Arvostelu

Perinteinen elämänkertaus, joka vie kuitenkin mennessään.

On vuosi 1968. Aitojen takana, suuressa vankilarakennuksessa jytisee. Meteli on suunnaton, kun vankien sankalla joukolla naputtavat jalkaa biisin tahtiin. Kaikki odottavat Johnny Cashiä. Johnny on takahuoneessa, katselee sirkkeliä. Siitä saadaan aasinsilta miehen poikavuosiin. James Mangold kuljettaa Cashin itsensä kertomaan perustuvaa tarinaa hienosti eteenpäin. Siirtymät ovat simppeleitä, mutta notkeita. Niiden kautta tulevat esiin niin laulaja-lauluntekijämiehen lapsuuden traumat kuin aikuisiän ongelmatkin.

Walk the Line on tietyllä tapaa hyvin perinteinen henkilökuva musiikintekijästä. Se ei kuitenkaan kohota päähenkilöään sellaiseksi suureksi ja myyttiseksi sankarihahmoksi, kuin vaikkapa kotimaamme Koivusalon Sibelius. Elokuvan yleistunnelma on pikemminkin maanläheinen (ja rento kuin mies mustissa). Sen henkilöt ovat viallisia sanan positiivisessa merkityksessä. Särmikkyyttä ei pyritä korostamaan tai ylistämään liiaksi. Jos Johnny ryyppää ja vetää tabua huuleen, asia esitetään kuin toteamuksena, jota kokonaisuuden muut osat värittävät. Ja nekin vain sen mukaan, mitä katsoja on elokuvalta ja muulta kontekstiltaan siihen asti saanut.

Walk the Line ei ole hauska. Se saattaa hymyilyttää joskus hetken, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Johnny lähtee irrottamaan mutaan juuttunutta traktoria – tai tavallaan paikallaan junnaavaa elämäänsä. Hetket eivät ole pitkiä. Pääasiassa elokuvan päähenkilöitä kohtaan herätellään sympatioita, mikä hyvin onnistuukin. Walk the Line vie mukanaan melko varmasti sellaistakin katsojaa, joka ei Cashin musiikista välttämättä perusta.

Musiikkia elokuvassa kuullaan luonnollisesti metreittäin ja sammioittain. Jonkin ohi kiitävän tovin laulanta voi jopa puuduttaa. Puutumista ehkäisee jonkin verran laulajien tasokas esiintyminen. Sinänsä yllättävää, mutta Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon tulkitsevat itse esikuviensa biisit. Ei-Cash-fanina en itse eroa oitis havainnut, ja varsinkin Witherspoonin ajoittainen huulten ja äänen epässynkka toimi hämäävänä elementtinä.

Sivuosanäyttelijät jäävät auttamattomasti pääparin varjoon. Esimerkiksi Cashin ensimmäistä vaimoa esittävä Goodwin joutuu tyytymään aika kapea-alaiseen materiaaliin omassa osassaan. Hänen Viv’nsä on itsekäs yhden näkökulman ihminen, joka toki pyrkii hoitamaan perhettään ja kotiaan, mutta ei varsinaisesti suhdetta mieheensä – ei ainakaan kovin monipuolisella tavalla. Terminator-saagan T-1000:nakin tunnettu Robert Patrick saa Johnnyn isän roolissa yhtäläisen otteen katkerasta työläisperheen päästä. Silti kummankin näyttelijän suoritukset ovat ehdottomasti sivuosien parhaimmistoa.

Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon näyttäytyvät elokuvassa melko lailla tasavahvoina tähtinä, Witherspoon sellaisena ehkä vähän yllättäenkin. Hänen taannoiset komediaroolinsa ovat jättäneet kaikki hiukan toivomisen varaa. June Carterin osassa Witherspoon on kuitenkin jopa lähes uskottavan rakastettava. Mitä Joaquin Phoenixiin tulee – hänen jokainen hengenvetonsakin on niin Cashiä, että miehelle kuuluisi moisesta eläytymisen taidosta Oscar. Loistavan roolityön eteen on tehty selvästi paljon töitä. Toisaalta siihen vaikuttaa myös eletty elämä. Jotain on varmasti ammennettu oman isonveljenkin kuolemasta. Tasokasta työtä koko leffa.

Pisteet: rating 80,000

Söpö
Ylläpitäjä, 783 arvostelua
Arvosteltu: 02.02.2006
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Pelko jäytää sielua
Pelko jäytää sielua arvosana 4,28
Pelko jäytää sielua
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama
Iivana Julma II
Iivana Julma II arvosana 4,25
Iivana Julma II

Elokuvan tiedot

Walk the Line
Walk the Line arvosana 3,87