Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

15.08.17 klo 19:26 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tulipas katseltua pari päivää sitten sellanen filmi kun Dick Tracy. 30-luvun sarjakuvaan perustuva Warren Beattyn ohjaama elokuva, jossa mies vetäsee myös leffan nimikkoroolin. Muissa osissa nähtiinkin sitten vaikka ja ketä. Ihan oikeesti, tässä on törkeen pitkä liuta nimekkäitä näyttelijöitä. Nähdään mm. Al Pacino, Dick Van Dyke, William Forsythe, Paul Sorvino, Dustin Hoffman ja jopa Madonna vetäsee tässä roolin. Noh, eihän se näyttelijäkaarti aina laatua takaa, joskin tälläkertaa voin onnekseni sanoa, että aika matalista odotuksista huolimatta Dick Tracy oli ihan positiivinen yllätys. Tätähän on kuitenkin melkolailla lytätty menemään kriitikoiden toimesta. Juonihan ei sinällään oo mitään perus dekkarihommia kummallisempaa, mutta se mikä tässä leffassa täräyttää turpaan täysillä, on sen visuaalisuus. Dick Tracy on elokuva, jossa miltein mistä tahansa kohdasta otettu still-kuva voisi olla tauluna seinällä. Niin nätistä silmäkarkista on kyse. Ensimmäisenä leffan synkkä yleisilme, mutta kirkkailla väreillä leikittelevä meininki tuo mieleen kaksi leffaa. Vuoden tätä ennen ilmestyneen Batmanin, sekä nerokkaan film-noir animaaatiosekoitus Who Framed Roger Rabbitin. Dick Tracy tosin vetää sarjakuvamaisen lookin vielä rutosti yli sen, mitä Burton teki Batmanin kanssa. Todella mukavaa katseltavaa.

Sitten hahmoista hiukan. Itseään dekkaria eli Dick Tracya näyttelevä Warren Beatty vetää oman roolinsa ihan sopivan kivikasvoisesti, eipä siinä mitään nipotettavaa ollut. Madonna suoriutuu myös roolistaan viettelevänä kapakkalaulajana ihan mukavasti, joskin shown varastaa lähes kaikissa kohtauksissa aivan täysin Al Pacino. Pacino näyttelee Big Boy Caprice nimistä gangsteria, joka aikoo ottaa kaupungin haltuunsa. Ja huhhuh, Pacinon ylinäyttelemisestä on puhuttu ja kiistelty paljon, mutta tässä äijä pääsee revitteleen ihan tosissaan. Jälleen kerran vertaan tätä leffaa tohon Batmaniin, jotain jokerimaista tossa Pacinon maanisessa suorituksessa on. Toki tuo Nicholsonin legendaarinen jokerirooli on kymmenen kertaa mieleenpainuvampi. Jostain muuten luin, että Pacino sivuutti roolin Mafiaveljissä, kun ei halunnut näytellä aina gangsteria, sitten kuitenkin tähän projektiin lähti. No, ei siinä, hyvä että lähti. Näiden gangsterien maskeerauksista täytyy muuten senverran vielä mainita, että onpahan rumaa sakkia. Ilmeisesti tässä on haettu senkin kannalta sitä sarjakuvamaisuutta. Tyypit on siis muokkailtu todella rujon näköisiksi.

Dick Tracy kantsii ehdottomasti tsekkailla, jos film-noir elokuvat kiinnostaa. Ei mikään mestariteos, mutta etenkin visuaalinen puoli on näkemisen arvoinen. Varmasti tulee jopa tän pariin palattua joskus.

Pahoittelut muuten mahdollisista kirjotusvirheistä. Mun näppäimistö sanoo pikapuoliin itseään irti tässä. Yritän kyllä tarkistella läpi nää kirjotukset ennen viestin lähettämistä.

Brutus
Käyttäjä
753 viestiä

26.08.17 klo 02:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Uijui, sainpas vihdoin aivan liian pitkään seisseen eeppisen 20-osaisen Mamoru Oshii -maratonin loppuun ja kaikki arvostelut valmiiksi myöhempää julkaisua varten. Hassuna piirteenä sai huomata, että melkein kaikki Oshiin elokuvat on tavalla tai toisella sidottu toisiinsa, yleensä miehen luoman Kerberos-saagan ja sen universumin kautta. Mestarin tavaramerkkinä jokaisessa elokuvassa on aina basset hound. Ei siksi että se mitään erityistä merkitsee, mutta Oshii pitää koirista ja erityisesti basset houndeista.

Pientä yhteenvetoa ja ajatuksia miehen elokuvista kronologisessa järjestyksessä:

1.Urusei Yatsura: Only You
Tämä oli Oshiin ensimmäinen pitkä elokuva ja tehty täysin studiopomojen ohjauksessa. Urusei Yatsura on kevyttä teineille suunnattua hömppää, jossa avaruusprinsessa muuttaa teinipojan luo asumaan. Jos Rumiko Takahashin pöljä sarjakuva tai itse sarja ei ole ennestään tuttu, ei tästäkään saa taatusti yhtään selkoa.

2. Beautiful Dreamer - Vastustamattomat olennot
Edellinen oli sen verran menestys, että Oshii sai tähän vapaat kädet tehdä mitä lystää. Ensitöikseen mies heitti alkuperäismateriaalin kevyellä teinikomedialla vesilintua ja alkoi veistää jotain uutta Tuulen viemään filosofisempaa ja ryppyotsaisempaa versiota. Tähän ei tarvitse periaatteessa tuntea ollenkaan alkuperäissarjaa. Vähän kahjo, mutta pirun viihdyttävä leffa.

3. Angel's Egg
Ensimmäinen mestariteos. Yoshitaka Amanon kanssa väännetty mystinen ja surrealistinen taidetrippi, josta joko tykkää tai sitten ei. Minä tykkään.

4. The Red Spectacles
Ensimmäinen Kerberos-saagan elokuva ja kronologisesti viimeinen. Lakkautetun Kerberos-joukon entinen johtaja palaa dystooppiseen kotikaupunkiinsa. Mystinen punanuttuinen nainen nähdään tässä ensimmäistä kertaa. Kuvitelkaa joku Dogville, mutta film noirina ja jonkun David Lynchin ohjaamana niin saatte tämän. Miimikot on tuhottava!

5. Mobile Police Patlabor: The Early Days
Uuden realistisemman kyberpoliisimecha-franchisen lyhyeksi esittelyksi tarkoitettu minisarja. Käsikirjoitus ja animaatio on kurkoa jo tässä vaiheessa, vaikka ehkä pieni vaisuus tätä vaivaakin. Jos meinaa katsoa muut sarjan elokuvat pitää katsoa tämä niitä ennen.

6. Patlabor: The Movie
Kick fucking ass!!! Kyberpoliisin Osasto 2 tutkii tällä kertaa Tokion mechoja riivaavaa teknistä bugia ja päätyy lopulta paljon isomman kuprun jäljille. Klassikko. Tämän ja muiden Patlabor-elokuvien etsivä Takahiro Matsui on myös mukana Kerberos-saagassa, joten Patlabor ja Kerberos kuuluvat samaan universumiin.

7. Maroko
Välityö. Tulevaisuudesta saapuva tyttärentytär ajaa japanilaisen perheen hulluuden partaalle. Hahmot on piirretty nukkeina, taustalla nauraa ja viheltelee "yleisö" ja jokainen episodi alkaa lyhyellä ornitologisella mockumentaryllä. Välityö.

8. Stray Dog: Kerberos Panzer Cops
Kerberos-saagan toinen ja kronologisesti keskimmäinen osa. Tämä jatkaa siitä mihin kolmas osa jää. Kerberos on juuri lakkautettu ja yksi sen jäsenistä matkaa Taiwaniin etsimään entistä johtajaansa, joka Red Spectaclesissa matkaa takaisin Japaniin. Suurin osa koko elokuvasta on pelkkää kaupunkikuvausta Kenji Kawain kauniin musiikin soidessa taustalla. Kärsivällinen katsoja palkitaan lopussa kurkolla toimintakohtauksella ja miimikoiden lahtauksella. Pirun kova leffa.

9. Talking Head
Mamoru Oshii goes post-modern. Tämä leffa kertoo kuvitteellisen Talking Head -nimisen elokuvan teosta ja sen eriskummallisten tekijöiden mietteistä. Koko elokuva on kuvattu Red Spectaclesin lavasteissa ja punaisen filtterin läpi kuin punaisten lasien läpi katsoen. Red Spectacles siis tarkoittaa punaisia aurinkolaseja.

10. Patlabor 2: The Movie
Mestariteos. Animaatio on tässä ennennäkemättömän hyvää ja juoni monimutkainen kuin perkele. Tämä on vähän kuin Metal Gear Solidin yksi parituntinen välivideo, tekstiä ja filosofiaa on niin perkuleesti. Ei välttämättä sovi kaikille.

11. Ghost in the Shell
Se kaunein ja paras. 'nuff said.

12. The Wolf Brigade
Kerberos-saagan kolmas ja kronologisesti ensimmäinen osa. Kertoo tarinan siitä, kuinka Kerberos lakkautettiin ja paljastaa Red Spectaclesissa nähdyn punanuttuisen naisen tarkoituksen.

13. Avalon
Mamoru Oshiin näkemys Matrixista ja miehen paras näytelty elokuva. Stalkeria muistuttavassa itäeurooppalaisessa maailmassa kansa pelaa laitonta virtuaalitodellisuuteen pohjautuvaa sotapeliä nimeltä Avalon. Ash on pelaajista paras, tavoitteena naisella on tarunomainen erikoiskenttä. Aseet, tankit ja helikopterit sponsoroi Puolan armeija. Tämäkin sijoittuu Kerberosin ja Patlaborin universumiin.

14. Ghost in the Shell 2: Innocence
Lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinen. Lisää sitten arvostelussa.

15. Amazing Lives of the Fast Food Grifters
Kokeellista digitaalianimaatiota ja Urusei Yatsuran ammattipummien koulukunnan historiaa. Ensimmäinen todella huono Mamoru Oshiin elokuva. Tästä alkaa raju alamäki. Tämäkin osa Kerberosta.

16. Sky Crawlers
Maailman sodat ja konfliktit käydään tulevaisuudessa geenimuokattujen palkkasoturilentäjien kesken. Raskas ja äärimmäisen tylsä elokuva.

17. Assault Girls
Avalonin henkinen jatko-osa. Tulevaisuuden sosialistisessa maailmassa köyhä kansa pelaa edelleen Avalonia, ja meno on tylsää kuin mikä. Juonta tai kovinkaan persoonallisia hahmoja tässä ei ole käytännössä ollenkaan, mistään oikeista aseista ja muista vehkeistä nyt puhumattakaan. Kenji Kawain musiikki on parasta.

Lainaus itseltä: "Ennemmin leikkaan vaikka molemmat käteni ja pallini irti kuin katson tätä elokuvaa enää koskaan uudestaan".

18. Garm Wars: The Last Druid
Mamoru Oshii goes fantasia. Katsoja heitetään koko sotkun keskelle turhia avaamatta elokuvan maailmaa tai mytologioita. Sitten lauotaan minuuttikaupalla siansaksaa ja heitellään ihme erikoistehosteita, joista yleensä ei saa sen vertaa selkoa että tietäisi mitä kohtauksessa tapahtuu. Ihme leffa, mutta ei Oshiin huonoin.

19. The Next Generation Patlabor: Tokyo War
Mamoru Oshiin huonoin elokuva. Kaskaa.

20. Nowhere Girl
Ei mikään taiteellisuuden riemuvoitto, mutta onpahan kuitenkin parasta Mamorua yli vuosikymmeneen. Ehkä sieltä jotain hyvää vielä tulee...

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

02.09.17 klo 12:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vuorossa elokuussa katsotut leffat:

Ossi Elstelä: Majuri maantieltä (1954):

Reino Helismaan kirjoittama ja Ossi Elstelän ohjaama komedia, jossa Masa Niemi tekee uransa ainoan pääroolin, tai oikeastaan kaksoisroolin esittäessään kulkuri Masa Pikkaraista ja tämän kaksoisveljeä majuri Mikko Pikkaraista, jotka sekoitetaan kasarmilla keskenään ja lopulta kulkuria luullaan valepukuiseksi majuriksi, joka on tullut tutkimaan kasarmin toimintaa. Leffa on todella tylsä ja ajalle tyypillisesti laulujen täyttämä. Onnistuipa leffa myös suututtamaan Puolustusvoimatkin sen verran pahasti, ettei seuraavana vuonna kuvattuun Tuntematon sotilas -elokuvaan apuja herunut.

Muutama hauska kohtaus leffassa kuitenkin on, mutta se ei riitä tätä ankeutta pelastamaan. Siiri Angerkoski ja Armas Jokio mustalaispariskuntana tekevät leffan parhaat suoritukset ja myös Masa Niemi kaksoisroolissaan on mainio. Ei ole Helismaan parhaita (jos niitä edes onkaan...) elokuvakäsikirjoituksia.

Ron Howard: Perhe on paras (1989):

Yksi Steve Martinin parhaista elokuvista Roxannen ohella. Leffassa on hyvin yhdistelty komediaa ja draamaa. Paikoin saa nauraa oikein makeasti ja välillä mennään hieman vakavammalla otteella. Steve Martinin lisäksi Rick Moranis ja Keanu Reeves ovat hyviä rooleissaan ja Ron Howardin ohjaus on myös onnistunut. Tylsää hetkeä ei vastaan tullut.

Lasse Pöysti: Asessorin naishuolet (1958):

Uusintaversio Toivo Särkän ja Yrjö Nortan vuonna 1937 ohjaamasta elokuvasta, on yksi parhaista Lasse Pöystin ohjauksista. Hannes Häyrinen tekee hauskan roolin äksynä asessorina ja Toivo Mäkelä sekä Lasse Pöysti siinä sivussa tekevät myös hyvät suoritukset. Käsikirjoituksen leffaan ovat tällä kertaa laatineet ohjaaja Pöysti sekä Hannes Häyrinen. Leffan Tampere-jakso oli hieman tylsä, mutta muuten meno oli nauruhermoja kutkuttavaa. Ei tämä kuitenkaan mikään mestariteos ole, mutta viihdyttävä kuitenkin. Suomiviihteen legenda Spede Pasanenkin vilahtaa eräässä kohtauksessa pianistin roolissa.

Daniel Attias: Hopealuoti (1985):

Stephen Kingin omasta pienoisromaanistaan kirjoittama ihan hyvä ihmissusifilmi jota ajan hammas oli päässyt puraisemaan jonkin verran. Tunnelma leffassa on paikoin aika jännä ja kohtaukset ovat myös aika raakoja. Eniten leffassa häiritsi ihmissuden heiluminen pesismailan kanssa. Gary Busey teki leffan parhaan ja hauskimman suorituksen. Ei parasta ihmissusikauhua, muttei mikään huonokaan. Myös Kingin kirjakin on lukemisen arvoinen teos. Vaikka kirja itsessään on jo melko lyhyt (127-sivuinen), niin silti leffasta oli jätetty pois tai muutettu muutamia kirjassa kerrottuja tapahtumia.

George A. Romero: Elävien kuolleiden yö (1968):

Mustavalkoisuus tekee leffasta entistä pelottavamman ja myös musiikki täydentää leffan karmivuutta. Näyttelijät Duane Jonesia lukuun ottamatta olivat aika kökköjä, mutta ei se onnistu tunnelmaa pilaamaan. Romero hoitaa ohjauksen mallikkaasti ja saa tunnelman pysyvän piinaavana lohduttomaan loppuun saakka. Plussaa sittä, ettei leffa ole pelkkää zombien haahuilua vaan myös itse tarinaan on panostettu ja tv:n uutislähetykset tuovatkin leffaan mukavasti dokumentinomaista tunnelmaa.

Ere Kokkonen: Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969):

Yksi parhaista Speden elokuvista sijoittuu tv-maailmaan. Spede esittää leffassa Mikko Syvärivi -nimistä Yleisradiossa työskentelevää järjestäjää. Kuin sattumalta hän pääsee avustajaksi Simo Salmisen tv-show'hun ja törttöilynsä ansiosta yleisö rakastuu häneen ja niinpä hän Leo Jokelan esittämän patruunan avustuksella aloittaa oman menestyksekkään ovishow'nsa. Leffasta löytyy monia hauskoja kohtauksia, kuten Mikon ja tyttöystävän elokuvateatterisekoilu sekä toimittaja-Veskun eriskummalliset haastattelutuokiot. Kirjoittamani pidemmän arvion voi lukea täältä [www.leffatykki.com].

George A. Romero: Pimeä puoli (1993):

Ohjaaja George A. Romeron (1940-2017) muistoksi tuli tämä leffa katsottua. Ei ole parhaimpia Kingin teoksia eikä myöskään Romeron teosten parhaimmistoa, mutta erittäin hyvä ja jännä leffa tämä kuitenkin on. Timothy Hutton tekee hienon kaksoisroolin ja myös muut näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Ohjaus on onnistunut ihan hyvin, mutta leffa loppuu mielestäni hieman töksähtäen. Tästä huolimatta suositeltavaa katsottavaa kaikille kauhun ystäville.

Lasse Pöysti: Kaksi hauskaa vekkulia (1953):

Nimestään huolimatta leffa ei onnistu olemaan kovinkaan hauska. Alun perin leffan nimen piti olla Onnen sävel, mutta jostain syystä se mentiin viime hetkellä epäonnistuneesti muuttamaan. Vaikka mukana heiluvat sellaiset näyttelijät kuin Lasse Pöysti, Pentti Viljanen, Reino Valkama ja Tapio Rautavaara eivät hekään tätä onnistu pelastamaan. Lasse Pöysti hoitaa ohjauksen mallikkaasti ja vaikka kyseessä onkin musiikkielokuva, niin liiallinen laulaminen latistaa leffan tunnelmaa todella paljon. Kaksi pistettä kuitenkin hyvästä yrityksestä.

Edvin Laine: Aaltoska orkaniseeraa (1949):

Vaikka leffa onkin merkitty Edvin Laineen ohjaukseksi, niin todellisuudessa elokuvan apulaisohjaaja Matti Kassila on suurimmaksi osaksi vastuussa leffan ohjauksesta. Tarinan mukaan Laine vain käväisi silloin tällöin katsomassa kuvauspaikoilla miten hommat edistyvät ja antoi muutamia ohjeistuksia. Elna Hellman tekee leffan parhaan roolin hulvattoman hauskana ja koheltavana Aaltoskana joka joutuu keskelle "rikollisliigan" touhuja. Myös Hannes Häyrinen on hauska roolissaan rikostoimittaja Lipposena. Ohjaus on taattua Kassilaa vaikka ei vielä aivan täysosuma olekaan.

Don Siegel: Puoliverinen (1960):

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainut koskaan näkemäni Elviksen elokuva. Toimintaa on sopivast ja tuleva mestariohjaaja Don Siegel hoitaa ohjauksen hyvin. Elvis on leffan paras (tietenkin!). Suositeltavaa katsottavaa kaikille länkkäreiden ystäville.

Simon Fellows: Until Death (1999):

Yllättävän hyvä toimintapätkä Van Dammelta tällä kertaa. Leffa toi ajoittain mieleen Steven Seagalin Vaikeasti tapettava -leffan, jossa oli hieman samankaltaiset tapahtumat. Van Damme tekee leffassa parhaan suorituksensa sitten vuoden 1988 Blood Sport -elokuvan kovaotteisena Anthony Stowena. Muut näyttelijät eivät oikein säväyttäneet. Toimintaa riittää ja se on myös paikoin aika näyttävääkin. Ohjaaja Simon Fellows oli minulle entuudestaan tuntematon enkä muista nähneeni herran leffoja aikaisemmin.

Clint Eastwood: Ruoska (1973):

Ei vielä tässä vaiheessa sitä parasta Eastwoodin ohjausta, mutta ihan mallikasta kuitenkin. Olihan tämä vasta herran toinen elokuvaohjaus. Tarina on mielenkiintoinen ja Eastwood pääosassa tekee hyvän suorituksen. Leffan loppu oli toteutettu hienosti.

George P. Cosmatos: Cobra (1986):

Yksi Stallonen parhaista leffoista. Perustuu löyhästi samaan kirjaan kuin kaksi vuotta aiemmin tehty Beverly Hills kyttä, jonka pääosassa Stallonen piti alun perin näytellä. Brian Thompson tekee pahiksena todella hyytävän suorituksen ja Stallonekin on peililaseineen aika cool. Leffan loppukohtaus oli tyylikkäästi toteutettu.

Ted Post: Hirttäkää heidät! (1968):

Eastwoodin ensimmäinen Hollywood-elokuva ei yllä herran parhaimpien joukkoon vaikka ihan viihyttävä pätkä onkin. Clint hoitaa roolinsa hyvin ja myös muut näyttelijät osaavat hommansa. Eastwoodin luotto-ohjaaja Ted Posti hoitaa ohjauksen hyvin, mutta leffa tuntui vain jotenkin polkevan paikallaan. Toimintaakin olisin kaivannut hieman enemmän kuin mitä tarjottiin. Keskinkertainen pläjäys siis.

Taneli Mustonen: Bodom (2016):

Eipä tästä oikein mitään hyvää sanottavaa ole. Tässäkin leffassa toistui se sama ongelma kuin niin monessa muussakin kotimaisessa, eli dialogi kuuluu niin hiljaa, että on pakko vääntää äänet lähes täysille ja sitten yhtäkkiä alkaa musiikki soimaan niin lujaa, että taas täytyy ääniä säätää. Ohjaus oli ihan ok, mutta näyttelijät eivät vakuuttaneet ollenkaan. Leffan loppupuolella nähtävä autokohtaus oli ainut hienosti toteutettu kohtaus koko leffassa.

Mikko Niskanen: Ajolähtö (1982):

Hieno nuorisokuvaus, jossa pääosakolmikko Heikki Paavilainen, Tero Niva ja Timo Torikka tekevät hyvät suoritukset. Myös sivuosassa nähtävä Vesa Vierikko on hauska. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen musiikki sopii leffaan hienosti. Mikään täydellinen leffa tämä ei ole mutta Pojat-elokuvan ohella yksi Niskasen parhaista kuitenkin.

John Carpenter: Christine (1983):

Ei tämä pahemmin kyllä kauhua ole, enemmänkin jännityselokuva. Tehosteet ovat edelleen upeaa katsottavaa (varsinkin se auton korjauskohtaus). Bensa-asemakohtaus oli mielestäni leffan hienoin. Ja onhan se Christinekin todella upean näköinen jenkkirauta! Ei ehkä aivan parasta Carpenteria, mutta erittäin hyvä leffa kuitenkin. Omalla listallani tämä nousee King-filmatisointien parhaimmistoon. Musiikki oli myös upeaa, onhan se ohjaaja Carpenterin itsensä säveltämä. Special Edition DVD-julkaisusta täytyy antaa todella suuri miinus, sillä leffan kuvanlaatu on muuten ihan siedettävä, mutta pimeämmissä kohtauksissa se on todella rakeinen.

Mark L. Lester: Commando (1985):

Täyttä rautaa alusta loppuun. Juoni ei ole mitenkään erikoinen, mutta erittäin viihdyttävä leffa on silti saatu aikaan. Ruumiita tulee enemmän kuin tarpeeksi ja toiminta on myös paikoin aika näyttävää. Lopputaistelu oli myös ihan hienosti toteutettu.

Penelope Spheeris: Wayne's World (1992):

Mike Myersin paras elokuva. Myers ja Dana Carvey tekevät hyvät roolit hieman hölmöinä rock-ohjelman juontajina ja myös muut näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Erikoista leffassa oli se kun pääosakaksikko jutteli jatkuvasti suoraan kameralle niin kuin jossain dokumentissa konsanaan. Tästä huolimatta oikein viihdyttävää aivot narikkaan -sekoilua. Alice Cooper tekee myös hauskan cameon.

Joe Dante: Ulvonta (1981):

Yksi parhaista näkemistäni ihmissusielokuvista. Muodonmuutoskohtaus on tehty todella upeasti ja leffassa on myös hieno tunnelma synkkine metsineen ja sieltä kuuluvine ulvomisäänineen. Leffan ihmissudet ovat oikeasti todella pelottavan näköisiä. Suosittelen kaikille joita vähääkään kiinnostavat ihmissudet ja kauhu yleensä.

sulo
Käyttäjä
3300 viestiä

03.09.17 klo 00:27 - linkitä tähän kommenttiin: #

Aina jossain vaiheessa joka vuosi tulee hetki, kun on tullut nähtyä niin paljon sontaa, että elokuvat ei meinaa kiinnostaa enää yhtään. Se innoton ja elokuviin pettynyt kausi saattaa kestää pari viikkoa tai pari kuukautta. Elokuvia tulee sinä aikana katsottua, mutta syystä tai toisesta aina silmien eteen päätyy ihan liikaa keskitason jöötiä, eikä ne erityisemmin intoa elokuvien katsomiseen nosta. Laskee vain entisestään.

Tämän vuoden aikana katsotuista elokuvista nro. 163 eli Dave made a maze (2017) oli piristävän erilainen ja muistutti miksi elokuvia on mukava katsoa. Arvostan erityisesti sitä, että elokuvasta saatiin hyvä ja kiinnostava, vaikka budjetti onkin pieni ja kuvauspaikko vain yksi. Kekseliäisyydellä elokuva on saatu näyttämään siltä, että se tapahtuisi isommassa tilassa.

Dave made a maze ei ole täydellinen ja siihen olisi voinut auttaa edes vähän isompi budjetti. Eri asia olisiko rahaa osattu käyttää oikein. Olisiko sillä korvattu turhaan lavastuksen luovuutta, mikä on kuitenkin osa elokuvan hienoutta. Näyttelijät oli itselle entuudestaan tuntemattomia. Jos olisi isolla rahalla palkattu joku hieman tunnetumpi nimi, niin olisiko se tehnyt elokuvasta yhtään paremman? Ei välttämättä. Nimettömät suoriutui ihan riittävän hyvin.

Dave on viikonlopun aikana rakentanut pahvista olohuoneeseensa sokkelon ja eksynyt sen sisälle. Sekalainen kaveriporukka menee auttamaan häntä sieltä pois. Sokkelo on paljon isompi ja vaarallisempi, mitä voisi päällepäin pahvilaatikoista kyhätystä hökötyksestä päätellä. Pahvilavasteet yms. tuo mieleen Michel Gondryn The Science of sleepin (2006), harmi että hänen elokuvauransa taisi loppua Green Hornettiin (2011).

Traileri https://www.youtube.com/watch?v=aIu4_lPQPxU

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

15.09.17 klo 10:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vihdoinkin sain aikaiseks katsoa kulttiklassikko-mätkintäleffa Road Housen. Ensinnä sanottakoon, että olihan tää aivan perhanan viihdyttävä pätkä. Toisaalta olisin pitäny leffasta vielä enemmän, jossei sitä loppua olis lyöty ihan niin läskiks. Alku kuitenkin oli aidosti mielenkiintoinen, sitten leffa meni kokoajan kahelimmaks. Toisaalta toimii näinkin. Tappelua syntyy välillä mitä hölmöimmistä syistä, ja kaikki saa turpaan, alleviivaan vielä jumalauta KAIKKI tässä leffassa saa pataan. Edesmennyt Patrick Swayze näyttelee kulmakunnan kovinta cooleria, eli kaiffaria joka on jonkinsortin portsarien ylipomo. Sittemmin tää kaveri pyydetään pikkukylän Double Deuce nimiseen räkälään hoiteleen roskasakkia ulos ja ikäänkuin siivoomaan paikka taas kuntoon. Matkaan tekee mutkia asiakkaiden lisäks yhtä hörhöt portsarit, yks rikas riistoporvari ja tietysti hänen kovanaamaiset mutta typerät kätyrit. Kun riemukas lättyynveto pääsee alkuunsa, ei siitä tule loppua ennenkun lopputekstit rullaa alas. Ainiin, ja nähdäänhän tässä Sam Elliotkin. Tyyppi näyttelee ikääkuin tän Swayzen hahmon senseitä, vanhan liiton portsaria, kenen tossu nousee vähintään yhtä korkeelle kun Swayzella. Musiikista vielä sen verran, että elokuvan soundtrack on mainio. Covereita kapakkabändinä vetävä Jeff Healey Band on todella osuva valinta tähän.

Kaikenkaikkiaan Road House on todella hölmö, mutta myös todella viihdyttävä elokuva.

Tosta vielä hulvaton viittaus Family Guysta tähän filmiin.

https://www.youtube.com/watch?v=bR_Yqn1D00w

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

06.10.17 klo 15:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Alotin pikku projektin. Sain hankittua itselleni Stephen Kingin novelliin perustuvan elokuvan Maissilapset. Eikä siinä kaikki, sain myös elokuvasta tehdyt neljä jatko-osaa. Käsittääkseni näitä on kaikenkaikkiaan tehty ainakin kahdeksan. Isolla todennäköisyydellä jatko-osat on täyttä köntsää, mutta mä nautin roskaelokuvien katselemisesta, joten sukellan tähän maissiin ihan mielelläni!

Ensimmäisen osan olin nähnykkin jo aiemminkin. Aikaa siitä tosin on, lapsuudesta tuttu elokuva kuitenkin. Rupesin sitä tossa aamusta katselemaan, ja huomasin likimain heti, ettei aika ole kohdellu maissilapsukaisia kovinkaan hyvin. Elokuva ei sinällään ole aivan täysin toivoton tapaus, sillä on ehdottomasti hetkensä. Lapsinäyttelijät vetää roolinsa ihan hyvin. Eritoten Isaacia näyttelevä John Franklin, joka oli kylläkin elokuvaa tehdessä jo 25-vuotias. Aikuisnäyttelijät elokuvassa ei oikein vakuuta. Linda Hamilton on toki ihan mukiinmenevä kuten yleensä, mutta hänen hahmonsa jää kyllä jotenkin pirun latteaksi. Erikoistehosteet Maissilapsissa ei ole aikaa kestänyt, ja onkin samaa tasoa kun monissa Stephen King tv-elokuvissa. Tappoja ei juuri näytetä, joten mitään yltiöpäistä gorea on turha tältä filmiltä myöskään odottaa. Nämä asiat on vielä siedettävissä, se mikä leffassa töksähtää pahiten on sen loppu. Pistetääns tähän spoilerin alle mikä hommassa oikein mättää.

Spoileri: näytä

Jo pelkästään ilman tätä suurta epäkohtaa, Maissilapset olisi huomattavasti parempi elokuva. Toki se tälläsenäänkin on helposti katseltavissa, ja paikoittain jopa ihan viihdyttävä elokuva. King-filmatisoinneissa se silti uppoaa auttamatta sinne heikompaan kastiin.

Maissinmässyttäminen jatkunee tänään tai huomenna seuraavan osan parissa. Huh!

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

07.10.17 klo 08:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Children Of The Corn 2: The Final Sacrifice

Jepjep. Tällä kertaa aika on vierähtänyt eteenpäin, ja Gatlinin maissikylästä selvinneet skidit aiheuttaa pahennusta tuttuun tapaan. Ensinnä sanottakoon, että ihan ensimmäisen osan tasolle tää kakkonen ei mun mielestä yllä. Gore-mittaria on väännetty mukavasti kyllä isommalle, ja veriset murhat näytetään kunnolla, eikä kuitata vaan kohtauksen vaihtumisella. Näyttelijät on melkosen kökköjä, etenkin pääpahiksen roolia näyttelevä Ryan Bollman aiheuttaa melkosia tirskahduksia ylinäyttelemisellään. Juoni ei myöskään ole mikään järisyttävän mukaansatempaava ja etenkin se isä-poika homma tuntu jotenkin päälleliimatulta. Mutta kuten ensimmäinenkin osa oli, on Children Of The Cornflakes kakkonenkin kaikenkaikkiaan ihan viihdyttävää roskaa.

Samasta pisteytyksestä huolimatta piirun verran heikompi kun ensimmäinen korni, pistetään vaikka miinusmerkki perään. -

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

08.10.17 klo 08:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Children Of The Corn 3: Urban Harvest

Maissilapsoset goes suurkaupunki. Sinänsä hieno homma, että yrittivät tehdä jotain uutta. Mukavaa vaihtelua, tosin kyllähän nää saatanan pikku kätyrit onnistuu tuonne suurkaupungin hulinaankin maissipellon istuttaa. Eihän tää muuten olis Maissilapset! Ideanahan on siis se, että kaksi isänsä menettänyttä Gatlinilaista pojankloppia adoptoidaan ja he muuttavat isoon kylään asumaan. Sen jälkeen tapahtuu kaikenlaisia veritöitä. Tälläkin kertaa gorea ja silpomista on ihan reippaasti mukana, ja etenkin loppukohtauksen täppiin asti viritetty perseily on todella mukavaa katsottavaa! Tietokoneella tehdyt erikoistehosteet on pahasti ajan hampaan kaluamia, mutta praktikaaliefektit tässäkin elokuvassa on pääosin nättiä katseltavaa. Näyttelijäpuolella tuttuja naamoja oli ainakin Michael Ensign ja nykyään mainio Charlize Theron debyyttiroolissaan. Hänestä ei tosin nähdä kun vilahdus. Pääpahiksen näyttelijä Daniel Cerny varastaa kuitenkin shown. Mikään loistava suoritus ei kyseessä varsinaisesti ole, sillä tahaton huumori on vahvasti läsnä kun tyyppi vetää saarnaa suu vaahdossa. Paikoittain Cerny taas onnistuu roolissaan, parhaimmillaan tämän ärsyttävä lapsihahmo pistää sapettamaan oikein kunnolla. Just sellanen ipana kenen polkupyörästä olis jonkun pitäny sabotoida jarrut.

Lauri Tähkä ja urbaani sadonkerjuu omaa varsin hyvän viihdearvon. Tahatonta komiikkaa aiheuttavat näyttelijät ja riittävästi splätteriä puoleentoistatuntiin. Menee mun kirjoissani kakkos-osan ohi, muttei ihan ensimmäisen tasolle.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

09.10.17 klo 10:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Children Of The Corn 4: Deadly Harvest

Noniin. Neljäs osa osoittaa jo todella selkeää tason putoamista. Hauska sanoa tason putoaminen elokuvasarjassa jossa se ei alunperinkään ole kovin korkealla. Jokatapauksessa Deadly Harvest, tai alkuperäiseltä nimeltään The Gathering, on kyllä sarjan tähänastisista surkein. Leffassa ei tehdä juuri muuta kun nähdään unta, tai nähdään unta unessa! Inception jo 90-luvulla! No joojoo, onhan tässä muutakin. 28-vuotias Naomi Watts on ihan kivaa katseltavaa. Pari ihan messevää murhaa tähän on myös ympätty. Kuitenkin Kuoleman sato jää kaikilta osapuoliltaan aiemmille osille pahasti jälkeen. Yöllä tätä töllöttäessä, viimeisillä minuuteilla meni silmät kiinni ja oli pakko kelata viimeset kolmisen minuuttia taakse ja katsoa loppu uudestaan. Talkin' about intense movie!

Kahdella sanalla tiivistäen: tylsä ja mitäänsanomaton -

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

10.10.17 klo 11:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Syyskuussa katsotut elokuvat:

Thomas Schlamme: Apua, vaimoni on teurastaja (1993):

Viimeksi kymmenisen vuotta sitten nähtynä tykkäsin tästä vielä paljon enemmän kuin nyt. Ei lukeudu Myersin parhaimpien leffojen joukkoon, vaikka tästä muutama hauska kohaus löytyykin. Tylsintä antia leffassa olivat ne Charlien tylsääkin tylsemmät stand up -esitykset ja lauleskelut. Loppukaan ei ollut niin hyvä kuin odotin.

Rob Cohen: Daylight - paniikki tunnelissa (1996):

Yksi onnistuneimmista Stallonen 1990-luvun leffoista. Alkupuolen räjähdyskohtaus oli leffan upein. Stallone vetää roolinsa tuttuun tyyliin hienosti ja plussaa myös Viggo Mortensenista, jonka rooli tosin jäi harmittavan pieneksi. Silti ihan viihdyttävä ja paikoin jännäkin pläjäys. Mukana heiluu myös Stallonen vuonna 2012 kuollut poika Sage.

Roger Spottiswoode: Seis! Tai mamma ampuu (1992):

Ison Arskan suuntaan heitetty "I'll be back" -vitsi oli leffan hauskin ("noin sanovat vain terminaattorit"). Muutenkin leffa on ihan hauska ja Stallonen lisäksi Tyttökullat-sarjasta tuttu Estelle Getty tekee hulvattoman roolin äitinä. Ei kuitenkaan lukeudu Stallonen parhaimpien leffojen joukkoon.

John Woo: Face/Off - kahdet kasvot (1997):

Paras näkemäni John Woon leffa. Nicolas Cage tekee tässä leffassa yhden uransa parhaimmista rooleistaan. Myös John Travolta on loistavassa vireessä. Tarina on myös mielenkiintoinen ja John Woo ohjaajana takaa ettei leffasta puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toimintaa löytyy ja se on paikoin todella näyttävää.

Ere Kokkonen: Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986):

Uuno Turhapuron suurimman menestyskauden (1984-1986) viimeinen leffa. Uunon appiukko Tuura päätyy tietämättään ostamaan kartanon Uunon kotikylästä. Kavereidensa kanssa hätäaputöissä oleva Uuno pöllähtää sattumalta myös paikalle ja tästäkös appiukon riemu repeää.. Leffassa on monta hauskaa kohtausta, kuten Uunon junasekoilu, tankaruno sekä puhujanpönttöjuttu. Myös Helge Herala "vanhat kansakoulunopettajan silmät" -kommentillaan tekee hauskan roolin Uunon entisenä opettajana. Sivuosissa nähdään monta tuttua koomikkoa, kuten Jyrki Kovaleff, Jukka Sipilä, Olavi Ahonen ja vilahtavatpa mukana myös oopperalaulaja Taru Valjakka ja silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen ("naapurikylän poika Paavo"), joka lausuu pätkän Maaherra-runosta. Uunon kyntöjuttu oli lievästi liioiteltu, mutta silti aika hauska. Jaakko Salo on loihtinut leffaan loistavat kantrityyliset musiikit.

Spede Pasanen: Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit (1979):

Speden ensimmäinen ja onnistunein itsenäinen ohjaustyö. Pasanen ja Kokkonen olivat riitautuneet ennen tämän leffan tekoa, joten Spede joutui tekemään leffan täysin ilman Kokkosta. Parasta antia ovat Veskun ja Olavi Ahosen esittämien gangsterien toilailut ja myös Spede kaksoisroolissa ja Vesku peräti neloisroolissa ovat hauskoja. Äänitehosteet olivat aika erikoisia.

Spede Pasaen, Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta: X-Paroni (1964):

Ensimmäinen ns. Spede-elokuva, josta kaikki alkoi. Ohjaajina häärivät tällä kertaa Spede itse sekä Rsto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta. Spede esittää leffassa kaksoisroolin paroni Wilhelm von Tandemina ja maalaispoika Kallena, joiden osat vaihtuvat vahingossa. Jo tässä ensimmäisessä Speden elokuvassa nähdään sitä myöhemmistä Speden leffoista tuttua hulluttelua, eli ns. kreisihuumoria sekä muutamia lapsellisuuksia, jotka seurasivat Spedeä myös myöhemmissä elokuvissa. Tapio Rautavaara tekee hauskan cameoroolin jousiampujana. Myös Anneli Sauli vilahtaa reilun 10 vuoden takaista rooliaan elokuvasta Hilja, maitotyttö mukailevassa kohtauksessa ("hiljaa maitotyttö!"). Simo Salminen nähdään rosvokoplan jäsenenä. Hauskin kohtaus leffassa oli houkutuslintu. Lopussa nähtävä ammuskelu- ja metsikkökohellus oli tylsintä koko leffassa.


Spede Pasanen: Tup-akka-lakko (1980):

Ei yllä samalle tasolle Koeputkiaikuinen-elokuvan kanssa, mutta silti ihan hauska pätkä. Vesku ja Olavi gangstereina olivat jälleen leffan hauskimmat tyypit. Perunamuhennos-kohtaus oli aika hauska, mutta Veskun lappalaiskohtaus oli leffan tylsintä antia. Naiskauneutta leffassa edustavat Maarit Halme ja Johanna Raunio.

Jukka Virtanen: Pähkähullu Suomi (1967):

Speden parhaimpia 60-luvun leffoja. William Njurmen henkivartija Luigi Kravatto on leffan hauskin hahmo ja myös Leo Jokelan esittämä herra keskivertosuomalainen on hauska. Toivo Mäkeläkin tekee hauskan roolin rahaa kinuavana pääministerinä. Lopussa jälleen Speden tuon ajan leffoille tyypillistä takaa-ajoa ja muuta kohellusta, jopa niin paljon, että Simokin menee sekaisin. Onneksi kertoja selvittää lopulta koko jutun.

Matt Reeves: Ystävät hämärän jälkeen (2010)

Ihan mielenkiintoinen vampyyrileffa, vaikka ei edustakaan genrensä parhaimmistoa. Näyttelijät tekevät hyvät suoritukset ja myös ohjaus on onnistunut. Alkuperäisversiota en ole nähnyt, joten vertailu ei onnistu. Itse kauhun mestari Stephen King on sanonut leffan olevan paras amerikkalainen kauhuleffa 20 vuoteen, mutta itse en ole samaa mieltä. On niitä parempiakin vuosien varrella nähty.

Spede Pasanen, Ere Kokkonen ja Jukka Virtanen: Millipilleri (1966):

Hieman liian sketsimäinen ja myös Spedelle tyypillistä lapsellisuuttakin oli mukana. Hauskimmat kohtaukset olivat Tarmon epäonnistuneet treffit sekä elokuvapalkintokohtaus. Lumimies- ja Espanja-kohtaukset olivat tylsintä koko leffassa eikä olisi haitannut vaikka ne olisi leikattu kokonaan pois. Tosin sitä Espanja-jaksoahan aikoinaan lyhennettiinkin siksi että leffa voitiin sallia myös lasten katsottavaksi. Ei parasta Spedeä mutta aika hauska pätkä kuitenkin. Lopussa jälleen Speden 1960-luvun leffojen vakiokohtauksiin kuuluvaa takaa-ajoa.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

10.10.17 klo 19:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Maissilapset-proggis tuli päätökseensä äskettäin. Viimeisenä katselussa siis oli Children of The Corn 5: Fields of Terror, ja oi kyllä, nää elokuvat menee kokoajan huonompaan suuntaan. Maissihörhöt vitonen eli Kuoleman pill.. pellot on jo kyllä niin ö-osastoa kun olla ja taitaa. Juoni on päätähuimaava, nimittäin niin typerä, että se huimaa päätä. Tehosteet on toki paikoittain ihan mukiinmeneviä, mutta yllättävän vähän tässä oli mitään verellä lotraamista. Kunnon splätteri olis tietysti pelastanu vähän tälläistä muuten niin platkua elokuvaa. Roolisuoritukset elokuvassa on ala-arvoisia, jopa kulttipäällikköä esittävä David Carradine jää vähän vaisuksi. Eva Mendesin hahmo on ehkä typerin ihminen joka on näitä maissipeltoja tallannut. Tää oli muuten Mendesin debyyttifilmi. Onnittelut vaan, ja sitärataa. Ainiin! Onhan tässä myös Frank Zappan poika Ahmet Zappa pienessä roolissa. Zappan musaa ei tietenkään silti kuulla tässä. Olishan se toisaalta ollu pyhäinhäväistys laittaa tälläseen filmiin jo elokuvan tekovaiheessa edesmenneen legendan musiikkia.

Yhden tähden päälle puolikas Carradinesta, vaikkei hänkään elokuvaa mitenkään suosta nosta. Vanha sanontakin kuuluu, ei kasa paskaa muutu kermakakuksi, vaikka siihen iskis kirsikan päälle.

Seuraavan kerran maissilapsia sitten taas joskus, kun sattuu kutonen tai seiska tuleen dvd:llä vastaan. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan heti osu kohdalle.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

30.10.17 klo 13:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Pistetääns pystyyn tällänen kysely. Katsokaa pisteytyslistastanne viimeiset katselemanne 100 elokuvaa. Valitkaa sitten katsomistanne pätkistä kymmenen parasta, ja kymmenen huonointa. Heittäkää myös jotain lyhyttä kommenttia ja mielipidettä jokaisesta leffasta. Ei oo pakko, mutta se tuo pientä lisää tähän hommaan! Omat lähtis tästä.

10 parasta:

Misery - Piina

Stephen King -adaptaatioiden kärkikastia. Loistava juoni ja mieleenpainuvat roolisuoritukset James Caanilta sekä mainiolta Kathy Batesilta.

Amores Perros

Mestariteos, joka kietoo useamman eri ihmisen tarinat yhteen läjään. Tätä nykyähän tämän kaltaisia elokuvia on tullu useampiakin, mutta hyvin harva yltää läheskään samalle tasolle kun Amores Perros. Raaka, mutta samaanaikaan kovin kaunis filmi.

High Plains Drifter - Ruoska

Clint Eastwoodin aavemainen western-klassikko. Todella nautinnollista katsottavaa, jos länkkärit kolahtaa. Ei ehkä Clintin paras lännenfilmi, mutta top viidessä kyllä.

They Live - Pahan kehä

Ah, rakastan tätä leffaa. John Carpenterin ohjaama satiirinen toimintapätkä. Painija Roddy Piper näyttelee pääosan miestä, joka löytäessään erikoiset aurinkolasit, näkee maailman todellisen laidan. Muukalaisia pätkitään haulikolla menemään ja v*tun kovaa onelineria lentää kuin itseltään Arskalta konsanaan. Ihan älyttömän kova pätkä.

The Crow

Yks parhaista, ellei jopa paras sarjakuvafilmatisointi. Niille jotka haluaa nähdä vähän erilaisen "sankarin" kun nää jokapaikasta tursuavat Hulkit, hämähäkkimiehet jne, suosittelen katsomaan The Crown. Itse tulee katsastettua tää varmaan kutakuinkin kerran vuodessa. Nyt sattu löytyyn tovi sitten vielä blu-ray versio tästä. Mestarillinen elokuva.

Big Lebowski

Ei kaivanne sen kummempia selityksiä. Komediaklassikko. Big Lebowskia joko vihaa, tai rakastaa. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

Mad Max: Fury Road

Erittäin positiivinen yllättäjä oli tullessaan, nyt katselin tovi sitten uudelleen. Ei pettänyt toisellakaan katselukerralla. Äärimmäisen kova toimintaelokuva, menee omissa kirjoissa Road Warriorin jälkeen Maxien kakkossijalle.

Stir Of Echoes - Henkien vankina

Harmillisen vähälle huomiolle jäänyt yliluonnollinen trilleri. Ilmestyessään teattereihin jäi Kuudennen aistin jalkoihin. Kuudes aisti omasta mielestä on kyllä huomattavasti heikompi filmi, eikä kestä uusintakatselua samalla tavalla kuin Stir Of Echoes. Keijo Pekoni repäsee tässä muuten todella kovan roolin.

The Descent - Loukussa

Neil Marshallin toinen ohjaus. Todella klaustrofobista kauhua, suosittelen!

Skeleton Key

Iain Softleyn (joka ohjasi ihan törkeen kovan leffan K-PAX) voodooaiheinen kauhufilmi. Todella hyvä 2000-lukulaiseksi kauhuleffaksi. Ei nojaa pelkästään jump-scareihin, vaan luo tunnelmaa nätisti aina räjähtävään loppuun saakka.

Sitten katotaan huonoimmat 10. Näistä lienee vähemmän sanottavaa, kun osasta muistikuvat on melko hatarat, niinkun mitäänsanomattomista sontaläjistä yleensä.

Joy Ride 2: Dead Ahead

Ensimmäinen Joy Ride oli varsin virkistävä ajojahti-elokuva. Toinen osa menee metsään aikalailla joka asiassa. Todella halvan näköinen, surkea jatko-osa.

Saw VII & Saw VI

Saw-sarjan elokuvat meni ripuli-tasolle jo kolmannen osan kohdilla. Viimeiset kaksi elokuvaa alko olla itselle sellasta pakkopullaa, että oksat helvettiin.

Hellraiser: Deader

Hellraiser-filmeistä ainoat katsomisen arvoiset on ekat kolme osaa. Ensimmäinen on erittäin hieno klassikko, toinen on mukiinmenevä jatko-osa, ja jopa kolmas tosiaan on ihan katsomiskelpoista silpomista. Siitä eteenpäin ei kannata vaivautua.

Sand Sharks

Tätä katsoessa odotin jotain niin huonoa, että se olis ollu hauskaa. Mutta ei, tämä on ainoastaan huono.

30 Days Of Night: Dark Days

Ei muistikuvia tästä. Eka osa on viihdyttävää vampyyri-mekastusta. Tää ei sitten vissiin napannu.

End Of The Line

Hyi helvetti. Varmaan viimesen vuoden aikana katsotuista kauhuelokuvista huonoin. Äärimmäisen epäuskottava ja ärsyttävän kömpelö räpellys.

Hellraiser: Hellworld

Tässä ei ole mitään muuta hyvää kun Lance Henriksen.

Driven

Renny Harlinin heikoin filmi tähän asti nähdyistä. Tylsä.

Children Of The Corn 5

Maissilapset sarja oli alusta asti aika keskinkertaista kamaa, mutta tää menee riman ali heittämällä.

Vacancy 2: The First Cut

Ihan kelvollisen ensimmäisen osan jälkeen, tottakai oli pakko tehdä jatko-osa, joka on kyllä roskaa. Ei välttämättä vajoa ihan veriripuli-osastolle, mutta varsin mitäänsanomatonta rähmää tää kyllä on. Katselin tän jo tokaa kertaa, samalla viimeistä kertaa.

Nosfecoff
Käyttäjä
735 viestiä

30.10.17 klo 18:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tämä on hyvä juttu, sillä olen nykyään hyvin laiska kirjoittelemaan (itselleni asettamat laatu- ja pituuskriteerit täyttäviä) leffakommentteja. Nämä ovat kronologisessa järjestyksessä viimeksi katsellusta kauimmin sitten katseltuun.

Komeimmat:

Tuntematon sotilas 2017 ( )
Odotin tältä paljon, sain enemmän. Ennalta tutuista tapahtumista huolimatta leffa teki hitonmoisen vaikutuksen ja olisi saanut kestää kaksi tuntia kauemmin. (Plussaa Robinista)

Pinocchio ( )
Disneyanimaatioiden sarjan alkupään uskomattoman hienon näköinen sekä tarinaltaan täydellisesti toimiva, myös erittäin vakavia messageja sisältävä upea elokuva.

It 2017 ( )
Toimii hienosti lähestulkoon jokaisella tasolla. Erityismaininta käsikirjoitukselle, joka kiroiluineen ja vittuiluineen onnistuu kerrankin kuulostamaan siltä, mitä kakarat toisilleen oikeasti sanovat.

Hercules uusintakatselu ( )
Nostin arvosanan viiteen katsottuani tämän alkuperäisellä ääniraidalla suomidubin sijaan. Sanoinkuvaamattoman viihdyttävä.

Animal House ( )
Kännisikailua ja kertakaikkisen nerokasta huumoria tykitetään hurjaan tahtiin.

Ponterosa ( )
"Saaaaatanan keskonen! Mikä helvetin muna tämä on, nyt meet keittämään mulle viien minuutin munan!" Ponterosa on puhdasta ryönää ja yksi hauskimmista asioista koskaan. Paska huumori naurattaa kuoliaaksi ja roolisuoritukset eivät jätä mitään mielikuvituksen varaan. Erityisesti sankareihini lukeutuva Tony Halme näyttelee suoraan sydämestään.

Trainspotting uusintakatselu ( )
Valmistauduin jatko-osaan katsomalla pitkän tauon jälkeen tämän, ja nostin pisteitä puolella tähdellä.

JFK - avoin tapaus ( )
(kommentoitu)

Hacksaw Ridge - aseeton sotilas ( )
(kommentoitu)

Apocalypto ( )
(kommentoitu)

---------------------
Kurjimmat:

Cabin Fever ( )
Joitakin hyviä kauhujuttuja on mukana, mutta uskomattoman kusipäinen huumori pilaa lähes kaiken mitä pilattavissa on. Silti katsomisen arvoinen.

Naked Weapon ( )
Muka seksikkyydellä ja väkivallalla mässäilevä honkkistoimintakuva - joka epäonnistuu kummassakin. (kommentoitu)

Invasion U.S.A. ( )
Mahdollisesti kasarikauden paskin väkivaltatoiminta. (kommentoitu)

The Green Inferno ( )
Eli(diootti) Roth taas vauhdissa. Hyvät goret, muuten roskaa.

Moonlight ( )
Minut hyvin vihaiseksi saanut elokuva. (kommentoitu)
Lisää ajatuksia filmistä: http://www.leffatykki.com...loota/462085?p=1#c-462269

The Rezort ( )
Kuin Jurassic Park - mutta tsombeilla! Mikä HELVETTI voisi mennä vikaan?! (kommentoitu)

The Last Heist ( )
Rokkimies Rollins kaivamassa silmämunia hittoon kuraisessa pankkiryöstö-abominaatiossa. (kommentoitu)

Gone Girl ( )
(kommentoitu)

Minä päivänä tahansa
Huvittavan paska... mutta, no, silti paska. (kommentoitu)

Tulimyrsky ( )
Russelin Kurtti ankeassa palomiesrainassa (kommentoitu)

Miihkali
Moderaattori
2456 viestiä

30.10.17 klo 21:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nosfecoff kirjoitti:

Tämä on hyvä juttu, sillä olen nykyään hyvin laiska kirjoittelemaan (itselleni asettamat laatu- ja pituuskriteerit täyttäviä) leffakommentteja.

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

02.11.17 klo 11:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lokakuussa tuli keskityttyä enimmäkseen tv-sarjoihin ja leffoja tuli katsottua vain muutama, mutta tämmöisiä ne olivat:

Gene Quintano: Ladattu ase 1 (1993):

Ihan hauskaa sekoilua, vaikka ei pardioleffojen parhaimmistoa olekaan. Bongattavaa niin vitsien kuin cameoroolienkin osalta löytyy paljon, eikä niitä välttämättä ensimmäisellä katselukerralla ehdi kaikkia huomatakaan. Enimmäkseen parodioidaan Tappava ase -leffoja, mutta osansa saavat myös mm. Uhrilampaat ja Basic Instinct. Emilio Estevez ja Samuel L. Jackson vetävät roolinsa hyvin ja myös Tim Curry hauskalla aksentilla puhuvana tappajana irroittaa monet naurut.

Stephen Herek: Mestarit (1992):

Yksi lapsuuteni suosikkileffoista, joka myös leffateatterissa asti tuli käytyä katsomassa. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin nähtynä tämä ei enää iskenytkään samalla tavalla kuin lapsena. Leffa on aikuiseen makuun paikoin aika lapsellinen ja myös osa pelikohtauksista on huonosti toteutettu. Loppumatsit pelastavat sentään jonkin verran. Emilio Estevez sopii hyvin Ankkojen valmentajaksi ja myös Lane Smith Haukkojen valmentajana tekee hyvän suorituksen. Parhaiten leffasta nauttivat kuitenkin ehkä noin 10-11-vuotiaat pojat.

Dwight H. Little: Halloween 4 (1988):

Ihan hyvä jatko-osa vaikka ei pärjääkään sarjan kahdelle ensimmäiselle elokuvalle. Tunnelma on paikoin todella jännä ja osa murhistakin on aika raakoja. Muutamista kohdistaan hieman ennalta-arvattava, mutta kokonaisuuten varsin toimiva teos. Loppukohtaus oli leffan parasta antia.

Aarne Laine: Murheenkryynin poika (1958):

Eipä ollut mikään erityisen hauska sotilasfarssi. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten jossain leffan puolivälissä alkoi jo tympäistä koko touhu. Hauskimman roolin tekee Veijo Pasanen tyhmänä alokkaana. Muuten leffa ei pahemmin jaksanut naurattaa. Lopussa oleva juoksentelu oli tylsintä seurattavaa. Edes pääosanesittäjä Veikko Sinisalo ei onnistu tätä farssia pelastamaan.

Mikko Niskanen: Pojat (1962):

Edelleen Mikko Niskasen paras elokuva. Loiri ja muut pojat tekevät hyvät suoritukset ja myös konkarinäyttelijät Tapio Hämäläinen, Olavi Ahonen ja Liisa Nevalainen vakuuttavat. Loppukohtaus jaksaa koskettaa jokaisella katselukerralla.

Taavi Vartia: Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus (2016):

Tarina ei ollut mitenkään erikoinen, mutta ihan hyvin leffa on kuitenkin toteutettu. Animaation ja oikean elokuvan yhdistelmä toimii, mutta aikuiseen makuun leffa on kuitenkin liian lapsellinen ja perheen pienimmät saattavat myös pelätä joitain kohtauksia. Riku Nieminen on hauska Mauno Madon äänenä ja myös Vesa Vierkko aavikkolaivana on hauska. Allu Tuppurainen tekee tutun perusroolin Röllinä. Ei parasta Rölliä, mutta ei ihan huonokaan.

Pekka Parikka: Pohjanmaa (1988):

Talvisota-leffan ohella Pekka Parikan parhaita elokuvia. Roolitus on onnistunut todella hienosti. Esko Nikkari tekee parhaan suorituksen ja varsinkin legendaarista kuulustelukohtausta saa nauraa oikein kunnolla. Muutama kohtaus toi mieleen myös 1990-luvun lopulla valmistuneen Häjyt-elokuvan. Ja olihan molemmissa leffoissa mukana myös Vesa Mäkelä ja Kalevi Haapoja. Elokuva sisältää paikoin aika rajuakin väkivaltaa ja runsasta kiroilua, etten ihan DVD-julkaisun mukaisesti vielä 7-vuotiaiden antaisi leffaa katsella.

Katmand0r
Käyttäjä
144 viestiä

03.11.17 klo 13:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joku kirjoitti:

Pistetääns pystyyn tällänen kysely. Katsokaa pisteytyslistastanne viimeiset katselemanne 100 elokuvaa. Valitkaa sitten katsomistanne pätkistä kymmenen parasta, ja kymmenen huonointa. Heittäkää myös jotain lyhyttä kommenttia ja mielipidettä jokaisesta leffasta. Ei oo pakko, mutta se tuo pientä lisää tähän hommaan! Omat lähtis tästä.

Top 10:

Lost Highway

Parilla katselulla Lynchin mestariteos aukeni siinä määrin, ettei tarvitse pahemmin kyseenalaistaa viiden tähden antamista. Ihmisen pimeisiin puoliin, lähinnä himoon, väkivaltaisuuteen ja kateuteen, porautuva teos tarjoaa lynchin elementtejä parhaimmillaan: surrealismia, outoja mutta oudon kiehtovia hahmoja ja säkenöivän mystisyyden ilmapiirin.

Tohtori Outolempi

Mulle Tohtori Outolemmessä ei ollut kyse komediasta, joka saisi nauramaan kippurassa, vaan mitä hulvattomampiin tulkintoihin provosoivasta satiirista. Siksi se on lajityypilleen poikkeuksellisen palkitseva ja älykäs elokuva.

Kultainen hämähäkki

Wuxia-elokuva, jonka visuaalinen loisto, myyttisyys ja seikkailun tuntu kattaa helposti koko kolmen tunnin keston. Ehkä paras näkemäni seikkailuelokuva.

Stalker

Harva elokuva toimii näin vahvasti ja jopa voimaannuttavasti jokaisella tasollaan. Visuaalinen ilme, näyttelijävalinnat, hahmot, hahmot ylittävä filosofia ja symboliikka - kaikki on täydellistä. 2 ja puoli tuntia Tarkovskia meni kuin hujauksessa, vaikka sinänsä osa leffan pointista menikin ohi.

Ghostwriter

Todella hyvin tehty perusjännäri Polanskilta, jolla on mielestäni kaikki edellytykset klassikoksi.

Vain neljä päivää

Tämä venäläinen sotaelokuva yllätti todella nousemalla yhdeksi suosikikseni genressään. Leffa kertoo matkasta, jota lomille päässyt sotamies tekee äitinsä luokse. Elokuvassa on sotaelokuvalle poikkeuksellista humaaniutta ja huumoria, toki yhdistettynä sodanajan realismiin. Todella koskettava ja kaunis elokuva!

Full Contact

Täydellistä toimintaa Hong Kongista. Jollain käsittämättömällä tavalla täysin överiksi vedetyt audio-visuaaliset tehokeinot ovat ihan hemmetin toimivia ilman, että leffaa voi edes kutsua tahattoman koomiseksi. Kerrankin rikollisen näkökulmasta kerrottu tarina ei seuraa ranskalaisen rikoselokuvan kaavaa.

Holy Mountain

Tuntuu, että Holy Mountain on oikeasti niin pyhä ja niin suuri, että siitä kirjoittamisessa olisi mitään järkeä. Tajuntaa laajentavin elokuvakokemukseni!

Mulholland Drive

Mätää eliittiä ja mystisiä naisia. Yksi Lynchin monista mestariteoksista.

Ammatti: reportteri

Antonionin tie-elokuva nousi yhdeksi suosikkielokuvistani. En osaa oikein edes selittää miksi. Sen tunnelma ja hahmot vain puhuttelivat.

Bottom 10:

Tervetuloa, Mr. Chance

Katselun jälkeen huomasin, että tätä pidetään jonkinlaisena klassikkona. Minulle hahmojen silkka tyhmyys kuitenkin tekee sen, ettei leffan idea vaan toimi. Käsikirjoitus on siis huono, muissa osa-alueissa ei ole vikaa.

Star Wars: Force Awakens

Disneyn uusi Star Wars on alkuperäisten (ml. Lucasin esiosat) leffojen totaalinen raiskaus. Alkuperäisten leffojen aasialaiseen perinteeseen ja mytologiaan pohjautuva mystisyys on heitetty romukoppaan ja uusi sankaritar on yhtäkkiä täydellinen voimankäyttäjä. Käsikirjoitus on sysisurkea, silloin kun se ei ole sama kuin ensimmäisessä Star Warsissa.

Herrasmiesliiga

Tällä leffalla on niin huono maine, että se pystyy olemaan moninkertaisesti mainettaan parempi ollen silti todella huono. En suosittele, mutta kyllä tämän parissa aika ajoin viihtyi.

Räyhä-Ralf

Mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta ideoilla leikittely jätetään puolitiehen ja tuloksena on aika kliseinen leffa.

Guardians of the Galaxy 2

Tein tästä arvostelunkin, jossa heijastelin koko supersankariskenen ongelmia tän leffan kautta. Tässä nimenomaisessa leffassa ongelma on mulle hahmojen ironinen läpänheitto, joka ei vaan toimi (ainakaan useimmiten) mulle, sekä valtava visuaalinen informaatioähky, joka etenkin näin pitkän elokuvan kanssa tekee katsomisen loppupuolella elokuvaa todella raskaaksi huolimatta siitä, että leffa on näin muoviseksi todella hienon näköinen.

Granaattiomenan väri

Kaksi kertaa elokuvan pariin melkein nukahdettuani on vaan pakko hyväksyä totuus: vaikka haluaisinkin pitää tästä todella omalaatuisesta taidepläjäyksestä, niin mua ei ole vaan tarkoitettu ymmärtämään sitä.

Agentti Cody Banks 2

Ykkösosa on hulvaton lastentoimintaperseily. Kakkososa on vain varjo siitä: laskelmoitua, innotonta ja tylsää. Toimintakohtauksiakin vaivaa 2000-luvulla yleistynyt käsittämätön kameran heiluttelu.

True Lies

Jotenkin todella vieraannuttava elokuva. Kyse on siitä, että (orastava) aviokriisi yhdistetään toimintaelokuvaan. Ja koska toimintaelokuvassa (etenkin ysärillä ja sitä ennen) mies on aina sankari, saadaan tässäkin todistaa kuinka naisen yritykset ottaa kontrollia avio- ja seksielämässä päätyvät tilanteeseen, jossa Arska ja tämän kaveri pääsevät hihittelemään Jamie Lee Curtisin häpeälle ja laittamaan tämän stripteasaamaan. Leffa yrittää välttää viestittämästä puhadsta nainenkuuluukeittiöön-asennetta siten, että lopussa Curtiskin pääsee agentiksi. Tämäkin yritys on oikeastaan todella kömpelö, sillä hän lyhyessäkin kohtauksessa on agenttina hyvin kömpelö ja epäluonnollinen.

Miami Blues

Kahdesta sosiopaatista kertova leffa ei yksinkertaisesti tarjoa tarttumapintaa ja samaistuttavia hahmoja.

Shakaali (1997)

Maailman paras palkkatappaja murenee hämmästyttävän helposti. Gere sopi antisankarin rooliinsa niin huonosti, että symppasin Willisin pahishahmoa.

Juki
Käyttäjä
1437 viestiä

09.11.17 klo 09:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joku kirjoitti:

Pistetääns pystyyn tällänen kysely. Katsokaa pisteytyslistastanne viimeiset katselemanne 100 elokuvaa. Valitkaa sitten katsomistanne pätkistä kymmenen parasta, ja kymmenen huonointa. Heittäkää myös jotain lyhyttä kommenttia ja mielipidettä jokaisesta leffasta. Ei oo pakko, mutta se tuo pientä lisää tähän hommaan!

Tässä meikäläisen topit ja flopit satunnaisessa järjestyksessä:

TOPIT:

Clint Eastwood: Ruoska (1973):

Ei aivan parasta Eastwoodin ohjausta vielä, mutta ihan hyvä ja viihdyttävä länkkäri kuitenkin. Eastwood tekee hyvän roolin ja myös muut näyttelijät ovat hyviä. Leffan loppu oli hieno.

George A. Romero: Elävien kuolleiden yö (1968):

Mustavalkoisuus tekee leffasta entistä pelottavamman ja myös musiikki täydentää leffan karmivuutta. Duane Jones tekee leffan parhaan suorituksen. Romero hoitaa ohjauksen hienosti ja onnistuu pitämään tunnelman karmivana loppuun saakka. Välissä nähdyt uutispätkät toivat leffaan enemmän todenmukaisuutta.

Steven Spielberg: Schindlerin Lista (1993):

Pysäyttävä ja ajatuksia herättävä leffa, jossa Liam Neeson tekee hienon suorituksen Oskar Schindlerina. Mukana on muutamia aika rajujakin kohtauksia. Spielberg on onnistunut luomaan leffaan upean ja koskettavan tunnelman jonka kruunaa John Williamsin mestarillinen musiikki. Schindlerin lista on elokuva, jonka jokaisen vähääkään historiasta kiinnostuneiden tulisi nähdä.

Jonathan Demme: Uhrilampaat (1991):

Anthony Hopkins tekee mestarillisen suorituksen karmivana Hannibal Lecterina ja myös Jodie Foster Clarice Starlingin roolissa on loistava. Ted Levine sen sijaan oli aika tylsä Buffalo Billinä. Tunnela on paikoin erittäin piinaava, mutta mahtuu mukaan myös tylsiäkin hetkiä. Loppu oli hienosti toteutettu.

Francis Ford Coppola: Ilmestyskirja. Nyt (1979):

Paras koskaan näkemäni sotaleffa, ja nimenomaan tämä alkuperäinen versio. Tosin enemmän tässä draamaa oli kuin varsinaista sotatouhua. Robert Duvall ja Martin Sheen tekevät leffan parhaat suoritukset ja myös Marlon Brandon tekee vakuuttavaa työtä. Maisemat ovat upeita ja tunnelma leffassa on yhtä aikaa sekä jännittynyt että ahdistava. Musiikit olivat myös hienoja. Pakollista katsottavaa kaikille sotaleffojen ystäville.

Oliver Stone: Platoon - nuoret sotilaat (1986):

Oliver Stonen omiin Vietnam-kokemuksiin perustuva leffa on Ilmestyskirja. Nyt. -leffan ohella yksi parhaista sotafilmeistä. Sota esitetään leffassa todella realistisena eikä mitään turhaa sankariramboilua oltu tungettu mukaan. Näyttelijät tekevät kaikin puolin hyvät suoritukset ja Stonen ohjaus on myös onnistunut.

Mikko Niskanen: Pojat (1962):

Edellen yli 50 vuotta ensi-iltansa jälkeen ohjaaja Niskasen paras elokuva. Loiri ja muut pojat tekevät hienot suoritukset ja myös konkariosastolta Tapio Hämäläinen, Olavi Ahonen ja Liisa Nevalainen ovat vakuuttavia. Loppukohtaus jaksaa koskettaa aina.

Doug Liman: Medusan verkko (2002):

Matt Damon tekee vakuuttavaa jälkeä Jason Bournena ja myös ohjaus on onnistunut. Toimintaa ja jännitystä on riittävästi ja toimintakohtaukset on myös upeasti toteutettu. Leffa pitää hyvin otteessaan eikä kelloa tarvinnut vilkaista leffan aikana kertaakaan.

Don Siegel: Puoliverinen (1960):

Toimintaa riitää ja tuleva mestariohjaaja Don Siegel hoitaa ohjauksen hyvin. Elvis on tietysti leffan tähti ja hoitaa roolinsa hyvin. Myös muut näyttelijät tekevät hyvät suoritukset. Suosittelen siis kaikille länkkäreiden ystäville.

Mikko Niskanen: Ajolähtö (1982):

Leffan pääosakolmikko Heikki Paavilainen, Tero Niva ja Timo Torikka loistavat rooleissaan ja myös sivuosassa vilahtava Vesa Vierikko on hauska. Ohjaaja Niskanenkin vilahtaa pienessä roolissa työnjohtajana. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen musiikki sopii myös leffaan hienosti. Pojat-leffan ohella yksi Niskasen parhaista.

FLOPIT:

Claes Olsson: Taistelu Näsilinnasta (1918):

Tylsä ja liian nopeasti etenevä leffa. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta toteutuksessa on epäonnistuttu lähes joka osa-alueella. Osa taistelukohtauksista oli kuitenkin ihan hienoja. Näyttelijöistä kukaan ei tee mitään huippusuoritusta, ei edes Nicke Lignell. Pienellä hiomisella tästä olisi saatu huomattavasti parempi. Leffa on myös aivan liian lyhyt sotaelokuvaksi. Kestoa on vain vaivaiset 70 minuuttia.

Taneli Mustonen: Bodom (2016):

Eipä tästä oikein mitään hyvää löytynyt. Leffa on sekava eikä se onnistu olemaan edes hirveän pelottava. Ohjaus oli ihan ok, mutta näyttelijät eivät vakuuttaneet. Puheesta ei tässäkään leffassa oikein saanut kunnolla selvää ellei vääntänyt ääntä lähes täysille, mutta musiikki sen sijaan pauhasi niin että heikkopäistä olisi hirvittänyt. Lopun autokohtaus oli hienosti toteutettu.

Steve Carver: Kuoleman joki (1989):

Toimintaa oli ihan kiitettävästi ja tarinakin oli mielenkiintoinen, mutta itse toteutus ei ole onnistunut kuten odotin. Alku oli mielenkiintoinen mutta varsinaisen toiminnan alkaessa leffa lässähtää eikä enää jaksa innostaa. Michael Dudikoff pääosassa ei tee mitään ihmeellistä suoritusta. Plussaa kuitenkin natseina nähtävistä Donald Pleasencesta ja Robert Vaughnista. Muuten aika ankea tekele.

Visa Mäkinen: Pirtua, pirtua (1992):

Visa Mäkisen toistaiseksi viimeinen elokuva kertoo kieltolain aikaisista pirtutrokareista Suomessa. Ei tämä nyt mikään aivan surkea tekele ole, mutta ei paljon kehumistakaan ole. Parhaan suorituksen tekee Matti Mäntylä gangsteripomo Shemeikkana. Muut näyttelijät eivät hirveästi vakuuttaneet eikä leffa myöskään onnistu mikään hirveän jännä olemaan. Timo Koivusalon pekkomainen rooli oli täysin turha. Herra piipahtaa ruudussa vain kertomassa pari typerää puujalkavitsiä. Pienellä hiomisellä tästäkin olisi voitu saada ihan kelpo elokuva.

E.L. Katz: Small Crimes - Pikkurikoksia (2017):

Leffa on tehty Netflix-suoratoistopalveluun. Juoni vaikutti mielenkiintoiselta, mutta toteutus ei sitten ollutkaan onnistunut niin hyvin kuin odotin. Näyttelijät eivät myöskään vakuuttaneet, vaikka heidän joukostaan löytyivät sellaiset nimet kuin Gary Cole ja Robert Forster. Tylsä leffa jonka pariin tuskin tulee toiste palattua.

Visa Mäkinen: Pekka Puupää poliisina (1986):

Pekka Puupää koheltaa poliisina ja alkaa yhdessä naapurinsa Pukkilan kanssa selvittää kuuluisan Bogart Co. -yhtyeen laulajan ja tämän sihteerin outoakin oudompaa kidnappaustapausta. Muutama hauska juttu leffasta löytyy, mutta kokonaisuutena aika ankea tekele, eikä tämä tee millään osa-alueella kunniaa vanhoille Puupäille. Pikemminkin päinvastoin.

Teuvo Tulio: Rikollinen nainen (1952):

Tulion luottonäyttelijä Regina Linnanheimon kirjoittama tylsän oloinen melodraama naisesta joka menettää muistinsa ja päätyy vangiksi miehensä johtamaan vankilaan. Ei ole Tulion, eikä myöskään Linnanheimon parhaita leffoja. Ylinäyttelemistä oli todella paljon, varsinkin Linnanheimon kohdalla eikä kukaan näyttelijöistä tee mitään erityisen hyvää suoritusta. Musiikki oli myös liian ylidramaattista ja jopa häiritsevää. Lopun autotakaa-ajo oli muuten ihan hieno, mutta sekin oli pilattu turhalla hidastuksella.

Ossi Elstelä: Majuri maantieltä (1954):

Reino Helismaan kirjoittama ja Ossi Elstelän ohjaama tylsä komedia, jossa Masa Niemellä on uransa ainoa päärooli, tai oikeastaan tuplapääosa, sillä hän esittää kaksoisroolissa kulkuri Masa Pikkaraista ja tämän kaksoisveljeä majuri Mikko Pikkaraista jotka sekoitetaan keskenään ja lopulta kulkuria luullaan majuriksi joka on tullut tutkimaan kasarmin toimintaa. Leffa on tylsä ja ajalleen tyypillisesti laulujen täyttämä. Muutama hauska kohtaus mukana on, mutta ei tarpeeksi. Siiri Angerkoski ja Armas Jokio tekevät hauskat roolit mustalaispariskuntana.

Visa Mäkinen: Vapaa duunari Ville-Kalle (1984):

Irwinin rooli oli aivan turha. Herra pyörähtää kuvissa vain parissa lyhyessä kohtauksesa. Myös imitaattori Heikki Helakorven rooli oli täysin turha ja myös se Uuno Turhapuron oloinen ja näköinen mies oli aivan turhaan mukana. Matti Ruohola tekee hauskimman roolin ja myös Allu Tuppurainen Ville-Kallena on hauska. Ei jaksa kuitenkaan naurattaa kuin ehkä parissa kohdassa.

Taneli Mustonen: Luokkakokous 2 - Polttarit (2016):

Hauskan ensimmäisen osan jälkeen tämä jatko-osa oli pienoinen pettymys. Leffa tarjoaa vain muutaman hauskan kohtauksen, mutta parhaat naurut aiheutti ainakin meikäläiselle vasta leffan lopputekstien yhteydessä näytetty kooste pilalle menneistä kohtauksista. Alapäähuumori kukkii tässäkin mutta tällä kertaa se ei vain jaksa hirveästi naurattaa.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

20.11.17 klo 12:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuossa taannoin tuli ostettua blu-raylle Chucky -leffaboksi. Sisältää kaikki muut Child's Play sarjan elokuvat paitsi sitä tänävuonna ilmestynyttä tuoreinta teosta. Itelle ainoastaan ensimmäinen osa on jäänyt erityisesti mieleen näistä leffoista. Jatko-osista oon varmasti nähny ainakin Bride of Chuckyn ja Child's Play 3:n, mutta muistikuvat on aika hataralla pohjalla. Mikäs siis oliskaan parempaa kuin uusintakatselu koko sarjalle. Eilen tuli ihmeteltyä ensimmäinen osa. Tässä vähän mietteitä siitä.

Ensimmäinen Chucky, nimeltään siis Child's Play ilmestyi vuonna 1988. Itse oon nähny tän ensimmäistä kertaa joskus lapsena televisiosta. Muistan katsoneeni vain vähän matkaa sitä pidemmälle kun Charles Lee Ray nimisen murhaajan possessoima Chucky-nukke näyttää todelliset kasvonsa ja alkaa terrorisoida ihmisiä. Sen jälkeen televisio oli pakko sammuttaa, koko homma oli pikkupojalle ihan liikaa. Myöhemmin sitten palasin teini-ikäisenä leffan pariin, ja kyllä se tavallaan edelleen nostatti sillonkin vähän niskavilloja pystyyn. Eilen kuitenkin katsellessani huomasin, että elokuva on muuttunu pelottavasta lähinnä viihdyttäväks kasarileffaks. Jännitettä tässä leffassa on, sitä ei käy kiistäminen, mutta pelottavaksi asti meininki ei oikein yllä. Siitä huolimatta Child's Play on loistava elokuva. Nukkemurhaaja on omaperäinen idea, ja Brad Dourif tulkitseekin Chuckya mainiosti. Chucky-sarjan elokuvissa huumori on vahvasti läsnä heti alusta asti. Chuckyhan laukoo onelinereita jo tässä ensimmäisessä osassa, puhumattakaan jatko-osista. Leffassa on muutenkin 80-luvun tuntua oikein kunnolla. Kliseineen päivineen. Moni on kritisoinu tätä ekaa osaa siitä, että leffan alkupuolisko on muka hidas ja liian pitkäveteinen. Omasta mielestäni tunnelman rakentaminen luo tähän hyvän pohjan, ja kun helvetti pääsee irti, kyllä tässä mennään ihan tarpeeks kovalla temmolla loppuun asti. Erikoistehosteista sanottakoon muuten sen verran vielä, että ei muuten ajanhammas oo päässy ihan kauheesti pureskelemaan. Chuckynukkeja oli käytössä leffan tuotannossa yhdeksän kappaletta. Animatronisilla nukeilla toteutettu psykopaatti liikkuukin varsin sulavasti ja kasvojen liikkeet on komeasti tehty.

Erittäin viihdyttävää 80-luvun slashermeininkiä. Kieroutuneella huumorilla höystettynä. Ei tästä voi muuta kuin pitää.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

21.11.17 klo 12:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jatkoa edelliseen. Vuorossa Chucky -sarjan toinen osa, eli Child's Play 2. Lainihan kuuluu että "Sorry Jack... Chucky's Back!". Näin todella on. Lelufirman äijät saa kaiveltua kivakaveri-Chuckyn jostain romuläjästä ja kasaavat tämän uudelleen. Chuckyhan sai tosiaan aika pahasti siipeensä aiemmassa osassa, joten pikku make-overi on ihan paikallaan. Tästä eteenpäin juoni noudattelee tiukasti samaa kaavaa kun ensimmäisessäkin osassa. Chuckyn täytyy löytää itselleen uusi ruumis, muuten kuolo korjaa. Ensimmäisestä osasta tuttu pikkupenska Andy on joutunut sijaisperheeseen. Andyn äiti on joutunu tietysti pöpilään selityksiensä johdosta. Chuckyhan alkaa sitten tietysti vainoamaan Andya, ja matkalla tehdään hakkelusta muunmuassa kaikista. Jaksaako tällästä saman kaavan toistoa sitten katsoa? Vastaan että totta helvetissä jaksaa! Child's Play 2 on omasta mielestäni todella hyvin onnistunut jatko-osa. Omaperäisyydellään se ei tosiaan huimaa, mutta viihdyttävyysmittari naputtaa kyllä tasasesti maksimissa koko pätkän ajan. Chuckysta kuoriutuu tässä osassa se hahmo, jollasena hänet muistetaan. Eli siis räävitöntä läppää heittävä, kuitenkin äärimmäisen hermoheikko hahmo. Nukke haistattelee ja vetää raivareita minkä kerkiää, ja siinä samalla muu porukka yrittää selvitä tämän kynsistä. Toimivaa settiä. Etenkin lopputaistelut Good Guys -lelutehtaalla on ihan omaa luokkaansa.

Child's Play 2 on puhdasta kauhukomediaa. Vaikkei ensimmäisen elokuvan tasolle aivan ylletäkkään, on kyseessä kuitenkin tän lajityypin ystäville varmasti viihdyttävä puolitoistatuntinen.

Joku
Käyttäjä
1068 viestiä

22.11.17 klo 14:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Child's Play 3. Sarjan viimeinen osa joka kantaa nimeä Child's Play. Tästä edespäinhän nuo leffat piti Chucky nimeä nimissään. Noh, anyway. Tää kolmas osa onkin melkoinen outolintu sarjassaan. Perinteistä slasheria siis, mutta miljöönä on tällä kertaa nuorille suunnattu sotilaskoulu, johon Andy on joutunut. Chuckyhan tietysti seuraa Andya kuin hai laivaa, kuten tähän mennessä on jo opittu. Sotilaskoulu onkin ihan mukavaa vaihtelua kahteen ensimmäiseen, jotka sijoittuivat tietysti Andyn kotiin, ja sijoituskotiin. Kuitenkin Child's Play 3 on tosiaan vähän omituinen tapaus. Huumoria on vähennetty toisesta osasta, mutta sitä on kuitenkin enemmän kuin ensimmäisessä. Omalla tavallaan tää on sellanen väliinputoaja, kun ajatellaan tätä alkuperäistä trilogiaa. Chucky-nukke näyttää hyvältä edelleen, kuten myös veriset tehosteet. Osa Chuckyn tempuista on todella ilkeitä, kuten asiaan kuuluu. Nilkkihän vaihtaa muunmuassa sotaharjoitukseen menevien tenavien aseisiin väripanoksien sijaan kovia! Varsinainen epeli. Näyttelijöistä vois sen verran sanoa, ettei kukaan oikein loista suorituksellaan. Andyn hahmoa ihmettelen ylipäätään, tyyppi on kokenut melkosen helvetin elämässään, ja silti antaa kusipäisten pikkukapiaisten kiusata itseään. Luulis, että jätkä olis pikkusen karaistuneempi kaveri, eikä välittäs niinkään tollasista kiusaajista, kun perässä on kuitenkin ehta puhuva ja veitseä heiluttava tappajanukke. Perkele sentään. No jokatapauksessa, varsin kelvollista viihdettä tämäkin oli. Kalpenee kyllä ekalle ja tokalle osalle, mutta toisaalta oli virkistävän erilainen. Jos en ihan väärin muista, niin seuraavaksi luvassa oleva Bride of Chucky, on sitten vielä erilaisempi. Ja överiks vedetty. Odotan innolla!

Keskustelut