Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

04.01.18 klo 11:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vuonna 2016 ilmestyi elokuva Blair Witch, joka on käsittääkseni jatkumoa ensimmäiselle osalle. Tätä uutta teosta en ole nähnyt, mutta eilen päätin vilkasta noi kaks ekaa osaa. Ensimmäisen olin toki nähny jo pariin tai kolmeen kertaan aiemminkin, mutta toinen osa oli uusi tuttavuus.

Ensimmäisen Blair Witch Projectin näin jo penskana ensimmäisen kerran, siihen aikaan kun koulussa ja kaveriporukassa kovasti huhuttiin siitä, että leffan meininki on aitoa. Tottahan toki sitä sitten jossain kohtaa pääsi VHS-nauhalta katselemaan, joskin siinä kohtaa joku asioista paremmin perillä oleva oli jo kertonu, että ihan silkkaa elokuvaa tää vaan on, ei suinkaan dokumenttia. Ekalla katselukerralla tää oli kuin olikin jotenkin pirun kuumottava elokuva. Vaikka tiesi, että se on vain elokuvaa, oli tunnelma jotenkin piinaava. Katsoin leffan myöhemmin aikuisiällä uudestaan, ja nyt tein taas paluun sen pariin. Vaikka Blair Witch Project sinänsä onkin ihan toimiva elokuva, ei se kestä montaa katselukertaa, ainakaan itselläni. Leffan jippohan oli nimenomaan siinä, että ihmiset uskoo sen olevan totta. Vielä jos filmin sattuu katsomaan väärässä fiiliksessä, se tuntuu lähinnä sekavalta shaky-cam mekastukselta. Arvostan Blair Witch Projectia siitä huolimatta, ettei se ole täydellinen kauhuelokuva. Lapsuuden kokemus, se ekan katselukerran kuumottelu ja ylipäätään ne puheet tästä leffasta koulun pihalla, on jääny hyvin mieleen. Blair Witch Project taitaa myös edelleen olla yks parhaiten menestyneitä indie-elokuvia?

No mitenkä tälläselle ilmiölle sitten voi tehdä jatko-osan? Vastaus kuuluu, ei kovin hyvin. Leffahan tosiaan löi rahoiksi, joten tottakai sille kaavailtiin heti jatko-osa. Vuonna 2000 ilmestynyt Blair Witch 2 "Book Of Shadows" on ihan armotonta kurapaskaa. Leffassa nuoret menee samoihin metsiin koluamaan, ja tottahan toki sitten tapahtuu murhia ja vaikka mitä. Pahinta tässä elokuvassa on sen sotkuisuus. Blair Witch kakkosen on todennäköisesti leikannut joku amfetamiinipäissään ollut marakatti. Homma on ihan pirun sekavasti kasattu, ilmeisesti iso osa kohtauksista on lisätty vasta jälkikäteen, ja näinollen koko filmi on yks helvetin sekasotku. Hahmot on yksi toistaan ärsyttävämpiä. On perus kliseistä kovisjätkää, goottityttö, wannabe-wiccanoita jne. Näyttelijät myös pitää huolen, että jokainen rooli on vielä ns. "over the top"-vedetty. Niin, ja leffan nimestä huolimatta tässä ei mitään "varjojen kirjaa" edes ole. Mitä ihmettä se sitten tekee elokuvan nimessä? No, sopii hyvin tämän elokuvan yleisilmeeseen. En suosittele katsomaan.

The Blair Witch Project
Book Of Shit: Blair Glitch 2

Vänski
Käyttäjä
294 viestiä

04.01.18 klo 21:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

David Ayer: Bright(2017)

Toivoin olevani yksi niistä henkilöistä, joka olisi nauttinut tästä rainasta. Omaan makuuni ratkiriemukas idea! Fantasiaolennut nykypäivän kovassa Los Angelesissa osana yhteiskuntaa. David Ayer teoriassa istuisi tämän kaltaisen filmin puikkoihin, mutta tällä kertaa Max Landisin käsikirjoitus kusee ja pahasti. Mukana on myös David Ayerille tyypillisiä tavaramerkkejä, jotka syövät elokuvan hauskuutta. Kovat äijämäiset äijät ja ämmät, jotka ovat kaikki kusipäitä, lukuunottamatta leffan ainoata valopilkkua; Joel Edgerton, joka näyttelee roolinsa Smithin örkki poliisiparina helvetin hyvin. Myöskin auttaa asiaan, että hänen hahmonsa on oikeasti symppis ja täten ainoa hahmo koko leffassa, joka ei ole kusipää.

Juoni on siis seuraavanlainen; Will Smith, ja hänen Orcci parinsa tekevät poliisiduunia nykypäivän Los Angelesissa, jossa asuu siis fantasiaolentoja kuten keijuja, haltioita, kentaureja, peikkoja, kääpiöitä ja örkkejä sekä tietty rasismia tuutintäydeltä, perinteinen jenkkiläinen luokkasysteemi ja helvetinmoinen ongelma poliisikorruption kanssa. Erään keikan aikana Smith ja Örkkijannu törmäävät poliisikeikan aikana taikasauvaan, jota pystyy käyttämään ainoastaan harvat ja valitut, "Brightit". Muunlaiset henkilöt, jotka sauvaan koskevat, räjähtävät pillun päreiksi, vieden muut ympäriltä mukanaan. Pian parivaljakko saakin sitten juosta pakoon sauvan väitettyä pahaa omistajaa, katkeria jengiläisiä ja korruptoituneita pollareita.

Elokuvassa olisi potentiaalia vaikka millä mitalla. En ymmärrä, onko ongelma siinä, että se on pääsääntöisesti umpikliseinen dialogia myöten vaiko että se ottaa itsensä aivan liian vakavasti, yrittäen välillä väkisinkin kylvää huumoria. Myöskään fantasiamaailma aspektia ei hyödynnetä kunnolla ja elokuvan rautalangasta väännetty rasismin vastainen sanoma on kuin suoraan Disneyn Zootopiasta, joka toteutettiin eläinhahmoilla, mutta lähes samalla voluumilla. Koska leffa on rated-R, on mukana väkivaltaa ja kiroilua aikuiseen makuun, sekä ehkä liian vähän tissejä. Toiminta on silti harvinaisen munattomasti kuvattu suurimmalta osin eikä juuri säväytä, lukuunottamatta muutamia pieniä oivalluksia sieltä täältä.

Leffan pääpahikset ovat joko yksiulotteisen tylsiä, tai muuten vaan naurettavan laimeita, supernopeilla ninjaliikkeillä varustettuja, jotka pystyvät teurastamaan kokonaisen swat -ryhmän ja baarin verran jengiläisiä ilman mitään ongelmia, mutta heillä on suuria vaikeuksia voittaa pääkaksikko lähitaistelussa siitä huolimatta. Sentäs Steven Seagal oli yhtenäisempi tehokkuudessaan, vaikka se veikin kaiken jännityksen hänen leffoista.

Suurimmalta osin hukkaan heitettyä potentiaalia. Pari hyvää heittoa siellä täällä ja parit viihdyttävät laukauksenvaihdot, sekä hyvä suoritus Joel Edgertonilta. Jos tykkää poliisijännäreista, fantasiaelokuvista, tai ylipäätänsä on tuijotellut toimintaleffoja jo 90 -luvulta asti, olet jo käytännössä nähnyt tämän rainan useampaankin otteeseen paremmin toteutettuna.

mäskipää
Käyttäjä
154 viestiä

13.01.18 klo 22:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joulun ja uudenvuoden aikainen aktiivisempi elokuvien katsonta sekä katselukokemusten tekstimuotoon purkaminen päättyi palatessani harmaan arjen haasteisiin.

* * *

Manhatta (1921) (3.1.18, en.wikipedia.org)
1920-lukulaisten kaupunkisinfonioiden kymmenminuuttinen esikuva. Ihmisten sijaan Manhatta kuvaa runsaasti rakennuksia sekä eri kulkuneuvoja, vaikka kuvakerronta onkin maltillista repivämpään avantgarde-ilmaisuun verrattuna. Yksittäisenä vaikuttavana visuaalisena elementtinä elokuvasta nousee esiin runsas savun käyttäminen. Manhattanin kaduilla käveleviä ihmisiä kuvataan enemmän joukkona eri kuvakulmista sen sijaan, että laskeuduttaisiin yksilön näkökulman tasolle. Helposti katsottava sekä myös tuon ajan kaupunkikuvaa esittelevä elokuva ajalta, joka ei vielä ollut kenties teknisesti valmis esimerkiksi Mies ja elokuvakamera -elokuvan rajoja rikkovampaan kuvailmaisuun.

Stenka Razin (1908) (4.1.18, Youtube)
Tämä lienee ensimmäinen näkemäni venäläiselokuva ajalta ennen Neuvostoliittoa. Elokuvallisesti tässä ei mitään erikoista tapahdu: kamera kuvaa liikkuvia ihmisiä tasaisesti yhden kuvakulman kautta, ja juoni etenee lähinnä kuvatekstien avulla. Koska elokuva käyttää paljon yleiskuvaa, on yksittäisten henkilöiden tunteita ja reaktioita tapahtumiin vaikea nähdä, joten juonenkulkua oli elävän kuvan osalta melko vaikea seurata. Oikeasti elänyt henkilö ja historian tapahtumat eivät kovin verevästi heränneet tässä henkiin. Ainoastaan viimeinen otos herätti jonkinlaisia tunteita, ja samaa dramatiikkaa olisi muukin elokuva kaivannut.

Leningrad Cowboys go America (1989) (4.1.18, Yle Areena)
Aki Kaurismäen ohjaustöistä löytyy tämän elokuvan molemmin puolin taiteellisesti laadukkaampaa jälkeä, mutta ohjaajansa kepeämpänä teoksena tämän katsoo mielellään. Elokuvan yleistunnelma vaikuttaa kuitenkin hiukan liikaa siltä, että tässä yritetään tehdä tulevaa kulttielokuvaa. Tie-elokuvan ja Kaurismäen lakonisen huumorin yhdistelmä toimii kuitenkin suurimman osan ajasta. Leningrad Cowboysien virallisten keikkojen musiikkinumerot olivat vähän elottomia, paljon enemmän kierrettä saatiin surkeissa koesoitoissa sekä lopun meksikolaisissa häissä.

Näyttelijöinä ei kukaan Leningrad Cowboysista kohonnut erityisesti esiin, joten elokuva oli hyvin pitkälti Matti Pellonpään show’ta. Tosin Vladimir-managerin riisto yhtyettä kohtaan alkoi juoniaiheena hieman kulua elokuvan mittaan, joten jotain piristystä huumorin osalta elokuva olisi voinut pelkistetyissä tunnelmissaan kaivata.

Saattoi johtua myös yleisestä vireystilasta, mutta monine musiikkinumeroineen elokuvan kestoa olisi voinut joiltain osin tiivistää, vaikka pituutta ei elokuvalla olekaan kuin 75 minuuttia. Edelleen tämä oli hauska elokuva, mutta ensikatselu noin 10 - 15 vuotta sitten osui silloiseen elokuvahermoon hiukkasen paremmin.

Lisäys: ja ovathan Leningrad Cowboysien tötterötukat ja -kengät myös visuaalisesti mielenkiintoisia elementtejä.

Syvä uni (1946) (5.1.18, digiboksi)
Syvä uni on ollut muutaman kerran aikomus katsoa joko televisiosta tai kirjaston dvd:ltä, mutta aina jokin este tälle on ilmaantunut, joten vasta nyt näin tämän kokonaisuudessaan ensi kertaa. Tämä on sikälikin erikoista, että yleensä Hawksin tai Bogartin elokuvia on tullut melko suurella todennäköisyydellä katsottua ainakin tv-esitysten yhteydessä.

Kehuin viikko sitten näkemääni Maltan haukkaa omaksi film noir -suosikikseni, ja Syvä uni on tasavahva haastaja ykköspallin osalta. Erityisesti naseva dialogi, tiukka juoni sekä erinomainen roolitus takasi elokuvan parissa viihtymisen. Käsikirjoituksessa oli kuitenkin aika paljon käänteitä, joten ajatuksen herpaantuminen muille urille pakotti useasti tekemään kelauksen taaksepäin.

* * *

Näiden lisäksi olen parina iltana katsonut tällä viikolla Youtubesta Tom & Jerry -kanavan lapsuudesta tuttuja piirrettyjä. Vaikka katsomani animaatiot ovatkin mestarillisia sekä monia nostalgisia muistoja mieleen tuovia, ainakaan minä en niistä mitään persoonallista tai moneen kertaan kuulematonta sanottavaa pysty tähän hätään keksimään.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

16.01.18 klo 14:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sotaelokuvat on yleensä aika synkkää katsottavaa. Niistä poimii helposti sen sanoman, kuitenkaan itse en yleensä "järkyty" katsomistani sotaelokuvista. Nyt kuitenkin tuli vastaan ehkä tähänastisista sotaelokuvista karuin. Vuoden 1993 saksalainen Stalingrad. En muista hetkeen meinaa nähneeni näin kylmää elokuvaa. Kylmällä tarkoitan sekä sitä sodan tuntua tässä elokuvassa, että ihan sitä Venäjän talvea, jota sotilaat tässä kaiken muun niskaan kaatuvan paskan lisäks kokevat. Tuli pariin kertaan katsoessa ihan oikeesti kylmät väreet ja sellanen hyytävä fiilis. Erittäin onnistunu sotakuvaus kyseessä. Yks todella hienosti toteutettu panssarivaunu-taistelukohtaus on muuten kuvattu Suomessa. Kuvauspaikkoina wikipedian mukaan ainakin Kemijärvi, Kajaani ja Kontiomäki.

Stalingradin verisestä ja surullisesta taistelusta kertova elokuva on must-see kamaa kaikille vähänkin sotafilmeistä kiinnostuineille. Suosittelen!

Vänski
Käyttäjä
294 viestiä

21.01.18 klo 02:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Speed - kuoleman kyydissä(1994)

Tässäpä tuli katsastettua ihka ensimmäinen blu-ray hankintani, ja kyseessä on äksönklassikko Speed - kuoleman kyydissä. Speed on syystäkin saanut maineensa yhtenä parhaimpana ysäriäksöninä, sillä kaikki siinä vain yksinkertaisesti toimii. Elokuvaa monesti sanotaan olevan "Die Hard -bussissa", mikä mielestäni ei oikein toimi tämän elokuvan kohdalla, koska bussissa ei juurikaan taistella yksin ylivoimaista rosmojoukkoa vastaan. Sen sijaan, suht hullu pomminikkari on virittänyt kyseiseen bussiin pommin, joka virittyy, kun bussi kaasuttaa yli 50 mailia tunnissa, ja bussi räjähtää, jos nopeus tippuu alle 50 mailin. Keanu Reevesin esittämän kovanaama poliisin (joka elokuvassa muuten pohjustetaan mielestäni hyvin, ettei kyseinen kaveri ole välttämättä se nokkelin poliisi joukosta) on pelastettava kyseisessä bussissa olevat ihmiset.
Jos jollain tavalla pitäisi leffaa verrata Die Hardiin, niin se olisi tuotannon laatutaso, joka on siis sen verta korkea, että leffa ei tunnu vanhentuneen juuri lainkaan vielä tänäkään päivänä. Jan De Bontin ohjaus on erinomaista ja vauhdikasta. Kuvaus on kaunista katseltavaa, editointi lähes täydellistä ja musiikit mahtavat (josta metal gear solidin tunnarin arvelisin saaneen vaikutteita). Näyttelijät ovat nappivalintoja rooleihinsa, joista yllättäen pääsee Sandra Bullock loistamaan ehkäpä eniten. Jos jostain tulisi valittaa, niin ehkäpä yksi tai kaksi naurettavan epäuskottavaa juttua tapahtuu leffan aikana, sekä loppufinaali venähtää ehkä liiankin pitkäksi, vaikka onkin mukava tupla-kliimaksi.
Elokuva on malliesimerkki siitä, kuinka suht simppelistä juonestaan hyödynnetään kaikki potentiaali. Mukaan ollaan onnistuttu saamaan paljon luovia ja hengästyttäviä vaaratilanteita ja meno pysyy tällaisena lähes alusta loppuun. Hahmoista välittää ja heidän haluaa onnistuvan, mikä on iso deal toimintaleffalle, jonka tarkoitus on tuoda edes jonkinlaista jännitystä kotisohvalle. Ei tätä voi kuin suositella.

Katmand0r
Käyttäjä
144 viestiä

21.01.18 klo 02:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

Olen kohta vuoden ollut etäsuhteessa yhden amerikkalaisen naisen kanssa ja jouluna sain tilaisuuden päästä viettämään kolme viikkoa hänen kanssaan rapakon takana. Tässä olisi nyt tarkoitus hieman kertoa niistä leffoista, joita siellä katsoimme. Tän postauksen kirjottamista on jo parisen viikkoa tullut välteltyä, johtuen lähinnä siitä, että sain vaikuttaa ohjelmistoomme ikävän vähän, ja toisaalta siksi että pidin monista leffoista enemmän mitä oikeastaan kehtaisi edes myöntää, mihin ainakin joissain tapauksessa syynä oli se, että siellä kaupasta saa vahvempaa bisseä, mihin täällä on tottunut... Kuten sanoin, tyttöystäväni sai pääsääntöisesti valita katsomamme leffat, ja niinpä katsoimme lähes yksinomaan piirreettyjä ja joululeffoja. Lentokoneessa sen sijaan sain valita vapaasti, mitä katsoa.

Baby Driver (2017)

Edgar Wrightin uusin kiinnosti siinä määrin, ettei tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, kun leffa löytyi lentokoneen leffavalikoimasta. Tralerin perusteella luvassa oli äärimmäisen cool toimintakomedia. Olikin yllätys, miten vakava leffa oikeastaan oli kyseessä. Päähenkilö ei ole viiltävän charmikas ja itsevarma toimintasankari, vaan puolikuuro, olosuhteiden pakosta rikostelemaan joutuva, mutta äärimmäisen ajokykyinen tavis. Tällä ei ole mitään kykyä kontrolloida täysin käsistä lähteviä tapahtumia, ja leffa onkin onnelliseen loppuun hakeutumisen sijasta vahinkojen minimoimista ja epätoivoista hengissä selviämistä. Varsin poikkeuksellinen asetelma siis.

Wonder Woman (2017

Piiiiitkästä aikaa paras supersankarileffa. Antiikin Kreikan mytologian ja toisen maailmansodan yhdistäminen supersankarileffassa on ehkä kliseisintä, mitä voi keksiä, mutta ainakin alun eeppisyys ja puolenvälin jälkeen kuvaan astuva synkkyys ja pahuuden uhka luovat asetelman viihdyttävälle supersankarispektaakkelille. Kun vielä ärsyttävä ironinen dialogi loistaa poissaolollaan eikä lopputaistelu ole liian pitkä, voi Wonder Womania suositella pitkästä aikaa hyvänä supersankarileffana. Sanottakoon vielä, että aluksi natsien antagonisoiminen vaikutti kyseenalaiselta (miten kolmas osapuoli automaattisesti olettaa amerikkalaiset hyviksisksi ja natsit pahiksiksi?). Leffa kuitenkin tiedosti problematiikan, joten ei miinuksia siltä saralta.

White Christmas (1954)

Michael Curtizin ohjaama joulumusikaali. Hyvää musiikkia, karismaattiset näyttelijät, näyttäviä tanssinumeroita ja hieman hyvällä maulla toteutettua patriotismiä. Virvokkeet varmaan paransivat katsomiskokemusta, tuskin olisin muuten neljää tähteä antanut.

The Grinch (2000)

Ilman joululeffalle pakollista imelää käännettä tää olisi oikeasti todella kova tapaus. Rakastin leffan visuaalista ilmettä, jonka vinksahtaneisuus loi hyvän alustan niin yhteiskuntasatiirille kuin hämmästyttävän vihjaileville freudilaisille vitseillekin. Tämän leffan jälkeen tajusin katsoa tarkemmin olueni etikettiä, jossa oleva prosentti taisi olla yli puolet siitä, mitä kotimaan ruokakaupoista saa. Siispä se ärsyttävä loppu sumentui siinä määrin, että oma subjektiivinen kokemukseni elokuvasta on täydet viisi tähteä.

Prinsessan ryöstö (1987)

Koska en ollut koskaan kuullutkaan elokuvasta, joka ilmeisesti oli vieläpä klassikko, oli se tietenkin katsottava. Meno oli ihan veikeää ja muutamat naurut irtosi. Visuaalisesti leffa oli yllättävän näyttävä.

Liikkuva linna (2004)

Tästä meni osa ohi tällä kertaa ihan puhtaan väsymyksen vuoksi. Kuitenkin kaunis elokuva niin visuaalisesti kuin tarinaltaan.

Christmas Getaway (2017)

Ilmeisesti Usassa on tapana katsoa joulupäivänä huonoja joululeffoja yhdeltä tietyltä tv-kanavalta. Luojan kiitos emme kerenneet tämän leffan alkuun, sillä kyseessä oli mahdollisesti huonoin koskaan näkemäni elokuva. Näyttely oli todella keskinkertaista ja vailla karismaa (pääosan lapsinäyttelijä ja sivuosaa näyttelevä vanhempi nainen olivat ainoat siedettävät asiat koko leffassa). Leffan tarinassa ei ollut minkäänlaista vaaran tuntua ja todella äitelä amerikkalainen käsitys joulun tunnelmasta teki leffan jokaisesta hetkestä tuskallisen. Leffa oli kuin keilaamista reuna-aitojen kanssa. Niin helppoa, että se on tylsää. Pari suomi-viittausta tarjosivat sentään vähän tekohengitystä. Tyttöystäväni vieläpä piti leffasta. Toisaalta hän myös keilaa reunojen kanssa...

Jouluna pyöri teeveessä muitankin leffoja, mutta niihin ei saanut keskityttyä niin paljoa, että niistä pystyisi mitään järkevää sanomaan. Joulun jälkeen ei katsottu enää juurikaan leffoja, kunnes kävimme ihan loppu vaiheessa reissua elokuvissa.

Coco (2017)

Yksi rohkeimmista Pixar-leffoista koskaan. Wall-E:n mykkäelokuvista lainaava maailailu ja yhteiskuntakritiikki on ehkä paras vertailukohta. Cocokin tarjoaa hyviä yhteiskunnallisia havaintoja, mutta paino ei ole siinä. Coco vavisuttaa teemojensa takia, sillä ne ovat lastenelokuvalle poikkeuksellisen synkkiä: kuolema, alzheimer, avioero... Läheisen menettämisen teema ilmenee leffassa lähestulkoon jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla. Animaatioelokuvien nykyisen kaavan mukaan tempo ja jännitys kasvaa loppua kohden, mutta kerrankin se ei haittaa, koska onnellisesta lopusta ei oikeasti ole varmuutta. Leffa oli aika rankka katsoa päivää ennen kun olin palaamassa takaisin Suomeen ja joutuvani eroon tyttöystävästäni.

Lentokoneessa matkalla takaisin katsoin vielä pari leffaa.

Reservoir Dogs (1992)

Ehkä suosikkini Tarantinolta. Tämä oli kolmas katselukerta. Loistoleffa, mutta tällä kertaa käytin sitä taustaäänenä helpottamaan nukahtamista lentokoneessa.

Slow West (2015)

Omituinen postmoderni lännenelokuva. Laitoin tälle kommentin.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

26.01.18 klo 14:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Eilen illalla tuli kaivettua hyllystä itselle hyvin nostalginen teos, nimittäin Tony Scottin ohjaama, ja Shane Blackin käsikirjoittama The Last Boy Scout. Kyseessähän on siis tällänen "buddycop" -henkinen toimintaelokuva. Tony Scott tunnetaan mm. sellaisista filmeistä kun True Romance ja Top Gun. Elokuvan käsikirjoittaja Shane Black on puolestaan kirjoittanut esimerkiks sellasta toimintaelokuvan kultaa kuin Tappava Ase. Blackiltahan on tänävuonna tulossa uusi visio Predatorista.

The Last Boy Scout, eli suomeksi Viimeinen partiopoika lukeutuu niihin toimintaleffoihin joita lapsena tuli tapitettua varmaan kymmeniä, ellei yli sataan kertaan. Nyt viimekatselukerrasta oli varmaan sellasen pari vuotta ainakin. Taas kerran sai kuitenkin todeta, että tässä on yksi 90-luvun parhaista toimintapätkistä, ja yks parhaista tälläsistä "buddycop" tyylisistä filmeistä koskaan. Pääosien näyttelijät Bruce Willis ja Damon Wayans lukemani mukaan vihasivat työskennellä keskenään, jota ei kyllä uskois kun katsoo kuinka nappiin äijien kemiat pelaa tässä elokuvassa. Myös muut näyttelijät elokuvassa on kuin nakutettu paikalleen. Dialogi sisältää hyvää huumoria, etenkin Bruce Willis kyynisenä etsivänä laukoo jatkuvaan tahtiin sellasta one-lineria että oksat helvettiin. Leffassa myös irvaillaan aika paljonkin toimintaelokuvien perinteisille kliseille. Itse toiminta leffassa on just sellasta veristä, rujoa ja tuntuvaa, jota sois edelleen näkevänsä toimintafilmeissä. 80-luvulla ja 90-luvun alkupuoliskolla tuotettiin todella paljon kovaa äksöniä, joka ei ollu sellasta siloteltua paskaa ja tietokoneverellä höystettyä niinkun monesti tänäpäivänä on. Ainiin, tässä nähdään myös Halloween-leffoista tuttu Danielle Harris, näyttelemässä Willisin hahmon tytärtä. Tyttö muuten kiroilee kuin merimies :D Sellanen perus pulaanjoutuva isin pikku-prinsessa malli on unohdettu, ja tällä likallakin on ihan oikeasti tekoa tässä filmissä.

Mitähän tästä vois vielä sanoa? Mitään huonoa ei tahdo tulla mieleen, vaikka kuinka yritän sitäkin puolta ajatella.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän teokseen, josset ole jo nähnyt. Kyseessä on todellinen helmi.

Miihkali
Moderaattori
2454 viestiä

27.01.18 klo 15:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katmand0r kirjoitti:

Wonder Woman (2017

Piiiiitkästä aikaa paras supersankarileffa. Antiikin Kreikan mytologian ja toisen maailmansodan yhdistäminen supersankarileffassa on ehkä kliseisintä, mitä voi keksiä. – – Sanottakoon vielä, että aluksi natsien antagonisoiminen vaikutti kyseenalaiselta (miten kolmas osapuoli automaattisesti olettaa amerikkalaiset hyviksisksi ja natsit pahiksiksi?).

Wonder Woman sijoittuu ensimmäisen maailmansodan loppukahinoihin, vuoteen 1918. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (”natsit”) perustettiin vasta 1920. Erich Ludendorff oli muuten todellinen kenraali ja sodan ajan käytännössä Saksan sotilasdiktaattori sodan aikana yhdessä Paul von Hindenburgin kanssa. 1920-luvun alussa hän osallistui Hitlerin johtamaan vallankaappausyritykseen. Sen verran hänessä todella oli natsia.

Sivumennen sanottuna ensimmäinen maailmansota ja Osmanien hallitsema Lähi-itä ovat mielenkiintoista ja kipeästi kaivattua vaihtelua, vaikka niiden esitystapa Wonder Womanissa onkin kaukana realistisesta. Toisaalta elokuvan tiedostamaton (?) camp-meininki on osa sen viehätystä. Mainio leffa.

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

31.01.18 klo 22:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Täsä tulevat uuden vuoden ensimmäisen kuukauden katsotut leffat:

Charles Chaplin: Ritari siniparta (1947):

Hauska ja aika erilainen Chaplinin komedia verrattuna herran muihin teoksiin. Itse en miellä tätä hänen parhaakseen, sillä muutamissa kohdissa leffa oli hieman pitkäveteinen ja tylsä, mutta kokonaisuuten oikein viihdyttävä pätkä. Vaikka kyseessä onkin äänielokuva, niin monia mykkäelokuvista tuttuja elementtejä oli havaittavissa. Vahva suositus silti kaikille Chaplinin leffojen ystäville.

Amy Heckerling: Kuumat kinkut (1982):

Leffan saama klassikkostatus hieman ihmetyttää, sillä omasta mielestäni leffa ei ollut yhtään erikoinen, kun ei tässä ollut edes mitään varsinaista juonta. Seurattiin vain teinien koulunkäyntiä ja muuta sekoilua. Myös leffan suomenkielinen nimi Kuumat kinkut hieman ihmetytti. Nuori Sean Penn oli kuitenkin aika huvittavan näköinen pitkätukka. Paria kohtausta lukuunottamatta todella tylsä leffa.

Jouko Suikkari: Hirtettyjen kettujen metsä (1986):

Muutamissa kohdissa oli ihan hauska veijaritarina, mutta ei yllä parhaimpien Paasilinna-filmatisointien joukkoon. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta toteutus oli jokseenkin outo. Se kolttamummo kissoineen toi onneksi hauskan lisän elokuvaan. Ja oli myös kiva bongata nuori Jarmo "Seppo Taalasmaa" Koski sosiaalijohtajan roolissa. Pääosakaksikko Toikka ja Sulkanen tekevät hyvät suoritukset.

Bryce Wagoner: After Porn Ends 2 (2017):

Ei ihan niin hyvä ja kattava dokumentti kuin odotin. Alan ongelmia käydään kyllä läpi jonkin verran, mutta hirveän syvällisesti niihin ei paneuduta, mikä on sääli. Tästä huolimatta ihan katsottava ja jossain määrin ensimmäistä osaa parempi. Ei kuitenkaan täydellinen.

James Cameron: Avatar (2009):

Visuaalisesti upeaa seurattavaa, varsinkin 3D:nä, mutta siinä ne hyvät puolet sitten suurelta osin olivatkin. Harmi, että ohjaaja Cameron on näyttänyt keskittyneen vain esittelemään leffan visuaalista puolta ja juoni on jäänyt lähes kokonaan efektiensä varjoon. Näyttelijät eivät tee mitään huikeita suorituksia, muta ihan vain visuaalisen ilmeensä takia tämä kannattaa katsastaa. Pelkästä visuaalisuudesta voisi lätkäistä täydet viisi tähteä, mutta yllätyksetön juoni laskee pari pistettä.

A.J. Annila: Ikitie (2017):

Tunnelmaltaa ja kuvaukseltaan hieno elokuva. Tommi Korpela ja Hannu-Pekka Björkman tekevät hienot suoritukset ja myös sivuosissa on hyviä näyttelijöitä. Myös leffan puvustus on toteutettu hienosti ja se tekee leffasta entistä realistisemman oloisen. Ei tämä aivan uuden Tuntemattoman veroinen mestariteos ole, mutta erittäin hyvä ja suositeltavaa katsottavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Michael Chapman: Luolakarhun klaani (1986):

Leffan alkupuolella oli muutama koskettava kohtaus, mutta kokonaisuus oli todella tylsä ja mitäänsanomaton. Plussaa kutenkin nuoresta Daryl Hannahista, vaikka hän nyt ei leffassa mitään ihmeellistä suoritusta tee, kuten eivät muutkaan näyttelijät. Kertojaäänen olisi voinut jättää pois, sillä se vähän pilasi leffan tunnelmaa. Puvustus ja maskeeraus olivat ehkä parasta koko leffassa. Toiste en tätä aio katsoa. Kirjailija jonka teokseen leffa perustuu oli myös aikanaan todella pettynyt lopputulokseen, eikä halunnut enää muista kirjasarjansa osista leffoja nähdä, joten hän hankki oikeusteitse leffasarjan oikeudet takaisin itselleen.

Ted Demme: Blow (2001):

Johnny Deppin parhaita heti Saksikäsi Edwardin jälkeen. Vähän hidastempoinen leffa, mutta piti siitä huolimatta hyvin otteessaan. Näyttelijät tekevät hyvät suoritukset ja myös leffan tunnelma, lavastus ja musiikki on onnistunut hyvin.

Lauri Nurkse: Nuotin vierestä (2016):

Ei ollut mikään erikoinen leffa, mutta pari ihan hauskaa kohtausta oli mukana. Riku Nieminen tekee kuitenkin ihan hyvän suorituksen ja myös Juha Muje on hauska. Plussaa klassikkobiiseistä, ei oikein muusta.

Richard Linklater: School of Rock (2003):

Jack Black tekee hauskan roolin rokkiopena ja myös lapsinäyttelijät ovat ihan hyviä. Ei leffa kuitenkaan ihan niin hauska ollut kuin ennakkoon odotin, mutta todella viihdyttävä kuitenkin. Ja saihan tätä seuratessa myös nauraa paljon. Leffan musiikkivalinnat ovat myös onnistuneet. Mukana on monta tuttua klassikkobiisiä sekä jotain Blackin omaa tuotantoakin. Leffan loppupuolella nähtävä bändikisa oli leffan parasta antia.

Brian Levant: Kauhukakara 2 (1991):

Muutamia aika hauskoja kohtauksia oli mukana, mutta kokonaisuutena tämä oli aika mitäänsanomaton. Varsinkin leffan loppu oli aika typerä. Koiran pökäle ja huvipuisto-oksentelu olivat aika tökeröitä ja todella liioiteltuja. John Ritterin ohella myös Jack Warden on hauska Big Beninä. James Tolkan, joka muistetaan parhaiten Mr. Stricklandin roolista Paluu tulevaisuuten -elokuvissa, tekee myös hauskan, mutta harmittavan pienen roolisuorituksen opettajana. Lefan ohjaaja Brian Levant muistetaan kuitenkin paremmin seuraavana vuonna ilmestyneestä hittikomediasta Beethoven.

George Roy Hill: Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat (1969):

George Roy Hillin läpimurtoelokuva, ei ole aivan niin hyvä kuin odotin, mutta ihan viihdyttävä teos kuitenkin. Maisemat ovat upeita ja tunnelmakin on ihan kohdillaan. Newman ja Redford tekevät hienot suoritukset lainsuojattomina ja myös leffan musiikki on upeaa. Muutamissa kohdissa leffa oli kuitenkin hiukan tylsä, joten siitä parin pisteen vähennys. Suositeltavaa katsottavaa kuitenkin kaikille länkkäreiden ystäville.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

09.02.18 klo 13:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lapsuudesta oli jääny sellanen kohtaus mieleen kummittelemaan, jossa alkuasukasmies hakkaa englantilaiselta seilorilta pään paskaks kivellä. Kohtaus oli jossain rannikolla, ja muistin että äijät pakenee kohtauksessa näitä villi-miehiä veneelleen, jolloin tää yks epäonnekas veikko jää kiikkiin. Nauhotetulta kasetilta muistin lapsena tämän kohdan nähneeni, ja eräänlainen aavistus oli, että leffa vois olla The Bounty vuodelta 1984. Jokin tovi sitten ostin kasan elokuvia, joissa oli joukossa tää Mel Gibsonin ja Anthony Hopkinsin tähdittämä tositapahtumaan perustuva seikkailuelokuva. Eilen sen sitten iltasella kattelin, ja perkele, siinähän se kohtaus oli! Kylläpä tuli hyvä fiilis kun taas aukes yks kauan mieltä askarruttanu kohtaus. Kuitenkin, mikä parasta, elokuva oli ylipäätään loistava!

The Bounty perustuu siis samannimisellä laivalla 1700-luvun lopulla tapahtuneeseen kapinaan, jossa miehistö otti vallan ja jätti kapteenin muutaman muun ukkelin kanssa tuuliajolle. Leffassa nähdään ihan mahtavia roolisuorituksia muiltakin kuin Gibsonilta ja Hopkinsilta. Eniten ehkä nousee esille Liam Neeson sekä Daniel Day-Lewis. Sen lisäksi, että elokuvan juoni on todella mukaansatempaava, sanotaan tän olevan kyseisestä tapahtumasta lähinnä totuutta oleva filmatisointi. Tästä tapauksesta on siis tehty elokuvat myös 30 ja 60-luvuilla. Hattua täytyy nostaa myös Vangeliksen ihan törkeen hienoista musiikeista.

Innostuin tän filmin jälkeen lueskeleen tuosta kapinasta juttua. Kapteenihan selvis siis elossa miehineen, pääsivät maihin sillä veneellään johon heidät kapinallisten toimesta jätettiin. Kapinalliset puolestaan päätyivät Pitcairnin saarelle ja perustivat sinne pienen yhdyskunnan. Tänäpäivänäkin suurin osa ton saaren asukkaista polveutuu näistä kapinallisista. Olikohan saarella nykypäivänä sellaset alle 60 asukasta. Äärimmäisen vaikea tolle saarelle on ilmeisesti tänäpäivänäkin päästä. Siellä ei näet oo satamaa eikä lentokenttää. Ainoastaan jollain satunnaisilla veneillä tai jahdeilla voi päästä, tai sitten ohikulkevasta rahtilaivasta veneellä. Paratiisimaisesta olemuksestaan huolimatta, mätää tossakin mestassa on. Luin wikipediasta että vuonna 2004 saarella oli syytettynä 6 miestä lapsien hyväksikäytöstä. Näitä ukkoja varten sitten jouduttiin sitten rakentamaan saarelle oma vankila. Melkonen maailmankolkka.

Jos aihe kiinnostaa niin suosittelen kyllä elokuvaa vahvasti! En tiedä löytyykö näistä netflixeistä jne, mutta eipä tuo kiekko ole huutonetissäkään hinnankiroissa. Muutamalla eurolla saa.

Bountylle annan arvosanaks

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

11.02.18 klo 12:26 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tulipas katsottua taas samanaikaisesti varsin viihdyttävä, mutta varsin typerä elokuva. Nimittäin John Miliuksen ohjaama Red Dawn eli suomeksi Punainen vaara, vuodelta 1984. Leffa oli aikoinaan suomessa kiellettykkin "ulkopoliittisista syistä". Filmihän on siis Miliuksen sotahullun mielen tuottama jenkkiöyhötys, jossa neukut ja kuubalaiset hyökkää rakkaisiin valtoihin. Onneks on kuitenkin kasa räkänokkia teinipoikia jotka perustaa sissiryhmän ja pistää pahalle ryssälle vastaan. Heh. Sellasta. Elokuvan tähtilipunvärinen ja hajunen meininki pistää parhaillaan hyvät naurut ja pahimmillaan meno käy oksettavan imeläksi. Se, mistä tätä leffaa täytyy kuitenkin kehua on toimintakohtaukset. John Milius on kyllä osoittanut kykynsä ohjata todella näyttävää äksöniä. Onhan äijä sellasenkin mestariteoksen käsikirjoittanu kun Apocalypse Now. Ohjatuista töistä itelle ainakin parhaiten on mieleen jääny Conan barbaari, joka on kyllä oman genrensä merkkiteos! Red Dawn on ikävä kyllä elokuva joka on tehty vakavissaan, mutta sitä ei voi ottaa missään määrin vakavissaan.

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

02.03.18 klo 10:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Helmikuun katsotut leffat:

Michael Radford: 1984 (1984):

John Hurt ja Richard Burton tekevät hyvät suoritukset, mutta leffa ei kuitenkaan ollut ihan niin hyvä kuin odotin. Tunnelma on kyllä synkkä ja myös jokseenkin ahdistaa. Ehkä leffa olisi auennut paremmin jos olisi lukenut kirjan ennen leffaa. Leffa jäi Richard Burtonin viimeiseksi.

Charles Crichton: Kala nimeltä Wanda (1988):

John Cleesen kynästä syntynyt todellinen komediahelmi. Kevin Kline tekee hulvattoman hauskan roolisuorituksen Ottona. Myös Michael Palin änkyttävänä Keninä on hauska ja toki myös herra Cleese itsekin tekee hauskan roolin. Nauraa saa todella paljon ja myös toimintaakin löytyy jonkin verran. Ehdottomasti John Cleesen leffojen parhaimmistoa.

Clive Barker: Yön kansa (1990):

Director's Cut -versio katsottu. Oli kyllä omituinen ja tylsä kauhufantasia. Leffan hahmot oli hienosti maskeerattu, mutta muuten leffa ei oikein jaksanut säväyttää. Edes ohjaajalegenda David Cronenbergin mukanaolo ei onnistu leffaa pelastamaan. Itse asiassa hänen suorituksensa on yksi leffan kehnoimmista. Loppu oli kuitenkin ihan hyvin toteutettu.

John Moore: A Good Day to Die Hard (2013):

Toimintaa löytyi runsaasti ja se oli jopa ihan näyttävääkin, mutta leffan alkupuolella nähty takaa-ajo oli aika tylsää seurattavaa. Vitsitkään eivät oikein iskeneet, eikä tässä muutenkaan ollut sitä alkuperäisen trilogian tunnelmaakaan. Tästä huolimatta ihan viihdyttävää kertakäyttörymistelyä.

Taru Mäkelä: Varasto (2011):

Aikoinaan jo ensi-illassa tämän kävin katsomassa, mutta siitä on jo sen verran aikaa, että uusintakatselu oli ihan paikallaan. Edelleen yhtä hauska kuin ensimmäiselläkin katselukerralla. Kaikki näyttelijät tekevät hyvät roolisuoritukset. Vesku Loiri oli myös hauska vaikka piipahtikin vain pienessä roolissa. Muutamassa kohdassa sai nauraa oikein vedet silmissä.

Clive Barker: Hellraiser (1987):

Sairas ja aika vinksahtanut teos. Kenobiitit oli maskeerattu hienosti, mutta leffan tehosteet näyttivät jo parhaat päivänsä nähneiltä. Leffassa oli aika hyytävä tunnelma ja loppu oli ihan hienosti toteutettu. Sen verran sairasta ja vinksahtanutta menoa leffa kuitenkin tarjoaa, että ihan kaikille kauhun ystäville tätä ei voi suositella.

Veli-Matti Saikkonen: Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet (1977):

Vesku Loiri tekee tässä tv-elokuvassa yhden parhaista vakavista rooleistaan. Kyseisestä roolista hän omien sanojensa mukaan kärsi myös kotioloissa. Leffassa on mukana monta tuttua näyttelijää, kuten jo edesmenneet Yrjö Parjanne ja Martti Kainulainen sekä nuorempaa polvea edustavat Pekka Räty (Simpauttajasta tuttu) ja Kari Hakala (Metsoloiden Erkkinä muistettava). Ohjaus on onnistunut ja kaikki näyttelijät tekevät hyvät suoritukset. Vaikka leffa onkin pääosin vakava, niin kyllä vakavuuden seasta hiukan huumoriakin onneksi löytyy. Kuvaus oli parissa kohtauksessa hieman sekavaa, mutta muuten leffa oli oikein viihdyttävä ja ajatuksia herättävä.

Jan Troell: Il Capitano - nuori kapinallinen (1991):

Ruotsissa 1980-luvun lopulla tapahtuneesta kaikkien tuntemasta kolmoismurhasta kertova leffa. Muutamissa kohdissa hieman tylsän oloinen, mutta kokonaisuutena kuitenkin hyvin onnistunut leffa. Reini tekee hyvän suorituksen ja Heiskanenkin on ihan hyvä roolissaan. Vaikka aihe ei pahemmin kiinnostaisi, niin pelkästään Reinin suorituksen takia tämä kannattaa katsoa. Elokuva palkittiin myös Berliinin elokuvajuhlien Hopeisella karhulla.

Ingmar Bergman: Käärmeenmuna (1977):

Tylsä ja hieman hidastempoinen leffa. David Carradine tekee leffan parhaan suorituksen, vaikka sekään ei mitenkään ikimuistoiseksi nouse. Kuulemma herra myös nukahteli vähän väliä leffan kuvauksissa. Vaikka leffalle on lätkäisty K-18-leima, niin mielestäni leffa ei ollut ihan niin raaka ja järkyttävä kuin ikäraja antoi odottaa. Tylsintä antia olivat kaikki tanssi- ja laulukohtaukset.

Abel Ferrara: Paha poliisi (1992):

Todella tylsä ja masentava leffa, jota edes Harvey Keitel ei onnistu pelastamaan. Juoni vaikutti mielenkiintoiselta, mutta toteutus ei ole onnistunut odotetulla tavalla. Loppukin oli aika kehnosti toteutettu. Pisteet kuitenkin hyvästä yrityksestä. Katso tämä leffa jos haluat masentua puoleksitoista tunniksi.

Vänski
Käyttäjä
294 viestiä

04.03.18 klo 13:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

London has fallen (2016)

Ehkäpä viime vuosien tylsin toimintaleffa, jota olen nähnyt. Ehkäpä leffasta saisi enempi irti, jos sen katsoisi kaveriporukalla kännissä, koska näin selvinpäin yksin nukahdin elokuvan aikana noin puolessa välissä. Käytännössä juoni on sama, kuin ekassa osassa, mutta tällä kertaa terroristit hyökkää lontooseen jossa Amerikan presidentti on vierailemassa. On siis Gerard Butlerin aika pelastaa ameriikka ja tappaa kaikki maailman terroristit. Kuten "Olympus has fallen" -elokuvassa, myös tämä leffa ottaa itsensä aivan liian vakavasti, ollakseen muutama vuosikymmen myöhässä tehty Die Hard -ripoff, joka kuitenkin on niin liukuhihnatuote kaikin mahdollisin keinoin. Olkoon mikä hyvänsä, mutta jos toimintaleffa tylsistää meikäläisenkin näin pahasti, ei sitä voi suositella kenellekkään.

Blade Runner: the final cut (1982)

Tämä on ties kuinka monennes kerta, kun tämän elokuvan näen. Harrison Ford siis esittää poliisin erikoisyksikössä työskentelevää Blade Runneria, jonka tehtävä on tappaa maassa olevat replikantit. Replikantit ova orjatyöhön tarkoitettuja,t keinotekoisesti valmistettuja ihmisiä, jotka ovat ihmisiä vahvempia, kestävempiä ja vaarallisempia lähes kaikin tavoin. Kaikki tämä tapahtuu 2019 (eli seuraavan vuoden) Los Angelesiss, marraskuussa.

Ne jotka ei tiedä, Blade Runner sattuu olemaan se elokuva, joka on vaikuttanut lähes kaikkeen cyberpunkin yleisilmeeseen lähes kaikessa mediassa, jota on sen valmistusvuoden jälkeen ilmestynyt. Ei myöskään haittaa, että elokuva on vielä tänäkin päivänä aivan hemmetin kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa(kiitos Vangeliksen upeiden musiikkien). Audiovisuaalinen toteutus ansaitsee siis täydet pisteet. Myös se, kuinka elokuvan maailma on saatu tuntumaan oikealta, asutulta paikalta viimeistä yksityiskohtaa myöten on huima suoritus tämän ikäiseltä tuotokselta.

Itse elokuvan juonenkuljetus on vähän hitaamman puoleinen, mikä ei minua haittaa. Kyseessä siis on scifi noiri/ etsiväelokuva, ei toimintaelokuva. Silti sanoisin elokuvan olevan tahditukseltaan epätasainen. Jotkin kohtaukset tuntuvat turhan pitkälle venytetyltä (enimmäkseen Raechelin ja Deckardin kohtaukset).Myös hahmot suurimmilta osin jättävät kylmäksi, joista suurin valopilkku on Rutger Hauerin näyttelemä Roy Batty replikantti. Leffa on käynyt läpi monta versiota, joista viimeisin, elikkä tämä Final Cut -versio on paras niin kuvaltaan kuin ääneltään.

Blade Runner lukeutuu niihin elokuviin, joita ihailen niin paljon audiovisuaalisen toteutuksen takia, että voin sen katsastaa mielelläni aina uudestaan, vaikka sisällöltään leffa tuntuukin hieman puutteelliselta. Leffa on parhaimmillaan nautittuna hyvillä Hi-Fi kaiuttimilla ja isolta telkulta.

Blade Runner 2049 (2017)

Nyt on kyseessä todellinen harvinaisuus. Jatko-osa 35 vuotta vanhalle elokuvalle, joka ei pelkästää ole vähintään yhtähyvä, vaan jopa parempi, kuin klassikkona pidetty alkuperäinen. Tämä elokuva siis parantaa niillä osa-alueilla kympin arvoisesti, joissa eka elokuva hieman uupui. Enimmäkseen hahmot ja tarina. Ollaan siirrytty 30 vuotta eteenpäin edellisen osan tapahtumista, seurataan K nimistä replikanttia, joka toimii Blade Runnerina. Tulevaisuudessa replikanteista ollaan osattu tehdä tottelevaisempia ja luotettavempia, jotenka niiden maassa oleskelu on laillistettu. K:n tehtävänä on metsästää laittomasti maassa olevat vanhat replikantit, jotka eivät ole uutta tottelevaisempaa sukupolvea. Tehtävän aikana paljastuu jotakin, joka muuttaa asiat päähenkilölle, kuin myös kenties replikanttien tulevaisuudelle. K lähtee ratkomaan tätä mysteeriä, joka kauniisti linkittää alkuperäisen elokuvan jatko-osaan, niin temaattisesti kuin juonellisestikkin.

Enempää en viitsi kertoa, koska leffan mysteeri ja sen pikkuhiljainen avautuminen on mielestäni upeasti toteutettu. Päähenkilöillä on upeat hahmoarkit, jotka vaikuttavat toisiinsa ja tulevat ilmi luonnollisesti juonen edetessään. Myös juoni on hieman monimutkaisempi ja sitäkin kiinnostavempi, kuin mitä se oli ensimmäisessä osassa. Tuntuu siltä, että tekijät ovat onnistuneesti ottaneet kaiken potentiaalin irti Blade Runnerin universumista. Vaikka elokuva onkin 45 minuuttia pidempi kuin alkuperäinen, tuntuu se kulkevan paljon paremmin onnistuneen tahdituksensa ansiosta. Leffa jatkaa samaa linjaa alkuperäisen kanssa audiovisuaalisen toteutuksen puolella myös, elikkä upeaa musiikkia korville ja silmäkarkkia luvassa koko kestonsa ajan.

Nyt kolmannen katselukerran jälkeen voin sanoa, että kyseessä on yksi parhaimmista jatko-osista, ja myös yksi parhaimmista elokuvista ylipäätänsä. Uskomattoman hieno suoritus tekijätiimiltä.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

06.03.18 klo 15:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Äsken tuli päätökseensä Sergio Martinon ohjaama spaguwesterni Mannaja vuodelta 1977. Tää melko myöhään valmistunut länkkäri yllätti kyllä erittäin positiivisesti. Meininki on hyvin pitkälti samankaltaista kuin Corbuccin alkuperäisessä Djangossa, joka on omasta mielestä heittämällä parhaimpia italowesternejä kautta aikain. Mikäs perkele siinä on, että jos etunimi on Sergio, ja ruvetaan tekeen länkkäriä, on jälki puhdasta kultaa? Toki Mannajassa omat vikansakin on, mutta pääosin meno on ihan älyttömän siistiä katsottavaa. Tai no, rujoa pikemminkin! Väkivaltaa meinaa on riittävästi, ja jollain omituisella tapaa aluksi tönköltä kuulostava tunnuslaulu alkaa loppua kohden kokoajan vaan kolahtamaan paremmin. Etenkin kohdassa jossa Maurizio Merlin näyttelemä elokuvan päähenkilö ratsastaa kohti kaupunkia usvaisessa maisemassa, samalla tän musiikin soidessa taustalla. Täytyy myöntää, hiukan meni kylmät väreet. Ylipäätään Mannajan avauskohtaus ja viimeinen kohtaus kuuluu spagujen ehdottomaan kärkikastiin. Niin vahva aloitus ja lopetus tällä filmillä on. Väheksymättä tietenkään mitään siinä välissäkään tapahtuvaa. Jos niitä heikkoja puolia nyt ajatellaan niin onhan tää tavallaan melko ennalta-arvattava ja jopa kliseinen tapaus, mutta se ei ainakaan itseä näissä länkkäreissä yleensä haittaa, koska nehän on suurin osa samanlaisia. Kaava toimii.

+

Suosittelen TODELLA vahvasti jos spagettiwesternit on sun juttus. Varmasti tulee Mannajan pariin palattua toistekin. Hankintalistalla on myös Enzo G Castellarin samoihin aikoihin valmistunut elokuva Keoma.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

08.03.18 klo 14:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tän päivän yllättäjäelokuva on Kiss Of The Spider Woman. William Hurtin ja Raul Julian tähdittämä vankiladraama vuodelta 1985. Hypäten leffan pariin oikeestaan ilman mitään sen suurempia odotuksia palkitsi tällä kertaa. Kyseessähän oli varsin pätevä vankilaleffa. Ja todella erilainen mitä tän tyyliset filmit yleensä on! Tarina kertoo siis kahdesta miehestä jotka jakavat sellin. Raul Julian esittämä poliittinen vanki sekä William Hurtin näyttelemä homomies. Tää on muuten ensimmäinen elokuva josta on miesnäyttelijä saanut oscarpystin näyttelemällä avoimesti homoseksuaalista miestä. Ja kyllähän Hurt vetääkin tässä sellasen suorituksen, että oksat helvettiin. Tää parivaljakko ei aluks oikeen tuu toimeen keskenänsä, mutta elokuvan edetessä ystävystyvät ja koko homma menee melkoiseks tunteiden vuoristoradaks. Kimurantteja asioita ei helpota se, että poliisi yrittää jatkuvasti kiduttamalla tai Hurtin hahmon kautta onkia tietoja tästä vastarintaliikkeeseen kuuluvasta vangista. Tän enempää en viitti tarinaa availla, katsokaa itse. Erittäin mielenkiintoinen filmi. Ei lähellekkään täydellinen, mutta omassa tyylilajissaan komea esitys.

+

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

13.03.18 klo 11:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Eilen illalla oli fiilis kattella vähän jotain kauhufilmiä, ja sopivasti oli hyllyssä 2008 vuoden elokuva The Strangers odottamassa uusintakatselua. Tää leffahan sai just ihan hetki sitten jatkoakin, ei kyllä itellä mitään aikomusta oo tuota uutta vielä katsoa, mutta ehkä joskus sitten. Strangersin näin ensimmäistä kertaa sillon kymmenisen vuotta sitten kun se oli uusi. Muistikuvien mukaan kyseessä oli aika kliseinen, perus trilleri-kauhu. Onneks kuitenkin katselin eilen tän uudelleen, pidin siitä nimittäin huomattavasti enemmän kun ekalla kerralla. Strangers on siis tällänen home-invasion elokuva, eli etenkin nykypäivänä hyvinkin suositun alalajin edustaja. Juoni on mitä yksinkertaisin, pariskunta on kaksin yöllä talossa johon maskipäiset muukalaiset yrittää tunkeutua. Kuulostaa tylsältä, mutta Strangers luo kyllä 2000-lukulaiseksi kauhuksi todella hienon tunnelman. Katselin tän sängyssä tietokoneelta kuulokkeet päässä, ja täytyy sanoa, äänimaailma elokuvassa pelittää todella hyvin. Muutenkin tuntuu, että Strangersin tekijät on lähteny hakeen leffaan vähän sellasta oldschool-kauhumeininkiä. Tunnelmaa rakennellaan hitaasti ja rauhallisesti, joka maksaa itsensä takaisin kyllä loppupuolella. Yleisilmekin on jotenkin 70-lukulainen, kuvan ollessa monesti todella likaisen keltaisen ja ruskean sävyinen. Tulee mieleen elokuvat kuten Last House On The Left tai Texas Chain Saw Massacre. Sitä tässä varmaan on haettukin. Maskipäiset psykopaatit on myös pidetty sopivan mysteerisinä läpi elokuvan. Huonoina puolina tästä vois sanoa että genren kliseet on myös mukana. Kuitenkin huomattavasti nykypäivän keskivertokauhufilmiä vähemmän. Parit typerät jumpscaret mahtuu mukaan. Kaikenkaikkiaan kuitenkin Strangers on todella piristävä kokemus 2000-luvun kauhuelokuvien sekaan.

+

Key
Käyttäjä
1238 viestiä

24.03.18 klo 23:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Äsken tuli pitkästä aikaa katsottua uudestaan Peter Jacksonin Braindead. Toimivaa ja hauskaa splattertykitystähän tuo edelleen oli. Erityisesti zombivauva nauratti kovasti. Tähtiä annan yhä neljän kappaleen verran, vaikka määrää tekisi mieli hieman korottaa.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

25.03.18 klo 14:41 - linkitä tähän kommenttiin: #

Key kirjoitti:

Äsken tuli pitkästä aikaa katsottua uudestaan Peter Jacksonin Braindead. Toimivaa ja hauskaa splattertykitystähän tuo edelleen oli. Erityisesti zombivauva nauratti kovasti. Tähtiä annan yhä neljän kappaleen verran, vaikka määrää tekisi mieli hieman korottaa.

Toimii aina. Bad Tasten ohella mielestäni Jacksonin paras! Se lopun ruohonleikkurikohtaus on kuin kirsikka splätterkakun päälle!

Key
Käyttäjä
1238 viestiä

25.03.18 klo 20:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Aivan. Olisi kiva nähdä myös Bad Taste uudestaan. Harmi vain, että sen suomijulkaisua on vaikea löytää mistään.

Joku
Käyttäjä
1062 viestiä

27.03.18 klo 16:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Heh, tovi sitten kattelin elokuvan Red Dawn, joka oli oman aikansa tuote. Jenkkien 80-luvun kommunisminvastaista meininkiä siis. Nyt tuli vähän samankaltainen filmi vastaan Chuck Norrisilta. Chuck Norrishan on luojan lahja toimintaelokuville, mutta kyllä päivän elokuva Invasion U.S.A osoitti taas, että niin viihdyttäviä kun äijän leffat onkin, niin on ne perkeleen pölhöjä! Tässä pätkässä Amuuuuriccaan (god bless) rantautuu lauma terroristinhylkiöitä jotka meinaa pistää koko jumalanrakastaman mäkkikansan polvilleen. Mutta eipäs nielasta ennenkuin tipahtaa, koska Chuck Norris on Metsästäjän Matti, eli Matt Hunter, kovin jätkä ikinä. Ilmeisesti sokkona ja lonkalta ampumisen, kaikista paskat pihalle hakkaamisen lisäks äijä osaa myös teleportaatiotaidot. Tyyppi on meinaa sitten jokapaikassa samaan aikaan! Siellä missä terroristit yrittää virittää jonkinsortin pommia, on Matti jo vetämässä turpaan koko porukkaa. Hienoin kohtaus oli se kun terroristit laittaa koulubussin kylkeen pommin ja ajaa tiehensä. No masa ottaa bussin (törkeen hienolla) pick-upillaan kiinni, kiskasee pommin bussinkyljestä humppahelvettiin, ajaa terroristien viereen ja paiskaa pommin auton nokkapeltiin kiinni ja sanoo "Tää unohtu vissiin teiltä?". BOOM! Vielä pitää sanoa, että tää ei oo mikään toimintakomedia, vaikka siltä saattaa kuulostaa. Naama rutussa mennään vakavana loppuun asti.

Yltiötyperän juonen, ällöttäväksi asti menneen jenkki-tähtilippupatriotismin alla piilee ihan pirun viihdyttävä toimintaelokuva. Kuitenkin tähdet jää vähän niukaksi, kun aivan kaikki muu paitsi itse toiminta on paskaa. No Norrisin kovimmille faneille kolahtaa aivan varmasti.

Keskustelut