Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Brutus
Käyttäjä
654 viestiä

31.12.18 klo 16:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jos ei edellisvuoden kaltaista erillistä ketjua ole tulossa, niin tiivistänpä omankin vuoteni taas lyhyesti tähän.

Katsottuja pitkiä ja lyhyitä leffoja yhteensä +- 551, joista lähes kaikista on tullut kirjoitettua jotain, pitkiä arvosteluja aika tarkkaan tasan 300 ja muita pitempiä kommentteja ym. loput. Suurimpia katselumaita on olleet luonnollisesti Japani, Neuvostoliitto, Saksa ja Tsekkoslovakia. Jenkkileffoja on tullut tehtyä vaan jokunen ennen tätä, niistäkin taisi olla vaan yksi tai kaksi jotain uusia. Vajaa puolet kaikista on ollut pelkästään mykkäleffoja, etenkin kesällä ja nyt viimeisen viikon aikana on tullut ahnehdittua oikein kunnolla.

Karkeasti parhaat tänä vuonna katsotut ja arvostellut leffat on järjestyksessä:

1. Sana
2. Ikiru - tuomittu
3. Soy Cuba
4. The Holy Mountain
5. Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives
6. Taivas ja helvetti
7. Rashômon - paholaisen temppeli
8. The Fifth Seal
9. Seitsemän samuraita
10. Marketa Lazarova
11. Tropical Malady
12. Liike pääkadulla
13. Vihan päivä
14. Tokyo Twilight
15. Ritual
16. Seittien linna
17. Viisi vuodenaikaa
18. O'Haru - naisen tie
19. Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
20. Syndromes and a Century
21. Memories of Matsuko
22. Battle Royale
23. What Time Is It There?
24. Slnko v sieti
25. Iivana Julma
26. Kurjet lentävät
27. Mies ja elokuvakamera
28. Kadonnut
29. Gorkin nuoruus
30. Maailmalla
31. Uusi Babylon
32. Ajomies
33. Maksimin nuoruus
34. Valkoinen kyyhkynen

Tossa on pelkästään leffat mitkä on nousseet omalle suosikkien listalle tänä vuonna ja muutama mitkä on vaan parantaneet sijoitustaan. Varsinaisia tosi luokattoman huonoja leffoja on tullut tänä vuonna tehtyä niin vähän ettei niistä varmaan tarvitse erikseen mainitakaan.

Ehkä vahvimmin mieleen on taas jäänyt sellainen georgialainen leffa kuin Katumus, joka on vähän kuin Chaplinin Diktaattorin ja Vankileirien saariston risteytys, mutta pureutuu ensimmäistä huomattavasti syvemmälle kaikkien maailman tyrannien ja tyrannioiden ytimeen. Mielettömän hyvä ja ajatuksia herättävä teos, etenkin jos on paikallista historiallista tai kulttuurista tietoutta sen verran että ymmärtää kaikki viittaukset.

Toinen mieleen jäänyt on Vain neljä päivää joka vaan on yksinkertaisesti niin kaunis leffa, että sitä tulee pienissä pätkissä aina silloin tällöin katsottua ja näytettyä muillekin.

Miihkali
Moderaattori
2339 viestiä

01.01.19 klo 18:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

Elokuvankatseluvuosi alkoi lupaavasti, mutta loppua kohden tahti hyytyi pahan kerran arkikiireistä johtuen. Esimerkiksi joulukuussa katsoin vain neljä elokuvaa, joista kolme tapaninpäivänä putkeen yhden kaverin kanssa. Yhteensä olen tehnyt tänä vuonna Leffatykin tietokantaan 104 pisteytystä, joista osa uusintakatselun päätteeksi muuttunut arvosana.

Uusintakatselut pois rajaten annoin tänä vuonna peräti kolmelle elokuvalle täydet viisi tähteä. Ne ovat RoboCop, Excalibur - sankarin miekka ja Hurja joukko. Huonoimman mahdollisen arvosanan eli puoli tähteä sai yksi elokuva: Ready Player One.

Minulla on tapana katsoa elokuvasarjoja järjestelmällisesti, mutta tänä vuonna katsoin vain yhden uuden sarjan, eli Child's Playn jatko-osineen. Olin myönteisesti yllättynyt elokuvien laadusta, sekä sarjan itseironiasta ja kyvystä uudistua ajan mukana. Toki pari heikompaakin esitystä oli joukossa.

Lisäksi katsoin Perjantai 13. -elokuvat uudelleen, tällä kertaa ilmestymisjärjestyksessä. Samaa soopaa ne ovat, oli järjestys mikä tahansa.

Joku
Käyttäjä
1006 viestiä

01.01.19 klo 23:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Noniin, sanoin kans tekeväni jossain kohtaa ton läpileikkauksen 2018 vuodesta elokuvien parissa.

Kokonaismäärällisesti tuli ihan mukava satsi leffoja näemmä katsottua. 348 filmiä. Mukana muutamia uusintakatseluja taas, mutta suurin osa uutta ja ihmeellistä. Kokonaismäärä näyttää tällähetkellä IMDB:n puolella 2012 vuoden elokuusta tähän päivään meikäläisen katsoneen 1549 leffaa.

Täysiä viiden tähden pisteytyksiä oon antanu kahdeksalle elokuvalle:

The Last Boy Scout (uusintakatselu, Die Hardin ohella oma suosikki Willisiltä)
Rumble (myös uusintakatselu, nostin pisteet täppiin neljästä tähdestä)
Heavy Metal
All Dogs Go To Heaven (Don Bluthin paras filmi, lapsuudesta asti suosikki)
Once Were Warriors
The VVITCH: A New England Folktale
The Hunting Party (1971 western)
Hell Or High Water

Neljä ja puoli tähteä, eli todella erinomaisia nämäkin, on saanut peräti 18 leffaa:

Clerks
Blood In, Blood Out
Dersu Uzala
Re-Animator
Timecrimes
A Bronx Tale
The Land Before Time (uusintakatselu)
Leaving Las Vegas
Repo Man
Barfly
Midnight Run
Brawl In Cell Block 99
Invasion of the Body Snatchers (1978 versio)
Buffalo '66
For a Few Dollars More (uusintakatselu)
To Live and Die in L.A
Trading Places (uusintakatselu)
Midnight Express

Loistavia elokuvia tuli todella monia katsottua, vähän itekkin yllätyin kuinka kovia pätkiä onkin tullu 2018 aikana vastaan.

Tietysti sekaan mahtuu myös sitä ripuliosastoa. Huonoimmat 2018 katsomani leffat tulee tässä.

Puhtaita yhden tähden paskaläjiä oli kymmenen kappaletta. Hyi olkoon.

Blair Witch Project 2
Kärlekens Språk (2004 versio)
Scary Movie 5
Dangerous Water
Pi..pil..pilleri
Hercules In New York (hyvällä tavalla huono!)
Yön saalistajat
Monster in the Closet
Ghost Ship (2002)
Police Academy 7

Ja puolentoistatähden roskaa oli myös kymmenen filmiä.

Sharknado 3: Oh Hell No!
Hatchetman
Bodom
The Spirit (2008)
Absolon
Hells Angels on Wheels
I Spit on Your Grave 3
Police Academy 4
Police Academy 5
Shriek! If You Know What I Did Last Friday the Thirteenth (voi kun oli perseestä kirjottaa toi nimi)

Hauska huomio, että Poliisiopisto -komediasarjan elokuvista kolme pääsi tälle listalle.

Sitten oli vielä kaksi leffaa jotka sai meikäläiseltä harvinaisen luokituksen, puoli tähteä. Näitä välttäkää kuin ruttoa.

Frostbite (2005)
Plump Fiction

Uusin 2018 vuonna katsomani leffa oli tuorein Halloween, joka käytiin vaimon kanssa teatterissa katsomassa, mun synttärilahjana. Vanhin puolestaan oli vanha tuttu Leone-klassikko Kourallinen dollareita (1964).

Tykkään kans katsella elokuvia sarjoittain. Tulikin jokunen leffasarja ja trilogia tihrusteltua läpi. Toiset parempia, toiset huonompia.

Critters 1-4
Sam Raimin Hämähäkkimies-trilogia
Rambo trilogia
Rush Hour trilogia
Scary Movie 1-5 (nelonen ja vitonen, helvetti mitä paskaa, oikeesti)
Mariachi trilogia
Poliisiopisto 1-7 (mahdollisesti tuskallisin katsomiskokemus kahlata läpi viimeset osat)
Hobitti trilogia
Christopher Nolanin Nahkhiir mees -trilogia
I Spit on Your Grave remaket 1-3
Clerks 1 & 2 (näihin rakastuin välittömästi)

Semmonen kooste. Mukavaa alkanutta vuotta kaikille tykkiläisille!!!

Juki
Käyttäjä
1406 viestiä

02.01.19 klo 15:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vuoden 2018 viimeisen kuukauden katsotut leffat tulevat tässä. Lopussa yhteenveto koko vuodesta.

Charles Chaplin: Nykyaika (1936):

Ensimmäinen koskaan katsomani Chaplinin leffa. Ensimmäisen kerran tämä tuli nähtyä jo joskus 10-vuotiaana ja tykkäsin jo silloin tosi paljon vaikken ihan kaikkea leffasta silloin ymmärtänytkään. Chaplin tekee loistavan roolin eriskummallisena kulkurina, joka pimahtaa kun työpaikalla oleva syöttökone lyhentää ruokatunnin 15 minuuttiin. Chaplin hoitaa ohjauksen loistavasti ja myös herran säveltämä dramaattinen musiikki sopii leffaan hienosti. Vaikka tämä komediaksi luokitellaankin, niin löytyy tästä myös Chaplinin tyyliin paljon myös vakavampiakin aiheita, kuten köyhyys ja työttömyys, mutta hauskalla tavalla nekin on toteutettu. Parasta antia pätkässä oli syöttökoneen testaus.

David Jackson: Kuoleman juna (1993):

Kerran katsottava jännäri. Toimintaa toki on ja juonikin vaikutti paperilla ihan mielenkiintoiselta, mutta toteutus ei ole onnistunut oikein ollenkaan. Vaikka mukana heiluu varsin nimekäs näyttelijäkaarti (mm. Pierce Brosnan, Patrick Stewart ja Christopher Lee), niin eivät hekään tätä onnistu pelastamaan. Todella tylsää menoa! Kaksi pistettä kuitenkin tarinasta ja hyvästä yrityksestä.

Darren Aronofsky: The Wrestler - painija (2008):

Mickey Rourke vetää mainion roolin ja myös leffan painikohtaukset on hienosti toteutettu. Strippikohtaukset olivat leffan tylsintä antia ja niillä taidettiin vain yrittää shokeerata, kuten ohjaajalla tuntuu vähän joka leffassa olevan tapana tehdä. Vaikka tämä ei komedia olekaan, niin itseäni ainakin suuresti nauratti se kun Randy oli töissä siellä kaupassa ja pimahti lopulta. Ei ole ohjaajansa parhaita vaikka ihan ok pläjäys onkin. Loppu oli vähän surullinen.

Roman Polanski Oliver Twist (2006):

Todella hyvä ja hieman jopa koskettavakin elokuva. Nuori Barney Clark tekee hienon suorituksen nuorena Oliverina ja myös konkariherra Ben Kingsley on hauska roolissaan, varsinkin leffan loppupuolella. Polanskin hoitaa ohjauksen mallikkaasti ja leffa etenee myös vauhdikkaasti. Kyseessä on siis elokuva, jonka parissa viihtyy ihan kivasti, jos vain tämmöiset historialliset tarinat kiinnostavat

Nikolaj Arcel: Musta torni (2017):

Kirjasarjaan en ole tutustunut, joten ennen leffan katsomista en tiennyt lainkaan mistä tämä kertoo. Leffa oli siis todella tylsä ja meinasin jopa nukahtaakin leffan puolivälissä, mutta jaksoin kuitenkin sinnitellä loppuun saakka. Matthew McConaughey tekee ihan hyvän suorituksen, mutta se ei yksistään tätä riitä pelastamaan. Toimitaakin on, mutta ei sekään niin näyttävää ole kuin odotin. Tylsin näkemäni Kingin kirjoista tehty leffa.

Steven Spielberg: Vakoojien silta (2015):

Vaikka hyvä leffa onkin, niin ei tämä silti ihan sinne Spielbergin parhaimpien leffojen joukkoon nouse. Tom Hanks sopii rooliinsa hyvin ja myös leffan lavastus on upeaa katsottavaa. Myös Spielberg hoitaa ohjauksen hyvin. Suurimpana yllätyksenä ainakin minulle tuli se kun lopputeksteissä näkyi käsikirjoittajien kohdalla Coenin veljesten nimet. Hyvää työtä ovat veljekset tehneet. Leffa pitää hyvin otteessaan vaikka kestoa onkin reilusti yli 2 tuntia.

Denis Villeneuve: Blade Runner 2049 (2017):

Visuaalisesti hienoa katsottavaa, mutta pituutta leffalla on vähän liikaa. Leffa oli myös paikoin aika hidastempoinen ja tylsiäkin hetkiä mukaan mahtui jonkin verran. Onneksi leffa kuitenkin parani loppua kohti. Ei tämä kuitenkaan mikään mestariteos ole, mutta plussaa kuitenkin siitä, että muutama vanha starakin oli saatu mukaan. Lehdistössä kovasti hehkutettu Krista Kososen rooli oli aika turha. Pelkästään sitä odottavien on turha tätä katsoa.

Bennett Miller: Capote (2005):

Aika hidsatempoinen ja paikoin tylsäkin. Hoffmanin roolisuoritus pelastaa paljon ja hän tekeekin Capoten roolissa puhetyyliä myöten todella hienon ja todentuntuisen suorituksen. Muut näyttelijät eivät sitten yhtä hyviin suorituksiin ylläkään. Ilman Hoffmania leffa olisi varmasti ollut paljon tylsempi kuin mitä se loppujen lopuksi oli.

Penny Marshall: Big - isoksi yhdessä yössä (1988):

Ihan hauska komedia, jossa Tom Hanks tekee hauskan roolin ja hänen sekoilulleen saakin nauraa eniten koko leffassa. Pianokohtaus on legedaarinen. Ei mikään komedian helmi, mutta ihan kivasti tämän parissa kuitenkin viihtyy.

Matti Kassila: Lasisydän (1959):

Ihan hauska leffa, vaikka ei Kassilan parhampia olekaan. Juonensa puolesta leffa ei ole mitenkään erikoinen, mutta Toivo Mäkelä ja Jussi Jurkka pelastavat paljon. Toivo Mäkelä tekee jopa leffan parhaan roolin kulkurina, joka lyöttäytyy Jussi Jurkan esittämän lasitaiteilijan matkaan kiertelemään ympäri kesäistä Suomea. Pienessä sivuosassa piipahtaa myös Jurkan tuolloinen vaimo Maikki Länsiö. DVD-julkaisulle sen sijaan tulee rutkasti miinusta. Ensinnäkin leffan kuvanlaatu on paikoin todella surkeaa, jopa VHS-laatuakin huonompaa ja monessa kohtauksessa kuvassa näkyy paljon häiritsevää roskaisuutta. Toinen miinus tulee ääniraidalle, joka on osittain todella pahasti kohinainen eikä hahmojen puheesta meinaa saada kunnolla selvää. Vaikka tämä ei mikään mestariteos olekaan, niin sen luokan klassikko kuitenkin, että olisi kyllä ansainnut paljon parempilaatuisen julkaisun.

Elokuva:
DVD:

Susanne Bier: Kosto (2010):

Erittäin hyvä ja paikoin myös koskettavakin pätkä. Beck-leffoista tuttu Mikael Persbrandt tekee hyvän suorituksen, mutta leffan tähdiksi nousevat ehdottomasti nuoren Markus Rygaard ja William Jøhnk Nielsen. Ajatuksia herättävä leffa, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa leffan päätyttyä. Ehdottomasti Oscarinsa ansainnut!

Rob Reiner: Stand by Me - viimeinen kesä (1986):

Monet kerrat nähty klassikko, johon ei koskaan kyllästy. Yksi parhaista Stephen Kingin tarinaan perustuvista elokuista. Rob Rainer hoitaa ohjauksen hienosti ja myös nuoret näyttelijät River Phoenixin ja Corey Feldmanin johdolla tekevät hyvät suoritukset. Myös nuori Kiefer Sutherland on hyvä koviksena. Ainut miinuspuoli oli se typerä piirakkakilpailukohtaus.

Tomas Alfredson: Lumiukko (2017):

Ihan hyvä jännäri vaikka ei mestariteos olekaan. Paikoin aika raaka, mutta myös hieman tylsäkin leffa. Jaksaa kuitenkin pitää otteessaan loppuun saakka. Loppu oli yllätys vaikka sitä osasi jo vähän aavistella leffan edetessä. Val Kilmerin rooli ei ollut kovin ihmeellinen. Lumiset norjalaismaisemat olivat upeita.

Burny Mattinson: Mikin jouluaatto (1983):

Ensimmäinen Mikki Hiiri -lyhytelokuva lähes 30 vuoteen. Todella hyvä ja opettavainen joulutarina Charles Dickensin klassikkotarinasta siirrettynä Disney-maailmaan. Disneyn tyyliin tarinasta löytyy paljon hauskuutta, haikeutta ja myös vähän pelottaviakin juttuja. Roope Ankka on itseoikeutetusti laitettu saituri Scroogen rooliin. Myös Mikki ja Aku siinä sivussa ovat mainioita. Tarina on oikein leppoisa ja hyvin opettavainen ja hauska, mutta lopussa nähtävää Musta Pekka -kohtausta (tulevien joulujen haamu) saattavat aivan perheen pienimmät vähän pelätä. Elokuvan nimi on hieman harhaanjohtava, sillä Mikkihän ei tässä ole pääosassa vaan sivuhahmona Roopen heiluessa pääroolissa. Legendaarisen Clarence "Ducky" Nashin (1904-1985) viimeinen suuri rooli Aku Ankan äänenä.


Kari Juusonen, Michael Hegner: Niko - lentäjän poika (2008):

Suomalaiseksi animaatioksi ihan hyvin toteutettu. Ääninäyttelykin on paikoin aika hauskaa kuultavaa, varsinkin Minttu Mustakallio sen puudelin äänenä ja myös Vesa Vierikko susien johtajana on mainio. Vaikka tämä lastenelokuva onkin, niin välttämättä ihan niille perheen pienimmille naperoille en tätä suosittele, sillä nuo leffan susikohtaukset saattavat olla vähän liian pelottavia.

Mauri Kunnas, Pekka Lehtosaari: Joulupukki ja noitarumpu (1996):

Nykyään joka joulun pakollinen klassikkoleffa. Tosin itse olen tykännyt tästä jo joulusta 1996 lähtien, jolloin leffa esitettiin tv:ssä ensimmäisen kerran. Tarina on Kunnaksen tyyliin humoristisen hauska ja ääninäyttelijöinä kuullaan monta tuon ajan huippua, kuten Esa Saario, Ulla Tapaninen, Vesa Vierikko ja Aarre Karén. Myös J. Karjalainen tunnusbiisi on todella svengaava ja sen kertosäe jopa jää päähän soimaan vielä leffan loputtua. Yksi parhaista suomalaisista jouluelokuvista.

Olli Saarela: Rölli ja metsänhenki (2001):

Ihan kiva fantasiaseikkailu, vaikka tässä ei kovinkaan paljoa yhtäläisyyksiä vanhaan tv-sarjaan olekaan. Röllin hahmostakin on tehty todella erilainen kuin sarjassa, mutta samoja tuttuja sutkauksia hän suustaan tässäkin päästelee. Röllin lisäksi hauskin hahmo oli Peter Franzénin esittämä lakeija. Myös Iso-Rölli oli aika hauska. Lapsille tämä leffa sopii mielestäni ensimmäistä leffaa paremmin, sillä tässä ei ole oikeastaan mitään hirveän pelottavaa. Enemmän tässä mennään koomisesti seikoillen. Aikuiseen makuun tämä kuitenkin oli liian lapsellinen (kuten lastenleffat yleensä) ja myös hieman liian mahtipontinen. Puvustus ja maskeeraus oli onnistunut hienosti ja kaikki hahmot olivat aika hilpeän näköisiä.

Olli Saarela: Lunastus (1997):

Lavastus ja tapahtumapaikat olivat hienoja ja Kari Heiskanenkin veti roolinsa hyvin, mutta muuten leffa oli aika tylsä ja vähän hidastempoinen.

Marjut Komulainen: Me Rosvolat (2015):

Muutamissa kohdissa nauruhermoja kutkuttavan hauska ja varsinkin Kari Väänäsen Hurja-Kaarlo -hahmolle sai paikoin nauraa oikein kunnolla. Itse asiassa kaikki leffan näyttelijät tekevät hyvät suoritukset. Kokonaisuutena leffa on kuitenin aikamoista kohellusta ja sekoilua ja taas kerran aikuiseen makuun liian lapsellinen, mutta lapsille (ja lapsenmielisille) tämä onkin ensisijaisesti suunnattu. Leffan puvustus on onnistunut hienosti ja hahmot ovat aika hauskoja.

Richard Lester: Miten voitin sodan (1967):

Tosi omituinen ja sekopäinen sotaleffa, jonka parissa sai kerankin nauraa enemmän kuin yleensä sotaleffaa katsoessa. Lennon teki mainion suorituksen ja myös muut näyttelijät olivat ihan hyviä. Mukana on kuitenkin sen verran paljon myös tylsempiäkin hetkiä, ettei tätä ihan mestariteokseksi voi kutsua, mutta on tämä mainiota sekoilua kuitenkin.

Tepppo Airaksinen: Juice (2018):

Suomirockin isähahmon, Juice Leskisen tarina 1970-luvun alusta 1980-luvun lopulle on humoristinen ja vakavampaakin menoa sisältävä nostalginen draama. Mukana on paljon Juicen klassikkobiisejä ja mikä parasta, Riku Nieminen esittää ne itse ilman mitään playbackia. Konserttikohtauksia leffassa oli ehkä aavistuksen liikaa, mutta ihan hyvin nekin oli toteutettu.

Riku Nieminen tekee Juicen roolissa todella hienon suorituksen ja myös maskeeraus on onnistunut hienosti. Välillä tuntui siltä kuin leffassa olisikin häärännyt itse maestro Juice eikä näyttelijä Riku Nieminen. Harri Rinteen hahmo sen sijaan oli pieni pettymys, sillä hänestä oli tehty vähän liian tärkeilevä ja muita vähättelevä. Mikko Alatalo sen sijaan oli oikein onnistunut.

Minulle itse leffa ei paljon uutta tarjonnut, sllä olen suuri Juicen musiikin ystävä ja myös hänen elämänkertansa on tullut paristakin kirjasta luettua (myös siitä johon leffa perustuu). Muutamia keskeisimpiä tapahtumia (kuten levytyssopimus Love Recordsille, levytysmatkat legendaariselle Abbey Roadille Lontooseen sekä Marcus Musicille Tukholmaan) oli jätetty pois. Mutta niinhän se aina näissä elämänkertaleffoissa menee, että kaikkea on täysin mahdotonta saada tungettua yhteen leffaan, ilman että leffasta tulee sekava tai liian informatiivinen paketti.

Pienistä vioistaan huolimatta Juice on erittäin viihdyttävä ja suositeltavaa katsottavaa kaikille herran musiikista pitäville!

Brian De Palma: Sodan arvet (1989):

Hyvin totetutettu ja hieman erilainen kuin sotaleffat yleensä. Oma suosikkini Michael J. Fox tekee erinomaisen roolisuorituksen ja myös Sean Penn inhottavana kersanttina on kaikessa iljettävyydessään myös loistava. Itse olisin Erikssonin saappaissa ampunut koko joukon ennen kuin ehtivät tehdä mitä sitten lopulta tekivät. Taistelukohtaukset olivat myös hienosti toteutettu ja Brian De Palman ohjaus on tälläkin kerralla onnistunut hyvin. Ennio Morriconen upea musiikki kruunasi kaiken!

Gus Van Sant: Will Hunting - syntynyt neroksi (1997):

Leffa alkoi ihan lupaavasti ja ensimmäinen vartti olikin leffan parasta antia, mutta sitten leffa muuttuikin aika tavanomaiseksi draamaksi ja muutamia tylsiäkin hetkiä mukaan mahtui. Ben Affleckista en edelleenkään tykkää, mutta Stellan Skarsgård ja Robin Williams tekivät hienot roolit ja kyllähän se Matt Damonkin ihan kivan roolin veti.

Aki Kaurismäki: Leningrad Cowboys Meet Moses (1994):

Huumori on sitä samaa sekopäistä tasoa kuin ensimmäisessäkin Leningrad Cowboys -leffassa. Tarina on mielenkiintoinen, mutta edelliseen leffaan verrattuna tämä jatko-osa oli huomattavasti hidastempoisempi ja tylsempi kuin edeltäjänsä. Matti Pellonpää viimeisessä valkokangasroolissaan Mooseksena tekee hulvattoman hauskan suorituksen ja paikoin myös itse Cowboysien touhullekin saa nauraa oikein kunnolla, tosin touhuilua enemmän huvitti Cowboysien tyyli eli tötterötukat ja kengät. Kari Väänäsen suorituksesta ei ole oikein muuta sanottavaa kuin, että taitaapa olla herran huonoin. Ohjaus on tutun pelkistettyä Kaurismäkeä ja hyvin hän ohjauksen tälläkin kertaa hoitaa.

Ja tähän loppuun vielä vuoden 2018 topit ja flopit, eli ensin ne joille olen antanut tähtiä neljästä viiteen ja sitten ne joille on lävähtänyt tähtiä nollasta kahteen. Leffat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

TOPIT:

1. Ikitie (2017)
2. Blow (2001)
3. School of Rock (2003)
4. Kala nimeltä Wanda (1988)
5. Varasto (2011)
6. Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet (1977)
7. Il Capitano - nuori kapinallinen (1991)
8. 48 tuntia (1982)
9. Minun elämäni (1989)
10. Tummien perhosten koti (2007)
11. Suomen hauskin mies (2018)
12. Blues Brothers (1980)
13. Kova kuin kivi (1969)
14. Arvet (1987)
15. Toiset 48 tuntia (1990)
16. Tuomas Murasen rikos (1994)
17. Kätkäläinen (1980)
18. Uuno Epsanjassa (1985)
19. Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)
20. Neljä naurettavaa naapuria (1933)
21. Tyttö nimeltä Varpu (2016)
22. Lahjomattomat (1987)
23. Huuliharppukostaja (1968)
24. Mies joka ei osannut sanoa ei (1975)
25. Pako Alcatrazista (1979)
26. The Hateful Eight (2015)
27. Tootsie - lyömätön lyyli (1982)
28. Likainen tusina (1967)
29. Sukellusvene U-96 (1981)
30. Alien - kahdeksas matkustaja (1979)
31. Aliens - Paluu (1986)
32. Alien 3 (1992)
33. Batman (1989)
34. Batman - paluu (1992)
35. Full Metal Jacket (1987)
36. Tanssii susien kanssa (1990)
37. Seitsemän samuraita (1954)
38. Red Sun - Verenpunainen aurinko (1971)
39. Panic Room (2002)
40. Kova kuin kivi (2010)
41. Papillon (1973)
42. Upseeri ja herrasmies (1982)
43. Melkein julkkis (2000)
44. Seittien linna (1957)
45. Yojimbo - onnensoturi (1961)
46. Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (1986)
47. Gladiaattori (2000)
48. Scarface - arpinaama (1983)
49. Kaupungin valot (1931)
50. Saksikäsi Edward (1990)
51. Chinatown (1974)
52. Carlito's Way (1993)
53. Olavi Virta (2018)
54. Lemmy (2010)
55. Armomurhaaja (2016)
56. Blood Father (2016)
57. Joy Ride (2001)
58. Rikos auringon alla (1982)
59. Harjunpää ja pahan pappi (2010)
60. Prinssille morsian (1988)
61. Million Dollar Baby (2004)
62. Infernal Affairs (2002)
63. Infernal Affairs II (2003)
64. Serkkuni Vinny (1992)
65. Slasher-filmien nousu ja tuho (2006)
66. Kultakuume (1925)
67. Oliver Twist (2006)
68. Vakoojien silta (2015)
69. Kosto (2010)
70. Stand by Me - viimeinen kesä (1986)
71. Mikin jouluaatto (1983)
72. Joulupukki ja noitarumpu (1996)
73. Juice (2018)
74. Sodan arvet (1989)

FLOPIT:

1. Luolakarhun klaani (1986)
2. Nuotin vierestä (2016)
4. Yön kansa (1990)
4. Paha poliisi (1992)
5. Perjantai 13. päivä, osa 3 (1982)
6. Barb Wire (1996)
7. Koirankeksit (1930)
8. Alien - ylösnousemus (1997)
9. Alien: Covenant (2017)
10. Batman Forever (1995)
11. Batman & Robin (1997)
12. 8. kadun ihme (1987)
13. Apollo 18 (2011)
14. Prizzin kunnia (1985)
15. Varasto 2 (2018)
16. Independence Day: Uusi uhka (2016)
17. Pahan kukat (2016)
18. Once Upon a Time in Venice (2017)
19. Tuijottava katse (1980)
20. Häiriötekijä (2015)
21. Kuinka miljonääri naidaan (1953)
22. Kuoleman juna (1993)
23. Musta torni (2017)

Yhteenveto: Vuonna 2018 katsoin 45 kotimaista ja 147 ulkomaista elokuvaa. Yhteensä koko vuonna katsottuja leffoja kertyi 192 kappaletta. Hiljaisin kuukausi oli tilastojen mukaan toukokuu, jolloin katsoin vain kaksi elokuvaa (Tuomas Murasen rikos ja Kaikki pelissä). Eniten elokuvia (32 kpl) katsoin elokuussa.

Näin katsoin:

Elokuvateatteri: 3
DVD: 144
BLU-RAY: 9
TV: 5
MUUT (Yle Areena, Netflix ja muut suoratoistopalvelut): 31

Nosfecoff
Käyttäjä
730 viestiä

02.01.19 klo 20:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Perinteinen vuosikatsaus (jee)

Pisteytysten määrä (leffat): 173 (viime vuonna kammottavan alhainen 84)
Pisteytysten määrä (sarjat) 0 (viime vuonna 2, toissa vuonna myös 0)

Vuoden pisteytykset julkaisuvuodesta riippumatta:

Gonin ¤ The Merry Gentleman ¤ The Disaster Artist ¤ Isle of Dogs ¤ Rakkauden Risti ¤ Three Billboards ym. ¤ Valkoinen peura ¤ Samson and Delilah ¤ Bridge on the River Kwai ¤ Hana-bi ¤ A Touch of Zen ¤ Farewell my Concubine ¤ Police Story 2 ¤ Moon Warriors ¤Tuntematon sotilas (alkup.filmatisointi)

Vuoden 2018 parhaat:
Isle of Dogs
The Equalizer 2
Searching
Aquaman
Megalodon
Juice
Mile 22

Vuoden 2018 kuraisimmat läntit: (pls älkää loukkaantuko)

"Häh, mitä vikaa mun leffassa on?"

Ready Player One
Black Panther
Rampage - Apina kohtaa apinamman
Day of the Dead: Bloodline
Mandy
Venom
Infinity War

Muut puolen tai yhden tähden pommit:

The Mummy (2017) ¤ Killing Gunther ¤ Lara Croft Tomb Raider (2001) ¤ Life's a Beach (2010) ¤ Paratiisin Lapset (1994) ¤

Elokuvateatterikäyntien määrä: 29

mäskipää
Käyttäjä
150 viestiä

24.01.19 klo 22:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä olisi tarkoitus katsella erä Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä elokuvia, mikäli vaan digiboksi jaksaa elokuvat nauhoittaa eikä poistele niitä välissä. Tässähän niiden katsomiskokemuksia voisi raportoida homman edetessä.

- - - -

Terminator 2 - Tuomion päivä

Joskus 1990-luvun lopussa yleisessä teiniangstissa rypiessä ja toista elokuvasta tykkäävää henkilöä hieman provosoidakseni julistin, että synkempi vuoden 1984 ykkös-Terminator olisi jatko-osaansa parempi. En ole tuota ykkösosaa vuosikausiin katsonut, ja vaikka se ilman muuta hyvä elokuva muistikuvieni mukaan onkin, niin kyllä kai tämä jatko-osa silti vie voiton. En muista tätäkään aikaisemmin tämän vuosikymmenen puolella katsoneeni.

En varsinaisesti löydä elokuvan rakenteesta tai juonesta mitään moitittavaa: sekä toimintakohtaukset että rauhallisemmat/pohdiskelevammat ja enemmän draamaa sisältävät osiot ovat elokuvassa sopivassa tasapainossa. Elokuva jakautuu tasapainoisesti myös eri ympäristöihin: mm. nuoren John Connorin lapsuus sijaisperheessä ja kaduilla sekä tämän äidin Sarahin elämä mielisairaalassa.

Muutamien ikonisten kohtausten (mm. elokuvan loppuyhteenotot ja niiden jälkimainingit) ohella Terminator 2 muistettaneen parhaiten Robert Patrickin tulkitseman T-1000-robotin ansiosta. Erityisesti T-1000:n muodonmuutokset ovat jääneet erikoistehosteiden historiaan, ja lievästä muovimaisesta vaikutelmasta huolimatta Terminator 2:n erikoistehosteet ovat vaikuttavia tänäkin päivänä katsottuna.

Omissa silmissäni Terminator 2 on niin lähellä puhdasta taide-elokuvaa (ei siis kerrontateknisesti, vaan yleisen harmonian osalta) kuin se viihdyttäväksi tarkoitetulle elokuvalle on mahdollista. Esimerkiksi T-800:n (Schwarzenegger) ja T-1000:n ensikohtaaminen kauppakeskuksessa sekä kohtauksen ja asetelmien rakentelu toi mieleeni samanlaisen otteen, jolla esim. Alfred Hitchcock pilkkoi elokuvan osiin omassa Psyko-ohjauksessaan.

Vaikka Arnold Schwarzenegger on tehnyt muutamia näyttelyteknisesti parempiakin rooleja, niin vähäeleisyydellä ja muutamilla täsmärepliikeillä hän määritteli oivallisesti 1990-lukulaisen cooliuden tässä elokuvassa, vähän samaan tapaan kuin Marlon Brando ja James Dean 1950-luvulla.

- - - -

Predator - saalistaja

Toimintaelokuvien klassikoksi on noussut tämäkin elokuva, ja hyvin tämänkin parissa viihtyi. Elokuva voi pinnallisesti vaikuttaa jälleen yhdeltä 1980-luvun jenkkipatrioottielokuvalta, jossa yhdysvaltalaiset käyvät vähän jurnuuttamassa huonomman bkt:n omaavia maita, mutta pinnan alla on kuitenkin enemmän kauhunsuuntaan vivahtava toimintajännäri. Predatorin silmin nähdyt lämpökameranäkymät antavat kuvakerronnalle tarpeellisen ominaispiirteen, jota vääristynyt ja mekaaninen äänimaailmakin tukee noiden kohtausten aikana. Myös läpinäkyvänä toisinaan kuviin ilmestyvä saalistaja on sekin suhteellisen vaikuttava ilmestys.

Roolituksen osalta Predator on sopiva keitos monenlaista toimintaelokuvien perushahmoa, joista valtaosalle käy elokuvan mittaan huonosti. Ja kuten repliikki elokuvassa sanoo, Predator on naamion alaiselta ulkonäöltään ehkä rumin avaruusolio tieteiselokuvien historiassa - ainakin isompien elokuvayhtiöiden tuotteista puhuttaessa - mutta samalla hahmon tylyydessä on jotain äärimmäisen kiehtovaakin.

Arvostan myös sitä, että käsikirjoitus ei turhaan alkanut kartoittamaan muukalaisen alkuperää ja toiminnan taustoja, vaan elokuvan annettiin kulkea puhtaana ja toiminnallisena juonielokuvana loppuunsa asti. Tämä ratkaisu ehkä antoi viimeisen tehokkuuden juonelle, ja elokuvan yleistunnelma pysyi täten sopivan kylmänä ja hivenen arvoituksellisenakin.

- - - -

Muokattu 26.1.2019
On ehkä niin vähän syvällistä sanottavaa näistä muista Schwarzenegger-putken elokuvista, joten päivitän katselut tämän viestin yhteyteen (en taida viitsiä nostaa keskustelua näiden takia uudelleen pinnalle).

Identtiset kaksoset
Sujuvasti katsottava kasarikomedia, jossa oli ihan viihdyttävä jännärijuoni veljesparin keskinäisen matkanteon lisäksi. Schwarzeneggerin komedioista sujuvammasta päästä (vaikka hän toimintarooleissa muistettavampaa jälkeä onkin saanut aikaan): Danny DeVito tekee kuitenkin elokuvan moniulotteisimman roolin. Schwarzeneggerin roolisuoritus oikean maailman sääntöjä opettelevana Juliuksena tuo hieman mieleen hänen myöhemmän Terminator 2 -elokuvaroolin ihmisyyteen perehtyvänä robottina.

Juki
Käyttäjä
1406 viestiä

02.02.19 klo 12:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vuoden ensimmäisen kuukauden katsotut leffat:

Ossi Elstelä: Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (1940):

Ihan hauska pätkä vaikka tässä olikin havaittavisa todella paljon ylinäyttelemistä, varsinkin asemapäällikkönä koheltavalta Jalmari Rineeltä. Tauno Palo ja Leo Lähteenmäki ovat tarinan tähdet ja heidän ohellaan myös Sirkka Sipilä on hyvä (ja kaunis...) roolissaan. Hauskinta antia on kun Aarne (Tauno Palo) eksyy Sallin (Sirkka Sipilä) luokse ja uskottelee tälle olevansa nainen. Myös kuulutusteukohtaus oli aika hauskasti tehty. Äänitys oli muutamissa kohdissa aika kehnoa ja paikoin olikin aika vaikea saada selvää mitä näyttelijät sanoivat. Musiikki sen sijaan jylläsi tuon ajan tyylin mukaan dramaattisesti ja muutamassa kohdassa jopa vähän ylidramaattisesti. Vankilakohellus leffan loppupuolella oli aika typerä ja SF:lle tyypillisesti leffa myös loppui vähän töksähtäen.

Matti Kassila: Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

Kolmas ja toistaiseksi viimeinen elokuvaversio Yrjö Soinin eli Agapetuksen kesäisestä nakuilukomediasta. Ihan hauska tämä Kassilan versiokin on vaikka eroavaisuuksia Ossi Elstelän versioon verrattuna on aika paljon. Muutamia Elstelän leffassa nähtyä kohtausta on tästä jätetty pois (mm. naiseksi pukeutuminen ja yöpymistouhu). Heikki Kinnunen, Juha Hyppönen ja Veijo Pasanen tekevät hauskat roolit, mutta vielä heitäkin hauskemmaksi hahmoksi nousee ehdottomasti Pentti Irjalan mainio Hiski. Myös Pia Hattara tekee hauskan roolin. Plussaa siitä, että tässä ei sorruta Elstelän leffaa vaivanneeseen ylinäyttelemiseen. Alastomuutta esitellään aika estottomasti, mutta ei se ainakaan meikäläistä haitannut. Lopussa nähtävä kohellus laskee vähän pisteitä, mutta muuten tämä on ihan hauskaa katsottavaa. Mukana heiluvat myös loistavat Kauko Helovirta ja Tapio Hämäläinen sekä myöhemmin Tankki täyteen -sarjan kautta koko kansalle tutuksi tullut Tuire Salenius varsin paljastavassa roolissa...

Adrei Tarkovski, Eduard Abalov: Ei paluuta (1962):

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näkemäni Tarkovskin elokuva. Sekava, hidastempoinen ja tylsä. Näyttelijätkään eivät oikein säväyttäneet. No muutama ihan kiva kohtaus tästä kuitenkin löytyi. Leffan loppukin oli aika kummallinen. Ehkä Tarkovskin tuotosten ystävät/fanit saavat tästä enemmän irti, mutta minulle tämä oli pettymys.

Lee Tamahori: Reunalla (1997):

Upeissa maisemissa kuvattu selviytymistarina, jossa Anthony Hopkins ja Alec Baldwin tekevät hienot roolit. Myös heidän henkilökemiansa toimi hienosti. Leffan tähti oli kuitenkin hieman erikoisesti Bart-karhu, joka sai välillä jopa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Ja Bart sai myös ansatut kiitokset leffan lopputeksteissä. Elle MacPherson sen sijaan keskittyi lähinnä olemaan kaunis, eikä hän oikein vakuuttanut roolisuorituksellaan. Leffan loppu oli aika surullinen. Jerry Goldsmith oli säveltänyt hienot musiikit. Triviatietona kerrottakoon, että Bart-karhu kuoli syöpään kolme vuotta leffan valmistumisen jälkeen, mutta oli vuodesta 1980 lähtien ehtinyt esiintyä useissa luonto-ohjelmissa ja elokuvissa.

John Boorman: Nainen Burmassa (1995):

Leffan sotakohtaukset oli ihan hienosti toteutettu, mutta draamapuoli ei oikein toiminut. Patricia Arquette teki kuitenkin ihan hyvän suorituksen, vaikka ei mikään häikäisevä ollutkaan. Plussaa siitä, että leffa perustuu ainakin osittain todellisiin tapahtumiin. Häiritsevin seikka leffassa oli se kun kaikki autolla ajot ja lautalla matkustelut näytti olevan kuvattu studiossa maisemataustaa vasten, kuten joskus 1950- ja 1960-luvun leffoissa oli usein tapana. Lopun pommituskohtaus oli yksi leffan hienoimmista. Ei tämä silti Boormanin parhaimmistoon lukeudu, mutta suositeltavaa katsottavaa kuitenkin kaikille sotadraamojen ystäville.

Friz Freleng, Greg Ford: Repe Sorsan haamujengi (1988):

Paikoin todella hulvattoman hauska ja myös leffan suomidubbaus on onnistunut hienosti. Pekka Autiovuori Repe Sorsan ja Jukka Puotila Väiski Vemmelsäären ääninä ovat todella hauskoja. Muutamassa kohdassa kuitenkin häiritsi se, kun ääniraidalle oli jätetty alkuperäistä ääntä. Muutamat leffan hirviökohtaukset saattavat olla vähän pelottavia aivan perheen pienimmille, mutta isommat lapset (ja mikseivät myös aikuisetkin) varmasti tykkäävät tästä. Leffassa parodioidaan hienosti ensimmäistä Haamujengi-leffaa.

Tomas Alfredson: Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011):

Tylsä, hidastempoinen ja sekava. Nimekäs näyttelijäkaarti ei tätä oikein onnistunut pelastamaan, sillä kukaan heistä ei tehnyt mitään erityisen hyvää roolisuoritusta. Ei edes suosikkini Gary Oldman. Leffa oli siis paha pettymys. Kaksi pistetty kuitenkin hyvästä yrityksestä.

Bob Hatchcock: Ankronikka - Kadonneen lampun metsästys (1990):

Tämä tuli heti tuoreeltaan käytyä elokuvateatterissa katsomassa ja jo silloin tykkäsin todella paljon. Itse sarjahan on täyden kympin arvoinen eikä tämä elokuvaversio paljon huonommaksi jää. Leffassa on sopivasti jännitystä, mutta ei onneksi liikaa perheen pienimpiä katsojia ajatellen. Tarinahan on lainattu suoraan Kadonneen aarteen metsästäjät -leffasta ja hienosti se on ankkamaailmaan siirretty.

Viimeisestä katsomiskerrasta oli ehtinyt vierähtää jo lähes 25 vuotta kun nyt taas tämän uudestaan katselin eräästä suoratoistopalvelusta. Suomalaisversion ääninäyttely on huippuluokkaa ja etenkin Joonas Myllyveräjä Heimo Huimana, Pentti Siimes henkenä, Keijo Komppa Merlockina ja Pekka Autiovuori itse Roope-setänä tekevät huippuhauskat roolit. Komppaa ja Siimestä lukuun ottamatta kaikki muut ääninäyttelijät ovat mukana myös itse tv-sarjassa. Hauskimmat hahmot leffassa ovat toheloiva lentäjä Heimo Huima sekä hassunkurinen henki. Ja mikä parasta, leffassa ei Disneyn tyyliin lauleta kuin vain alkutunnarissa.

Joel Coen, Ethan Coen: The Ballad of Buster Scruggs (2018):

Ei paras, mutta synkin Coenin veljesten leffa tähän mennessä. Parhaat tarinat olivat kakkonen eli "Near Algodones ja nelonen eli "All Gold Canyon. Häiritsevintä oli se kun ensimmäisen tarinan päähenkilö jutteli koko ajan kameralle. Myös jatkuva laulaminen ärsytti jonkin verran ja latisti myös tunnelmaa. Toimintaakin oli mukana jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin veljesten leffoissa yleensä. Enimmäkseen on panostettu dialogiin ja lauluihin, joka ei välttämättä ihan kaikkia miellytä. Huumoriakin löytyy, jopa enemmän kuin muista veljesten leffoista. Maisemat olivat leffassa parasta. Leffan nimi vähän kummastuttaa, sillä tuo Buster Scruggs hengailee vain ensimmäisessä tarinassa.

Sydney Pollack: Silmä silmästä (1972):

Aikamoisena yllätyksenä tuli, että Sydney Pollack on tämmöisenkin pätkän ohjannut. Tätä ennen tiesin vain samannimisen (suomeksi siis...) Chuck Norrisin tähdittämän toimintapätkän vuodelta 1981. Erikoisesta suomennosnimestään huolimatta tämä on ihan hyvä ja upeissa maisemissa kuvattu länkkäri. Leffa etenee aika verkkaisesti ja tarjoaa myös aika niukasti dialogia. No, löytyy tästä kuitenkin muutamia hienoja toimintakohtauksia ja draamapuolikin on onnistunut ihan kivasti. Myös Robert Redford on hyvä Jeremiah Johnsonin roolissa. Juuri tuon verkkaisen kerronnan takia en tätä Pollackin parhaiden joukkoon nostaisi, mutta suosittelen kuitenkin kaikkia länkkäreiden ystäviä tutustumaan tähänkin pätkään.

Brian De Palma: Musta Dahlia (2006):

Muutama tyylikäs kohtaus leffasta löytyy, mutta kokonaisuutena tämä oli tylsä ja vähän jopa sekavakin. 1940-lukulaisuus oli kuitenkin onnistututtu luomaan hienosti ja vaikka Josh Hartnett ei kuulukaaan suosikkinäyttelijöihini, niin tässä hän tekee ihan hyvän suorituksen. Ei tämä nyt ihan surkea ole, mutta yksi De Palman tylsimmistä leffoista kuitenkin.

Chuck Jones, Phil Monroe: Väiski on aina Väiski (1979):

Vaikka viimeksi olen tämän joskus lapsena nähnyt, niin silti edelleen lähes kaikki pätkät muistuivat heti kirkkaasti mieleen ja muistin mitä missäkin kohdassa aina tulee tapahtumaan. Hauskimpia kohelluksia leffassa ovat alussa nähtävä avaruusjakso sekä tarina jossa piirtäjä kiusaa Repe Sorsaa. Myös oopperaparodiat ovat hauskoja ja myös Kelju K. Kojootin ikuiset yritykset pyydystää Maantiekiitäjä kutkuttivat nauruhermoja. Myös Repe Sorsan Robin Hood -parodia on aika hulvaton, mutta ei ihan niin hauska kuin nuo muut mainitut. Ja taas suomenkielisen version katsoneena voi todeta, että Jukka Puotila (Väiskin ääni), Pekka Autiovuori (Repen ääni) ja Matti Ranin (sivuhahmojen äänet) ovat loistavia! Taas tässäkin pätkässä häiritsi hieman se kun ääniraidalla oli sekoitettu sekä suomenkielistä että englanninkielistä puhetta. Lisäksi häiritsi myös se, ettei kaikkia englanniksi näkyvää tekstiä oltu suomennettu ajatellen lapsikatsojia, jotka eivät vielä englantia ymmärrä.

Walter Salles: Moottoripyöräpäiväkirja (2004):

Vaikka Che Guevara kiinnostaa minua historiallisena henkilönä, niin tämä hänen matkastaan kertova leffa oli aika tylsää katsottavaa, vaikka perustuikin herran omiin päiväkirjamerkintöihin. Ensimmäinen tunti oli vielä ihan mielenkiintoista seurattavaa, mutta toinen tunti olikin sitten sen verran tylsää menoa ettei haukotuksilta ja kellon vilkuilemiselta voitu välttyä. Välillä kyllä seikkailtiin ihan hienoissa maisemissa, mutta leffan draamapuoli ei toiminut kuin vähän leffan alkupuolella. Kaverien törmäily lehmien kanssa ja ojaan ajo olivat leffan hauskinta antia.

Sidney Gilliat: Hyytävä yö (1972):

No eipä ollut nimensä veroinen leffa tämä. Kunnon jännitystä ei ollut eikä edes sitä kauhua joksi tämä on luokiteltu. Maisemt olivat ihan hienoja, mutta sellainen ei yksistään riitä, jos leffa muuten ei säväytä. Näyttelijätkään eivät mitään erityisen hyviä suorituksia tehneet, eikä heidän joukossaan ollut George Sandersia lukuun ottamatta yhtään meikäläiselle tuttua naamaa. Loppu oli myös vähän erikoinen. En suosittele!

Zak Hilditch: 1922 (2017):

Mielenkiintoinen tarina yhdestä vuodesta maanviljelijän elämässä murhan jälkeen. Paikoin aika ahdistava ja samalla myös ällöttäväkin pätkä. Thomas Jane tekee yhden uransa parhaista rooleistaan Wilfredinä ja myös sivuosissa nähdään hyviä tyyppejä. 1922 on yksi viime vuosien parhaista näkemistäni King-filmatisoinneista.

Matti Kassila: Meiltähän tämä käy (1973):

Suomen viimeinen rillumarei-elokuva ja samalla tässä nähtiin Esa Pakarinen ja Severi Suhonen viimeistä kertaa valkokankaalla. Leffa ei lukeudu Matti Kassilan eikä Esa Pakarisenkaan parhaimpiin, mutta ihan hauska pätkä tämä kuitenkin on. Jo pelkästään mainion Pakarisen takia tämä kannattaa katsoa. Ja myös Jussi Jurkka tekee hulvattoman hauskan roolin.

Paul Verhoeven: Black Book (2006):

Paikoin vähän pitkäveteinen, mutta muuten oikein hyvin otteessaan pitävä sotajännäri. Carice van Houten tekee todella hienon roolisuorituksen ja myös Verhoeven hoitaa ohjauksen ihan hienosti, vaikka tämä nyt ei aivan niiden herran parhaimpien 1980- ja 1990-lukujen tuotosten tasolle nousekaan. Lavastus oli onnistunut ja plussaa myös siitä, että tämän aihepiirin leffassa ei tällä kertaa puhuttu kuin ihan vähän englantia.

Mark Steven Johnson: Killing Season (2013):

John Travolta vaikutti olevan aavistuksen verran paremmassa vedossa kuin Robert De Niro. Välillä tuntui kuin De Niro olisi ollut jopa vähä väsähtänyt roolissaan. Muutama hieno taistelukohtaus oli mukana ja hienot maisemat. Ohjaaja Mark Steven Johnsonin meriittilistalta käsikirjoittajana löytyy sellaisetkin klassikot kuin Äksyt vanhat herrat ja Äksymmät vanhat herrat. Tämä oli ainakin minulle pienoinen yllätys. Killing Season ei lukeudu kummankaan pääosanesittäjän parhaimpien joukkoon, mutta ihan näyttävä pätkä tämä kuitenkin on.

Sam Peckinpah: Pat Garrett ja Billy the Kid (1973):

Tyylikästä ja väkivaltaista menoa. James Coburn loistaa Pat Garrettina, mutta muut näyttelijät eivät oikein säväyttäneet. Toiminta on rajua, luoteja ja verta ei säästellä. Tosin veri oli aavistuksen verran liian vaaleaa eikä ollut oikein aidon näköistä. Leffa on myös vähän pitkäveteinen ja hidastempoinen. Dylanin kynäilemä soundtrack on hienoa kuultavaa (varsinkin Knockin' on Heavens Door) ja maisetakin ovat upeita.

Walter Hill: Wild Bill (1995):

Alussa oli muutama hieno taistelu, mutta muuten leffa oli sekava. Mustavalkokohtaukset leffan keskivaiheilla juuri tekivät tästä sekavan. Jeff Bridges ja John Hurt pelastavat sen mitä voivat, mutta kokonaisuutena tämä ei mikään erityisen hyvä ja viihdyttävä eikä edes eeppinenkään länkkäri ollut. Plussaa kuitenkin siitä, että tästä löytyy niitä Walter Hillin tavaramerkkejä, kuten runsasta ammuskelua ja äijämeinikiä.

Mike Flanagan: Julma leikki (2017):

Hienosti toteutettu ja ajatuksia herättävä jännärin ja kauhun sekoitus. Leffa alkaa mukavan romanttisissa tunnelmissa, mutta pian tapahtumat saavat kuitenkin hieman synkemmän sävyn. Muutamat takaumajaksot olivat vähän tylsiä, mutta muuten leffan tunnelma oli lähes koko ajan synkkä ja ahdistava. Se koira oli myös aika karmea. Bruce Greenwood ei ollut oikein hyvä, mutta Carla Gugino teki hienon suorituksen sänkyyn kahlittuna Jessienä. Yksi viime vuosien parhaista King-filmatisoinneista yhdessä 1922-leffan kanssa.

Yves Simoneau: Ignition - lähtölaskenta alkaa (2001):

Bill Pullman ja Lena Olin ovat hyviä pääosissa mutta Michael Ironside oli vähän vaisun oloinen. Toiminta oli muutamissa kohdissa aika näyttävää ja pari hienoa räjähdystäkin oli mukaan saatu. Vaikka juoni olikin ihan mielenkiintoinen, niin toteutus ei ole oikein onnistunut kuten odotin, ja leffan loppukin oli aika tylsä. DVD:ltä katsoessa tästä katosi tekstitys jossain puolivälin paikkeilla, mutta onneksi sen sai korjattua.

Orson Welles: Muukalainen katosi (1946):

Alku oli parasta koko leffassa ja mustavalkoisuus toi leffaan mukavasti lisäjännitystä. Orson Welles hoitaa ohjauksen hienosti ja tekee siinä sivussa myös hyvän roolisuorituksen. Muutamissa kohdissa leffa oli vähän tylsä, mutta onhan tämä toki klassikkopätkä, mutta ei aivan yhtä klassinen kuin Citizen Kane.

Alan Taylor: Terminator Genisys (2015):

Alku oli kuin suoraan T2:sta kopiointu, mutta huonommin. Hyvä juttu oli se, että Arska oli jälleen kehissä ja kuultiinpa leffassa myös se legendaarinen "I'll be back". Mitä olisikaan Arskan leffa ilman tuota klassikkolausahdusta? Mutta siihen ne hyvät puolet sitten oikeastaan jäävät. Toimintaa on paljon ja tehosteilla mässäillään enemmän kuin tarpeeksi. Arska tekee ihan hyvän suorituksen vaikka hahmosta oli tehty häiritsevän koominen kummallisine hymyilyineen ja mukahauskoine sutkauksineen. Emilia Clarke tekee myös ihan hyvän surituksen, mutta muut näyttelijät olivat aika kehnoja. John Connorin hahmostakin oli tehty edellisiä osia typerämpi. Vaikka leffasarjan edellinen osa olikin vielä ihan viihdytävä, niin mielestäni koko Terminator-touhu olisi pitänyt lopettaa jo loistavaan kakkososaan.

Christopher McQuarrie: Mission: Impossible - Rogue Nation (2015):

Upeita toimintakohtauksia ja hienoja stuntteja Tom Cruiselta. Vähän oli vanhan toistoa, mutta se ei menoa haitannut. Cruise tekee todella hyvän suorituksen ja myös Ving Rhames, Simon Pegg ja Rebecca Ferguson onnistuvat hienosti. Moottoripyörillä tapahtuva takaa-ajo oli yksi leffan hienoimmista. Loppu ei ollut aivan niin hyvin onnistunut kuin odotin, mutta silti tämä nousee omalla listallani koko leffasarjan toiseksi parhaaksi heti loistavan ykkösosan jälkeen.

Franklin J. Schaffner: Brasilian pojat (1978):

Muutama ihan hieno kohtaus oli mukana, mutta muuten tämä ei mikään erikoinen pätkä ollut. Poliisiopistosta tuttu Steve Guttenberg teki pienen ja ihan kivan roolin, mutta ehdottomasti parhaan suorituksen teki Gregory Peck inhottavana Josef Mengelenä. Ja juuri tuon Peckin suorituksen takia tämän jaksoikin katsoa. Laurence Olivier teki myös ihan hyvän suorituksen, mutta ei yltänyt aivan Peckin tasolle.

Janus Metz: Borg/McEnroe (2017):

Ihan hieno, vaikkakin vähän sekava, tarina yhdestä aikansa parhaasta pohjoismaisesta tennispelaajasta ja legendaarisesta tennisfinaalista. Näyttelijät, varsinkin Shia LaBeouf suorituvat rooleissaan hyvin. Tosin Sverrir Gudnadson ei aivan täysin vakuuttanut Björn Borgin roolissa, mutta ihan ok suoritus häneltäkin. Muutamien pikkuvikojensa vuoksi tämä ei ihan sinne urheiluleffojen parhaimmistoon nouse, mutta kaikille tenniksen ystäville tämä on kuitenkin suositeltavaa katsottavaa.

Robert Altman: Pitkät jäähyväiset (1973):

Kovinkaan montaa Altmanin leffaa en ole nähnyt, mutta kyllä tämä on yksi niistä parhaista. Mielenkiintoinen vaikkakin vähän hitaanlaisesti etenevä jännäri, jossa toimintaa ei paljon ollut, vaan pääpaino oli enemmänkin tunnelmassa ja dialogissa, jota olikin paljon. Elliott Gould on erinoimainen Marlowena ja hauska oli bongata myös nuori (26-vuotias) ja huvittavan viiksekäs Arnold Schwarzenegger pienessä dialogittomassa roolissa leffan loppupuoliskolla. Loppu oli aika yllättävä. Plussaa myös hienosta tunnusbiisistä.

Marc Webb: The Amazing Spider-Man (2012):

Hienoja taistelukohtauksia ja myös Hämiksen liitely pitkin kaupunkia oli hienosti kuvattu. Andrew Garfield tekee ihan kivan suorituksen, vaikka ei mielestäni oikein sopinut rooliinsa. Liskopahis oli hienosti tehty. Vähän tämä kyllä tuntui vanhan toistolta kun tässä oli taas mukana se Hämähäkkimiehen syntytarina. No, tästä huolimatta oikein viihdyttävä supersankarirymistely vaikka ei noille aiemmille Raimin Hämisleffoille pärjääkään.

Marc Webb: The Amazing Spider-Man 2 (2014):

Suuri pettymys ensimmäiseen osaan verrattuna eikä Andrew Garfield edelleenkään oikein sopinut rooliinsa. Lisäksi häiritsi se kun Hämiksen hahmosta oli tehty vähän liian koominen. Toiminta ja tehtosteet olivat tässäkin ihan näyttäviä, mutta tehosterymistelyä oli aivan liikaa. Myös Jamie Foxx oli parempi ihmishahmona kuin pahiksena. Hienointa tässäkin oli taas se Hämiksen liitely ympäri kaupunkia. Loppu oli huono.

Ludil
Käyttäjä
38 viestiä

27.02.19 klo 21:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Yleensä tänne ei tule kommentoitua viimeksi katsottuja filmejä, mutta ”Bates Motel”-sarjan kanssa teen sääntöä vahvistavan poikkeuksen. Koska tämän nimenomaisen sarjan seuraaminen on ollut vuosien projekti (syystä että olen odotellut jaksoja Yle Areenasta ja sittemmin Netflixistä, johon sitä on ilmestynyt hitaanlaisesti) enkä muista verkkaisen seuraamisen takia niin tarkkaan mitä tapahtui missäkin kaudessa, kommentoin sarjaa mieluummin niinkuin kokonaisuudessaan.

Jännärimelodraamassa on kyse olla oma versionsa Hitchcockin ”Psykosta” eli se kuuluu näihin "vanhempien klassikkoiden nykyaikaisiin adaptaatioihin" (niihin mukiinmeneviin sellaisiin). Sarjan kaikki viisi kautta katsoneena tuumailin, että vaikka Rihannaa en olisi halunnut nähdä Marionina (?!), sarjan tarina on kyllä hyvä, sellaista ”pahuksen viihdyttävää roskaa”, kuten Anthony Hopkinsin Hitchcock sen ilmaisisi. Sen päähahmot Norma (Vera Farmiga) ja Norman (Freddie Highmore) ovat kutkuttavia, ehdottomasti niin sarjan tarina- kuin näyttelytaiteen parhainta antia, joten he muistuttavat siitä miksi saippuaoopperoista tykkään.Toisaalta mamman & mammanpojan oivallisuuden takia on sinänsä harmillista inistä täällä ”ei parhaimpien leffojen palstalla” siitä, että sarja olisi kuitenkin vetoavampi kautta tai paria lyhyempänä, jolloin arvosana nousisi about kolmesta/kolmepuolesta neljään.

Nimittäin sarjan viimeinen kausi muistutti taas siitä, miksei luppoajan lahjoittaminen yhdentekeville sivuhahmoille ole niin sarjoissa kuin leffoissakaan välttämättä ideoista timanttisimpia. Monista turhimuksista osuvin ja merkityksettömin on viimeisen kauden hippiäijä, jonka aiempana roolina oli muistaakseni olla Normanin velipuolen metsässä asuvan isän jokseenkin kettuileva naapuri, jonka koira kuoli. Kun tämä huru-ukko nostetaan viimeisessä kaudessa yhtäkillisesti lähes merkittävän hahmon rooliin, on ensinnäkin turhauttavaa joutua aluksikin muistelemaan kuka ihme tämä edes oli saatikka sitten luulemaan, että tyyppi edustaa jotain ovelaa twistiä. Hahmo OLISI tosiaan voinut olla ovela twisti, mutta kun tämä osoittautuu pelkästään huonoksi vitsiksi, rooli ei voisi olla turhaa turhempi.

Näin ollen pointtinani on se, että jos ottaa filmin tyylikeinoksi vellonnan, niin kokonaisuuden kannalta olisi kuitenkin mukavaa jos kaikki liittyisi mielekkäästi kaikkeen. Vellonta voi olla ihan kivaa seurattavaa, mutta jos sen keskiössä oleva tarina on syy sarjan seuraamiselle, vähempi vellonta riittäisi oikein hyvin.

Juki
Käyttäjä
1406 viestiä

01.03.19 klo 15:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Helmikuussa katsotut pätkät:

Danny Pang, Oxide Pang Chun: The Eye (2002):

Angelica Lee teki hienon roolisuorituksen ja myös leffan tunnelma oli paikoin aika karmiva. Muutamat kohtaukset leffan alkupuolella ja keskivaiheilla säikäyttivät ihan kivasti. Loppua kohti mentäessä tunnema hiukan lässähti eikä leffa enää hirveästi pelottanut säikäyttänyt. Loppu oli surullinen. Musiikki tehosti kohtauksia hienosti.

Tod Williams: Cell (2016)

Ainut vähänkään kiinnostava asia leffassa olivat John Cusack ja Samuel L. Jackson. Tarina oli omituinen ja tökerösti toteutettu eivätkä zombitkaan oikein vakuuttaneet. Kummaista oli myös se zombien omituinen kännykän ääneltä kuulostava mölinä. Oli kyllä huonointa Kingiä pitkään aikaan Pisteet tulevat lähinnä Cusackista ja Jacksonista.

Tiina Lymi: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018):

Todella hauska ja myös ajatuksia herättävä naurupommi. Kinnunen tekee todella hauskan roolin Mielensäpahoittajana eikä paljon häviä Antti Litjan aiemmalle suoritukselle. Voisi jopa sanoa, että Kinnunen on jopa aavistuksen hauskempi. Oikeastaan jo pelkkä Kinnusen olemus karvahattupäisenä jääränä saa suupielet hymyyn. Myös nuori Satu Tuuli Karhu on mainio Sofian roolissa ja hänen juttujaan saa paikoin nauraa oikein kunnolla. Ehdottomasti yksi viime vuosien parhaista kotimaisista komedioista. Myös Tuomas Kyrön alkuperäinen kirja on lukemisen arvoinen.

Andrew Bergman: Mafiakokelas (1990):

Marlon Brando oli oikeastaan ainoa asia jonka vuoksi tämän jaksoi katsoa ja myös Matthew Broderick teki ihan kelpo suorituksen. Leffan alkupuolella nähdyn varaanisekoilun lisäksi leffasta ei oikein paljon muuta hauskaa löytynyt. Vitsit olivat liian kummisetämäisiä eivätkä oikein jaksaneet naurattaaja muutenkin meno oli tylsää ja pitkäveteistä jaarittelua oli liikaa.

Jan De Bont: Twister (1996):

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita leffasta ei todellakaan puuttunut. Pyörremyrskykohtaukset olivat hienointa koko leffassa ja olihan sinne sekaan saatu myös muutama hieno räjähdyskin. Näyttelijät, Bill Paxtonia ja Helen Huntia lukuun ottamatta livat huonoja. Tosin eivät Paxton ja Huntkaan mitään mestarrillisia suorituksia tehneet. Loppu oli myös hieno. DVD-julkaisun kuvanlaatu oli paikoin kuin jostain moneen kertaan edestakaisin kelatulta VHS-nauhalta.

Roger Donaldson: Bounty - kapina laivalla (1984):

Anthony Hopkins tekee loistavan roolisuorituksen, mutta se ei oikein riitä, kun leffa oli aika tylsä ja pitkäveteinen. Plussaa kuitenkin siitä, että leffa pohjautui tositapahtumiin. Mel Gibson tekee myös ihan hyvän suorituksen ja vilahteleepa ruudulla myös legendaarinen Laurence Olivier. Kuvanlaatu oli taas jotain monta kertaa edestakaisin kelatun VHS-kopion tasoa.

Sidney J. Furie: Entity - tuntematon voima (1982)

Tositapahtumiin perustuminen ei oikein vaikuttanut uskottavalta, sillä sen verran erikoisia tapahtumia leffassa oli ja enemmän tämä kyllä oli jännitysleffa kuin puhdasta kauhua. Muutama aika näyttävä kohtaus oli, mutta tehosteet sen sijaan vaikuttivat jo aikansa eläneiltä. Barbara Hershey teki hyvän suorituksen Carlana. Loppu ei ollut paras mahdollinen, mutta siitä huolimatta tätä voi suositella kaikille yliluonnollisen ja poltergeist-henkisen kauhun/jännityksen ystäville.

Daniel Alfredson: Susi (2008):

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä draama viranomaisten suhtautumisesta suden tappamisen, sen jälkeen kun susi on ensin tuhonnut ihmisen elinkeinon. Peter Stormare tekee pääosassa hyvän suorituksen ja myös muut näyttelijät onnistuvat hyvin. Yhtenä poliiseista nähdään myös Metsolat-sarjasta tuttu Svante Martin. Ei ole mikään mestariteos, mutta suositeltavaa katsottavaa kuitenkin.

Sean McNamara: 3 Ninjaa pistää tuulemaan (1998):

Todella naurettavan typerää kohellusta, vaikka oikeastaan en nauranut leffan aikana kertaakaan. En edes tahattomasti. Vitsit olivat surkeita ja muutenkin meno oli lapsellista. Jos ikäni tätä katsoessa olisi ollut 5 ja 7 vuoden väliltä, olisin voinut ehkä nauttia tästä enemmän. No onneksi kaiken kökköyden keskellä, tai oikeastaan jo melkein lopussa, nähtiin sentään aika hieno räjähdys. Pari ihan hienoa taistelukohtaustakin oli mukana, mutta ei tämä silti yhtä pistettä enempää ansaitse. Hulk Hogan oli myös aika onneton eikä myöskään Jim "Ernest" Varney vaakuuttanut.

Matti Kassila: Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988):

Tämä leffa olisi ollut huomattavasti parempi päätös Matti Kassilan loistavalle elokuvauralle kuin kuusi vuotta myöhemmin viimeiseksi jäänyt jännäri Kaikki pelissä. Lasse Pöysti tekee leffan parhaan roolin, vaikka hahmo jääkin hieman etäiseksi. Myös muut näyttelijät, varsinkin loistavat Leo Jokela ja Antti Litja ovat mainioita. Mukana nähdään myös 8-vuotias Jasper Pääkkönen ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Kari Sohlberg kuvaajana tekee jälleen hienoa työtä. DVD:n kuvanlaatu sen sijaan ei paljon kehuja ansaitse, sillä tälläkin kertaa levylle on eksynyt todella huono VHS-tasoinen julkaisu, mikä on sääli, sillä onhan tämä sentään jonkinasteinen klassikko joka olisi ansainnut paljon parempilaatuisen julkaisun. Lisäksi leffa on levyllä vielä väärässä kuvasuhteessakin.

Ruben Fleischer: Gangsterisota (2013):

Juoni ei ollut erikoinen, mutta ihan hienosti leffa oli siitä huolimatta toteutettu. Toimintaa oli kiitettävästi ja toimintakohtaukset olivat myös visuaalisesti hienoa katsottavaa. Leffa oli myös paikoin aika raaka. Leffan nimekäs näyttelijäkaarti takasi sen, että leffan parissa viihtyi hyvin. Myös lavastus oli onnistunut hienosti.

Christopher Nolan: Dunkirk (2017):

Taistelukohtaukset olivat upeita ja myös äänitehtosteet toimivat hienosti. Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan hyvin, mutta leffan draamaosuudet eivät olleet niin hyvin onnistuneita kuin odotin. Ei lukeudu sotaleffojen parhaimmistoon.

Michelangelo Antonioni: Ammatti: Reportteri (1975):

Hieno leffa, jossa Jack Nicholson tekee myös hyvän suorituksen. Tarina on mielenkiintoinen ja leffa on myös hienosti toteutettu, vaikka muutamissa kohdissa leffa oli vähän hidastempoinen. Leffan loppukohtaus, joka oli yhdellä otolla kuvattu, oli myös todella hieno. Ehkäpä hienoin koskaan näkemäni leffan loppukohtaus. Ja muutenkin kuvaus leffassa oli todella upeaa. Jack Nicholson itsekin pitää tätä yhtenä oman tuotantonsa parhaista elokuvista.

Tom McCarthy: Spotlight (2015):

Vaikka aihe on todella iljettävä, niin silti tässä ei aiheella mässäilty van kunniotettiin hienosti näitä hyväksikäytön uhreiksi joutuneita, joita lopulta olikin yllättävän paljon ympäri maailmaa. Näyttelijöistä Mark Ruffalo ja Michael Keaton tekevät parhaat suoritukset. Koska leffassa oli myös jonkin verran tylsiä hetkiä, niin en itse olisi tälle sitä parhaimman elokuvan Oscar-pystiä antanut.

Richard Lester: Muskettisoturien seikkailut (1973):

Ehkä aavistuksen verran liian koominen, mutta kuitenkin ihan viihdyttävä ja upeasti lavastettu ja puvustettu seikkailukertomus legendaarisista muskettisotureista. Nimekäs näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan hienosti ja leffa tarjoaa myös hienoja miekkailukohtauksia, vaikka osa niistä olikin aika koomisesti tehty. Hauska pätkä, mutta ei kuitenkaan mikään mestariteos.

Brutus
Käyttäjä
654 viestiä

10.03.19 klo 03:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ei normaalisti ole tullut tähän ketjuun erikseen kirjoitettua, mutta tulkoon tämän kerran kun en tiedä milloin ehtii oikeasti varsinaisia arvostelujakaan taas tekemään.

Eli youtubessa osui silmään paljon kohuttu uusi Michael Jacksonin väitettyihin pedaripuuhasteluihin keskittyvä nelituntinen Leaving Neverland -paljastus- ja sensaatiodokumentti, jossa kaksi Jacksonin entistä ystävää selittelee suhdettaan Maikkeliin ja tämän seksuaalisiin perversioihin. Kumpikin todistanut oikeudessakin useampaan otteeseen ettei mitään seksuaalista ole tapahtunut, joten väitteiden kanssa sopii olla aika skeptinen.

Kiinnosti yksinkertaisesti nähdä pelkästään ihmisten ja massamedian raivokkaiden reaktioiden pohjalta mitä kaikkea tulenarkaa tässä nyt sitten paljastellaan, ja vähän yllättäen mitään konkreettisia todisteita niistä väitetyistä hyväksikäyttöjutuista ei vieläkään saatu, ainoastaan epämääräisiä syytöksiä ja ympäripyöreitä latteuksia, jotka ei menisi oikeudessa ikipäivänä läpi. Koko dokkari tuntuu muutenkin todella asenteelliselta eikä vastapuolen kommentteja ei ole lähdetty edes turhia kyselemään.

Ellei Leaving Neverland olisi silkkana tunteisiin vetoavana propaganda niin pahuksen taidolla tehty, tästä voisi vetää hernettäkin nenään. Oikeasti kiinnostavana antina tässä kuitenkin on ilmeisesti paikoin hyvinkin rehellinen kuvaus Jacksonin elämästä kulissien takana. Melkoisen erikoinen persoonallisuus on kuitenkin ollut kyseessä, vaikkei mistään pedarijutuista edelleenkään ole päteviä todisteita.

Aika monessa lähteessä tätä onkin jo hehkutettu jonkinlaiseksi uuden ajan merkkiteokseksi, mutta omasta mielestä tässä todennäköisesti vetoaa moniin vaan koko jutun viettelevä skandaalinkäryisyys sekä ihmisten loputon uteliaisuus ja tirkistelynhalu.

Keskustelut