Arvostelu

Nyt Batman on vanhempi, erehtyväisempi ja ruosteisempi, mutta silti työlleen omistautunut, mikä vie takaisin siihen ajatukseen, että hän on ihminen siinä missä mekin.

The Dark Knight Rises syntyi sellaisilla ehdoilla, mitkä Christopher Nolan halusi. Hän ymmärsi heti alkuun, että hän ei saisi tehdä puolivillaista tarinaa, johon hän kyllästyisi puolessa välissä kuvauksia. Toisekseen hän ymmärsi, että olisi mahdotonta ylittää The Dark Knightia ja etenkin Inceptionia, joten tämän elokuvan on oltava erilainen ja keskityttävä asioihin, jotka eivät korostuneet edellisellä kerralla yhtä paljon. Sitä odotettiin nelisen vuotta ja se ilmestyi suurin odotuksin. Nyt se nähdään joko yhtä loistavana kuin The Dark Knight tai sitten hyvän trilogian heikoimpana lenkkinä, mikä yrittää paljon. Minä kuulun ”yhtä loistavaan” leiriin, jonka mielestä paljon väitettyjä mammuttimaisia juoniaukkoja ei ole, koska Nolanin tuntien hän ei halua päästää katsojaa turhan helpolla, joten olen hyväksynyt juonenkulun ja hahmojenkehityksen sellaisenaan kuin se on. Parhaimmat elokuvat syntyvät ns. ”aukoista”, joille löytyy oikeasti sisältöä. Mutta mikään timantti ei ole ikinä rikkeetön ja tässäkin on ”virheitä”, jotka olisivat voineet toimia paremmin. Minulle se oli kohtuullisesti toimiva romanssi Christian Balen ja Marion Cotillardin välillä, joka olisi tarvinnut tunnetta lisää.

Kun se on sanottu, The Dark Knight Rises on yksi parhaimmista Batman-leffoista ja paras elokuva Batmanista itse. Siinä on omaa viehätystään siinä, missä The Dark Knightilla oli omansa. Vaikka Heath Ledger ja kokoelma muita henkilökuvauksia ja fokuksia vetävät pidemmän korren, Nolan pystyi pitäytymään täsmälleen samalla linjalla ja kolmannesta elokuvasta tuli yhtä hyvä kuin edellisestä. Se on melkein kolme tuntia pitkä, mutta kuluttaa aikansa fiksusti siihen, mitä on tapahtunut ja mihin ollaan menossa. Tässä leffassa keskitytään vauhdin sijasta tuotannon kokoon ja tunteeseen. Juoni on haasteellisempi ja vähemmän paljastavan dialogin varassa. Se näyttää myös jotain uutta Batmanin maailmasta.

The Dark Knight Rises saa täten kolme asiaa täysin oikein ja siinä mielessä se ylittää edeltäjänsä.

  • 1. The Dark Knightin ajama sankarimoraali. Nykyisissä supersankarielokuvissa korostetaan yksilön tärkeyttä ja tässä se onnistuu paremmin kuin aiemmin. Joseph Gordon-Levittin esittämä nuori poliisi John Blake, jolla on menneisyys ja tulevaisuus, on Batmanin tärkein liittolainen Gordonin rinnalla. Siinä missä Harvey Dent oli Batmanin liittolainen edellisessä osassa ja asetti elokuvan ajavan teeman, John Blake tuo oman teemansa leffaan. Elokuvassa näkyy muitakin tapauksia, joissa yksilöt nousevat tärkeään asemaan.

  • 2. Uhan tunne. Jokerin psykologinen kidutustapa piinata kaupunkilaisia oli hidasta ja siksi toimivaa, koska ässä oli koko aika hihassa. Tässä elokuvassa Bane saapuu kaupunkiin ja hän uhkaa kaikkea, mitä Batman sai aikaan edellisissä osissa. Bane tietää kuinka iskeä kivuliaasti kohteensa ytimeen ja tuhota tämän sielun. Hänen visiostaan tulee piinaava ja kivulias.

  • 3. Viimeisenä ja tärkeänä elementtinä on Batman itse.

”Batman must have come back”

Adam West ja Kevin Conroy ovat tehneet muistettavia Batmaneja, mutta Michael Keatonin juro ja tumma hahmo osoittivat, että tässä on ainoa… oikea… BATMAN eikä kuningasta syrjäytetty enää sen jälkeen ja tuskin tullaan syrjäyttämään. Christian Bale astui areenalle 2005 ja mielestäni hyvänä kakkosena. Kaksi edellistä elokuvaa alustivat meille syntytarinan ja sankarimoraalin, jonka ohella Bale esitti näitä tunteita. Vaikka Batman Begins kertoi valtaosin Batmanista itse, se on silti tuttua ja turvallista. The Dark Knight Rises tuo kuitenkin ennennäkemättömiä ulottuvuuksia Viittaritarista. Batman on ollut poissa kuvioista kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun Jokeri terrorisoi kaupunkia ja joutui ottamaan edesmenneen Harvey Dentin rikokset niskoilleen. Nyt Dent on marttyyri ja Bruce Wayne on miljonäärierakko, jolla ei ole elämäntarkoitusta. Sitten kun uudet tuulet puhaltavat kaupungin ylle, Batmanin on palattava ja edessä on harkitsemattomia, mutta väistämättömiä sudenkuoppia. Balen etu oli aina siinä, että hän onnistuu joka kerta tuomaan jotain uutta rooliin ja syrjäyttämään edellisen suorituksensa Batmanina/Bruce Waynena. Jos jollekulle oltaisi harkittu Oscar-ehdokkuutta näyttelemisestä tästä leffasta, Bale olisi voinut saada sen. Hän esiintyy puvussa vain kolme kertaa koko leffan aikana, mikä on ihan uutta ja mielenkiintoinen katsaus, kun tarina kertoo Brucen/Batmanin identiteetistä. Ensimmäistä kertaa Balen kohtaukset Batmanina tuntuvat erityisiltä, kun hupun alla piilee ristiriita. Tämä on kokonaan Balen elokuva, jossa hän onnistuu suorituksensa kautta omimaan kohtaukset itselleen aina, kun hän ilmestyy joko puvussa tai ilman ja kohtauksesta tulee täydellinen. Nyt Batman on vanhempi, erehtyväisempi ja ruosteisempi, mutta silti työlleen omistautunut, mikä vie takaisin siihen ajatukseen, että hän on ihminen siinä missä mekin.

” It doesn't matter who we are, what matters is our plan.”

Vähemmälle huomiolle jäänyt Bane, joka nähtiin viimeksi aivottomana apinana elokuvassa Batman & Robin, julistettiin pitkien spekulaatioiden jälkeen Jokerin seuraajaksi kaikista mahdollisista ehdokkaista. Jos se ei olisi ollut Bane, kenet Nolanin olisi kannattanut valita viholliseksi? Arvuuttaja? Black Mask? Dr. Hugo Strange? Holiday Killer? Nämä kaikki olivat aikalailla Jokerin kaltaisia ja silloin edellisen osan varjosta olisi ollut hankalaa päästä. Bane ei ole Jokerin vertainen, koska he ovat erilaisia ja hän vaikuttaa muutenkin loogiselta askeleelta: Ensin oli Ra’s Al-Ghul, Batmanin oppi-isä ja tasavertainen vastustaja. Sitten tuli Jokeri, jolla ei ollut muskeleita, mutta paljon enemmän älliä. Bane on hirviö, jolla on loistavat aivot ja fyysisesti Batmania suuremmat mahdollisuudet pärjätä tappelussa. Elokuva voisi normaalissa juonenkulussa loppua Batmanin ja Banen kohdatessa ensimmäistä kertaa, mutta sitten mennään synkemmälle tielle. Heidän kohtaamisensa on oivallettu oikein niin ajoitusta, koreografiaa, kuvakulmia ja suorituksia myöten, mutta ennen kaikkea tarinan ja hahmojen hyväksi. Innostun tästä leffasta usein Batmanin takia, mutta yhtä paljon myös Banen takia. Nolanilla on aina vähänväliä ollut jonkinlainen fetissi outoihin puhetyyleihin ja Bane ei ole poikkeus. Ääni tuntui hyvin epätavalliselta, mutta nyt se on loistava. Joskus katselen Youtubesta pätkiä kuullakseni sen oudon äänen, josta tunteet välittyvät tiukan maskin kautta. Tom Hardy tekee hienoa työtä vähäeleisen suorituksen kautta. Hänellä on haastava tehtävä välittää uhkaavan läsnäolon tunnetta silmiensä ja elekielensä avulla. Leffan joitain ehdottomimpia hetkiä kruunataan aina silloin, kun kuulen Deshi Bashara - soundtrackin taustalla tai kuulen sen äänen tai näen hänen kävelevän melkein kuin ”I’m in charged”.

Jokerin jälkeen looginen askel on myös Kissanainen. Anne Hathaway, joka vaikuttaa enemmän ilopilleriltä ja naapurintytöltä kuin female felinelta, astui isoihin korkkareihin ja välillä tätä suoritusta katsotaan alitse, kun Tom Hardy varastaa kaiken huomion. Hän oli rohkea valinta, mutta jälleen olemus auttaa ja Kissanaisesta tulee muistettava Hathawayn charmin ja nokkeluuden takia. Tämän ja Les Misérablesin myötä hänestä kuullaan vielä muussakin kuin romanttisissa komedioissa. Hänen kemiansa Christian Balen kanssa onnistuvat mainiosti ensikohtaamista ja tanssikohtausta myöten. Siitä eteenpäin romanssi toimii vihjailevasti, jolloin siitä tulee paljon mieleenpainuvampaa kuin kemiat Katie Holmesin tai Maggie Gyllenhaalin kanssa. Koska vastakohdat täydentävät toisiaan ja yhteiset tekijät ratkaisevat, hän on Batmanin vertainen ja ihastuu Bruce Wayneen. Vaikka Batman – Paluun kaltaisiin kemioihin ei ylletä, Bale ja Hathaway tuovat oman lisänsä tähän romanssiin. Kissanainen on aina ollut sekaantuja, jonka voi sijoittaa mihin elokuvaan tahansa ja silti hänen ympärillään on jonkinlainen energiakenttä. Tässä tapauksessa aika oli kypsä ja hän sopii tähän ympäristöön omimalla leffan parhaimpia hetkiä ensimmäisen tunnin aikana.

”Light it up.”

Elokuva tulee ajan myötä seuraamaan The Dark Knightia parhaimpien sarjakuvaleffojen joukkoon. Siinä on paljon muistettavia hetkiä aina ensimmäisestä fasismiin viittaavasta kuvasta viimeiseen symboliseen kuvaan. Juonenkäänteiden uskottavuuden eteen tehdään paljon eikä liikaa yrittämällä ja tälle maailmalle uskollisesti. The Dark Knightin ja Inceptionin tapaan finaali on pitkä, mutta jälleen häikäisevän hyvä, kun sellaiset kliseet kuin panttivankidraama ja tikittävä aikapommiskenaario on tehty jännittäväksi. Toiminta nojaa edellisten osien tyylitajuun, mutta myös suureellisuuteen, jolloin meitä hämmästyttää enemmän vaara ja laajuus kaikessa mittakaavassa.

The Dark Knight Rises on majesteettinen ja välillä brutaali päätösosa, joka on olemassa oikeista syistä eikä Batmania voida enää tämän paremmaksi tehdä. Elokuva tekee paljon viittauksia edellisiin osiin olematta häiriöksi ja toimimalla epilogin rakenteen hyväksi. Kun leffa on loppu, kaikkien henkilöhahmojen tarinat koko trilogiasta on tullut tiensä päähän, kuten myös Jokerin, jota ei mainita elokuvassa kertaakaan. Se kertoo siitä, että elokuva saa paljon oikein, kun myöhemmin ajattelee, miten teemat alkoivat Beginsin alussa ja nyt tässä ne sulkeutuvat kuin kirjassa mitä lähimpänä loppua ollaan. Kaikki kolme osaa erottuvat toistensa joukosta ja onnistuvat olemaan samaa massaa. Batman Begins on sarjakuvaleffa ja prologi, joka alusti pelon teemoja. The Dark Knight on mafiatrilleri ja keskimmäinen palapelinosa, jossa korostui kaaoksen teemat. The Dark Knight Rises on epilogi ja sotaleffa, jossa fasistit ottavat vallan käsiinsä ja edellisten osien teemat yhdistyvät yhdeksi suureksi kivun teemaksi. Vaikka se palaa takaisin ykkösosan vihollisiin, se tehdään kuitenkin pitämällä kakkososan teemat mielessä ja tekemällä jotain omaakin.

"They know who he was. It was the Batman"

Kuten Nolanin elokuvissa yleensä, kaikki saavat hetkensä loistaa (Gary Oldman ja Michael Caine) ja he ovat osa kokonaiskuvaa (Joseph Gordon-Levitt ja Marion Cotillard). Joka kohtauksessa on jotain, mitä miettiä ja voimakkaampaa tunnetta on enemmän kuin kahdessa edellisessä osassa. Nolan rakastui materiaalissa oikeisiin elementteihin ja on tajunnut lopettaa saagan oikeaan hetkeen, jolloin 6-9 episodia myöhemmin leffat olisivat jo itseparodia. Elokuvassa on myös paikka nimeltään The Pit. Paikka on symbolinen ja näyttäytyy ruudulla sopivan ajan. Siitä tulee Brucen kannalta elokuvan kriittisempiä hetkiä, jolloin hänen on löydettävä itsensä uusiksi. Tämän klaustrofobisen paikan kautta Nolan pääsee jälleen näyttämään kyntensä elokuvantekijänä ja siitä tulee elokuvan kunnianhimoisempia hetkiä. Sen kohtauksen ja finaalin myötä, Christian Bale vei nuoren Batmanin tiensä päähän ja tarina on päättynyt elokuvien osalta, mutta legenda jatkuu jossain muodossa vaikka emme ole varmoja miten.

”Deshi Bashara! Deshi Bashara!”

Pisteet: rating 100,000

[Batman]
Käyttäjä, 26 arvostelua
Arvosteltu: 19.02.2014
Katsottu: Kotona

rating 80,000

Kiiltävän ulkokuoren alta paljastuu ajatuksenmentäviä aukkoja.

Kiiltävän ulkokuoren alta paljastuu ajatuksenmentäviä aukkoja.

SuKuNa 02.08.2012

rating 60,000

Saman kategorian TOP-leffoja

American History X
American History X arvosana 4,27
American History X
Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,33
Taivas ja helvetti
Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,10
Taksikuski
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia arvosana 4,28
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia

Elokuvan tiedot

Yön ritarin paluu
Yön ritarin paluu arvosana 3,91

Yön ritarin paluu (2012)

Alkuperäinen nimi: The Dark Knight Rises

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2012
Pituus:
164 min
Ohjaajat:
Christopher Nolan
Käsikirjoittajat:
Christopher Nolan, David S. Goyer, Jonathan Nolan
Pääosanäyttelijät:
Anne Hathaway, Christian Bale, Gary Oldman, Joseph Gordon-Levitt, Marion Cotillard, Michael Caine, Morgan Freeman, Tom Hardy
Maat:
USA, Iso-Britannia
Kielet:
englanti