Viimeksi kuunneltuja levyjä

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Viimeksi kuunneltuja levyjä

JiiÄr

25.05.09 klo 09:08 - linkitä tähän kommenttiin: #


Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta
Ismo Alangon esikoinen sooloartistina ei ole paljonkaan verrattavissa edellisvuosikymmenen Hassisen Koneen tai Sielun veljien rockmusiikkiin. Soittimina kuullaan mm. torvisoittimia, pianoa ja haitaria, ja paikoin instrumenttina on pelkkä äänimaisema ja Ismon ääni.

Kun Suomi putos puusta on Alangon 1990-luvulta alkaneen soolotuotannon paras työ edelleen. Albumi on kestoltaan lyhyt, mutta sen kappaleisiin on saatu kuitenkin mahdutettua monipuolinen tunnekirjo. Vaikuttavimmat kappaleet levyllä ovat vakavamieliset Kun Suomi putos puusta, Masentunut ameeba, Meidän isä ja Hetki hautausmaalla. Hilpeät kappaleet kuten Rakas, rämä elämä tai Tuupovaara-Helsinki tasoittavat kuitenkin albumin tunnelmaa, ja yksikään kappale levyllä ei ole turha.


Metallica - Death Magnetic
Metallican paluulevy 5 vuoden jälkeen on mielestäni varsin onnistunut tuotos, kunhan mittasuhteet pitää kunnossa. Mielestäni on aivan turha odottaa jotain, mitä yhtye sai aikaan 1980-luvulla. Soittajat ovat vanhentuneet, elämänkokemusta on tullut, eikä nuoruuden paloa pysty siirtämään levylle sellaisenaan.

Monet sanovat Death Magneticin olevan paras Metallica-levy sitten vuoden 1991 "Black Albumin", mutta omiin korviini tämä levy on pienoinen notkahdus vuoden 2003 St. Angerista. On tämäkin albumi täynnä hyviä biisejä, jotka sisältävät voimakkaita sävelmiä, mutta aivan yhtä äkäinen levy ei ole kuin St. Anger. Myöskään vielä toisella kuuntelukerralla kaikkien kappaleiden koukut eivät jääneet mieleen yhtä tehokkaasti kuin aiemmilla Metallica-levyillä.

Miihkali
Moderaattori
1857 viestiä

02.06.09 klo 11:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mayhem: Wolf's Lair Abyss

Hmmm... Ensimmäinen Mayhemin levy ilman Euronymousta, De Mysteriis Dom Sathanasin klassikkokokoonpanosta ei ole paljoa jäljellä, vaan ainoastaan Hellhammer jaksaa yhä paukuttaa rumpuja, ja sen tekeekin hyvin. Lisäksi mukana on '80-luvun sekopäät Maniac ja Necrobutcher. Maniacin laulutyyli on muuttunut paljon Deathcrushilta, mutta kuulostaa silti ihan hyvältä, vaikka onkin paikoitellen aika akuankkamaista. Mitä Youtubesta olen kuunnellut, niin livenä Maniac ei sitten kuulostakaan ihan yhtä hyvältä. Tässä kohden laulu kuitenkin jopa toimii, ja silloin tällöin mukana kuultavat puhtaat laulut toimivat hyvin. Lisäksi välillä örinän taustalla kuullaan vahvasti kaikuefektoitua puhdasta taustalaulua, joka luokin sopivan aavemaisen tunnelman. Necrobutcherin bassosta ei tietenkään kuulu yhtään mitään rumputykityksen alta, ja sama vaivaa usein myös Blasphemerin kitarointia, joka tavan takaa peittyy rumpaloinnin ja rääkymisen alle. No, kuitenkin aika toimiva kokonaisuus, biisimateriaali mukavan teknistä, joskin itseään toistavaa sanatkin ovat erittäin tunnelmalliset.

Mayhem: Grand Declaration of War 

Tässä onkin aika uskomaton levy. Mitäköhän Hellhammer & kumppanit miettivät tätä tehdessään? Jos ylipäänsä mitään... Levy on kuulemma jatko-osa Wolf's Lair Abyssille, vaikea sanoa mitä tämä tarkoittaa kun musiikillisesti albumit ovat ihan erilaiset. No, sanoituksellisesti mennään edelleen ihmisviha-linjalla, mutta GDW:n kohdalla aika nietscheläisissä merkeissä - pistetään vanha maailma nurin ja nautitaan jäljelle jäävästä kaaoksesta. Biisit ovatkin sitten samoilla linjoilla, kaatuvat jatkuvasti omaan nokkeluuteensa ja ovat täyttä kaaosta. Maniac ei paljoa laula tai rääy, vaan lähinnä pitää mahtipontisia monologeja. Biisit ovat toki omalla tavallaan ihan mielenkiintoisen kieroilevia, mutta sittenkin... En tykkää. Mukana on myös yksi teknobiisi, mistä pidetään jatkuvasti kovaa mekkalaa, mutta omasta mielestäni se toimii itse asiassa varsin hyvin. Biisi luo hypnoottisen ja pelottavan mutta samalla unettavan tunnelman - oli se sitten alkuperäinen tarkoitus tai ei, niin toimiva biisi. Kokonaisuuteen se ei kuitenkaan istu, mutta eipä koko levy mitään selkeää kokonaisuutta muodostakaan. Aika paska.

Mayhem: Chimera

Paras Mayhemin julkaisu Maniacin kanssa. Ai jumalauta mikä levy, kieroilevaa, omituista, teknistä black metalia, mutta vaikeudestaan huolimatta musa tarttuu kiinni eikä päästä näpeistään ihan heti. Sanoitukset ovat mielettömän vihaisia ja biisit sävellyksinä samoin. Aivan raivokasta rumpu & kitaratyöskentelyä ja jopa Maniac laulaa erittäin hyvin. Siis jumalauta mikä levy, en osaa muuta sanoa. Jos joku negatiivinen piirre pitäisi löytyä, niin se että musiikki ei nyt mitään äärimmäisen omaperäistä ole (onhan se omaperäistä, muttei samalla tavalla ainutlaatuista kuin De Mysteriis Dom Sathanas tai Ordo Ad Chao). Lisäksi tuotanto on aika järkyttävää. Grand Declaration of Warin kohdalla futuristiset avaruussoundit olivat jotenkin perustellut, mutta Chimerassa asiat on toisin. Rummut nakuttavat äärettömän muovisesti ja kitara ja basso toistuvat ultrasäröisinäkin kristallin kirkkaasti. Mikä oikeasti on ideana miksata mökä tämän kuuloiseksi, kun ne soittimet eivät oikeastikaan kuulosta tältä? Perinteinen black metal -suttuisuus olisi toiminut tälläkin kertaa paljon paremmin.

Mayhem: Ordo Ad Chao

Attila Csiharin paluu, tankerolatinalla kirjoitettu levyn nimi, tukkoinen äänimaailma ja enemmän tunnelmaan kuin yksittäisiin soolo-osuuksiin nojaava musiikki. Tämä levy on niin lähellä klassista Mayhemiä kuin enää nykyään on mahdollista. Aivan uskomaton lätty, paljoa huonoja puolia ei ole. Musiikki on aivan uskomattoman kieroa eikä aukene varmaan koskaan täysin, mutta aina uusia piirteitä siitä voi kuuntelukerta kuuntelukerran jälkeen löytää. Attila laulaa täysin suvereenisti, mutta eipä täysin kieroutuneita riffejä soitteleva taustaorkesterikaan huonoa suoritusta tee. Parasta Mayhemiä sitten De Mysteriis Dom Sathanasin.

Sarcófago: The Laws of Scourge

Aika hyvä levy, en nyt sanoisi täydelliseksi, mutta erittäin toimiva kuitenkin. Soundit ovat Sarcófagon perinteiden vastaisesti juuri sopivalla tavalla kirkkaat. Kuitenkin se biisimateriaali on mikä ratkaisee, ja se tekee levystä aivan tajuttoman hyvän. Kappaleet ovat monimutkaisia, jopa progressiivia, riffipohjainen, brutaali, vaihteleva ja toisaalta välillä yllättävänkin melodiseksi heittäytyvä musiikki tekee tästä todella teknisen levyn. Kappaleet kehittyvät kokoajan, mutteivät koskaan keinotekoisen kuuloisesti. Midnight Queen on juuri oikealla tavalla doomahtava, synkillä sanoituksilla ja musertavan raskaalla ja hitaalla temmollaan. Screeches from the Silence on vähän hittihakuisempi ralli, mutta edelleen hyvin toimiva kappale, komeilla kosketinkikkailuilla. Secrets of a Window pistää vielä paremmaksi akustisen kitaroinnin ja death metallin välillä uskomattoman sulavasti vaihtelevalla rakenteellaan. Lisäksi kaksi bonusbiisiä, Crush Kill Destroy ja Little Julie ovat erittäin hyviä, ensimmäisen ollessa levyn raskain biisi ja jälkimmäisen taas paras biisi, kauniilla melodioillaan ja herkällä puheosuudellaan. Onhan tässä toki vähän huonompiakin biisejä, osassa niistä on vähän täytebiisin makua ja uudelleenlevytetty The Black Vomit ei sovi sitten ollenkaan levyn aikuisempaan ja kantaaottavampaan materiaaliin.

Aatu
Käyttäjä
486 viestiä

02.06.09 klo 12:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

Laitanpas tähän joitain levyjä:


Jarkko Martikainen: Rakkaus

YUP:n nokkamiehen Jarkko Martikaisen sooloura oli meikäläiselle aika tuntematon, kunnes lainasin tämän levyn kirjastosta. Syötin levyn koneeseen ja aloitin kuuntelun. Pakko sanoa, että ehkä kauneinta akustista musiikkia mitä olen ikinä kuunnellut. Herkkiä lauluja mahtavilla sanoituksilla. Martikaisen äänikin sopii näihin biiseihin. Levyn nimikkokipale on levyn parhaimmistoa Jos mulla menisi todella huonosti kanssa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen heppu, jonka soolomateriaali iskee kuin 1000 volttia.


Slayer: Reign in Blood

Myönnetään, että on tullut kuunneltua vähän tuntemattomia bändejä tässä ja Slayer on myös sellainen. Mahtavaa nopeatempoista thrash metallia, joka on meikäläisen makuun. Ennen kuuntelin aika paljon progea, mutta musiikkimakuni on koko ajan mennyt raskaammaksi. Ensin Death sitten Slayer ja Panterat. Sitten itse levyyn. Biisit on lyhyitä ja erittäin nopeatempoista ja tällä tavalla vältytään ylipituudelta. Raining Blood on varmasti kaikille tuttu biisi ja olin sen itsekkin kerran kuullut. Ehdottomasti levyn paras biisi. Lainassa on myös Slayerin uusin plätty Christ Illusion, jonka varmaan kuuntelen lähiaikoina.


Opeth: Ghost Reveries

Mahtava bändi ehdottomasti. Aivan varmasti katson yhtyeen esityksen Provinssirockissa. Death metal on nyt muovatunut yhdeksi lemppariksi Deathin myötä. Otin kuuntelun alle vähän progressiivistä DM:ää. Biisien lauluosuudet vaihtuu örinästä puhtaaseen lauluun. Itse ainakin pidän tästä. Ruotsin kovimpia vai voisiko jopa sanoa kovin bändi. Levyn avausraita Ghost of Perdition ja Beneath the Mire on parhaita biisejä. Täytyy ottaa kuuntelun alle yhtyeen muutkin levyt.


Metallica: Kill 'em All

Ei vielä sitä parasta Metallicaa, mutta silti loistavaa. Jotkut biisit ovat mielestäni jopa perusrockin tapaisia, mutta on sielläkin sitä tempoa ja thrashiä.Seek and Destroy levyn parhaita biisejä Hit the Lightsin kanssa. Metallica on myös kovimpia metallibändejä, vaikka onhan niitä alamäkijäkin ollut, mutta urheasti ovat niistäkin päässyt eroon. Great music...

mbay
Käyttäjä
1496 viestiä

02.06.09 klo 12:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

Absun uusin, self titled tänä vuonna ilmestynyt albumi. Monet sanovat heikoksi, koska kokoonpano on vokalisti-rumpalisti Prosciptoria lukuunottamatta täysin uusi, toisia taas tämä sivuseikka ei kiinnosta vittuakaan. Itse en ota tähän asiaan kantaa, koska vanhaa Absua en ole kuullut ollenkaan. Tämä levy on kuitenkin aivan helvetin hienoa työtä. Black/thrashiahan tämä on, vaikka sanoitukset eivät Saatanaa käsittelekään, vaan enemmänkin Absun tuttuun tapaan liikutaan keltti- ja sumerilaisten mytologioissa. Levy on vajaa 54-minuuttisena yllättävän pitkä, mutta ei ollenkaan ylipitkä. Joka kappaleesta löytää jonkin ratkaisevan koukun tai yksityiskohdan, mikä nostaa kappaleen tiiviiseen kokonaisuuteen. Kova on.

Immolationin uusin tuotti aluksi pettymyksen, mutta lisäkuunteluiden jälkeen sieltä paljastui oikein mallikas dm-lätty. Soundit ovat perus NY-kamaa, Morrisoundista ei tietoakaan, vaan tuotanto on omalla tavallaan rujoa, mutta kuitenkin soundit ovat tuhdit. 10 kappaleesta löytyy muutama helvetin kova rypistys, hyviä ralleja, ja pari vähän heikompaa vetoa. Ross Dolania pidetään yhtenä matalimmista murisioista, ja sitä hän kyllä on. Ei pidä kuitenkaan sekoittaa Tomb of the Mutilatedin aikaiseen Barnesiin, sillä Dolanin murina ei ole sille sukuakaan.
Hieman epätasainen, mutta silti levyllä on hetkensä.


Solstice - Lamentations

Tässä saattaa hyvinkin olla paras kuulemani epic doom-levytys. Vetää sanattomaksi jo ensimmäisen varsinaisen kappaleen Neither Time or Tiden alkaessa soimaan. Levyllä on kaikki mitä tämänkaltainen musiikki tarvitsee; kaihoisaa korkeaa vokalisointia, tunteikkaat ja kauniit soolot ja raskaita riffejä, unohtamatta kaunista instrumentaalia Empty Lies the Oaken Thronea. Kaikki Candlemass-fanit, tutustukaa tähän!


Jethro Tull - A Passion Play

Sanoisinko Tullin progeimmaksi ja yhdeksi parhaaksi tuotokseksi. Koostuu periaatteessa yhdestä 45-minuuttisesta kappaleesta, joka on jaettu alunperin kahteen osaan vinyylille, samoin kuin cd:lle. Sekä A- että B-puoli ovat molemmat erittäin monitasoisia, progressiivisia sävellyksiä, joista löytyy koukkuja ja tarttumapintaa yhä enemmän kuunteluiden kasvaessa. Pientä miinusta B-puolen alussa tulevasta jänis-tarinasta, joka vedetään ensinnäkin tönkeröllä brittiaksentilla ja toiseksi se hieman pilaa kokonaisuutta.

Näiden lisäksi tullut kuunneltua Hellhammerin demokokoelmaa, Immolation - Here in After, Morbid Angel - Altars of Madness, Mystifierin debyytti, Carcass - Necroticism... ja vielä joitain muita.

Miihkali
Moderaattori
1857 viestiä

03.06.09 klo 11:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Archgoat: Whore of Bethlehem

No niin... Kauan lykkäsin tähän suomi-bm:n pitkän linjan puurtajaan tutustumista, ja kun lopulta bändin levyn pistin lautaselle*, niin odotukset olivat erittäin korkealla. Ja ensimmäiset sävelet kun lähtivät soimaan, niin tunsin saaneeni rahoille vastinetta oikein kunnolla. Soundit erittäin suttuiset ja "pimeät", mutta kuitenkin sellaiset, että niistä saa selvän. Mutta kun itse musiikki lähtee käyntiin, niin paljastuu kaksi asiaa jotka raunioittavat musiikin: ensinnäkään riffit eivät ole mitään erityisen kummoisia, ja toisekseen laulu on aivan karmaisevaa. Matalaksi efektoitu örinä on aivan tajuttoman koomisen kuuloista, mikä on sitä suurempi harmi, kun ottaa huomioon bändin erittäin hyvät ja musiikkiin sopivat sanoitukset. Todella harmi, mutta juuri tuon laulun takia en voi tätä levyä kuunnella hekottelematta.

* Levylautaselle, vinyylilevyjä soitetaan sellaisen päällä (toim. huom.)

Spinal Tap: This is Spinal Tap

Komja soundträkki komjasta leffasta. Olen Spinal Tapissa aina ihaillut sitä, kuinka huolella vitsi on suunniteltu: bändin historia poprock- ja hippikausineen on aivan kuin oikeidenkin ensimmäisten hevibändien, ja ennen kaikkea huolella aidon kuuloisiksi (jos sanoituksia ei lasketa) tehdyt kappaleet tekevät bändistä niin todellisen ettei mitään rajaa. Eniten levyssä vaikuttaakin juuri sen monipuolisuus: mukana on nopeita rokkailuralleja (Tonight I'm Gonna Rock You Tonight), hitaita Black Sabbath -eeppoksia (Rock 'n' Roll Creation), huudatusbiisejä (Big Bottom) ja muita kummajaisia (Cups and Cakes). Stonehenge on aivan mielettömän hauska biisi, ennen kaikkea hulppean luuttusoolonsa ja Nigel Tufnelin älyvapaan puhejohdannon ansiosta kun taas Gimme Some Money tavoittaa elävästi jotain Beatlesin ränttätänttähittien ärsyttävyydestä. Levyn parhaaksi teokseksi nousee kuitenkin hellyyttävän tunnelmallinen ja sympaattinen (Listen to the) Flower People, joka oikeasti sai allekirjoittaneelle kyyneleet silmiin - typerän virneen lisäksi. Huonoa levyllä edustavatkin lähinnä sen soundit, jotka tosin "vanhemmissa" biiseissä matkivat hyvin 1960-luvun soundia, mutta tarjoavat hevibiiseissä vain kovin ohutta menoa. Suurempi massa äänessä olisi toiminut näinkin raskaassa musiikissa paremmin.

Viikate: Kesävainaja-EP

Mitä pitemmälle Viikate uraansa samoaa, sitä huonommaksi bändin tuotanto käy. EP:itä bändi ei ole julkaissut aikoihin, nyt sellainen vaihteeksi tuli ja kun ottaa huomioon, että bändin edelliset EP:t ovat aina olleet huomattavan paljon albumeja eheämpiä ja vahvempia kokonaisuuksia, oli lupa odottaa tältäkin EP:ltä paljon - turhaan, totta kai. Avausbiisi Tanssi on tylsä, mitäänsanomaton heviluritus ja sanoitukset ovat Viikatteen perusmuotista. Aaveissa vainko olet mun on hitusen parempi mutta yhä aika heikko. Sen jälkeen on luvassa kaksi mitäänsanomatonta instrumentaalia. B-puolella on luvassa Vaiennut soitto -EP:n liveversiointi, joka todistaa Youtuben puolesta, että Viikate on aina ollut todella huono live-esiintyjä. Soitto sinänsä on tarkkaa ja soundit aivan studiolevyn veroiset, mutta Kaarle on tyystin lahjaton laulaja silloin kun tukena ei ole studioviilauksen tuomia apukeinoja. Aamun hiljainen hetki sentään kuulostaa vielä joltain, mutta Hanget menee Lyijykomppania-plagioinnissaan aivan liian pitkälle (kuten meni jo yli kymmenen vuotta sitten...). Huono levy.

Behemoth: Slaves Shall Serve

Mitäänsanomatonta nyky-Behemothia. Soundit ovat kliinisen muoviset, laulu miksattu ponnettomaksi puhinaksi ja biisit täyttä diipadaapadaapaa. Nimikappale sentään on vielä kohtuullisen menevä, minkä ovat tajunneet myös Behemothin jätkät ja siitä intoutuneena ovat keksineet ruudin useampaan otteeseen: sama biisi nimittäin avaa ja sulkee levyn, ensimmäinen näistä on albumiversio jonka kaikki ovat jo kuulleet etukäteen ja jälkimmäinen on kökkö liveversio. EVVK. The Nefilim -cover Penetration on aika menevä, sävellyksenä siis, mutta Behemothin versio kappaleesta lähes tappaa tämän, ja biisin ainoat ansiot liittyvätkin alkuperäisversioon. Ainoa ennenkuulematon biisi levyllä on Entering the Pylon ov Light, joka on niin keskinkertaista teknistä deathia, ettei mitään rajaa. Danzig-cover Until You Call on the Dark on perus-Danzigia, eli en tykkää. Behemothin taannoisen Demigod-levyn nimikappale taas ei toimi livenä sen paremmin kuin studiolaitoksenaan. "Slaves! Shall! Fucking! Serve!"

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

05.06.09 klo 18:13 - linkitä tähän kommenttiin: #


Eminem - Relapse
Itse kuuntelen pääasiallisesti heviä ja rockia, mutta olen aina pitänyt Eminemistä. Eminem oli ensimmäinen varsinainen muusikko jota kuuntelin (jos lastenlauluja ei lasketa) ja hän on yhä ainoa räppäri, josta pidän. Nyt, kun hän vihdoin julkaisi uuden albumin, oli se pakko hankkia. Enkä joutunut pettymään. Eminem on palannut parempana kuin koskaan. Relapse on yllättävästi tietyllä tasolla konseptialbumi, joka seuraa Eminemin huumeista eroon pyrkivää sarjamurhaaja alter egoa. Täten albumi on synkempi ja sanoituksiltaan edellisiä rankempi. Mielestäni on jotenkin hassua, että Eminemin ensimmäinen raittiina tehty albumi on edellisiä törkeämpi. :D Rapistä en yleensä pidä, joten ei jokainen biisi ole hyvä. Heikkoja löytyy, mutta Eminemin parhaimmistoon yltäviä biisejä myös löytyy. Näitä ovat aluksi inhoamani sinkkubiisi We Made You, tunteellinen balladi Beautiful ja synkähkö lopetuskappale Underground. Eminem on hyvin säilyttänyt vanhan tyylinsä vaikka muutoksiakin on. Esimerkiksi levyn tunnelma ja asenne on viime albumeihin verrattuna pirteä ja kaikki tehdään läpällä, jopa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova Insane. Vaikka kappaleiden aiheet ovat Eminemille jopa poikkeuksellisen synkkiä, tekee Eminemin asenne ja tyyli albumista kuitenkin kierolla tavalla hänen iloisimman. Outoa on myös, miten Eminem yrittää parissa kappaleessa vetää jamaikalais-aksenttia. Kokonaisuudessan Relapse on kuitenkin onnistunut albumi ja Eminemin erinomainen comeback.

Juki
Käyttäjä
1192 viestiä

06.06.09 klo 01:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä taas jotain viime aikoina kuunneltuja levyjä:

Ozzy Osbourne: Blizzard of Ozz (1980):

Ozzy Osbournen soolouran aloituslevy vuodelta 1980. Omasta mielestäni kyseessä on Ozzyn paras levy. Levyn parhaat biisit ovat Crazy Train, mahtavan urkuintron sisältävä Mr. Crowley sekä erinomainen heviballadi Goodbye To Romance. Kitaristilegenda Randy Rhoadsin (1956 - 1982) soitto on myös erittäin upeaa kuultavaa. Blizzard of Ozz oli loistava soolouran avaus Ozzylta. Suosittelen kaikkia vähänkin hevistä pitäviä tutustumaan tähän hevimusiikin merkkipaaluun.

Ozzy Osbourne: Diary of a Madman (1981):

Viimeinen Ozzyn ja kitaristi Randy Rhoadsin yhteinen levy vuodelta 1981. Vaikka levyn soundit ovatkin esikoislevyn tapaan täyttä rautaa, häviää tämä silti kaikilla osa-alueilla Ozzyn loistavalle debyytille. Randy Rhoads on kuitenkin myös tällä levyllä erittäin hyvässä vedossa. Levy ei sisällä edellisen tapaan kovinkaan monta suurta hittiä. Omat suosikkini levyltä ovat Over The Mountain ja Flying High Again. Randyn loistavista kitarakuvioista huolimatta aika keskinkertainen ja nopeasti tehdyn oloinen levy.

Ozzy Osbourne: Bark at the Moon (1983):

Ozzy-kuunnelmani päättyy tällä kertaa herran kolmanteen studioalbumiin, joka jouduttiin toteuttamaan ilman virtuoosimaista Randy Rhoadsia, sillä herra oli vuotta aiemmin kuollut traagisesti lento-onnettomuudessa. Vaikka tilalle löydettiinkin erittäin hyvä nuori kitaristi Jake E Lee, joka hoitaa levyn kitaraosuudet kunnialla, ei tämä levyn paljon edeltäjäänsä parempi ole. Levyn parhaat biisit ovat mielestäni Bark at the Moon ja Rock 'N' Roll Rebell. Rhoadsin puute syö levyn soundimaailmaa raskaasti vaikka Lee varsin hienosti kitaraa vingutteleekin. Keskinkertainen lätty tämäkin...

JiiÄr

06.06.09 klo 20:06 - linkitä tähän kommenttiin: #


Ismo Alanko Teholla: Blanco spirituals

Levy-yhtiön vaihto nuoreen ja tuoreeseen Fullsteam Recordsiin tuntuu tehneen Alangolle pelkkää hyvää, vaikka viimeiset Poko-levytykset eivät nekään paskempaa materiaalia yleiseen tarjontaan verrattuna olleetkaan.

Tämä on jälleen täysin uudenlainen Ismo Alanko-levy. Joensuun Shamaaniksikin kutsuttu Alanko tuntuu saaneen nyt aikaan kaikkein alkukantaisimpia voimia sisältävän albuminsa. Levyn musiikkia olisi helppo kuvitella kuulleensa muinaisilla leirinuotioilla. Teho Majamäen soitinvalikoiman erikoiset valinnat tuovat läpi linjan kappaleisiin uudenlaista eloa ja sovituksellista rikkautta. Levy onkin kuin raikasta lähdevettä sisältävä valoisa keidas kaiken synkän ja melankolisen suomalaisen rockin keskellä.

Sävellykset ja sanoitukset ovat läpi levyn Alangolle tyypillistä laadukkuutta. Muutaman kuuntelukerran albumi tosin vaatii ennenkuin kaikki kappaleet muodostuvat osaksi kokonaisuutta. Muutama kappale on syytä erikseen mainita: Konevitsan kirkonkellojen introon mukautuva sävellys Seitsemän päivää on tekstiltään paras alkoholin lieveilmiötä sivuava kappale maassamme, 2x1=1 on sekä kaunis rakkauslaulu että tekstiltään hauska eroottisia vertauskuvia viljelevä kappale, ja päätösbiisi Taivaan tulet tiivistää albumin shamanistisuuden erinomaisesti, ja muutaman kerran kappaleen kuultua ei edes harmita se, että kappaleeseen ei sisälly Taivaan tulet-sarjan introssa soinutta vinkuvaa instrumentaaliosiota.

Madmasa
Käyttäjä
572 viestiä

06.06.09 klo 21:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

Black Sabbath - Black Sabbath

Black Sabbathin esikoinen oikeastaan yllätti minut, sillä en odottanut siltä samaa mahtavuutta, kuin Master of Realityllä ja Vol. 4:lla. Alkaen hienon turmiollisesti nimikkobiisillä, jonka voi merkitä maailman jopa synkimmäksi biisiksi ikinä. Se nosti minultakin karvat pystyyn ensikuulemisen aikana. Nimikkobiisi, N.I.B, Evil Woman ja Sleeping Village ovat ehdottomasti levyn parasta antia.

Soilwork - Stabbing The Drama

Soilwork on varmasti tämän päivän parhaita yhtyeitä ja tämä on heidän paras levynsä. En edes kuuntele nykypäivän metallia ainakaan nauttien siitä, mutta Soilworkia jaksaa kuunnella enemmänkin. Stabbing The Drama levyllinen erinomaista melodista metallia. Ainoa heikko puoli on vain se, että jotkin biisit muistuttavat liikaa toisiaan ja biisien rakenne on muiden kanssa melko identtinen.

Miihkali
Moderaattori
1857 viestiä

11.06.09 klo 12:38 - linkitä tähän kommenttiin: #

Burzum: Anthology (2008) /

Tämä oli ensikosketukseni Burzumiin, satunnaisia Youtube-kuunteluja lukuunottamatta, ja sanoisinko että varsin komea lähtölaukaus. Ensinnäkin levyn materiaali ja sen perusteella Burzumin tuotanto on erittäin laadukasta ja jopa aika vaihtelevaa, ja toisekseen tämä kokoelma on myös koottu huolella ja rakkaudella, eikä ole pelkkä mitäänsanomaton best of -kokoelma johon olisi läiskitty kymmenen ensimmäistä Youtuben "Burzum"-haulla löytyvää rallia. Bändin tuotanto on monipuolista, vaihdellen aika rokkaavasta Venom/Bathory-tyyppisestä proto-bm-rokkailusta huomattavasti kylmempään ja tunnelmallisempaan materiaaliin asiaankuuluvilla hampaanporaussaundeilla varustettuna. Mukana on myös tyylikästä black metal ambientia ja sitten ihan normaalia ambientia. Levy itsessään on myös hyvin kasattu, mukana on mielenkiintoinen historiikki ja katsaus bändin eri tyyleihin, ja kaikki bändin tyylilliset vaiheet on sisällytetty mukaan. Kaiken kaikkiaan hyvä levy.

Juki
Käyttäjä
1192 viestiä

21.06.09 klo 22:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä taas jotain viime aikoina kuuneltua:

Eppu Normaali - Maximum Jee & Jee (1979):

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä kun Eppu Normaali levytti yhden uransa parhaista levyistä, Maximum Jee & Jee. Tällä levyllä Eput ottivat selkeän harppauksen pois punkista kohti rock'n'rollin maailmaa. Levyltä löytyy monta hienoa biisiä, kuten suureksi hitiksi nousseet Njet njet, Jee Jee sekä John Fogerty. Oma suosikkini levyn kappaleista on Kamat lujilla. Jos joku heikompi biisi levyltä pitää mainita, niin ehkä se on Lainelautaileva lehmänmaha r&r, vaikka ei sekään mikään huono biisi ole. Levyn nimi- ja kansi-idean bändi keksi The Who -yhtyeen Maximum R&B -julisteesta. Levyn kannessa oleva Rickenbacker-kitara lainattiin Juice Leskiseltä. Ehdoton varhaisen suomirockin klassikkolevy!

Korroosio: Kyllä tytöt ymmärtää (1982):

Raisiossa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa perustettu punkpoppoo, jossa soitti myös nykyinen iskelmätähti Joel Hallikainen (kyllä, luit aivan oikein!). Hallikaisen taiteilijanimi bändissä oli Jesus Caesar. Hallikainen jätti yhtyeen kuitenkin jo vuonna 1981. Yhtyeen suurin hitti oli Hallikaisen säveltämä Hei hei hei. Yhtye levytti uransa aikana vain yhden levyn Kyllä tytöt ymmärtää. Omasta mielestäni kyseisen levyn parhaat biisit ovat em. Hei hei hei -biisin lisäksi Se et ole sinä sekä 00.15.

Lisäys 11.7.2009:

Hector - Nostalgia (1972):

Vaikka Hector julkaisi ensimmäisen singlensä Palkkasoturi jo vuonna 1965, niin ensimmäisen soololevynsä hän julkaisi vasta 7 vuotta myöhemmin, eli vuonna 1972. Levyn nimi oli Nostalgia. Levy sisältää paljon hyviä biisejä, joista moni on nykyisin jo saavuttanut jonkinasteisen hittiaseman. Omat suosikkini levyltä ovat Yksinäinen tinasotamies, Mandoliinimies, Nostalgia (molemmat osat) sekä Neitoperho. Nostalgia on mielestäni loistava aloitus Hectorin soolouralle, vaikka parempaa oli vielä tulossa myöhemmin.

Hector - Herra Mirandos (1973):

Hectorin seuraava soololevy on paikoin aika mystinen tapaus, kuten levyn aloituskappaleen nimestä (Ekhnaton rakastui aurinkoon (prologi)) voi päätellä. Levy sisältää myös Hectorin uran ehkä suurimman hitin Lumi teki enkelin eteiseen. Ko. biisi on myös oma suosikkini levyltä ja ala-asteen musiikintunnilla sitä tuli aikoinaan paljon laulettua. Muut suosikkibiisini ovat hitit Asfalttiprinssi, Olen hautausmaa sekä hieman vähemmän tunnettu Atlantis. Jos joku heikompi biisi pitää valita, niin ehkä se on Sisämaan retkellä. Siitä huolimatta hieno levy tämäkin.

Hector - Hectorock I (1974):

Edellisten levyjen tapaan myös tältä levyltä löytyy jokunen hitti, kuten Ake, Make, Pera ja mä, Takataan roos, Laura (sua kauheesti kaipaan), jotka ovat myös omia suosikkejani. Näiden lisäksi yksi levyn suurista suosikeistani on mm. Ankkalinnan asukkaista kertova hilpeä Sarjakuva-rock, joka on asiantuntijoiden mukaan Hectorin poliittisin laulu. Hectorock I on mielestäni yksi parhaista (ellei jopa paras) Hectorin levyistä.

Jussi Raittinen - Jussi merihädässä (1982):

Vaikka kyseessä onkin lastenlevy, niin kyllähän sitä aikuisetkin ihan mielellään kuuntelee. Jussi merihädässä on siis jatkoa Jussin kolme vuotta aiemmin (1979) tekemälle lastenlevylle Jussi ja Kieku ja Kaiku. Levy sisältää sekä uusia, että vanhoja tuttuja lastenlauluja, kuten Tiku ja Taku, Mikki-Hiiri merihädässä sekä alunperin vuonna 1974 ensimmäisen kerran levytetty Metsämökin tonttu, jolla Jussi voitti Syksyn sävelen 1974. Levyn parhaat laulut ovat Lapsenvahdin rock, Tiku ja Taku sekä legendaarinen Mikki-Hiiri merihädässä.

Kookosbanaani
Käyttäjä
1093 viestiä

25.09.09 klo 20:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nirvana

Hyvä kokoelma-albumi suosikkiyhtyeeltäni. Nirvana sisältää monia suosikkikappaleitani, kuten Smells Like Teen Spiritin, In Bloomin, Come As You Aren, About A Girlin, The Man Who Sold The Worldin, All Apologiesin ja Heart-Shaped Boxin. Mikään muu grunge-yhtye ei tule olemaan Nirvanan veroinen.

Täss on Rauli, moi! - Rauli Badding Somerjoen 40 parasta

Kaikki Baddingin parhaimmat kappaleet samassa paketissa, omat suosikkini ovat Ja rokki soi, Paratiisi, Nuori rakkaus, Laivat ja Ikkunaprinsessa. Badding oli Suomen ylpeys yhdessä Juicen ja Olavi Virran kanssa...

JiiÄr

02.10.09 klo 18:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuli vietettyä tuokio death metalin parissa kolmen levyn voimin.


Death: Symbolic
Individual thought patternsin [www.leffatykki.com] seuraaja Death-rintamalla sisältää yhtyeelle tyypillistä raakuutta, mutta poikkeuksellisen paljon tällä levyllä on myös rauhallisia osioita, kuten Empty words-kappaleen akustinen alku, tai päätöskappale Perennial Questin outro.

Tämä levy siirsi Deathin enemmän kohti perinteisempää metallia. Edellislevyn kokeilevuuden tilalle tulivat melodiat ja selkeämmät kappalerakenteet. Näine hyvineen kaikkein helpoiten uppoavaa Deathia, muttei Individual thought patternsin (eikä ehkä edes Leprosyn) veroista.

Arch Enemy : Doomsday machine Samoilla linjoilla edelleen [www.leffatykki.com]


Arch Enemy: Rise Of The Tyrant
Tässäkin levy, joka pikkuhiljaa on kasvanut muutamien ässäbiisien kuuntelusta myös kokonaisuutena kestäväksi albumiksi. Tähänkin albumiin Arch Enemy on tuntunut suodattavan myös kotomaansa ABBAn henkessä tehtyjä takiaisriffejä, ja useaan otteeseen albumin aikana tekee mieli tarttua ilmakitaraan. Ainoastaan I Will Live Again-kappale voi sisältää ärsyttäväksi muuttuvia elementtejä (etenkin alkuintron aikana), mutta muu erittäin jyräävä kokonaisuus onnistuu hautaamaan moisen kauneusvirheen, ja täydet pisteet ovat selviö.

Pedroo
Käyttäjä
59 viestiä

02.10.09 klo 19:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

Freedom Call - Eternity

Hankkiessani tämän levyn luulin ostavani perus-saksalaista kikkeliheviä. Olin väärässä. Bändin tyyli yhdistää Manowar-maista sankariheviä ja perinteistä saksalaista kikkeliheviä toiimii loistavasti. Levyn kokonaisuus on eheä lukuunottamatta levyn päättävää "balladia". Se tuntuu kömpelöltä ja aivan turhalta. Levyn muut biisit ovat sen sijaan täyttä rautaa, jotka jyräävät duuri-riffien, tuplabasareiden, syntensaattorien ja laulaja Chris Bayn upean laulun tahdissa.

EDIT: Parin kuuntelu kerran jälkeen päätöskipale kuulostaa paljon paremmalta, joten levyn pisteet nousee.

AAnyway
Käyttäjä
90 viestiä

03.10.09 klo 16:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sonata Arctica -Days of Grays

Sonatalta tuli tässä kiva uusi levy, ja enkä edes ollut tietoinen asiasta, ennenkuin huomasin tämän levykaupan hyllyllä. Mukaanhan se sieltä tarttui. Levy oli samalla sitä tuttua sonataa ja samalla jotain uutta. Kappale rakenteet olivat uudenlaisia, ettei enää menty läheskään koko ajan sellaisella perus säköistö-kertosäkeistö-säkeistö.. meinigillä. Mukana on Everything Fades to gray instrumentaalinen versio ja viimmeinen biisi on sama biisi mutta sanoilla. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin vähän puulla päähän lyöty, mutta pari kertaa kuunneltuani levy upposi ja avautui paljon paremmin. Vierailevina artisteina oli mm Johanna Kurkela, jonka kaunis ääni sopi täydellisesti no dream can heal the broken heart biisiin. Kunnon tykitystä ei ollut tarjolla, josta olin aavistuksen pettynyt. Kunnon balladeitakin oli vaan yksi. Perustyyli oli sellainen vähän rauhallisempi rock, jossa välillä mentiin lujaa ja välillä lujaa. 8th Commandtend tyylistä tykitystä ei siis ollut tarjolla.

Juki
Käyttäjä
1192 viestiä

10.10.09 klo 16:35 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä taas jotain viime aikoina kuuneltuja lättyjä:

PMMP - Kuulkaas enot! (2003):

PMMP:n esikoislevy vuodelta 2003. Sisältää muutaman ihan hyvän biisin, kuten hitiksi nousseet Rusketusraidat ja Joutsenet. Tässä vaiheessa ei vielä sitä ihan parasta PMMP:tä.

PMMP - Kovemmat kädet - kumipainos(2005):

PMMP:n toinen albumi on edeltäjäänsä astetta rockimpi ja sisältää mm. hitit "Pikkuveli", "Matkalaulu" ja "Oo siellä jossain mun". Omat suosikkini levyltä ovat Oo siellä jossain mun, Päiväkoti ja Noitalinna huraa!-cover Pikkuveli. Ei parasta PMMP:tä, mutta ei missään nimessä huono levy. Kumipainos sisältää myös PMMP:n tekemän vuoden 2005 kesäkumibiisin Kumivirsi

PMMP - Leskiäidin tyttäret (2006):

Yhtyeen kolmas levy on mielestäni PMMP:tä parhaimmillaan. Levy on täynnä toinen toistaan hienompia biisejä, kuten omat suosikkini Joku raja, Henkilökohtaisesti, Päät soittaa ja Tässä elämä on. Leskiäidin tyttäret on bändin ehdoton klassikkolevy!

PMMP - Puuhevonen (2007):

Neljännellä levyllään PMMP uppoutuu lastenlaulujen maailmaan. Tuloksena syntyi Puuhevonen-nimeä kantava levy, joka sisältää PMMP:n versioita tunnetuista lastenlauluista. Mukana ovat sellaiset helmet kuten "Minä soitan harmonikkaa", "Mustan kissan tango", "Jospas minä kissan saisin" ja "Täti Monika" sekä monia muita omasta lapsuudestanikin tuttuja rallatuksia. PMMP:n versiot ovat paikoin aika hauskasti sovitettuja ja vaikka kysessä onkin lastenlevy, niin kyllä tätä aikuisenkin kelpaa kuunnella.

PMMP - Veden varaan (2009):

PMMP:n uusin levy ei paljon häviä bändin aiemmille tuotoksille ja myös tältä levyltä löytyy muutamia hienoja vetoja, kuten Lautturi, Viimeinen valitusvirsi, Pariterapiaa sekä lähes kahdeksan ja puoli minuuttinen Se vaikenee joka pelkää. Mielestäni yhtyeen toiseksi paras levy. Oma suosikkibiisini levyltä on Lautturi.

Klamydia - Masturbaatio ilman käsiä (1993):

Klamydia-yhtyeen menestyslevy Masturbaatio ilman käsiä tuli myös otettua pitkästä aikaa kuuntelun alle. Levyn 20 biisin joukosta löytyy paljon helmiä. Omat suosikkini levyn biiseistä ovat "Kuljukka", "Tosimiäs", "Metanol Man", "Ukko Nooa" "Joiku", "Pilke silmäkulmassa", "Nina Autio" sekä Kollaa Kestää -cover "Tätä oli elämäni". Levyn huonointa antia ovat mielestäni "Just for you" ja "Urheilutapahtuma". Näistä huolimatta ehdoton klassikko Klamydian kulta-ajoilta!

Pojat - Parhaat biisit ja paras mahdollinen show (1997:

Ramopunkkia soittavan Pojat-yhtyeen kokoelma "Parhaat biisit ja paras mahdollinen show" tuli myös pitkästä aikaa kuuneltua. En ollut hirveästi Poikien biisejä kuullut ennen kuin tämän kokoelman hankin. Omat suosikkini levyltä ovat "Lemmikkihautuumaa", "Pasi Virtanen", "Pala maata hautausmaalta", "Mari on förbi", "Annikki on tähti", "Herra postimies", "Koko kesä". Yhtään huonoa biisiä en löytänyt vaikka kuinka yritin hakea. Täytyy myöntää, että todella loistavaa settiä on!

CorporalCauliflower
Käyttäjä
104 viestiä

16.10.09 klo 21:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kookosbanaani kirjoitti:

Näin musiikki-intoisena kysäisen, että mikä tuo Fight Clubin trailerin lopussa kuulunut kappale oikein on? Olen kuullut sen, mutta ei tule mieleen, mikä olisi kyseessä...


Pixies - Where Is My Mind

Susihukka
Käyttäjä
77 viestiä

17.10.09 klo 13:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nightwish - Century Child

Nightwishin ainoa teemalevy lienee myös bändin paras. Holopaisen synkät, moniulotteiset lyriikat ja mahtailevat eeppiset biisit tekevät loistavan kombinaation. Aikaisempiin levyihin verrattuna lisäväriä tuo myös Marco Hietalan liittyminen bändiin. Kokonaisuudessaan täydellinen levy, huipuksi osottautui järkälemäinen kappale Beauty of the Beast.

Nightwish - Once

Tämä ei pääse lähellekkään Century Childin tasoa, muttei kuitenkaan petä. Paljon hyviä kappaleita, mutta sisältää myös korneja, vähän liian mainstreamin oloisia renkutuksia. Esimerkkinä jälkimmäisestä vaikka Wish I had an Angel. Parhaita avausraita Dark Chest of Wonders ja 10-minuuttinen Ghost Love Score, jossa kuoro kuulostaa mahtavalta.

Nightwish - Dark Passion Play

Jatkaa Oncen viitoittamaa tietä, vaikkakin on hieman agressiivisempi sekä lyrikaalisesti että soitannollisesti. Kuoro ja orkesteri pauhaavat taustalla jo hieman häiritsevästi, ja enkä laittaisia pahaksi jos seuraavalla levyllä näitä vähennettäisiin. Kuitenkin levyllä on yksi todella mahtava biisi, joka nostaa tätä oncen yläpuolella. Vartin mittainen The Poet and the Pendulum -kappale on kaikessa monipuolisuudessaan todella hienoa kuultavaa.

+

JiiÄr

04.11.09 klo 16:24 - linkitä tähän kommenttiin: #


Judas Priest - Screaming for vengeance
British Steelilläkin oli hetkensä, mutta vasta Screaming for Vengeance innosti toden teolla tutustumaan bändiin jatkossa. Levy on yhdessä seuraajansa Defenders of the Faithin kanssa eniten iloista mieltä tuottavaa Priestiä, ja molemmat levyt käyvät hyvin esimerkkinä iloisemman metallin saralta.

Levyltä löytyy useampikin klassinen heavykappale (Hellion/Electric Eye, You've got another thing coming), mutta omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni on kohonnut rauhallisempaa ja erilaisempaa Priestiä edustava Fever. Bonuskappaleena löytyvä Prisoner of your eyes, niinikään äärimmäisen rauhallinen kappale, lienee paras kuulemani kappale yhtyeeltä, ja tunnelmaltaan se enteili Nostradamus-albumin sfäärejä.


Rammstein - Reise Reise
Kun Mutter esitti soundeiltaan hyvin tiiviin industrial metal-albumin, levitti Rammstein seuraavalla Reise Reise-albumilla näkemystään hyvinkin laajalle alueelle. Jo avauskappaleen lopussa kuuluva haitari antaa viitteitä levyn monipuolisuudesta, ja itse kappale on kuin muinaisen karavaanilauman matkalaulu tasangoilla.

Mein Teil- sekä Keine Lust-hittikappaleet ovat albumin raskainta antia, ja joukosta löytyy mm. akustisuudestaan huolimatta raskaahko Los, popmaisen kertosäkeen omaavat Moskau sekä Amerika (albumin kuuluisin kappale, eikä vähiten videonsa takia) sekä albumin harmonisiin tunnelmiin päättävät Ohne Dich ja Amour. Keskivaiheen jälkeen kuultavat Morgenstern- ja Stein um stein-kappaleet jäävät hieman hahmottomiksi muuhun materiaaliin verrattuna, vaikka yksittäisinä kappaleina ne hyviä ovatkin.

Keskustelut