Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tällä kertaa käsissä on Mark Donskoin Gorki-trilogian viimeinen ja monen mielestä heikoin osa niin elokuvana kuin alkuperäisenä kirjanakin. Itse olin monen muun tavoin samoilla linjoilla ensimmäisellä katsomiskerralla, mutta nyt uudella silmällä katsastettuna pidin tästä oikeastaan vielä enemmän, lähes yhtä paljon kuin kahdesta edellisestäkin.
Tällä kertaa on kulunut joitakin vuosia edellisen elokuvan tapahtumista ja Venäjää ristiin rastiin kiertänyt ja vuosien varrella silminnähden aikuistunut Aleksei asuu nyt Kazanissa köyhissä oloissa. Nimessä esiintyvä ”yliopisto” ei tässä tapauksessa varsinaisesti viittaa mihinkään kaksisiin akateemisiin opintoihin vaan elämänkouluun: Aleksei nähdään tässä tavallisen rahvaan ja kouluttamattoman parissa työpajoissa, telakalla ja leipomossa oppimassa oikeaa elämää.
Erona kahteen edelliseen tässä ei enää liikuta lapsuudenmaisemissa ja propaganda on sen mukaista. Nuoruuteen ehtineen Aleksein maailma on korostetun masentava ja liioitellun epäoikeudenmukainen paikka, jossa syytön kärsii jatkuvasti tarkoituksetonta julmuutta, luokkasota repii ihmisiä toisiaan vastaan ja tsaarin urkkijoiden paineessa vallankumoukselliset aatteet kypsyvät alistettujen ihmisten mielissä. Stalinistista romantiikkaa toisin sanoen.
Mikäli edellisen pieni masentava ote ei pääse häiritsemään, tämä kuitenkin on jälleen Mark Donskoin taattua audiovisuaalista runoutta ja parasta.
Ehkä eniten tässä tuntuu mielipiteitä jakavan viimeinen kymmenminuuttinen, jota monessa lähteessä tunnutaan kritisoivan silkasta tökeryydestä. Ironisesti tulkinnat siitäkin kuitenkin vaihtelevat kirjoittajasta riippuen rajusti: osa näkee siinä kaikuja puhtaasta isänmaallisesta propagandasta, toisaalla sitä on kehuttu kuvaukseksi ympäröivän elämän kauneuden ymmärtämisestä, mutta itse näin siinä symbolisen kuvauksen kuolemasta ja uudestisyntymästä.
Aleksein tarina on viimein tullut päätökseensä ja kaikki sillat lapsuuteen on nyt katkaistu. Viimeisessä kuvassa Aleksei Peshkov ei enää edellisten osien tavoin haikaile tai katoa horisonttiin vaan päinvastoin kävelee kameraa kohti kuin merkkinä erään vaiheen päätöksestä ja uuden alkamisesta.
Maksim Gorki on syntynyt.
