta siihen miten asiat todella ovat, en ole tällöin tosiuskovainen.

Mutta vaikkei olisikaan uskovainen, on silti mielenkiintoista tutkia uskontoja. Itse vihasin pitkään kaikkia uskontoja, etenkin kristinuskoa, mutta nyttemmin olen jo hieman päässyt vihan yli ja yrittänyt ymmärtää uskontoja ilmiönä. Jos esimerkiksi kristinuskoa tarkastelee poistamalla siitä fundamentaalin aspektin, voi sieltä löytää paljonkin sisältöä. Jo kristinuskon lähtöasetelma on psykologisesti mielenkiintoinen, ja toisaalta myöskin hyvin, hyvin luonnollinen: kuinka luonnollista onkaan, että ihminen eläinlajina tekee juuri itsestään (Jeesuksesta) jumalankuvan, ja kuinka luonnollista onkaan, että ihminen ajattelee että kaikki on luotu juuri ihmistä varten. Tämä ei oikeuta vielä mihinkään, mitä ihminen on tehnyt, mutta silti se on ihmisen luonto. Itse asiassa kristinusko on yksi inhimillisimmistä ja humanistisimmista uskonnoista maailmassa, jos sitä tarkkailee tietystä perspektiivistä. Jeesuksen opetuksista löytää paljon moraalisesti hyviä neuvoja ihmiselämälle. Ja silti, jos joutuisin niiden kanssa taivaaseen, jotka kutsuvat itseään kristityiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, tarkoittaisi se minulle lähinnä helvettiä. Kun puolestaan kristinuskon helvetti, ikuinen kadotus, merkitsisi minulle taivasta.
Buddhalaisuudessa sekä taolaisuudessa on mielestäni lukemattomia hyviä opetuksia, etenkin meille länsimaalaisille. Ne liittyvät lähinnä luonnon kunnioittamiseen ja myötätunnon taidon opettelemiseen. Jokainen ihminen on itsekäs, ajattelemme vain ja ainoastaan itseämme. Silloinkin kun ajattelemme vaikkapa läheisiämme, ajattelemme loppujen lopuksi itseämme. Lähimmäiset peilaavat vain tarkimmin meitä. Mutta itsekkyys ei estä tuntemasta myötätuntoa. Buddhalaisuuden ytimessä on myötätunto. Kunpa oppisinkin joskus sen taidon. On surullista ajatella silloin, kun tuntee myötätuntoa, että viiden minuutin päästä on sen jo unohtanut.

Onko absoluuttia, objektiivista totuutta? Jos kolme ihmistä katsoo pöytää, näkee jokainen heistä pöydän eri tavalla. Pöytä on ihmisille sininen, mutta koira näkee sen mustana. Mehiläinen näkisi sen ultravioletin näköisenä. Minkä värinen pöytä siis oikeasti on? Helposti vastaamme, että sininen, koiran ja mehiläisen näössä on vikaa, mutta jälleen: olemme ihmisiä, joten tottakai vastaamme, että se on sininen. Herääkin kysymys, onko pöytä todellisuudessa minkään värinen? Onko sitä edes olemassa? Täytyyhän sen olla olemassa, kun kaikki kuitenkin näemme sen, vaikka jokainen näkeekin sen eri tavalla. Mutta toisaalta, olemme jokainen myöskin subjekteja, joten vaikka miljoona ihmistä todistaisi, että näkee pöydän, ei se silti kertoisi, onko se oikeasti olemassa, objektiivisesti, sillä jo se, että katsomme pöytää asettaa meidät tukeutumaan aisteihimme, joihin emme voi luottaa objektiivisessa prinsiipissä. Jos haluaisimme todella tietää, mikä tuo pöytä on, täytyisi meidän olla kaikki, tuo pöytä itsekin siis. Onko objektiivisella maailmalla sitten mitään kosketuspintaa meidän subjektiiviseen maailmaan? Asettaako se jonkinlaiset ääriviivat meille, joista näemme vain osan, ikään kuin varjon? Jos objektiivinen maailma todella on olemassa, jos tuo pöytä on aivan oikeasti jokin, ei ainoastaan ihmisen tai eläimen aistien kohdistuma, on se lähin, mitä minun tajunnassani tarkoittaa jumala tai jumaluus. Minun jumalani olisi siis yltiörealistinen, vakuus siitä että tämä maailma on todellinen, eikä mitenkään yliluonnollinen. Mutta sitten toisaalta, minun ajatuksenihan ovat subjektiivisia.

Pidämme itseämme eläimiä korkeampina sen vuoksi, että aivomme ovat niin paljon kehittyneemmät kuin eläinten. Tiedostamme oikean ja väärän. Mutta mielestäni olemme monessakin kohdassa jopa typerämpiä kuin eläimet. Me tiedämme, mikä on oikein ja mikä väärin, ja silti teemme väärin. Se on kaksinkertaista typeryyttä. Mielestäni vasta, kun ihminen ymmärtää lajina ottaa oikeuksien rinnalle myöskin velvollisuuksia ja ymmärtää älykkäimpänä eläimenä maapallolla olevansa vastuussa siitä, olemme eläinten yläpuolella. Ja tämähän tulisi tietenkin aloittaa ihmisten keskinäisestä ymmärryksestä, vastuusta ja myötätunnosta. On absurdia puhua eläinten oikeuksista tai luonnonsuojelusta niin kauan kun teemme toisillemmekin sitä mitä tällä hetkellä teemme. Älkääkä ymmärtäkö väärin, en luule olevani yhtään sen parempi kuin muutkaan. Minä se vasta pahinta laatua olenkin.

Minulla olisi hirveä luomisenvimma, haluaisin tehdä jotakin elämälläni, mutten vain pysty. Olen peloissani, kaiketi. Elän mielummin illuusiossa kuin kohtaan elämän realistisesti ja alan työstämään sitä. Ja kaikkein kamalinta on se, että tiedostan tämän, enkä silti tee asialle mitään. Pahin pelkoni on, että jonakin päivänä havahdun siihen että olen hukannut koko elämäni tekemättä sitä, mitä minun olisi oikeasti pitänyt tehdä. Minulla ei ole varaa hukata tätä elämää. Ei vain yksinkertaisesti ole. Ja siltikin vietin jälleen päivän tekemättä mitään, mitä pitäisin sisällöltään merkittävänä. En voi sanoa eläneeni tähän saakka siten, kuin olisin halunnut. Ja masentavinta on tietää, etten luultavasti tulevaisuudessakaan tule elämään.

Mutta onko loppujen lopuksi millään mitään merkitystä? Kaikki on lopulta yhdentekevää. Ja se johtuu siitä että kuolen (toisaalta, jos en koskaan kuolisi, silloinhan kaikki vasta yhdentekevää olisikin). Mitä ikinä teenkin elämälläni, kirjoitinpa sitten kirjan joka muistetaan vielä viidensadan vuoden kuluttua, tai makasin sohvalla, tulen joka tapauksessa kuolemaan. Ja silloin kaikki loppuu. Onko maailma olemassa sen jälkeen, kun kuolen? Vai onko kaikki vain minussa, kuten me ihmiset sen koemme. Sillä mitä ikinä ihminen ajatteleekaan, ajattelee hän aina olevansa oikeassa. Jopa silloin, kun ihminen ajattelee olevansa väärässä, ajattelee hän olevansa oikeassa siinä että on väärässä. Jo se, että minä ihmisenä sanon että ihminen ajattelee aina olevansa oikeassa todistaa väitteen puolesta. Ja tavallaan se onkin totta, sillä omassa subjektiivisessa maailmassaan ihminen todella on aina oikeassa.

Istun sateessa ja itken.

Heinätonttu
Käyttäjä
94 viestiä

14.02.12 klo 07:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode kirjoitti:

En ymmärrä, kuinka nykytiede voi yhä uskoa sattumaan [...] maailmankaikkeus on tällaisenaan täydellinen, eikä se voisi mitenkään olla minkään muunlainen...

Vaikka tuon viestin voisi varmaan erottaa omaksi aiheekseen ja vaikkei viestiin ehkä ole tarkoitus mitään vastata, tartun nyt kuitenkin tuohon ajan ja sattuman luonteeseen kun heräsin näin aikaisin eikä muutakaan tekemistä ole.

Tuota determinismin ongelmaa olen, kuten varmasti useimmat ihmiset tässä iässä, itsekin pohtinut. Äkkiä ajateltuna kausaalinen maailmankaikkeus tuntuisi järkevältä, jokaiselle asialle ajatuksiamme myöten on syy menneisyydessä, tarkastelemme sitä sitten sosiologian tai atomien tasolla. Einsteinin aika-avaruusteorian mukaan kuljemme lineaarisella aikaulottuvuudella eteenpäin, joka on olemassa sellaisenaan sisältäen sekä menneisyyden että tulevaisuuden. Täten jos pystyisi havainnoimaan koko systeemin tilan jonain ajan hetkenä, voisi teoriassa selvittää tähän tilaan johtaneet syyt ja ennustaa myös tulevaisuuden tapahtumat.

Nykytiede kai uskoo sattumaan lähinnä kvanttimekaniisesta maailmankuvasta asiaa tarkastellessaan. Tällaisen näkökulman ymmärtäminen on maallikolle varmasti vaikeaa ja minunkin on oikeastaan turha asiasta selittää kun en siitä oikeasti mitään tiedä. Asiasta kiinnostuneena olen kuitenkin siihen tutustunut. Kvanttimekaanisen käsityksen mukaan aika ei ole sulavaa jatkumoa, vaan yksittäisistä tapahtumista, ikään kuin ajan jyväsistä kasautuva diskreetti sarja, jossa jokainen jyvänen on yksi kvanttitapahtuma. Nämä tapahtumat pelaavat puhtaasti todennäköisyyksillä, tietyssä tapauksessa on todennäköisintä että lopputulos on x, mutta voi olla että se on myös y. Todennäköisyyksien käyttäminen ei tarkoita, että olisi puutetta tiedosta, koska kvanttimekaniikassa mitään puuttuvaa tietoa ei ole, asiat ovat todella sattumanvaraisia. (Tietysti jos sinulla on tiedossa jokin kvanttilaki joka määrää kuinka asiat menevät, voit kertoa sen muillekin.) Tällaisessa näkemyksessä aika kasvaa näistä tapahtumista, eikä siis ole vielä olemassa, jolloin myös tulevaisuus olisi vielä arvoitus.

Siksipä onkin väärin sanoa että tiede "yhä uskoo sattumaan", koska välissä oli vaihe jossa maailmankaikkeus nähtiin ideaalisena newtonilaisena kellopeliuniversumina jossa kaikki toimi kauniisti ja ennalta-arvattavasti, fysiikan lakien mukaisesti. Eipä sillä, tuskin tämä tieto helpottaa eksistentiaalista ahdistustasi, dekoherenssin vuoksi kun maailma makrotasolla toisaalta on hyvin pitkälle sellainen kuin millaisena sen kuvailit, mutta ehkä mahdollisuus aidosta sattumanvaraisuudesta jotain toivoa tuo.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1411 viestiä

14.02.12 klo 12:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Siis tiede ei aivan perustu sattumaan, vaan siihen että on olemassa tiettyjä kemian ja fysiikan lakeja joiden mukaan syntyy tiettyjä asioita. Alkuräjähdys esimerkiksi ei ollut sattumaa, vaan siinä fysikaaliset ja kemialliset yhtälöt loivat maailmankaikkeuden. Ja sitten siitä lähti lopulta täällä päin avaruutta kehitys siihen että syntyi aurinko, aurinkokunta ja maapallo. Ja samojen yhtälöiden ansiosta maailman syntyi ihmisiä, jotka jostain aivojen kehityksessä syntyneen bugin vuoksi uskovat että olemme täällä koska jumala pisti meidät tänne. Mutta myös sattumalla on merkityksensä maailman ja maailmankaikkeuden synnyssä. Ihmiskunta olisi voinut myös kehityä johonkin muualle linnuradan galaksissa sijaitsevaan planeettaan tai jäädä kokonaan syntymättä jos sattuma olisi niin osunut kohdalle. Oikeastaan se että maailmankaikkeus on tälläinen on sattumien ja fysiikan lakien yhteistulosta. Esimerkiksi dinosauruksia ei enää ole olemassa sen sattuman vuoksi kun 65 miljoonaa vuotta sitten maapallo osui kiertoradallaan samalle kohdalle mistä asteroidi/komeetta oli menossa. Tämän sattuman ansiosta nisäkkäät (kuten ihmiset) ovat samassa asemassa eläinkunnassa kuin dinosaurukset aikanaan.

Sattuman vuoksi ihmiseen on tullut myös paljon huonoja ominaisuuksia. Kuten mahdollisuus petoksiin ja vihaan. Ihmisen epätäydellisyyksien vuoksi meillä on myös uskontoja. Ihminen on riittävän viisas luodakseen arkkitehtuurin ja matenmatiikan, mutta kuitenkin samalla tarpeeksi tyhmä uskoakseen näkymättömiin henkiin. Mutta jokainen uskokoon miten tahtoo. Kunhan ei ala häiritsemään muita ihmisiä ja muistaa että ateistillakin on oikeus ajatella miten tahtoo.

Btw OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode, eikö sinusta tunnu yhtään siltä että kirjoituksesi meni ehkä hiukan väärään ketjuun? http://www.leffatykki.com...ainettua-sanaa/82753?p=23 Tämä ketju olisi ehkä ollut vielä parempi paikka.

gojira
Käyttäjä
228 viestiä

14.02.12 klo 13:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode kirjoitti:

Minulla olisi hirveä luomisenvimma, haluaisin tehdä jotakin elämälläni, mutten vain pysty. Olen peloissani, kaiketi. Elän mielummin illuusiossa kuin kohtaan elämän realistisesti ja alan työstämään sitä. Ja kaikkein kamalinta on se, että tiedostan tämän, enkä silti tee asialle mitään. Pahin pelkoni on, että jonakin päivänä havahdun siihen että olen hukannut koko elämäni tekemättä sitä, mitä minun olisi oikeasti pitänyt tehdä. Minulla ei ole varaa hukata tätä elämää. Ei vain yksinkertaisesti ole. Ja siltikin vietin jälleen päivän tekemättä mitään, mitä pitäisin sisällöltään merkittävänä. En voi sanoa eläneeni tähän saakka siten, kuin olisin halunnut. Ja masentavinta on tietää, etten luultavasti tulevaisuudessakaan tule elämään.

Vaikka onkin kliseistä tekstiä, niin kylmät väreet kävi tuota lukiessa, kun taustalla soi Stam1nan Puolikas Ihminen ja kaikenlisäksi samastuin pelottavan paljon. Ei yhtään hullumpi universaali vuodatusmaratooni, mutta kuten edellä jo mainittiin taisit vahingossa väärään topicciin viestisi iskeä. Heitetään samontein pystyyn vaikka diippii-settii topicci. :D

HoldenC.
Käyttäjä
4 viestiä

14.02.12 klo 18:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Heinätonttu kirjoitti:

Nykytiede kai uskoo sattumaan lähinnä kvanttimekaniisesta maailmankuvasta asiaa tarkastellessaan. Tällaisen näkökulman ymmärtäminen on maallikolle varmasti vaikeaa ja minunkin on oikeastaan turha asiasta selittää kun en siitä oikeasti mitään tiedä. Asiasta kiinnostuneena olen kuitenkin siihen tutustunut. Kvanttimekaanisen käsityksen mukaan aika ei ole sulavaa jatkumoa, vaan yksittäisistä tapahtumista, ikään kuin ajan jyväsistä kasautuva diskreetti sarja, jossa jokainen jyvänen on yksi kvanttitapahtuma. Nämä tapahtumat pelaavat puhtaasti todennäköisyyksillä, tietyssä tapauksessa on todennäköisintä että lopputulos on x, mutta voi olla että se on myös y. Todennäköisyyksien käyttäminen ei tarkoita, että olisi puutetta tiedosta, koska kvanttimekaniikassa mitään puuttuvaa tietoa ei ole, asiat ovat todella sattumanvaraisia. (Tietysti jos sinulla on tiedossa jokin kvanttilaki joka määrää kuinka asiat menevät, voit kertoa sen muillekin.) Tällaisessa näkemyksessä aika kasvaa näistä tapahtumista, eikä siis ole vielä olemassa, jolloin myös tulevaisuus olisi vielä arvoitus.

Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa sekä fysiikkaa että matematiikkaa ja aika pahasti osui kommenttisi silmiini. Tässä muutamia korjauksia.

"Nykytieteessä" satunnaisuus vaikuttaa hieman laajemmallakin alalla kuin kvanttimekaniikassa. Kvanttimekaniikka jakautuu lisäksi vielä lukuisiin koulukuntiin, joilla jokaisella on omat tulkintansa kvanttifysikaalisista ilmiöistä.

Kvanttimekaniikka ei tutki aikaa, vaan lähinnä energiaa, fysikaalisia suureita. Myös hiukkasten aaltoliikettä ja keskinäistä vuorovaikutusta. Kvanttimekaniikan eri teorioihin sovelletaan erilaisia aikakäsityksiä ja ulottuvuuksia aina 11 ulotteiseen maailmankaikkeuteen ja rinnakkaisiin universumeihin saakka.

Kvanttimekaniikka kuvaa diskreettejä, kuten sanoit, mutta se ei poista syy yhteyksien olemassaoloa ja entiteettien välistä vuorovaikutusta vaan pikemminkin tukee niitä, asettaen niille uudet, klassisesta mekaniikasta paljolti poikkeavat lait. Tämä taas nojaa muun muassa pimeän aineen teoriaan, jota tunnetaan vielä toistaiseksi kovin vähän.

Sanoit ettei kvanttimekaniikassa ole puuttuvaa tietoa. En tiedä mistä olet tämän käsityksen saanut, mutta se pitää kyllä huonosti paikkaansa. Edes aikamme suurimmat fyysikot eivät ymmärrä vielä kovinkaan hyvin kuinka eri kvanttimekaniikan ilmiöt toimivat. Muun muassa Einstein hykläsi koko teorian, tosin pitkälti siksi että se osaltaan horjutti hänen laatimaansa yleistä suhteellisuusteoriaa. Kvanttimekaniikan ilmiöitä, esimerkiksi sitä kuinka kaksi hiukkasta voivat olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa vaikka ne sijaitsisivat miljardien valovuosien päässä toisistaan, ei ymmärretä vielä laisinkaan. Syyt on selitettynä erilaisin tilastollisin ennustusmenetelmin, ja nykyisin kvanttimekaniikka lähestyykin jo melkeinpä tilastotiedettä.

Kvanttimekaniikassa tutkitaan diskreetin kaikki mahdolliset reitit. Käsitin, että se "sattuma" josta OneMoreHippie kirjoitti oli sidoksissa kysymykseen universaaleista ja se oli hyvin pseudotieteellinen. Tällä taas ei ole mitään tekemistä kvanttifysiikan kanssa. Kysy ihmeessä jos jotain jäi epäselväksi tai jos kiinnostaa tietää asiasta laajemmin tai vaikka joidenkin kaavojen kautta esitettynä.

Heinätonttu
Käyttäjä
94 viestiä

14.02.12 klo 18:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

HoldenC. kirjoitti:

Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa sekä fysiikkaa että matematiikkaa....

Vittu, vähän pelkäsinkin että höpötän mitä sattuu kun yritän syvällisimmistä puhua. No onneksi korjasit.

HoldenC. kirjoitti:

Sanoit ettei kvanttimekaniikassa ole puuttuvaa tietoa.

Tällä tarkoitin vain tuon todennäköisyyshommelin yhteydessä, en yleisellä tasolla. OneMoreHippie totesi sattuman olevan vain tiedon puutetta, ja kun puhutaan todennäköisyyksistä, yleensä ajatellaan tämän tarkoittavan että tarkempi tieto asiasta puuttuu ja joutudutaan turvautumaan todennäköisyyksiin, mutta (ilmeisesti erheellisen) käsitykseni mukaan kvanttimekaniikassa mitään tällaista tarkempaa tietoa ei varsinaisesti voida saavuttaa, vaan tässä yhteydessä siis tuleva tapahtuma ei määräydy minkään säännön mukaan, jolloin olisi virheellistä väittää sattuman olevan tiedon puutetta, koska mitään "puuttuvaa" tietoa ei ole ja kyseessä on aidosti sattumanvarainen tapahtuma.

sulo
Käyttäjä
3252 viestiä

14.02.12 klo 19:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Niin pervo kuin olenkin ja yleensä näen kaksimielisyyksiä joka asiassa, niin nyt en ole viimeiseen 6 viestiin nähnyt mitään seksiin liittyvää. Hmm. Oikeastaan ainoa vähänkin alapäihin liittyvä on siinä, että en ymmärrä hevonvittua mistä nyt puhutaan.

HoldenC.
Käyttäjä
4 viestiä

15.02.12 klo 00:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Heinätonttu kirjoitti:

käsitykseni mukaan kvanttimekaniikassa mitään tällaista tarkempaa tietoa ei varsinaisesti voida saavuttaa, vaan tässä yhteydessä siis tuleva tapahtuma ei määräydy minkään säännön mukaan, jolloin olisi virheellistä väittää sattuman olevan tiedon puutetta, koska mitään "puuttuvaa" tietoa ei ole


Puhut nyt itsesi kanssa ristiin. Emmehän voi tietää ettei mitään tietoa puutu, sillä jos jokin tieto puuttuu emme välttämättä tiedä sitä. Se olisi paradoksi. Voimme toki muodostaa teorioita ja lausekkeita, muttemme pysty aukottomasti todistamaan niitä oikeiksi. Tieteen lähtökohta on se että se on kumottavissa.

Olen siinä mielessä yhtä mieltä OneMoreHippien kanssa sattumasta ja tiedon puutteesta, että monet tieteen piirissä aiemmin sattumana pidetyt ilmiöt ollaan myöhemmin pystytty selittämään tiedon karttuessa, esimerkiksi uuden syy-yhteyden löytyessä. Matematiikassa puolestaan satunnaisuus mahtuu luonnonlakien sisälle, se on yksi matematiikan lainalaisuuksista. Nämä kaksi ovat täysin eri asioita.

Sattuma tai satunnaisuus käsitteenä on siis monitulkintainen. Nähdäkseni puhutte nyt eri asioista. "Todennäköisyyshommeli" ja pari muuta kohtaa viestistäsi jäi minulle hieman epäselväksi, mutta ehkäpä sitten kun maailmankaikkeus on lopettanut laajenemisensa ja aloittanut supistumisensa kääntäen ajan suunnan ymmärrän paremmin luettuani sen takaperin. :D

Sgt.Rane
Käyttäjä
523 viestiä

15.02.12 klo 13:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode kirjoitti:

Minulla olisi hirveä luomisenvimma, haluaisin tehdä jotakin elämälläni, mutten vain pysty. Olen peloissani, kaiketi. Elän mielummin illuusiossa kuin kohtaan elämän realistisesti ja alan työstämään sitä. Ja kaikkein kamalinta on se, että tiedostan tämän, enkä silti tee asialle mitään. Pahin pelkoni on, että jonakin päivänä havahdun siihen että olen hukannut koko elämäni tekemättä sitä, mitä minun olisi oikeasti pitänyt tehdä. Minulla ei ole varaa hukata tätä elämää. Ei vain yksinkertaisesti ole. Ja siltikin vietin jälleen päivän tekemättä mitään, mitä pitäisin sisällöltään merkittävänä. En voi sanoa eläneeni tähän saakka siten, kuin olisin halunnut. Ja masentavinta on tietää, etten luultavasti tulevaisuudessakaan tule elämään.

Hienointa eksistentialismissa on se, että luot itse elämällesi merkityksen.
Oli se sitten mikä tahansa.
Luomisenvimmaa podetaan täälläkin puolella ruutua.
Lääkkeinä ainainen unelmointi tai konkreettinen työ ja illuusion murtaminen tai sen konkretisoituminen (kirjan kirjoittaminen, musiikin tuottaminen, elokuvien tekeminen jne.)
Tyhjyydessä on hieno elää, sen voi täyttää kauniilla unelmilla.
Mutta kuka ei haluaisi jättää merkkiä itsestään tähän maailmaan?

gojira
Käyttäjä
228 viestiä

15.02.12 klo 15:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Josko jätetään tämä ketju rauhaan tuosta ei niin seksikkäästä aiheesta ja vuodatetaan ne jatkossa Diippii Settii -ketjuun: http://www.leffatykki.com...loota/384181?p=1#c-384222

JohnRambo
Käyttäjä
227 viestiä

16.02.12 klo 11:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mites ne Osaman pokevideot?

sulo
Käyttäjä
3252 viestiä

31.03.12 klo 12:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

http://www.youtube.com/watch?v=_v_pUTf9SII

Filosofista keskustelua sukupuolielimistä. (Lähinnä naisten.) Pätkä Lampaansyöjistä. Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki pienessä tumussa.

Miihkali
Moderaattori
1961 viestiä

02.08.12 klo 19:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

http://www.youtube.com/watch?v=mSgYtSktOWE

Broidi mun hoitelee kymmentä naista
"Ei yksikään kanssani sängystä laista"
Peilille elvistää nahkatakkia
"Lähdenpä baanalle dippaamaan nakkia"

Vasuri
Käyttäjä
1315 viestiä

01.11.12 klo 10:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mielestäni kokonaisuus on naisten kauneudessa tärkeä seikka. On hieman häiritsevää, jos naisen rinnat ovat täydellisiä mutta takamus lätsäpeppu-mallinen. Sama pätee myös toisinkin päin. Täytyy kyllä realistisesti myöntää, että eihän sille mitään mahda, jos jollakulla naisella on yllä esitetyn kaltaiset ulkoiset piirteet. Ei ihminen omalle ulkonäölleen mitään mahda, paitsi tietenkin kuntoilemalla ja itsensä pitämisellä laihana.

Tärkeimpänä seikkana pidän kuitenkin naisen (ja kenen tahansa muunkin) sisäistä kauneutta, johon tietysti kuuluvat mm. persoonallisuus ja käytöstavat. Joku nainen voi olla kaunis, mutta luonteeltaan aivan kamala tai aivan kana-aivoinen, ja mähän en tykkää kummastakaan. Ja siksi pyrinkin elämänkumppania etsiessäni välttelemään sellaisia naisehdokkaita.

Nutipää pohjolasta
Käyttäjä
248 viestiä

01.11.12 klo 12:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

En tiedä miksi, mutta tästä ketjusta tuli välittömästi mieleeni oma täysin vakavalla naamalla heitetty letkautus joskus 11-vuotiaana. "Min en mee töihin, enkä ota akkaa!" Tässä masentuneena näyttöpäätteen edessä täytyy todeta, että tuo pitää tällä hetkellä hiivatin hyvin kutinsa. Työttömänä virunut kohta kome kuukautta ja akkakin jätti puolivuotta sitten.

Keskustelut