Viimeksi kuunneltuja levyjä

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Viimeksi kuunneltuja levyjä

Matalahiilihappoinen
Käyttäjä
739 viestiä

04.11.09 klo 18:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

Piirpauke - Ikiliikkuja

Piirpauke on aina ollut suhteellisen tuntematon yhtye, mitä nyt Swedish Reggaeta on tullut kuunneltua. Hankin tämän kokoelmalevyn ja voin sanoa että kyllä on nerokasta musiikkia. Monipuolinen sekoitus rockia, jatsia, kansanmusiikkia, folkia et cetera toimii erittäin hyvin. Bonuspisteitä erityisesti Konevitsan kirkonkellot - kappaleelle sekä yhtyeen kantavalle voimalle Sakari Kukolle, joka viimeistään tuo soittoon taianomaista juttua. Upeaa.

Miihkali
Moderaattori
1914 viestiä

09.11.09 klo 13:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kingston Wall: I

Kingston Wallin ykkönen on kaikkein raskain ja psykedeelisin yhtyeen levyistä. Soundi on raskaampi kuin muilla levyillä, ja kirkas poikamaisella äänellä luritettu laulu muodostaa kontrastin tämän kanssa. Täytyy sanoa, että vaikka Petri Walli onkin teknisesti taitava laulaja, en tykkää liiemmin hänen äänestään. Ja suomalainen aksenttikin kuuluu aika selvästi. Mutta itse levy on ihan hyvä. Kitara on happoinen ja kuorrutettu jännillä efekteillä, bassossa on syvä ja jykevä mutta samalla pehmeä ääni, ja se onkin biiseissä usein yhtälailla vievä kuin kitara. Sami Kuoppamäki rumpaloi komean tarkasti ja samalla letkeästi, tukien hyvin biisejä.

"With My Mind" ja "Nepal" ovat aivan huikeita biisejä, joita kuunnellessa suree sitä ettei ole kasvattanut pitkää tukkaa moshattavaksi, vaikka voihan niiden svengaavan riffittelyn ja sooloilun perässä muutenkin hytkyä. Lisäksi levyn päättävä rennon jammaileva "Mushrooms"-eepos on ihan hauska ja miellyttävän proge. Valitettavasti muu levy ei ole ihan niin hyvä, tietyssä mielessä levy on toki tasalaatuinen ja selkeästi muodostaa kokonaisuuden - nämä kappaleet ovat selvästi juuri tältä levyltä, ja toisiinsa liittyvät vaihdokset lisäävät tätä fiilistä - mutta levy on myös itseään toistava eikä onnistu pitämään parhaiden biisien tasoa yllä millään. Eli loppujen lopuksi tietyssä mielessä pettymys, vaikka onkin varsin OK.

Kingston Wall: II

Tämä kakkonen on mielestäni Kingston Wallin paras. Mukana ei ole mitään edellisen osien huippubiisien kaltaista tajuntaan välittömästi iskostuvaa klassikkoa, vaikka "Shine on Me" onkin aika lähellä sitä, mutta sen sijaan kokonaisuutena tämä toimii paremmin. Astetta rauhallisempi ote toimii hyvin, progressiiviset soitinvalinnan ja soolot yhdistettynä intialaiseen musiikkiin ja todella outoon (hyvässä mielessä) tunnelmaan, kruunaavat kokonaisuuden. Silti on sanottava etteivät huippuhetket jakaudu levylle kovin tasaisesti, ja sekä tiivistämisen että keskitason nostamisen varaa olisi ollut.

Kingston Wall: III

Tri-logynäkin tunnettu Kingston Wall kolmonen on monien mielestä bändin paras levy. Myöntää täytyy, että kansi on aivan omaa luokkaansa ja hienoimpia näkemiäni, mutta siihen se hyvyys sitten jääkin. Albumin alun harhailu teknofiiliksissä (enkä tarkoita vain "Stuldt Håjtia", vaan tesnomaista kitarointia joka kulkee mukana koko levyn alkupuolen) on suoraan sanottuna ajan haaskausta, ja biisitkin ovat melkosita diipadaapaa.

Ainoastaan albumin päättävä massiivinen "The Real Thing" on oikeasti hyvä biisi, mutta se onkin sitten aivan loistava - kenties Kingston Wallin paras - ja biisin jazzahtavat ja progressiiviset osat sulautuvat 20-minuuttiseen kokonaisuuteen siinä missä psykedeelisempi ja jammailevampi runttauskin. Didgeridoon syvä ja rauhallinen humina on uskomattoman tunnelmallista. Miksi, voi miksi, et Petri-poika julkaissut "The Real Thingiä" vaikka EP:nä. Tai kyllä III paranisi melkoisesti, jos vaikka "The Real Thingin" lisäksi mukaan olisi otettu vain vaikka neljä ekaa biisiä, jotka ovat sen ohella parhaat. Pituutta olisi sittenkin jo ihan tarpeeksi.

Juki
Käyttäjä
1243 viestiä

21.11.09 klo 01:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viimeksi on tullut kuunneltua seuraavaa:

Kotiteollisuus: Helvetistä itään (2003):

Omasta mielestäni yksi parhaista Kotiteollisuuden levyistä. Sisältää nimikkobiisin lisäksi monta loistavaa biisiä, kuten Tämän taivaan alla, Veri valuu maahan, Minä olen, Tuonen joutsen. Soundi on mahtava ja sanoitukset ovat myös täyttä rautaa.

Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki (1981):

Tuomari Nurmion legendaarinen Lasten mehuhetki tuli kuunneltua ensimmäistä kertaa kokonaan. Aiemmin olin levyltä kuullut vain nimikkobiisin joten mitään sen suurempia odotuksia ei ollut. Ei tämä nyt ihan sitä parasta Tuomaria ole mutta on levyllä muutama hyväkin biisi, kuten Lapsikuninkaan käskyt, Lasten mehuhetki ja Hyvästi kotimaa. Antaisin levylle muuten kaksi tähteä, mutta levyn loistava päätösraita nostaa arvosanan kolmeen tähteen.

Kauko Röyhkä & Narttu: Lauralle (1984):

Kauko Röyhkää on Nurmion tavoin tullut jo useampi vuosi diggailtua ja nyt oli aika kuunnella legendaarinen Lauralle-levy. Kuten Nurmion levyn kohdalla, niin tältäkin levyltä olin aiemmin kuullut vain sen nimikkobiisin. Onhan tässäkin muutama ihan hyvä biisi, mutta ei tämäkään ihan sitä parasta Röyhkää mielestäni ole. Omat suosikkini levyltä ovat nimibiisin lisäksi Minä kävelen, Ulos ullakkohuoneesta sekä Autio maa.

Aerosmith: Toys In The Attic (1975):

Jenkkirokkibändi Aerosmithin läpimurtolevy vuodelta 1975 oli myös kuunteluvuorossa. Tältä levyltä en ollut aiemmin kuullut ainuttakaan biisiä. Näin muutaman kerran levyä kuunneltuani voin hyvillä mielin todeta että levy on kaikki vuosien varrella tulleet kehunsa ansainnut. Biisit ovat todella ROCK vaikka muutaman hieman heikompikin teos mukaan mahtuu. Omat suosikkibiisini ovat Toys In The Attic, Big Ten Inch Record, Sweet Emotion sekä Walk This Way, joka nykyään on yksi yhtyeen tunnetuimmista biiseistä. Jos jokin huono biisi levyltä pitää hakea niin ehkä se on Uncle Salty.

Leevi and the Leavings: Raha ja rakkaus (1985):

Leevi and the Leavings on myös kuulunut suosikkeihini jo lähemmäs 20 vuotta. Levyn aloittaa hieman omalaatuisen tarinan sisältävä Poika nimeltä Päivi. Hieno biisi, sitä ei voi kieltää. Muita levyn helmiä ovat ainakin Mary Jane, Ihmeiden kaupunki, Laineen Pia sekä Hannu ja Kerttu. Sanoitukset ovat sitä tuttua Göstaa, välillä meno on rempseämpää ja välillä hyvinkin koskettavaa ja traagista, kuten biisissä Mary Jane, jota aikoinaan kuulemma jopa Levyraadissa paheksuttiin biisissä olleen kaasuhanan avaamisen takia. Raha ja rakkaus on tuttuun tyyliin hyvä Leevi and the Leavings-levy, vaikka ei aivan niiden parhaiden teosten joukkoon nousekaan.

Leevi and the Leavings: Häntä koipien välissä (1988):

Ennen tämän levyn ensimmäistä kuuntelukertaa olin kuullut radiosta ainoastaan ne hitit, eli Teuvo, maanteiden kuningas ja Sopivasti lihava. Viimeksi mainittu on myös ensimmäinen koskaan kuulemani Leevi-biisi. Em. hittien lisäksi levyltä löytyy paljon hienoja ja jopa koskettaviakin biisejä, kuten Amalia, Äitisi vietteli minut, Rin Tin Tin sekä Elina, mitä mä teen?. Oikeastaan kaikki tämän levyn biisit ovat omalla tavallaan klassikoita ja niiden joukosta on vaikea valita yhtään huonoa, joten jätänkin sen valinnan tekemättä. Häntä koipien välissä on ehdoton Leevi and the Leavings -klassikko! Vaikka musiikki ei aina niin loistavaa ollutkaan, niin Göstan sanat olivat (ja ovat edelleen) täyttä rautaa.

Pate Mustajärvi: Ollaan ihmisiksi (2009):

Ikurin turbiini, Popedan nokkamies Pate Mustajärvi tulkitsee tällä levyllä ystävänsä Juice Leskisen biisejä. Levy painottuu enimmäkseen Juicen 80-luvun puolivälissä sekä 90-luvun alussa tekemiin kappaleisiin ja ompa mukana pari ennenjulkaisematontakin joihin Juice on tehnyt sanat juuri Patea varten ja kitaristi Ari Kankaanpää sävelet. Biisit ovat Ennen vanhaan Ikurissa sekä Terva ja höyhenet. Levyn parhaimmat tulkinnat ovat mielestäni Pienestä pitäen, Ennen vanhaan Ikurissa, Anni Domini sekä Piru vie. Omasta mielestäni Pate on onnistunut tekemään hienon kunnianosoituksen Juicelle, jonka kuolemasta tulee 24.11.2009 kuluneeksi 3 vuotta.

Mihail
Käyttäjä
128 viestiä

14.07.11 klo 23:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaikka omastakin mielestä olisi mukavaa keskustella joskus elokuvista tällä foorumilla, en musadiggarina voi olla nostamatta ylös tätä ketjua. Koitan jatkossa säännöllisesti kirjoitella tänne sen mukaan, miten paljon tulee kuunneltua.

Wormrot: Dirge (2011)

Dirge on Singaporelaisen grindcore-bändin toinen levy, ja varmasti genrensä ensimmäinen, mitä olen itse kuullut, joten hämmennys oli melkoinen. 17 minuuttiin mahtuu 25 kappaletta, joista suurin osa alle minuutin pituisia. Lisäksi jokainen kappale kuulostaa siltä kuin bändin jäsenet kisaisivat siitä, kuka rääkkää soitintaan kovaäänisimmin ja nopeimmin. Tämän lisäksi laulaja antaa kaikkensa örisemällä vuorotellen matalalla ja korkealla äänialalla. En ole varma, tajusinko tämä albumin pointtia, jos sitä ikinä olikaan, mutta aivan hervottoman hauska tämä kuitenkin on kaikessa mielipuolisuudessaan. Kerran kuuntelin hymyssä suin, toinen kerta saa tosin odotella ehkä jonkun ajan.

T-2000
Käyttäjä
267 viestiä

15.07.11 klo 18:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

The Prodigy- Invaders Must Die
Taattua Prodigya. Varsinkin nimikkobiisi miellytti/miellyttää vieläkin erityisesti. http://www.youtube.com/watch?v=PWlvLwLv1f4

Paleface- Paleneen Käryä Tästä cd:stä kirjoitinkin jo "Viimeisin levyostos" topicciin, mutta kyseessä on siis uudelleenmixattu versio Palefacen levystä Helsinki Shangri-La (2010), ja mukana on kaksi uutta biisiä. Pari uudelleenmiksausta on alkuperäistä biisiä parempia, mutta suurimmaksi osaksi kehnoja. Kahdesta uudesta biisistä varsinkin "Patinoitunu runomies"- niminen kappale on loistava, siinä Paleface todella todistaa verbaalisen lahjakkuutensa. http://www.youtube.com/wa...p;amp;amp;feature=related

Mutta vähän on rahastuksen makua, varsinkin kun suurin osa biiseistä on kehnoja

Slayer- Seasons in the Abyss Itse pidän tätä Slayerin toiseksi parhaana levynä Reign in Bloodin jälkeen. Nimikkokappale on itseasiassa ainoa joka ei sytytä ainakaan täysin mutta klassikko "War Ensemble" on kertakaikkiaan PARAS. http://www.youtube.com/watch?v=7OkYHiSFenM

Siinä levyt jotka olen viimeaikoina kuunnellut, voi olla että niitä on enemmänkin mutta en nyt muista muita kuin nämä.

Pohjois-korea
Käyttäjä
62 viestiä

17.07.11 klo 16:41 - linkitä tähän kommenttiin: #

Witch - S/T

Valitettavasti jouduin rahapulan vuoksi kuuntelemaan tätä vaan spotifysta. Tiukkaa stoner/doom metallia. Alun stoner jumittelu 'Seer' on oikeastaan levyn tiukin biisi. Vokaalit on utuisemmat kuin mitä tässä genressä on totuttu näkemään. Taakse miksatut ja valittavat, mut ennen kaikkea juuri toimivat. Riffit ei oo suinkaan mitään matalaa murinaa, vaan suht korkealta soitettuja. Hyvä tää on. Ehkä kuitenkin liian raskas pläjäys yhdelle istumalle. Ei tosin lyö laudalta Reverend bizarren päätöslevyä mikä oli jo aikamoista laahausmaratoonia. Siihen verrattuna tää on vaan kevyt välipala.

Kyseessä on muuten Dinosaur Jr:n laulaja-kitaristin sivuproggis. Ihan mielenkiintoista, en kyllä tosta 'emoyhtyeestä' ole koskaan niin piitannut.

Mihail
Käyttäjä
128 viestiä

19.07.11 klo 22:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Crystal Stilts: In Love with Oblivion (2011)

Hemmetin erinomaista vanhan koulukunnan lo-fi rokkia. Aluksi häiritsi bändin laulajan - jopa Ian Curtistakin maanisempi - isosti ja kummitusmaisesti kaikuva ääni, mutta pikkuhiljaa se tuntuu yhä komeammin sulautuvan muihin soundeihin. Yllättävää kyllä, suuri yleisöä ei ole löytänyt Crystal Stiltsia, vaikka bändin musiikki on helposti aukeavaa, ja suurin osa tämänkin levyn biiseistä erittäin tarttuvia. Varauksetta suosittelen.

Loistava kipale levyltä: http://www.youtube.com/watch?v=DPiuynEpq1g

tykki
Käyttäjä
17 viestiä

20.07.11 klo 00:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

PINK FLOYD - IS THE ANYBODY OUT THERE? : The Wall LIVE 1980 - 1981

Kyllä tän levyn vaan jaksaa kuunella kerrasta toiseen kun oikeen kunnolla pääsee sisälle. Ei ole kyllä sitä helpointa kuuneltavaa. Voittaa mielestäni studio version lempikappale ehdttomasti albumilta on One Of My Turns

Aatu
Käyttäjä
486 viestiä

21.07.11 klo 21:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

Guns N' Roses: Use Your Illusion I

Tulipas tässä yks ilta kuunneltua Gunnareitten Use your Illusion -levyt. Ensimmäinen levy on ehdottomasti parempi kuin toinen. Levyllä ei ole niin paljoa täytebiisejä ja tästä löytyy myös melkoinen hittikavalkaadi. Rosen laulu ja Slashin kitarointi mahtavaa ja muu bändi vetää hyvin myös. Don't Cry ja November Rain ehdottomasti parhaat biisit.

Guns N' Roses: Use Your Illusion II

Kuten jo sanoin heikompi kuin ensimmäinen Illusion lätty. Onhan tässäki Gunnareitten suosituimpia hittejä, mutta suurin osa biiseistä ei iske. Jotkut myös ylipitkiä ja välissä pääsee tylsistymään kuunnelessa. Bändi soittaa edelleen hyvin ja energiaa löytyy. Miinuksistaan huolimatta ihan kelpo levy.

Vasuri
Käyttäjä
1315 viestiä

23.07.11 klo 23:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kolmas Nainen: Tienhaarat - 20 parasta

Tämä tuli kirjastosta lainattua ja nyt kun se on vähän aikaa lainassa sitä tulee jossakin määrin kuunteltua. Kolmas Nainen ei varsinaisesti ole ykkössuosikkejani, mutta kyllä sitä vaihtelun vuoksi voi kuunnella. Bändi soittaa enimmäkseen vaihtelevasti, paikoitellen soitto räväkkää ja mukaansa tempaavaa, paikoitellen hieman rauhallisemin ja kappaleen tyyliin sopivasti, mutta välillä musisointi on unettavan tylsää. Levyn kappaleista vain puolet ovat isompaan kuunteluun kelpaavia ja parhaimistoon kuuluvia, niitä ovat esim. Hyvää ja kaunista, Äiti pojastaan pappia toivoi ja Valehtelisin jos väittäisin. Osa kappaleista soivat vain ohimennen taustamusiikkina paremman puutteessa. Kyseessä on siis ihan kuunneltava ja mukava kiekko.

Leevi and The Leavings: Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen

Tämäkin on kirjastolöytö ja aikamoinen löytö onkin. Kyseinen äänite on yksi niistä bändin levyistä, jotka ovat kertakuuntelemalla iskeneet tajuntaan. Göstan ja poikien yhteistoiminta on loistavaa ja sitä voisi käyttää esimerkkinä peruskoulujen musiikkitunneilla ja musiikkiopistoissa, laulusolisti laulaa ammattitaidolla ja muusikot täydentävät kokonaisuutta upeasti. Kappaleista on vaikea etsiä hyvät ja huonot biisit, levy kokonaisuudessaan on täydelinen ja saa siitä viisi tähteä.

Kinks: The Singles Collection

Kirjastolöytö tämäkin, yritin löytää jotain mitä en ole ennen kuunnellut. Oikeastaan tuo käsite on hieman harhaanjohtava, sillä jotkut tuon levyn kappaleista olen kuullut suomalaisina 60-luvun verioina. Tätä levyä voisi sanoa hieman paremmaksi kuin kohtalainen, osa kappaleista uppoaa kuin veitsi voihin, kun taas jotkut niistä menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Bändi soittaa suurimmalta osin mukavan letkeästi, rennosti ja omaperäisesti, mutta välillä myös uneliaasti. Parhaat maininnat saavat biisit You Really Got Me, You Still Want Me, Till The End Of The Day ja Death Of A Clown.

Garbage: Bleed Like Me

Ja edelleen kirjaston löytöjä kehiin. Tämän lainasin kun halusin kuunnella miltä Garbage ja olisiko siitä ydeksi suosikeistani. Heti ensimmäisellä kuuntelulla se kuulosti hienolta ja samalla bändikin pääsi suosikkien joukkoon. Bändi musisoi upeasti ja jyhkeästi, joten musiikki on coolia. Yksi tajunnan räjäyttävimmistä seikoista on Shirley Mansonin lauluääni ja -tyyli, ja kaiken lisäksi nainen on hot. Miinuksen saa aikaan se, että kappaleet muistuttavat musiikiltaan hitusen toisiaan. Se ei kuitenkaan haittaa kuuntelunautinto lainkaan. Tämä kiekko pääsi oitis ostoslistalle, harkitsen myös muitakin bändin levyjä.

MTP
Käyttäjä
2 viestiä

30.07.11 klo 01:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ruger Hauer – Se syvenee syksyllä

Paprun, Pyhimyksen ja Tommishockin muodostaman rap-yhtyeen esikoinen vuodelta -10. Loistava lätty kokonaisuutena, vaikka pari heikompaa biisiäkin (esim. "Pettävä annostus") löytyy. Omat lempparikibaleet ovat "Täällä" ja "Pelle Epoque". Levy taitaa olla myös Paperi T:n ensimmäinen kokopitkä levy ja jätkä vetää kyllä aivan saakelin kovaa settiä. Vuoden 2010 parhaita suomalaisia räppilevyjä ehdottomasti.

Bonobo - Black Sands

Melko chillä elektromusiikkia Simon Green nimiseltä hepulta. Tämäkin lätty on vuodelta 2010 ja todella rentouttavaa musiikkia. Levyn kaksi ensimmäistä biisiä, "Prelude"+"Kiara"-combo on aivan fantastinen ja siitä levy jatkuu mukavasti ja varmasti loppuun asti.

Heikki Kuula - Blacksuami

Vuoden 2010 ehdottomasti paras suomalainen räppilevy on ollut soitossa viime aikoina erityisen paljon. Hieman erilaisempaa Heikkiä mitä edelliset levyt ja todellakin toimii. Puolikkaan tähden nipistän lainatuista taustoista joissakin biiseissä. Tämä ei sinällään haittaa ollenkaan ja mielestäni esimerkiksi "Paskannan Sieluusi" on yksi levyn parhaista biiseistä, mutta kyllä lainatut taustat lähes poikkeuksetta hieman tiputtaa pisteitä omissa silmissäni. Heikin äänikin kuulostaa joissain biiseissä hieman erilaisemmalta, josta saamme kiittää flunssan poikasta, joka kuulemma Heikkiä vaivasi Saksassa levyä tehdessä. Mutta ollenkaan huonommalta tämä erilainen saundi ei kuulosta mitä "normi".

T-2000
Käyttäjä
267 viestiä

30.07.11 klo 16:16 - linkitä tähän kommenttiin: #


Slayer- God hates us all

Ja taas Slayeriä... Levy on vuodelta 2001 ja julkaistu 11. syyskuuta, kaksoistornien tuhon päivänä (oli pakko mainita). Albumi on periaatteessa suht perinteistä thrashia, mutta vaikutteita on otettu nu-metallista. Lähes joka toinen kappale kritisoi kristinuskoa paikoin erittäin rankastikin. Levyllä on pari erittäin hyvää biisiä, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin tasapaksua rytinää.

ReeferMadness
Käyttäjä
25 viestiä

12.08.11 klo 15:09 - linkitä tähän kommenttiin: #


Anal Blasphemy-Bestial Black Metal Filth

"Anal Blasphemy on häpäisyä perversion keinoin", todellakin. Jo intro, nimeltään Jeesushäpäisyinitiaatio, antaa hyvää osviittaa mitä levyllä on tulossa; eläimellistä Black Metal-likaa. Itse musiikki on kumartamista Beheritin ja Blasphemyn suuntaan, tosin hitaammalla otteella. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa primitiivinen kohkaaminen ja ei-niin-vakavat sanoitukset. "May my asshole be more pure than your shit propaganda !"


Anal Blasphemy-Profane Fornication Ejaculation

Rienaava haureuden ejakulaatio. Samoilla linjoilla mennään kuin ensimmäisellä levyllä, mutta jotenkin tämä kuulostaa meikäläisestä paljon uupuneemmalta. Perusarvot ovat kohdillaan, mutta jotain puuttuu. Myös produktiota on piirun verran siistitty debyytistä, mikä ei ehkä ollut se paras mahdollinen vaihtoehto. Kuitenkin, kyllä tätäkin kuuntelee.

vomppa
Käyttäjä
663 viestiä

20.08.11 klo 16:35 - linkitä tähän kommenttiin: #

Rainbow - Ritchie Blackmore's Rainbow

En ole mikään hirveä ''vanhan'' rokin suurkuluttaja, mutta pakko se on myöntää, Rainbow on aivan helvetin hyvä bändi. Ritchie Blackmore on aivan loistava... ja Diosta tuskin tarvitsee enempää sanoa. Rainbown esikoisalbumi tarttui mukaan K-Supermarketin levyhyllystä, joten ei kun kuuntelemaan ja lumoutumaan.

Man On The Silver Mountain aloittaa levyn täydellisesti. Biisi on tarttuva ja muutenkin mahtava, samoin kuin sitä seuraavat Self Portrait ja The Black Sheep Of The Family. Levyn paras kappale on kuitenkin Temple Of The King, joka kohoaa itselläni sinne kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden joukkoon. Biisissä kaikki on huipussaan - etenkin kitaroinnit ovat aivan upeat. Kyseisessä kappaleessa tunnelma on käsinkosketeltava, ja kaikki pelaa yhteen. Levyn loppupään kappaleet ovat hiukan vaisumpia, mutteivät missään nimessä huonoja. Maininnan arvoinen on myös rauhallinen Catch The Rainbow.

Huolimatta viimeisen kolmen biisin suhteellisesta vaisuudesta, on kyseessä aivan mahtava levy. Man On The Silver Mountain, Self Portrait, Catch The Rainbow ja Temple Of The King ovat niin loistavia kappaleita, että korvaavat pari heikompaa (jotka eivät nekään ole huonoja) kevyesti. Pitää jatkossa tutustua enemmänkin Rainbow'n tuotantoon.

Deep Purple - Machine Head 1997 Edition

Machine Head on Deep Purplen klassikkoalbumi. Itse omistan levystä tämän 1997 Editionin, joka sisältää sekä remixaukset että alkuperäiset kappaleet. Loistava levy on kyseessä kummassakin tapauksessa.

Deep Purplen suurin hitti ''Smoke On The Water ei suinkaan ole albumin ainoa loistava kappale. Itse asiassa ainoa hyvä kappale, siis ei-mestariteos, tällä albumilla on Never Before joka jää armottomasti muiden jalkoihin, vaikkei huono olekaan.

Levyn kappaleista parhaimmat helmet ovat rokkaavatHighway Star ja Pictures Of Home sekä hitaasti käynnistyvä, mutta sitäkin parempiLazy sekä erinomaiset rumpuosuudet omaava Space Truckin'. Machine Headilla ei ole ainuttakaan huonoa kappaletta, ja kyseessä on loistava albumi. Uudet versiot kappaleista kuulostavat yhtä hyviltä kuin alkuperäiset, mikä saattaa johtua siitä, että juuri ne minä kuulin ensimmäisenä.

Nämä nyt oli tällä kertaa tällaista ylistystä, mikä saattaa johtua siitäkin että harvoin ostan ja kuuntelen kokonaan levyjä, joista en pidä.

wednesday
Käyttäjä
275 viestiä

20.08.11 klo 18:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viimeksi kuuntelin omaa sekoitustani lempikappaleistani, muistin taas kuinka ihana ja inspiroiva asia musiikki on. Puhumattakaan siitä, kuinka hyvin se tuo ihmisiä yhteen. Vaikka en fani olekkaan, niin kuten Madonna lauloi: "Music makes a people come together". niin totta <3

kerpele
Käyttäjä
3486 viestiä

21.08.11 klo 15:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

wednesday kirjoitti:

"Music makes a people come together"

Eikös se ole "Music makes the people come together", ei "a people" (jossa ei ole mitään järkeä, ellei kyse esim. jostain kansasta).

Juki
Käyttäjä
1243 viestiä

27.09.11 klo 14:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ne Luumäet: Rahat ja pois (1999):

Ramopunkin pioneerien suurimmat hitit vuosilta 1986-1993 sekä pari uutta veisua vuodelta 1999. Uudet biisit sopivat mielestäni hyvin vanhojen klassikoiden joukkoon. Kaikki levyn biisit ovat omalla tavallaan klassikoita, mutta omiksi suosikeikseni levyltä nousee seuraava kolmikko: Onnellinen perhe, Läski presidentiksi sekä Kesäloma on kesällä. Yhtään huonoa biisiä en levyltä löytänyt.

Pojat: Punk it (1994):

Toinen legendaarinen ramopunk-yhtye Pojat teki vuonna 1994 levyn, jolla esiintyi vanhan kansan punkkareita 1970-luvulta. Mukaan on valittu jokaiselta vierailevalta staralta se tunnetuin biisi. Musiikista vastaavat Pojat ja lauluhommista vastaavat alkuperäiset biisien esittäjät. Mukana häärivät mm. Martti Syrjä, Pelle Miljoona sekä Veltto Virtanen ja monia muita legendoja. Vaikka alkuperäisiä versioita ei mikään voitakaan, niin ihan hyviltä nuo klassikot vieläkin kuulostavat.

Miihkali
Moderaattori
1914 viestiä

27.09.11 klo 18:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Voisin kai minäkin täällä kehuskella miten hyvään hintaan olen onnistunut löytämään EX-kuntoisia alkuperäisiä klassikkovinyylejä, ja miten erinomaisiksi ne ovat kuuntelussa osoittautuneet. Mutta kun en viitsi...

mäskipää
Käyttäjä
40 viestiä

15.11.11 klo 10:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lou Reed - Metal Machine Music
Tämä oli ensimmäinen albumi, jonka olen kokonaisuudessaan kuunnellut YouTuben kautta. Levyn jokainen 15-minuuttinen kappale sisältää periaatteessa samanlaista yksioikoista ääntä, joka artistin itsensä mukaan on kitaran kiertoääntä eri nopeuksilla. Vaikka jo ensimmäisen kappaleen myötä korvat turtuvat vuvuzelan ja flipperikoneen äpärälapsen huutoa muistuttavaan ääneen, onnistuu kokonaisuus kuitenkin nielaisemaan kuulijan yksioikoiseen äänimaisemaan, ja kuuntelukokemus ei siis ole täysin epäonnistunut. Hankala tästä kuitenkaan on suuresti nauttia niin kuin musiikista yleensä, mutta taiteellisena provokaationa levy ansaitsee hatunnoston.

Judas Priest - Defenders of the Faith
Judas Priestin huippulevyistä on hankala valita sitä parasta, sillä jokainen niistä soveltuu hyvinkin erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Defenders of the Faith lienee yhtyeen albumeista helpoimmin lähestyttävimpiä, varsinkin alkupuolen kappaleet Freewheel Burning ja Rock Hard Ride Free edustavat metallimusiikin valoisampaa laitaa soundeiltaan ja suupieliä nostattavilla kitarasooloillaan. Rauhallisemmat Night Comes Down sekä vuoden 2001 uusintapainokselta löytyvä Turn On Your Light puolustavat hyvin paikkaansa yhtyeen heavyballadiosastolla. Kansikuvansa metallista hirviötä myöten erinomainen heavylevy 1980-luvulta.

ReeferMadness
Käyttäjä
25 viestiä

20.11.11 klo 03:48 - linkitä tähän kommenttiin: #


Infernum-Farewell

Kun Infernumin ensimmäinen albumi "...Taur Nu Fuin..." julkaistiin 1994, Puolan salainen poliisi kiinnostui bändistä natsiaatteiden takia. Tämän sisäisen tutkinnan aikana Infernumin perustaja Karcharoth ilmiantoi muusikkotoverinsa Rob Darkenin ja Capricornusin, jolloin he joutuivat vaikeuksiin. Karcharothin itsemurhan jälkeen vuonna 2004 Darken ja Capricornus viimeistelivät julkaisematta jääneen levyn.

Farewell ei eroa edeltäjästään kovinkaan paljoa, se on jylhää Black Metallia jossa on sama ote kuin kaikissa muissakin Darken & Capricornus-akselin Puolabändeissä. Itse produktio on hivenen siistitympää, mutta se jättää tilaa ja antaa sävellyksille enemmän oikeutta. Suositeltavaa kamaa tästä genrestä kiinnostuneille.

Itse Karcharoth ei miesten sympatiaa saa tämän levyn kansilehdessä. "Finally, we would like to thank Karcharoth for killing himself as he realized he was not the one who deserved the gift of life. If we were sorry it would be just because he died from his own hands, not ours..."Yksi ympyrä Puolan Black Metal-historiasta on jälleen sulkeutunut.

Keskustelut