Kreikkalaisten monijumalainen tarusto on silkkaa saippuaoopperaa. On uskottomuutta, nepotismia, riitelyä ja juonittelua. Argoksen kuningas Acrisius (Donald Houston) tekee typerästi ja näyttää mielipiteensä Zeuksen (Sir Laurence Olivier) uudesta syrjähypyn tuloksesta ja tästä isäukko suivaantuu ja laittaa velipoika Poseidonin (Jack Gwillim) likaista työtä tekemään. Erinäisten sattumusten, eli isäukon suosion kautta poika Perseus (Harry Hamlin) varttuu aikuiseksi ja luonnollisesti tempaistaan pelinappulaksi Thetiksen (Maggie Smith) ja Zeuksen valtapeliin jonka palkkiona on Andromeda (Judi Bowker) ja Perseuksen vastapeluri on Thetiksen poika Calibos (Neil McCarthy). Siinä samalla ilmenee myös se että Zeus ei ole ainoa herkkänahkainen jumaluus Olympoksella.
Jumalten taistelu on puhdas satuelokuva. Se on visuaalisesti miellytttävä spektaakkeli täynnä kauneutta ja tehosteita. Aihepiiri on asianmukaisen eeppinen, joskin Beverley Crossin käsikirjoitus jättää pois pahimmat veriroiskeet. Desmond Davisin ohjaus pitää tarinan rytmin takeltelemattomana ja kerronnan asianmukaisen suoraviivaisena.
Harry Hamlinin nuorekkaan komeuden johdolla kaarti toimittaa juuri sopivan myyttiset, mutta tarpeeksi ohuet suoritukset. Perseus on kovaotteinen ja määrätietoinen, mutta samalla myös ovela ja rohkea sankari. Sir Laurence Olivier on hupaisan kärtty Zeus joka on tyly ja epädiplomaattinen ketku.
Todellinen tähti tässä tehostespektaakkelissa on kylläkin Ray Harryhausen. Hitaalla ja kärsivällisellä työllä The Tehostevelho loihtii aikaan kaupungin hukkumisen tulvaan, jättilässkorpioneja, satyyrihahmoisen Caliboksen, kaksipäisen koiraotuksen, mekaanisen pöllön, valtavan merihirviön, pegasoksen ja kammottavan Medusan, joskin siinä sivussa pitää tehdä tavanomaisempia katoamisia haihtuen, myyttisiä maisemia ja näkymättömän jalanjälkiä hiekkaan. Nämä eivät ole pelkkiä stop-motion trikein toteutettuja animaatiohahmoja vaan uskottavia hirmuja joista Medusa huokuu häijyä uhkaa ja tietoisuutta, joskin ohjaajan kykyä rakentaa mielikuvia pitää myös kiittää. Tehosteet vanhuudestaan huolimatta ovat loistavia. Puhtaita elokuvataian ruumiillistumia.
Ray Harryhausen ja kreikkalainen mytologia lyövät kättä ja lopputulos on kevyt fantasiaseikkailu ja kunniakas lopetus The Tehostevelhon työlle. Siinä samalla se on viihdyttävä satu vailla turhia taka-ajatuksia.
