Duuri vai molli?

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Industrial metal (Rammsteinin perintö)

Industrial metal (Rammsteinin perintö)

Edellinen sivu | 1 | Seuraava sivu

Tumppimies

Tähtääjä
674 viestiä


18.06.08 klo 09:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Fanittaako kukaan muu tätä metallin ja synasoundien sekoitusta?

Itselleni genre alkoi kolahtaa, kun kuulin Rammsteinia joskus 2000-luvun alussa. Elktronisten äänien yhdistäminen metalliin toimi moitteetomasti. Aluksi kuuntelin vain Rammsteinia, mutta nyt kaikki levyt ovat jo aika pitkälti useaan otteeseen kuunneltuja. Sitä uutta levyä odotellaan kuin kuuta nousevaa. Sen on luvattu ilmestyvän tämän vuoden puolella, mutta nähtäväksi jää. Mitään uutta ei sillä saralla ole pitkään aikaan kuulunut, joten en jaksa enää aivonystyröitäni sillä vaivata. Tulee sitten kun tulee.

Suomessakin on vankka edustus tällä saralla. Ruoskan selkeä esikuva on Saksan isoveli. Ruoska ja Rammstein kuulostavat ja näyttävät aivan samalta. Tosin Rammstein tekee kaiken tuhat kertaa paremmin. Toinen mielenkiintoinen nimi Suomessa on Turmion Kätilöt, joka julkaisi juuri uuden levyn ilmaiseksi verkossa. Hyvää kamaahan se onkin, joskin Kätilöiden musiikki on aina ollut raskaampaa kuin genren muut. Näistä seikoista huolimatta pidän Kätilöistä enemmän kuin Ruoskasta. Ruoska sanoitukset ovat tylsiä, kun taas Kätilöillä on asiallista yhteiskuntakritiikkiä ja muutenkin paremmat melodiat.

Jenkkibändeistä olen yrittänyt tutustua Static-X:n ja Ministryn musiikkiin. Muutamat biiisit ovat olleet hyviä, mutta eivät vedä mitään vertoja Rammsteinille tai Turmion Kätilöille.

Lopputuloksena kaksi on ylitse muiden. Rammstein on ylivoimainen ykkönen ja livena vertaansa vailla. Turmion Kätilöt on myös mielenkiintoinen livena, mutta varmasti paljon parempi studiossa. Sattumalta näin juuri nämä molemmat Ruisrockissa 2005. Olivat olleet vielä samalla lavalla. Kätiöistä en nähnyt paljon mitään, kun tulimme sisälle juuri heidän lopetellessa. Rammstein sen sijaan oli paras keikki mitä olen ikinä nähnyt. Pyrotekniikat palttivat kirjaimellisesti yleisöä. Rammstein on varmasti maailman karismaattisin livebändi. Oikeaa äijäenergiaa!

Harmonica

Käyttäjä
1946 viestiä


18.06.08 klo 09:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaikka tiedänkin hyvin vähän musiikista, niin siitä olin aika varma, ettei Rammstein ole aloittanut mitään musiikin tyylisuuntaa (jos nyt tätä tarkoititkaan). Ja tosiaan, Wikipediasta [en.wikipedia.org] kun asiaa lueskelin, niin sieltä selvisi, että ennen Rammsteinia on ollut kasapäin bändejä jotka lasketaan tähän luokkaan. Rammstein ei edes ole saksalaisen [en.wikipedia.org] liikkeensä ensimmäinen vaan ainoastaan kaikkein tunnetuin.

Kyseisestä musiikista minulla ei sitten (arvattavasti) ole juurikaan kokemusta. Syntikkamusa ja muu elektroninen musa on kyllä ollut aina kaikkein lähinpänä sydäntäni, joten kyllähän tuohon varmaan kannattaisi tutustua. Osa Rammsteinin biiseistä on ainakin ihan jees.

mbay

Käyttäjä
1235 viestiä


18.06.08 klo 10:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

En ole paljon kuunnellut, mutta ei oikein uppoakaan. Rammsteinilta olen pari levyä kuullut, Fear Factorylta ja Nine Inch Nailsilta (jos tätä voi laskea metalliksi) yhden ja sekalaisia biisejä Ministrylta ja Turmion Kätilöiltä. Kiinnostusta ei ole mielettömästi edes tutustua enemmän, mutta Rammstein Sehnsucht-levy on kyllä vallan mainio, jota kuuntelen aina silloin tällöin, tosin edellisestä kerrasta aikaa.

Tumppimies

Tähtääjä
674 viestiä


18.06.08 klo 12:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Harmonica kirjoitti:

Vaikka tiedänkin hyvin vähän musiikista, niin siitä olin aika varma, ettei Rammstein ole aloittanut mitään musiikin tyylisuuntaa (jos nyt tätä tarkoititkaan). Ja tosiaan, Wikipediasta [en.wikipedia.org] kun asiaa lueskelin, niin sieltä selvisi, että ennen Rammsteinia on ollut kasapäin bändejä jotka lasketaan tähän luokkaan. Rammstein ei edes ole saksalaisen [en.wikipedia.org] liikkeensä ensimmäinen vaan ainoastaan kaikkein tunnetuin.

Kyseisestä musiikista minulla ei sitten (arvattavasti) ole juurikaan kokemusta. Syntikkamusa ja muu elektroninen musa on kyllä ollut aina kaikkein lähinpänä sydäntäni, joten kyllähän tuohon varmaan kannattaisi tutustua. Osa Rammsteinin biiseistä on ainakin ihan jees.

Noh en väittänytkään suoranaisesti Rammsteinin aloittaneen genre. Bändi nyt vaan muovasi musiikin parempaan suuntaan. Tuo perintö sana otsikossa saattaa tosin olla hämäävä.

El Wray

Käyttäjä
235 viestiä


18.06.08 klo 14:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nuorempana kuuntelin aika paljon Rammsteinia, mutta nykyisin on jäänyt vähemmälle. Livenä todella kova, siitä osoituksena loistava Völkerball.

Outo täti

Käyttäjä
10 viestiä


18.06.08 klo 15:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ite fanitan Rammsteinia kympillä. Ruoska on muuten ihan jees, mutta emmä oo kuullu kuin yhen niiden biisin.

Niin, mut se ite Industrial Metal on minusta ihan kelpo genre. Synamusa ja raskas hevi sopii oikein hyvin keskenään. Tietenkin se riippuu ihan bändistä, millaista musaa siitä saa aikaan, mutta Rammstein on tässä suhteessa kyllä ehdoton ykkönen. : )

Marjukka

Käyttäjä
4 viestiä


18.06.08 klo 16:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Turmion Kätilöitä olen kuunnellut paljon ensimmäisestä levystä lähtien, ja pidän todella paljon kahdesta ensimmäisestä. Kolmas oli pienoinen pettymys minulle, ei vaan irtoa vaikkakin pari hyvää biisiä lätylle on eksynyt!

Toinen kotimainen, eli tämä Ruoska oli mielestäni hyvä Riisu ja Radium levyn aikoihin, mutta sen jälkeen on ulos tullut melkoista soopaa. Livenä biisit kuulosti silloin ehkä jopa paremmilta kuin studiossa äänitetyt versiot.

Ulkoimaisiin IM bändeihin en ole kunnolla koskaan jaksanu perehtyä, mutta kyllähän tuota Rammsteiniä on tullut satunnaisesti kuunneltua, mutta en saa siitä vain mitään irti.

Jos tästä jonkinlaista yhteenvetoa koostetaan, niin TK iskee kympillä, muut ei.

-----------------------

Yleensä kun puhutaan industrial metallista ja Turmion Kätilöistä samassa viestissä, niin jostain aina hyppää esiin ns. genreh*** ja kertoo tuhat faktaa miksi TK ei ole industrial metal bändi, toivotaan ettei nyt tapahdu näin.

Scarface

Käyttäjä
2192 viestiä


21.06.08 klo 16:29 - linkitä tähän kommenttiin: #

Industrial Metal on perseestä. Kuuntelen paljon mieluummin Industrialia. Tutustukaa vaikkapa tälläiseen bändiin kuin "Throbbing Gristle". Niin hullua menoa että oksat pois.Olen aina nähnyt Industrial Metalin jotenkin vesitettynä Industrialina, ihmisille joille kunnon UG-industrial on liian "vaikeaa" musiikkia.

kurkkuharja

Käyttäjä
205 viestiä


21.06.08 klo 21:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Olenko ihan väärillä jäljillä vai oliko Turmion Kätilöt nyt se bändi, jolla oli acapella-biisi nimeltä Joulupukki Puree Ja Lyö?

Hiisi

Käyttäjä
169 viestiä


22.06.08 klo 16:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

^ M.A nummisella on saman niminen hyytävä kappale. Onko ne perkeleet uskaltanut tehdä coverin?! Industrial metal ei ole mun juttu, siis ainakaan tämä rammsteinin perintö. Turmion kätilöt ja Ruoska on vähän huumori musiikkia ja ainakin Ruoska helvetin huonoa sellaista. Rammsteinin mutter kuulosti joskus kohtalaiselta, mutta muuten bändi ei yhtään uppoa. Ehkä mä olen vieläkin vähän puritaani, eli yleensä metalli metallina ja elektro elektrona.

Schwarzenegger

Käyttäjä
976 viestiä


23.06.08 klo 01:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Löysinpä tällaisen tuossa sattumalta: http://www.leffatykki.com...molli/120299?p=1#c-126518

Marjukka

Käyttäjä
4 viestiä


06.07.08 klo 13:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Scarface kirjoitti:

Industrial Metal on perseestä. Kuuntelen paljon mieluummin Industrialia. Tutustukaa vaikkapa tälläiseen bändiin kuin "Throbbing Gristle". Niin hullua menoa että oksat pois.Olen aina nähnyt Industrial Metalin jotenkin vesitettynä Industrialina, ihmisille joille kunnon UG-industrial on liian "vaikeaa" musiikkia.

Tutustuin kyseiseen bändiin kuuntelemalla pari biisiä, ja siihen se saa jäädäkki.
Onneksi on UG jumalia jotka ymmärtää tälläistä taidetta.

------

kurkkuharja kirjoitti:

Olenko ihan väärillä jäljillä vai oliko Turmion Kätilöt nyt se bändi, jolla oli acapella-biisi nimeltä Joulupukki Puree Ja Lyö?


Taitaa olla Ajattaran esittämä versio kyseessä. Kappale on singeltä Tulppaani.

Väärillä poluilla taidat siis liikuskella.

Hyppymiina

Käyttäjä
35 viestiä


07.07.08 klo 00:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

TK:lta omistan yhden levyn ja Rammsteiniakin kuuntelen mielelläni. Cybergrindi on kans cool (erityisesti Vihaliha)

Woody

Käyttäjä
9 viestiä


08.07.08 klo 12:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Industrial metal on ehdottomasti lempigenreni. Sen sisältämät kone-elementit sopivat täydellisesti myöskin moderniin metallimusiikkiin. Kyseinen genre on vaan niin mahtava.

Yhtyeistä sen verran, että kautta aikojen lempiorkesterini on ollut yhdysvaltalainen Static-X. Mikään levy ei ole ollut pettymys, ja jokaisen heidän biisinsä olen kuullut satoja kertoja. Olen mahdollisesti heidän suurin faninsa Suomessa, ja odotan innolla milloin he tulevat käymään toisen kerran täällä pohjolassa, sillä kuuntelijoita ja ihalijoita varmasti löytyisi. Static-X on aina ollut, ja on vieläkin bändi ylitse muiden.

Rammsteinistä ja Ruoskasta en ole koskaan pitänyt. Molemmilta bändeiltä olen kuullut paljon biisejä, eikä juurikaan mikään ole iskenyt. Olen ehkä liian suorasanainen tässä asiassa, mutta mielestäni Ruoska on aivan hirveätä kuraa. Rammstein on hieman parempaa, mutta kuuluu musalistallani ehdottomasti huonojen kategoriaan.

Ruotsalainen industrial metal -yhtye Deathstars teki myös minuun vaikutuksen noin vuosi sitten. Siitä lähtien olen kuunnellut kyseistä bändiä. Heidän molemmat levynsä on tullut katsastettua ja odottelen uusinta albumia kuin kuuta nousevaa. Heidän musiikkinsa on myöskin jotain aivan upeata, ja se iskee joka kerta kympillä.

Kotimaisista edustajista ehdoton ykkönen on Turmion Kätilöt. He pystyvät yhdistämään musiikissaan raskaat konesoundit ja mainiot lyriikat, jotka ovat hyvin ominaisia genreen katsottaessa. Kaikki levyt olen kuullut, ja jopa ilmaislevitykseen saatettu, tuorein albumi, U.S.C.H. oli mahtava.

Industrial metal on ollut minulla aina se ykkös metalligenre, jota pystyn kuuntelemaan aina hyvällä sydämellä.

HENRiZ

Käyttäjä
48 viestiä


09.07.08 klo 19:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

K.M.F.D.M.? Onhan tuo ollut olemassa jo vuodesta -84, kauemmin mitä esim. Rammstein.

Memeko

Käyttäjä
11 viestiä


09.07.08 klo 21:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miun lempibändeihin kuuluu Rammstein. Siihen se industrial metallin kuunteleminen sitten ylettyy. Nine Inch Nailsia tulee välillä kuunneltua. Puhdasta industrialia kuuntelen enemmän.

Ja nyt tulee karmea fakta, Turmion kätilöt ja Ruoska on perseestä. TK'tä yritin kuunnella, (kuuntelin Hoitovirhettä) mutta kaikki kappaleet kuulostivat samoilta. Ruoska taas on Rammsteinin cover bändi, ei iske.

as

Ylläpitäjä
68 viestiä


11.07.08 klo 19:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kyllä Du Hast aikoinaan jätti jonkinlaisen jäljen ja Rammsteinia kuuntelen välillä ihan mielellään, kun sopiva mielentila sattuu olemaan.

Woody

Käyttäjä
9 viestiä


17.08.08 klo 18:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ja vielä tuohon Industrial metal -edelläkävijään sen verran, että kyseisen genren ns. aloittaja ei ole suinkaan KMFDM, vaan Ministry. Aloittanut jo vuonna 1981, ehdoton konemetallin isoisä.

Edellinen sivu | 1 | Seuraava sivu