Viimeksi kuunneltuja levyjä

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Viimeksi kuunneltuja levyjä

Brutus
Käyttäjä
973 viestiä

14.09.17 klo 21:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

One and only. Jostain syystä viime aikoina tullut taas palattua tämän levyn pariin uudestaan ja uudetaan. Itselle tämä oli aikoinaan ensimmäisiä todella kurkoja kotimaisia hevikiekkoja Amorphiksen Tales from Thousand Lakesin ja parin Stratovariuksen ennen Timo Kotipeltoa tehdyn levyn kanssa. Tällä levyllähän bändi kokeili vaihtaa death metalista enemmän death'n'rollin suuntaan ja homma toimii oikeasti pirun hyvin.

Amok on omasta mielestä edelleen parhaita kotimaisia hevikiekkoja hands down. Henkilökohtaiset suosikkibiisit tältä taitaa vielä olla Forever Lost ja Nepenthe, kumpikin melkein bändiä parhaimmillaan. Ensimmäisessä on vielä se pahuksen hieno pitkin biisiä toistuva melodia, joka jää itsellä joka kerta mieleen soimaan pitkäksi aikaa. Sitten on Miikka Tenkulan hienot soolot ja kitaramelodiat, legendan mukaan mies tapasikin improvisoida suurimman osan kummastakin.

Harmittavasti Sentenced ei tämän jälkeen enää tehnyt samanlaisia kiekkoja vaan vaihtoi trendikkäämpään goottirockiin. Ei se lopputuotantokaan huonoa ole, mutta omasta mielestä Amok oli Sentecedin musiikillinen lakipiste, josta suunta oli vain alas..

Juki
Käyttäjä
1512 viestiä

07.03.18 klo 00:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kake Randelin: Kop kop kop (1983):

Kake Randelinin kolmas LP Kop kop kop vuodelta 1983 oli kuuntelun alla tällä kertaa. Levyltä löytyvät mm. hitit Avaa hakas, Kuin joutsenlaulu ja Rajaton rakkaus. Oikeastaan levyn kaikki laulut ovat pienimuotoisia hittejä, mutta nuo kolme ovat tältä levyltä ne jotka levyltä vielä tänäkin päivänä tunnetaan. Omat suosikkini levyltä noiden edellä mainittujen lisäksi ovat Silloin päivänsäteen näin, Et sinä tuomita saa ja Pärjään siellä vain. Levyä myytiin aikoinaan yli 50 000 kappaletta, eli silloisen timanttilevyn verran. Levyn avauskappale Avaa hakas valittiin Emma-gaalassa vuoden iskelmäksi. Sanoituksista ovat pääosin vastuussa Raul Reiman ja Juha Vainio. LP:nä siis soi tämä.

Levyn sisältö:

A-puoli:
1. Avaa hakas
2. Silloin päivänsäten näin
3. Ei kotona odota kukaan
4. Paluumuuttomies
5. Et sinä tuomita saa
6. Nauti rakkaani

B-puoli:
1. Kesäksi kotiin
2. Ota minut takaisin
3. Kuin joutsenlaulu
4. Mä kelaan vaan
5. Rajaton rakkaus
6. Pärjään siellä vain

Kokonaisarvosana:

Kake Randelin: Kake (1984):

Seuraavaksi kuunteluvuorossa oli Kaken neljäs LP, lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty Kake, vuodelta 1984. Levyltä löytyvät hitit Hei vaan heilani suloinen, Kielletyt tunteet ja Nasta pimu. Levyä myytiin aikoinaan yli 25 000 kappaletta, eli silloiseen kultalevyyn oikeuttava määrä. Aivan yhtä hittipitoinen kuin Kaken edellinen LP tämä ei ole, mutta ihan hyvä levy siitä huolimatta. Omat suosikkibiisini edellä mainittujen lisäksi ovat Älä sano ei, Jos lähdet mukaan ja Milloinkaan en uskonut ois. Suurin osa tämänkin levyn sanoituksista on Raul Reimanin ja Juha Vainion kynäilemiä. LP:nä pyörähteli tämäkin.

Sisältö:

A-puoli:
1. Hei vaan heilani suloinen
2. Kun eletään ei pelätä
3. Kielletyt tunteet
4. Päivi hei
5. Viikon viimeinen keikka
6. Nätti tyttö vähän pehmee

B-puoli:
1. Älä sano ei
2. Jos lähdet mukaan
3. Miehet metsistä
4. Nasta pimu
5. Milloinkaan en uskonut ois
6. Kerro kenen syy

Kokonaisarvosana:

Kake Randelin: Kake Randelin (1985):

Tällä kertaa viimeisenä kuunteluvuorossa oli Kaken viides LP Kake Randelin vuodelta 1985. Levyltä löytyvät hitit Tuulikki on minun tyttöni ja Tule kanssani kammarin seslonkiin. Omat suosikkini levyltä ovat Voitko vielä mua rakastaa, Tule tyttö kulkurin mukaan ja Siellä kotini on. Suurimman sanoitusvastuun on tällä levyllä ottanut Raul Reiman. LP:nä soi tämäkin.

Sisältö:

A-puoli:
1. Tuulikki on minun tyttöni
2. Ei itkeä saa
3. Mulle kävi tuuri
4. Voitko mua vielä kauan rakastaa
5. Tule kanssani kammarin seslonkiin
6. Unessa on mahdollisuus

B-puoli:
1. Tule tyttö kulkurin mukaan
2. Siellä kotini on
3. Ensi vuonna
4. Minkä tähden
5. Talven ja roudan maa
6. No comprendo

Kokonaisarvosana:

Brutus
Käyttäjä
973 viestiä

29.03.18 klo 23:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

Niinpä vain minäkin änkyröinniltäni ehdin vaihteeksi tekemään tuttavuutta Spotifyn ihmeelliseen tarjontaan ja käytin aikani tutustuakseni kaikenlaisiin tämän- ja viimevuotisiin laadukkaisiin uutuuslevyihin.

Rivers of Nihil - Where the Owls Know My Name

Pitkästä PITKÄSTÄ aikaa jälleen uusi death metal -levy, josta jaksoi oikeasti kiinnostua. Homman nimi on tässä ollut sekoittaa perinteisempää dödistä progressiivisempaan kamaan, muhevaan tunnelmointiin ja mm. saksofonisooloihin. Jollain omituisella tavalla homma myös toimii ja kyseessä voi hyvinkin olla vuoden 2018 paras levy, täysien pisteiden lätty.

Tätä on tullut toistaiseksi kuunneltua vielä sen verran vähän ettei pysty kappale kerrallaan erittelemään. Aivan tajutonta kamaa, siis hyvällä tavalla.

Koko levy: .

Unleash the Archers - Apex

Toistaiseksi yksi omista suosikeista viime vuodelta. Ideana tässä on yksinkertaisesti sekoittaa teknistä death metalia, kevyttä progea ja power metalia naisvokaaleilla. Parhaimmillaan tällä levyllä kutkutellaan ehkä vuoden kovimpia power metal -ralleja, mutta loppupäähän on eksynyt muutama heikompi täkybiisi

Koko levy: .

1. Awakening
2. Shadow Guide
3. The Matriarch
4. Cleanse the Bloodlines
5. The Coward's Way
6. False Walls
7. Ten Thousand Against One
8. Earth and Ashes
9. Call Me Immortal
10. Apex

Visigoth - Conqueror's Oath


Vähän kuin Sabatonin ja vanhan Riotin risteytys, eli astetta eeppisempää powe/speed metalia 80-luvun alun tyylillä. Ei tämä nyt mikään superihmeellinen ole, mutta tylsillä bussimatkoilla tätä on hauska aina luukuttaa. Outlive Them Allissa lauletaan vielä Highlander-leffoista!

Koko levy:

1. Steel and Silver
2. Warrior Queen
3. Outlive Them All
4. Hammerforged
5. Traitor's Gate
6. Salt City
7. Blades in the Night
8. The Conqueror's Oath

Klaus Schulze - Androgyn

Vanha syntikkavelho on edelleen kovassa iskussa. Tyyli on miehelle uskollisen perinnetietoista pitkiä instrumentaalikappaleita syntikoilla ja akustisilla instrumenteilla. Tästä on taas aika paha pilkkoa ja arvostella yksittäisiä kappaleita, mutta lähtökohtaisesti kaikki Klaus Schulzen tuotanto on aina neron työtä ja parasta.

Koko levy:

Juki
Käyttäjä
1512 viestiä

15.01.19 klo 18:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Klamydia - Älpee (1990/2019):

Klamydian esikoislevy Älpee äänitettiin neljässä päivässä joulukuussa vuonna 1989. Levy julkaistiin vuonna 1990. Tänä vuonna levy julkaistiin uudelleemasteroituna ja rajoitettuna numeroituna 500 kappaleen painoksena. Jo tältä ensimmäiseltä levyltä löytyy monta vielä tänäkin päivänä tunnettua biisiä, kuten Vartiotoimistoon, Mopolla suohon, Lappuliisa, Kemppainen, Pienet mainosvalot, Sitarin vaksi ja Mäki haluun rock-tähdex. Levyn ehkä typerimmät biisit ovat Kråklund pojkar sekä Ai law yuu. Suurimman osan sanoituksista on tehnyt yhtyeen tuolloinen rumpali Toni "Kape" Pitkäsalo ja myös laulaja Vesa Jokisen kynästä on syntynyt muutama biisi. Vaikka tällä vinyyliversiolla on mukana huimat 20 kappaletta (ja cd:llä vieläkin enemmän) eivät biisit silti ole kestolla pilattu. Biisit nimittäin ovat pituudeltaan noin puolestatoista minuutista kahteen ja puoleen minuuttiin ja vain pari biisiä kestää yli kolme minuuttia.

Levyn sisältö:

A-PUOLI:

1. Miehet matkalla
2. Vartiotoimistoon
3. Kråklund pojkar
4. Mopolla suohon
5. Lappuliisa
6. Ai law yuu
7. Laulattaa taas
8. Kemppainen
9. Pippalot
10. Pienet mainosvalot

B-PUOLI:

1. Onneton onnekas
2. Pyöräfiksari
3. Sitarin vaksi
4. Onneton automekaanikko
5. Mä haluun rock-tähdex
6. Buleen
7. Jaspi mäkky
8. Takametsien Tarzan
9. Juntti Paavo
10. Kuuban miehet Suomessa

Kokonaisarvosana:

barros
Käyttäjä
1353 viestiä

15.01.19 klo 22:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

https://music.youtube.com...-ZZyotaqWr5G8jjTShspctfUc
StS tuorein puoli kiinnostaa kuin hirmu kivenpyörittäjää. Kannattaa pistaa korva taakke pändi!

Juki
Käyttäjä
1512 viestiä

20.02.19 klo 00:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tällä kertaa päätin ottaa tarkastelun alle Yö-yhtyeen alkupään tuotannon eli vuosina 1983-1989 julkaistut albumit.

Varitetee (1983):

Jo tämä Yön debyyttilevy sisältää monta näihin päiviin asti säilynyttä hittiä, kuten Pieni ihminen suuressa maailmassa, Likaiset legendat I, Vain varjot häntä seuraa, Särkynyt enkeli ja Yhden illan varietee. Päivänsäde ja menninkäinen -lainaa lukuun ottamatta kaikki biisit ovat Jussi Hakulisen käsialaa. Levyn kansi on kuvattu Porin teatterissa. Vuonna 2013 levyn ilmestymisestä tuli kuluneeksi 30 vuotta, mutta silloin levyä ei ehditty juhlia. Vuonna 2014 Yö sen sijaan teki kiertueen, jolla se esitti juhlan kunniaksi kaikki Varietee-levyn kappaleet. Osaa biiseistä ei tätä ennen oltu koskaan kuultu livenä. Kultalevy eli 25 000 myytyä levyä tuli jo kahdessa viikosssa ja 48 päivää julkaisunsa jälkeen levyä oli myyty jo timanttilevyyn oikeuttava määrä eli 50 000 kappaletta. Vinyylinä pyöri tämä levy.

Sisältö:

A-PUOLI:
1. Pieni ihminen suuressa maailmassa
2. Ei voi elää rakkaudesta
3. En saanut sua pilviin
4. Pro Patricia
5. Päivänsäde ja menninkäinen
6. Likaiset legendat I
7. Likaiset legendat II

B-PUOLI:
1. Vain varjot häntä seuraa
2. Särkynyt enkeli
3. Yhden illan varietee
4. Tiedän liikaa elämästä
5. Rakkauden symbioosi
6. Älä odota minua silloin

Kokonaisarvosana:

Nuorallatanssija (1984):

Tämä Yön kakkoslevy jäi yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon viimeiseksi. Levyltä löytyy vain pari näihin päiviin asti säilynyttä hittiä: Joutsenlaulu ja Laulu meille kahdelle. Joutsenlaulusta on vuosien saatossa tullut kaikkien aikojen suosituin Yön kappale. Vakka levyltä ei paljon hittejä löytynytkään, niin omat suosikkini noiden kahden lisäksi ovat Häät, Napoli ja Nuorallatanssija. Joutsenlaulu-kappaleella oli alunperin tarkoitus osallistua Euroviisujen karsintaan, mutta se oli Euroviisujen sääntöjen vastaisesti liian pitkä eikä sitä saatu lyhennettyä sääntöjen määräämään kolmeen ja puoleen minuuttiin. Lisäksi Hakulinen oli suunnitellut kappaletta omalle soolouralleen, mutta joutui kuitenkin esittelemään kappaleen Yölle äänitysten aikaan vallinneen biisipulan vuoksi. Ihan hyvä levy, vaikkakin hieman epätasainen, eikä sisällä kuin pari hittiä. Levyn kansi on kuvattu Sirkus Finlandian teltassa.

Tämäkin levy pyöri vinyylinä.

1. Häät
2. Ja tapahtui niinä päivinä
3. Napoli
4. Laulu meille kahdelle
5. Nuorallatanssija

B-PUOLI:
1. Joutsenlaulu
2. Painajaisten jälkeen
3. ...Ja he nousevat junaan
4. Illan viimeinen laulu

Kokonaisarvosana:

Myrskyn jälkeen (1985):

Jussi Hakulisen lähdettyä yhtyeestä biisintekovastuu siirtyi Olli Lindholmin harteille. Tosin tälle levylle kaikkien biisien säveltäjäksi on jostain syystä merkitty koko yhtye, vaikka oikeasti biisit ovat yhtyeen yksittäisten jäsenten säveltämiä. Hakulisen tilalle toiseksi kitaristiksi tuli Markku Petander ja kosketinsoittajan puuttuessa Yöstä tuli joksikin aikaa ns. kitarabändi. Levyn viimeistä biisiä lukuun ottamatta kaikki sanoitukset ovat Olli Lindholmin kynästä. Hittejä levyltä löytyy tällä kertaa kolme: Tuhat kilometriä luotasi, Enkelille ja Niin paljon me teihin luotettiin. Noiden lisäksi omat suosikkini levyltä ovat Poika, Kalpea ratsastaja ja Onnellinen perhe. Viimeksi mainitun kappaleen sanoitus on Pelle Miljoonan kynästä. Myös tuottajalegenda T. T. Oksala oli merkittävässä osassa levyn valmistumisessa.

Ja tämäkin pyörähteli vinyylinä.

A-PUOLI:
1. Tuhat kilometriä luotasi
2. Poika
3. Kalpea ratsastaja
4. Vuosi
5. Enkelille

B-PUOLI:
1. Niin paljon me teihin luotettiin
2. Vain vuoksi toisten
3. Sunnuntai-iltana (klo 21.00)
4. Onnellinen perhe

Kokonaisarvosana:

Äänet (1986):

Tällä levyllä kuullaan ehkäpä mahtipontisin Yö koskaan. Biisit on jälleen merkitty koko yhtyeen säveltämiksi, vaikka ne edellisen levyn tapaan ovat yksittäisten jäsenten säveltämiä. Sanoitukset on yhtä lukuun ottamatta merkitty Lindholmin nimiin. Tästä levystä alkoi myös yhteistyö Juice Leskisen kanssa. Lasisilmä ja Et ole liian villi oppimaan ovat nimittäin oikeasti Juice Leskisen kynästä, mutta hänen pyynnöstään ne merkittiin Lindholmin nimiin. Ääni-kappale on Ollin ja Pelle Miljoonan yhteissanoitus. Hittejä tältä levyltä löytyy vain yksi Lasisilmä. Levy ei myöskään ollut myyntimenestys, sillä se oli parhaimmillaan Suomen albumilistalla vasta sijalla 28. Omat suosikkini levyltä ovat Viisi kaunista yötä, Lasisilmä ja Minä rakastan sinua nyt. Aika epätasainen levy, joka jäi myös Markku Petanderin viimeiseksi 1980-luvun Yö-levyksi. Petander siirtyi vuonna 1987 Dingon ex-basistin Even yhtyeeseen kitaristiksi. Tämä levy pyörähteli CD:nä.

Sisältö:

1. Viisi kaunista yötä
2. Unessa
3. Arpa on heitetty
4. Lasisilmä
5. Tämä pieni kylä
6. On kaikki kaunista nyt
7. Et ole liian villi oppimaan
8. Minä rakastan sinua nyt
9. Aivan pieni rakkauslaulu
10. Hyvää yötä

Kokonaisarvosana:

Lanka palaa (1988):

Kitaristi Markku Petanderin lähdön jälkeen uudeksi kitaristiksi otettiin Juha Mielonen, jonka kanssa Olli ei oikein koskaan tullut toimeen. Tällä levyllä yhtye oli levy-yhtiön käskystä luopunut merkitsemästä sävellyksiä koko yhtyeen nimiin. Juha Mielonen sävelsi levylle kolme kappaletta ja sanoitti neljä. Levyltä löytyy vielä pari hittiä: Tia-Maria ja yksi Yön suosituimmista lauluista Laulu rakkaudelle. Näistä hiteistä huolimatta levy menestyi huonosti ja tästä alkoi Yön monivuotinen alamäki ja myös suosio hiipui jonkin verran. Omat suoikkini levyltä ovat edellä mainittujen lisäksi Pojat, Karnevaalien kaupunki ja Kaupungin kaunein tyttö. Kahdesta hitistä huolimatta todella epätasainen levy. CD:nä pyörähteli tämäkin.

Sisältö:

1. Mutta kun tulee aamu
2. Pojat
3. Jumalatar
4. Karnevaalien kaupunki
5. Tia-Maria
6. Laulu rakkaudelle
7. Viimeisen hetken kyyneleet
8. Kai edes sinä jäät
9. Kaupungin kaunein tyttö
10. Kotiin
11. Kiitos

Kokonaisarvosana:

Toinen puoliaika (1989):

1980-luvun viimeinen Yö-levy ja ensimmäinen, joka ei sisällä yhtään näihin päiviin säilynyttä hittiä. Alunperinhän tämä levy jopa hyllytettiin levy-yhtiön toimesta, koska levyllä ei ollut riittävästi kestoa (snglen b-puolen kanssa vain 27 minuuttia). Ollin sanojen mukaan taisi olla koko Suomirockin historian lyhin levy. Yhtye oli levynteon aikaan keskittynyt kaikkeen muuhun kuin itse levyn tekemiseen (mm. saunomiseen ja television katseluun). No, lopulta yhtye sai aikaiseksi kolme lisäbiisiä ja levy saatiin lopulta kauppoihin kesällä. Jos nyt joku hyvä biisi levyltä pitää sanoa, olkoot ne Kaipaan luoksesi kotiin ja Köynnös. Todella epätasainen ja ehkäpä koko yhtyeen historian huonoin levy (myös Ollin itsensä mielestä...). Levy oli listallakin vain viikon ajan ja silloinkin vain sijalla 33. Tämän levyn myötä basisti Juha Rauäng, rumpali Veikko Lehtiranta ja kitaristi Juha Mielonen saivat potkut yhtyeestä. Myös tämä levy pyörähteli CD:nä.

Sisältö:

1. Kaipaan luoksesi kotiin
2. Yhdessä tänään
3. Juokse lujaa
4. Maa jaloissani
5. Hei tyttö
6. Surullinen mies
7. Palapeli
8. Levoton mieli
9. Köynnös
10. Kokonaan et minua saa
11. Takaisin palasin
12. Syyskuu

Kokonaisarvosana:

Nosfecoff
Käyttäjä
752 viestiä

10.03.20 klo 00:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minulla on ollut hyvin pitkään tarkoitus listata viimeisimpiä kuuntelukokemuksia ja lättyostoksia, mutta se on jäänyt tekemättä, joten tässä niitä tulee nyt sitten vuoden 2017 kesästä tai syksystä asti. Ei tässä läheskään kaikkia kuunteluita ole, mutta joku raja pitää olla. Kaikki mainitut ovat joko cd- tai lp-lätysköitä.

Suomi-osasto:

Taiskan kaikki neljä albumia ovat kovaa tavaraa, varsinkin Mombasa, jolla on paljon kaikkialla soineen nimibiisin lisäksi silkkaa klassikkoa toisensa perään. Haltin häät -biisistä nousi kaikista kotimaisista ralleista suosikikseni, ja löytyy kaikkien aikojen listani sijalta kolme. Ainoa moite levystä on pienellä alkukirjaimella kirjoitettu nimi kannessa. Villi vapaudenkaipuu -levyä etsiessä meinasi mennä toivo, sillä muut löysin kokonaisen vuoden aiemmin. Kahta ekaa en ole nähnyt missään muualla kuin siellä, mistä ne ostin.


Neljä Ruusua on huikea orkesteri, ja tässä kaksi heidän levyä vuosilta 89 ja 90. Kävin heidän keikalla vähän aikaa sitten, ja muutama CDkin on hyllyyn päätynyt. Oikeassa reunassa Miljoonasateen oikein hyvä debyyttialbumi. Lätyltä löytyy mm. Juri Gagarinia ja bändin nimikkobiisi.


Liisa Tavi tuli vastaan etsiessäni T-alkuisten kotimaisten joukosta sitä jo mainittua Taiskan kolmatta - tuloksetta. En ollut tästä artistista kuullut, mutta nappasin ekan levyn (1979) kuitenkin. Ja albumi sitten "nappasi" sen verran että hankin kaksi seuraavaa. Kolmas levy Palavat ikkunat on erityisen hieno. Keskimmäisessä on kammottava maalarinteippitahra töhön edellisen omistajan jäljiltä.


J. Karjalaisen toinen kiekko on Ankkurinappia ja Sankareita lukuunottamatta sitä vähän vaisumpaa Jukkaa, mikä ei ole paljon sanottu äijän ollessa yksi suosikeistani. Vähän liiallista "blues-kaavan" noudattamista löytyy tältä kiekolta - ja ironisesti siltä löytyy Blueskaava -niminen kappale, joka irvailee koko asialle. Niistä harvoista puuttuvista Jukan levyistä hankin myös Päiväkirjan (ei kuvassa), jossa on tämän tavoin pientä välityön makua, vaikka viihdyttävä teos onkin.
"Bassokenraali" Pohjolan Pekka on suurimpia sankareitani ja tässä oikealla uusintapainos hänen 80-luvun alun levystä. Kannen teksti on hienosti "korostettu".


Juice Leskinen Grand Slamin Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten - Lyhyt oppimäärä (parhaita albuminnimiä ikinä) on mukava omistaa älpeenä, mutta testikuuntelulla yksi puolista skippaili aivan sietämättömästi. Albumi itsessään on sekä hieno että hulvattoman hauska, kuten on myös huvittavalla kansitaidekonseptilla varustettu Ajan henki, jolla on joitakin Juicen kaikkien aikojen kovimmista biiseistä. Coitus Intin debyyttikin löytyi mukaan, ja vaikkei se hienolle Per Versille ihan pärjää, niin meno on vähintäänkin vauhdikasta.


Vasemmalla uusintapainos Ankin vuoden 66 levystä, joka originaalina maksaisi varmaan miljoonan. Hieno levy, jolla eka puoli on nättiä folkkia ja toinen enemmän bluesiin ja jatsiin perustuvaa materiaalia. Oikealla Amorphiksen levy jonka etukanteen kaikki tämänhetkisen kokoonpanon äijät raapustivat nimensä vieraillessaan julkaisupäivänä levykaupassa. Mainittakoon nyt vielä että kyseessä on kaikkien aikojen suosikkimetalliorkesterini.


Alatalon studioälpeitä olen nappaillut aina niiden tullessa vastaan, ja tässä tämänhetkinen tilanne. Hasardi, Yhdentoista virran maa ja Ikävän karkoitus ovat minulle neljän ja puolen tähden tavaraa, ja lopuistakin pidän. Kaikilla mausteilla sisältää tosin jo hyvin kirjaimellisesti tulkittua kansikuvaakin myöten aikamoista junttimeininkiä. Kuva on siis nakkikioskilta, josta Artisti on tilannut lihiksen Kaikilla Mausteilla.

Ulkomaisia älpeitä

Princen nautittava tuplaklassikko, R.E.M.in 80-luvun mahtavuus ja REO Speedwagonin miljoonamyyntimenestys. Jälkimmäisenä mainittu on "AOR" -tyyliä melkeinpä upeimmillaan. Kymmenisen vuotta sitten kuuntelin Take It on the Runia lukemattomia kertoja ja se iskee edelleen kovaa. REM on kovimpia jenkkibändejä koskaan ja Document heidän kovimpia teoksiaan.


Ellen Foley tuli tutuksi jo kauan sitten Meat Loafin ekalta Bat out of Helliltä, jolla hänellä oli merkittävä lauluosuus ja joka on yksi suosikkialbumeistaniasioistani ikinä. Tämä hänen ensimmäinen soolonsa Nightout on myös aika upea. Keskellä on Holen eka levy, joka on ihailtavan rähjäinen, mutta muuten aika kurja kokemus - onneksi seuraava levy Live Through This paransi menoa todella merkittävästi ja kuvasta puuttuva kolmas levy, roskaisena käytettynä CD:nä omistamani Celebrity Skin sitäkin enemmän. Sillä meno on hieman kevyempää ja vokaalipuoli koostuu enemmän laulusta kuin huutamisesta. Ei sillä, ettenkö huutamisestakin pitäisi.


Kunnon kasarilaista synth-jytää. Martikan debyytti on hieno tapaus genressään ja Michaelin Badinkin parissa viihdyn, vaikkei se herran parille edeltäjälle mielestäni pärjää. Oikeassa reunassa Oldfieldin Miken Amarok. CD-versio koostuu yhdestä n.60-minuuttisesta teoksesta ilman raitajakoa, mitä ei kovin usein näe. LP-versio on mm. Tubular Bellsin ja Hergest Ridgen tavoin noin puoli tuntia tauotonta biisiä per puoli. Hyvää Vanhapeltoa, mutta muistelen tässä olleen häiritsevän paljon äänitehosteita, kuten askelia ja muuta räminää. Kuvista unohtui myös tätä seurannut Mike -albumi Heaven's Open niinikään vinyylimuodossa, mutta se on sitten ensimmäinen kuuntelemani Mike-lätty, jota sanoisin hieman vaisuksi.


Vasemmalla on Big Brother & Holding Companyn sympaattinen debyytti, ja vaikka kakkoslevy on merkittävämpi, niin kyllähän tälläkin kovaa menoa riittää muunkin kuin Janis Joplinin laulun puolesta. Kovempaa vokalistia ei ole olemassa - on vain yhtä kovia ja vähemmän kovia. Keskellä Bee Geesistä tutun, niinikään suosikkilaulajieni ehdottomaan eliittikastiin kuuluvan Robin Gibbin kasarisooloilua How Old Are You -edeltäjäalbumin hengessä. Se kuuluu pop-suosikkeihini kautta aikain, ja on tämäkin hieno. Oikeassa reunassa sitten Yngwie Malmsteenia. Äijä on ollut meikäläiselle tuttu jo hyvin pitkän aikaa ja yksi levykin löytyy ennestään (myöhempi Fire & Ice), mutta ihan faniksi asti en menisi itseäni kutsumaan. Kyllähän äijän tuotannossa hyvää musiikkia on, mutta enemmän olen aina ollut kiinnostunut hänen hupaisan omahyväisestä persoonastaan, joka pääsee oikeuksiinsa haastattelu- sekä kitaratilutusvideoissa. Tämä levy on musiikillesti hyvä, mutta meikäläisen lätty rätisee ja paukkuu järkyttävästi.


Vasemmalla legendaarisen Aretha Franklinin aliarvostettu Sweet Passion vuodelta 77. Ei kyllä yhtään häviä hänen 60-luvun klassikoille (joita olen kuunnellut sinätuubista, koska A) kaikki on nykyään ilmaista ja B) muita levyjä ei ole tullut vastaan). Keskellä pitkäaikaisen suosikin Blue Öyster Cultin kasarikiekko, jonka olisin ostanut jo viime vuosikymmenen alussa jos olisin sen jossain joskus nähnyt. Oikealla Blondiesta tuttu Debbie Harry äärimmäisen tyylikkään H.R. Giger -kansikuvan edustamana. Ehkä yksi parhaista artwörkeistä koskaan.


Innostuin muutama vuosi sitten Creamista, mutta vasta paljon myöhemmin tutustuin paremmin Klaptosen Erkin muihin musiikillisiin seikkailuihin. John Mayallin Blues Breakers-homma on Kermaa edeltävää Erkkiä, ja hienostihan äijä debyyttinsä tekee. Bassohommissa tällä kuullaan Fleetwood Macin John McVie. 70-luvun alun uuden kokoonpanon kanssa kokoon pantu Layla and Other Assorted Love Songs onkin sitten kaikkien aikojen parhaita levytyksiä, jolta löytyy läjällinen täydellisiä kappaleita ja taivaallista kitarointia. Seitsemän vuotta myöhempi mainio Slowhand on jo matkalla kevyempään suuntaan, ja Journeyman on täyttä ja säälimätöntä kasarisoundien tykitystä loistavia biisejä unohtamatta. Sitten on vielä se multimiljoonia myynyt Unplugged-sarjaan kuuluva live, jolta löytyy tietenkin se Laylan "vesitetty" versio, joka on ainakin radiokanavien maailmassa korvannut jumalaisen originaalin. Ei se kehno versio ole, mutta kuitenkin. Rento ja lämminhenkinen levy kokonaisuudessaan.

CDitä

Sarah McLachlan on parasta, mitä Kanadasta on tullut sitten Rushin. Ostin tuolloin vain nimenä tutun artistin Surfacing -levyn sen nähdessäni, ja elämä muuttui vähintään 20 % paremmaksi. Tässä neljä peräkkäistä albumia ajalta 89-97. Nautittavimpia lauluääniä koskaan eikä huipputason kappaleistakaan ole erityisesti pulaa. Kolmas kiekko on viiden tähden tavaraa.


Velvet Undergroundin "Banaanilevyltä" tutun Nicon albumi Chelsea Girl löyti muutama vuosi sitten hankkimani hieman pelottavan mutta myös kauniin Desertshoren kaveriksi. Vieressä kotimaisen Piirpauke -yhtyeen instrumentaalista hienoutta. Bändin nimi kuulostaa hirveältä, mutta musiikki ei todellakaan. Keskellä Rolling Stonesin kansikuvallisesti katastrofaalisen ruma Goats Head Soup, jonka raita Angie on rock-balladien eliittiluokkaa. Innostuin rollareista enemmänkin ja hankin Exile on Main Streetin, jolla on mm. aivan mielettömän räjähtävä avaus Rocks Off sekä Tumblin' Dicen ja Shine a Lightin kaltaisia kivenkovuuksia. Happy -biisi oli tuttu Pate Mustajärven käännösversiona hupaisalta Nyt! -lätyltä jonka vuosia sitten hankin. Olisin hankkinut Kiviä lisääkin, jos nimeltä mainitsematon suuri kotimainen levykauppa ei olisi hinnoitellut ihan kaikkia bändin tuotoksia 20€ arvoisiksi. Mitä hittoa? Oikeassa reunassa vielä toistaiseksi ainoa reggae-albumini genren legendalta Peter Toshilta. Voimakas ganjan tuoksu tulvii kuulokkeista asti tätä kuunnellessa. Kova kiekko, jonka nimi on osuvasti Legalize It.


Kaksi järkyttävän hienoa levyä Laura Nyrolta, jota henk.koht.pidän kaikkien aikojen parhaana artistina. Kovimpia debyyttejä ikinä, ja myöhemmät teokset vain paransivat menoa. Ylärivin oikealla on sitten mielenkiintoinen tapaus. Olen monien Hongkong-leffojen kommenteissani tehnyt selväksi, kuinka paljon rakastan Anita Muita, ja siksi vähintään yhden hänen albuminsa hankkiminen fyysisessä muodossa oli velvollisuuteni. Tämä levy, jonka nimeä en osaa sanoa, postitettiin ameriikasta ja maksoi muutaman kympin, mutta minkään hankkiminen ei ole koskaan kaduttanut näin vähän. Helvetin hienoa kasaripoppia, ja varsinkaan ballaadityylisiä biisejä kukaan ei tee paremmin. Yhtä hyvin, ehkä, muttei paremmin.
Alarivissä vielä vähän lisää "Wacko-Jackoa" 90-luvun alun Dangerousin myötä sekä pari mieletöntä instrumentaalista eeposta Herbie Hancockilta. Ensitutustumiseni H.H.:n musiikkiin oli muuten Death Wishin soundtrack-albumi muutama vuosi sitten. Michaelin lätyltä kannattaa kuunnella sellainen melko kova raita kuin Why You Wanna Trip on Me, ja onhan se hitti Black or Whitekin lievästä korniudestaan huolimatta joka kerta ilahduttava. Hullu ja hulvaton musiikkivideo kannattaa myös katsastaa. Varsin hyvä 70+-minuuttinen lätyskä, mutta pistävä rumpusoundi suorastaan porautuu aivoihin kuulokkeita käytettäessä. Niin, ja olen muuten katsonut sen kaljun kusipään ohjaaman maineentuhoamisdokkarin. Se oli täyttä paskaa.


Stoogesin ekan halusin, koska bändin seuraavat teokset Raw Power ja varsinkin Fun House ovat järjettömän kovia. Tällä levyllä on hyvin laimea meininki ja Iggy kuulostaa hirveältä, mutta onneksi Hendrixin Jimi pelastaa päivän huikealla Axis: Bold as Lovellaan, jolla kuullaan Spanish Castle Magic sekä Little Wing. Jo pelkästään noilla kahdella biisillä levy olisi ollut klassikko, tosin ehkä hieman liian lyhyt. Hankin myös Electric Ladylandin, joka jäi kuvasta pois. Kuvassa myös Joan Baezin Farewell, Angelina, Stevie Wonderin Signed, Sealed & Delivered sekä Stone Temple Pilotsin №4. Inhoan jälkimmäisenä mainitun kaltaisia onnettoman tylsiä kansikuvia, mutta onneksi biisit ovat täyttä kovuutta. Alarivin keskellä on Santanan jättimenestys Supernatural. Melko tasapaksua menoa muutamalla ihan hienolla rallilla (mm. iso hitti Smooth) ja nimekkäillä vierailla. Kiinnostukseni Santtaanaa kohtaan rajoittuu lähinnä debyyttiin ja Abraxasiin, mutta kyllä tätäkin kuuntelee.


Genesiksen Foxtrot oli levyn karmiva kunto huomioiden ylihintainen, mutta sainpahan sentään annoksen hienoa progea. Tähänastisista Genesis-kokemuksista suosikkini on kuitenkin Wind & Wuthering (ei kuvassa), jolla lauluhommat hoiteli Peterin sijaan Phil. Yläkeskellä Toton jokseenkin mitäänsanomattomanpuoleinen Hydra ja sen vieressä Def Leppardin 90-luvun avaus Adrenalize, joka sisältää orkesterin jumalaisimman biisin Heaven is. Nappasinpa kirpputorilta myös maailman toiseksi parhaan albumin, Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamin alkuperäispainoksen silkassa keräilymielessä, kun tuli hyvällä hinnalla vastaan. Kuutisen vuotta sitten ostamani remasteroitu erikoisjulkaisu on ollut kovassa kulutuksessa ja tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Samasta mestasta mukaani lähti myös ainoa cd-singleni Fugeesin pirun hyvältä The Score -albumilta sekä kyseisestä kolmikosta tutun Lauryn Hillin sooloklassikko, jolle ei menestyksestä huolimatta ole koskaan tullut seuraajaa.


Emerson, Lake & Palmeria, Pelle Miljoona & 1980:ää sekä... Nykäsen Mattia. Mäkikotka menehtyi muutama kuukausi sen jälkeen kun vihdoin vuosien etsimisen jälkeen löysin omakseni yhden hänen levyistään. Ikävästä tapauksesta huolimatta itse levy on aivan helvetin hulvatonta kuunneltavaa. Alarivissä pari mainiota kiekkoa punkbändi Goldfingeriltä, joka alunperin, hyvin kauan sitten, tuli meikäläiselle tutuksi Tony Hawkin lautailupelisarjan nelosostasta. Nautin "skate punkista", mutta valitettavasti yhtään tämän enempää genreä en omista levyillä. Alaoikealla vielä räppilätty, jota en voinut jättää kirpparin laariin mätänemään: Kris Krossin Totally Krossed Out. Kaksikko tunnettiin lähinnä nuoresta iästään (n. 13-14) sekä väärinpäin pidetyistä vaatteista, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei tämä mikään vitsilevy ole. Tällä on ihan oikeasti laadukkaita taustoja ja taitavaa räpäytystä. Vilahtaapa siellä N-sanakin.


Tuosta kolmiolevystä ei varmaan esittelyjä kaivata. Onhan se hieno ja maineensa ainsaitseva teos. Syyskuussa 2018 koin myös Roger Watersin visuaalisesti vaikuttavan konsertin Hartwall-areenalla. Beatlesin levyjäkin aloin hommailemaan, kun alkoivat löytyillä vihdoinkin järkevillä hinnoilla. Rubber Soul, Revolver, viiden tähden arvoinen suosikkini Sgt. Pepper's sekä Abbey Road ovat tismalleen niin hienoja ja nerokkaita kuin niiden aina kaikkialla sanotaan olevan. Let it Be:tä en ole vastaavia määriä kuunnellut, mutta hyvä mieli siitäkin on jäänyt. Sen verran näistä innostuin, että Revolverin taiteella kuvitettu T-paita piti hankkia.

Ysärirokkia:

No Doubtin Tragic Kingdom on jollain tasolla kiinnostanut jo vuosia (osittain sanoinkuvaamattoman tyylikkään kannen takia), mutten ehkä osannut odottaa sen olevan yksi keski-ysärin parhaista kiekoista. Alarivissä lisää saman vuosikymmenen meinikiä The Cranberriesiltä, jonka kaksi ekaa tekivät voimakkaan vaikutuksen. Hauska tarina omasta elämästä: jätin vasemmalla näkyvän To the Faithful Departedin aiemmin kirpputorilla ostamatta, koska se oli pakattu rumaan keltaiseen koteloon ja näytti siksi epäilyttävältä. Kohdattuani toisen kappaleen muualla huomasin sen olevan normaalia. Hootie & The Blowfish ja heidän teos Cracked Rear View oli tuttu ainoastaan nimenä. Kuulostaa obskuurilta, mutta oikeasti kyseessä on jostain syystä yksi 90-luvun parhaiten myyneistä albumeista. Aikamoista Pekka Perusrokkia, mutta ihan jees.


Tässä vielä No Doubtilta The Beacon Street Collection järkyttävällä kansikuvalla ja rajulla menolla. Screaming Treesin laulaja Mark Lanegan oli meikäläiselle tuttu muista projekteista, ja tältä Sweet Oblivion -levyltä olin ennestään kuullut pienimuotoisen hitin Nearly Lost You. Mieletön albumi, joka ansaitsisi klassikkomaineen. Traveling Wilburys oli objektiivisesti katsoen legendaarinen superbändi, sillä sen jäsenet olivat George Harrison (♡), Tom Petty, Bob Dylan, Jeff Lynne sekä Roy Orbison. Orbisoni ei valitettavasti elänyt tälle kakkosalbumille (Vol. 3) asti, mutta hienon levyn saivat silti aikaan.
Alarivissä orkesteri nimeltä Bush, jonka huikea Comedown -biisi teki kolmen levyn ostamisen arvoisen vaikutuksen. Sixteen Stone on tasokas debyytti. Kahdessa muussa on taas kuvottavat hintatarrojen jäännökset.


Oasiksen Definitely Maybe on jotenkin onnistunut välttelemään minua vuosien ajan. Löydettyäni sen vihdoin omakseni totesin, että Supersonic on edelleen (typerästä sanoituksestaan huolimatta) sanoinkuvaamattoman upea ralli. Silverchair -yhtye on ollut nimenä tuttu jo yli vuosikymmenen ajan, mutta ennen näitä kirpputorilöytöjä ei ollut koskaan tullut mieleen heitä kuunnella. Noin 18-vuotiaiden bändiläisten kakkoslevy Freak Show on ihan kova, mutta pari vuotta myöhempi Neon Ballroom vähensi aggressiota ja lisäsi pop-vaikutteita hyvin lopputuloksin.
Alarivissä pitkäaikaisen suosikin Uu-kakkosen kokeileva ja erikoinen Zooropa (jonka Lemon -niminen kappale koukuttaa ja ihastuttaa) sekä rockmusiikin suurimpiin naurunaiheisiin lukeutuvan Creedin Human Clay. Pidin muutamasta bändin biisistä kymmenen vuotta sitten, ja kahden juron hinta houkutteli palaamaan Scott Stappin lievien vokaali-ylilyöntien maailmaan. Meno on tasapaksua ja vähän laahaavaa, mutta ihan jeessiä kuitenkin. Omissa kirjoissani tämä on kolmen tähden lätty.
Alarivin keskellä on Third Eye Blind -albumi samannimiseltä orkesterilta, ja se on itselleni tämän viestin suurin yllättäjä. Tiesin sen olemassaolosta (100 Best selling albums of the 90's -kirjasta, josta moni muukin näistä hankinnoista löytyy), joten nappasin sen mukaan. Kansikuvan perusteella odotin jotain synkkää ja vihaista post-grungea, mutta sellaista tämä ei ole. Hankin sen elokuussa 18 ja nautin siitä jo silloin, mutta vasta vuoden 20 alussa se nousi albumilistani kaikkien aikojen top-kahteenkymmeneenviiteen. Käsittämätön levy nerokkailla sävellyksillä, puhuttelevilla sanoilla, herkullisella kitaratyöskentelyllä ja ehkä parhaalla tuotannolla, mitä olen rokkigenressä kuullut. Kaiken lisäksi takakansi on ilmiselvä kunnianosoitus Beatlesin Revolverille.


Live -nimisen rokkiorkesterin toinen levy Throwing Copper vuodelta 94 sisälsi yhden ennalta kuulemani kipaleen ja koukutti aluksi varmaan kovemmin kuin mikään muu levy koskaan aiemmin. Viiden tähden tekele sekin. Muiden levyjen taso vaihtelee kolmesta tähdestä neljään ja puoleen. Yksi loistava albumi jäi puuttumaan kuvasta ja yhtä en ole saanut hankittua

Päivän spesiaali:

17 Elviksen albumia kahdeksalla CD:llä, yhdessä kompaktissa boksissa. 20 juron hinnallaan täysin ohittamaton tapaus. Jotkut näistä ovat lähinnä satunnaisista singleistä kokoon kyhättyjä kokoelmia, ja yksi tuplalevyistä sisältää joulumusiikkia ja gospelia. Paljon hienoja biisejä, ja viihdyttävää on ollut myös tunnistella sellaisia lauluja, joista Rauli Baddingin kaltaiset artistit ovat tehneet suomiversioita.

Joku
Käyttäjä
1169 viestiä

19.06.20 klo 09:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nyt on tiuhaan taas viimepäivinä pyöriny edesmenneen psykerokkari Roky Ericksonin ja hänen bändinsä The Aliensin levy The Evil One. Rokyhan oli aiemmin bändissä 13th Floor Elevators, mutta bändihommat jäi sitten telakalle kun äijä joutu pöpilään. Sieltä tullessaan Roky rupes sitten väsäämään lisää musaa, ja huhhuh, että millasta musaa tää onkaan. Ihan vitun tiukasti päähän tarttuvia riffejä ja Rokyn omintakeinen raaka ääni. Oon oikeesti alkanu taas viimepäivinä tuleen siihen tulokseen, että tää saattaa olla top kympissä itellä mitä tulee parhaisiin rocklevyihin koskaan, ehkä jopa top viidessä. Levyn teemat pyörii b-elokuvien henkisissä maisemissa, on vampyyreja, zombeja ym. Samalla sanoituksista voi kuulla jotain syvempää ahdistustakin, kun kuuntelee rivien välistä.

Koko lätty on vailla heikkoja biisejä, mutta jos pitäis valita kolme ihan ehdotonta ykköstä, ne olis varmaan nämä:

It's a Cold Night for Alligators

https://www.youtube.com/watch?v=WsARUH_t8Ao

Two Headed Dog

https://www.youtube.com/watch?v=F7aLXehSXAo

Don't Shake Me Lucifer

https://www.youtube.com/watch?v=HlenTPJ6uEw

Brutus
Käyttäjä
973 viestiä

19.06.20 klo 17:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Rokylla oli ainakin rehellisen ässä elokuvamaku: heti kannen keskellä itse pelsepuupi Paholaisen palvelijasta.

Itsellä on kanssa viime aikoina ollut 70-luvun klassinen rock, funk ja erilaiset fuusiojazz-viritelmät kovasti lautasella, kun koetan päästä vähän paremmin sisään näihin jänniin genrekokeiluihin.

Toistaiseksi kesän kuunnelluin levy lienee näin tappituntumalta UK:n nimikkodebyytti vuodelta 1978:

Koska tämä jazzrock-räiskäle on ilmestynyt niin kauan varsinaisen progevillityksen jälkeen, sitä ei ehkä moni niin vain tiedäkään, mutta käytännössä jokainen tuon yhtyeen muusikoista on jotain jumaltason virtuooseja. Joka biisitä löytää uudella kuuntelukerralla kaikenlaisia vinkeitä ideoita, jos vähänkään viitsii syvemmin musiikkiin perehtyä.

Erityisesti Allan Holdsworth oli kitaristina jo nuoruusvuosistaan asti aivan jäätävä seppä, pelkästään miehen ymmärrys musiikista oli ihan eri maailmasta verrattuna useimpiin tekijöihin, mutta käytännössä Holdsworthilla oli vielä sellainen erityinen fysiikkansa, jolla mies pystyi veistelemään kaikenlaisia äärimmäisiä sointuviritelmiä, jotka on useimmille mahdottomia soittaa. Ei ne Holdsworthinkaan levyt aina mestariteoksia olleet, mutta ne ainakin kuulosti järjestään todella uniikeilta ja kiinnostavilta pelkästään jo sen soittotyylin vuoksi.

Allan Holdsworth kuulostaa omasta mielestä parhaimmillaan tältä [www.youtube.com]. Tuossa on jo niin paljon kaikkia ihme vaihtuvia hämäriä rytmikuvioita, sointuja ja skaaloja, ettei siinä meinaa kokeneempikaan pysyä perässä. Joku Yngwie Malmsteen on pikkupoika tähän verrattuna.

Toinen kovassa tehokuuntelussa ollut levy on Bostonin legendaarinen debyytti:

Tämä on vähän sellainen levy, että sitä kuunnellessa tulee väkisin miettineeksi mihin elämänsä on mennyt tuhlaamaan kun olisi voinut jorata Bostonin tahtiin [www.youtube.com].

Juki
Käyttäjä
1512 viestiä

30.07.20 klo 19:51 - linkitä tähän kommenttiin: #

Evelina: SOS (2019)

Ennen tätä levyä olin kuullut Evelinan tuotannosta vain paljon radiosoittoa saaneen biisin "Tornado" sekä "Kylmii väreitä". Nuo biisit kuulostivat hyviltä, joten päätin sitten kuunnella koko levyn läpi. Ensikuuntelulla levy tuntui aika tasapaksulta peruspopilta, eikä toinenkaan kuuntelukerta sitä yhtään parantanut. Levy oli siis minulle suuri pettymys. Ainoastaan nuo edellä mainitut "Tornado" ja "Kylmii väreitä" jaksoivat jotenkin innostaa, mutta muuten tämä ei kyllä iskenyt yhtään. Tosin tuon Tornado-biisin saama huima radiosoitto on vähän jo pilannut koko biisin. Levyn kappaleet ovat todella epätasaisia ja pari todella huonoakin "Formula" ja "Katri Helena") on joukkoon eksynyt. Levyllä ei taida olla montaakaan ihan uutta biisiä, sillä suurin osa biiseistä on jo aiemmin julkaistu singleinä, eli enemmänkin tämä levy tuntuu sellaiselta singlekokoelmalta kuin varsinaiselta albumilta. Hieman paremmin tuotettuna ja biisejä viilaamalla tästäkin olisi voinut tulla hyvä poplevy, mutta valitettavasti sitä ei tullut. Vinyylinä pyörittelin tämän levyn.

Sisältö:

A-PUOLI:

1. Sahara
2. SOS
3. Formula
4. Maalauksii
5. Miks
6. Lähetä
7. Diipimpää

B-PUOLI:

1. Nostalgiaa
2. Vielä kerran
3. Kylmii väreitä
4. Katri Helena
5. Sun vika
6. Tornado
7. Wau

Kokonaisarvosana:

Joku
Käyttäjä
1169 viestiä

31.07.20 klo 22:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:


Toinen kovassa tehokuuntelussa ollut levy on Bostonin legendaarinen debyytti:

Tämä on vähän sellainen levy, että sitä kuunnellessa tulee väkisin miettineeksi mihin elämänsä on mennyt tuhlaamaan kun olisi voinut jorata Bostonin tahtiin [www.youtube.com].

Piti tähän jo aiemmin vastata, että aivan täydellinen debyyttialbumi! On pyöriny aina välillä tiuhaan omassa vinyylisoittimessa sen jälkeen kun muutama vuosi sitten sen ostin. Loistava levy.

PS: Meni muuten hetken ennenkun tajusin tuota kantta katsellessani, että noi ufot on kitaroita.

Keskustelut