Kuolleita

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Kuolleita

esimies
Käyttäjä
2574 viestiä

18.03.11 klo 18:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nate Dogg R.I.P.
Ensimmäinen julkkiskuolema pitkään aikaan, joka todella surettaa. Yksi musabisneksen mageimmista äänistä. Todellinen g-funkin sanansaattaja ja iso syy siihen, että itsekin aikoinaan räpistä innostuin. Liian nuorena lähti. Monta kivikovaa kertsiä jäi tekemättä.

Kukaan ei tiedä Naten uutta suuntanumeroa, mutta todennäköisesti kyseessä on parempi paikka...respect.

Maximus
Käyttäjä
1316 viestiä

18.03.11 klo 21:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Onko tämä topikki jokin murhapäiväkirja AP:lle? Ettei ukko vaan kävisi itse heiluttamassa veitseä siellä sun täällä, kun noin useasti tänne henkilöitä listailet! Keskuudessamme on sarjamurhaaja.

AP
Tähtääjä
1158 viestiä

23.03.11 klo 15:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

Yksi suosikkinäyttelijöistäni ja Hollywoodin legendoista on kuollut:

http://www.hs.fi/kulttuur...+on+kuollut/1135264849754

"Näyttelijä Elizabeth Taylor on kuollut, kertoo ABC-televisiokanava. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.

Elizabeth Taylor eli melkein koko elämänsä julkisuudessa ja paljolti kameroiden ympäröimänä. Hänen elokuvauransa alkoi Hollywoodissa kymmenvuotiaana. Jo 17-vuotiaana hän näytteli pääosia MGM:n suurimmissa tuotannoissa.

Taylor sai Oscar-palkinnon parhaasta naispääosasta kaksi kertaa. Ensimmäinen tuli elokuvasta Ei rahasta vuodelta 1960 ja toinen vuonna 1966 valmistuneesta Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Taylor tunnettiin myös myrskyisästä yksityiselämästään. Hänen avioliittonsa näyttelijä Richard Burtonin kanssa teki pariskunnasta globaaleja lööppijulkkiksia, ja Taylor jäi siihen ansaan pysyvästi.

Hänen palkkionsa, timanttinsa, lemmikkieläimensä, sairautensa, liikakilonsa, lapsensa ja aviomiehensä olivat kaikki jutunaiheita."

Tämä oli jo pieni shokki, vaikka tuota ikää olikin jo kyseiselle näyttelijättärelle kertynyt. Suhtautumiseeni vaikuttaa myös se, että ihan pari päivää sitten katsoin hienon Paikka auringossa -elokuvan, jossa hän teki vaikuttavan roolisuorituksen. Siinä oli kyllä uskomattoman kaunis ja lahjakas nainen.

Söpö
Ylläpitäjä
2866 viestiä

24.03.11 klo 23:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Totta, kaunis ja lahjakas Mrs. Taylor oli. Eräs Hollywoodin viimeisistä suurista legendoista on poissa. Rest in peace.

Mr. Pink
Käyttäjä
1243 viestiä

09.04.11 klo 19:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

http://www.imdb.com/news/ni9435018/

Sidney Lumet on kuollut. Paljoa tuotoksia en ole kyseiseltä ohjaajalta nähnyt, mutta ainakin 12 angry men on ehkäpä yksi parhaimmista elokuvista, mitä olen ikinä nähnyt. Enpä tosiaan odottanut kuulevani tälläistä uutista, kun IMDB:n avasin. Pieni järkytys, vaikka olihan Lumet jo 86-vuotias.

R.I.P. Sidney Lumet

AAnyway
Käyttäjä
90 viestiä

16.04.11 klo 16:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

En ole ennen tätä topicia huomannutkaan, mutta nyt selailin mitä hienoja tekijöitä on joukostamme poistunut. Leslie Nielsenin pois meno oli järkytys, koska itse pidin häntä jotenkin iättömänä ja tuntui että Nielsen oli ollut vanha jo iät ja ajat. Ja ei kai nyt hän voisi kuolla.

Kari Tapion pois meno oli myös aika kova paikka. Michael Jacksonin pois meno tuolloin vuonna 2009 ei paljon liikuttanut, koska tajusin herran musiikin vasta kunnolla kuoleman jälkeen.

Maximus
Käyttäjä
1316 viestiä

02.05.11 klo 11:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

Osama Bin Laden, kuten moni varmasti jo median tiedottamana tiedostaa on kuollut.

Varsin esimerkillinen julkkis, hieno isä ja ystävä on poistunut keskuudestamme. Ja jälleen kerran spekuloinnit Osaman olleen kuollut jo WTC iskun aikaan ovat lähtenee käyntiin, niitäkin varmasti jatkuu tässä nyt muutaman viikon ajan.

vasara88
Käyttäjä
581 viestiä

02.05.11 klo 12:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Haiskahtaa melko pahasti tuo Osaman kuolema. Tämä uutinen on luultavasti taas yksi valhe ja salaliitto jota amerikkalaiset syöttävät maailmalle.

HorrorFreak
Käyttäjä
274 viestiä

02.05.11 klo 13:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

vasara88 kirjoitti:

Haiskahtaa melko pahasti tuo Osaman kuolema. Tämä uutinen on luultavasti taas yksi valhe ja salaliitto jota amerikkalaiset syöttävät maailmalle.

Eiköhän se ihan oikeasti ole kuollut. Kaikesta ei kannata alkaa salaliittoteoriaa vääntää, en usko että jenkit alkaisivat näin isosta asiasta valehdella. Pyhimyksiä he eivät ole ja varmasti ovat useaan otteeseen valehdelleet maailmalle, mutta kyllä minä tämän uskon todeksi.

Hyvä juttu, ei muuta sanottavaa. Eihän kuolemasta, edes eläimen kuolemasta, saisi iloita, mutta tässä ei kyllä maailma menettänyt muuta kuin suuren pahuuden ilmentymän. Varmasti Amerikka tuntee tämän vielä nahoissaan, mutta ovat siitä itse varsin tietoisia ja osaavat kyllä varautua.

Lonkero
Käyttäjä
90 viestiä

02.05.11 klo 14:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

vasara88 kirjoitti:

Haiskahtaa melko pahasti tuo Osaman kuolema. Tämä uutinen on luultavasti taas yksi valhe ja salaliitto jota amerikkalaiset syöttävät maailmalle.

Niin vakavalla asialla kuin Osama ja Al-Qaida ei varmaan mennä pelleilemään. Äärimuslimien maailma saisi aikamoisen sätkyn jos jenkit alkaisivat kusettamaan Osaman kuoleman suhteen jos tämä siis olisikin oikeasti elossa vain saadakseen kunnian terrorismin "lopettamisesta".

Ja se mihinkään lopu, niin kauan kuin jenkit jaksaa harrastaa "silmä silmästä" meininkiä rättipäiden kanssa ja jaksavat harrastaa sotahomoilua se terrorismi on ja pysyy, oli Osama elossa tai ei. Loppupeleissä jenkit ovat itse se joka sitä terrorismia pitää yllä, terrorismi on paha asia mutta vielä pahempaa on terrorismiin yllyttäminen, jonka kiistattomia mestareita he ovat. "God bless USA", "In God we trust", joopa joo. Tekopyhiä paskoja sanon minä.

Vähän sivu aiheen meni mutta saimpa tuonkin tilitettyä.

AAnyway
Käyttäjä
90 viestiä

02.05.11 klo 15:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lonkero kirjoitti:

Ja se mihinkään lopu, niin kauan kuin jenkit jaksaa harrastaa "silmä silmästä" meininkiä rättipäiden kanssa ja jaksavat harrastaa sotahomoilua se terrorismi on ja pysyy, oli Osama elossa tai ei. Loppupeleissä jenkit ovat itse se joka sitä terrorismia pitää yllä, terrorismi on paha asia mutta vielä pahempaa on terrorismiin yllyttäminen, jonka kiistattomia mestareita he ovat. "God bless USA", "In God we trust", joopa joo. Tekopyhiä paskoja sanon minä.

Vähän sivu aiheen meni mutta saimpa tuonkin tilitettyä.

Samaa mieltä vahvasti. En kyllä itsekkään usko, että kyseessä on mikään kusetus, mutta aikalailla pamahti maanantai aamuun kun salama kirkkaalta taivaalta

doomsdaymachine
Käyttäjä
1560 viestiä

02.05.11 klo 18:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lonkero kirjoitti:

Ja se mihinkään lopu, niin kauan kuin jenkit jaksaa harrastaa "silmä silmästä" meininkiä rättipäiden kanssa ja jaksavat harrastaa sotahomoilua se terrorismi on ja pysyy, oli Osama elossa tai ei. Loppupeleissä jenkit ovat itse se joka sitä terrorismia pitää yllä, terrorismi on paha asia mutta vielä pahempaa on terrorismiin yllyttäminen, jonka kiistattomia mestareita he ovat. "God bless USA", "In God we trust", joopa joo. Tekopyhiä paskoja sanon minä.
.

Ihan kuin muslimimaailmassa ei käyettäisi tuota silmä silmästä tekniikkaa. Muslimimaailma on niin paljoa perseillyt länttä vastaan ilman mitään järkevää perustetta, että on vain tarpeen että jenkit käy siellä vähän kovistelemassa terroristeja. Amerikkalaiset ja länsi ei ole aloittanut tuota länsi vs arabimaailma asettelua. Länsi vain haluaa varmistaa, että heille virtaa öljyä josta maksaa. On se kumma kun arabimaailma ei tajua sitä vaan pitää taistella "allahin vihollisia" vastaan.

EDIT: Osama Bin Laden suorastaan kutsui amerikkalaiset liittolaisineen afganistaniin syyskuun 11 päivän terroriteoillaan. On siinä persoonallinen tapa kutsua vieras kylään.

Sgt.Rane
Käyttäjä
523 viestiä

03.05.11 klo 16:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Nyt on kyllä doomsdaymachinella faktat sekaisin tai sitten ei vaan viitsi katsoa pintaa syvemmältä ja ottaa asioista selvää, vaan uskoo länsimaisen median ja viestinnän "totuuksiin".

Arabia vs Länsi-vastakkainasettelu on kestänyt jo vuosisatoja, harva tietää vastakkainasettelun syitä, koska niitä on monia: uskonto, kulttuuri ja luonnonvarat. Islam ja kristinusko ovat vääntäneet kättä jo vuosisatoja ja se vahvistaa ääri-ilmiöiden ja fundamentalisten liikkeiden syntyjä puolin ja toisin: tunnetuin on Taliban, joka noudattaa kirjaimellisesti Koraania (tai ainakin niitä kohtia, jotka sopivat tarkoitusperiinsä). Länsimaissa on myös voimistunut fundamentalistiset liikkeet: USA:n baptistikirkot etelässä ja "maailman vihatuin perhe" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fred_Phelps).

Kumpikaan puoli ei ole nuhteeton: historian saatossa veritöitä, verikostoja ja julmuuksia on riittänyt molemmin puolin.

Länsi on edesauttanut ääriliikeiden ja-ilmiöiden syntyä Lähi-idässä. Israelin valtion perustaminen oli alkusysäys Palestiinan ja Israelin jatkuvalle vastakkainasettelulle ja tilannetta pahentaa vain se, että USA tukee Israelia. Monet ovat voivotelleet, kuinka se "pieni Israel" oikein pärjää vihamielisiä naapurimaita kohtaan, mutta totuus on täysin toisenlainen:
- Ns. Kuuden päivän sodassa (http://fi.wikipedia.org/w...den_p%C3%A4iv%C3%A4n_sota) Israel taisteli useita arabivaltioita kohtaan ja voitti sodan. Kummalla osapuolella on sotilaallinen tuki takanaan?
Israelilla on sotilaallinen ylivoima USA:n tuen avulla.

Winston Churchilin toimet 1920-luvulla Irakissa ovat edesauttaneet kurjuutta ja levottomuutta alueella, mikä näkyy ääriliikkeiden suosiossa.
Iranin islamilaisen vallankumouksen takana oli CIA ja Iso-Britannia. Ahneuden ja ylpeyden motivaatioita on yritetty peittää sen jälkeen.

Vastakkainasettelua on voimistanut erityisesti Islam: kristinuskon sisaruskonto, joka on yhtälailla monoteistinen ja puhuukin paljon samoista asioista. Tässä on se syy, miksi Islam mielletään pelottavaksi. Se on liian paljon kristinuskon kaltainen. Se on yhtä lailla monoteistinen. Epäluuloa herättää Koraani: sitä ei saa kääntää millekään muulle kielelle kuin arabiaksi ja se herättää epäluuloa kristillisissä maissa. Kuinka moni on oikeasti lukenut Koraania? Ja ne jotka ovat lukeneet, niin etsivät kaikista julmimmat kohdat ja sitaatit. Tekopyhää. Lukekaa mieluummin samat kohdat Vanhasta Testamentista. Säästätte aikaa ja vaivaa.

Väitit vielä, että "Länsi vain haluaa varmistaa, että heille virtaa öljyä josta maksaa."
Olet oikeassa. Länsi haluaa vain varmistaa, että öljyä tulee.
Muulla ei ole väliä.
Persianlahden sota.
Irakin sota.
Aseet tuottavat onnea Yhdysvallan kansalaisille.
Omat pojat kaukana taistelemassa.
Kunhan öljyä tulee.
Vähät väliä Irakin lapsista ja kansalaisista.
Kunhan öljyä tulee.
Sairasta touhua.

Teksti sivuaa hieman aihetta, mutta haluan osoittaa, että älkää ihmeessä olko sinisilmäisiä ja ehdottomien mielipiteiden varassa.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1560 viestiä

03.05.11 klo 17:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sgt.Rane kirjoitti:

Länsi on edesauttanut ääriliikeiden ja-ilmiöiden syntyä Lähi-idässä. Israelin valtion perustaminen oli alkusysäys Palestiinan ja Israelin jatkuvalle vastakkainasettelulle ja tilannetta pahentaa vain se, että USA tukee Israelia. Monet ovat voivotelleet, kuinka se "pieni Israel" oikein pärjää vihamielisiä naapurimaita kohtaan, mutta totuus on täysin toisenlainen:
- Ns. Kuuden päivän sodassa (http://fi.wikipedia.org/w...den_p%C3%A4iv%C3%A4n_sota) Israel taisteli useita arabivaltioita kohtaan ja voitti sodan. Kummalla osapuolella on sotilaallinen tuki takanaan?
Israelilla on sotilaallinen ylivoima USA:n tuen avulla.

Näissä arabimaailma vs Israel asioissa olen ehdottomasti Israelin puolella. Juutalaisvaltio nimeltään Israel vain sattuu olemaan juuri tuolla paikalla. Mielestäni sama juttu kuin suomenkin sijainnin kannalta. Olisimmeko suomalaiset olleet osallisena toisessa maailmansodassa jos meidän itänaapuri Venäjä olisi mukavempi naapuri, tai suomi sijaisisi aivan muualla? En usko. Israelillakaan ei olisi mitään ongelmaa naapurimaidensa kanssa jos ne olisivat mukavempia tai Israel sijaitsisi muualla. Israel on ollut kova sotimaan, koska arabimaat ovat jatkuvasti provosoimassa sitä. Yhdysvallat tekee hienoa arvokasta työtä lähi-idän järjenpilkahduksen, eli Israelin kanssa.

Sgt.Rane
Käyttäjä
523 viestiä

04.05.11 klo 11:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine kirjoitti:

Israel on perustettu toisen maailmansodan jälkeen juuri tuolle alueelle. Syy, miksi juuri sinne,löytyy Vanhasta Testamentista ja sen kirjoituksista. Nykyisen Israelin alue on vanhojen kirjoitusten ja Jumalan sanan (=Vanha Testamentti) mukaan juutalaisille kuuluva luvattu maa.

Sitten provosoimisesta. Ajattele tilannetta: Jokin kansa on asunut vuosituhansia jollain tietyllä alueella. Sille alueelle on kehittynyt oma kulttuuri ja uskonto. Eli toisinsanoen se alue on tämän kansan oma isänmaa.
Mieti seuraavaa tilannetta. Jokin toinen, ulkopuolinen kansa alkaa vaatia aluetta itselleen ja perustelee sitä vuosituhansia vanhojen kirjoitusten perusteella.
"Kyllä sopu sijaa antaa"
"Ehkä, mutta entä kun se sopu on epäreilua eikä oikeutettua".

Länsimaat, USA etupäässä ovat tukeneet Israelin valtiota niin sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. Kaikki tämä paine voimistaa ääriryhmien suosiota Palestiinan ja muiden Israelin naapurimaiden keskuudessa. Provosoiminen on lähtöisin juuri Israelin valtion toimesta ja ulkovaltioiden piittaamattomuudesta arabivaltioita kohtaan.
Miksi?
Koska öljy ja Islam.
Levottomuudet ja poliittinen paine kasvattaa provosoimista puolin ja toisin: maailma on vain päättänyt olla enemmän Israelin puolella.

Järkeä ei tuolta alueelta löydy.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1560 viestiä

04.05.11 klo 21:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mutta arabimaat voisivat lopettaa vihamielisyyden vain lopettamalla Israelin vaanimisen ja pidättäytymällä provokaatioista. Siinä samassa sitten Israel ei enää tarvitse apua Yhdysvalloilta, ja tilanne korjaantuu. Osaman kuolemasta sen verran että minkä takia puhutaan siitä kun Bin Laden tapettiin, hän oli aseeton? Monikohan WTC iskun uhreista kantoi samalla asetta kun lentokoneet ajettiin WTC torneihin? Jätkä tapatti aseettomia siviilejä, ja kun hänet itse tapettiin aseettomana, asiasta nousee puhetta. WTF?

EDIT: Ja asia on niin että kun aseettomia siviilejä tappanut terroristi kuolee itsekin aseettomana, siinä on sopivasti kohtalon ivaa.

Maximus
Käyttäjä
1316 viestiä

04.05.11 klo 21:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine kirjoitti:

Monikohan WTC iskun uhreista kantoi samalla asetta kun lentokoneet ajettiin WTC torneihin?

En sitten tiedä olisiko aseella paljoa tehnyt kun lentokone lentää päin taloa. Pitää tästä lähtien kantaa sinkoa töissä. Ihan vain kaiken varalta.

vasara88
Käyttäjä
581 viestiä

05.05.11 klo 00:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine kirjoitti:

Osaman kuolemasta sen verran että minkä takia puhutaan siitä kun Bin Laden tapettiin, hän oli aseeton?

Miksi se ylipäätänsä tapettiin? Eikö oikeusvaltion kuuluisi tuoda rikollinen oikeuden eteen? Luulisi, että sellaiset erikoisjoukot saisivat muutaman ukon vartioiman Osaman vangiksi.

Miihkali
Moderaattori
2475 viestiä

13.05.11 klo 15:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

vasara88 kirjoitti:
doomsdaymachine kirjoitti:

Osaman kuolemasta sen verran että minkä takia puhutaan siitä kun Bin Laden tapettiin, hän oli aseeton?

Miksi se ylipäätänsä tapettiin? Eikö oikeusvaltion kuuluisi tuoda rikollinen oikeuden eteen? Luulisi, että sellaiset erikoisjoukot saisivat muutaman ukon vartioiman Osaman vangiksi.

Jepulis. Mitenkäs toimittiinkaan kansallissosialistien kanssa? Sotarikolliset, kansanmurhaajat ja poliisivaltion ylläpitäjät, jotka taatusti olivat tehneet paljon pahempia juttuja kuin tuhat tusina Osamaa yhteensä, saivat reilun oikeudenkäynnin jonka tuomiot vieläpä olivat varsin kohtuullisia olosuhteisiin nähden. Toinen asia tietenkin, olisiko ketään pitänyt tuomita kuolemaan - mielestäni ei, kuten ei ketään muutakaan. Mutta kaiken kaikkiaan - ongelmistaan ja puolueellisuudestaan huolimatta - Nürnbergin oikeudenkäynnit olivat mielestäni niin kunniakas päätös toiselle maailmansodalle kuin mahdollista.

Vaan entäs Osama ja Saddam? Toinen ammuttiin heti kättelyssä, toisen oikeudenkäyntiä ei parhaalla tahdollakaan voi pitää muuta kuin näytöksenä. En tiedä yksityiskohtia, mutta jos se olisi suinkin ollut mahdollista ilman ylimääräisiä kuolleita, Osama olisi pitänyt kiikuttaa oikeuteen. Tuskinpa mies olisi siitä mitään oppinut, mutta...

Muistuupa mieleen vielä yksi luku Nürnbergistä: Churchill taisi jossain vaiheessa uhota että kaikki saksalaiset miehet pitää steriloida ja Saksan kaupungit raunioittaa. Stalin, jota yleisesti ei voida kovin järkevänä miehenä pitää, taas vaati aitoa oikeudenkäyntiä; taisi sanoa jotain siihen suuntaan että jos nyt ei tehdä niin, historia tulee väittämään ettei meillä ollut rohekutta tehdä niin.

Kävikö nyt kuitenkin niin, ettei ollut rohkeutta toimia inhimillisesti?

T-2000
Käyttäjä
267 viestiä

14.05.11 klo 16:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Pääset taivaaseen, 110% varmuudella.

Keskustelut