Legendaloota

En nyt varsinaisesti ole ihan mitään syvällistä keskusteluakaan aloittamassa, mutta ajattelin nyt pistää tänne matkaraporttini kaikkien "iloksi", enpä oikein vastaavaa keskusteluakaan onnistunut löytämään.

Aloitimme siis kolmen sankarin reissumme viimeinen kesäkuuta matkustamalla laivalla Tukholmaan, josta en pitänyt juuri lainkaan, ja mitä on olevinaan, että useamman tunnin aikana emme onnistuneet löytämään ainoatakaan ruokakauppaan, ainoastaan superkalliita seven eleven-kioskeja, joissa myytiin jotain käsittämätöntä vihreää limaa, jota porukka sitten kaatoi naamaan... Kaiken lisäksi kun vielä joku vanha rasistimies tuli asemalla päätänsä ruotsiksi aukomaan suostumatta uskomaan, ettemme osaa koko kieltä juuri sanaakaan, niin eipä paljoakaan plus-pisteitä herunut. Ja mitä on olevinaan, ettei tarjolla ole kuin jotain perhanan kakkos-kaljaa?

Tukholmasta jatkoimme Malmön kautta Köpikseen, jossa nukuimme asemalla denojen kanssa mahassa hemmetin kallista kioskileipää ketsupilla, kauppoja kun täältäkään ei oikein onnistuttu bongaamaan. Kööpenhaminasta vedimme Hampuriin, ja viettelimme aikaa Reeberbahnilla hostellissa kebabia syöden ja TODELLA halpaa nelos-olutta litkien. Kyllä, näillä asteilla on jo alettu kauppojakin järkeviksi laitoksiksi ajattelemaan. Junaradan varrella on myös ihasteltavana hienoimmat ikinä näkemäni graffitit. Plussaa myös liiankin auttavaisista ihmisistä, aina jos otti kartan sekunniksikaan käteen oli sellaiset kymmenen kaveria heti tarjoamassa apua suunnistuksessa.

Hampurin jälkeen kävimme Berliinissä ja Münchenissä, minkä jälkeen kyllästyimme isoihin kaupunkeihin ja päätimme kierrellä Itävallan kauniita Alppeja telttaillen, erikoiskiitos elvis-kaverille, joka tarjoutui antamaan kiesillään kyydin järven rannalle, jossa pääsikin taas peseytymään pitkästä aikaa. Pelastimme myös vauvan täällä.

Viihdyimme Itävallassa pisimpään kaikista reissun maista, ja tämä olikin lempimaitani hienojen maisemien, alhaisten hintojen ja mukavien ihmisten ansiosta. Mielessä oli kuitenkin lisääkin maailman näkemistä, joten suurin odotuksin lähdimme kohti Italiaa, jossa painajainen tosiaankin alkoi. Kuumaa oli kuin helvetissä, kaupungit saastaisia, englannilla ei pärjännyt, ihmiset olivat todella epäystävällisiä ja vihamielisiä, lippuihin tuli junassa suuret lisähinnat, jonka lisäksi kondyktööri yritti kesken kaiken heittää meidät pellolle, syynä että peltilehmä oli liian täynnä. Maa jäikin taakse TODELLA nopeasti helpotuksen huokausten saattelemana.

Suuntasimme tämän jälkeen kokan kohti Sveitsiä, jossa olikin taas paljon rennompi ja mukavampi ilmapiiri, esimerkiksi nukkuessamme salaa aseman perimmäisessä nurkassa, vartija toivotti aamulla vain hymyssä suin huomenta. Jos naisia haluaa katsella, kannattaa suunta kääntää rannalle, jossa kaikki kaksijalkaiset tuntuvat aikaansa viettävän. Kun nämä ovat vielä suurin osa sieltä kauniimmasta päästä ja vaihtavat uimakamppeitaan siinä nenän edessä, niin ainoaksi miinukseksi voikin sanoa nahkani olevan nyt poroksi palanut ja irtoilevan suikaleina, viimeinen kerta kun otan aurinkoa ikinä... Yksi iso miinus Sveitsissä oli myös todella ikävät hinnat.

Säästöaikeissa lähdimme takaisin Itävaltaan, jossa spiideissä oleva mies silmät loistaen ja intoa pukuen ohjasi meidät yliaktiivisena leirintäalueella selittäen, että tapaamme varmasti vielä uudestaan Hellsingissä. Pari päivää menikin taas leirielämän parissa, kunnes eräänä yönä alkoi sataa kaatamalla, teltta ei kestänyt enää ja vesi tuli suoraan läpi, jolloin ystäväni sai tarpeeksi, pakkasi kamansa ja paineli kotiin. Minä ja velipoikani sen sijaan päätimme lähteä kohti Budapestiä.

Niin, itäblokkiin oli tarkoitus tunkea. Matka kuitenkin katkesi kuin seinään. Juna oli saastainen ja haiseva ja maisemat olivat kuin suoraan sarjakuvasta Tintti Neuvostojen Maassa. Päätimme siis ensimmäisellä asemalla, Tsekin Cheske Budejovicellä, hypätä junasta ja palata länteen, kyllähän niitä junia varmasti vielä tässä kymmenen maissa illalla menee. karu totuus oli kuitenkin, että lippujen myyjä ei osannut englantia, ja sai kerrottua seuraavan junan lähtevän puoli kuudelta aamulla ja aseman menevän kiinni puoleltaöin. Siinä sitä sitten oltiin lauantaiyönä kaupungissa, joka oli pelkkää slummia ja jonka kadut olivat täynnä peikoilta näyttäviä ja meitä hihittäen tuijottavia narkkareita. Löysimme luojan kiitos koomisella "Grande Hotel" nimellä varustetun läävän, jossa katto oli homeessa, kaikki rikki ja hinta meille turisteille tasoon nähden järjettömät kaksikymmentä euroa, onneksi ottivat sentään tätä valuuttaa hymyssäsuin vastaan. Kaiken päälle huoneemme puukolla hakattua ovea tuli juuri ennen nukkumaanmenoa kokeilemaan todella varovaisesti ties mikä ryöstömurhaa suunnitteleva nisti. Oven tuplalukosta huolimatta siis valvoimme pitäen kovaa puhetta aamuun asti, jolloin pääsimme vihdoin häipymään tuosta jumalan hylkäämästä rotan kolosta.

Tämän jälkeen tarkoituksena oli tutkia Pariisia ja Brittejä, juoda huurteiset Leith Walkilla ja tälleen, mutta takaiskut päättivät kuitenkin pysyä edelleen matkaseuranamme. Junat kun olivat kaikki täynnä, ja seuraava mahdollisuus olisi ollut vasta neljän päivän päästä ja koko matka alkoi jo tympinään oikein kunnolla, joten hylkäsimme suosiolla suunnitelmat matkan jatkamisesta, ja lähdimme kohti kotia.

Matkalla Hesaan pysähdyimme vielä Amsterdamiin rentoutumaan ihan mukavaan hostelliin. kaupunki oli mukava ja kaunis, meininki todella rentoa eikä rikollisuudesta tai muusta rauhattomuudesta ollut ainakaan keskustassa tietoakaan.

Menimme vielä Saksaan, jossa otimme lautan kohti Tanskaa, nukuimme isoja hämähäkkejä täynnä olevassa aseman odotuskopissa ja heräsimme junaan neljältä aamulla. Päädyimme takaisin Stockholmiin, eksyimme ja koimme kasoittain vastoinkäymisiä, mutta lopulta pääsimme kuin pääsimmekin satamaan ja onnellisesti laivaan kohti kotia. Eikä hetkeäkään liian myöhään, kauhun hiki kun nousi otsalleni terminaalissa kaivaessani reili-lippua esiin ja huomatessani sen hävinneen, todennäköisesti Tukholman junaan oli unohtunut... Luojalle kiitos kuitenkin, että erittäin ystävällinen lipunmyyjä sanoi uskovansa että minulla on lippu eikä sitä tarvitse näyttää, jaksoipa nauraa vielä Visa Electron-korttini kuvallekkin. Jos Tukholmasta pitää plussaa sanoa, niin todettakoon niiden kahden ihmisen, joilta kysyimme neuvoa satamaan pääsyn suhteen, olleen erittäin avuliaita, meinasipa joku antaa rahaa metrolippuunkin...

Nyt ollaankin sitten kotona ja olo on mukava, lukuunottamatta pientä masennusta siitä, että rahaa meni hukkaan ostettuamme kuukauden lipun, ja olimme reissussa vain 18 päivää. Oli miten oli, eipä sitä kai kannata väkisin koettaa reissussa pysyä jos ei nappaa, ei oikein tuo Inter rail tainnut sittenkään minun juttuni olla, mutta oppipahan tosiaan arvostamaan ja rakastamaan Suomea, vaikka moni asia täällä onkin rempallaan, halasin jopa Hellsingin terminaalin pylvästä ilonkyynelissä. Ette muuten usko, miten onnellista on olla jälleen kotona!

Mukavimmat kaupungit top 3:

1. Amsterdam
2. Hampuri
3. Zell Am See

Kauheimmat top 3:

1. Firenze
2. Cheske Budejavice (pystyy jälkeenpäin ottamaan huumorilla, ja ai että muuten naurattaakin näin jälkiviisaana!)
3. Tukholma

PS. erikoiskiitos monelle mukavalle seksuaaliselta suuntautumukseltaan arvatenkin mieheen menevälle, työlleen tunnollisesti omistautuvalle Saksan huumepoliisille. Oli erittäin hienoa joutua asemalla aseella uhatuksi, ruumiintarkastukseen (ei onneksi syvältä ja kovaa), sekä ainoina epäiltyinä matkustajina tyhjentämään rinkkamme koko junan edessä uhittelujen saattelemana siitä, että meidän kannattaa suosiolla antaa kamat niille tai olemme pulassa. Kiitos, en tule koskaan unohtamaan teitä.