Parhaat elokuvat genreittäin?

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Parhaat elokuvat genreittäin?

stranger in this town
Käyttäjä
73 viestiä

30.01.13 klo 00:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kertokaas mitkä ovat omasta mielestänne parhaat elokuvat kautta aikain seuraavissa kategorioissa?

Sota
Jännitys
Komedia
Draama
Musikaali
Scifi
Western
Toiminta
dokumentti

Miihkali
Moderaattori
2456 viestiä

30.01.13 klo 17:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota

Tule ja katso tai Ilmestyskirja. Nyt. Psykedeelisen elokuvan klassikkoja molemmat. Kummankin suurin vahvuus on oivallus kertoa sotaelokuva kauhuelokuvan keinoin. Tule ja katsossa vakuuttaa myös tapa hylätä konkreettinen kerronta ja korvata se täysin lapsen subjektiivista maailmaa kuvaavalla kerronnalla. Toisaalta Ilmestyskirja. Nyt pitää loppupuolella paremmin otteessaan.

"Jännitys"

Shotgun. En ole mikään suuri trillerien ystävä, eikä tätä elokuvaa voi kuvata kovinkaan jännittäväksi. Mutta jos se lasketaan mainitun genren edustajaksi, niin tämä sen täytyy olla.

Komedia

Brianin elämä. Aivan helvetin hauska elokuva, joka kaistapäisyydestään huolimatta pysyy muita Python-leffoja paremmin räpylässä.

Draama

Kellopeli appelsiini. Asetelmaltaan poikkeuksellisen provosoiva ja haastava. Kubrickin parhaimmistoa.

Scifi

Blade Runner. Visuaalisesti upea, mutta myös erittäin älykäs ja moniulotteinen. Teknisesti loistavaa työtä.

Western

Keoma. Jeesus-tarinan ja länkkärin yhdistäminen on aika rohkea veto, mutta erittäin onnistunut. Kerronnaltaan kokeellinen, juoneltaan sydäntäsärkevä, symboliikaltaan uskomattoman rikas ja sisällöltään huikean syvä.

Toiminta

Atlantiksen kostajat. Tätä parempaa mäiskettä olen hakenut koko jo vuosia. Ei ole löytynyt. Tauotonta toimintaa tiukalla otteella ja hyvällä huumorilla.

Dokumentti

Miesten vuoro oli tosi vaikuttava, mutten osaa sanoa, olenko nähnyt parempia. Dokumentit eivät jää samalla tavoin mieleen kuin fiktiot, koska niissä sisältö nousee helposti itse elokuvaa tärkeämmäksi.

Jurpo
Tähtääjä
1093 viestiä

30.01.13 klo 20:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Aiheesta on varmaankin jo keksustelu, mutta silti vastaan.

Sota
Laitetaanpa vaikka Sukellusvene U-96. Sukellusvene on suljettu tila ja saksalainen tarkkaavaisuus tarkoittaa sen olevan silkkaa laatutyötä. Tämän genren kohdalla on vaikea sanoa mikä on paras.

Jännitys Laitetaan vaikka Phone Booth, jonka minimalismi tuo esille todella kieron juonen ja tiiviin toteutuksen.

Komedia
Huolimatta lukuisista katsantokerroista Monty Pythonin Hullu maailma aina repii nauruhermoni paloiksi. En tiedä onko syynä Musta Ritari vaiko Caerbannogin jänis vaiko Kuoleman Silta, mutta se aina viihdyttää. Isosti.

Draama Tällä hetkellä se on Fight Club ja ehkä aina, joskin kyseinen leffa uhmaa genrerajoja.

Musikaali Tähän en sano mitään varmaa, mutta laitetaan Sir Christopher Leen kunniaksi The Return of Captain Invincible.

Scifi
Sanomani on Mega Shark vs. Giant Octopus ja joka väittää minun olevan väärässä valehtelee.

Western
Ohjaajana on paksu italialainen Sergio Leone ja pääroolissa Clint Eastwood. Hyvät, pahat ja rumat on leffan nimi ja siinä on kaikki mitä länkkäri vaatii ja vähän lisääkin.

Toiminta
Tämä ei ole mielipide, vaan lattea tosiasia: Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli. Reilu 120 minuuttia täyttä toimintaa...

Dokumentti
Tässä genressä on hyviä elokuvia, mutta paras taitaa olla Carl Saganin Cosmos. Harva uskoisi että niinkin kovista tieteistä (fysiikka, tähtitiede) voisi kertoa kiehtovalla tavalla. Carl Sagan uskoi eri tavalla ja todisti sen. TV-sarja voi olla tietoa välittävä kerrontaväline

WGB
Käyttäjä
166 viestiä

31.01.13 klo 00:51 - linkitä tähän kommenttiin: #

Olen vähän vieraantunut genre-elokuvan määritelmästä elokuvaharrastelujeni aikana, mutta jotenkin tekee silti mieli kirjoittaa tähän omia näkemyksiään. Varoitan tunneperusteluista, jotka saattavat olla hivenen päällekäyviä.

Paras sotaelokuva? Menee heti helvetin hankalaksi, sillä voisin omaa kusipäisyyttäni laskea minkä vain sotaa sivuavan teoksen tähän. Esimerkiksi Tarkovskin Peilissä sota on läsnä vain muutamissa kohtauksissa, mutta silti niin läsnä, että teos onnistuu kertomaan aiheesta enemmän minuuteissa kuin monet sotaelokuvat tunneissa. Mennään kuitenkin vaikka leffatykin genremääritelmillä tällä kertaa. Vaihtoehtoina olisi Masaki Kobayashin liki kymmentuntinen, melkoisen kaikenkattava kärsimyskuvaus Ihmisen kohtalo, Sergei Bondarchukin lievästi sanottuna barokkimaisen massiivinen Sota ja rauha -filmatisointi sekä Klimovin Tule ja katso, joka lienee niitä elämäni järkyttävimpiä elokuvakokemuksia - melkein kadun koko filmin näkemistä. Veteen piirretystä viivasta olen joskus vuosia sitten arvion jauhanut ja sivuuttanut huolella koko luontoteeman - suosikkisotaelokuvia se toki edelleen on.

Mikhail Kalatozovin Kurjet lentävät lienee silti lopullinen suosikkini. Katsokaa nyt ensinnäkin sitä helvetin kaunista kuvausta, ja jos ei rakastu Tatjana Samojlovan kasvoihin ensisilmäyksellä, niin ei varmaan ole ihminen. Muutenkin tässä saavutetaan jotain ainutlaatuista kollektiivisten sotatraumojen käsittelyssä: ohjaaja saa katsojan käytännössä välittämään ihmisistä, jotka esiintyvät elokuvassa suunnilleen sekunnin ajan. Päähenkilö Veronikan menetys särkee sydämen, kun hän niin monesti yrittää päästä ihmismassojen yli rakkaansa luokse, ja silti tukkeena olevista ihmisistä välittyvät samanlaiset ihmiskohtalot, niin onnelliset kuin traagiset. Elokuvan loppukohtauksen aikana menin aivan romuksi liikutuksesta: miten kukaan elokuvaohjaaja voi ammentaa sotatraumoista tuollaista uskoa ihmisten hyviin puoliin? En halua spoilata sen kummemmin.

Suurimmaksi jännitysnäytelmäksi voisi ihan hyvin tarjoilla Masaki Kobayashin Harakiria, jossa nähdään aivan täydellisyyteen hiottua jännitteen kehittelyä takaumarakenteella äärimmäisen pippurisella provokaatiolla höystettynä. Silti John Frankenheimerin poliittinen trilleri Mantsurian kandidaatti ylittänee mielipuolisuudellaan kaikki mahdolliset vastaehdokkaansa. On täysin käsittämätöntä, miten tällainen kuumehoureinen satiiri kylmän sodan molemmista osapuolista on pystytty toteuttamaan aikansa yhteiskunnassa. Yhdenkään juonenkäänteen ei tarvitse olla looginen tai uskottava näin todellisuudesta vääristyneessä, kokonaisen kansakunnan pahimpia uhkakuvia sivuavassa painajaisessa. Petos on pesiytynyt syvälle systeemin ytimeen, jopa kansallissankareihin, jotka pystyvät aivopiestyinä vahingoittamaan lähimmäisiään, tappamaankin jos on tarpeen. Itsetuhoisen reaktion voi laukaista huomaamaton detalji arkielämässä. Kummallisista painajaisista kärsivä sankari on lähes täysin yksin pelastamassa oman paranoiansa alle murskautuvaa yhteiskuntaa. Loppuratkaisua todistaessaan kannattaa muistella, mitä vuotta myöhemmin tapahtui, niin johan alkaa tuntua entistä hämärämmältä. Tämä elokuva ei vain jännitä, se ahdistaa, tekee levottomaksi ja jättää epämiellyttävän, joskin valaistuneen olon.

Paras komedia on siis se, joka yksinkertaistetusti naurattaa eniten ja varmimmin? Valitsen kaksi, molemmat täysin eri ääripäistä. Varmaan lähemmäs kymmenesti nähty Nykyaika on naurattanut alakouluikäisestä lähtien, ja niin tekee edelleen. Nyt siitä toisaalta löytää myös käsittämättömän tarkkanäköisiä ja paikkansapitäviä huomiota länsimaisen yhteiskunnan kulutuskeskeisestä mallista. Jokainen gag sisältää oivalluksen, jonka edessä nauraa ja äimistyy yhtä aikaa, ja toteutuskin on Chaplinia kaikista hiotuimmillaan. Ei vain paras komedia koskaan vaan yksi stimuloivimmista elokuvaelämyksistä ikinä. Kaupungin valot ei jää tästä merkittävästi jälkeen, ja Brianin elämä nyt on niin eeppinen, että mainitsen sen ihan vain siksi, että se vain pitää mainita parhaista komedioista puhuttaessa.

Mikä se toinen vaihtoehto sitten voisi olla? Tietysti maailman tahattomasti hauskin teos, joka vajoaa umpimielisyydessään niin syvälle maan rakoon, että putoaa oikeastaan koko Maapallon läpi ja tulee yläpuolelta takaisin. Tämänhetkinen suosikkini on Armageddon, joka sai mielenkiintoisesti ensikatselulla vaivanpalkakseen vain yhden tähden. Sittemmin inho tätä kaikkien aikojen äärimmäisintä patrioottihattaraa kohtaan on muuttunut rakkaudeksi, parhaiden kohtien hekumoimiseksi ja tietysti kenties euforisemmaksi huutonaurumaratooniksi koskaan. Tähän mestariteokseen kulminoituu koko Yhdysvaltain maailmanpoliisimentaliteetti ja idiotismi: kaikki logiikka vittuun ja vain periamerikkalainen öljynporaaja voi pelastaa maapallon ja kuluttaa suurimman osan ajastaan kiukutteluun ja muuhun perseilyyn. Näyttelijäohjaus loistaa poissaolollaan, joten avaruuteen lähteekin sitten ryhmä suuren profiilin näyttelijöitä, joista monien maneerit ärsyttäisivät useimmiten, mutta tässä niiden...jokin absurdius kääntää vihan nautinnoksi. En osaa edes selittää, miten kaikki voi olla tässä niin täydellisellä tavalla väärin, mutta onpahan ainakin olemassa elämäni nopeimmat kaksi ja puoli tuntia.

Kunniamaininta myös The Black Panther Warriorsille, joka voisi uusintakatseluiden myötä sijoittua vähän kumpaankin kategoriaan. Kaikki on tietoisesti vedetty aivan hysteeriseksi tykitykseksi, jossa pelkät elokuvatekniset tehokeinot kuten leikkaukset riittävät huudattamaan katsojaa. Silti tämä ei olisi eheä kokemus ilman sen katsomista Mega Starin DVD-julkaisulta. Enkkusubbaukset ovat kiihkeässä käännösprosessissa menneet hilpeästi päin persettä, eli aivan jokaiseen lauseeseen on eksynyt jokin täysin kaistapäinen käännösvirhe. Tämä sopii leffan henkeen täydellisesti, ja takaa, ettei taukoja vatsalihaksille tunneta.

Varmaan kaikki suosikkielokuvani lukeutuisivat tavalla tai toisella draamaan, joten skippaan tämän. Joutuisin muuten luettelemaan ainakin sata nimikettä ja perustelemaan kunkin niistä.

Paras musikaali on sitten vaikeampi pala, näissä pitäisi sivistyä nykyisestä huomattavasti. Näillä eväillä valintani olisi Godardin Nainen on aina nainen, jossa ohjaaja on erittäin tervetulleesti kepeimmillään. Neljän seinän rikkomista ja viittauksia Ranskaan uuteen aaltoon riittää, mutta näistä etäännytyksistä huolimatta kyseessä on ennen kaikkea tunteisiin vetoavaa elokuvantekoa. Elokuvataiteen konventioilla leikittely on jotenkin tavattoman hauskaa, sympaattista ja luonnollista hupsuttelua tässä, ja tätä lämpöä edistää osaltaan myös ohjaajan huikaisevan näyttävä scope-kuvaus pastellinsävyisine väreineen. Tärkeimpänä kaikista vaikuttaa tietenkin aina niin ylimaallisen ihana Anna Karina, joka on tässä mahdollisesti lumoavimmillaan. Ei siis ihme, että tämän filmin jälkeen olo tuntuu höyhenkevyeltä ja arkiset murheet etäisiltä.

Leffatykki tyrkyttää scifiksi suosikkielokuvaani Stalkeria. En osaa asennoitua Tarkovskin elokuvaan tieteiselokuvana, koska teoksen asetelma on niin lukemattomilla tavoilla tulkittavissa, että sen asettaminen scifi-lajityyppiin rajaa sitä liikaa. Solariksen luokittelemisen sen sijaan hyväksyy kernaammin, siinä tieteiselementtien läsnäolo kuitenkin tukee selkeitä pääteemoja. On luonnon ja tieteen välistä vastakkainasettelua, uudesta mahdollisuudesta johtavaa epätoivoa ja siitä luopumisen hyväksynnän vaikeutta. Koskaan ei ole tieteiselokuva kohonnut yhtä humaaneihin mittasuhteisiin, mitä edesauttaa tietysti Tarkovskin kuvakerronnan täydellinen vaivattomuus. Samanlaiseen henkilökohtaisten kuvien ja mielleyhtymien täydellisen tasapainoiseen soljumiseen ei ole kukaan muu ohjaaja nähdäkseni yltänyt.

Lisäksi vertailu tämän ja Kubrickin 2001:n välillä on mielestäni vain typerää, koska se ei ole oikeudenmukaista kummankaan ohjaajan visiota kohtaan. Ainoa jokseenkin yhdistävä tekijä näiden välillä on se, että kumpikin nyt sattuu olemaan kummallinen visionäärinen tieteisklassikko, vaikka ohjaajat lähtivät eri lähtökohdista aivan eri suuntiin. Tietysti pidän myös Kubrickin mestariteosta yhtenä lajityyppinsä parhaimmista.

Parhaasta westernistä minulla ei ole ollut puoleen vuosikymmeneen minkäänlaista epäilystä: Huuliharppukostaja. Aivan tyylipuhtaan täydellistä kuolematanssia alusta loppuun, jännitteeltään erehtymätöntä elokuvantekoa ja varmaan minulle juuri se elokuva, jonka kautta olen koko taiteenlajin huikeuteen koukuttunut. Rakastan jokaista sen yksittäistä tehokeinoa, hiljaista hetkeä ja dialoginpätkää sekä jumaloin sen lähtemättömän vaikutuksen itseeni jättäneitä hahmoja. Siinä missä Hyvät, pahat ja rumat täyttää tyylipuhtaan westernin vaatimukset, yltää Huuliharppukostaja mielestäni elämää ja westerniä suuremman elokuvaelämyksen tasolle. Kuolevan lännen tematiikkaa ei ole koskaan sovellettu näin pohdiskelevasti, ennemmin Viscontin Tiikerikissaa kuin lajityypin muita edustajia vastaavalla tavalla. Kun aina silloin tällöin palaan hetkeksi Morriconen sävellyksien pariin, valtaa mieleni ja koko ruumiini se katoavien aikojen ja uuden huomisen fiilis, jota Leonen mestariteos huokuu jokaikisellä kuvallaan ja hiekanjyvällään. Näkemyksessäni on toki huomattava annos henkilökohtaisuutta ja nostalgiaa mukana, mutta suotakoon se nyt kuitenkin, kun harvemmin purskahdan itkuun elokuvan aikana.

Parasta toimintaelokuvaa valittaessa pudotan Seitsemän samurain ja Driven pois tykin ehdottamasta kategoriasta - tässä kuitenkin kysytään kai puhdasta toiminnantäyteistä filmiä (miten sen ikinä määritteleekään...). Olkoon valintani siis John Woon Hard Boiled, joka on niin täyttä nonstop-tuhoa etenkin jälkimmäisellä puoliskollaan kuin toimintaelokuva voi olla. Bodycount on oikeasti yli 300, ja itse ammuskelut ovat viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu vaatimattomasti täydellisiksi. Kaikki räjähtää palasiksi niin brutaaliksi, että voidaan puhua jo taiteellisesta näytöksestä. Hahmoista ei myöskään voi olla pitämättä: Chow Yun-Fat on karismaattisimmillaan, Tony Leung peesaa perässä, ja Anthony Wongin näyttelemää pääpahista järjestelmällisemmällä ja kylmänviileämmällä tavalla pahaa jehua saa hakea. Myös Woon The Killer, Verhoevenin äärimmäisen munakas scifitoimintaduo Robocop ja Total Recall sekä tietty Armageddon ja The Black Panther Warriors lukeutuvat suosikkiohjelmistoon.

Dokumenttielokuvia on myös valitettavan vähän nähtynä. Suosikkini tällä erää on suhteellisen tuore Exit Through The Gift Shop, jonka soisi pakolliseksi katseltavaksi kenelle tahansa taidetta kuluttavalle ihmiselle. Teos onnistuu kysymään äärettömän monta kysymystä näkemyksistämme taiteen olemuksesta ja tekee sen hauskasti, alleviivaamatta sanomaansa yhtään. Kaikki tarpeellinen käy ilmi yhdestä ainoasta esimerkistä siitä, kuinka kummalliseksi voi yhden ihmisen taiteilijaura muuttua. Yhtäkkiä dokumentaristin kohde dokumentoikin dokumentaristia itseään, odottamattomin ja hätkähdyttävin lopputuloksin. Sillä ei ole paskaakaan väliä, onko kyseessä feikki vai ei, koska teoksen viesti menee joka tapauksessa perille: katsoja muuttuu vastaanottajasta vuorovaikuttajaksi. Harva elokuvataiteen teos ylipäätänsä onnistuu aiheuttamaan vastaavanlaista päänsisäistä ajatusmyrskyä.

Tulipas avauduttua.

MADCAP92
Käyttäjä
21 viestiä

01.02.13 klo 01:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

stranger in this town kirjoitti:

Kertokaas mitkä ovat omasta mielestänne parhaat elokuvat kautta aikain seuraavissa kategorioissa?

Sota
Jännitys
Komedia
Draama
Musikaali
Scifi
Western
Toiminta
dokumentti


Ei millää pahalla, mutta missä kauhu?

stranger in this town
Käyttäjä
73 viestiä

01.02.13 klo 10:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kauhu unohtui, koska itse en hirveästi kauhuelokuvia katso. Laittakaa ihmeessä paras kauhuelokuvakin jos niitä katsotte. Oma suosikkini kauhuleffoista on eka Halloween.

WGB
Käyttäjä
166 viestiä

02.02.13 klo 02:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Laitetaan sitten. Andrzej Zulawskin Possession taitaa viedä tässä lajityypissä voiton jopa Polanskin Repulsionin ja Lynchin Eraserheadin aiheuttamista ahdistusviboista. Siis tämän fiilmin aiheuttamat kauhuntuntemukset ovat sitä luokkaa, että sitä alkaa jatkuvasti vääntelehtiä ja tehdä omituisia pakkoliikkeitä epämiellyttävään oloonsa. Ei yhtäkään halpaa säikäytystä, itsetarkoituksellisen oloista jännittelyä tai virhettä noin muutenkaan, kaikki tässä teoksessa tukee sen ahdistavaa ilmapiiriä alkuteksteistä lähtien. Ohjaajan omaa avioeroa sivuava teos ei edes käynnisty varsinaisena kauhuna, vaan aluksi näytetään kohtauksia toisistaan irtautuvien avioparien keskusteluista. Nämä eskaloituvat katsojaparan hermot aivan kappaleiksi riipivään mielipuoliseen huutamiseen ja tavaroiden paiskomiseen, jonka varsinaiset syyt alkavat aueta vasta yliluonnollisten elementtien astuessa kuvaan. Nekään eivät ole erityisen kilttiä tavaraa, varsinkin jos sattuu olemaan hivenen herkkä bodyhorror-elementeille samoin kuin minä.

Pelko syntyy ensi kädessä kuitenkin ihmisten oudosta käytöksestä sekä heitä ympäröivän kaoottisen maailmanjärjestyksen painostuksesta, jota pitkät, mielipuolisen näyttävät steadicam-ajot heijastavat. Zulawski on tietoisesti laittanut tulkkinsa vetämään yltiöhysteerisiä roolisuorituksia, jollaisia vaikkapa Sam Neilliltä tuskin on kovin montaa ellei yhtäkään nähty. Erityisen muistettava on tietysti Isabelle Adjanin kaksoisrooli hulluuteen heittäytyvänä vaimona sekä tämän korvaajaksi tarjoutuvana päiväkotihoitajana. Kontrastiero näiden ihmisten välillä on valtava, vaatii ilmiömäistä lahjakkuutta näyttelijältä sekä ohjaajalta projisoida tämä valkokankaalle. Neillin näyttelemä aviomies näkee uudessa naisystävässään vain vaimonsa uudelleen rakastaessaan tätä niin lujasti, että ajautuu myös hulluuteen tämän vuoksi. Adjanin sekoamiskohtauksien seuraaminen on jo siksi piinallista, että niin jumalaisen kauniin naisen henkisen hajoamisen ja kasvojen vääristymisen seuraaminen satuttaisi itsessäänkin. Toisaalta näemme näyttelijättären toisessa roolissaan ihmettelemässä neuvottomana sivusta, kuinka maailma suistuu lopullisesti raiteiltaan...

Edit: Ja nyt tupsahti uusi vaihtoehto suurimpiin sotaelokuviin ikinä, Jiang Wenin Devils on the Doorstep (2000). Lainaan listal-muistiinpanoani tästä:

Japanin miehitykseen toisen maailmansodan loppumetreillä sijoittuvassa teoksessa kiinalaiseen kylään tuodaan anonyymisti kaksi sotavankia, toinen japanilainen sotilas ja toinen kiinalainen tulkki. Kylässä ei tiedetä, miten heistä pitäisi oikein huolehtia, ja kun heitä ei koskaan haeta pois, alkaa miehistä eroon pääseminen vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ennakkoluulot heijastuvat kyläläisten asenteissa, ikäviltä ongelmilta kun haluttaisiin vaikeina aikoina välttyä, mutta kuinka käykään kun kyläläisten inhimillisyys, kyvyttömyys tappaa tai loukata toista heittäytyy toistuvasti väkivaltaisten vaihtoehtojen väliin?

Heittämällä vuosikymmenensä kauneimpiin lukeutuva teos on suurimmaksi osaksi aivan hulvatonta seurattavaa, kun todistetaan kyläläisten neuvottomuutta, miehittäjien naurettavaa mahtailua fanfaareineen sekä kiinalaistulkin yrityksiä peitellä japanilaissotilaan patrioottista vihaa. Väärinkäsitysten ja riemastuttavien sovitusten sarja johtaa kuitenkin lopulta naurettavuudessaan käsittämättömän surulliseen tragediaan, josta yksikään sodan osapuolista ei hyödy mitenkään.

Komedian muutos täydelliseksi hävitykseksi on mielettömimpiä saavutuksia nykyelokuvassa tai koskaan, niin rankaiseva ja inhimillinen ratkaisu samaan aikaan. Häilyvä mahdollisuus yhteisymmärrykselle katoaa hetkessä siinä missä sen syntyminen kestää kauukausia: lopulta haemme vapauttavaa toivonpilkahdusta kuolleen katseesta.

Sanottakoon vielä, että on suoranainen vääryys, ettei elokuva ole vielä saanut ansaitsemaansa arvostusta täysin ainutlaatuisesta näkökulmastaan sotaan. Kyseessä on niin höyhenkevyesti etenevä ja silti raskas moderni mestariteos, että tämän soisi päätyvän huomattavasti useampien katseluun. Tältäkin saitilta puuttuu oikeastaan teoksen nimike kokonaan.

Seppochu
Käyttäjä
105 viestiä

03.02.13 klo 19:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota
Vaikkapa Pelastakaa sotamies Ryan ja Hurt Locker. Elokuvat kuvaavat hienosti sodan hulluutta.

Jännitys
Noh... en tiedä

Komedia
Brittikomediat, joista mainitsemisen arvoisia Snatch, Hot Fuzz, Lock Stock and Two Smoking Barrels

Sci-fi
Inception ja Total Recall ovat parhaimmasta päästä. Ai niin, ja Blade Runner tietenkin

Western
Armoton. Western on yliarvostetuin genre. Leffatykin "paras" elokuva HPR ei omastamielestäni ole kovin kummoinen ja ylipitkä.

Toiminta
Expendables, Face/off, The Rock jne.

Anime/animaatio
Suosikkeja mm. Totoro, Leijonakuningas, Nemo, Up, Walle ja Ystävyyden talvi

JohnieH
Käyttäjä
19 viestiä

04.02.13 klo 03:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota
Ei ole tullut oikein katsottua, mutta suomalaiset sotafilmit on jostain syystä iskenyt ihan hyvin.
Jännitys
Ehkä omasta mielestäni parhaimpi leffagenrejä. Ei tule mitään tiettyä mieleen, mutta kyllä jännitys leffat vaan on parhaita kun saa veren kiertämään kunnolla ja mielenkiinto pysyy yllä, ainakin melkein aina.
Komedia
Näitäkin on niin paljon ettei tule mitään tiettyä mieleen, mutta Jim Carreyn leffat on ainakin ihan ykkösiä.
Draama
Hyviä leffoja löytyy täältäkin, mutten mikään genren suurin ystävä ole, joten en näihinkään kummemmin ole huomiota kiinnittänyt.
Musikaali
Varmaa ainoat mitä olen katsonut on High School Musical (jos se nyt luokitellaan musikaaliksi) 12-15 vuotiaana, ja Sweeney Todd, joka oli aivan mahtava elokuva.
Scifi
Star Wars, Alien, yms. Tästä genrestä löytyy ainakin mun mielestä paljon hyviä leffoja.
Western
Ei ole näitäkään tullut katsottua, mutta kyllä ne Clint Eastwoodin leffat on aina hyvin iskenyt.
Toiminta
Rocky, Rambo ja Terminator on ainakin kärkipäässä, ja muutenkin kaikki Stallonen ja Schwarzeneggerin elokuvat. Seagal, Bruce Lee, Van Damme, Jet Li ja Jackie Chan on myös tehnyt hyviä toiminta leffoja.
Dokumentti
En muista katsoneeni yhtäkään. Vai lasketaanko Social Network? Se oli ainakin ihan hyvä.
Kauhu
No tämä on kyllä vaikein genre itselläni arvostella ja luokitella, kun tähän vaikuttaa oma maku ja tottumus aika paljon. Itse taisin alottaa yliluonnollisella 2000-luvun sarjatuotanto paskalla, joten oma makuni tästä on varmaankin aika vääristynyt. Mutta sanotaan nyt että perus klassikot Psyko ja Hohto on mielestäni loistavia, ja uudemmista kauhuista Kauna, The Ring ja Insidious on jäänyt hyvin mieleeni.

WillFilm2001
Käyttäjä
109 viestiä

27.08.13 klo 19:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota: Tuulen viemää (vaikkei päägenre olekaan sota, silti hyvin sota-aiheinen draamaeepos)

Jännitys: Yön ritari (Heath Ledgerin roolisuoritus on täydellinen. Paras konna ikikinä)

Komedia: Nykyaika (Charles Chaplinin draamakomedia on hänen legendaarisen kulkuri hahmonsa viimeinen pätkä)

Draama: Finding Neverland (maailman paras leffa, joka koskettaa)

Musikaali: Laulavat sadepisarat (Gene Kellyn tähdittämä laatumusikaali)

Sci-Fi: Paluu tulevaisuuteen (Upea teos, upealle trilogialle)

Western: Etsijät (Koskettava länkkäri John Waynen tähdittämänä)

Toiminta: Kadonneen aarteen metsästäjät (Harrison Fordilla on piiska hallussa ja huopahattu päässä)

Dokumentti: Juna saapuu asemalle (varhainen minuutin pätkä niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin että juna saapuu asemalle)

Animaatio: Leijonakuningas (neljän koon elokuva: koskettava, kaunis, kuninkaallinen ja koominen)

Fantasia: Saksikäsi Edward (lumoava tarina erilaisuudesta: moderni versio Kaunottaresta ja Hirviöstä. Deppin suoritus on kultaa)

Anime: Henkien kätkemä (japanilainen klassikko, joka täyttää vaatimukset)

Eepos: Ben-Hur (Eeppisten elokuvien kuningas)

William Wernus Film
Käyttäjä
100 viestiä

31.12.14 klo 10:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

Entinen käyttäjäni on tuo willfilm2001, mutta nyt haluan päivittää tietoni tällä uudella käyttäjälläni. Huomioikaa valinnoissani ikäni (olen 13). Yritän perustella elokuvat kunnolla. TEEN TÄTÄ AINA YKSI ELOKUVA LISÄÄ JA TALLENNAN, eli en kirjoita yhteen pötköön.

Ps: Kauhusta en ole oikeastaan nähnyt muuta kuin King Kongin (1933) ja Jurassic Parkin. Jos nyt näitä voi edes laskea kauhuelokuviksi.

SOTA - KWAI JOEN SILTA (1957)

JÄNNITYS - EPÄILLYT (1995)

KOMEDIA - DIKTAATTORI (1940)

Charles Chaplinin elokuvat ovat lähes kaikki mielestäni loistavia, mutta tässä on se jokin. Tämä on Chaplinin ensimmäinen äänielokuva ja varmasti uransa rohkein elokuva, jossa "maailman rakastetuin ihminen esittää maailman vihatuinta ihmistä". Tämä suuri poliittinen satiiri naurattaa ja se sisältää legendaarisen maapallotanssin.

Elokuva ei suoranaisesti kerro Hitleristä vaan Hynkelistä, Tomanian diktaattorista. Chaplin esittää kaksoisroolia, sillä hän esittää myös juutalaista parturia, ja siinä samassa Chaplin saa esittää kulkuriaan viimeistä kertaa.

Elokuvassa puhutaan hyvin Chaplinin keksimää parodisoituu saksaa Diktaattorin eräässä puheessa, mutta kun Hynkeliksi luultu parturi pääsee puhumaan elokuvan lopussa, katsoja hiljentyy ja huomaa kyynelten virtaavan silmiin.

DRAAMA - RITA HAYWORTH - AVAIN PAKOON (1994)

MUSIKAALI - IHMEMAA OZ (1939)

Victor Flemingin ohjasi ensimmäisen varsinaisesti koko perheelle suunnatun musikaali, joka oli myös ensimmäinen musikaali jossa tanssi ja laulut eivät olleet pääasia, vaan hahmot ja tarina. Ihmemaa Oz on kaunis ja koskettava jenkkiversio brittiläisen Lewis Carollin "Liisa Ihmemassa" tarinasta. Itseasiassa se on parempi kuin alkuperäinen. Elokuvassa laulaa Judy Garland myös rakastetun laulun "Over the Rainbow". "Tuulen viemää" putsasi palkintopöydän, ja on ehkä himpun verran prempi. Ihmemaa Oz on minusta paras musikaali, mutta "Sound of Music" on kova kakkonen.

Hahmot ovat ikimuistoisia:
- Judy Garlandin esittämä nuori Dorothy-tyttö
- Dorothyn terrieri-koira Toto
- vihreäihoinen lännen paha noita (parhaimpia pahiksia)
- variksen pelätin, jolla ei ole aivoja
- peltimies, jolla ei ole sydäntä
- leijona, joka pelkää jopa itseään
- Ozin hauska huijaritaikuri

SCI-FI - PALUU TULEVAISUUTEEN (1985)

Tämä koko trilogia on mielestäni paras elokuva ikinä. Pidän kuitenkin eniten tästä ensimmäisestä osasta. Minusta tämä kuuluu katsoa kokonaisuutena, vaikka ekan osan voi katsoa erikseen.

Elokuvassa Michael J. Foxin esittämä Marty McFly joutuu aikakoneella pakenemaan vuodesta 1985 vuoteen 1955, kun tämän ystävä ja aikakoneen keksijä Doc ammutaan. Hän kohtaa kuitenkin vanhempansa huonoin seurauksin ja yrittää siinä samalla saada estettyä Docin kuolema.

Tämä elokuva on mielestäni maailman parasta viihdettä, mutta silti se sisältää niin paljon syvällistä ajatuksellisuutta. Tämä antaa kysymyksiä, esimerkiksi siitä että olisiko sinua, jos vanhempasi eivät olisi tavanneet. Marty nimittäin sotkee asiat niin, että tämän äiti ihastuu häneen.

Robert Zemeckis on loistava ohjaaja ja Alan Silvestrin musiikki on ikonista. Ja muutenkin elokuvan biisit ovat kunnon "rock and roll" meininkiä. Roolitkin ovat ikimuistoisia esim: Lloydin stereotyyppinen tiedemies ja Thomas F. Wilsoninin Biff Tannen lukion kusipää-kiusaajana.

WESTERN - TANSSII SUSIEN KANSSA (1990)

TOIMINTA - YÖN RITARI (2008)

Tämä on hiukan muita uusia Batman-leffoja parempi. Syynä on Heath Ledgerin ilmiömäinen suoritus maailman parhaana elokuvapahiksena. Jokeri on sairas psykopaatti. Hän ryöstää pankin ja tuikkaa koko "setelivuoren" tuleen. Jokeri on kuitenkin sairaalla tavalla hauska. Hahmo on niin aidosti näytelty, että jollain tavalla ymmärrän, että Ledger taki itsemurhan. Meniköhän hahmo liian syvälle Heathin mieleen.

Elokuvan toisena pahiksena on Harvey Dent. Dent on työssään menestyvä piirisyyttäjä, joka Jokerin takia menettää kuitenkin vaimonsa ja puolet hänen kasvoistansa palaa. Tämän jälkeen hänestä tulee julma rikollinen, joka tykkää heitellä kolikkoa.

Elokuvan toimintakohtaukset ovat kyllä näyttäviä, mutta ne eivät kuitenkaan ole elokuvan sydän...vaan hyvin intensiivinen tunnelma, ja elokuvan lopussa tapahtuva lauttakohtaus on erittäin jännittävä.

ANIMAATIO - LEIJONAKUNINGAS (1994)

Tämä on kaikkien aikojen animaatio. Elokuvan tarina on erittäin kaunis ja koskettava. Simban ja Mufasan isä-poika suhde on intensiivinen ja tunteikas. Leffan pahis Scar on eräs julmimmista disneykonnista. Hän tappaa oman veljensä päästäkseen kuninkaaksi. Mufasan kohtalo saa katsojan (ainakin minut) aina kyyneliin.

Siitä huolimatta, että Leijonakuningas on erittäin koskettava elokuva, se on myös hyvin hauska. Timon ja Pumba ovat parhaimpia elokuvaparivaljakkoja ikinä. He ovat mukavia ja hauskoja ja he opettavat Simban Hakunamatataan.

Myös elokuvan musiikki on ikimuistoista. Kaikki muistavat "Circle of Life"- kappaleen elokuvan alkukohtauksen aikana. Tämä kohtaus on saanut legendaarisen maineen. Elokuvan muutkin laulut ovat ikimuistoisia.

Tämä elokuva on myös piirretty erittäin värikkääksi ja kauniiksi.

FANTASIA - SAKSIKÄSI EDWARD

Tim Burton on ohjannut mielestäni kaikkien aikojen sadun. Johnny Depp vetää pääroolin vähäisillä vuorosanoillaan. Hän on elokuvan sielu, ja tämä on hänen uransa parhaiten näytelty rooli. Tämä on koskettava tarina erään keksijän keskenjääneestä luomuksesta, joka ei ehtinyt saada käsiä saksien sijasta.

Tämä on moderni versio Kaunottaresta ja Hirviöstä. Tarina on hyvin kaunis ja koskettava. Tuleehan tässä kyyneliäkin pariin kertaan. Vaikka elokuva on aika aavemainen ja synkkä, on tässä myös ne hauskatkin hetkensä.
Legendaarisena pidän myös lumisadetanssia Danny Elfmannin erikoisen kauniin teeman soidessa taustalla. Kokonaisuutena Saksikäsi Edward on mielestäni parhaimpia elokuvia ikinä.

SEIKKAILU - KADONNEEN AARTEEN METSÄSÄTJÄT (1981)

Notsip
Käyttäjä
3 viestiä

01.05.15 klo 00:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota: Ilmestyskirja.Nyt!
Jännitys: Pahan kosketus
Komedia: Manhattan
Draama: Kansalainen Kane
Musikaali: The Rocky Horror Picture Show
Scifi: 2001 - Avaruusseikkailu
Western: Hyvät, pahat ja rumat
Toiminta: Seitsemän samuraita
Dokumentti: Bob Dylan - Don't Look Back

TatiTeThird
Käyttäjä
174 viestiä

03.05.15 klo 16:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Hankala listata, koska lempielokuvia tietyssä genressä voi olla useita ja ne muuttuvat ajan myötä. Noh, yrittänyttä ei laiteta.

Sota: Monia klassikoita itsellä vielä näkemättä tästä lajityypistä, mutta yksi huikea sotaraina, joka on jo useampaan otteeseen mainittu on tietenkin Ilmestyskirja. Nyt. Yhden huikeimmista alkukohtauksista omaava leffa on silkkaa eeppisyyttä ja sotakritiikkiä.

Jännitys: Missään nimessä ei sovi unohtaa Hitchcockin helmiä tai joitain ranskalaisia rikospätkiä, mutta parhaan jännityselokuvan tittelin saa omissa silmissäni alkuperäinen Oldboy. Kyseinen teos iski silloin kovaa. Ei ehkä jännittävin elokuva, mitä olen nähnyt (oli se silti jänskä), mutta toimii moitteettomasti.

Komedia: On tullut nähtyä useampiakin toimivia huumoripläjäyksiä, mutta varmaan Kultakuume on se kaikkein paras. Chaplin oli yksinkertaisesti komediallinen nero, eikä ihan heti tule montaa nimeä mieleen, joka olisi ylittänyt äijän (paitsi ehkä Jacques Tati, joka oli muuten loistava elokuvantekijä hänkin). Monty Pythoneista en ole nähnyt kuin Elämän tarkoituksen, mutta Hullu maailma ja Brianin elämä ovat kuulemma hyviä. Niin ja meinasi unohtua, että Truman Show'sta diggaan yli kaiken.

Draama: Hankala valita kaikkein parasta. Jos Kellopeliappelsiinin laskee draamaksi, niin sitten vaikka se.

Musikaali: Näitä ei ole paljoa eli valinta on helppo. Sanotaan siispä vähän aikaa sitten katsomani Dancer in the Dark. Se iski tunteisiin ja lujaa. Von Trierillä on muitakin hyviä, esim. Dogville ja Breaking the Waves, mutta itsellä Dancer vie voiton.

Scifi: Tämä on helpompi. Tykkään myös vanhoista Star Warseista, mutta voiton vie ehdottomasti Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu. Vaikka itsellä ehkä jäikin elokuvan sanoma tai teema vähän epäselväksi silloin kun sen katsoin, visuaaliset tehosteet ovat niin hienoja, että se teki todella suuren vaikutuksen.

Western: Hyviä, pahoja ja rumia en katsonut ikinä loppuun jostain syystä, mutta Dollari-trilogian kaksi muuta osaa olen katsastanut. Vain muutaman dollarin tähden oli muistaakseni loistava. John Fordin tuotantoa pitäisi kyllä tarkastella lähemmin.

Toiminta: Ei kyllä tule mitään mieleen. Monia hyviä tullut katsottua, mutta parasta en keksi millään. Sanotaan vaikka eka Die Hard.

Dokumentti: Kiitos Docventuresin, pääsin tutustumaan moneen laadukkaaseen dokkariin television välityksellä. Pari loistavaa esimerkkiä mainitakseni, mainitsen Exit Through the Gift Shopin ja Man on Wiren.

Wayne 64
Käyttäjä
260 viestiä

11.05.15 klo 16:39 - linkitä tähän kommenttiin: #

En keksi millään mitään sanottavaa tähän alkuun, mutta eihän sitä tarvi ollakaan. Suoraan vaan asiaan.

Lempi sotaelokuvastani ei ole mitään epävarmuutta. Se on aivan ehdottomasti Terrence Malickin upea Veteen Piirretty Viiva. Veteen Piirretty Viiva erottuu jenkkisotafilmeistä edukseen aidoilla henkilöhahmoilla. Siinä missä yleensä amerikkalaiset kuvataan ylipatrioottisina puolijumalina, tekee Malick hahmoistaan aitoja ihmisiä: He pelkäävät, vastustavat ohjeita, asettavat oman edun kaiken edelle ja ovat julmia. Komppanianpäällikkö Staros ei halua vastoin pataljoonan komentaja Gordon Tallin ohjeita lähettää miehiään kuolemaan ja Tall yrittää kannustaa miehiä purppuratähden avulla, haluten kuitenkin itse ylennyksen. Nuo olivat vain muutamia esimerkkejä hienoista henkilöhahmoista, joita elokuva sisältää. Pidin myös taistelun kaaottisesta kuvauksesta ja miten hahmot reagoivat, kun omia kaatuu japanilaisten konekiväärituleen ja edes edellämainittu Staroskaan ei tiedä mitä eturintamalla tapahtuu. Tästä elokuvasta puhuessa ei voi sivuuttaa henkilöiden sisäisiä monologeja. Esimerkiksi sotamies Wittin filosofiset ajatukset sodan julmuudesta ovat kauniita. Olen kehunut henkilöitä, ja mitä he olisivat ilman näyttelijöitä? Jokainen näyttelijä tekee hyvän roolityön, jopa ah-niin-ärsyttävä George Clooney, joka ei onneksi ruudulla paljoa vieraile. Ja se luontokuvaus. Absoluuttisen kauniita otoksia merestä, sademetsästä ja etenkin valon siivilöitymisestä puiden läpi. No okei, Platoon teki se ensin, mutta Veteen Piirretty Viiva tekee sen kauniimmin.

Jännityksessä joudun puntaroimaan kahdesta elokuvasta. Picnic at Hanging Rock ja Mulholland Drive. Kummassakin on hyvä juoni, joka jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, minkä takia netistä löytyy (ainakin MD kohdalla) paljon teorioita siitä mitä oikein loppujenlopuksi tapahtui. Peter Weirin kuumehöyryinen piknikki on upea visuaalisesti ja lavastuksellisesti, mutta juoni on heikompi kuin MD:n ja sehän on jännityksessä tärkeää. Valintani on siis Mulholland Drive.

Komediassa ehdottomasti suosikkini on Buñuelin Vapauden Aave. Yhtä tiukkaa satiiria ja vittuilua kristinuskoa ja porvareita kohtaan saa hakea, eikä tämän jälkeen tarvitsekaan. Huumoria revitään absurdeista asioista kuten munkkien pokerisessiosta, sukurutsasta, ei-kadonneen tytön etsimisestä ja kuolemantuomiosta. Vapauden Aave on toinen osa Buñuelin porvaritrilogiasta ja on mielestäni parempi kuin ensimmäinen osa Porvariston Hillitty Charmi, joka oli liian surrealistinen minun makuuni.

Draamasta en jaksa enempää höpöttää, koska kaikki elokuvathan ovat jonkinasteisena draamaa. Voiton vie kuitenkin all-time suosikkini, Elefanttimies, joka on kaunein elokuva mitä on tehty tai tullaan tekemään. Näin lähelle elokuvan aikana itkemistä en ole päässyt.

Tähänväliin laitan rikos-genren. On suorastaan ihme ettei kukaan ole tässä ketjussa kertonu suosikki rikoselokuvaansa. Ehkä ketään ei kiinnosta, mutta minä ainakin laitan. Elikkäs Kummisetä III. Nyt todennäköisesti sanot: "Tuo jätkä on seinähullu, laittaa loistosarjan huonoimman osan suosikikseen". Minäpä selitän. Yksinkertaisesti kolmonen oli viihdyttävin ja helpoin seurata minun mielestäni. En nimittäin pysynyt ykkösen ja kakkosen aikana kärryillä, vaikka hienoja teemoja ja asioita ne sisältääkin. Kolmosessa oli loistojuoni, hyvät näyttelijät, elokuvalliset jipot kunnossa ja ennenkaikkea se oli viihdyttävä.

Musikaali on genre, joka saa minut kiehumaan raivosta. Se on vaan niin ärsyttävää, kun ihmiset alkavat yhtäkkiä laulamaan kesken kaiken juonen junnatessa paikoillaan. Vältän nämä teokset kaukaa. South Park-fanina pidän South Park: Bigger Longer And Uncut-elokuvaa parhaana musikaalina. On siinä vaan niin rivosti sanoitettuja lauluja ja purevaa parodiaa koko genreä kohtaan, että on pakko nostaa hattua. Suosikkini kappaleista on Kyle's Mom is Big Fat Bitch.

Scifi on ollut aina suosikki genrejäni, mutta kiinnostuessani taiteellisista elokuvista nämä vähän jäi. Ja koska Solaris ja Stalker ovat näkemättä, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää symboliikkaa sekä tajuttoman hienoja visuaalisia efektejä tarjoava 2001: Avaruusseikkailu. Jos olet tämän nähnyt, niin tiedät mistä puhun ja jos et ole, niin katso ihmeessä. Voiko tätä edes perustella?

El Topo on paras western mielestäni. Siinä on uskomattomalla tavalla sekoitettu eri uskontoja, aina Jeesus-ja Moosesmyyteistä Buddhalaiseen filosofiaan asti. Tarinan päähenkilö "myyrä", on kuin antiikin sankari: hän selviää esteistä käyttämällä järkeä ja viisautta ja naiset ympäröitsevät hänet. Myyrä on hieno roolihahmo ja elokuvan ohjannut Alejandro Jodorowsky tulkitsee myyrän hahmon hienosti. Lopussa onkin outo käänne, mutta minun mielestäni se vain paransi elokuvaa entisestään ja mielestäni ymmärsin lopun.

Quentin Tarantinon Kill Billit ovat ehdottomasti parasta toimintaa mitä maa päällään kantaa. Rohkea genreblendi sisältää gore ja ultraväkivaltaa, tyylikkään kostotarinan siivittämänä. Samuraita toimintaa ja animeakin mahtuu mukaan. Niin perkeleen cool että.

Huhuh mikä urakka oli tätä kirjoittaa. Väsyin kyllä nyt ihan kunnolla. No, toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän.

The Fly92
Käyttäjä
14 viestiä

25.06.15 klo 21:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nää on niin vaikeita kysymyksiä! Elokuvia on myös vaikea laittaa tiettyyn genreen, koska elokuvassa voi olla monta genreä sekasin! Ensinnäkin onko olemassa maailman parasta draama elokuvaa? Draamaa on lähes kaikissa elokuvissa!

Plaine6264
Käyttäjä
26 viestiä

10.07.15 klo 15:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

paras sotaelokuva: alkuperänen Tuntematon Sotilas. en oo montaa sotaelokuvaa ees muistaakseni katsonut.

paras jännityselokuva: Reservoi Dogs, jos se jännitys leffaks lasketaan. Pulp Fiction on myös hyvä.

paras komediaelokuva. nuija ja tosinuija! niin saatanan läppä.

paras draamaelokuva. en oo montaa draama leffaa oikeen kattonu joten en tiiä.

paras musikaalielokuva. en oo kattonu yhtään musikaalia koska, en tykkää siitä genrestä joten en tiiä.

paras scifielokuva. kaikki vanhat star warsit.

paras westernelokuva. koko dollari trilogia.

paras toimintaelokuva.en tiiä, koska niin monta hyvää mutta ehkä fast and furious 7.

paras dokumentti. en oo kattonu dokumenttei joten en tiiä.

William Wernus Film
Käyttäjä
100 viestiä

25.08.15 klo 11:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

War: Platoon (1986)
Thriller: Fight Club (2010)
Comedy: The Great Dictator (1940)
Drama: The Shawshank Redemption (1994)
Musical: Wizard of Oz (1939)
Sci-Fi: Interstellar (1985)
Western: Good Bad and Ugly (1966)
Action: Dark Knight (2008)
Document: ?
Horror: Sixth Sense (1960)
Fantasy: It's A Wonderful Life (1946)
Adventure: Raiders of the Lost Ark (1981)
Animation: Lion King (1994)
Romance: Forrest Gump (1994)
Crime: Godfather Part 2(1974)

Pelimies
Käyttäjä
353 viestiä

25.08.15 klo 19:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kauhu Suspiria
Toiminta True romance
Komedia Anchorman 2
Länkkäri(USA) Hurja joukko
Länkkäri (Italia) Huuliharppukostaja
Draama Taxi driver
Sota Cross of iron
Trilleri Blow out
Rikos Elää ja kuolla L.A:ssa
Scifi Blade runner
Fantasia Highlander
Sarjakuvafilmatisointi Watchmen
Slasher Black Christmas(1974)
Zombie Dawn of the dead(1978)
Mafia Kummisetä
Poliisi French connection
Musikaali Phantom of the paradise
Giallo Tenebre
Splatter Braindead
Blaxopaatio Across 110th street
Dokumentti Koyaanisqatsi
Animaatio Simpsons movie
Vampyyri From dusk till dawn
Ihmissusi Howling
Eläinkauhu Jaws
Martial arts Enter the dragon

Että silleen😎

norman_bates
Käyttäjä
14 viestiä

18.10.15 klo 12:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sota

Full Metal Jacket, Kwai-joen silta. Full Metal Jacket hyvin ahdistava elokuva, mutta erinomainen vaikka ei ihan Kubrickin paras. Kwai-joen silta puolestaan eeppisyydessään hyvin kaunis elokuva.

Jännitys

Blue Velvet - ja sinisempi oli yö. Aivan tolkuttoman ahdistava ja inhottava elokuva. Symboliikkaa ja upeita näyttelijöitä pursuava Lynch-trilleri.

Komedia

Puhdasta komediaa vaikea sanoa, mutta tässä muutama mielestäni runsaasti komiikkaa sisältävä elokuva. Fargo, Tahraton Mieli, Nykyaika. Nykyaika klassikko, kaksi muuta hieman modernimpia mestariteoksia.

Draama

American Beauty, Kummisetä. American Beauty erittäin viihdyttävä ja koskettava, kun taas Kummisetä on hienovarainen mafiaelokuva. Kumpikin loistavia elokuvia.

Musikaali

Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi. Musikaali ei oikein ole oma genreni, mutta tämä Tim Burtonin verinen, runsaasti mustaa huumoria sisältävä teos on erinomainen.

Scifi

2001:Avaruusseikkailu. Kubrickin visuaalisesti vaikuttava ja ajatuksia herättävä scifieepos. Tarvitseeko enää muuta sanoa?

Western

Butch ja Kid - Auringonlaskun ratsastajat. Moderni ja viihdyttävä länkkäri. Newmanin ja Redfordin kemia pelaa loistavasti.

Toiminta

Yön Ritari. Intensiivinen ja Ledgerin upean roolisuorituksen täydentämä sarjakuvafilmatisointi.

Dokumentti

Huone 237. Erittäin mielenkiintoinen ja taidolla toteutettu dokumentti, joka kertoo eri ihmisten mielipiteitä ja tulkintoja Kubrickin Hohto-elokuvasta.

William Wernus Film
Käyttäjä
100 viestiä

23.04.17 klo 20:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Päivitetäänpäs taas pitkän ajan jälkeen.

Sota: Ilmestyskirja Nyt!

Rikos: Kummisetä osa II

Jännitys: Seitsemän

Kauhu: Uhrilampaat

Komedia: Birdman

Draama: Rita Hayworth - Avain pakoon

Musikaali: La La Land

Scifi: Paluu tulevaisuuteen

Western: Hyvät, pahat ja rumat

Toiminta: Yön ritari

Keskustelut