Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Viimeksi katsottuja elokuvia (ei parhaita)

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

27.03.17 klo 20:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sain äskettäin vihdostaviimein aikaseks katsoa Steve McQueenin tähdittämän 60-luvun rikosleffa Bullittin. Elokuvahan voitti yhden oscarinkin. Olisko ollu muistaakseni parhaasta leikkauksesta? Jokatapauksessa, hyvä filmihän tää oli. Yleisesti kun Bullittista tulee puhe, se koskee legendaarista takaa-ajokohtausta jossa McQueenin esittämä kyttä Frank Bullitt jahtaa kahta epäiltyä pitkin San Franciscon katuja. Ja kyllä, tuo kohtaus on takaa-ajokohtausten aatelia. Bullittilla on allaan Ford Mustang GT ja pakenevilla roistoilla ihan jumalaisen upea musta Dodge Charger. Kohtauksessa ei varsinaista musiikkia juuri kuulla, vaan ääninä on ainoastaan renkaiden kirskunta ja kahden jenkkimuskelin moottoreiden jyrinä. Kaunista kuunneltavaa. Kurvit vedetään tiukkaan ja kaikki muut autoilijat muuttuu vastaantulijoiks, sen verran vauhdikasta meininkiä on kyseessä. No, kyllä tää muutenkin hyvä leffa on, toimintaa on ihan riittämiin ja juoni on myös kohtuullisen nokkelaa matskua. Steve McQueen vetäsee roolinsa sillä tietyllä varmuudella, kuten aina. Taattua viihdettä rikoselokuvien ystäville. Jossei muuten napostele niin katso ihmeessä vaikka youtuubista edes tuo ajokohtaus.

PS. Toinen helkkarin hyvä autokaahaus-kohtaus on muuten myöskin 60-70lukujen taitteessa tehdyssä elokuvassa The French Connection, hiukan irstaan kuuloisesti suomennettunahan leffa on "Kovaotteiset miehet". Aina sillontällön joutuu kavereille kertoon kun leffahyllyssä on tuo Kovaotteiset miehet 1&2 boksi, ettei se suinkaan sisällä mitään vaseliinilta haisevaa koppalakkimeininkiä. Vaikkei siinäkään kai mitään vikaa ole? Judas Priest on ihan kova...

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

13.04.17 klo 14:39 - linkitä tähän kommenttiin: #

Eilen päätin ottaa uusintakatselmukseen alunperin trailerin pohjalta täyspitkäksi elokuvaksi väännetyn Hobo With A Shotgunin. Viimekerralla diggasin tästä ihan kohtalaisesti, mutta huomattavasti haileempi fiilis jäi. Tällä kertaa tajusin, että jumakauta tää leffa potkii ja lujaa. Pikimustaa huumoria ja armotonta splattertykitystä. Kaikki "hyvän maun rajat" sun muut muiden ihmisten mielipiteet paiskotaan romukoppaan. Ja hyvä niin. Vielä kun haulikkoa vimmatusti käyttävän junapummin roolissa nähdään itse Rutger Hauer, alkaa leffa olla aika likellä täydellistä pläjäystä. Hobo With A Shotgunissa todellisen b-elokuvan tuntu on vahvasti läsnä kokoajan, toisinkuin muissa nykypäivän "grindhouse" leffoissa. Kyllähän Rodriguezin ja Tarantinon double feature oli kovaa kamaa myös, mutta ne pätkät on niin isolla rahalla tehty tähän verrattuna, että se tökkää silmään.

Sen lisäksi, että elokuvan armoton eksploitaatiomeininki viehättää meikäläistä vahvasti, on tän leffan toimintakohtaukset ihan aidosti todella toimivia. Esimerkkinä ihan jäätävän kova, oikeestaan elokuvan oma suosikkihetkeni, kun "The Plague" niminen kaksikko tulee kehiin. 80-luvun syntikkajumputuksen soidessa nää äijät marssii sairaalaan ettiskeleen Hoboo, mistä lähtee armoton mäiske käyntiin. Kohtauksen alussa yks lääkärikin saa separin ja alkaa karjua näille täysvartalopanssaroiduille pahiksille, "That's it! I'm sick and tired of you fucking junkie shit!" Arvatahan saattaa miten siinä käy.

Jos tämäntyyppiset filmit uppoo, ei tätä kannata missään nimessä olla tsekkaamatta!

Ps. Elokuvan avauskohtauksessa soiva kappale Michael Holmin "Liebesthema" , joka on soinut myös elokuvassa Mark Of The Devil (1970) , on ihan älyttömän hieno veto! Vetää vertoja jopa Riz Ortolanin Cannibal Holocaust tunnarille. Joka on muuten todella samankaltainen sävellys.

Juki
Käyttäjä
1455 viestiä

20.04.17 klo 14:26 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ja sitten listataan maaliskuussa katsotut pläjäykset:

Niels Arden Oplev: Miehet jotka vihaavat naisia (2009):

Hyvin otteessaan pitävä trilleri, joka on hyvä osoitus siitä, että kyllä ne ruotsalaiset vain näitä leffoja osaavat tehdä. Juoni on mielenkiintoinen ja leffa on kaikinpuolin hyvin toteutettu. Näyttelijät tekevät hyvät suoritukset ja erikoista oli myös nähdä paremmin Beckinä tunnettu Peter Haber tässä hieman erikoisemmassa roolissa. Leffa ei missään vaiheessa käynyt tylsäksi vaikka kestoa onkin yli 2 ja puoli tuntia.

Saku Pollari: Eput (2016):

Mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu dokumentti suomirockin dinosauruksesta, Eppu Normaalista. Tosin itselleni yhtyeen fanina dokkari ei tarjoa oikeastaan paljoakaan uutta tietoa, sillä Eppujen tarina on tuttu ja aiemmin julkaistun kirjan sivuilta (jossa itsekin olen mukana...) sekä aiemmin julkaistuilta DVD-koosteilta. Historiikkipuolelta olisin kaivannut hieman enemmän tarinoita ainakin 1980-luvulla julkaistuista levyistä Aku ja köyhät pojat, Rupisia riimeja karmeita tarinoita sekä Kahdeksas ihme. Ja olisihan se ollut kiva kuunnella myös legendaarisen Mika Sundqvistin jutustelua, sillä yhtyehän äänitteli yhtä lukuunottamatta kaikki vuosien 1979-1985 levynsä Mikan MSL-studiossa. Myös Eppujen levy-yhtiön pomon Epe Heleniuksen juttujakin olisi mielellään kuunnellut. Mutta tällä kertaa mentiin näin. Plussaa kuitenkin siitä, että vanhat basistit Mikko Saarela ja Mikko Nevalainen ovat mukana muistelemassa menneitä.

Dexter Fletcher: Eddie the Eagle (2016):

Hauskasti toteutettu leffa legendaarisesta "maailman huonoimmasta mäkihyppääjästä". Hugh Jackman on hyvä roolissaan alkoholista nauttivana valmentajana ja myös Taron Egerton tekee hyvän suorituksen Eddienä. Plussaa myös Matti Nykänen -hahmosta, joka tosin puhui hieman liiankin sujuvasti englantia... Pieni miinus siitä, että hyppääjät näyttivät käyttävän v-tyyliä vaikka se tuli mukaan kuvioihin virallisesti vasta 1990-luvun alkupuolella. Tästä huolimatta Eddie The Eagle jaksaa viihdyttää koko kestonsa ajan.

Ridley Scott: Yksin Marsissa (2015):

Näyttelijät Matt Damonin johdolla tekevät hyvää työtä ja ohjauskin on sitä taattua ja tuttua Ridley Scott -laatua. Juoni oli mielenkiintoinen ja toteutuskin on onnistunut. Jännitystä ja huumoria löytyy sopivasti ja myös lavastus on upeaa katsottavaa. Tylsiä hetkiä leffan aikana ei tullut vastaan yhtään eikä kelloakaan tarvinnut vilkuilla. Gladiaattorin ohella Yksin Marsissa on Ridley Scottin 2000-luvun parhaimpia elokuvia.

Peter Hewitt: Billin ja Tedin maailma (1991):

Leffan hauskin hahmo oli kuolema ja myös ne marsilaisörkit olivat aika huvittavan näköisiä. Bill ja Ted olivat hauskuuden sijaan todella ärsyttäviä. Loppujen lopuksi leffa tarjoaa oikeastaan vain muutamat naurut eikä tämä pärjää millään tasolla ensimmäiselle leffalle. Loppu oli kuitenkin hauskasti toteutettu.

Doug Liman: Medusan verkko (2002):

Matt Damon tekee hyvän suorituksen Jason Bournena ja myö ohjaus on onnistunut. Toimintaa ja jännitystä löytyy ja toimintakohtaukset oli myös upeasti toteutettu. Vaikka leffalla on ikää jo 15 vuotta ja tv:ssäkin tämä on useaan otteeseen näytetty, niin vasta tänä vuonna itse katsoin tämän ensimmäisen kerran. Leffa piti hyvin otteessaan koko kestonsa ajan eikä tylsiä hetkiä tullut vastaan.

Paul Greengrass: Medusan isku (2004):

Toimintaa ja jännitystä löytyy jopa enemmän kuin ensimmäisestä Medusasta. Matt Damon jatkaa vakuuttavaa työtään Bournen roolissa ja myös muut näyttelijät tekevät hyvät suoritukset. Ohjauskin on taas onnistunut nappiin. Suurin osa toimintakohtauksista näytti olevan kuvattu käsivaralta ja kameran heiluminen häiritsi jonkin verran, joten siitä pieni miinus. Kaikesta huolimatta Medusan isuku on hyvin onnistunut jatko-osa joka pitää myös hyvin otteessaan koko kestonsa ajan. Mielenkiinnolla odotan mitä sarjan kolmas osa tarjoaa.

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

22.04.17 klo 00:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kattelin eilen parhaan westernin pitkään aikaan. Kuka ihme on keksiny yhdistää kannibaalit ja lännenelokuvan? Vastaus kuuluu: joku nero filmintekijä. Joo en vitukseenka muista sitä nimee nyt. Elokuva kyseessä oli kuitenkin Bone Tomahawk vuodelta 2015. Pääosissa oli sellasia nimiä kun Matthew Fox, Se heebo conjuringista ja Kurt Russell. Mitä helvettiä!? Kurt Russell, ei mitään järkee. Kovin äijä ikinä. Kurt Russell sheriffinä joka lähtee pienen poppoon kanssa pelastaan ihmisiä kannibaaliheimon kynsistä. Länkkärien viipyilevä tunnelma oli täysin matkassa, eli siis mitään suoraa ad/hd-räiskintää ei oo tarjolla. Nykypäivän ihmisen keskittymiskyvyllä tää voi siis olla liiankin rankka pala. Rupee älypuhelin ratiseen viimestään neljänkytäviiden minuutin kohalla kun ei ruudulle oo jo rullattu kymmentä räjähdystä ja supersankareita. No joo, menee avautumiseks pian niin vitut siitä. Siis hidas tunnelmanrakentelu ennen räjähtävää loppua on tässäkin, kuten yleensä lännenfilmeissä. Ja voi että se loppuosio, se on sitten rujoa katsottavaa. Kattokaa ite!

Annan neljä ja puoli. Taidan kattoo heti lähiaikoina uusiks, voi olla että jopa kipuaa tonne viiteen tähteen. Taattua kulttiainesta on Bone Tomahawk. Ei voi kiistäää.

Nosfecoff
Käyttäjä
738 viestiä

22.04.17 klo 01:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ei ole yleistä, että länkkäreihin keksitään jotain oikeasti uutta. Bone Tomahawk teki sen, ja jo siksi se on arvokas. Lisäksi se on ihan pirun hyvä!

abneri
Käyttäjä
319 viestiä

26.04.17 klo 18:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

The other side of the door.
Tässä on leffa josta haluaisin pitää,idea ja tapahtumapaikat lupaavat paljon.
Näyttelijöissäkään ei itsessään vikaa ollut,kaikilta ihan kelvollinen suoritus.
Miksikö mulla sitten tökkää reki santaan tän leffan kanssa?
Katsotaas.. (Spoilerivaroitus!!)

-Itse sielunnoutaja jonka Lori (hehheh) herättää oli liikkumiseltaan ja ääntelyllään identtinen Kaunan hirvityksen kanssa,Miksi? Olihan ulkomuoto muuten suht yksilöllinen.Sitä olisi saanut näyttääkin hieman useammin.

-Useamman kerran käytettiin raivostuttavaa "kauheita tapahtuu--EIKU OLIKI VAA UNTA(tai hallusinaatio)-klisettä.Todella mielikuvituksetonta kirjoittamista.

-Jumpscareja oli myös tarpeeksi,onneksi ei nyt ihan liikaa sentään.

-Koiran haukkumista ja murinaa sensijaan oli aivan liikaa.
(Meidän alle vuoden ikäinen brassipentu lähti joka kerta terassin ovelle vöhköttämään että kuka siellä metelöi..) Peukalo valmiina kaukosäätimen mykistysnappulalla oli hyvä taktiikka katsomisen aikana.

-Aviomiehen tullessa illalla kotiin ja tutkiessa keskittyneesti pahvilaatikon sisältöä,miten häntä tervehditään?
Kävellään hiljaa ja puhumatta selän taakse ja otetaan vyötäisiltä kiinni,tietysti!
Puhuminen on niin yliarvostettua.Ja rahvaanomaista.

-Se palvelijatar-Pikin tulitikkujen sytytyssessio pihamaalla oli jo liikaa,te jotka olette leffan katsoneet tiedätte mitä tarkoitan..

Mulle jäi tästä sama fiilis kuin Tomorrowlandista aikanaan,eli ainekset olis kasassa todella hyvään ja viihdyttävään leffaan mutta se ainesosa X vaan jää puuttumaan.
Mitenkähän muuten mahtoi pärjätä lippuluukuilla,loppukohtaus jättää sievän tilaisuuden jatko-osalle..

P.S. Tuo Bone Tomahawk menee kehujenne ansiosta Pakko katsoa-listani kärkeen.Kiitti vinkistä!

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

28.04.17 klo 10:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katoinpa eilen ensimmäisen Sawin (2004) pitkästä aikaa. Onhan se hyvä kauhutrilleri. Saw tavallaan elvytti kauhugenree sillon vuonna 2004. Hyvällä ja huonolla tavalla. Huonoa oli mun mielestä se minkälaisen määrän se tupsautti maailmalle kaikenlaisia kidutusporno-elokuvia. Jotka on lähtökohtasesti aina perseestä. Itse elokuvahan sai kaikenkaikkiaan kuusi jatko-osaa, joista oon nähny muistaakseni tokan, neljännen ja viidennen. Niitä katsoessani oon kyllä enemmän tai vähemmän ollu pöhnässä tai nukahtanu kesken. Joten muistikuvat on aika hatarat. Toka oli kai vielä ihan katsottava. No itse ensimmäinen osa on kuitenkin kaikista halpakopioista ja jatko-osistaan huolimatta täyttä tavaraa. James Wan on jatkanu hyvien elokuvien ohjaamista myöhemmällä urallaan ihan kiitettävästi, mutta kyllä tää taitaa edelleen olla miehen kärkipäätä. Verta ja kipeetä kuvastoo riittää, mutta leffa ei sorru liikaan mässäilyyn vaan meininki pysyy juurikin sellasena "murhamysteeri" -tyylisenä. Fincherin Seveniinhän tätä on usein verrattu. Ei Saw yhtä mestarillinen kun Seven ole, mutta samankaltaista tunnelmaa on tässä onnistuttu tavoittamaan. Näyttelijöistä ei voi kyllä mainita kenenkään olevan ihan täysin vedossa. Aika tasapaksua suorittamista.

Sahalle pointseja

Moni tuntuu unohtavan tämän ensimmäisen kun puhutaan Saw-leffoista. Se on harmi, sillä tää on näistä juuri se, mikä kannattaa katsoa. Lopuilla ei niin väliä.

Juki
Käyttäjä
1455 viestiä

01.05.17 klo 19:03 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ja sitten vuorossa huhtikuussa katsotut leffat:

Pekka Karjalainen: Hevisaurus-elokuva (2015):

Vaikka en Hevisaurus-faneihin lukeudukaan, niin ihan hauska leffa tämä siitä huolimatta oli näin aikuskatsojan näkökulmasta. Hevisaurusten lisäksi Kari Hietalahti ja Taneli Mäkelä tekivät hauskat roolit ja myös lapsinäyttelijät suoriutuivat hyvin. Enemmän tästä kyllä taisi tykätä leffaa seurassani katsonut 5-vuotias ja lapsillehan tämä ensisijaisesti onkin tarkoitettu.

Mari Rantasila: Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010):

Todella hauskasti toteutettu leffa. Riston ja Nellin näyttelijät olivat hyviä, mutta parhaan roolin tempaisi ehdottmasti Ulla Tapaninen Pakastaja-Elvinä, jonka kohellusta sai leffassa nauraa eniten. Myös sivuosissa nähtävät Martti Suosalo, Jukka Rasila ja Puntti Valtonen olivat hauskoja. Musiikki oli myös paikoin aika hauskaa ja mukaansatempaavaa. Paras näkemistäni Räppääjä-leffoista (uusinta Yöhaukkaa en ole vielä nähnyt).

Sam Raimi: Evil Dead - Kauhun riivaamat (1981):

Hienosti toteutettu pienen budjetin kauhuklassikko. Maskeeraus oli todella upeasti tehty ja demonit näyttivät oikeasti karmeilta ja pelottavilta. Leffa myös osasi pelästyttää kunnolla ja muutamissa kohtauksissa kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, varsinkin kun katselin leffan öiseen aikaan. Tehostet näyttiät nykykatsojan näkökulmasta hieman vanhentuneilta, eivätkä näyttelijätkään mitään maata mullistavia roolisuorituksia tehneet, mutta se ei tunnelmaa pilannut. Pakollista katsottavaa kaikille kauhun ystäville.

Francis Ford Coppola: Ilmestyskirja. Nyt. (1979)

Pitkään katselulistallani keikkunut klassikko tuli vihdoin katsottua, enkä pettynyt. Kyseessä on paras näkemäni sotaleffa, vaikka tosin enemmä draamaahan tämä oli kuin varsinaista sotaa. Vaikka Robert Duvallin suoritus huomioitiin Oscar-ehdokkuudella, niin mielestäni myös Martin Sheen ja Lopussa nähtävä Marlon Brando tekevät leffan vakuuttavimmat suoritukset ja myös heille olisi ehdokkuuden suonut. Leffan maisemat ovat uopeita ja tullemakin on yhtä aikaa sekä jännittynyt että ahdistava. Musiikit olivat myös loistavat. Kummisedän ohelmma Ilmestyskirja. Nyt nousee omalla listallani Francis Ford Coppolan parhaaksi leffaksi. Redux-versiota en edes näin loistavan alkuperäisteoksen jälkeen edes välttämättä haluakaan nähdä. Vahva suositus kaikille sotaleffojen ystäville.

David Lynch: Twin Peaks - tuli kulje kanssani (1992):

Twin Peaksin leffaversio ei oikeastaan tarjoa mitään uutta jo tv-sarjan nähneille, sillä kaikki leffassa kerrotut tapahtumat paljastetaan jo sarjan aikana. Lara Flynn Boylen vaihtaminen toiseen näyttelijään oli mielestäni huono ratkaisu. Plussaa kuitenkin siitä että suurin osa tv-sarjasta tutuista näyttelijöistä on kuitenkin mukana. Tunnelmakaan ei missään vaiheessa nouse tv-sarjan tasolle, mutta Lynch hoitaa silti ohjauksen tuttuun tyyliinsä moitteettomasti ja visuaalisesti elokuva on myös upea. Spoilereilta välttyäkseen kannattaa ensin katsoa alkuperäinen sarja kokonaisuudessaan ja vastan sen jälkeen tämä leffaversio.

Taneli Mustonen: Luokkakokous 2 - Polttarit (2016):

Pienoinen pettymys oli hauskan tämä hauskan ensimmäisen luokkakokouksen jatko-osa. Leffa tarjoaa vain muutaman hauskan kohtauksen, mutta ne parhaat naurut ainakin itse sain vasta leffan lopputekstien yhteydessä pyörinyt kooste pilalle menneistä otoksista. Pääosakolmikko teki ihan hyvät suoritukset ja sivuosissa oli myös hyviä tyyppejä, kuten Pirkka-Pekka Petelius, Eeva Litmanen ja Markku Huhtamo. Alapäähuumori kukkii ensimmäisen osan tapaan, mutta tällä kertaa se vain ei yksinkertaisesti jaksa hirveästi naurattaa.

Jonathan Demme: Uhrilampaat (1991):

Pitkästä aikaa tuli tämä klassikko katsottua ja lähes kaiken olinkin jo ehtinyt unohtaa. Anthony Hopkins tekee loistavan suorituksen karmivana Hannibal Lecterinä ja Jodie Foster FBI-agentti Clarice Starlingina on myös hyvä. Ted Levine sen sijaan oli aika tylsän oloinen Buffalo Billin roolissa. Tunnelma oli paikoin piinaavan jännittävä, mutta mahtui mukaan myös muutamia tylsempiäkin hetkiä. Loppu oli hienosti toteutettu. R.I.P. Jonathan Demme 1944 - 2017.

Steven Spielberg: Schindlerin lista (1993):

Ehdottomasti kaikkien Oscar-palkintojensa arvoinen teos. Nousee jopa omalla listallani Spielbergin parhaaksi elokuvaksi. Pysäyttävä ja ajatuksia herättävä teos, jossa Liam Neeson tekee hienon suorituksen Oskar Schindlerina. Leffa sisältää myös muutamia aika rajujakin kohtauksia, mutta sellaistahan se natsien touhu tuohon aikaan on ollutkin. Spielberg on onnistunut luomaan leffaan upean ja koskettavan tunnelman, jonka kruunaavat John Williamsin mestarilliset musiikit. Mustavalkoisuus sopii leffaan hienosti ja se myös tuo mukaan upeaa dokumentinomaista tunnelmaa. Schindlerin lista on elokuva joka kaikkien vähääkään historiasta kiinnostuneiden tulisi nähdä.

Oliver Stone: Platoon - nuoret sotilaat (1986):

Ilmestyskirja. Nyt. -leffan ohella yksi parhaista Vietnam-elokuvista. Plussaa siitä, että sota esitetään leffassa todella realistisena ilman mitään turhia sankariramboiluja. Tarina on siinä mielessä erittäin melenkiintoinen, että se perustuu osittain ohjaaja Stonen omiin Vietnam-kokemuksiin. Näyttelijät tekivät hyvät suoritukset ja ohjauskin on kaikin puolin onnistunut.

David Lynch: Villi sydän (1990):

Viihdyttävä ja raju road movie. Vaikka en Nicolas Cagesta niin hirveästi tykkääkään, niin tässä leffassa herra tekee ihan siedettävän roolisuorituksen. Parhaan suorituksen tekee kuitenkin aina loistava Willem Dafoe. Tarina on hieman omituinen kuten Lynchin tyyliin kuuluu, mutta ihan hyvin herra on silti leffan saanut toteutettua. Myös Twin Peaksista tutun Angelo Badlamentin musiikki kuulosti upealta. Ei edusta parasta Lynchiä, mutta ei tämä missään nimessä mikään huonokaan ole.

TatiTeThird
Käyttäjä
174 viestiä

27.05.17 klo 18:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tästä nyt on jo melkein viikko aikaa, ja välissä on tullut katsottuja muita leffoja, mutta sain veljeni kanssa viimein katsottua joululahjaksi saamani, seitsemäntuntisen Sátántangó-elokuvan. Leffa oli kiinnostanut toki poikkeuksellisen pitkän kestonsa, mutta myös Unkarin ylpeyden, ohjaaja Bela Tarrin takia. Tokaisin ennen katselu-urakan aloittamista, että pituutensa puolesta on vähän sama kuin katsoisi Breaking Badin ensimmäisen kauden (seitsemän jaksoa, kaikki melkein tunnin pituisia) yhdessä päivässä. Vertaus on kuitenkin huono, sillä Satantango ei voisi vähempää muistuttaa tv-sarjaa. Kyseessä on yksi hidastempoisimmista näkemistäni elokuvista - ellei jopa hidastempoisin. IMDb:n mukaan Satantangon yhden oton keskiarvopituus on 145,7 sekuntia ja pisin otto on peräti kymmenen minuuttia ja 14 sekuntia. Vertailun vuoksi ja hauskana knoppitietona kerrottakoon, että Medusan iskun yhden oton keskiarvopituus on 1,9 sekuntia.

Ilman taukoja emme teosta uskaltaneet ahmia. Omistamani dvd-paketti sisältää kolme levyä, joten kolmessa erässä me leffan myös katsoimme. Ensimmäisen jälkeen pidimme noin tunnin tauon, joka meni tehdessä ja syödessä ruokaa. Toinen dvd puolestaan loppui juuri sopivasti ennen Suomi-Venäjä -pronssiottelun alkua, joten toinen tauko meni lätkää katsoessa. Lopetin kuitenkin matsin katsomisen Venäjän johtaessa 4-0, jolloin laitoimme viimeisen levyn blu-ray-soittimeen. Aloitimme leffan katsomisen muistaakseni varttia yli 12 ja saimme sen katsottua iltayhdeksältä. Koko päivähän siinä siis meni, mutta minulla ei ainakaan ole valittamista. Ei todellakaan.

Seitsemäntuntinen järkäle oli huikea kokemus, vaikka yhteen putkeen katsominen olisi voinut tuottaa vaikeuksia sen hidastempoisuuden vuoksi. Väittäisin, että jokaisen elokuvaharrastajan tulisi nähdä tämä taideteos vähintään kerran elämässään. Helppo elokuva ei ole, eikä se minullekaan avautunut läheskään kunnolla nyt ensimmäisellä kerralla, mutta tunnelmaltaan ja ohjaukseltaan se oli elämys jo nyt. Vahva suositus.

Juki
Käyttäjä
1455 viestiä

01.06.17 klo 10:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä tulevat toukokuussa katsotut leffat:

Richard Donner: Arkajalat (1985):

Aikuiseen makuun ehkä hieman liian lapsellinen. Itse näin tämän vasta 32 vuotta valmistumisensa jälkeen ensimmäisen kerran ja ihan ok -tasoinen seikkailu oli. Ehkä olisin pitänyt tästä enemmän jos olisin katsonut tämän ensimmäisen kerran jo lapsena yli 20 vuotta sitten. Leffan juoni vaikutti mielenkiintoiselta ja lavastuskin oli hieno, mutta itse leffa ei oikein onnistunut vakuuttamaan vaikka tekijöinä olivatkin sellaiset mestarit kuten Steven Spielberg, Richard Donner ja Chris Columbus. Hahmoista typerin oli se omituisen näköinen Köntys. Leffa uppoaa ehkä parhaiten noin 10-11-vuotiaisiin merirosvoleikeistä innostuneisiin poikiin.

Martin Brest: Beverly Hills kyttä (1984):

Paras näkemäni Eddie Murphyn elokuva. Leffasta löytyy sopivasti huumoria ja toimintaa eikä tylsiä hetkiä pahemmin tullut vastaan. Myrphy tekee hyvän roolin Axel Foleyna ja myös Judge Reinhold, John Ashton ja Ronny Cox ovat hyviä rooleissaan. Leffan tunnusmusiikki on myös klassikko. Itse leffa sen sijaan ei mikään klassikko oli, mutta yksi 1980-luvun parhaista toimintakomedioista kuitenkin.

Ere Kokkonen: Uuno Turhapuron aviokriisi (1981):

Uuno Turhapuro pääsee hämmästyttävän hajuaistinsa ansiosta poliisin koirakouluun oppilaaksi. Samaan aikaan hänen appiukkonsa, vuorineuvos Tuura on nimitetty valtakunnan neuvottelijaksi, joten eihän se sovi, että hänen vävynsä on koirakolussa oppilaana. Tuura päättää tehdä lopun myös Uunon avioliitosta. Jostain syystä tämä ensimmäinen väreissä kuvattu Turhapuro-elokuva ei katsojien yllätykseksi ilmestynytkään heti vuoden 1978 Uuno-elokuvaa seuraavana vuonna, vaan vasta kolmen vuoden kuluttua. Hauskimmat kohtaukset leffassa ovat Härski Hartikaisen yritykset saada pienennettyä palkkaansa ja Uunon puhelu Härskin esittämälle varatuomarille. Myös Pentti Siimes rakastaja Nylkysenä on enemmän kuin loistava. Tylsimmät hetket leffassa tarjoaa sen sijaan Uunon koirakoulukohellus. Myös Uunon ruokailukohtaus on klassikko!

E.L. Kantz: Small Crimes - Pikkurikoksia (2017):

Pettymys. Juoni vaikutti mielenkiintoiselta, mutta toteutus ei ole onnistunut niin hyvin kuin odotin. Näyttelijät eivät tee mitään huippusuorituksia, vaikka heidän joukossaan ovatkin sellaiset nimet kuin Gary Cole ja Robert Forster. Tylsä leffa, jonka pariin tuskin tulen enää palaamaan. Leffa on tehty Netflix-suoratoistopalveluun.

Quentin Tarantino: Kill Bill: Vol. 1 (2003)

Pitkästä aikaa tuli tämäkin mestariteos jälleen katsottua. Ensimmäisen kerran näin tämän jo ensi-illassa leffateatterissa vuonna 2003. Erittäin raaka ja verinen kostotarina, jossa Uma Thurman tekee yhden uransa parhaista suorituksista kostonhaluisena morsiamena. Tunnelma on hieno ja musiikit loistavia. Pieni miinus tulee siitä, että morsian muka tiesi heti herättyään olleensa koomassa neljä vuotta. Tästä huolimatta Kill Bill: Volume 1 on yksi Tarantinon parhaista leffoista!

Quentin Tarantino: Kill Bill: Vol. 2 (2004)

Hyvä jatko-osa, vaikka ei ensimmäiselle osalle pärjääkään. Uma Thurman jatkaa vakuuttavaa työtään ja myös Michael Madsen, Daryl Hannah ja David Carradine tekevät hyvät suoritukset. Vaikka toimintaa ei olekaan yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa, niin ei se himmennä leffan hohtoa. Loppu tosin oli pienoinen pettymys ja se vähentää yhden pisteen. Musiikit ovat ykkösosan tapaan loistavia ja leffa on myös visuaalisesta upeaa katsottavaa.

Inna Evlannikova, Svyatoslav Ushakov: Space Dogs (2010):

Mielenkiintoinen ja hauskasti toteutettu leffa. Koirahahmoista oli tehty hauskan näköisiä suurine kuonoineen. Suomalainen dubbaus on myös onnistunut hyvin ja koirien jutut ovat paikoin aika hauskoja. Leffasta tekee entistä mielenkiintoisemman se, että juoni perustuu osittain tositapahtumiin. Eli kertoo tarinan ensimmäisistä avaruuslennolle osallistuvista eläimistä jotka palasivat elävinä takaisin maan pinnalle. Pieni miinus leffalle kuitenkin tulee siitä, että eläimistä oli tehty hieman liian ihmismäisiä. Koulutus- ja avaruusjaksot olivat parasta antia leffassa. Vaikka tämä on ensisijaisesti lapsille suunnattu, niin varmasti myös aikuiset viihtyvät leffan parissa. Plussaa lopputekstien aikana nähtävästä historiallisesta videomateriaalista.

John Huston: Maltan haukka (1941):

Loistava vanhan ajan rikosleffa ja samalla myös paras kaikista näkemistäni Bogartin leffoista. Voittaa jopa ylistetyn Casablancan. Mukava oli nähdä myös Peter Lorre jällee kehissä. Tarina on sopivan jännittävä ja kaikki näyttelijät suorituvat rooleistaan todella hyvin. Myös ohjaus on taattu John Huston -laatua. Kyllä sitä vain ennen vanhan osattiin tehdä hyviä rikosleffoja.

Aleksander Khramtsov, Inna Evlannikova, Mike Disa, Vadim Sotskov: Space Dogs 2: Kuumatka (2014):

Pienoinen pettymys upean ykkösosan jälkeen. Vaikka tästäkin leffasta niitä hauskoja kohtauksia löytyy ja hahmotkin olivat edelleen ykkösosan tapaan hauskasti toteutettu, ei tämä pärjää ykkösosalle. Suomalainen ääninäyttely oli jälleen hauskaa kuultavaa. Leffan tarina oli myös mielenkiintoinen, mutta toteutus ja tunnelma eivät vain tällä kertaa olleet yhtä lennokkaita ja hauskoja kuin ensimmäisessä elokuvassa

Visa Mäkinen: Mitäs me sankarit (1980):

No eipä hirveästi naurattanut tämä pätkä vaikka käsikirjoitusvastuussa onkin legendaarinen Kivikasvo-mies, ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Ismo Sajakorpi. Enemmänkin sellaita väkinäistä mukahauskaa ja myötähäpeääkin aiheuttavaa kohellusta. Näyttelijätkään eivät mitään huippusuorituksia tee vaikka heidän joukossaan onkin sellaisia legendoja kuin Tenho Saurén, Kauko Helovirta ja Leo Lastumäki. Pari kertaa taisi tulla naurahdettua leffan aikana. Tenho Saurén oli leffan paras tyyppi, vaikka ei hänkään mitään erityisen hauskaa suoritusta tee.

Visa Mäkinen: Pekka Puupää poliisina (1986):

Pekka Puupää koheltaa poliisina ja ryhtyy yhdessä naapurinsa Pukkilan kanssa selvittämään kuuluisan Bogart Co. -yhtyeen laulajan ja tämän sihteerin outoa kidnappaustapausta. Muutama hauska juttu on mukana, mutta kokonaisuutena tämä on aika ankea ja myös melko kankea tekele. Ei tee kunniaa alkuperäisille Puupäille. Kirjoittamani pidemmän arvostelun voi lukea täältä: http://www.leffatykki.com...va/pekka-puupaa-poliisina

Quentin Tarantino: Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (1994):

Vaikka Tarantino on tämän leffan jälkeen tehnyt toinen toistaan hienompia leffoja, niin itse pidän tätä leffaa edelleen herran parhaana. Dialogi on nokkelaa ja paikoin myös aika hauskaa. Pääosissa loistavat Samuel L. Jackson, John Travolta, Uma Thurman, Ving Rhames ja Bruce Willis. Kohtauksista legendaarisin on Mia Wallacen ja Vincent Vegan tanssikilpailu. Ohjaus on myös taattua Tarantinoa ja musiikit ovat jälleen huippuluokkaa. Vaikka leffalla on kestoa yli 2 ja ½ tuntia, niin tylsiä hetkiä ei missään vaiheessa vastaan tullut. Leffa palkittiin Cannesin elokuvajuhlien parhaana ja voittipa se myös parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnonkin.

Visa Mäkinen: Vapaa duunari Ville-Kalle (1984):

Eipä hirveästi naurattanut. Irwinin rooli oli mielestäni aivan turha. Herra pyörähti kuvissa vain parissa lyhyessä kohtauksessa. Myös imitaattori Heikki Helakorven rooli oli aivan turha ja todella typerä ja se Uuno Turhapuron oloinen ja näköinen mieskin oli aivan turhaan mukana. Matti Ruohola tekee leffan hauskimman roolin ja myös Allu Tuppurainen Ville-Kallena on hauska. Ei tämä nyt ihan surkea ole, mutta ei paljon nauruhermojakaan kutkuttanut.

Visa Mäkinen: Pi pi pil... pilleri (1982):

Hirveää sekoilua ja kohellusta koko "leffa". Ylinäyttelemistä oli enemmän kuin tarpeeksi, eikä juonikaan ole mitenkään ihmeellinen. Ohjauksen ja käsikirjoituksen Mäkinen teki jostain syystä salanimellä Frank Siponen. Pari hauskaa sutkausta Allu Tuppuraisen hahmolle oli sentään kirjoitettu, mutta se ei riitä pelastamaan tätä pökkelöä. Todella ankea ja yksi huonoimmista koskaan näkemistäni elokuvista. Katso tämä jos haluat pilata päiväsi (tai iltasi). Muille en suosittele. Ihmettelen itsekin miksi tämän erehdyin katsomaan.

Visa Mäkinen: Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti (1985):

Viimeinen Suomen Filmiteollisuuden tuottama Puupää-leffa tehtiin vuonna 1960, sitten koitti 15 vuoden hiljaiselo. Vuonna 1984 porilainen itseoppinut elokuvamies Visa Mäkinen osti Puupää-oikeudet tuottaja T.J. Särkän kuolinpesältä ja vuonna 1985 näki päivänvalon ensimmäinen uusi Puupää-elokuva. No, eipä oikein jaksanut innostaa. Aikalaiskriitikotkin tyrmäsivät tekeleen täysin, mutta silti Mäkinen palasi Puupäiden pariin vielä yhden leffan ja yhden tv-sarjan ajaksi. Leffan juoni on todella typerä ja omituinen: Pekan Pimpinella-täti Amerikassa on kuollut ja Pekka saa hänen kahdeksan miljoonan markan perintönsä vain siinä tapauksessa että onnistuu viikossa tuhlaamaan miljoona markkaa huvituksiin. Näyttelijät eivät vakuuttaneet. Mauri Kuosmanen Pekkana tuntui olevan hieman väsähtäneen oloinen ja Jaakko Kallio oli myös aika mitäänsanomaton Pätkä eikä Kristiina Elsteläkään Justiinana onnistu samaan lennokkuuteen kuin legendaarinen Siiri Angerkoski aikoinaan. Suurin miinus tulee kuitenkin siitä, että legendaarisesta talonmies Pikkaraisesta oli tehty kummallisen homomainen hahmo typerine lakkeineen. Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti on Mäkisen leffoista ainut jota ei ole toistaiseksi tv:ssä esitetty.

Visa Mäkinen: Likainen puolitusina (1982):

Paras näkemäni Mäkisen leffa tähän mennessä. Jenkkileffasta nimensä mukaillut farssi kertoo siis kertausharjoituksiin myöhässä saapuvasta porukasta sekä heidän johtajastaan Kyllijoesta, tuttujen kesken "Kylli-setä". Mukana heiluu myös vihainen majuri (Kauko Helovirta) sekä amerikkalaisen filmiryhmän suomalaisjäsen (Ville-Veikko Salminen). Amerikkalainen filmiryhmä on tulossa Suomeen kuvaamaan elokuvaa ja heidän elokuvaa varten tilaamansa jalkapallon näköiseksi naamioitu pommi on kadonnut. Allu Tuppuraisen, Matti Ruoholan, Ilmari Saarelaisen, Visa Mäkisen ja Tauno Karvosen muodostama viisikko saa tehtäväkseen lähteä etsimään pommia. Luvassa on siis seikoilua enemmän kuin tarpeeksi ja nyt jopa paikoin ihan hauskaakin sellaista.

Käsikirjoitus on tällä kertaa hieman muita Mäkisen leffoja parempi ja eheämpi, sillä onhan sitä ollut Mäkisen lisäksi laatimassa Tankki täyteen ja Reinikainen -sarjoista tuttu käsikirjoittaja Jussi Tuominen. Mäkinen ja Tuominen kirjoittivat elokuvan salanimellä Hannu Ojutniemi. Leffa menestyi varsin hyvin leffateattereissa ja keräsi kaikkiaan mukavat 80 000 katsojaa.

Nosfecoff
Käyttäjä
738 viestiä

02.06.17 klo 23:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katselinpa muutama päivä sitten Areenasta Sensuelan, maamme kiehtovimpiin sontaklassikoihin lukeutuvan Tulion teoksen. Traumaattisesta ensikerrasta olikin vierähtänyt jo kuusi vuotta. Silloin näkemäni versio oli vieläpä hieman lyhennetty, enkä ole varma, näinkö silloin edes upeaa alkukohtausta. "Upeaa".
Sinä, joka tämän luet, tee elämällesi palvelus ja katso Sensuela. Jokaisen elokuvaharrastajan tulisi nähdä se. Elokuvan kunniaksi otin siitä myös uuden profiilikuvani, jossa esiintyy "saksalainen sotilas" Hans, jolla on naamataulussa kolme kiloa meikkiä. Hans myös puhuu elokuvan alkupäässä todella hulvatonta suomen ja saksan sekoitusta.
Ich kann olla rakastamatta tätä elokuvaa nicht!


Spoileri: näytä

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

11.06.17 klo 13:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ostin tossa hiljattain kirpputorilta euron huokeaan hintaan elokuvan Suck. Kansissa olleet rokkenroll-starojen nimet kuten Iggy Pop, Henry Rollins ja Alice Cooper houkutteli nappaan tän talteen. Ja täytyy sanoa, että onneks nappasin. Leffahan on siis genreltään kauhukomedia, ja aiheena vampyyrit, jonka nyt voi tuosta nimestäkin päätellä. Suck viittaa joko vampyyreihin, tai sitten johkin ihan muuhun lajiin, jossa tuskin näitä nimiä nähtäis. Tarinan keskiössä on rokkibändi, jolla ei oikein luista, kunnes sitten bändin ainoa naisjäsen, basisti, muuttuu vampyyriksi. Sen jälkeen alkaa keikkapaikat täyttyä, mutta matkaan tulee myös kaikennäköstä mutkaa, kuten päätellä saattaa jos yks porukasta on verenimijä. Näinhän se oikeestikkin menee. Ei juonesta kuitenkaan sen enempää. Se mikä tässä leffassa jyrää on sen visuaalisuus ja musiikki. Rouheeta rokkia tulee ihan kivasti, etenkin Burning Bridesin Flesh and Bone päräytti meikäläisen aivoja. En ollu kyseisestä bändistä ikinä kuullukkaan, nyt onneks olen. Todella hyvää renkutusta. Visuaalisesta puolesta sanottakoon, että Suck pelaa todella hyvin erilaisten valaistusten ja värien kanssa. Tribuutteja muiden kauhuleffojen suuntaan myös löytyy. Olin tulla housuuni kun keikkarundilla tapahtuvat siirtymiset kylästä toiseen oli toteutettu stop-motionilla, taustalla punaisella taivaalla möllöttävät vampyyrin silmät. Siis perkele miten nerokasta. Niin ja keikka-autona ruumisauto!

Hyvä pätkä kaikille vampyyreista diggaileville. Parasta tän tyylin filmiä sitten Fright Nightin jälkeen.

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

02.07.17 klo 11:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä jokinaika sitten tuli kirpputorilla vastaan tupladvd, jonka teemana selvästi oli vuorikiipeily. Leffat kyseisessä paketissa on nimittäin Vertical Limit ja Suomen oman pojan, eli Renny Harlinin, ohjaama Cliffhanger. Eilen illalla katseluun valikoitu juurikin tuo Rennyn vuoristoseikkailu. Halusin jotain mitä katsellessa ei tarvi aivojaan vaivata, ja tää oli valintana just oikea. Oon Cliffhangerin nähnyt joskus penskana, mulla oli jopa juliste huoneeni seinällä, jonka kuvassa Syltty roikkuu kielekkeellä. Leffahan kertoo muutamasta rescuetiimin jäsenestä, jotka lähtee vuorille hätäkutsun perässä, toki vaan huomatakseen, että vastassa on liuta kovanluokan rikollisia. Rikollisten pääjehuna on muuten aina yhtä loistava John Lithgow. Hyvien heebojen puolella nähdään Stallone, Michael Rooker ja Janine Turner. Cliffhangeria katsellessani tuli kyllä aavistuksen tuttu tunne, ja elokuva toikin teemoiltaan sitten sellasia leffoja mieleen kun Die Hard ja Syvä joki. Tiukkaa selviytymistä luonnon kanssa, ja taistelu rikollisia vastaan. Vähän kuin Die Hard vuoristossa. Silti mitään suoranaista apinointia tää leffa ei ole. Renny osas tuohon aikaan tehdä älyttömän viihdyttävää toimintaelokuvaa. Onhan miehellä 2000-luvun puolellakin on tullu ihan hyvääkin pätkää, mutta kyllähän se kultakausi oli juurikin ysärillä.

Cliffhanger on kliseinen, mutta kuitenkin varsin raikas tuulahdus vuoristoilmaa tän genren filmeihin. On kestänyt aikaa erittäin hyvin, helppo napata hyllystä ja katsoa. Ei tarvi niitä hoksottimiakaan ylikuumentaa.

Katmand0r
Käyttäjä
144 viestiä

08.07.17 klo 16:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Juhannuksen tienoilla tuli veljen kanssa katsottua oikeastaan ihan sattumalta neljän tieteisleffan putki. Tämä ei ollut mitenkään suunniteltua ja leffat edustavat kyllä hyvin laveasti tieteisgenren eri tyyppejä.

Lobster

Putken avasi hykerryttävän kummallinen Lobster. Siinä kuvataan maailmaa, jossa sinkut joutuvat omituiseen hotelliin, jossa heidän tulee löytää itselleen pari 45 päivässä. Jos siinä ei onnistu, joutuu metsään. Päiviä voi saada lisää metsästämällä metsään joutuneita, jotka kiinni jäädessään muutetaan eläimiksi.

Etenkin alkupuolella elokuvan vinksahtanut tunnelma ja lakoninen satiiri riemastuttavat. Loppupuolella vinksahtuneisuutta vähennetään, eikä elokuva toimi yhtä hyvin, sillä itse hahmot jäävät varsin mielenkiinnottomiksi samalla, kun kaiken outouden ja allegorian muodostama solmu aivoihin tekee minkään ymmärtämisestä turhankin haastavaa. Toki jälkeenpäin tästäkin saa vaikka mitä tulkintoja. Esimerkiksi tässä havainnollistettiin mielenkiintoisella tavalla sitä, että polittiisten puolueiden tai vastaavien ryhmittymien suurimpana erona on yleensä lopulta vastakkainasettelu toisiaan kohtaan varsinaisten ideologisten paremmuusjärestysten sijasta. Toisaalta elokuvan maailmassa oleva tarve sille, että parit jakavat jonkun tietyn erityispiirteen vaikka väkisin, voi olla satiirinen allegoria sukupuolitautien jakamiselle. Mutta eipä tämä ehkä niin kiinnostava tapaus ollut että varsinaisesti suosittelisin, vaikka ainutlaatuinen tapaus onkin kyseessä.

Star Wars: The Force Awakens

Heittämällä huonoin Star Wars -elokuva joka rumasti haistattaa paskat kaikelle sille, mikä ennen on ollut kaukaisessa galaksissa pyhää. Käsikirjoitus nyt on aivan luokattoman typerä - siis siltä osin kun se ei ole kopioitu Uudesta toivosta. Esimerkkejä: päähenkilökaksikko löytää keskeltä autiomaalla sijaitsevaa kaupunkia Millenium Falconin, jolla lähtevät pakoon stormtroopereita; lähes välittömästi tämän jälkeen Han Solo löytää Millenium Falconin, jota on etsinyt vuosia; kuka vaan joka valomiekkaan koskee pystyy näköjään taistelemaan sillä kuin jedi ja haastamaan jopa sithin oppipojan. Etenkin se, miten nopeasti leffan uusi jedikokelas oppii käyttämään voimaa on aivan tyrmistyttävää. Star Warsin maagisuus kumpuaa itämaisista elokuvista ja mytologiasta ammentavasta filosofiasta, johon kuuluu olennaisena osana voimaan kouluttaminen ja opettajan ja oppijan suhde. Antamalla uudelle päähenkilölle kyvyn käyttää voimaa heti, annetaan selkeän arvolatautunut signaali individualismin ja jopa vahvaa yksilöä ihannoivan, jos ei nyt fasismin niin ainakin patriotismin puolesta. Puoli tähteä plussaa siitä, että jotkut yksittäiset kohtaukset tuntuivat Star Warsilta, mutta siitä huolimatta en suosittele kenellekään.

Soylent Green

Soylent Green sijoittuu vuoteen 2019 tai jotain sinne päin. Maailma on pahasti saastunut ja rahvas joutuu elämään pääasiassa synteettisesti tuotetulla muonalla aidon ruoan ollessa luksusta ja rikkaiden statussymboli. Juoni keskittyy Charlton Hestonin näyttelemään renttuun poliisiin ja erään rikkaan eliitin jäsenen murhaan.

Vaikka elokuvan maalaama tulevaisuuskuva ei sinänsä vastaa nykypäivää, on se silti erittäin koherentti ja omalla tavallaan uskottava. Luokkaerot ovat kasvaneet, mikä on kasvattanut levottomuuksia, korruptiota ja sovinismia. Hestonin poliisihahmo ei ole itsekään puhdas pulmunen, mutta hänet kuvataan silti hyvin sympaattisessa valossa, yhtenä yhteiskunnan uhreista mutta silti itsenäisenä ja ammattinsa vuoksi muita pystyvämpänä toimijana, joka pääsee lopulta lähelle koko systeemiä ylläpitävää hirvittävää salaisuutta.

Soylent Green on erittäin viihdyttävä ja tunnelmaltaan onnistunut elokuva, jota mielellään suostittelee kenelle tahansa. Hestonin karisma yhdistettynä elokuvan visuaaliseen rosoisuuteen toimii myös erinomaisesti.

E: Source Code

Neljäntenä leffana tuli katsottua Jake Gyllenhaalin tähdittämä Source Code. Kyseessä on puoliksi filosofinen ja puoliksi melko pöhkö scifileffa, jossa päähenkilö on jonkinlaisessa simulaatiossa, jossa joutuu jonkun supermodernin tietokoneohjelman avulla aiemmin samana päivänä pommi-iskun kohteeksi joutuneeseen junaan. Siellä hänen tehtävänsä on räjähtää uudelleen niin kauan, kunnes hän keksii pommin räjäyttäjän. Simulaatioiden välissä hän hämmästelee, miten on joutunut sinne, sillä omasn käsityksensä mukaan hänen kuuluisi olla Afganistanissa palvelemassa.

Leffa on jonkinlainen Nolan-pastissi, joka on yllättävänkin harvinainen suuntaus huomioon ottaen Nolanin vaikutuksen moderniin valtavirtaelokuvaan. Vaikka Source Coden juoni meneekin uskottavuuden osalta pahemman kerran yli, on ohjaus erittäin taitavaa ja asetelma varsin kiinnostava. Onnellista loppua voisi pitää ärsyttävän sovinnaisena, mutta jotenkin siitä kumpuava elämänvoima vaan tuntuu niin hyvältä, että leffasta jää hyvä fiilis. Suosittelen!

Voisi kai vielä mainita, että muutama päivä myöhemmin tulin, aika pitkälti Nosfecoffin suosituksesta, katsoneeksi Sensuelan. Jos äkkiväärä yhdistelmä täyttä B-luokan huttua yhdistettynä todella näyttäviin yksittäisiin kohtauksiin kiinnostaa (ja vaikkei kiinnostaisi) niin suosittelen ehdottomasti!

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

11.07.17 klo 15:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ei helvetti, kattelin eilen Alexandre Ajan (Haute tension, Hills have eyes-remake) ohjaaman remaken Joe Danten eläinkauhuleffasta Piranha. Tällä kertaa nimi oli Piranha 3D, sillä leffahan on kolmedeeks alunperin tehty. Lähin kattoon tätä sillä mielialalla, että tää on ihan täyttä ripulia alusta loppuun. Olin väärässä! Tää oli ihan älyttömän viihdyttävää ripulia! Niminäyttelijöitä löytyy alussa heti kalastajana aiheeseen sopivasti Richard Dreyfuss. Leffassa on myös Doc Brownina tunnettu Christopher Lloyd. On Ving Rhamesia, Eli Rothia ja muita tuttuja naamoja. Leffan juonihan on niinkin typerä, että järvenpohjaan tulee halkeema, josta pulppuaa muinaista lajia olevia pirajoija. Samaanaikaan on tietysti rannalla spring break täysillä käynnissä. Joo no juoni ei omapäräisyydellään juuri hehku, mutta se korvataan älyttömällä määrällä exploitaatiohupia. Tissejä, verta, paskaa huumoria, pirusti irtoraajoja ja muuta suolenpätkäsalaattia piraijoille.

Piranha osuu täysillä kategoriaan "niin huono, että se on hyvä". Sopii hyvin nautittavaks vaikka kaveriporukalla ja muutamat keppanat nauttien. (mitä enemmän kaljaa, sen helpompi katsoa)

Viihdearvosta antaisin neljä viidestä, mutta kun varsinaisen gorefestin ja mättämisen alkua on leffassa jahkailtu vähän turhankin pitkään, lävähtää piraijoille

PS. Älkää heittäkö kaljapulloja järveen. Ettei verenhimoiset piraijat vapaudu ympäristöön.

William Wernus Film
Käyttäjä
101 viestiä

14.07.17 klo 00:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä vähän listaa viimeisimmistä katseluista. Ovat järjestyksessä ekana katsotusta viimeisimpään.

Kova kuin kivi (1969)
Ei tämä Coenien versiolle pärjää, mutta on siitä huolimatta ihan mukava western-tapaus. John Wayne ja Dennis Hopper tekevät hienot roolisuoritukset.

Bronson
Erittäin outo elokuva, jossa Tom Hardy tekee kenties parhaimman roolityönsä. Tarina on kerrottu erittäin absurdisti, symbolien kautta ja sairas maailma on myös äärimmäisen mielenkkiintoinen.

Donnie Darko
Nerokas elokuva, jota en vieläkään täysin pysty käsittämään. Monitasoinen, creepy, hauska ja pirun koskettava elokuva.

Spider-Man Homecoming
Marvel-leffoista uusin oli erinomainen comeback, vaikka negatiivisiakin asioita löytyy. Sisältää yhden parhaimmista Marvel-pahiksista ja hyvän Spider-Manin. Toiminta, huumori ja dialogi toimivat myös.

Ota kiinni jos saat
Spielbergin uran 3:ksi paras elokuva. Mahtavalla näyttelijäkaartilla varustettu kepeä, mutta tunteikas huijarielokuva on hauska, mutta toisaalta vaikuttava ja nerokas.

127 tuntia
Melkein yhteen paikkaan sijoittuva elokuva oli luotu niin mielenkiintoisesti, etten tylsistynyt, vaan päinvastoin se imaisi mukaan ja pystyin aistimaan päähenkilön tuskan. James Franco tekee elämänsä roolin ja kameratyöskentely hipoo taivaita.

Miller's Crossing
Coenien gangsterielokuva on erittäin viihdyttävä, mustalla huumorilla ja pysäyttävillä hetkillä kuorrutettu toimiva paketti- Loistavat näyttelijät.

Klo 15:10 lähtö Yumaan
Erinomainen western mahtavilla näyttelysuorituksilla ja mainiosti luodulla jännitteellä. Ainut miinus tulee loppupuolen epärealistisuudesta, sillä muuten kyseessä on yksi parhaimmista länkkäreistä.

Baby Driver
Pressissä katsottu 2017 vuoden tuore tapaus oli erittäin viihdyttävä toimintakomedia, joka oli täynnä loistavaa dialogia ja hyvää näyttelemistä. Lisäksi leffa oli myös koskettava ja sisälsi soundtrackin, joka oli täyttä rautaa.

The Machinist
Hitaasti, mutta mielenkiintoisesti etenevä nerokas trilleri, josta näkee kyllä täydellä keholla panostetun Balen roolisuorituksen.

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

22.07.17 klo 20:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jaahans, tässä krapulapäivän viihteeksi vilkuillu pari elokuvaa, ja varmaan pari vielä lisääkin tulee töllättyä. Näin isoo tason pudotusta ensimmäisen ja toisen osan välissä en oo varmasti pitkään aikaan nähnyt. Mulkoiltavana siis sellaiset kauhutrilleripätkät kun Joy Ride ja Joy Ride 2.

Ensimmäinen osa on valmistunut vuonna 2001 ja sitä tähdittää mm Steve Zahn ja edesmennyt hurjapäistäkin tuttu Paul Walker. Leffan juoni menee jotakuinkin siihen malliin, että näiden kahden edellämainittujen näyttelijöiden esittämät veljekset tekee pilaa rekkakuskille joka tunnetaan nimellä Rusty Nail (jumalauta miten karski nimi). Pilkankohteena hra. Ruosteinen ei oo se paras valinta. Äijähän lähtee sitten jahtaan näitä poikia ihan tosissaan, ja sitten mennäänkin tasasen tiiviissä tunnelmassa läpi elokuvan. Täytyy sanoo, että tää leffa oli todella piristävä yllätys mulle. Odotin jotain aivan köntsää tusinateinikauhua. Kyseessä kuitenkin oli kuin olikin tiukasti otteessaan pitävä, ja todella viihdyttävä ajomatka läpi komeiden aavikkomaisemien. Radiolla poikia piinaavaa Rusty Nailia muuten ääninäyttelee Ted Levine, ja ukko vetää ton rasvasen rekkaäijän roolin ihan nappiin. Ei melkein, vaan ihan täysin kohdilleen. Rustya ei näytetä elokuvassa kauhean paljon, mikä lisää tyypin kuumottavaa olemusta todella tehokkaasti. Iso musta rekka vaanimassa aina eri paikoissa luo melkosta jännitettä. Tulee paikoin todella paljon mieleen Spielbergin varhainen takaa-ajo trilleri Duel, jossa myöskin vinksahtanut rekkapena vainoaa ihmisiä.

Sitten toiseen osaan. Heti ensimmäisenä tulee se pahin virhe leffassa. Siinä kohtaa missä ensimmäisessä osassa päähenkilöt ovat ainakin suurinpiirtein samaistuttavia, on toisessa osassa jo muutaman minuutin kohdilla selvää, että jumalauta kun osaa olla rasittavaa sakkia. Päähenkilöt on aivan täyttä tykinruokaa, eikä itseäni ainakaan edes kiinnostanut heidän kohtalonsa. Tälläsissä leffoissa on äärimmäisen tärkeää jännityksen ja ylipäätään leffan kiinnostavuuden kannalta, että päähenkilöiden tosissaan toivoisi pysyvän hengissä. Joy Ride 2:ssa kuitenkin sitä toivoo pikemminkin, että Rusty Nail ostais rekan tilalle Lamborghinin ja sais nää urpot nopeemmin kiinni, joka puolestaan johtais leffan lyhyempään kestoon. Krapulaisen ihmisen keskittymiskyvyllä kun ensimmäinen osa liimas mut tähän sohvalleni täysin, tää toinen sai mut miettimään muuta tekemistä ja katselemaan kelloa. Joy Ride 2 on edeltäjäänsä nähden myös paikoittain todella halvan näköinen elokuva. Gore-efektit on pääosin kyllä ihan hyvin toteutettua, mutta kuvaus ontuu muuten monin paikoin. Noista efekteistä on muuten dvd:n extroissa n.8 minuuttinen video. Se on huomattavasti mielenkiintoisempi kun koko elokuva itsessään. Oli jopa suomitekstit. Harvemmin extroissa muuten on. Noh, oli tai ei, iloajelu 2 on ihan täyttä paskaa. Jollei toi omistamani kappale olis tollanen tuplaboksi, niin myyntiin lähtis hyvin haipakkaan. Ehkäpä jokukerta ostan ton pelkän ekan osan jos tulee vastaan, saa tän haisevan ripuliläjän pois hyllystä.

Tämän hetkisillä fiiliksillä lähtis tällästä palautetta.

Joy Ride
Joy Ride 2

Juki
Käyttäjä
1455 viestiä

01.08.17 klo 00:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

Koska kesäkuussa tuli katsottua vain neljä leffaa, niin listaanpa tällä kertaa sekä kesäkuun että myös heinäkuun katsotut elokuvat:

Visa Mäkinen: Kaikenlaisia karkulaisia (1981):

Visa Mäkisen toiseksi paras elokuva. Leo Lastumäki ja Pekka Autiovuori ovat leffan kantavat voimat ja Matti Mäntyläkin on ihan hauska. Tenho Saurén sen sijaan ei oikein sopinut siihen toimittajan rooliin. Leffa loppui hieman töksähtäen. Leffateattereissa tämä menestyi kohtalaisesti, saaden lähes 100 000 katsojaa ja ensimmäinen tv-esitys vuonna 1984 keräsi ruutujen ääreen huimat 742 000 katsojaa.

Pablo Larrain: Jackie (2016):

Yhdysvaltain 35. presidentin leskestä Jacqueline "Jackie" Kennedystä kertova mielenkiintoinen elämäkertaelokuva, jossa Natalie Portman tekee hyvän roolisuorituksen. Huomioitiinpa hänen suorituksensa myös Oscar-ehdokkuudella. Yhteensä elokuva huomioitiin kolmella ehdokkuudella. Portmanin ohella myös muut näyttelijät tekevät hyvät suoritukset. Jackie oli yksi tammikuussa 2017 edesmenneen näyttelijä John Hurtin viimeisistä elokuvista. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ohjata mm. Black Swan- ja Unelmien sielumessu -elokuvista tuttu Darren Aronofsky, mutta erinäisten syiden vuoksi hän vetäytyi projektista ja ainakin minulle ennestään tuntematon Pablo Larrain hoiti ohjauksen. Ja ihan hyvin hoitikin. Leffan alku oli hieman tylsän oloinen, mutta leffa onneksi parani huomattavasti loppua kohden. Jackie on yksi parhaista näkemistäni ulkomaisista elämäkertaleffoista. Ei kuitenkaan aivan täydellinen, mutta erittäin hyvä kuitenkin.

Valentin Vaala: Dynamiittityttö (1944):

Vaikka kyseessä on komedia, niin mikään erityisen hauska tämä ei onnistu olemaan. Dialogia on paikoin hieman töksähteleväistä ja ajalle tyypillisesti liiankin kirjakielimäistä. Eniten leffaa katsoessa ihmetytti sen aikoinaan saama ikäraja K-15. Tuo tuntuu nykyään jo tdella huvittavalta sillä itse en leffaa katsoessa havainnut siinä mitään lapsilta kiellettyä. Tarina ja tapahtumat etenvät varsin leppoisissa ja kepeissä merkeissä. Ohjaaja Vaala palkittiin elokuvan ohjauksesta Jussilla ja myös naispääosan esittäjä Lea Joutseno palkittiin niin ikään Jussilla. Ei parasta Vaalaa, mutta ihan viihdyttävä leffa kuitenkin.

Ivan Reitman: Lastentarhan kyttä (1990):

Lapsena tämä oli yksi suosikkileffoistani, mutta nyt 25 vuotta myöhemmin nähntynä ei tämä enää jaksanut ihan niin paljon innostaa. Leffa onnistuu muutamissa kohdissa olemaan ian hauska, mutta draamaa oli laitettu mukaan ehkä hieman liikaa. Schwarzeneggerin komedioista tämä on Identtisten kaksosten kanssa selkeästi kärkikastia. Richard Tyson tekee Arskan ohella hyvän suorituksen.

Timo Koivusalo: Kulkuri ja Joutsen (1999):

Edelleen lähes 20 vuotta ensi-iltansa jälkeen tämä on paras Koivusalon ohjaama elokuva. Itse aikoinani kävin tämän ensi-illassa leffateatterissa katsomassa ja tykästyin heti. Hieno tarina kahdesta suomalaisesta musiikin suurmiehestä ja 1950-lukulaisesta rillumarei-hengestä. Näyttelijävalinnat ovat osuneet nappiin ja ohjauskin on kaikinpuolin onnistunut. Muutamia pieniä asiavirheitä leffasta kyllä löytyi, mutta eivät ne kuitenkaan leffaa onnistuneet pilaamaan. Martti Suosalo loistaa verbaaliakrobaatti Reino Helismaana ja myös Tapio Liinoja Tapio Rautavaarana on hyvä. Martti Suosalo palkittiin roolistaan jopa Jussi-palkinnolla. Paras suomalainen elämäkertaleffa.

Visa Mäkinen: Pirtua, pirtua (1991):

Visa Mäkisen toistaiseksi viimeinen elokuva kertoo kieltolain aikaisista pirtutrokareista Suomessa. Kuva oli paikoin todella roskainen ja ääniraitakin oli osittain pahasti kohinainen, kaikkine risahduksineen ja napsahduksineen. Myös leffan värimaailma oli aika erikoinen. Ehkä väreillä oli yritetty tavoittaa kieltolain aikaista tunnelmaa.. Parhaan suorituksen tekee Matti Mäntylä gangsteripomo Shemeikkana. Muut näyttelijät eivät oikein säväyttäneet eikä leffan tunnelmakaan oikein mikään hirveän jännittävä onnistu olemaan. Myöhemmin paremmin elokuvaohjaajana tunnetuksi tullut Tuttu Juttu -mies Timo Koivusalo tekee näyttelijädebyyttinsä tylsänä Pekkomaisena pari typerää puujalkavitsiä kertovana pirtutrokarina. Ei tämä nyt aivan surkea tekele ole, mutta ei tässä pahemmin kehumistakaan ole. Pienellä hiomisella tästä olisi voitu saada aikaan paljon parempi kuin se nyt on. Leffa tuotti myös aikanaan suuret, yli miljoonan markan, tappiot, joka osaltaan johti siihen, että Visa Mäkinen lopetti elokuvien teon toistaiseksi.

Aleksi Mäkelä: Häjyt (1999):

Yksi parhaimmista suomalaisista elokuvista ja myös Aleksi Mäkelän paras elokuva. Samuli Edelmann, Juha Veijonen ja Teemu Lehtilä loistavat rooleissaan ja myös Kalevi Haapoja tekee loistavan suorituksen isoisä-Karhuna. Loistavat musiikit ja paikoin hauska dialogi kruunaavat koko komeuden.

Hannu Kahakorpi: Onnellinen mies (1979):

Näyttelijät Harri Tirkkosen johdolla tekevät kaikki hyvät suoritukset. Paikoin sai nauraa oikein vedet silmissä, mutta mahtui mukaan myös muutamia tylsempiäkin hetkiä. Vaikka tämä hauska pätkä onkin, niin ei tämä aivan Paasilinnan parhaimpia teoksia ole. Suosittelen kuitenkin kaikille Paasilinnan huumorista ja suomalaisesta komediasta pitäville. Tämä oli legendaarisen näyttelijä Toivo Mäkelän viimeinen elokuva.

Yrjö Norta, T.J. Särkkä: Helmikuun manifesti (1939):

Aivan liian mahtipontinen tekele. Ylinäyttelemistä löytyy todella paljon eikä kukaan näyttelijöistä tee mitään erityisen hyvää suoritusta. Mukana on kuitenkin muutama mielenkiintoinen kohtaus, kuten Bobrikovin murha, joka on myös kuvattu aidolla murhapaikalla. Hieman vähemmällä mahtipontisuudella tästä oli voitu saada paljon mielenkiintoisempi.

Valentin Vaala: Linnaisten vihreä kamari (1945):

Vaikka tämä yleensä mainitaan kauhuelokuvana, niin kyllä tässä enemmän oli draamaa kuin varsinaista kauhua. Muutamia kauhuelementtejä toki on mukana, mutta ei niin paljon että tätä ihan kauhuksi voisi kutsua. Näyttely oli paikoin hieman liiankin teatterimaista, kuten monessa muussakin tuon ajan suomalaisessa elokuvassa. Lavastus on upea ja huomioitiinpa se myös Jussi-palkinnolla. Kaikkiaan elokuva sai neljä Jussia (paras ohjaus (Vaala), paras lavastus (Roy), paras miespääosa (Rauli Tuomi) ja paras kuvaus (Eino Heino). Ei tämä silti aivan Vaalan parhaimmistoon yllä. Oli kuitenkin ilmestymisvuotensa katsotuin kotimainen elokuva.

Teuvo Tulio: Rikollinen nainen (1952):

Regina Linnanheimon kirjoittama tylsän oloinen melodraama naisesta joka menettää muistinsa ja päätyy vangiksi miehensä johtamaan vankilaan. Elokuva ei lukeudu ohjaajansa parhaimpiin vaan pikemminkin tämä on sieltä huonoimmasta päästä. Ajalleen tyypillistä ylinäyttelemistä oli havaittavissa paljon, varsinkin Linnanheimon kohdalla eikä kukaan näyttelijöistä tee mitään erityisen hyvää suoritusta. Myös elokuvan musiikki oli monessa kohdassa todella korostetun ylidramaattista ja jopa hieman häiritsevääkin. Tulio kuitenkin hoitaa ohjauksen tuttuun tyyliinsä mallikkaasti. Lopun autotakaa-ajo olisi ollut yksi leffan hienoimmista kohtauksista, mutta sekin on menty pilaamaan turhalla hidastuksella.

George Lucas: Svengijengi '62 (1973):

Ihan hieno nuorisokuvaus, mutta en kuitenkaan nostaisi tätä Lucasin parhaimpien joukkoon. Hienoja auto leffasta löytyi paljon ja myös musiikki oli täyttä rautaa. Kuitenkaan toteutus ei ole onnistunut aivan kuten ennakkoon odotin, vaan paikoin tämä oli aika tylsääkin seurattavaa. Eikä tämä oikein pahemmin jaksanut edes naurattaa vaikka komedia onkin. Olisi toiminut varmaan paremmin jos olisin elänyt nuoruuttani 1960-luvulla.

Steve Carver: Kuoleman joki (1989):

Toimintaa leffasta löytyi ihan kiitettävästi ja tarinakin oli mielenkiintoinen, mutta itse toteutus ei ole onnistunut aivan nappiin. Leffa alkaa mielenkiintoisesti, mutta varsinaisen toiminnan alkaessa leffa lässähtää eikä jaksa oikein enää innostaa. Michael Dudikoff pääosassa ei oikein säväyttänyt, mutta plussaa kuitenkin Donald Pleasencesta ja Robert Vauhgnista. Keskitasoa huonompi seikkailupätkä tällä kertaa.

Ville Salminen: Yks' tavallinen Virtanen (1959):

Todella tylsä ja mitäänsanomaton liian laulamisen täyttämä musiikkikomedia. Kukaan näyttelijöistä ei tee mitään erityisen mainittavaa suoritusta, vaikka mukana ovatkin mm. meikäläisen suosikkinäyttelijät Siiri Angerkoski ja Hannes Häyrinen. Martti Katajisto laulaa Eino Grönin äänellä. Yksi tähti nuoresta ja kauniista Pirkko Mannolasta. Mannola oli kuitenkin toisen levy-yhtiön palkkalistoilla, joten hän ei voinut laulaa leffassa Toivo Kärjen sävellyksiä. Tämä oli myös yksi Masa Niemen viimeisistä rooleista. Hänen roolihahmonsa nimi leffassa on Pätkänen (mukailtu Puupää-elokuvista).

Joku
Käyttäjä
1091 viestiä

04.08.17 klo 21:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joo-o, sainpas katsottua viimeisenkin Saw -sarjan leffan. Ostin blu-ray boksin jossa oli nää kaikki, halvalla kun sain. Täytyy kyllä sanoa, etten ollut sarjan fani aiemmin, enkä oo sitä nyt uudestaan kahlaamisen jälkeenkään. Suoraan sanoen koko sarja on kahden ensimmäisen osan jälkeen melkosen yhdentekevää sontaa. Siinä missä sarjan ensimmäinen osa on aidosti kekseliäs, toinen osakin vielä jossain määrin nokkela, on sarjan loput osat samaa toistoa. Elokuva toisensa jälkeen keksitään vaan entistä uskomattomampia ja typerämpiä juonenkäänteitä. Tuli paikoittain katsellessa joku television tusina-rikossarja mieleen. Ei helvetti. Ne ansatkin meni siitä alun oikeesti rujosta tyylistä ihan liiotelluks piipertämiseks. Väkee lakoo kun dominopalikoita ja ne ansat on ihan naurettavan nerokkaita. Kelju K. Kojootti sais ottaa Jigsawilta vähän oppia. Olis jääny noilla ajotuksilla maantiekiitäjä ekalla kiikkiin. Nojoo, goreahan näissä on, kuka sitten sitä samaa repimistä jaksaa elokuvasta toiseen katsella. Ite käännyn gorenälän yllättäessä Tom Savinin klassisiin efekteihin ja genren "kultasiin" kasarileffoihin. Sahat saa vastedes jäädä sikseen. Jostain kun ostais ton ekan blu-raylle niin vois loppuboksin myydä melkeenpä etiäppäin.

Hyvä muuten ettei James Wan jääny roikkuun näihin enemmissä määrin kuin tuottajana. Wanilla kuitenkin on taitoa tehdä ihan oikeesti hyviäkin elokuvia. Ite ainakin pidin miehen vigilantepätkä Death Sentencestä. Myös The Conjuring ja Dead Silence oli ihan piristäviä uusien kauhuleffojen saralla.

Saw
Saw II
Saw III
Saw IV
Saw V
Saw VI
Saw VII

Keskustelut