Puhutaan elokuvista.

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Puhutaan elokuvista.

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

23.04.18 klo 15:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

JustinHenryFan kirjoitti:

1) Mitä muita leffoja "pitää" olla katsottuna - eli näitä ehdottomia elokuvan klassikkoja, joita jokaisen mielestäsi pitäisi nähdä? Vai pitääkö sinun mielestäsi olla nähtynä mitään näistä klassikoista? Eikö leffaharrastelijaksi voi kutsua itseään kuka tahansa?

2) Mitkä ovat ne leffat, joita juuri sinun mielestä jokaisen tulisi nähdä? Eli ei tarvitse olla mitään klassikkoja, tunnettuja elokuvia tai edes vanhoja elokuvia. Vaan sinun mielestäsi sellainen elokuva, joka on murtanut elokuvan tekemisen perinteitä, saanut sinut ymmärtämään enemmän elokuvantekemistä ja vienyt elokuvantekemisen seuraavalle asteelle? Mitkä on ne elokuvat, jotka sinä rustaisit 1001 elokuvaa, jotka pitää nähdä elämän aikana -listalle - syystä tai toisesta?

Omasta mielestä ei tarvita mitään tiettyä leffaa että voi sanoa itseä elokuvaharrastajaksi vaan harrastajan erottaa satunnaisesta katsojasta tietty maku ja asenne, tyyliin mikä tahansa vastaan osuva ei kelpaa vaan pitää mielellään olla tiettyjä valikoituja mieligenrejä, tietyiltä ohjaajilta, tiettyä vuosikertaa ym. ja on valmis näkemään niiden vuoksi vähän vaivaakin kun taas satunnaiset jonnet katsoo mitä vastaan tulee "kaikki käy" -periaatteella tai sitten ei katso mitään.

Jos sellaiset must see -klassikot kiinnostaa niin Peter von Baghin Elämää suuremmat elokuva on aika hyvä ohjenuora, jos haluaa saada tosi paljon niistä elämyksistä vielä irti niin kannattaa lukea von Baghin niistä leffoista kirjoittamat esseet. Löytyy tämän maan jokaisesta kirjastosta kahtena tiiliskiviniteenä kuvien kanssa.

Von Baghillakin tosin oman ne omat heikkoutensa. Nuo opukset esimerkiksi on jo niin vanhoja että sieltä puuttuu jonkin verran sellaisia nykyään itsestään selviä leffoja joita ei joskus 80-luvun alussa vielä oltu tehty tai ei jostain syystä ollut mahdollista Peterin katsoa, esim. Jeanne d'Arcin kärsimys.

Jos Shaw Brothersin mahtavuus kiinnostaa niin Heroes of the East on ihan lyömätön klassikko. Siinä on varmaan kaikki Kiinan ja Japanin kovimmat ninjailulajit mukana, Siu Tie Yuen aka Drunken Masterkin tekee pienen cameon.

John117
Käyttäjä
101 viestiä

23.04.18 klo 17:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katmand0r kirjoitti:

Itse pidin itseäni pitkään leffaharrastajana jo pitkään ennen kuin näin ensimmistäkään Kurosawan leffaa.

Juurikin näin, pointti koko Kurosawa-viittauksella olikin se että kuka tahansa voi heittää päästään kyseisiä random toteamuksia, joilla korostaa omaa avarakatseisuuttaan elokuvia kohtaan.

Katmand0r kirjoitti:

Kysymys yksi riippuu siitä, puhutaanko elokuvaharrastajasta vai satunnaisesta ihmisestä. Mielestäni on jotenkin oleellisempaa nähdä joku vanha Bond-leffa kuin vanha mykkäklassikko, koska populaarikulttuuriin on keräytynyt niin paljon enemmän vaikutuksia bondeista. Leffaharrastajaa kiinnostanee enemmän taidemuodon kehitykseen vaikuttaneet leffat. Esimerkkinä Kansakuntien synty, joka on siinäkin mielessä reilu esimerkki, etten sitä ole itse vielä nähnyt.

Tämä on kyllä erittäin hyvä pointti. Ns. casuaalimman katselijan on paljon vaivattomampaa liittyä jonkun vauhdikkaamman toiminta/seikkailuleffan rinkiwänkkäykseen kuin katsoa joku mykkäklassikko sivistys mielessä. Ja onhan tuo fakta että mykkäelokuvat ovat aika pienen porukan touhuja, muttei kumpikaan poissulje tai ole toista vähäisempi vaihtoehto elokuvana.

Muuten, Tykissä näyttäisi Tiikerikissa(1963) olevan rankattu paalupaikalle, joka on kyllä boksilla tallennettuna kun taisi Yleltä tulla jonkun aikaa sitten. Tuo aukko sivistyksestä täytyy varmaan täyttää mahdollisimman nopeasti:wink:

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

27.04.18 klo 15:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

Onko ylinäytteleminen teille ärsyke ja turn off?

Tulipahan Netflixistä katsottua Tappajahai (1975), enkä todellakaan jaa samaa mielipidettä leffatykki yhteisön kanssa, että se on "kestänyt aikaa hyvin", en pitänyt siitä. En elokuvasta pitänyt sitten ollenkaan. Olen nyt kiltti Pirpana enkä rupea sitä lyttäämään intohimolla, mutta sen verran sanon, että se on ylinäyttelyn ehdoton graalinmalja. Varsinkin se VITUN QUINT*. Vittu mää vittuunnuin siitä niin pahasti, että nauroin ilosta ja huvituksesta kun tappajahai nappasi sen ylinäyttelevän merikapun ja silpoi rotevan ukon miljooniksi lihaisiksi makupaloiksi.

Suomalaisia elokuvia karsastan ja kierrän kaukaa. Onkohan yksi tekijä mikä saa suomalaiset elokuvat vaikuttamaan teatraalimaisilta = ylinäyttelemiseltä se suomen kieli? Uskon kumminkin vahvasti, että suomen elokuvateollisuus on rakennettu teatteripiirien varaan ja elokuvia tehdään teatteri pohjalta täällä suomessa.

Voisiko joku selittää mulle kotimaisten elokuvien vahvuudet ja mikä niissä viehättää? En ole sinivalkolasinen suomipoika.

Ps. Ylinäyttelyllä on kyllä paikkansa elokuvissa, kuten komedioissa sun muissa. Siinähän se onkin, että se on tarkoituksellista. Vakavana ylinäytteleminen sen sijaan on aivan jotain muuta.

Lassomies
Käyttäjä
510 viestiä

27.04.18 klo 19:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

pirpana kirjoitti:

ylinäyttelyn ehdoton graalinmalja.... varsinkin se VITUN QUINN

Toisekseen, pirpana - jos se edes on oikea nimesi - vaikka CAPS LOCK ja huutomerkit esittävätkin väkeviä perusteluja väitteillesi, etkä suinkaan vaikuta maailmanlopusta mesoavalta kylähullulta, niin minä taas sanoisin, että Robert Shaw'lla on roolissaan laaja ilmaisun kirjo. Kadehdin sinua kyllä siitä, ettei maailmassasi kaiketi ole kovaäänisiä ja pelkällä läsnäolollaan päällekäyviä, jännitettä säteileviä persoonia. Kyllä minullekin kelpaisi. Ailahteleva ukko on niin arvaamaton, että saattaa hetkessä liukua täysin luontevasti toisia arvostelevasta sävystä toverilliseen lauluun.

Väittäisin jopa, että moiseksi merikarhun perikuvaksi ja machoksi haintappajaksi Quint on peräti hillitty. Shaw'ssa on jotain hämyä vanhanaikaisen teatterinäyttelemisen ja modernin... ei-näyttelemisen sekoitusta. Ensimmäinen pointti ei ole mikään yllätys, sillä Shaw aloitti uransa näytelmälavoilla, joilla se myös jatkui elokuvanäyttelemisen ohessa. Kieltämättä Quintin puheenparressa on paljon lausunnalta kalskahtavaa, musikaalistakin, sanojen venytystä, jota kuitenkin arkinen monotonisuus pitää yhtä aikaa aisoissa.

Shaw'n maineikas U.S.S. Indianapolis -monologi on tunnetusti se, mikä viimeistään tarjoaa balanssin kutsumallesi ylinäyttelemiselle.

Jaws - USS Indianapolis [www.youtube.com]

Verna Fields yhtenä tunnustettuna sankarina toki avusti Shaw'n suoritusta kohtauksessa, jotta saadaan humalainen hölmö saumattomasti selväksi saman kohtauksen sisällä, mutta lukuisilla kirjoittajilla käynyt teksti oli viime kädessä Shaw'n itsensä muokkaama, joten voi uskoakin, että puheesta tuli Shaw'lle kuin räätälöity. Ja kun sanaton viestintä - tyyni, lähes toteava ote - tuntuu kertovan vieläpä eri tarinaa kuin kirjoitettu - traumaattinen kertomus taustoittamaan pohjimmiltaan irrationaalista luonnon antagonisointia -, niin onhan siinä nyt ulottuvuutta! Varmaan hymyileekin ihan vain, ettei alkaisi itkettää.
Jos tuosta onnistut löytämään ylinäyttelemistä, niin meillä täytyy olla täysin eri käsitykset koko sanasta.

Jos Shaw'ta jostain kritisoisi, niin siitä, ettei hän välttämättä edes näyttele. Quintin ja Hooperin välit ovat leffassa tunnetusti auvoisuudesta kaukana ja näin on vain, koska Shaw lietsoi alati myrkyllistä ilmapiiriä vihamielisyydellään Richard Dreyfussia kohtaan. Myös pahasuisen ryypyttelijän taipumukset rellestivät antaumuksella kuvauksissa. Saattoivatpa vuotaa siis lopulliselle filmillekin.

Tietty jos vannot vaikkapa neuvostoelokuvan nimeen ja uskot kaiken Kuleshov-efektiä ilmeikkäämmän näyttelemisen liioitteluksi, niin sittenhän sen ymmärtää. Reiluuden nimissä haluan esittää omatkin mielikuvani ylinäyttelemisestä: hyvät herrat ja enimmäkseen herrat - Laurence Olivier ja Gregory Peck Brasilian pojissa, yksi natsinmetsästäjänä ja toinen Josef Mengelenä.
Peck v Olivier [www.youtube.com]

Koko vaikutelmaa ei tästä yhdestä klipistä välity, mutta idean varmaan saa.

Toinen hilpeyttä herättävä esiintyjä lähimuistista on Albert Finney Hercule Poirot'na Idän pikajunan arvoituksessa. Kehonkieli todella korostettua ja paksu aksentti, joka loppukaneetissa kuulostaa yhtään liioittelematta Simpsonien Don Vittoriolta. Siinä on tosin sellainen tulkinta, joka jokseenkin sopiikin kyseisen tarinan myyttisyydelle.

♥️♥️♥️♥️

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

27.04.18 klo 21:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

^ Viiksen nypäytykset täältä suunnalta sinne. Taas sain sivistää itseäni heittämilläsi termeillä, kuten tuo Kuleshov efekti (perhanan hyvä detalji tieto). Hienoa, että herätin tekstilläni sinut. On mahtavaa saada sinut tänne foorumin puolelle filosofioimaan! Loistavaa tekstiä.

Pidän sinulle teatteripuheen: *Gröhöm*

"Oi lassomies oi lassomies, viimein saavuit takaisin meitä opettamaan! Oi Lassomies sinä maailmaankiertävä ja kaikesta tietävä, meitä sivistä älylläs ma vaadin. Sivistymättömille sivistystä anna, on sinun älykkyytesi meille lahja. Oppisi ol meil sydämiimme panettava!"

^ Ugh... hyi olkoon tuota teatteri dialogia.

Ps. Enkö olekkin hyvä saamaan keskustelua aikaan? ( En nyt itsekehuskele. Ihan rehti ja puolueeton kysymys. MA VANNON! :) )

Joku
Käyttäjä
1026 viestiä

28.04.18 klo 00:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mun mielestä Robert Shaw roolissaan Quintina on loistava!

Eniveis, ylinäyttelemisessä ja sekoilussa kiistaton mestari on tietysti Nicolas Cage! Parhaat överisekoilut löytyy ehdottomasti äijän filmografiasta. Riittää kun katsoo Wicker Man remaken loppuosion niin tietää mihin Häkillä riittää rahkeet, ja riittäähän ne. :D

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

28.04.18 klo 02:35 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Nicolas Cage on kyllä kieltämättä uudemmista yrittäjistä ylinäyttelyn saralla aivan omaa luokkaansa.

Omasta mielestä neuvostoliittolainen näyttelytaito huonoimmillaan vie kuitenkin voiton kurjista kapitalisteista tälläkin saralla. Ehkä itseä eniten häiritsevästi yli jokaisessa roolissa vetävä nimi jonka olen koskaan nähnyt on sellainen naikkonen kuin Aleksandra Hohlova. En tiedä pitäisikö olla iloinen että näyttelijällä on kerrankin oikeasti todella ilmaisuvoimaiset kasvot, mutta naikkosen yli vedetty ilmeily onnistuu ainakin itselläni pilaamaan elokuvan kuin elokuvan. Muutama kuvanäyte ko. näyttelijän rikkaasta ilmaisusta:


pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

28.04.18 klo 11:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

^

Hui saatana! Olen nähnyt painajaisia joissa on ihmisiä noin pelottavilla kasvoilla. Terror... absolute terror!

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

28.04.18 klo 12:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

pirpana kirjoitti:

Suomalaisia elokuvia karsastan ja kierrän kaukaa. Onkohan yksi tekijä mikä saa suomalaiset elokuvat vaikuttamaan teatraalimaisilta = ylinäyttelemiseltä se suomen kieli? Uskon kumminkin vahvasti, että suomen elokuvateollisuus on rakennettu teatteripiirien varaan ja elokuvia tehdään teatteri pohjalta täällä suomessa.

Suomalaista taidonnäytettä kerrakseen!: :D

https://www.youtube.com/watch?v=-eVLrL0v3dE

Nautinnollista scheissea kerrakseen!

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

28.04.18 klo 13:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Koska nyt puheeksi tuli kotimaisen elokuvan ikimuistoisimmat taidonnäytteet, haluan ehdottomasti antaa ääneni kakkapökäleistä kauneimmalle ja rakkaimmalle eli Makkarakalakeittoa, sano Tympee Huttunen [www.youtube.com]. Tuo on jo aivan surrealistinen huonoudessaan. Vielä en toistaiseksi ole saanut katsottua kokonaan edes läpi.

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

02.05.18 klo 13:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Andy Kreist kirjoitti:

Väite: Enin osa nykyisistä suomalaisista elokuvantekijöistä on kommunistihenkisiä valtion tuella kitkuttajia ja omia hyväveliverkostojaan pyörittäviä loiseläjiä joiden tekemä taide ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä edes kulturaalisesti merkittävää, ja juuri tämän vuoksi suomalainen elokuva ei pärjää maailmalla eikä ole arvostettua edes oman kansamme keskuudessa.

^ Tämä kirjoituksen OTE on otettu "Kumoa väite" topicista, johon minä vastasin. Kyseessä on ajatuksia herättävä teksti, joten jatkakaamme sitä täällä.

Miihkali
Moderaattori
2390 viestiä

02.05.18 klo 13:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minulla on sellainen mielikuva, että kommunistimaissa tehtiin varsin korkeatasoista elokuvataidetta ja valtio satsasi lajityyppiin kunnolla. Suomessahan vastaava olisi ennenkuulumatonta.

EDIT: Jos Pena haukkuu Mountain Dewin maistuvan paskalle ja minä vastaan sen olevan loukkaus paskaa kohtaan, niin se ilmeisesti tekee minusta koprofiilin.

Andy Kreist

02.05.18 klo 13:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

Minulla on sellainen mielikuva, että kommunistimaissa tehtiin varsin korkeatasoista elokuvataidetta ja valtio satsasi lajityyppiin kunnolla. Suomessahan vastaava olisi ennenkuulumatonta.

mielikuva?

Korkeatasoista elokuvaa juu kyllä syntyi kommunistimaissakin, mutta esim. Tarkovskin päiväkirjoista selviää melkoisen hyvin se että valtio lähinnä haittasi hänen elokuvantekemistään jatkuvalla ja älyttömällä sensuurilla, viivästyttämisellä, taloudellisesti vähäisellä panostuksella ja ties millä perseilyllä niin että elokuvien tekemiseen tuhalautui vuosikausia turhauttavaa aikaa ja itse artisti eleli pennejä pyöritellen.

Tokihan kommarit panostavat omaan propagandaansa.

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

04.07.18 klo 23:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kauan epäröin josko osallistua tähän keskusteluun kommarimaiden elokuvista, mutta tulin lukeneeksi Denise Youngbloodin kirjan neuvostoliittolaisesta elokuvasta välillä 1918-1934, joten nyt on vähän jotain tilastojakin käsillä ainakin kyseisen ajanjakson osalta.

Neuvostoliittolaista mykkäelokuvaa yleensä pidetään jonain maailman kahdeksantena ihmeenä ja jonkinlaisena erityisenä elokuvan kulta-aikana, mutta oikeasti tuolla aikavälillä tuotetusta 1319 pitkästä ja lyhyestä elokuvasta karkeasti 5 on ajattomia klassikoita ja muuten hyviä on enintään joku 20. Loppu onkin sitten joko unohdettavan keskinkertaista tai pelkästään huonoa, jota ei aikoinaan maailmalle juuri levitetty ja niitä huonoimpia ei nykyäänkään ole edes mahdollista katsoa. Olen nähnyt itse toistaiseksi tuolta ajalta arviolta 130 leffaa ja havainnot tukee tilastoa aika vahvasti.

Ihan vertailun vuoksi pelkästään Japanissa tuotettiin 30-luvun alussa keskimäärin 300-500 elokuvaa vuosittain, Amerikassa vieläkin enemmän ja kummastakin pelkästään ajattomia klassikoita vaikka kuinka paljon. Paras elokuvavuosi neukkulassa tuolta ajalta on -30, jolloin ulos pukattiin peräti 146 elokuvaa.

Sitten on oma lukunsa olosuhteet missä nekin harvat klassikot on oikeasti tehty. Neuvostoliitossa pelkästään oli jos jonkinlaista keskenään riitelevää kuppikuntaa ja käytännössä maassa oli koko ajan päällä joku kriisi, milloin näyttelijöiden ja milloin käsikirjoittajien kanssa, milloin tekniikka oli käyttökelvotonta ym. Vuosikymmenen lopussa Stalin ja kumppanit aloittivat omat puhdistuksensa ja käytännössä jokainen 20-luvun klassikko-ohjaaja ja klassikkoelokuva on oikeasti jossain vaiheessa joutunut syytetyksi harhaoppisuudesta ja kielletty ihan Sergei Eisenteinia myöten.

Sitten on valtava läjä leffoja, jotka hyllytettiin "porvarillisina" tai koska ne eivät täyttäneet jossain epämääräisessä pykälässä asetettuja vaatimuksia jonkun tietyn asian kuvauksen suhteen. Joku My Grandmother, Forty Hearts ja Onni tulee ensimmäisenä mieleen. Hyviä elokuvia kaikki, mutta löydettiin varastojen kätköistä vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Neuvostoliitto oli todellisuudessa elokuvateknisesti niin takapajuinen paikka että suuressa osassa maata katsottiin mykkäelokuvia vielä Toisen maailmansodan jälkeen vaikka ensimmäinen sikäläinen äänielokuva tehtiin jo 1931 ja mykkäelokuvien tuotanto lopetettiin virallisesti 1935.

Nämä siis pelkästään pelkästään mykän ja varhaisen äänielokuvan ajoilta, mutta antaa ehkä vähän jonkinlaista oikeaa kuvaa miten se systeemi mahtipontisen julkisivun takana oikeasti toimi. Youngblood osuvasti kirjassaan toteaakin, että on edelleen pieni mysteeri miten tuolla ajalla ja helvetillisessä ympäristössä on koskaan pystytty tuottamaan edes niitä muutamia klassikoita.

Miihkali
Moderaattori
2390 viestiä

06.07.18 klo 08:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mainio ja opettavainen kirjoitus!

En voi väittää olevani mikään asiantuntija, mutta vaikeahan sitä on olla huomaamatta, miten tuskallisen politisoitunutta neuvoskulttuurin valtavirta oli. Kuitenkin se kykeni tuottamaan myös erinäisiä klassikoita, jotka sekä teknisesti että taiteellisesti olivat maailman kiistatonta kärkeä. Tämä ei toki päde pelkästään elokuvaan.

Osittain tämä perustunee ihan siihen, että Neuvostoliitto oli valtavan iso maa ja tuotannon volyymi vastaavasti mittava. Taiteellisesti korkeatasoisimpia saavutuksia myös levitettiin ulkomailla tehokkaan propagandakoneiston välityksellä, kun taas heikommat tekeleet jätettiin suosiolla hyllylle pölyttymään. Eturivin neuvostotuotannot hyötyivät myös maan elokuvateollisuuden suurista resursseista eli käytännössä avokätisistä budjeteista.

Toisaalta monen neuvostoklassikon vahvuus saattaa paradoksaalisesti juuri piillä maan tukahduttavassa poliittisessa ilmapiirissä. Jos sitä ei halunnut myötäillä, oli noustava päivänpolitiikan ja arjen yläpuolelle ja tehtävä jotain ajatonta. Esimerkiksi Tarkovskin elokuvat liikkuivat järjestään symbolitasolla. Laadukkaammalle neuvostotaiteelle oli myös ominaista voimallinen mutta naama peruslukemilla esitetty satiiri.

Tällaiset elokuvat ja romaanit kommentoivat omaa aikaansa epäsuorasti ja juuri siksi ne ovat niin yleisinhimillisen vetoavia ja kestäneet hyvin aikaa. On aina vahvuus, jos elokuva ei paasaa sanomaansa suoraan vaan heittää pallon katsojalle. Valitettavan moni klassikkokin tosin on kompromissien tulos, joka alkuperäisessä muodossaan olisi ehkä ollut vieläkin parempi.

Toisaalta Eisensteinissa minua on aina eniten kiehtonut nimenomaan hänen työnsä poliittisuus ja nivoutuminen historiallisiin olosuhteisiin. Marxilais-leniniläisen ortodoksian mukaisesti yksilö enintään henkilöi vallitsevaa todellisuutta, ja tarinan varsinainen eteenpäin ajava voima ovat massat.

Tiesittekö muuten, että sosialistinen realismi ilmeisesti omaksuttiin juuri sensuurin helpottamiseksi? Mitä abstraktimpi teos, sitä helpommin seulan läpi livahtaa jotain oikeaa sisältöä. Siksi Neuvostoliitossa päädyttiin toteamaan, että täydellisessä taiteessa on paljon pintaa mutta ei lainkaan syvyyttä.

Jautsi
Käyttäjä
48 viestiä

21.11.18 klo 10:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Teema-kanavalla on esitetty kerran viikossa Akira Kurosawan elokuvia. Ei niitä jaksa katsella. Ryntäilyä ja uhoomista. Esittäisivät jotain hauskempia elokuvia meille vanhemmille. Komediakeskiviikko maistuisi meikäläiselle.

Neuvostoelokuvista muistelen kuulleeni tai lukeneeni jostain, että Stalin olisi rajoittanut elokuvien tuotantoa, koska kumminkin vuosittain valmistuu vain pari hyvää elokuvaa, niin ei sitten tehty sen enempää. Varmaankin ihan totta.

Suomessa tehdään nykyään aika paljon elokuvia, koska meillä ei ole Stalinia.

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

21.11.18 klo 13:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mielipiteensä kullakin, vaikka pakkoa sanoa että nuo Teeman pakolliset vauhdikkaammat samuraileffat edustaa pelkästään yhtä puolta Kurosawan yllättävänkin monipuolisessa tuotannossa. Jostain ihme syystä niitä Kurosawan perinteisempiä (ja ainakin omasta mielestä parempia) trillereitä ja draamoja ei koskaan näytetä telkkarista vaan keskitytään vaan noihin samoihin samuraijuttuihin loputtomilla uusinnoilla.

En osaa tuosta Stalin-jutusta mitään varmaa sanoa, mutta muistelen että neuvostolassa alettiin jossain vaiheessa tehdä elokuvia periaatteella "laatu ennen määrää" pelkästään jo rajallisten resurssien ja onnettomien tuotantovolyymien vuoksi. Stalinilla taisi olla enemmän vaikutusta sitten niiden harvojen sisältöön ja sanomaan. Voin toki olla väärässäkin.

Maon Kiinassa elokuvatuotanto ainakin oli pitkään ihan nollaluokkaa koska Suuri johtaja oli enemmän baletin perään. Peter von Baghin Elokuvan historiassa oli tästä lyhyt pätkä.

Jautsi
Käyttäjä
48 viestiä

21.11.18 klo 19:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joo, sampoota laineille vaan täältäkin. Olen muistelevinani, että Stalinin elokuvatuotannon rajoittaminen olisi tapahtunut sen suuren isänmaallisen jälkeen. Wikipediassa on jotain listauksia neuvostoelokuvista 1950-luvulta, mutta lienevät sellaisia, joita on Suomessa esitetty. Joka tapauksessa niitten otsakkeita silmäillessä vaikuttaisi olevan joukossa aika tavalla dokumentaarista hengennostatusta, draamaelokuvia ehkä vähemmän.

Onkos se Kurosawan elokuva missä se vanhempi setä istuu leikkipuiston kiikussa sateessa? Näin sen joskus 1970-80-lukujen vaihteessa, mutta silloin en oikein jaksanut keskittyä, nyt voisi kyllä maistua. Kai niitä samurai-elokuvia pitäisi jaksaa katsoa jonkinlaisina vertauskuvallisina teoksina, mutta sitä nyt jaksaa mitä jaksaa. Mitään toimintaelokuvia en ainakaan jaksa sulattaa.

Brutus
Käyttäjä
688 viestiä

21.11.18 klo 20:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Voihan se toisaalta ihan hyvin olla niinkin että nimenomaan sodan jälkeen rajoitettukin. Mulla on vaan yksi aihetta sivuava kirja, jossa mainittiin Stalinin mittavista tuotannonlisäystavoitteista 30-luvun puolivälissä. Tarina ei sitten varsinaisesti kerro onnistuiko tuo suunnitelma sellaisenaan koskaan tai jatkettiinko sitä ylipäänsä enää sotavuosien jälkeen. Taso ainakin laski hetkellisesti.

Joo, se keinukohtaus on Ikirusta, omasta mielestä paras Kurosawan elokuvista. Taivas ja helvetti on toinen loistava, mutta pahuksen aliarvostettu. Ilmeisesti idän eksotiikka on se juttu mikä yleensä noissa samuraijutuissakin nimenomaan myy.

Dekkari
Käyttäjä
175 viestiä

25.11.18 klo 18:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kun tuossa puhuttiin aiemmin ylinäyttelemisestä, niin itse en perjaatteessa pidä sitä kovin huonona asiana, jos katsotaan elokuvaa kokonaisuutena. Mielestäni elokuvien tärkein asia on ehdottomasti käsikirjoitus. Jos elokuvassa on huono käsikirjoitus ei elokuva voi oikeastaan olla hyvä.

Mielestäni elokuvan tärkein asia on oikeastaan se, että sen katsomisessa pysyy mielenkiinto, koska jos elokuvassa on huono käsikirjoitus, ei sitä pelasta oikeastaan millään näyttelemisellä. Toki näytteleminenkin on tärkeä osa elokuvaa, mutta mielestäni huonon näyttelemisen voi pelastaa käsikirjoituksella, mutta ei oikeastaan toisinpäin.

Pirpana kyseli miksi jotkut pitävät suomalaisista elokuvista, niin itse vastaan. Suomalainen draama on mielestäni hyvää esimerkiksi osin inhorealistisuuden ja synkkyyden vuoksi. En tiedä miksi, mutta sellaisesta tyylistä pidän. Osin elokuvista löytyy myös tragikoomisuutta. Katsokaa vaikka elokuva nimeltä veljekset (2011) http://www.leffatykki.com/elokuva/veljekset. Suomalaisesta elokuvista pystyy myös löytämään kotimaan ajankuvaa ja muuta vastaavaa.

Mielestäni hyvää elokuvaan ei välttämättä tarvitse suurta budjettia, koska tärkeintä on miten tarinasta tehdään mielenkiintoinen, Esim verrataan vaikka elokuvaa lost highway (1997) jonka budjetti oli 15 miljoonaa dollaria. Voisin sanoa että se on yksi parhaita elokuvia, jonka olen nähnyt. Sitten otetaan vaikka vertailuun batman ja robin, joka myös ilmestyi vuonna 1997. Kyseisen elokuvan budjetti oli 125 miljoonaa. En usko että täytyy perustella miksi kyseinen elokuva ei ole kovin hyvä.

Yksi tärkeä asia on kun elokuvaa tehdään. Se että niiden tekemiseen on oikeasti halukkuutta.

Keskustelut