What Maisie Knew

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: What Maisie Knew
Genret:
Maat:
Alkuperäinen nimi:What Maisie Knew
Valmistusvuosi:2012
Pituus:93 min
Pisteytyksiä: 28
Tarkka arvio: 3.55

Maisie (Onata Aprile) on kuusivuotias hurmaava ja eloisa tyttö, joka joutuu suunnistamaan vanhempiensa katkeran huoltajuuskiistan kaaoksessa.
Ikääntynyt rokkitähtiäiti (Julianne Moore) ja taidekauppiasisä (Steve Coogan) ovat liian kiinnostuneita itsestään huomatakseen omaa kyvyttömyyttään vanhempina. Isän lyöttäytyessä sopimattomasti yhteen Maisien lastenhoitajan (Joanna Vanderham) kanssa ja äidin löytäessä vierelleen nuoren baarimikon Lincolnin (Alexander Skarsgård), kasvavat eroriidan panokset entisestään, ja viattoman Maisie-paran sukkulointi kotien välillä saa yhä sydämettömämpiä piirteitä. Maisie pitää kuitenkin silmänsä valppaasti apposen auki ja näkee tarkasti sokean itsekkyyden lävitse. Maisie tietää, että hänen on itse raivattava tiensä kotiin aikuisten lapsellisuuden suosta.
The Kids Are All Right -elokuvan tuottajien draama What Maisie Knew perustuu samannimiseen Henry Jamesin romaaniin. Kaikessa sydäntäsärkevyydessäänkin vapauttavan ja herättelevän tarinan perheestä, uhrautuvaisuudesta ja lapsen rakkauden vahvuudesta ovat ohjanneet Scott McGhee ja David Siegel.

Arviot

Mitä Maisie siis tiesi?

Teen heti tähän alkuun tunnustuksen. En erityisemmin pidä ”elämänmakuisista” draamoista. Itse asiassa miltei vihaan koko sanaa. Mitä helvettiä se edes on tarkoittavinaan? Nyt tarkastelun alla olevaan leffaan What Maisie Knew se kuitenkin sopii sangen hyvin. Toisin kuin useimmat perusdraamailut tämä elokuva ei keskity sosiaalipornoon, teennäiseen teatraalisuuteen tai muuten vain kierrä tosielämää yhtä kaukaa kuin minä […]

Arvosteltu: 07.01.2015

Kommentit & Pisteytykset

Bungle
Kaamos
Spielburger
rise_above_hate
Sinipiika
anna.v
arg
Creeper234
JustinHenryFan
Uytp7
Myntti
SuKuNa
rusher
Nico
immortale
Key
Herman Tottooro
cronenberger
vajaatoiminta
Nimetön
lanual
Linkous
makehzzz
lällälää79
ratisti
porssiman
eskoaarne
Renmiri

Lisää luettavaa