Pinnallisen ja itsekkään Willin (Hugh Grant) elämä on helppoa. Elämiseen rahat löytyvät isukin aikoinaan työstämän joululaulun tekijänoikeusrahoilla, eikä miehellä ole koskaan ollut kahta kuukautta pidempää rakkaussuhdetta tai työpaikkaa. Will huomaa yksinhuoltajaäitien olevan kultakaivos: Kasa naisia, jotka eivät koskaan halua sitoutua pidemmäksi aikaa raskaan eron jälkeen. Keksimällään tarinalla Will suuntaa YH-vanhempien kokoukseen, jonka kautta hänen elämäänsä tulee 12-vuotias Marcus.
Kuulostaapa tylsältä. American Pien ohjaajat, Hugh Grant ja filmatisointi Hornbyn romaanista joka kuulostaa juuri samalta kuin kirjailijan rakastettu High Fidelity. Vaan kuinka ollakaan: Hugh Grant sopii pinnalliseksi siaksi kuin nenä päähän, Toni Collette laulaa aidon kauheasti, juoni ja sen kerronta liikkuvat lupsakasti – ja Damon Goughin musiikki on oivallista.
Nick Hornbyn kirjaa ei noudateta orjallisesti, vaan omiakin ideoita on. Loppua kohden tarina muuttuu hyvinkin erilaiseksi, mutta itse en ainakaan pitänyt kirjailijan teosta niin pyhänä että se olisi häirinnyt.
Vaikka Poika ei leffana High Fidelityn tasolle ylläkään, on se varsin miellyttävä pläjäys. Vuokraleffaksi kenen vaan-kanssa, paljon popkornia ja limsaa – hoitaa kyllä hommansa.
