Duuri vai molli?

Foorumin päävalikkoonDuuri vai molli? › Death metal

Death metal

Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


26.02.08 klo 10:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Eipä löytynyt death metallista juttua täällä, joten päätimpähän ottaa valtuudet väsätä kyseiselle genrelle oman topicin.

Uskoisin että tälläkin foorumilla on edes jonkin verran death metallin kuuntelijoita, joten tänne kaikki lätinä tuosta hienosta musiikista ja bändeistä.

Toivoisin myös, että turhat paska kommentit jätettäisiin väliin, joten jos et kyseisestä musiikista välitä, tai se ei vain yksinkertaisesti ole sinulle auennut, niin älä tee siitä hirveää numeroa. Oman mielipiteensähän voi sanoa asiassa kuin asiassa, mutta on eri asia onko se kovin uskottavaa luettavaa ilman perusteluja. En minäkään mihinkään Lordi topiciin tule mitään aukomaan, jos ei ole asiaa.

Itsellenihän death metal on kaikista raskaamman musiikin genreistä se kovin. Olen niin sanotusti myöhäisherännyt kyseisen musiikin kohdalla ja death metallia "opin" kuuntelemaan kunnolla vasta kolmisen vuotta sitten peruskoulun yläaste aikoihin. Sitä ennen olin suhtautunut kyseiseen genreen hieman enemmän ja vähemmän kyynisesti. Death avasi kumminkin silmäni seitsemännen luokan aikoihin, ja kyseisen bändin siivittämänä aloin tutustumaan muihinkin genren vaikuttajiin.

Nykyään death metal edustaa minulle sitä ehdotonta parhautta musiikin laajassa kirjossa, josta saan ehkäpä ne suurimmat kiksini. Vaikka Motörheadin ja Iron Maidenin kaltaiset perinteisemmän heavy metallin edustajat ovat olleet lähes aina minulle ne tärkeimmät yhtyeet, voin sanoa death metallin tarjonneen minulle genrenä kaikista eniten sitä jotain, jota ei voi sanoin kuvailla.

Itselleni kovimmat bändit death metallin sisällä edustavat sitä old schoolimpaa ja räkäisempää linjaa, kuten Autopsy, Deicide, Suffocation, Bolt Thrower, alkuaikojen Death, Pestilence, Nunslaughter jne... Näitä voisi listata vaikka kuinka, mutta pysytään nyt vain näissä itselleni tärkeimmissä.

Tarkoitus olisi siis saada aikaan jonkinlaista keskustelua death metallista ja uskoisin että täältä edes kourallinen kyseisen genren ystäviä löytyy. Sana on siis vapaa.

Cuomi

Tähtääjä
2561 viestiä


26.02.08 klo 19:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dödishän on yksi parhaista asioista ikinä. Nämä likaisemmat Autopsy, Cannibal Corpse ja Carcass (wanhempi siis, melopaskaa ei tueta) sekä myös hieman teknisemmätkin oksentelut voisin lukea suosikkeihini. Death, Deicide, Obituary, Entombed, Morbid Angel, Nile, Cancer, Sadus, Vader summuut.

Dödiksessä on voimaa. Corpsegrinderin, Barnesin, Tardyn, Schuldinerin ja muiden vastaavien lurittamia sulosäveliä tahdittavat likaiset riffittelyt ja yleensä tunkkaiset mutta munakkaat perkussiot.

Tähän sekaanhan voisi heittää sitten vielä ne kovimmat edustajat näistä gore/grind/pornogrind-kategorioista mutta annetaan niille vaikka oma topikki sitten joskus.

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


27.02.08 klo 09:40 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miten saatoinkin unohtaa mainita Massacren. Aivan törkeän kovaa kamaa tarjoillaan debyytillä, From Beyond. Harmi vain että toisella ja samaalla bändin viimeiseksi jääneellä täyspitkällä vaivuttiin silkkaan paskaan.

Kam Lee on kiistatta yksi legendaarisimmista ja parhaista murisioista, mitä tiedän. Ehkäpä täysi kusipää, mutta loistava vokalisti.

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


09.03.08 klo 11:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jatkampa yksin puhelua mainitsemalla, että amerikkalainen Immolation saapuu suomeen kolmelle keikalle mukanaan mm. Goatwhore ja Melechesh. Alhaalla linkkiä, mikäli kiinnostaa ketään.

http://www.imperiumi.net/gigs_2.php

mbay

Käyttäjä
1237 viestiä


12.03.08 klo 15:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

Perinteistä death metallia olen alkanut viime aikoina kuuntelemaan entistä enemmän. Deathilta omistan neljä albumia, joista jokainen (Human yhden kuuntelun perusteella) ovat käsittämättömän loistavia kokonaisuuksia. Turhaan ei Schuldineria kutsuta death metallin isäksi tai sinnepäin.
Kiinnostavia bändejä joihin tulevaisuudessa tulen keskittymään melko varmasti enemmän on Autopsy, Cannibal Corpse ja Deicide. Myös Deathilta pitäisi hankkia lisää levyjä, kun yllätti niin maan perkeleesti laadullaan.

El Wray

Käyttäjä
237 viestiä


07.05.08 klo 13:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Death. Aivan mahtava. Aluksi tuntui vain aika hyvältä kolmen ensimmäisen levyn voimin, mutta nyt kun olen kuunnellut Symbolicia ajan kanssa niin meinaa itku päästä. Kaikki loputkin levyt on hankittava seuraavan kahden kuukauden sisällä.

Scarface

Käyttäjä
2206 viestiä


08.05.08 klo 11:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Atheist. Unquestionable Presence on niin tajuton levy. Cynic on kanssa kova, hienot vocoderit.

Hiisi

Käyttäjä
173 viestiä


08.05.08 klo 16:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ainakin deathia ja suffocationia on joskus tullut diggailtua. Silti monien death metal levyjen kuunteleminen alusta loppuun on usein tuntunut turhauttavalta. Niin tasapaksuja ne usein ovat.

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


10.05.08 klo 11:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Tasapaksuja?

Lienee turha kommentti, mutta tuota on kyllä melko vaikea sulattaa. Tokihan niitä heikompia levytyksiä death metallinkin saralla on vastaan tullut useasti, mutta jos joku levy on kauttaaltaan hemmetin tykkiä kamaa, on kyllä käsite tasapaksu meikäläisen kirjoissa täysin turha.

Hiisi

Käyttäjä
173 viestiä


10.05.08 klo 12:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

En ole progemiehijä, mutta mun mielestäni ihan tavallisessa Heavy Metalissakin on selvästi enemmän elementtejä ja vaihtelua. Monet Death Metal klassikotkin ovat aika samanlaista mättöä alusta loppuun. Otetaan esimerkiksi vaikka Deiciden tai Autopsyn depyytit. Molemmat on hyvää mättöä, mutta eivät jaksa mua viihdyttää läheskään alusta loppuun. Poikkeuksia tietenkin on. Esimerkiksi just jotkut Deathin ja Suffocationin levyt sisältävät enemmän vaihtelua ja mielenkiinto säilyy vähän paremmin.

Cuomi

Tähtääjä
2561 viestiä


10.05.08 klo 13:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

^Autopsyn ja Deiciden debyyteistä en kyllä saa tasapaksuja miellettyä millään, ehkä silloin jos äijät sahaisivat yhtä-kahta samaa riffintynkää edestakaisin täysin ilman minkäänlaista tempovaihtelua tai vastaavaa, silloin voitaisiin jossain mielessä puhua tasapaksusta. Otetaanpa vaikkapa Morbidin Altars Of Madness, siinä levyssä piisaa variaatiota ja kikkailua aivan riittämiin menemättä kuitenkaan progerunkkailuksi, jota Deathin viimeisimmät levyt selkeästi olivat. (Itse olen siis progemies).

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


10.05.08 klo 15:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joo ilmeisesti jonkinlaisia makuasioita nämäkin, mutta ei kyllä meikäläinenkään saa sitten kirveelläkään Deicidestä tai varsinkaan Autopsysta tasapaksua. Severed Survival on täynnä tahdinvaihdoksia, murskaavia riffejä ja paikoin jopa doomahtavaksikin yltyvää rupisuutta, jota vietiin seuraavilla levyillä entistä pidemmälle.

Itse näen juurikin Suffocationin brutaalin ja teknisen kahkoamisen siksi tasapaksummaksi ilmaisuksi, hyvällä tavalla tietysti.

Hiisi

Käyttäjä
173 viestiä


10.05.08 klo 15:26 - linkitä tähän kommenttiin: #

Suffocationin depyytti on mun mielestä hyvin tasapaksu, mutta Pierced from within sisältää hienoja kikkailuja menemättä kuitenkaan liian progeksi. Ja on totta että ainakin autopsyn severed survival sisältää aika paljon temmonvaihdoksia ja kikkoja. Oikeastaan joku reverend bizarren ensimmäinen levy tavallaan myös tasapaksu, mutta pidän siitä silti kovasti. Eli yksinkertaisesti sanottuna en vain yleensä pidä death metallista liian suurina annoksina.

mbay

Käyttäjä
1237 viestiä


10.05.08 klo 18:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miten porukkaan uppoaa Cannibal Corpse? Tomb of the Mutilatedin ja Eaten Back to Lifen perusteella voisin laskea CC:n dödiksen kärkeen.

Cuomi

Tähtääjä
2561 viestiä


10.05.08 klo 19:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Corpse on kyllä kova, Barnesin aikainen tuotanto etenkin ihan sitä timanttisinta kärkeä ja nykyinen Corpsegrinder-matsku on kanssa epätasaisuudestaan huolimatta enimmäkseen rautaa. Varsinkin tuotein pitkäsoitto KILL on nimensä mukaisesti täyttä tappoa.
Tylsästi nimeän Tomb Of The Mutilatedin suosikikseni bändin katalogista, selkeästi äijien likaisin, hävyttömin ja soitannollisesti kiemuraisin ja tyylipuhtain tuotos.

Nutipää pohjolasta

Käyttäjä
43 viestiä


10.05.08 klo 19:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

Cannibal Corpse on ihan jees, tosin itselleni se ei ole erityisemmin koskaan edustanut minkäänlaista parhautta. Neljä ensimmäistä levytystä ovat toki hyviä, joista debyytti Eaten Back To Life ehkä se paras.

Scarface

Käyttäjä
2206 viestiä


21.05.08 klo 18:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Atheist on maailman paras Death Metal bändi. Ei siitä pääse yli eikä ali. diSEMBOWELMENT on kanssa todella hieno pumppu vaikka onkin vissiin enempi death/doomia.

kerpele

Käyttäjä
395 viestiä


22.05.08 klo 03:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jepulis, kyllähän death metal on täyttä parhautta. Itselleni eniten kolisee jo mainittujen Deathin, Cannibal Corpsen, Atheistin, Vaderin, Morbid Angelin ja Carcassin lisäksi Nihilist, Entombed, Rotten Sound, To Separate the Flesh from the Bones, Omnium Gatherum ja Nasum.

EDIT. Ah, meinasipa unohtua Chaosbreed.

El Wray

Käyttäjä
237 viestiä


08.07.08 klo 19:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sanokaas joku, mistä Carcassin levystä ois hyvä alottaa?

Nebb

Käyttäjä
664 viestiä


08.07.08 klo 19:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

El Wray kirjoitti:

Sanokaas joku, mistä Carcassin levystä ois hyvä alottaa?


Eiköhän se ole Symphonies of Sickness tai Necroticism - Descanting the Insalubrious. Ekalla levyllä voi olla liian raa'at soundit monille, ja enemmänhän se onkin grindcorea.

Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu