Leffat yleisesti
Foorumin päävalikkoon › Leffat yleisesti › Hellboy II: The Golden Army
Hellboy II: The Golden Army
Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu
esimiesKäyttäjä |
21.12.07 klo 10:23 - linkitä tähän kommenttiin: # Heh, suoritin Hellboy-haun, koska meitsillä oli hämärä muistikuva, että olin joskus ensimmäisen elokuvan aikoihin yrittänyt viritellä aiheen tiimoilta keskustelua. Muistin oikein. Olin tosiaan pistänyt Hellboylle topicin pystyyn joskus kolme vuotta sitten ja siihen oli tullut about viisi vastausta ja niistäkin taisi kaksi olla meikäläisen omia kommentteja. Mutta koska en ymmärrä vihjettä, niin rykäisenpä nyt tässä joutessani topicin myös ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta jatko-osasta eli The Golden Armysta. Vaikka ihan sen kunniaksi, että kyseinen leffa on juuri saanut ihan näppärän näköisen teaser trailerin [www.comingsoon.net]. Tuo kannattaa mulkaista jo ihan senkin takia, että alussa nähdään ja kuullaan ohjaaja Guillermo del Toron terveiset hauskalla aksentilla varustettuna. Del Torosta puheenollen, miehen kykyjä täytyy kyllä kunnioittaa. Mies vetää leffoissaan selkeästi omaa tyyliään ja visuaaliselta silmältään hän on epäilemättä tämän hetken jännittävimpiä ohjaajia. Ikävä kyllä ensimmäinen Hellboy jäikin sitten ainakin minun mielestäni lähinnä pelkäksi silmäkarkiksi. Se oli vähän sääli, sillä onhan tuon Hellboy-universumin mainio off-beat-potentiaali suorastaan käsinkosketeltava. Toivoa sopii, että jatko-osa pystyisi nostamaan rimaa muutenkin kuin pelkästään efektien ja maskeerausten osalta. Sitten on sana vapaa. Mitä piditte edellisestä Hellboy-leffasta? Uskallatteko odottaa tältä jatko-osalta yhtikäs mitään? Mitä veikkaatte, kuinka hyvin Hellboyn uusi tuleminen pärjää ensi vuonna kaikkien niiden lukuisten muiden supersankarileffojen puristuksessa(esim. Iron Man, Hulk, Batman)? Hellboyn omalaatuinen yleisilme todennäköisesti toimii elokuvan eduksi, mutta on jännä nähdä, että kuinka pitkälle sillä pötkitään ja että pystyykö leffa tarjoamaan mitään muuta. |
El WrayKäyttäjä |
21.12.07 klo 10:43 - linkitä tähän kommenttiin: # No traileri nyt ei varsinaisesti säväyttänyt, mutta eka Hellboy oli miun mielestä varsin onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Joten sen myötä hyvää leffaa odotellaan. Ja del Toroha on varsin hyvä ohjaaja. |
HarmonicaKäyttäjä |
21.12.07 klo 11:00 - linkitä tähän kommenttiin: #
Mukavahan se on, että löytyy intoa aloittaa topicceja ja vielä hyvillä pohjustuksilla, joten antaa mennä vaan, vaikka sitten kiinnostusta niin kauheasti foorumilta löytyisikään. Kyllähän minäkin pistäisin pystyyn vaikkapa Murnau-topicin jos en sitä melko turhaksi tietäisi, enkä siksi jaksa vaivautua. Ensimmäinen Hellboy-leffa oli melkoinen sekasotku tarinansa osalta ja hyppeli päämäärättömän tuntuisesti yhdestä juonenkäänteestä toiseen. Visuaalinen ilme ja tekninen toteutus muutenkin olivat toki kunnossa. Itse kyllä toivoisin, että nämä selvästi kyvykkäät ohjaajat tekisivät jotain muuta kuin sarjakuvafilmatisointeja, mutta minä en toisaalta olekaan sarjisfani. Eli kyllä tämäkin vielä katsottua tulee sitten jossain vaiheessa, vaikka en uskokaan että ensimmäisestä elokuvasta valtavasti onnistutaan tasoa nostamaan. Yleisestiottaen näissä sarjisfilmatisoinneissa ärsyttää mm. se, että ne eivät ikinä pääty mihinkään lopulliseen, vaan ne ovat aina tehty siinä mielessä, että seuraava jatko-osa voidaan tarvittaessa tuoda markkinoille. Niinpä vaikka moni näistä uusista sarjisfilmatisoinneista yrittääkin tuoda ihan kunnollista draamaakin elokuvaan, niin hieman puolittaisesti siinä onnistutaan. Pahimpana esimerkkinä kolmas X-Men, joka melkein onnistuu lopettamaan sarjan tehokkaasti, mutta sitten ei kuitenkaan niin tee vaan pilaa homman viimeisellä täysin tarpeettomalla kuvalla. Jossain määrin ohjaajat ovat siis sarjismateriaalin kanssa kahlittuja tiettyihin rajoihin. Ensimmäisestä Hellboysta tosin odottaisi hyllyssä tuo Director's cut -versio, jota en vielä nähnyt ole. |
AleKäyttäjä |
21.12.07 klo 12:41 - linkitä tähän kommenttiin: # Kovasti pidän ihan sarjakuvastakin ja ensimmäinen leffa oli mitä mukavinta viihdettä. Ron Perlman on Hellboyna samaa kastia kuin Mickey Roarke Sin Cityn Marvina eli todellakin pistää hahmonsa elämään. Teaseri näytti hyvältä ja olikin kerrankin mukavaa nähdä teaseri, jossa on paljon kohtauksia ja valmiita efektejä. Hellboy iskee niin kovasti, että vaikka missaisin kaikki trailerit niin katsoisin kakkosen silti. Ron Perlmanin ohella parasta on ehdottomasti Del Toro näissä leffoissa. Jätkä on niin asialleen vihkiytynyt ja omaa upean silmän. Tätä jäädään innolla odottelemaan. |
X-tyyppiTykittäjä |
21.12.07 klo 12:51 - linkitä tähän kommenttiin: # Ekaa Hellboy-leffaa en (vielä) ole nähnyt, ei nimittäin sen traileri oikein iskenyt. Salaisia järjestöjä, jos jonkinnäköisiä ölliäisiä ja isoja pyssyjä... Ei oikein säväyttänyt keskivertoa enempää. Tämän kanssa hieman sama homma. Ihan pitää ykkösleffan nähneiltä kysyä, että miten Hellboy vertautuu esim. X-men- tai "tavallisten" toimintaleffojen kanssa? |
esimiesKäyttäjä |
21.12.07 klo 13:06 - linkitä tähän kommenttiin: #
Itse en ole hirvittävän tarkkaan seurannut Hellboy II:sen edistymistä, enkä myöskään tunne Mike Mignolan kulttisarjista. Osaatko sanoa, että onko tälle "Kultaiselle Armeijalle" olemassa jonkinlainen vastine sarjisten puolella? Eli perustuuko tämän jatko-osan tarina ja hahmot esim. johonkin tiettyyn sarjakuvissa esiintyneeseen tarinakokonaisuuteen? Ja oikeassa olet siinä, että Perlman on todella elämänsä roolissa. Ihan loistava tuo kohtaus trailerissa, jossa pahis alkaa uhkailemaan ja Hellboy siihen sitten kuittaa omaan badass-tyyliinsä! - I will kill anyone if that is necessary. Ihan mahtavaa! Perlman aina esittää näitä kovakalloisia äijiä ja on oikein ilo nähdä, että mies on päätynyt tuollaiseen rooliin, johon hän sopii paremmin kuin todennäköisesti kukaan muu.
Olen nähnyt ekan Hellboyn ainoastaan kerran ja silloin jäi vähän semmoinen sekainen ja epätasainen fiilis. Haluaisin ehdottomasti nähdä leffan uudelleen, jos se vaikka avautuisi paremmin. Visuaalisesti veikeä ja päähahmo on kaikessa omituisuudessaan vallan viihdyttävä. Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka eivät muuten niin perusta supersankarileffoista, mutta jotka sitten lämpenivät kovasti Hellboylle. Veikkaan, että tässä ilmiössä on kyse siitä, että Hellboy oli kuitenkin melko erilainen supersankarileffa. Se on enemmän sellainen fantasiamainen ja äkkiväärä kuin esimerkiksi jotkut X-men-leffat. Eli kyllä se kannattaa tsekata. Paljon paskempiakin leffoja on liikenteessä vaikka kuinka paljon, eikä Hellboy missään nimessä huono ole. Vähän vaan sellainen poukkoileva ja sekava. Mutta kuten sanoin, meikäläisen pitäisi nähdä kyseinen pläjäys toistamiseen. P.S. Ja oliko muuten Rammsteinia tuo musa tuossa trailerissa? En välitä bändistä, mutta noihin trailerin toimintapätkiin sopi loistavasti! |
Ray LuonnonvoimaKäyttäjä |
21.12.07 klo 14:40 - linkitä tähän kommenttiin: # Joskus vajaa vuosi takaperin lainasin kirjastosta jonkun Mike Mingolan Hellboy-sarjakuvan, jossa oli kolme tarinaa. Kauheasti siitä en muista, mutta sen muistan, että ihastuin siihen jo ensimmäisten sivujen aikana. Sopivasti juonta, suvantokohtia, okkultismia ja näiden päälle kekseliästä toimintaa plus pari rouheata heittoa Hellboyn suusta. Se Sin City-tyylinen piirrosjälki oli erittäin hallittua mustan ja valkoisen käyttöä. Ja ensimmäisen Hellboyn olen nähnyt. Se ei ole täydellinen, mutta pidän siitä silti. En löydä siitä mitään ihmeellisen omaperäistä tai mitään sellaista, mikä säväyttäisi kunnolla, mutta en löydä siitä myöskään mitään suuria mokia, mitkä häiritsisivät mua kovinkaan paljon. Mielestäni sellainen laadukas viihde-elokuva, jonka tuijottelee ihan mielellään pariinkin kertaan läpi. Ja sarjakuvalle elokuva on hienosti uskollinen. Ei noudata sitä orjallisesti, mutta ei myöskään hylkää niitä tärkeitä elementtejä, vaan poimii niitä olennaisia mukaan. Del Toroon olen todella tyytyväinen. Näiden jo mainituiden syiden lisäksi, myös Devil's Backbonen perusteella kyseessä vaikuttaa olevan aika tyylitajuinen tyyppi, jolla on selkeästi oma näkemys. Tuosta uudesta trailerista sitten en osaa sanoa juurikaan mitään muuta kuin, että hyvältä näyttää. Mielestäni kaikki vähänkään toiminnalliset trailerit ovat aikalailla saman näköisiä. Ehdottomasti menen katsomaan. |
VilleTähtääjä |
21.12.07 klo 16:15 - linkitä tähän kommenttiin: # Traileri ei nyt kummoisia odotuksia herättänyt, vaikka ihan komealta näyttää. Hellboy on kyllä ihan kiva leffa, mutta se fantasiapuoli ei oikein tunnut toimivan. Toivottavasti tuo homma hoituu kakkosessa paremmin. Pidin kyllä Del Toron Hellboyn ja Pan's Labyrinthin visuaalisesta ilmeestä, joten uskallan odottaa vähintääkin ihan kohtalaista elokuvaa. Harmi vain, että Del Toro joutuu työskentelemään Hollywoodin studiopomojen kanssa. Omin nokkinensa mies tuntuu saavan todella upeaa jälkeä aikaiseksi. |
AleKäyttäjä |
21.12.07 klo 17:47 - linkitä tähän kommenttiin: #
|
El WrayKäyttäjä |
21.12.07 klo 19:02 - linkitä tähän kommenttiin: #
Olihan se Rammsteinia. Biisi oli Mein Herz Brennt. |
X-tyyppiTykittäjä |
22.12.07 klo 14:22 - linkitä tähän kommenttiin: # Kas kas, Hellboy Nelosella ensi perjantaina 21:00. Täytyypä katsoa nyt kun kovin kehuitte. Muuten olisi kyllä jäänyt väliin. |
SpaceCadet1Käyttäjä |
30.12.07 klo 17:23 - linkitä tähän kommenttiin: # ^Hyvä kun mainitsit, olisi muutoin mennyt varmaan ohi pätkän nauhoittaminen. Taisi olla ihan standardi kopio jonka Nelonen näytti - olisin kiinnostunut myös näkemään Harmonican mainitseman DC-kopion, jossa pitäisi tiettävästi olla hieman enemmän taustatietoa hahmoista, erityisesti Rasputinista. Ja itse jatkikseen! Näin lyhyesti tiivistettynä: nälkä on kova. Guillermo del Toro on vankistanut asemaansa tämän hetken kovimpana fantasiafilmien ohjaajana (Blade II, Hellboy, Pan's Labyrinth), enkä näe mitään syytä miksi HB2 ei voisi nousta miehen uudeksi magnum opukseksi. Ensimmäinen osa oli jo erittäin pätevä tekele - ainoat miinukset tulevat hieman ontoista pahiksista ja rautalangalla väänetystä loppuratkaisusta. Täytyy kuitenkin huomioida, että käsis seurasi varsin lojaalisti alkuperäisen sarjakuvan juonenkäänteitä, ja nyt kun Hellboyn synty ja sen syyt ovat jo plakkarissa, kakkososa tarina on varmasti paljon vapaamuotoisempi. Del Toron vertailut tarinan halitjoiden ja alkuperäisintiaanien välillä on vähintäänkin outo, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Ale teki hyvän huomion del Toron jääräpäisyydestä - Ron Perlmanin castaus Hellboyksi oli mahtiteko, joka alunperin ei toiminut studion turvallisemman "Vin Diesel-vision" kanssa. Perlman on yksi niistä harvoista kavereista joilta voi odottaa aina hyvää panosta toimintarooleissa - jotkut muistanevat hänet herkullisista sivurooleistaan Alien - Resurrectionissa ja Blade II:ssa (viimeisempi tekele oli muuten työnäyte studiolle, jolla miehen Hellboy-rooli varmistui). Perlmanin taika piilee ennen kaikkea olemuksessa ja äänen karismassa - oma fanitukseni juontuu 90-luvun lopulla julkaistuihin Fallout-tietokonepeleihin, joihin Ron lahjoitti legendaarisen kertojaäänensä. Traileri oli tiukka. Kenties täydellinen hybridi maagisesta Pan's Labyinthistä ja toiminnalla kyllästetystä Blade II:sta? Kiilaa hienoisesti Dark Knightin ohi vuoden 2008 odotuslistalla. |
esimiesKäyttäjä |
30.12.07 klo 18:13 - linkitä tähän kommenttiin: # Jälleen kerran todellinen pelimiehen postaus SpaceCadetilta. Selvästi ilmassa tiukkaa del Toro/Hellboy/Perlman-fanitusta, joten ei ihme jos The Golden Army pistää punttiin vipinää. Ja miehen avatar sopii teemaan loistavasti. Very nice! Mites, onko SpaceCadetilla tarkempaa tietoa tuon HB2:sen sarjakuvataustoista? Eli pohjautuuko tämä tarina sarjiksiin ja mikä on esimerkiksi tuon Luke Gossin esittämän pitkätukkapahiksen taustatarina? Itse tosiaan katselin tuon ensimmäisen Hellboyn nyt toistamiseen ja kyllähän se toisella katselukerralla parani huomattavasti. Oli hyvä meininki! |
miccoKäyttäjä |
30.12.07 klo 20:13 - linkitä tähän kommenttiin: # Perjantaina katsoin tuon Hellboyn ja olihan se helvetin hyvä elokuva, yksi parhaista sarjisfilmatisoinneista joita olen nähnyt. Näin ollen Hellboy II on sitten yksi ensivuoden odotetuimpia leffoja The Dark Knightin ohella. |
SpaceCadet1Käyttäjä |
03.01.08 klo 11:00 - linkitä tähän kommenttiin: # Harmillista että työkiireet ovat pitäneet meikän näin pahasti poissa koneen ääreltä - myöhäisen hyvät uudenvuoden toivotukset kaikille tykkiläisille!
Anna Walton (Princess Nuala) Luke Goss (Prince Nuada) Välikommentti: Eli jos Blade II on vielä mielessä, tämä heebo oli se hylätty supervampyyripoika, joka lähti metsästämään faijaansa, itse vampyyrien kuningasta. Gossin intensiivinen roolisuoritus oli elokuvassa mieleenpainuvaa shittiä, ja miehen rooli HB2:ssa vaikuttaa jokseenkin vastaavanlaiselta valkoista meikkiä myöten. Roy Dotrice (King Balor) Nettisivussa vielä mainittiin, että hahmojen nimet perustuvat alla olevaan mytologiaan: Tuatha Dé Danann In Irish-Celtic mythology, the Tuatha Dé Danann ("People of the goddess Danu") are the Irish race of gods, founded by the goddess Danu. These gods, who originally lived on 'the islands in the west', had perfected the use of magic. They traveled on a big cloud to the land that later would be called Ireland and settled there. The Tuatha Dé themselves were later driven to the underworld by the Milesians, the people of the fabulous spanish king Milesius. There they still live as invisible beings and are known as the Aes sidhe. In a just battle, they will fight beside mortals. When they fight, they go armed with lances of blue flame and shields of pure white. Important members are of the Tuatha Dé are: Dagda, Brigid, Nuada, Lugh, Dian Cecht, Ogma, and Lir. The goddess Danu can also be identified with the Welsh goddess Don.
|
esimiesKäyttäjä |
03.01.08 klo 13:54 - linkitä tähän kommenttiin: #
Toki on Blade II ja Gossin tulkitsema Nomak vielä muistissa! Mä katsoinkin jo heti tuosta HB2:sen teaserista, että entisestä poikabändin jäsenestähän on selvästi tullut del Toron vakionäyttelijä. Goss yllätti meikäläisen Blade II:ssa, siis positiivisesti. Mies varmasti hoitaa homman himaan myös HB2:sessa.
Jeps, kovin on vinksahtanut tämä Hellboyn universumi, mutta juuri siitä syystä touhu tuntuu raikkaalta tuulahdukselta verrattuna näihin moniin muihin supersankarifilmatisointeihin, jotka osaavat välillä olla melko geneerisiä. Ja trailerin perusteella sama linja tuntuisi jatkuvan myös The Golden Armyssa. Siellähän mm. vilahti tuo uusi hahmo nimeltä Johann, joka on jonkin sortin meedio, josta ei kuitenkaan ole enää muuta kuin spirit jäjellä. Eli henki elää, mutta ruumista ei ole. Hellboyn työnantaja eli BPRD-virasto on rakentanut Johannin hengelle puvun, jotta tällä kuolleiden kanssa keskustelevalla haamulla olisi edes jonkinlainen konkreettinen ruumis sielunsa ympärillä. Toi on mun mielestä niin mahtavan överiä, että siitä on pakko pitää. Ja oli muuten kovat kotisivut HB2:sella kun menin tuota teikäläisen allekirjoitusta klikkaamaan. Teaser trailerin tagline on myös kivikova: Maailman pelastaminen on helvetinmoinen homma. Saa nähdä kuinka monta eri helvetti aiheista taglinea Hellboy-elokuvien tekijätiimi vielä pystyy tulevaisuudessa keksimään. |
X-tyyppiTykittäjä |
03.01.08 klo 14:28 - linkitä tähän kommenttiin: #
Veikkaan että niitä piisaisi enemmän kuin tuottajilla halua jatkaa sarjaa. |
SöpöYlläpitäjä |
07.01.08 klo 20:03 - linkitä tähän kommenttiin: #
|
SpaceCadet1Käyttäjä |
07.01.08 klo 22:45 - linkitä tähän kommenttiin: #
|
SöpöYlläpitäjä |
08.01.08 klo 20:00 - linkitä tähän kommenttiin: # ^ |
Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu






