Vuosaari

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Vuosaari
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Vuosaari
Valmistusvuosi:2012
Pituus:125 min
Pisteytyksiä: 172
Tarkka arvio: 3.21

Vuosaari on elokuva suomalaisesta rakkaudesta vuonna 2011. Se on tarina ihmisistä, jotka etsivät rakkautta ja hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä. Yhden talvisen viikon aikana elokuvan kaikki henkilöt kohtaavat jotain peruuttamatonta.

Saran ja Laurin yhtälössä on virhe, täydelliseksi tarkoitettu elämä on kriisissä. Milla luulee löytäneensä tukijan ja tien tähtiin, mutta totuus on toisenlainen. Pertti yrittää pitää huolta omasta ja lapsensa kunnosta, mutta saa aikaan katastrofin. Waltterin kiusaajat ajavat hänet äärimmäiseen tilanteeseen. Aleksin äiti ei ymmärrä lemmikkikoiran merkitystä pojalleen. Amerikkalainen Robert saa kokea suomalaisen talven ja Marika joutuu kohtaamaan pelkonsa yksin pienen tytön kanssa. Kaikki elokuvan henkilöt ovat epätäydellisiä, heikkoja ja eksyksissä, mutta heitä kaikkia ajaa sama tarve
tulla rakastetuksi, nähdyksi ja kosketetuksi.
Ihmiset eivät kohtaa ja satuttavat toisiaan, mutta taustalla elää toivo.

Arviot

Vuosaaresta löytyy niin surkuhupaisia kuin surullisen lyötyjäkin hahmoja, joita kaikkia yhdistää yksi asia.

Mikähän mahtaa tulla seuraavaksi, kun Aleksi Mäkelä ohjasi Helsingin Punavuoreen sijoittuneen Rööperin 2008 ja Aku Louhimies nyt Vuosaareen sijoittuvan elokuvan? Leikki sikseen, Vuosaari on monumentti, jonka edessä hiljentyy, vaikka leffassa onkin Aku Louhimiehen aiempiin elokuvateoksiin verrattuna yllättävän paljon komiikkaa ja hauskoja tilanteita. Vähän samaan tapaan kuin Jarmo Lampelan Joki (2001) tai Richard Curtisin hitti vuodelta […]

Arvosteltu: 02.02.2012

En ymmärrä, minkä takia Vuosaaren periaatteessa toimiva konsepti on hassattu naiiveihin loppuratkaisuihin ja paikoittain törkeän huonoihin dialoginpätkiin.

Vuosaari on jossakin määrin positiivinen elokuvakokemus, ja ehdottomasti positiivinen kotimainen elokuvakokemus. Kyseessä on mosaiikkidraama, jossa sukelletaan roolihahmojen, ”vuosaarelaisten”, elämiin tuokioksi selvittelemään nykyisyydessä piileviä solmuja. Tämänkaltaisia palapelejä on nähty maailmalla paljon (”Babel”, ”Crash” ym.) ja melko mallikkaasti Aku ”Louhi” Louhimies onkin ottanut näistä opikseen. Missään nimessä kansainvälisen tason elokuva ei kuitenkaan ole kyseessä, mainittakoon se heti […]

Kommentit & Pisteytykset

pölypallero
Hanhihannu
The Sam1
donBarletta
M4ikki
Jerkku
aeae
wh4tsern4me
minna.c
cronenberger
mrnoone
Devilfisu
ajv
Bean
Kivilärvi
Thogo
Zombiepony
Yezebel
Earth history X
Purska
Pasma
polarbears

Lisää luettavaa