Viimeksi kuunneltuja levyjä

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Viimeksi kuunneltuja levyjä

mbay
Käyttäjä
1496 viestiä

09.04.09 klo 19:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jos King Diamondin ääni uppoaa, niin kuuntelehan nyt Mercyful Fatelta vaikka ensiksi kaksi ensimmäistä levyä jos et ole jo kuullut. Voisin sanoa, että vetää kovemmaksi kuin Kinkun soolot missään vaiheessa niitä yhtään väheksymättä

Tässä [www.youtube.com] esimerkiksi Melissan aloitusbiisin liveversio suht huonolla äänenlaadulla mutta kuitenkin..

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

09.04.09 klo 19:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

^ En ole vielä kuullut noita levyjä, mutta olen jo harkinnut niiden ostamista kuultuani muutamia biisejä. Kun King Diamondista innostuin niin oli pakko myös selvittää, millaista Mercyful Fate on. Vaikuttavaa on, vaikka ne biisit, jotka olen kuullut eivät ehkä ihan pääse Kingin soolobiisien tasolle. Toisaalta en ole vielä hankkinut lähellekään tarpeeksi levyjä muodostaakseni pätevää ja pysyvää mielipidettä. Tämä lähtee vain tällaiselta tämän hetken fiilispohjalta. Kyllähän tuo Mercyful Fate on erittäin hienosti kirjoitettua ja monimutkaista heviä ja minuun ainakin uppoaa. Olen vain vähän ollut epäilevä biisien satanistisen sisällön takia. Toisaalta musa on sen verran tasokasta, että ei kai sillä ole väliä, mistä ne biisit kertoo. :D

Cuomi
Tähtääjä
2684 viestiä

10.04.09 klo 02:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lordi-fani kirjoitti:

^ En ole vielä kuullut noita levyjä, mutta olen jo harkinnut niiden ostamista kuultuani muutamia biisejä. Kun King Diamondista innostuin niin oli pakko myös selvittää, millaista Mercyful Fate on. Vaikuttavaa on, vaikka ne biisit, jotka olen kuullut eivät ehkä ihan pääse Kingin soolobiisien tasolle. Toisaalta en ole vielä hankkinut lähellekään tarpeeksi levyjä muodostaakseni pätevää ja pysyvää mielipidettä. Tämä lähtee vain tällaiselta tämän hetken fiilispohjalta. Kyllähän tuo Mercyful Fate on erittäin hienosti kirjoitettua ja monimutkaista heviä ja minuun ainakin uppoaa. Olen vain vähän ollut epäilevä biisien satanistisen sisällön takia. Toisaalta musa on sen verran tasokasta, että ei kai sillä ole väliä, mistä ne biisit kertoo. :D

Kinkkuhan on tunnetusti on kovan luokan satanisti ja yksi miehen aliarvostetuimmista levyistä, House Of God on sen luokan rienausta että, mutta mitä siitä, perkeleen hieno levy. Ja sisällöllähän nimenomaan on väliä, Mercyful Fate omistaa kaikki. Fuk the rest.

"I swear revenge on the priest
The priest must die
He must die in the name of Hell"

Ja niin eespäi.

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

13.04.09 klo 13:48 - linkitä tähän kommenttiin: #


Dream Theater - Octavarium
Pari vuotta sitten eräs isäni työkaveri esitteli minulle Dream Theaterin ja riparilla kuulin bändistä vielä enemmän. Nyt vihdoinkin hankin Dream Theaterilta levyn eli Octavariumin. Octavarium on hieno levy, jonka teema on toistuvuus. Parhaat kappaleet ovat balladi The Answer Lies Within ja tarttuva These Walls. Levy on täynnä hienoja kappaleita vaikka viimeiset kolme kappaletta ovatkin muita heikompia. Levyllä on pisin kappale, jonka olen ikinä kuullut eli 24 minuuttia kestävä lopetuskappale ja levyn nimikkobiisi Octavarium. Aikamoinen teos, ei bändiltä ainakaan kunnianhimoa puutu. Kokonaisuutena albumi on erittäin hyvin onnistunut vaikka kaikki biisit eivät täydellisiä olekaan.


Disturbed - The Sickness
Disturbedilta en vielä omistanut yhtään levyä, mutta kun kerran löytyi Citymarketin alehyllystä niin päätin ostaa. The Sickness on bändin debyyttialbumi ja sellaisena onnistunut. Levy ei ollut niin hyvä kuin odotin, mutta se ei missään nimessä huono ole. Hyviä kappaleita on tarpeeksi korvaamaan heikompia. Parhaat kappaleet ovat aloituskappale Voices, tarttuva ja aggressiivinen Down With The Sickness ja vihollisista kertova Conflict. Biisit kokonaisuudessaan ovat kaikki hyviä, mutta tietyissä kappaleissa laulajan huudot ja ääntelyt alkavat ottaa aivoon. Tietyissä kappaleissa tämä kuitenkin toimii. Bändi kuulostaa täysin omanlaiseltaan vaikka soundit eivät olekaan kovin ihmeellisiä. Kokonaisuutena The Sickness on hyvä levy ja debyyttialbumiksi hyvä aloitus.

Miihkali
Moderaattori
1877 viestiä

13.04.09 klo 18:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lordi-fani kirjoitti:

tietyissä kappaleissa laulajan huudot ja ääntelyt alkavat ottaa aivoon

Wa-a-a-a!
Oaargh!

Aatu
Käyttäjä
486 viestiä

15.04.09 klo 15:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

On tullut tässä viime aikoina tullut kuunneltua aika paljon musiikkia. Tässä joitain tärkeimpiä.


Nick Cave and The Bad Seeds - Henry's Dream

Ensimmäinen Nick Caven levy mikä on tullut kuunneltua. Tietty olin kuullut sieltä täältä biisejä, mutta kokonaisena levynä esikoinen. Hyvin menevää ja runoudellista musiikkia Cave tekee. Samalla aika perhanan hyvää musiikkia. Cave itse ei oikein pitänyt levystä, mutta mielestäni mahtava levy. Levyn avausbiisi Papa won't leave you, Henry laittaa jalan vipattamaan mukavasti. Samalla biisi on levyn paras kipale. Silti kaikki biisit mahtavia. Ihastuin bändiin ja aion mennä kyllä tsiigaamaan bändiä Provinssiin.


Los Bastardos Finlandeses - My Name is El Muerte

Bändi kuullostaa aika paljon Peer Güntilta, mutta on silti mallikasta äijärockia. Laulajalla on hyvä ääni, joka sekin kuullostaa T Nikkin lauluääneltä. Bändi tekee hyvää työtä ja lätyltä löytyy monta hyvää biisiä esim. Happy on the Run, No Diamonds in Heaven ja Born 'n Raised. Tasapaksua äijärockia, jota kuuntelee mielellään.


Nick Cave and The Bad Seeds - Abattoir Blues/Lyre of Orpheus

Paras Cave levy tähän mennessä. Abattoir Blues tarjoaa hyviä blues biisejä ja The Lyre of the Orpheus tarjoaa sitten vähän rauhallisempaa meininkiä. Cave on kyllä ässä sanoittamaan biisejä ja saa ne kuullostamaan hyvältä. En nyt aio nostaa yksittäisiä biisejä esille, koska melkeinpä kaikki on loistavia. Innolla aion kuunnella lisää kyseisen miehen tuotoksia.

JiiÄr

20.04.09 klo 17:38 - linkitä tähän kommenttiin: #


Rush : Moving pictures
Ensikosketus Rushiin. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen olin aivan myyty, ja olin julistamassa Moving picturesin kaikkien aikojen parhaimmaksi levyksi. Toisella kerralla kuuntelukokemus hieman tasottui, mutta kuitenkin kyseessä on positiivisesti yllättänein albumi pitkään aikaan.

Laulaja Geddy Leen persoonallinen ja lievästi eteerinen lauluääni yhdistettynä kosketinsoittimen järkevään käyttöön saivat aikaan sen, miksi albumista pidin.


Pelle Miljoona Oy : Moottoritie on kuuma
Pelle Miljoonan ylistetyin albumi ei enää ollut niin punk kuin edellisvuosikymmenen kantaaottavat laulut. Levyllä soi enemmän laadukas suomirock, ja sanoitukset ovat pääosin vapautta korostavia ylistyslauluja elämälle.

Nimibiisin sekä Juokse villi lapsi-klassikoiden ohella levyltä löytyy paljon kauniita ja tunteikkaita lauluja, kuten huikea päätös Hyvää yötä maailma. Muutama ei niin säväyttävä kappale ei paljoa karsi levyn hohtoa.


Mars Volta : Amputechture
Ensimmäinen kuulemani levy tältä nykyprogen arvostetuimpiin lukeutuvalta yhtyeeltä. Vaikka levy sisältääkin pitkiä ja moniosaisia kappaleita, on tarjolla myös pienellä viilaamisella ja yksinkertaistamisella radiosoittoonkin sopivia koukkuja, mutta moiseenhan tämän bändin ei tarvitse ryhtyä. Amputechture sisältää sekä happoisia visioita että rauhallisia hengähdystaukoja järkevässä suhteessa.

Madmasa
Käyttäjä
572 viestiä

20.04.09 klo 18:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Black Sabbath - Master of Reality

Black Sabbathin suosituimpiin ja hypetetyimpiinlevyihin kuuluva Master of Reality on kieltämättä paikkansa ansainnut parhaimpien heavy-levyjen seassa. Riffit ovat tummanpuhuvia ja soundi on raskasta.. siis todella raskasta aikaansa nähden. Aloitusbiisinä "ikivihreä" Sweet Leaf on ehdottomasti lätyn paras biisi ja parhaimpia kuulemiani kappaleita koskaan. Riffi antaa sellaisia viboja, että huhhuh. Solitude, Into The Void ja Children of The Grave edustavat Ozzyn aikaisen Sabbathin parhautta. Kaksi myös hienon hienoa Iommin kitaratyötä sisältävää instrumental-biisiä on sekoitettu soppaan. Jos ei muuta niin ainakin paras Ozzyn aikaisista levyistä.

Black Sabbath - Sabotage

Sabotagea on kutsuttu viimeiseksi aidoksi Sabbath-levyksi. Noh.. osittain tämä on totta, sillä Sabotagen jälkeinen Technical Ecstasy oli melko erilainen levy Sabbathilta. Mutta asiaan, levyltä löytyy pari klassikkoa, jotka on pakko muistaa Sabbathista puhuessa. Nämä ovat Symptom of The Universe ja Hole in The Sky. Muut biisit ovatkin todella keskinkertaisia instrumentaalisia myöten. Lähes kymmenminuuttinen Megalomania nousee vielä sen yläpuolelle. The Writ jo ällöttää.
Sabotage on myös levy ajoilta, jolloin Sabbath alkoi olla jo hajoamisen partaalla. Ozzyn äänikin on mitä on. Live-esiintymisissä jätkä hylkäsi Sabotagen settilistan lähes kokonaan, koska ei voinut laulaa tarvittavan korkealle. Lätty yltää kuitenkin ihan jees- tasolle.

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

30.04.09 klo 15:08 - linkitä tähän kommenttiin: #


Whitesnake - Slip Of The Tongue
Löytyi alehyllystä ja päätin ostaa. En hirveästi ole Whitesnaken tuotantoon tutustunut, mutta hittibiisien perusteella ihan pätevältä tukaheviltä kuulosti. Ja ei tämä levy ollut pettymys, todella tasokasta musiikkia. Biisit ovat tarttuvia ja kivaa kuunneltavaa. Aika poppia tämä levy on, mutta sähkökitarat takaavat tarpeeksi "hevin" äänimaailman. Parhaat biisit ovat tarttuvat ja melodiset Fool For Your Loving ja The Deeper The Love. Biisit ovatkin mahtavia viimeistä (Sailing Ships) lukuunottamatta. Hieno levy, suosittelen kaikille vähän popahtavammasta hard rockista pitäville.


KISS - Hot In The Shade
Ja tämän levyn myötä minulta löytyy nyt kaikki KISSin studioalbumit. En levyn sisällöstä tietänyt KISS-klassikko Foreverin lisäksi mitään ja tästä ei voi paljoa levyn tyylistä päätellä, kun kyseessä on balladi. Mielenkiinnolla pistin levyn soimaan. Levy ei ollut yhtä hyvä kuin odotin, muttei kuitenkaan huono. Aika perus-KISSiä. Se on vain huonompi puoli, että suurin osa Gene Simmonsin biiseistä ovat tylsiä ja mitäänsanomattomia. Vain pari jää mieleen, parhaana ehkäpä Genen ahneesta persoonasta kertova Cadillac Dreams. Paul Stanleyn biisit ovatkin sitten erittäin pätevää rockia. Parhaat kappaleet levyllä ovatkin Paulin biisit Hide Your Heart ja Forever. Levy on siitä erikoinen, että siltä löytyy KISSin sen aikaisen rumpalin Eric Carrin (R.I.P.) mainiosti laulama Little Caesar. Kyseisen biisin lisäksi Eric lauloi KISSissä vain Bethin Smashes, Trashes And Hits -kokoelmalevyllä. Biisi todistaa, että Eric ei ollut vain mahtava rumpali vaan myös hieno rock-laulaja. Hot In The Shade ei ole mikään hullun hyvä levy, mutta ei se missään nimessä huono ole. Perus-KISSiä.

Mowgli
Tykittäjä
1304 viestiä

30.04.09 klo 16:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

^ Eikös 4,5 tähteä ole aika suurehko arvosana levylle, jonka sisältö on aika peruskamaa? :D

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

30.04.09 klo 17:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mowgli kirjoitti:

^ Eikös 4,5 tähteä ole aika suurehko arvosana levylle, jonka sisältö on aika peruskamaa? :D

No perus-KISS on minusta hyvä juttu sillä KISS perinteisimmässä muodossaan on silkkaa mahtavuutta! :D

Mowgli
Tykittäjä
1304 viestiä

30.04.09 klo 18:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Perus-KISS =
Perinteinen-KISS =

Menikö oikein? :D

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

30.04.09 klo 19:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

^ Pretty much. :D

Perinteinen KISS = -
Perus-KISS =
Unmasked / The Elder =

Madmasa
Käyttäjä
572 viestiä

30.04.09 klo 21:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Heaven & Hell - The Devil You Know

Arvatkaas olinko innoissani, kun CDONin paketti viimeinkin oli kolissut postilaatikkoon? Tietenkin, koska nyt on kyse ehkäpä parhaimman Sabbath-kokoonpanon uusimmasta levystä.
Eivätpä tuottaneet Ronnie James Dio, Tony Iommi, Geezer Butler ja Vinny Appice tälläkään kertaa pettymystä, vaikkei The Devil You Know aivan ylläkään kyseisen kokoonpanon aikasemman levyn, Dehumanizerin (1992) tasolle. Tony Iommi on jälleen luonut toimivia ja hyvin raskaitakin riffejä. Saa vain ihmetellä itsekin kitaristina, että miten mies aina onnistuu tässä. Ronnien laulaa kuten aina, hienosti. Ääni on kyllä valitettavasti menettänyt tehoaan näiden vuosien ajan melko paljon ja siitä on pakko antaa miinusta.

Levyn kovin biisi on Bible Black, Eating The Cannibals :) tai sitten Follow The Tears. Muut biisit kyllä muistuttavat ehkä liikaakin Dion soolouraa. Ilman Iommia, Geezeriä ja Vinnyä The Devil You Know olisi melko samanlaista kamaa, kuin esim Dion Strange Highways.

Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka ovat vähänkään lämmenneet kyseisille artisteille!

JiiÄr

11.05.09 klo 21:58 - linkitä tähän kommenttiin: #


Stratovarius : Fourth dimension
Stratovariuksen Fourth dimension-albumi ilmestyi aikana, jolloin yhtyeen musiikki oli kaikkein elinvoimaisimmillaan. Edellislevy Dreamspace sekä erityisesti Fourth Dimensionia seuraavat Episode- ja Visions-albumit kuuluvat suomalaisen power metalin kaanoniin.

Merkittävin muutos Fourth Dimensionilla Stratovariuksen uusi laulaja, Timo Kotipelto. Kotipellon laulu on alusta lähtien timanttista, ja Timo Tolkin paikka yhtyeen laulajana on otettu suvereenisti haltuun.

Johtuen yllämainittujen kolmen levyn majesteettisuudesta Fourth Dimension ei yllä samalle tasolle, niin hyvä levy kuin se onkin. Kappaleissa ei ole yllämainittujen levyjen jylhyyttä (ainakaan yhtä täyteläisenä), joka saa mielen kohoamaan korkeuksiin. Tämä johtuu osittain myös siitä, että uusi ja vanha Stratovarius ovat molemmat tällä levyllä edustettuna, ja klassinen kokoonpano on valmis tämän levyn jälkeen. Jälkiviisastellen Fourth Dimension on siirtymäkauden levy.

Alusta loppuun Fourth Dimension on kuitenkin täynnä hyviä ja klassisen Stratovariuksen parhaita puolia esitteleviä kappaleita, ja ne muodostavat Stratovarius-asteikolla hyvän levyn.


Stratovarius : Infinite
Infiniten aikaan Stratovarius oli suosionsa aallonharjalla, läpimurto oli tehty edellisvuosikymmenellä ja listamenestys oli taattu. 2000-luku alkoi yhtyeen kohdalla kiistellyllä Infinite-albumilla, johon itsekin tuli tartuttua pelonsekaisin tuntein.

Hunting High and Low, Stratovariuksen tunnetuimpiin lukeutuva kappale, aloittaa levyn jämäkästi ja kohoaa albumin yhdeksi kärkikappaleista. Mutta sen jälkeen ilonhetket ovat harvassa. Albumi on täynnä kliseistä ja perusvarmaa Stratovariusta, eikä edellisvuosikymmenen eeppisiin mestariteoksiin ylletä, vaikka halu toistaa noiden kappaleiden tunnelma kova onkin. Tällä levyllä myös Stratovariuksen tilutuspuoli rupeaa ärsyttämään, mikä ei kohonnut ongelmaksi kultakauden levyillä.

Hunting High and Low, Phoenix ja A Million Light Years Away kohottavat albumin vajoamasta täyteen turhuuteen. Infinitystä alkoi Stratovariuksen epävarmat ajat: yhtyeen jatko 2000-luvulla oli hyvin kriisiytynyttä, ja mediakin paisutti asioita. Kurimus saatiin kuitenkin taltutettua (ainakin hetkeksi), ja yhtye teki paluun kelvollisella nimikkoalbumillaan vuonna 2005, joka mitä ilmeisemmin jää klassisen kokoonpanon joutsenlauluksi albumimuodossa.


Paramore : Riot!
Muutaman radiokappaleen perusteella Paramoresta on syntynyt kuva keskivertoa parempana pop-rockbändinä. Albumitasolla kuva vahvistuu, ja Paramoren sanoma on hyvän meiningin ylläpito. Riot!-levyltä ei kertakuuntelun jälkeen jäänyt That's What You Get- sekä crushcrushcrush-radiohittien ohella erityistä kappaletta mieleen, mutta into levyllä kuitenkin on kohdillaan. Mitään järisyttävän uutta ja albumin nimen mukaiseen kapinamielialaan johtavaa Paramorella ei kuitenkaan ole tarjottavana, ainakaan vielä.

Lordi-fani
Käyttäjä
647 viestiä

12.05.09 klo 22:09 - linkitä tähän kommenttiin: #


King Diamond - Fatal Portrait
Kyseessä on siis King Diamondin ensimmäinen oman bändinsä kanssa tekemä levy. Odotukset olivat kovat ja en joutunut pettymään. Albumi on erittäin omalaatuinen ja aavemainen, jonka tyyli on hyvin lähellä Mercyful Fatea vaikka siinä onkin monia piirteitä, joiden pohjalta myöhempiä Kingin levyjä alettiin rakentamaan. Parhaat biisit levyllä ovat aavemaisen demoninen avauskappale The Candle, tarttuva ja synkkä The Portrait ja rokkaava Charon. Kingin lauluääni on mahtavassa kunnossa, falsetti lähtee varmaankin paremmin kuin muilla levyillä. Todella onnistunut albumi.


King Diamond - "Them"
Ja seuraavaksi Kingin myydyin albumi. Odotukset olivat tällekin kovat, mutta en ollut mitenkään valmistautunut siihen, mitä kuulin. Levy lähtee käyntiin paremmin kuin yksikään ennen kuulemani albumi ja tunnelma ei todellakaan latistu missään vaiheessa. Ensimmäisellä kuuntelukerralla keskityin enemmän tarinaan, joten levy piti kuunnella useita kertoja, ennen kuin musiikki alkoi jäädä mieleen. :D Kyseessä onkin yksi vaikeimmin aukeavista levyistä, joita olen kuullut. Levy iski alusta asti, mutta biiseihin pääsee kunnolla sisälle vasta useamman kuuntelun jälkeen. King myös hyödyntää levyn progressiivisuutta tarinan kertomiseen nerokkaasti. Tunnelma levyllä on kaoottinen ja synkkä ja jopa demonisempi kuin klassisella Abigail-albumilla. Parhaat biisit levyllä ovat klassikko Welcome Home, raskas The Invisible Guests ja synkkä Mother's Getting Weaker. King itse myös käyttää ääntään tällä levyllä monipuolisemmin kuin edellisillä levyillä. Falsetti on yhä tärkein, mutta myös peruslaulua ja örinää käytetään silloin, kun se sopii biisiin. Kokonaisuudessaan yksi parhaita ja karmivimpia albumeita, mitä olen ikinä kuullut.


W.A.S.P. - The Last Command
Mr. Lordi on sanonut tämän olevan yksi hänen lempialbumeitaan, joten päätin hankkia. Oikein tasokasta heviä vaikkei ehkä yhtä iskevää kuin debyyttialbumilla. Tämä on siihen verrattuna vähän hiotumpi ja mietitympi kokonaisuus. Parhaat biisit ovat tarttuva Wild Child, rokkaava Ballcrusher ja energinen Blind In Texas. Blackien laulu ja bändin soitto ovat rautaa ja biisit hienosti kirjoitettuja. Oikein pätevää hevirokkia, suosittelen.


U.D.O. - Animal House
Kyseessä on Udon ensimmäinen albumi oman bändinsä kanssa. Acceptia ei kuitenkaan ole täysin unohdettu, yhdessä biisissä Accept on jopa mukana soittamassa. Biisit ovat raskaita ja tarttuvia, soundit omaperäiset ja Udon laulu aivan upeaa. Herra onkin Mr. Lordin jälkeen lempilaulajani. Kenelläkään ei ole Udon kaltaista ääntä. Parhaat biisit levyllä ovat avaus- ja nimikkobiisi Animal House, tarttuvan rokkaava Go Back To Hell ja balladi In The Darkness. Suosittelen kaikille hevistä pitäville. :wink:


Heaven And Hell - The Devil You Know
Kyseessä on siis Heaven And Hellin ensimmäinen albumi. Tai no ensimmäinen ja ensimmäinen. Kyseesään on periaatteessa Black Sabbath uudella nimellä. Materiaali onkin sen mukaista. Biisit ovat synkkiä ja raskaita ja kuulostavat Black Sabbathilta. Ja se ainakin minulle sopii. :wink: Riffit levyllä ovat eriyisesti mahtavia, Tony Iommi on todellakin mies, joka keksi heavy metal -riffin. Miten yksi ihminen voi kirjoittaa näin monta mahtavaa riffiä kuin liukuhihnalta? Bändi soitaa hyvin ja Dion ääni on täyttä timanttia. Parhaat biisit levyllä ovat tarttuva sinkkubiisi Bible Black, raskas Eating The Cannibals ja nopeatempoinen Neverwhere. Jos olet Black Sabbath -fani, tulet todennäköisesti pitämään tästä levystä.

Juki
Käyttäjä
1216 viestiä

12.05.09 klo 23:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viime aikoina soittimessa on pyörähdellyt mm. seuraavanlaisia levyjä:

Petra: Rakas kaupunki (2009):

Vuonna 2007 hajonneen Tiktak-yhtyeen laulajan Petran ensimmäinen soololevy. Aika tanakkaa rokkia on luvassa, ehkä jopa hieman liiankin tanakkaa. Jotain uutta olisin kaivannut, sillä tämä kuulostaa minusta jotenkin liikaa Tiktakilta. Mielestäni levyn kappaleet toistavat liikaa itseään ja musiikki on liian räimeää rockia ja senpä vuoksi laulujen sanoma (jos sitä edes on...) jää väistämättä taka-alalle. Suosittelen tätä vain Tiktakin ja Petran tosifaneille.

Juice Leskinen Slam: Tauko I (1978):

Juice Leskisen Slam-yhtyeen debyytti ja Juicen kuuluisan Tauko-trilogian aloituslevy vuodelta 1978. Levy on täynnä toinen toistaan hienompia biisejä, joista hiteiksi asti ovat myöhemmin nousseet Skitsofrenia, Pilvee, pilvee, Kinks-käännös Paperitähdet sekä Minea. Oma suosikkini levyn biiseistä on Kehtolaulu hirtetylle, jossa on aika rankka sanoitus. Jos jokin heikko biisi tältä levyltä on pakko nimetä niin ehkä se on Espooseen. Suosittelen tätä levyä kaikille suomirockista ja Juicesta pitäville.

Viikate: Kaajärven rannat (2002):

Levy alkaa mm. Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemällä On aivan sama-biisillä joka soi hienosti myös Viikatteen poikien versioimana. Rautalankametalli soi hyvin ja mukavan piristysruiskeen mukanaan tuo myös "haikea" haitarin soitanta. Levyn paras biisi on mielestäni Nuori mies nimetön. Kyllä tällaista kuuntelisi mielellään lisääkin.

Janne Hurme: Matka jatkuu (2008):

Janne Hurme teki pitkästä aikaa uuden levyn vuonna 2008. Edellisestä levystä oli ehtinyt siihen mennessä kulua jo viisi vuotta. Tällä kertaa kuullaan hieman rockimpaa Hurmetta. Levyltä löytyy paljon hienoja biisejä, kuten mm. jonkin verran radioissa soinut Kantaisko ja myös uudelleen sovitetut versiot vanhoista hiteistä Tinasormus ja Kirje, jotka soivat erittäin hienosti. Kaiken kaikkiaan hyvä levy, mikäli tällainen rock-henkisempi Hurme uppoaa ja minuunhan tämä ainakin uppoaa.

Eppu Normaali: Rupisia riimejä, karmeita tarinoita (1984):

Eppujen ns. kultakauden aloittanut legendaarinen levy vuodelta 1984. Toki bändi oli jo aiemminkin takonut hittejä, mutta vasta tämä levy sanan mukaisesti räjäytti pankin, niin sanoitusten kuin soundienkin osalta. Levy on täynnä loistavia suomirock-klassikoita, kuten Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, Pimeyden tango sekä Hyi meitä. Itse asiassa levyn kaikki kappaleet ovat mielestäni jonkin asteisia klassikoita ja levyn äänimaailma on myös saatu hiottua lähes täydelliseksi. Levyn ainut hieman heikompi esitys on biisi nimeltään On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa, joka kertoilee mm. masturboinnin riemuista :) . Levyn kansi (kuten moni aiempi ja myöhempikin) on yhtyeen laulajan Martti Syrjän taiteilema.

Madmasa
Käyttäjä
572 viestiä

17.05.09 klo 01:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Black Sabbath - The Eternal Idol

1987 Black Sabbathin vokaaleihin astui Tony Martin, jonka kanssa Iommi loi mahtavia melodisia hevibiisejä, joista osa on tällä levyllä. Aloitusbiisinä värähtelee hienosti The Shining, joka on kaikin puolin mahtava ja kuuluu varmasti parhaimpiin Sabbathin biiseihin. Samaa rataa jatkaa Ancient Warrior, Lost Forever, Scarlet Pimpernel (mielestäni Iommin paras instrumentaalinen), Born to Lose, Nightmare, ja varsinkin aivan uskomaton nimikkobiisi The Eternal Idol. Karvat pystyyn nostattava paholaismaisuutta kylvevä kappale. Iommi tekee edelleen sitä mitä parhainten osaa.

Black Sabbath - Headless Cross

Jos puhutaan Sabbathin klassikkolevyistä, tämä on mainittava. Iommi on edelleen riveissä, kuten tulee aina olemaankin. Martin jatkaa laulaen yhtä mahtavasti ja edesmennyt Cozy Powell rummuissa voi tietää vain parhautta. Headless Cross on varmasti Tony Martinin ajan paras ja muistettavin albumi, sillä yhtä synkempää ja melodisempaa levyä ei ollut Sabbath vielä saanut aikaan. Headless Cross täyttää kaikki kriteerit, mitä mahtava albumi tarvitsee. Levy täynnä mahtavia biisejä, joista merkittävimmät ovat itse nimikkobiisi Headless Cross, Devil & Daughter, Nightwing, Black Moon, Kill in The Spirit World (sisältää muuten parhaimman kitarasoolon koskaan) ja mestarin ottein tehty When Death Calls.

Mowgli
Tykittäjä
1304 viestiä

23.05.09 klo 19:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

The Chemical Brothers: Dig Your Own Hole (1997)

Chemical Brothersien toinen albumi, joka on erinomaista elektronista musiikkia. Heti levyn alkuun pärähtää tuolloin iso hitti Block Rockin' Beats ja sen perään kuullaan pari levyn parhaimmistoon kuuluvaa biisiä. Yleensäkin levyllä on suurin osa erittäin hyviä biisejä, mutta joukkoon mahtuu myös pari kokeellisemman oloista jumputuskappaletta, joista en pidä. Levyn parhaimmistoon kuuluvat kappaleet Elektrobank, Dig Your Own Hole ja Lost in the K-hole. Kunniamaininnan saa myös kappaleen Where Do I Begin alun kolmen minuutin nostatus ennen biittien käyntiin lähtöä. Lopun "eeppinen" yhdeksänminuuttinen Private Psychedelic Reel päättää albumin kunnialla, vaikka sama tavara olisi mahtunut lyhyempäänkin kappaleeseen.

Dig Your Own Hole ei ole yhtä hyvä kuin Chemical Brothersien esikoisalbumi Exit Planet Dust, mutta erinomainen lätty se kuitenkin on. Ehkäpä kaksikon toiseksi paras, jos ensimmäinen levy on parhain. Mietin antaisinko arvosanaksi 4 vaiko 4,5, mutta päätin sitten laittaa sen pienemmän jostain syystä.

Aatu
Käyttäjä
486 viestiä

23.05.09 klo 21:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Deathia tullu tänään kuunneltua.


Death: Human (1991)

Ensimmäinen Deathin albumi mikä on tullut kuunneltua ja pakko sanoa, että tämä on yksi kovimmista metal bändeistä koskaan. Nopea tempo ja Chuckin loistava lauluääni kruunaa kokonaisuuden. Land of Comprehension ja Vacant Planets ovat levyn parhaimmat biisit ja levyllähän ei huonoa kipaletta löydy, mutta nämä ovat ne parhaimmat. Kokonaisuudessaan helevetin kova levy.


Death: Individual Thought Patterns (1993)

Jälleen mahtava levy Deathilta. Kaikki kuulemani levyt on ollut viiden tähden kamaa. Levyssä nähtiin jo tulevaa tyylisuuntaa, mitä oltiin kuultavissa jo tällä ja seuraavilla levyillä. Tässä levyssä ainakin vivahteita jazz -musiikista. Tämähän on taas mahtavaa Deathin musaa. Levyn päättävä The Philosopher on levyn parhaimpia biisejä. Helvetti ei siitä pääse mihinkään kun Schuldiner tekee niin mukaansatempaavaa musaa.


Death: Symbolic (1995)

Tämä on näistä kolmesta levystä se parhain. Eniten progesävytteistä metallia levyllä. Julistan Chuck Schuldinerin neroksi! Parhaita biisejä ovat Crystal Mountain ja Misanthrope. Zero Tolerance on myös ihan kiva kipale. Aivan varmasti aion hankkia kaikki Deathin levyt vaikka ei rahat riittäisi.

Keskustelut