Roy Ward Bakerin eroottisempi näkemys tohtori Jekyllin tarinasta kiellettiin aikoinaan Suomessa.

2.4.2022 15:47

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Dr Jekyll & Sister Hyde
Valmistusvuosi:1971
Pituus:97 min

Aina välillä vastaan tulee elokuvia, joiden yleisössä herättämä vastakaiku saa epäilemään jonkinlaisen massapsykoosin iskeneen suureen osaan ihmiskunnasta. Hammerin myöhäiskauden teosten kohdalla mainittu tunne jymäyttelee allekirjoittaneen takaraivossa kerta toisensa jälkeen pajavasaran voimalla yhä uudestaan ja uudestaan… minkälaisen hulluuden vallassa maailma lienee muinoin ollutkaan, jos näin tyylitajuisilla ja laadukkailla elämyksillä on firma voinut koskaan ajautua konkurssin partaalle. Kymmenien ja satojen miljoonien vuosien evoluutio – ei älykäs suunnittelu – on kyennyt tuottamaan tähän maailmaan häränluusta ydinaseisiin edistyneen kädellislajin, joka ei kuitenkaan ymmärrä laadukkaan elokuvataiteen päälle. Apinoiden planeetta on todellisuutta jo meidän aikanamme.

Lukija lieneekin joskus matkansa varrella törmännyt kertomukseen hyväsydämisestä tohtori Jekyllistä, joka muuan tieteellisen kokeen seurauksena tulee päästäneeksi valloilleen herra Hydenä tunnetun oman pimeän puolensa. Aiheesta lienee maailmassa yhtä paljon erilaisia filmatisointeja sekä parodioita kuin mistä tahansa muusta klassisen kauhuromantiikan klassikosta – pelkästään vanhalta kunnon Hammerilta niitä on kaikkiaan kolme kappaletta. Aikansa seksuaalivallankumoukselle kumartava Hammerin kolmas ja viimeinen lieneekin tuotantoyhtiön näkemyksistä sikäli tunnetuin, kuin niistä ainuttakaan voi tunnetuksi sanoa. Varmuudella Dr Jekyll & Sister Hyde kestää kuitenkin erinomaisesti vertailua mihin tahansa muuhun aiheensa filmatisointiin, kiitos tekijöidensä rautaisen ammattitaidon.

Ralph Batesin, tuon klassisen brittikauhun legendaarisen karismaattisen rumiluksen tulkitsema tohtori Jekyll on paitsi nerokas tiedemies, myös ilotyttöjä viktoriaanisen Lontoon pimeillä kaduilla metsästävä sadisti ja sarjamurhaaja. Tutun alkuperäistarinan mukaisesti tohtori Jekyll tulee tälläkin kertaa kokeilleeksi kehittämäänsä rohtoa, mutta pahan kaksosen sijaan tämä muuttuukin Bond-kaunotar Martine Beswickin esittämäksi, vähintään yhtä julmaksi ja laskelmoivaksi sarjamurhaajaksi. Kasvojaan ja sukupuoltaan lennosta vaihtava tappaja hämmentää niin poliisia kuin pelossa elävää rahvastakin, mutta ennen pitkää salaperäinen kaunotar alkaa tuhota myös Jekyllin elämästä kaiken tämän rakastaman. Lopulta köysi alkaa kiristyä muotoaan muuttavan sarjamurhaajan kaulan ympärillä – tavalla tai toisella tämän kohtaloksi tulisi koitumaan kuolema joko pyövelin tai oman kätensä kautta.

Vuosikymmenen vaihteessa avoin erotiikka oli länsimaissa kova sana, taidepornosta povattiin seuraavaa suurta hittiä, ja vanhemman polven tekijätkin alkoivat todenteolla hyödyntää paljasta pintaa sekä seksiä omissa töissään. Veteraaniohjaaja Roy Ward Bakerin teos onkin ehkäpä ajalleen silkassa psykologisessa mielessä juurikin niin rankka lajityyppinsä yksilö kuin näihin aikoihin vielä oli mahdollista likimainkaan hyvällä maulla tehdä: halvasta hintalapustaan huolimatta Bakerin ohjaustyö tuntuukin helposti miljoonaluokan satukirjamaiselta kauhuromantiikalta tietyllä roskaleffoista tutulla seksin ja kuoleman perusteemalla. Erona moniin muihin kaltaisiinsa Dr Jekyll & Sister Hyde ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnu pelkästään mässäilevän tai ihannoivan aihettaan, vaan erotiikalla ja väkivallalla on tällä kertaa enimmäkseen perusteltu sijansa muussa tarinassa, ajaahan hillittömyys sekä sukupuolinen pakkomielteisyys päähenkilön itsensäkin tuhon partaalle.

Lyhyesti tiivistäen Dr Jekyll & Sister Hyde on positiivisessa mielessä yksi klassisen Hammerin äärimmäisimmistä teoksista, mutta samalla yksi parhaista. Samalla kyseessä on erinomainen muistutus siitä, miten Hammerin ei maineestaan huolimatta kuitenkaan ollut tuotantoyhtiönä täysin riippuvainen Terence Fisherin ja Peter Cushingin kaltaisista legendaarisista nimistä, vaan firmalta löytyi palkkalistoiltaan tarvittaessa myös lukuisia muita huippuosaajia ylläpitämään brittiyhtiön hengentuotosten korkeaa tasoa. Valitettavasti veteraanitekijöiden tuuraajat eivät osaamisestaan huolimatta aina olleet yhtä tunnettuja ja myyviä, joten laadustaan huolimatta monet aikansa huippuelokuvista ovat jääneet potentiaalisilta faneiltakin tyystin kokematta. Suomessa Bakerin teos kiellettiin siltä istumalta, joten meikäläisissä viestimissä Hammerin myöhäiskauden helmeä ei koskaan ole edes näytetty.

Arvosteltu: 02.04.2022

Lisää luettavaa