”-In my line of work you have to knife before you’re punched and shoot before you’re knifed. Because there’s one golden rule that can never be broken. Once you’re dead, you stay that way.”
Näin tuumaa karski yksityisetsivä Malone ja pistää miestä kylmäksi. Tavallisen työtehtävän puitteissa salaperäistä salkkua noutamassa ollut Malone selviytyy hänelle hautajaisiksi tarkoitetuista verikekkereistä juuri ja juuri elossa, ja tästä alkaa petosten vyyhdin selvitteleminen. Mukaan eksyy luonnollisesti kaunis nainen ja matkan varrella tuhlataan rutkasti luoteja ja tavataan mitä erilaisempia laitapuolen tuttavuuksia.
Give ’em Hell, Malone ilmeistyi pitämättä suurempaa meteliä itsestään suoraan dvd-levitykseen, mikä tietysti saattaa herättää huolta laadun puolesta. Jonkun sortin halpisproduktion makuahan tässä on, mutta kun ei liian ylös olla kurkotettu niin ei sitä juuri edes huomaa.
Päähenkilönä toimii siis Thomas Janen tulkitsema yksityisetsivä Malone, joka ryyppää ahkerasti, heittää tylyjä kommentteja ja kantaa mukanaan ylisuurta revolveria. Käsirysyjen välillä kovanaama käy parsituttamassa itsensä kokoon vanhainkodissa äitinsä luona. Ihailtava tapa yhdistää ura ja perhe. Thomas Jane jatkaa vaihtelevaa menestystään rujojen toimintaelokuvien sankarina, ja vetääpä vielä vaihteeksi homman kotiin. Suurten tunteitten tulkiksi Janesta ei ehkä ole, mutta yrmeän Malonen rooliin mies istuu kuin nyrkki silmään.
Alun suuri tulitaistelu asettaa riman toiminnan puolesta korkealle, mutta samassa mittakaavassa räiskettä ei enää nähdä. Muuta väkivaltaa ja raakuutta elokuvasta kuitenkin löytyy K-18 merkinnän edestä Malonen selvitellessä välejään alamaailman kummajaisten kanssa. Tästä kirjavasta sivuhenkilöiden joukosta löytyy hyypiötä vähän joka makuun, mutta lopputulos ei silti vakuuta. Ei roolituksissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta pieni omaperäisyys ei olisi ollut pahitteeksi. Suurin osa erilaisista ganstereista ja mielipuolista on valkokankaalla nimittäin nähty ennestäänkin, ja usein mieleenpainuvammin toteutettuina. Söpön aasialaistytön ulkomuodon omaava spykopaatti Mauler on kuin suoraan Kill Billistä, eikä Doug Hutchisonin esittämää pyromaaniakaan miksikään omaperäisyyden ruumiillistumaksi voi kutsua. Tietysti Malonen kaltaiselle yksityisetsivän perikuvalle stereotyyppiset pahikset sopivat paremmin kuin hyvin, mutta hieman ikimuistoisempia persoonia olisi silti kaivattu.
Juoni ei innoita erinäisiin riemunkiljahduksiin ja tarjoaa lähinnä puitteet kohtauksiin, joissa poikkeuksetta puristetaan tietoa pikkurikollisista tai muuten vain rähistään. Loppuratkaisu jääkin vaikuttamaan enintäänkin keskinkertaiselta. Paljon kuitenkin pelastaa elokuvan läpitunkeva film-noir tunnelma ja Thomas Jane vaikeasti tapettavana Malonena. Niinpä Kyseessä on loppujenlopuksi leffa, jonka voi suht hyvällä omatunnolla katsoa ja ehkä vielä uudestaankin. Mitään kovin erikoista Give ’em Hell, Malone ei siis tarjoile, mutta eiköhän se silti yleisönsä tavoita.
Elokuvan päättävä to be continued-teksti herättää kysymysmerkin, tarina kun ei muuten lupaa saati tarvitse minkäänlaista jatkoa. Myönnettäköön että Malone on äijä, mutta on vaikea keksiä miten juonta voisi enää mielekkäästi laajentaa, kun tässäkään se ei ole elokuvan vahvimpia puolia.
