Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Nick Hume
Käyttäjä
77 viestiä

22.01.09 klo 11:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ale kirjoitti:

Häh? Miten voi dissata Predator kakkosta noin pahasti? Eihän se aivan ensimmäisen tasolle yllä, mutta kova leffa se siitä huolimatta on. Glover on kunnon pahistelija kytän roolissaan. Hauska katsella jätkää täysin erilaisessa pollariroolissa kuin Tappavien aseiden Murtaugh. Ja heti alussa nähdään rankkaa toimintaa eikä meno laannu. Ainoastaan lopun liian pitkä ympäriinsä säntäily heikensi homman toimivuutta.

No jaa olihan Glover ihan hyvä tossa elokuvassa, muttei se ei kyllä mun silmissäni pelasta predator 2, jos muu on aivan sontaa elokuvassa! Meinasin kyllä Gloverin mainita aluksi, mutten pitänyt sitä tärkeänä. Jos totta puhuttaan, niin ei se nyt niin ihmeellistä roolisuoritusta tehnyt!

Nick Hume
Käyttäjä
77 viestiä

22.01.09 klo 12:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

Frontier(s) (Xavier Gens 2007)

Isot varoitus kolmiot elokuvan kannessa ja hehkutukset, se pisti heti ensimmäisenä silmään vuokratessani tämän filmin. Odotukset oli myös sitä luokkaa tältä elokuvalta, miten tätä oltiin mainostettukin.. Katsoin elokuvan ja tämä oli totaalinen pettymys.. Juoni on kauhu elokuville tyypillinen, tai se oli oikeastaan matkittu suoraan Psychosta ja The Texas Chainsawista, siis ei mitään uutta, vanhan matkimista vain. Raakuus tuli vaan esille muutamassa kohtauksessa. Vituttaa tälläinen väärään johtava mainostus, että annan tälle elokuvalle jossa ei ole mitään sitä itheään vain

AP
Tähtääjä
1158 viestiä

22.01.09 klo 18:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minusta Predator 2 on nimenomaan jonkin verran ensimmäistä osaa parempi, koska siinä ei ole yhtä yli vedettyä räiskintää ja muutenkin ainakin omasta mielestäni tuo kaupunkiympäristö oli juuri sopiva tapahtumaympäristö. Ja Danny Glover on kyllä todistetusti jotain tuhat kertaa Schwarzeneggeria parempi näyttelijä, ja nimenomaan näyttelijä eikä mikään kehonrakentaja.

KKHS
Käyttäjä
299 viestiä

22.01.09 klo 19:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

AP kirjoitti:

Danny Glover... ... nimenomaan näyttelijä eikä mikään kehonrakentaja.

Aijaa, et sitten ole nähnyt Gloveria Windsor Pilates mainoksessa?

Ei vaan Danny Glover rulaa

upidipi
Käyttäjä
147 viestiä

23.01.09 klo 12:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

51st State [www.imdb.com]
Samaa vanhan kierrätystä, josta ei siis oikeastaan mitään uutta löydy. Engelsmannit eivät pidä Jenkkiläisistä ja päinvastoin, mutta lopulta kaikki ovat hyvää pataa ja niinhän siinä käy, että ”hauskoja” kliseitä räväytetään ruudulle ja siitähän taas soppa syntyy. Ja Samppa pääsee sanomaan taas ’motherfucker!’, joten se on todella cool! Eikö?

Hell Ride [www.imdb.com]
Pätkästä yritetty vääntämällä vääntää todella ultrahypercool, jonka seurauksena siitä tullut todellinen pannukakku: litteä ja mauton. Ei tästä oikein mitään hyvää sanottavaa löydy, lähinnä katsoessani kehitin hirmuisen myötähäpeän kaikkia tuotannossa mukana olleita kohtaan, eikä vähiten Larry Bishopia, joka on ohjannut, tehnyt käsikirjoituksen ja näyttelee pääosaa.

Gentleman’s Agreement [www.imdb.com]
Elokuva käsittelee moneen kertaan käsiteltyä aihetta eli rasismia Morgan Spurlockimaisella tavalla: elämällä toisen ryhmän elämää. Aihetta käsitellään laajasti Gregory Peckin esittämän toimittajan kautta. Yksittäiset kohtaukset tuntuvat välillä sinne tänne tyrkätyiltä, mutta kokonaisuudessaan pätkä pystyy kuitenkin esittämään selkeän näkökulmansa aiheesta. Peck tekee taas loistavan suorituksen eikä ihme, että hänet valittiin 15 vuotta tämän jälkeen To Kill A Mockingbirdin Atticus Finchiksi puolustamaan jälleen rasistisia hyökkäyksiä. Hyvä elokuva ja tunteita herättävä siitä huolimatta, että päähenkilöstä olisi voitu tehdä ristiriitaisempi ja näin ollen inhimillisempi. Ja studiopomot tietysti taas rajoittivat Kazania siinä määrin, että mitään ihmisryhmää ei loukattu syvästi ja sen seurauksena pätkästä hiukan latteampi tulikin.

Le Mépris [www.imdb.com]
Godardin viehkeä elokuva, jonka aviokriisillinen kertomus esitetään mystisen hienosti paralleelitarinana Odysseuksen kanssa, josta päähenkilö Paul (Michel Piccoli) keskustelee itseään esittävän Fritz Langin kanssa. Godard keskittyy enemmän eleisiin kuin sanoihin kuvatessaan Camillen (Brigitte Bardot) rakkauden hiipumista aviomiestänsä kohtaan ja luo näin yksityiskohtia pursuavan kerronnan. Jack Palancen rooli limaisena studiomogulina on loistava ja taidokkaasti luotuja kohtauksia löytyy tästäkin useita.

La Battaglia di Algeri [www.imdb.com]
Loistavaa dokumentaarista mustavalkokuvausta ja Ennio Morriconen hypnoottisen pelottavaa musiikkia. Pätkä etenee sulavasti ja puolueettomasti katsastellen molempien sotaan osallistuneiden osapuolten toimia Algerian kaduilla. Todella vaikuttava pätkä. Myöhäistä neorealismia parhaimmillaan.

The Birds [www.imdb.com]
Hienoinen pettymys tämä. Elokuvassa ohuet henkilöhahmot ja hidas - ja tässä tapauksessa tylsä - ensimmäinen tunti tarinaa rakennettaessa. Roolisuoritukset tässä nyt ovat mitä ovat, tuntuu että Hitchcock lähinnä on keskittynyt saamaan mahdollisimman näyttävästi valkokankaalle vaikeasti toteutettavat lintujen päälle käymiset. Eli tämä kaatui siihen mihin niin usea erikoistehosteilla mässäilty pätkä nykyäänkin, mutta voittaa kuitenkin ne tarinankerronnassa. Lintujen hyökkäykset ovat hienoja ja jopa hiukan pelottaviakin ja varsinkin viimeinen kuva auringonlaskusta ja sadoista siivekkäistä on kaunis ja sopivan aavemainen.

Roma [www.imdb.com]
Seuraa Satyriconin jalanjälkiä - ja edeltää Amarcordia, joka mielestäni Fellinin kolmesta tämän kategorian pätkistä on paras - tosin tällä kertaa antiikin Rooman sijaan keskitytään 1940- ja 1970-luvun Roomaan. Tarinankerronta jatkaa Satyriconin valaisemalla tiellä: yhtenäistä juonta ei ole vaan elokuva koostuu segmenteistä, jotka kuvaavat Roomaa ja sen kansalaisia. Elokuvan hyvät ja huonot puolet myös jakavat yhtäläisyydet edeltäjän kanssa. Osa jaksoista on todella loistavia ja osa ei niinkään. Hyvät puolet kuitenkin ovat vahvemmin esillä, joten sen seurauksena pisteetkin pysyvät korkealla. Eli samalla tavalla kuin Satyriconillakin. Ja se oli viimeinen vertaus.

Risky Business [www.imdb.com]
Mitähän tästäkin nyt sanoisi. Perus teinikasaripätkä, jonka yleinen fiilis vaihtelee laidasta laitaan niin holtittomasti, ettei tästä nyt oikein otetta saa. Kaikki elokuvan aspektit on jätetty todella löysästi puolitiehen. Jos vertaa muihin samantyylisiin keskivertopätkiin kultaiselta 80-luvulta kuten esimerkiksi Ferris Bueller’s Day Offiin niin häviää kyllä selvästi.

Clueless [www.imdb.com]
Jollain todella perverssillä tavalla pidin tästä enkä sysännyt alimpaan helvettiin heti katsottuani. Muutama hauska one-lineri ja absurdia menoa totaalisessa imelyydessään, joka tässä kuitenkin jotenkin poikkeuksellisesti toimi. Läpät ovat ihan rehellisesti kirjoitettu ja niiden esittämisestä ei synny väkisin yrittämisen meininkiä. Tästä on puhuttu satiirisena pätkänä, mutta eipä se nyt kovinkaan kekseliästä tai piikikästä ole. Ongelmana on se, että se on liian selvästi viskottu naamalle.

Cat on a Hot Tin Roof [www.imdb.com]
Stripattu versio Tennessee Williamsin näytelmästä, mutta silti toimiva. Tarina on rakennettu hyvin: mitään ei paljasteta heti alkuunsa vaan jokaisen osapuolen lähtökohdat tulevat esiin sujuvasti pätkän edetessä. Ohjauksesta tai leikkauksesta ei oikein voi sanoa mitään erikoista, koska teatraalisuus on säilytetty vahvana ja sen ehdoilla mennäänkin. Näyttelijät saavatkin paremman näytteillepanon edellä mainitun seikan takia ja kaikki onnistuvatkin rooleissaan todella hyvin. Jotain tästä jää kuitenkin puuttumaan, joten tämän korkeammalle ei voi pisteyttää. Oikein hyvä elokuva kuitenkin.

Vasuri
Käyttäjä
1315 viestiä

23.01.09 klo 20:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

Get Smart

Tuli tilattua tämä, kun olin toivonut sitä jo jonkun aikaa. Yleensä on kivaa katsoa jotain agenttielokuvaa, ja tämä oli todellinen yllätys. Steve Carrel oli aika hauska Maxwell Smartin, agentti 86:n, roolissa ja Anne Hathaway oli möys positiivinen yllätys. Alkuperäistä sarjaakin kunnioitettiin - oli kenkäpuhelimet ja muitakin sarjasta tuttuja laitteita. Ihan katsomisen arvoinen leffan, mikäli tykkää toimintakomedioistakin.

Juki
Käyttäjä
1517 viestiä

26.01.09 klo 17:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä nyt jotain viime aikoina katsomiani leffoja:

John Carpenter: Säpinää Chinatownissa (1986):

Kurt Russell kokee yliluonnollista meininkiä Chinatownissa. Enemmän koominen kuin jännittävä pläjäys. Ei lukeudu Carpenterin parhaimpiin. Silti ihan katsottava ja viihdyttävä tekele.

Tobe Hooper: Tappava yhteys (Lifeforce, 1985):

Mielenkiintoinen scifi-pläjäys Teksasin moottorisahamurhien ohjaajalta. Paikoin aika raaka ja jännä pätkä, mutta ei kuitenkaan pärjää Hooperin aiemmille mestariteoksille Poltergeistille ja Teksasin moottorisahamurhille.

Peter Medak: Mafian otteessa (Romeo Is Bleeding, 1993):

Gary Oldman poliisina leffassa, jonka suomennosnimi on aika erikoinen, kun kyseessä ei ole mikään mafialeffa. Raakaa toimintaa, jota säestävät loistavat Lena Olin ja Gary Oldman. Lena Olin muistetaan myös Alias-sarjan Sydneyn äidin roolista. Ihan ok pätkä vaikka on Oldmanilta parempiakin rooleja nähty.

Sina Kujansuu: Pekko Aikamiespojan poikamiesaika (1993):

Vaikka yleensä sanotaan, että ensimmäinen osa leffasarjoissa on aina se paras, niin näin ei kuitenkaan ole käynyt Pekon kohdalla. Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on kuitenkin ihan viihdyttävä ja tarjoaa muutamat hyvät naurut. Parempaa oli kuitenkin luvassa myöhemmin...

Spede Pasanen: Lentävät luupäät (1984):

Spede ja Simo sekoilevat erilaisten lentohärveleiden parissa ja nähdäämpä leffassa myös ensiesiintymisensä elokuvissa tekevä vuoden 1976 Miss Eurooppa, Riitta Väisänen. Leffan juoni tuntui olevan vain tekosyy Spedelle päästä kokeilemaan ja esittelemään erilaisia lentäviä vempeleitä. Yksi huonoimmista Spede-elokuvista. Tarjoaa kuitenkin muutamat naurut.

Juki
Käyttäjä
1517 viestiä

26.01.09 klo 23:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Douglas McCarthy: An Extremely Goofy Movie (2000):

Vanha tuttumme Hessu Hopo sekoilee lukiomaailmassa. Uutta Hessua katsoessa alkaa väkisinkin kaivata sitä vanhaa kunnon Hessua, sillä tämän uuden Hessun piirrosjälki on jotenkin tökerö eikä leffa muutenkaan mikään erikoinen ole, mutta kyllä se varmasti ainakin perheen pienimpiä katsojia viihdyttää. Itse en oikein pitänyt leffan suomenkielisestä dubbauksesta, mutta koska muuta versiota ei tällä kertaa ollut saatavilla, niin tähän oli tyytyminen. Oi niitä aikoja kun Hessu vielä oli Hessu ja seikkaili Akun ja Mikin kanssa...

Mowgli
Tykittäjä
1317 viestiä

28.01.09 klo 21:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Salainen Agentti 86 - Melko kuivakka, mutta hyviä hetkiä löytyy.
Kirjeitä Iwo Jimalta - Laadukasta sotadraamaa.
Zohan - Lupa saksia - Tarjosi reippaasti kunnon nauruja. Tykitän tämän leffan pian.

Nick Hume
Käyttäjä
77 viestiä

31.01.09 klo 11:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaikeasti tapettava (Hard To Kill) = Bruce Malmuth 1990

Petyin tosi pahasti tähän leffaan.. Taas kerran kiittäminen leffatykin omituisten arvostelujen!? Vaikeasti tapettava ei yllä läheskään Steven Seagelin pikkasen myöhemmin tehtyyn, Katujen laki nimiseen teokseen, mikä nyt on parhain tähän mennessä näkemäni Seagel pätkä! Katujen laki muutti näkemykseni Seagelin leffoista hetkellisesti, mutta katsottuani taas tämän leffan, se herätti mut todellisuuteen takasin.

Get Carter= Mike Hodges (1971)

Nukahin hetkeksi kun katsoin leffaa, en sen takia että leffa olisi ollut mitenkään huono, vaan silkasta väsymyksestä. Nyt en pysty sanomaan kumpi näistä leffoista olisi parempi Remake vai alkuperäinen Carter? siksi koska syltyn tähdittämästä elokuvasta on vierähtänyt tovi, kun olen sen nähnyt.

Gladiator= Ridley Scott (2000)

Pidin tästä lapsena silloin kun se tuli, ja pidän tästä elokuvasta vieläkin. Russel Crowe on kuin tehty tähän rooliinsa, enkä voisi ajatellakaan että joku muu olisi näytellyt Maximusta tässä elokuvassa!

Smokin' Aces= Joe Carnahan (2007)

Tuli mieleen Guy Ritchien elokuvat tätä katsellessa, mikä on vain plussaa leffalle. Toimintaa riitti ja huumoria löytyi! Menin vähän kyllä sekaisin Primo Sprazza ja FBI agentti Hellerin juoni käänteessä, mutta kyllä se sitten ratkesi lopulta päässäni :D

KolmasMies
Käyttäjä
562 viestiä

31.01.09 klo 20:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Noniin, josko taas pitkästä aikaa ehtisi kirjoittaa tykkiin. Ei ole ollut kummoisesti aikaa ja kun omaa konetta ei juuri taaskaan ole ollut käytössä, niin olen jäänyt tykkiin lähes kokonaan vain seuraajan tasolle, enkä sitäkään liiemmin ole harrastanut. Muistiani voi hyvin verrata tulipalosta savuavaan rakennukseen, joten pahoittelen, jos tulee liian hataria kommentteja ja asiavirheitä.

Garden State
Mukavan piristävä yllätys, joka jakelee elämänviisauksia komediaan kietoutuneina. Vitsi onkin hyvin kerrottuna toimiva tapa kertoa vakavistakin asioista. Elokuvan omalaatuinen komedia ei kuitenkaan ihan joka kerta toimi, vaikka en voi kieltääkään sitä ettenkö olisi nauranut tämän aikana. Lopetus oli musta aika kliseinen ja tylsä. Tämän olisi voinut lopettaa hyvin aikaisemminkin.

Elää ja kuolla L.A.:ssa
Miljöölle annetaan jälleen mukavasti arvoa tässä kasarimeininkiä kuohuvassa äksönissä. Kuten useassa Friedrikin elokuvassa, tunnelma on omaaluokkaansa, eikä pelkästään miljöön ja vaatetusten perusteella, vaan myös kivikovan tunnusmusiikin. Ei kuitenkaan tavoita alkuunkaan Kovaotteisten miesten tasoa, vakka lähes samoista aineksista tämäkin on tehty.

Hot Fuzz
Tämä on täysin sitä mitä lähdinkin hakemaan tylsän sunnuntain pelastamiseksi: ylitseampuvaa komediaa. Pirtelö, mikä on sekoitus monia eri elokuvatyylejä. Mukana on omalaatuista komediaa, draamaa, jännitystä ja kauhua sekä tietysti pirusti äksöniä. Parodioi myös Leonen spagettiwesternejä. Vaikka leffa on helvetillisen nopeatempoinen ja räjähtävä, se yrittää silti kertoa, että joskus pitää myös muistaa relata. Vähän parempi kuin Shaun of the Dead.

Star Wars - Pimeä uhka
Hahmot on kirjoitettu ja näytelty lähestulkoon jokainen täysin surkeasti. Etenkin Anakin Skywalkerin hahmo pistää pään höyryämään vihasta, puhumattakaan koko saagan turhimmasta hahmosta Jar Jar Bingsistä. Jos nauraa tämän typeryyttä huutaville kömmähdyksille ja noloille ”vitseille”, niin huumorintajun täytyy olla vähintäänkin yhtä hyvä kuin sammaloituneella kivellä. Pidän kuitenkin itseäni Star Wars fanina, mikä lisää ripauksen mielenkiintoa muuten tylsästi toteutettuun tarinaan. Lisäksi Natalia Portman on aika hyvännäkönen tässä, joten en voi ihan mullaksi tätä teilata.

Ace in the Hole (spoileri)
Wilderiltä jälleen puhutteleva mestariteos, miltä osasinkin odottaa jotain hienoa ja sitä se ehdottomasti oli. Elokuva oli muuten lähestulkoon erinomainen, mutta pieni sanoman alleviivaaminen häiritsi joissan kohdissa, kun taas paikoin se oli vain plussaa, hienosti toteutettuna. Loppupuolella tapahtuva kohtaus, missä Douglasin reportterihahmo kuristaa Jan Sterlingin esittämää vaimoa on jotain unohtumatonta. Ikään kuin Douglasin kuristavaote olisi tuon naisen heräävä omatunto, tai sitten aluksi kylmäpäisen Douglasin hahmon myötätunto - mikä hänen ymmärrettyään loukussa olevan vaimon välinpitämätön suhtautuminen miehensä antamaan häälahjaan ja ylipäätään koko helahoitoon - viimein nousisi syvältä sisimmästä ja rikkoisi kuoren, jonka reportterintyö on hänen ylleen luonut. Varmasti joku tietää "oikeamman" - jos niin voi sanoa - tulkinnan tuolle kohtaukselle, ja omakin tulkinta saattaa muuttua, kunhan vain näen tämän uudestaan. Ihan täysiä pisteitä en voi antaa, koska se tuntuisi pieneltä itsepetokselta, juuri sen pienen alleviivaamisen tähden mitä koin tarinassa olevan.

Emperor
Käyttäjä
250 viestiä

01.02.09 klo 21:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katseluita nimeämättömältä ajanjaksolta.

Kuin kuvastimesta

Vaikuttavan ensikosketuksen Bergmanin tuotantoon sain tästä leffasta. Huolellinen kokonaisuus ja selkeä leffa. Hahmojen sisäiset ristiriidat tulevat esille todella toimivasti. Leffa on oikeastaan yhtä ihmissuhdepeliä, jota esiintyy oikean ihmisenkin elämässä hänen sitä tietämättään. Samalla Bergmanin käsitys jumalasta ilmentyy leffan kiteyttävässä ovikohtauksessa.
Vaikka elokuva on huolellinen ja tarkkaan harkittu, jää siitä puuttumaan jotakin.

Syyssonaatti

Tämä on varmaan kaikista näkemistäni Bergmaneista vihaisin, henkilökohtaisin ja surullisin. Jo alusta lähtien huomasin katsojaan suunnattua ajatushyökkäystä kylmän äidin,Charloten, hahmossa. Oikeastaan koko leffaa voi kutsua Bergmanin muunnelluksi omaelämäkerraksi, sillä elokuvassa samoja asioita, joita Bergman itse koki lapsena.
Näyttelijäsuoritukset osuvat täydellisesti nappiin, varsinkin Liv Ulmanin rooli Evana. Evan hahmosta voi jo alkupuolella nähdä jotakin naiivia yksinkertaisuutta, joka selittyy elokuvan lopussa nähtävässä huikeassa dialogissa. Samoin Charloten näyttelijä tekee nerokkuutta (yleensä en halua viljellä tätä sanaa) hipovan roolin.
Sen lisäksi, että elokuva käsittelee vaikeaa lapsuutta, sen toiseen teemaan kuuluu myös tavallaan kateus ja ihmisen näennäinen arvostus, ja nämä teemat yhdistyvät Evan ja Charloten hahmoon loppupuolella. Kaunis, katkera ja todella toimiva elokuva.

Satamakaupunki

Tämä oli sitten pettymys. Oikeastaan hyvin suoraviivainen ja kaupallinen leffa. Kamerankäyttö on tosin varsin toimivaa, mutta yhä pinnallisemmaksi käyvässä elokuvassa toimivat kameran liikkeet tuntuvat jokseenkin turhilta.

Persona

Analyysiä olen ehtinyt laittamaan, joten teemoista en tässä yhteydessä puhu.
Jos jostakin tässä leffassa pitäisi rokottaa, niin hieman turhan nopeasta aloituksesta. Ei sillä, että en pysyisi mukana, vaan oikeastaan ihan leffan yleisen rytmin takia olisi hyvä, jos alku olisi ollut hitaampi.

Hiljaisuus

Leffan alun jälkeen luulin ymmärtäväni leffan funktion, mutta puolenvälin jälkeen aloin olla epävarma. Jotenkin en keksi leffan teemoja tai yleensä mitään ajatusta, mitä tässä on haettu.
Toimivuutta tässä on kyllä leikkauksen tasolla. Hiljaisuuden ja melun äkilliset vaihtelut toimivat hyvin. Samoin voi leffasta havaita montaasia konkreettisen hiljaisuuden ja toisiaan kielellisesti ymmärtämättömien ihmisten välillä. Samoin Esterillä ja Annalla on eräänlainen hiljaisuus ja kielimuuri. Kumpikaan ei suostu kertomaan tekemisistään, vaan kätekevät ne hiljaisuuden alle. Ja näin he eivät taas ymmärrä toisiaan. Vai pitäisikö sanoa, eivät osaa ilmaista itseään. No,"Hiljaisuutta" kaikki yhteensä, oli se sitten konkreettista tai kielellistä hiljaisuutta.

Tälläinen montaasileikki toimii kyllä, mutta itse olisin vielä etsimässä tästä elokuvasta jotakin. Ei Personakaan ehkä ihan täydellisesti minulle avautunut, mutta luulen löytäneeni siihen itseäni tyydyttävän vastauksen. Hiljaisuus on taas pieni mysteeri, josta olisi ihan kiinnostavaa kuulla ajatuksia.

Arvio on epävarma, joten annan kaksi pisteytystä

-

Nosferatu (F.W.Murnau)

Ehdoton klassikkofilmi. Mielestäni on tylsää sanoa, että aika on syönyt kauhun tehoa. Mielestäni koko näkökanta on väärä, sillä Nosferatussa ei ole kyse sokkiarvosta, vaan itse kauhun tulkinnasta kuvan avulla. Luodaan kuvallista tutkielmaa kauhusta suurilla valon ja varjon vaihteluilla ynnä muilla. Pidän myös itse enemmän Nosferatun ruman ja julman näköisen kreivi Orlokin olemuksesta enemän kuin naisia kaatelevasta Draculasta. Kiinnostavasti Orlokin rottamaiset kasvot toimivat itsenäisenä montaasina rotille, mitkä levittävät kaupunkiin ruttoa &kuolemaa.
Pieni miinus Harkerin näyttelijän jokseenkin ärsyttävän epätoimivasta ylinäyttelystä alkupuolella.

Haute tension

Pääsi pieni tekoverennälkä iskemään, joten ajattelin tämän olevan tarpeeksi häiriintynyt leffa, kun se oli Elitisti. netissä saanut varsin hyvän arvion. No joo, eipä tämä järkyttänyt juuri olenkaan, vaikka ohjaajana oli Alexandre Aja, jonka The hills have eyes- remake onnistui olemaan jo suht ahdistava.
"Toivottua" reaktiota ei itselläni tapahtunut. Sitä paitsi en sanoisi elokuvaa muutenkaan erikoiseksi, juoni alkaa aika perus asetelmista, kyllä näitä tappajia ilman moraalia on nähty. Lopun twisti tuntuu pelaavan melkein itsensä pussiin, sillä äkillinen asennonvaihto tuntuu tönköltä, tosin odottamattomalta.
Loppupuoli onnistuu silti vähän ahdistamaan, mutta ei niin että se koko leffan pelastaisi

digitalbeat
Käyttäjä
6 viestiä

02.02.09 klo 08:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mowgli kirjoitti:

Salainen Agentti 86 - Melko kuivakka, mutta hyviä hetkiä löytyy.

Salainen agentti oli kieltämättä hieman kuivaa jenkkikomediaa mutta
varsin viihdyttävä. Lopussa LA:n Disneyn konserttisali oli kuvauksellisesti hyvä ja hieno kohde.

yartsa
Käyttäjä
548 viestiä

07.02.09 klo 21:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jestas, mitä paskaa "Leffat yleisesti" -alue on taas täynnä. Pelkkää trollien papanoita koko foorumi kohta. Jos nyt kuitenkin vähän herättelisi tätä ketjua, vaikka ehdinkin jo luvata, että Listaliin menee jatkossa jutut, mutta muita vielä tähän kirjottelevia käyttäjiä ravistelisi tässä samalla hereille.

Verhoeven: Business Is Business
Hyvä seksikomedia parin ikääntyvän ilotytön elämästä toteuttaessaan asiakkaittensa erilaisia perversioita ja yrittäessään löytää elämänsä miestä kaikkien pervojen keskeltä. Omat suosikkini elokuvan namupaloista ehdottomasti alistuva sisäkkö ja lady domina, sekä kukko & kana(t) -kohtaus kaikkine höyhenineen. Mistä elokuvantekijät kaikki sen kinkykaman oikein keksivät onkin sitten eri juttu, mutta IMDBn arvostelijat ovat kyllä ihan pihalla elokuvasta jälleen kerran.

Verhoeven: Turkish Delight
Ensimmäinen puolisko elokuvasta oikein hyvää iloittelua ja rohkeata pippeli- ja tissikuvausta nuorten sekoillessa, mutta viimeinen kolme varttia on selvästi heikompaa esitystä ja elokuvan taso laskee täysin irrallisen pettämiskohtauksen jälkeen ravintolassa ja muuttuu päättömäksi haahuiluksi kohtauksesta toiseen ja herätti katsojalle kysymyksen miksi näin. Ilmeisesti ideat loppuivat, kun viimeinen vartti alkaa olla jo kovin väsynyttä ja toivoin elokuvan loppuvan pikaisesti, kun siihen ei ole saatu oikein mitään tunnetta mukaan eikä oikein muutakaan mistä jaksaisi tai osaisi enempää kirjoittaa.

Shiota: Harmful Insect
Vuoden 2001 parhaimpia elokuvia ja yksi 2000 -luvun parhaimpia nuorisoelokuvia kiitos loistavan Aoi Miyazakin minimalistisen teiniangstitulkinnan, minimalistisen kuvauksen ja tumman tarinansa ansiosta, jota vähäeleisesti saarnaamista välttäen tässä vähitellen avataan. Ensimmäinen puolisko elokuvasta melkein olemattoman dialogin, pelkän eleiden, ilmeiden ja kehonkielen avulla jo naulaa Miyazakin yhdeksi Japanin parhaista nuorista naisnäyttelijöistä, mutta kun vaihteita laitetaan lisää tarinan edetessä, hän vain parantaa otteitaan trauman kärsineenä koulutyttönä, jolle ei koulu maistu ja hän on koulunsa yksi huonojen juorujen puheenaihe ja kaikkea muutakin tässä sitä kuitenkaan pilaamatta.

Elokuvan lopussa on ehkä vähän liikaa "meteliä" alun zenimäiseen hiljaisuuteen ja kuvakerrontaan, mutta se toimii vastakohtana lopun kohtauksille, jossa jo tiedetään hahmon taustat ja ohjaaja voi rakentaa enemmän säpinää ja hienon lopun, joka jää kummittelemaan lopputekstien aikana ja sen jälkeenkin. Mietin pitkään antaako elokuvalle neljä vai viisi tähteä, koska mikään paras elokuva ei ole kyseessä ja tässä on muutamia auki jääviä asioita, joista elokuvana tälle voisi maksimissaan antaa neljä tähteä, mutta kallistuin vitoseen tämän ollessa kuitenkin parhaimpia indienuorisoelokuvia mitä on tämän vuosikymmenen aikana tehty ja tullut katsottua.

Aoyama: Sad Vacation
Japanin kolme kovinta nuoren polven näyttelijää samassa elokuvassa (Asano, Miyazaki, Odagiri) ei valitettavasti riitä pelastamaan sitä, koska jälleen kerran Aoyama ei pääse Eurekan tasolle tälläkään elokuvalla, vaikka yritys on kova. Ideoita on, kuten tarinaakin kerrottavanaan, mutta toteutus ei vaan toimi ihan kaikin puolin kuten pitäisi. Eli se "jokin" puuttuu, mikä nostaisi tämä keskitason yläpuolelle. Onneksi Asanon roolisuoritus auttaa tätä katsoessa ja hän on todella kovassa vedossa roolihahmonsa kehittyessä elokuvan aikana ensin ihmissalakuljetusta harjoittavaan luuseriin, orpopojan adoption kautta aina hänet lapsena hylänneen äitinsä löytämiseen ja sen trauman käsittelyyn samalla yrittäen antaa äidille anteeksi hänen tekoaan.

Miyazaki ja Odagiri ovat sivurooleissa, mutta hyviä niissä mitä nyt ruutuaikaa saavat. Olisin toivonut enemmän heidän tarinaansa mutkia ja lisää lihaa, vaikka elokuvaan olisi näin tullut lisää pituutta, niin ei se olisi haitannut, vaan olisi voinut olla jopa elokuvalle hyödyksi. Miyazaki tekee uudelleen roolinsa Kozuena, joka Eurekassa tuli jo tutuksi, ja nyt hän on useaa vuotta Eurekan tapahtumista myöhemmin ajelehtinut kuljetusyrityksen kuskiksi, jonne myös muita ajelehtijoita on vähitellen kasaantunut (Odagiri ja Asano) ja jonne elokuvan tapahtumat lopulta eniten keskittyvät. Asanon rooli on aikaisemmasta Aoyaman elokuvasta, koska Sad Vacation on trilogian (Helpless, Eureka, Sad Vacation) päätös, joista ensimmäinen osa on ohjattu jo vuonna 1996 neljä vuotta ennen Eurekaa. Lopullista arvosanaa ei voi trilogialle antaa, kun Helpless on vielä näkemättä eikä R2J julkaisuissa ole enkkutekstitystä eikä muutakaan julkaisua ole siitä saatavana.

Kore-eda: Still Walking
Ozumainen hyvin näytelty ja 24 tunnin sisään tapahtuva intiimi perhedraama/komedia Kore-edalta, missä keski-ikäinen poika tulee uuden vaimonsa ja hänen poikansa kanssa tapaamaan vanhempiaan ja kunnioittamaan veljensä kuolinpäivää - veljestä - josta hänen lääkäri-isänsä olisi halunut praktiikalleen jatkajan. Eläkkeellä oleva lääkäri-isä äksyilee eikä oikein hyväksy tapaamaan tulleen poikansa valintoja niin ura, kuin leskeksi jääneen yksinhuoltaja äidin naimistakaan ja käyttäytyy aluksi vähän erakkomaisesti ja tylysti, mutta lämpenee vähitellen tutustuttuaan poikansa uuteen vaimoon ja lapseensa paremmin. Pojan sisko omine perheineen aikoo muuttaa taloon, mutta äiti ei oikein pidä ajatuksesta ja haluaisi omaa rauhaa, kun olettaa toimivansa tyttärensä sisäkkönä ja hänen kahdesta lapsestaan lähtee aika lailla meteliä.

Vaikka kuvaus on hyvää ja Kore-edalle tyypillistä minimalistista ja luonnollista, niin ei tämä silti Ozulle vedä vertoja, vaikka onkin kiva pitkästä aikaa nähdä hyvin näyteltyä ja tasapainoista perhedraamaa lämpimällä komedialla höystettynä eri sukupolvien kesken (lapsuus, keski-ikä, vanhuus). Elokuvan parhaan roolisuorituksen laittaa peliin perheen äitiä esittävä Kirin Kiki vähän jo dementioituneena ja kuollutta poikaansa kaipaavana äitinä, joka osaa kokata maittavan näköistä ruokaa, mutta onneksi muutkaan näyttelijät eivät jää kauas taakse. Kore-edan paremmasta päästä oleva elokuva vuosiin ja myös vuoden 2008 paremmasta päästä olevaa Japanilaista elokuvaa.

E-Mies
Moderaattori
507 viestiä

07.02.09 klo 22:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Voisi itsekin kirjoittaa tänne topicciin pitkästä aikaa, kun on noita katseluitakin jonkin verran kertynyt varastoon. Perustelut ovat samat kuin kirjoittamissani kommenteissakin.

King Arthur (2004) TV

Pitkästyttävä pätkä, joka ei loppujen lopuksi sisällä muuta kuin vauhdikkaita, verisiä ja näyttäviä taistelukohtauksia. Hahmot jäävät pintaraapaisuiksi ja turhiksi tappokoneiksi vailla mitään sen syvällisempää. Päähahmo Arthur on täysi nössö tyhjänpäiväisellä moraalikeikutuksillaan. Yhtä tarinan tärkeintä kohtausta, "miekka kivessä", ei sitten viitsitty käsitellä ollenkaan. Pienoinen takauma aiheesta on suorastaan kunnianloukkaus alkuperäistä tarinaa kohtaan. Onhan se kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista Kuningas Arthurin legendassa. Myös romanssi Arthurin Keira Knightelyn surkeasti tulkitseman naikkosen välillä on kerrassaan tyhjänpäiväisen merkityksetön ja suorastaan turha. Koko elokuvakin tuntuu olevan vain yksi turha veriläikkä historiassa.

Maltan haukka (1941) DVD

Kautta aikojen ensimmäinen film noir -elokuva nosti uuden tyylin, salapoliisielokuvat, kukoistukseen. Humphrey Bogart on karskin cool yksityisetsivä, joka saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä mystisen Maltan haukan, yrittäen samalla selvittää kollegansa murhaa. Tiivistunnelmainen keitos pitää katsojan vahvasti otteensa asiallisella dialogilla ja fiksulla tarinankuljetuksellaan. Loppukliimaksi pysyy nautittavasti rajoissa, eikä ylly turhaksi paukutteluksi.

40 v. ja neitsyt (2005) TV

Nolojen tilanteiden mies Steve Carell pääsee elämänsä noloimpaan tilanteeseen keski-iän ylittäneenä nössönä, jonka elämä kulkee tasaisen järjestyksen mukaisesti... ilman petipuuhia. Räävittömäksi yltyvä komedia saa katsojan hekottelemaan aukottomalla seksihuumorin tykityksellään. Tabut rikotaan kiitettävästi ja huumori ampuu näppärästi yli, kuten koko elokuvakin. Omaperäiset sivuhahmot ovat elokuvan ydin ja antavat ison lisäyksen elokuvan huumoriantiin. Lopun siirappiset romantiikkapelleilyt antavat harmittavasti ison kolauksen elokuvan loistokkuuten liiallisella teennäisyydellä ja kliseisyydellään.

Training Day (2001) TV

Denzel Washington on helvetin rankka kyttä ja Ethan Hawk varpaillaan tutiseva nössö. Jep, Training Day ei ole muuttunut viimekatsomisesta pätkäkään. Coolisti rymistelevä ja öristelevä teos näyttää pimeimmän puolen kyttämaailmasta jonkinlaista satiirin makua takapuolessaan. Ohjaaja Fuqua saa luotua mukiinmenevää jännitystä ja kipinää tarinaansa, jonka sisäisenä tarkoituksena olisi kannattaa hyviä donitsikyttiä ja haukkua maanrakoon kaikki pimeää rahaa kähmivät hepokytät. Toimii alun kokelashetkissä jo vallan kiitettävästi, mutta lopun mättöräiskinnät muuttuvat jo säälittävän kliseisiksi.

Into The Wild (2007) DVD

Kerrassaan kaunis elokuva ihmisen valinnoista ja kaiken materialismin jättämisestä yksinkertaisemman elämän toivossa. Sean Pennin täydellisyyttä hipova road movie pistää katsojan ajattelemaan nykyisen maailman tilannetta kaikkine turhine lisukkeine ja hyödykkeineen. Tuo katsojalle erämään fiilistelyn tunteen koskettavan kauniilla ja simppelillä tavalla. Elokuva näyttää luontoäidin voiman armollisena ja pirullisena ja niin ymmärrettämättönä. Nuori ja kokemattomalta näyttävä Emile Hirsch tekee yllättävän onnistuneen roolisuorituksen fiksuna ja viisastuneena Christopher McCandlessina, joka haluaa jättää kaiken maallisen mammonansa ja siirtyä erämään syleilyyn. Tositapahtumaan perustuva tarina on kuvasutekniikaltaan rosoinen ja dokumenttimainen. Chrisin matkan aikana tapaamat henkilöt muovaavat tarinaan näkymättömän sidoksen yhteisen hyvän etsimisestä.

The Big Red One (1980) TV

Sysimustan huumorin peittämä teos ei mässäile verisellä väkivallalla, vaan tuo toisen maailmansodan kammotukset melko väliinpitämättömään sävyyn katsojan silmille. Pääosaroolissa oleva Lee Marvin esittää karaistunutta ja sodan arpien täyttämää kersanttia vahvalla otteella. Henkilöhahmot jäävät pinnalliseksi ja Fuller keskittyy pelkästään tarinaan ja jättää muut kohdat sivuseikoiksi. Viihdyttävä teos on kieltämättä näyttävä läpileikkaus toisesta maailmansodasta aina Afrikan valloituksesta keskitysleirin kammotuksiin asti. Fullerin tyyli on piikittelevä ja sormea osoittava, varsinkin saksalaisia kohtaan. Lopun kohtaus Lee Marvinin ja keskitysleiripojan kanssa koskettaa katsojaa ja herättää pienimuotoista ahdistusta ja hämmästystä. Loistava dialogi ja rauhallinen kuvaustyyli tekevät elokuvasta vahvaotteisen kuvauksen.

Lost in Translation (2003) DVD

Sofia Coppolan pirteälle mielelle tuova elokuva kertoo kahdesta, erissä elämänvaiheessa olevasta ihmisestä, jotka elävät surkastuneiden avioliittojensa keskellä vailla onnellisuutta tai rakkautta. Scarlett Johansson söpöilee ansiokkaasti Charlottena, joka on kyllästynyt täysin miehensä jatkuviin työkiireisiin ja jolta ei paljon rakkautta heru. Bill Murray sarkasmisoi kiitettävään malliin entisenä näyttelijä Bob Harrisina, jonka vaimolla kiinnostaa talonsa sisustus yksinäisyyttä potevaa miestään enemmän. Japanin modernin tyylikkäät ja romanttiset kaupunkimaisemat komeilevat kauniisti taustalla, ohjaaja Coppolan näyttäessä katsojalle romanttisen kertomuksen yhteisen harmonian löytämisestä. Coppola haluaa korostaa, että ikä ja ulkonäkö ovat vain sivuseikkoja, yhtenäisyyksien löytyessä ja muokatessa kahdesta, erilaisesta ihmisestä, hyvinkin samanlaisia. Dialogi tuo hyvin esille Bobin ja Charlotten sisäiset ahdistuksen tunteet ja murheet. Vaikka Coppola ei varsinaisesti kerro mistään sen syvemmästä kuin rakkauskertomuksesta, Lost in Translation saa katsojan pohdiskelemaan omaa elämäänsä yllätävänkin paljon.

Urban Legends 2: Final Cut (2000) TV

Täyttä paskaa. Mukajänskästä aiheesta väsätty sontateos naurattaa katsojaa surkeudellaan ja masentavan huonolla juonellaan. Näyttelijät eivät näyttele, vaan heidän tyhjänpäiväiset kirkumisensa, rääkkymisensä ja ylidramatisoinnit pistävät katsojan tylsyyden ja unen rajamaille. Ainoa pelko mikä elokuvan katsomisessa syntyy, on pelko siitä pysyykö näin surkean teoksen jälkeen enää tervejärkisenä. Kerrassaan onnetonta teinikauhupaskaa, jossa ei ole kerrassaan minkäänlaista järjen kipinää. Tarina poukkoilee laidalta toiselle vailla minkäänlaista määränpäätä taikka ajatusta. Juonenkäänteet pystyy arvaamaan jo alkuteksteistä. Dialogi on kuin ala-astelaisen kirjoittamasta mörkötarinasta ja mukacooli lopetus on suorastaan ennalta-arvattavuuden vuorenhuippu. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna täysin perseestä. Menipähän ainakin gintoniceja ja sisuviinaa urakalla elokuvaa katsoessa...

Kunnian päivät (2006) TV

Tunnepitoinen kuvaus tuntemattomista sankareista toisessa maailmansodassa. Ranskalaisjoukkojen vahvistuksiksi vapaaehtoisesti tulleet algerialaissotilaat joutuvat kohtaamaan musertavat kulttuurierot ja pahalaatuista syrjintää heidän yrittäessään sopeutua Ranskan joukkoihin. Kerrankin sotakuvaus, jossa itse sota ei ole pääosassa vaan rasismi ja rotusyrjintä, johon sota on liitetty ovelasti mukaan. Kovimmallekin katsojalle meinaa tulla tippa linssiin, kun sinisilmäiset muslimisotilaat painavat sata lasissa saksalaisten kimppuun, mutta eivät silti saa pätkääkään kunniaa tai arvostusta, vaan heitä kohdellaan ala-arvoisesti ja halventavasti. Vahvasti kantaa ottava teos pysyy vahvasti asiansa takana ja onnistuu luomaan vahvoja tunnesidoksia katsojan ja päähahmojen välille. Kokonaisuutena tyylipuhdas ja satiirimainen teos, joka tuo vähän erilaisen näkökulman toisen maailmansodan sotilaisiin. Tyylikäs ja ajatuksia herättävä lopetus, joka saa katsojassa aikaan pienoisen omantunnon pistoksen.

upidipi
Käyttäjä
147 viestiä

07.02.09 klo 22:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mr. Deeds (Steven Brill, 2002)
Alkuperäisen Mr. Deeds Goes to Townin löysä remake ja todellinen raiskaus. Täysin sieluton ja dollarin kuvat silmissä tehty. Toteutuksesta tulee mieleen vain jonkun murkkuikäisen kirjoittamat todella ankeat mukamas hauskat läpät. Toivotonta kuraa ja tässä taas kiteytyy kaikki mikä on Sandlerin pätkissä vikana.

Roman Holiday (William Wyler, 1953)
Wyler onnistuu ohittamaan pahimmat kliseet kornista kontekstistaan huolimatta tässä kevyen romanttisessa komediassa. Plussaa kokonaan Roomassa kuvatuista autenttisista kohtauksista. Ja Audrey Hepburnin vetovoimaa ei voi vastustaa.

Delicatessen (Marc Caro & Jean-Pierre Jeunet, 1991)
Elokuva on omaperäinen ja visuaalisesti sekä äänimaailmaltaan fantastinen. Hauska ja omassa hullunkurisessa maailmassaan pörräävänä todella loistavasti toteutettu, jossa jokainen roolihahmo omalla höperöllä tavallaan täyttää tarinan toimivaksi. Kaiken kaikkiaan todella kiehtova tapaus.

Failure to Launch (Tom Dey, 2006)
Paljoa en odottanut ja alitti vielä nekin odotukset. Karmeata kuraa taas ja rahat mielessä tehty. Kertaakaan ei ollut nauru lähelläkään ja näissä ”ihqromanttisissa” kohtauksissa teki mieli oksentaa. Ja kun McConaughey ja Parker näyttelevät samaa roolia mitä aina vetävät niin lopputulos nyt on mitä on. Onneksi ei tarvinnut maksaa tämän katsomisesta, mutta kyllä ärsyttää että vaivauduin.

Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution (Jean-Luc Godard, 1965)
Godard esittää tällä pätkällä kritiikkiä modernisoituvaa yhteiskuntaa kohtaan ja sen kautta kuvaa ihmisyyden rappeutumisesta. Elokuva yhdistää toimivasti film noiria, scifiä ja mysteeriä ja on koristeltu synkällä mustavalkokuvauksella. Tunnelmaltaan omaa luokkaansa.

Ja sitten kirjastosta löytyi Hitchcockin boksi, josta löytyi muutama alkuaikojen teos, joita en ollutkaan nähnyt. Tässä niitä.

The Man Who Knew Too Much (Alfred Hitchcock, 1934)
Lontoon katukuva on tässä ihan näpsäkän näköisesti rakennettu viimeistä ampumiskohtausta varten ja myös Albert Hallissa tapahtuva salamurhayritys, jossa intensiteetti nousee mainiosti loppuiskua kohden, on hyvin toteutettu. Hitchimäinen sopivan kuivakka musta huumorikin tulee hyvin esiin. Pätkä on kuitenkin hiukan liian epätasainen ja turhia kohtauksia sisältävä vaikka kestoa on vain se noin 75 minuuttia. Lyhyen kestonsa takia kuitenkin viihdyttävä ja muutenkin kelpo elokuva, jota ajan hammas kuitenkin on syönyt.

The 39 Steps (Alfred Hitchcock, 1935)
Hitchin ensimmäinen ”You’ve got the wrong man!” –pätkä, jossa 84 minuuttiin pakattu hirveä liuta jännittäviä ja toiminnantäyteisiä tapahtumia kaiken sulautuessa osaksi isoa kokonaisuutta. Hauskaa dialogia pakoilun lomassa eikä romanttinenkaan ratkaisu ole tässä yhtään imelä vaan todella toimiva. Mustavalkokuvauskin on tässä oikein hienoa ja - edelliseen (^) viitaten - tätä ei karies ole jäytänyt.

Secret Agent (Alfred Hitchcock, 1936)
Heikompaa Hitchiä. Jännittävyysmomentti tipotiessään, tylsät hahmot ja tarinan rakentelu ontuva. Peter Lorre meksikolaisena kenraalina hauskahko, mutta kahden muun päähenkilön totaalinen karisman puute tässä pätkässä karsii aika paljon pisteitä.

Young and Innocent (Alfred Hitchcock, 1937)
Kolmeen sanaan tämän pystyy aika hyvin summata: jännittävä, hauska ja vauhdikas. Pakko mainita Hitchin alkuaikojen mestarillinen kohtaus, joka etenee pitkänä kamera-ajona hotellin eteishallista ruokailusaliin, josta siirrytään sulavasti yleiskatsauksen jälkeen murhaajan räpyttäviin silmiin. Fantastico.

Nanni
Käyttäjä
7 viestiä

10.02.09 klo 20:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Revolutionary Road

Eniten odotin elokuvalta Kate Winsletin roolisuoritusta. Positiivisen yllätyksen teki Michael Shannon, joka vakuutti hieman mielisairaan, mutta silti viisaan peräkamarin pojan roolissaan.
Kuitenkin pätkä kokonaisuudessaan jäi jotenkin vajaaksi eikä jäänyt mieleeni juuri ollenkaan. Leonardo DiCaprio oli huonompi mitä odotin; hieman liian pliisu, vaikka aineksia olisi voinut olla paljon enempäänkin. Kuitenkin pääosaparin kemiat sopivat hyvin yhteen, niin kuin aiemmin on jo todistettu.
Katsottava elokuva kuitenkin kokonaisuudessaan, joka pysyy pinnalla loppuun asti.

Madagascar 2

Pidän piirretyistä, tosin tietokoneanimaatioille en kuitenkaan lämpene kovin helposti. Madagascarin ykkösosaa en ole nähnyt, mutta kakkososa viihdytti myös teini-ikäistä tyttöä. Animaatiojälki on hienoa, ja musiikki viihdytti ainakin oman kokemukseni mukaan pikkunatiaisia. Sivuhahmot olivat hauskoja, ja muutama oikeasti naurattava vitsikin oli.
Veikkaan, että vanhemmatkin jaksavat tämän katsoa lastensa kanssa tai jopa ehkä ilmankin.

Operaatio Valkyrie

Koska minuun uppoavat todella hyvin sotaan kuin sotaan liittyvät elokuvat, odotin Operaatio Valkyrielta paljon. Enkä turhaan, sillä nautin koko ajan tästä jännitysnäytelmästä.
En normaalisti pidä Tom Cruisesta, mutta nyt mies miellytti ja oli sopivan jäyhä, ehkä vähän turhankin jäyhä välillä.
Elokuva oli hyvin tehty, mielenkiintoinen ja onnistui pitämään oteessaan alusta loppuun. Oli kiva katsoa sotaelokuvaa, missä ei suoranaisesti sodittukaan, ainakin asein ja panssarivaunuin.

HANSGI
Käyttäjä
53 viestiä

12.02.09 klo 06:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katsoin juuri Arto Paasilinnan romaaniin perustuvan elokuvan Kymmenen Riivinrautaa, mielestänin se on erinomainen suomalainen komedia.
Esko Salminen ja Santeri Kinnunen tekevät loistavan roolityön.

Keskustelut