Pistejakauma

12%

2%

0%

4%

3%

14%

9%

23%

14%

20%

Pisteytykset

rating 60,000

Hiisi
Käyttäjä

rating 60,000

Ok kulttiroskaa. Turhan löysä, mutta trooppiset maisemat ja kökkö synamusiikki pelastavat paljon. Lucio Fulcin mestaruus jäi mulle tämän perusteella silti mysteeriksi.

JohnRambo
Käyttäjä

rating 60,000

Zombie Flesh-Eaters oli alunperin ensikosketukseni Lucio Fulcin tuotantoon. Muistan ensikatselukokemuksen olleen lievästi hämmentynyt, mutta silti jotenkin vaikuttunut. Vasta vuosia myöhemmin tutustuin syvemmin Fulcin tuotantoon, ja oli annettava myös uusi mahdollisuus ohjaajan ehkäpä tunnetuimmalle, ja avainteoksena pidetylle leffalle.

Ensikatselun aikanaan tuoma hämmentynyt fiilis tuli jälleen muutaman kerran pintaan, mutta nyt se ei johtunut siitä, että olisin tottumaton italoroskaan. Se johtuu siitä, että Zombie Flesh-Eaters on varsin epätasainen kokonaisuus. Se on lyhyeksi elokuvaksi varsin hidastempoinen, joka ei sinänsä ole huono piirre, mutta keskivaiheilla mielenkiintoisesta sisällöstä on puutetta. Hahmot eivät herätä leffan aikana minkäänlaisia tunteita ja zombejakin saatetaan intron jälkeen odotella lähemmäs tunnin verran. Fulcin myöhemmissä leffoissa, kuten "Helvetti-trilogiassa" ja New York Ripperissä on suvaintovaiheissakin pidetty tietynlainen kaoottinen tunnelma, jossa on viehätystä. Zombie Flesh-Eatersista puuttuu tällainen. Se yrittää olla pienestä budjetistaan huolimatta rationaalinen leffa, vaikka se ei sitä ole.

Mikä Zombie Flesh-Eatersissa kuitenkin viehättää on sen veriset gore-kohtaukset, zombien upeat maskeeraukset matoineen päivineen, välillä silmiä hivelevän kaunis kuvaus, päräyttävä "hai-zombie-yläosaton muija-vedenalla"-kohtaus sekä Fabio Frizzin tunnelmallinen soundtrack. Elokuva ei ole Fulcin parhaimpia, mutta erinomainen esimerkki ohjaajan tyylistä ja zombie-elokuvana keskitasoa parempi. En silti ymmärrä minkä takia tällä on paljon suurempi maine, kuin esim. New York Ripperillä.

(DVD)

(rewatch)

srlq
Käyttäjä

rating 60,000

Ihan katsottava, mutta ei tämä varsinaisesti ihan sillai startannu missään vaiheessa mitä kokoajan odotin. Zombiet oli ihan komeita kyllä mut enemmänkin tästä olis voitu kyllä saada irti.

Berzerk
Käyttäjä

rating 60,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 60,000

Ertzi
Käyttäjä

rating 60,000

Jammar
Käyttäjä

rating 60,000

johnny69
Käyttäjä

rating 60,000

juhnu
Käyttäjä

rating 60,000

Jurpo
Tähtääjä

rating 60,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 60,000

LikeWise
Käyttäjä

rating 60,000

Miihkali
Tykittäjä

rating 60,000

nimetön
Käyttäjä

rating 60,000

pk82
Käyttäjä

rating 60,000

samuellaukkanen
Käyttäjä

rating 60,000

sassui
Käyttäjä

rating 60,000

windrider
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

Zombie Flesh-Eaters
Zombie Flesh-Eaters arvosana 3,49

Zombie Flesh-Eaters (1979)

Alkuperäinen nimi: Zombi 2

Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
1979
Pituus:
91 min
Ohjaajat:
Lucio Fulci
Käsikirjoittajat:
Elisa Briganti
Pääosanäyttelijät:
Al Cliver, Auretta Gay, Ian McCulloch, Richard Johnson, Tisa Farrow
Maat:
Italia
Kielet:
italia