Vuonna 85 (2013)
Tarina Lokomon duunareista, joilta nuoruus meni, mutta aikuisuus ei tullut. Elokuva värikkäästä kaveriporukasta jota unelmat, kyltymätön elämänjano ja palava rakkaus vievät keskellä vauhdikasta vuosikymmentä. Juice Leskisen, Popedan ja Eppu Normaalin sävelet vievät meidät vuosikymmenelle, jolloin kuumaa kesää pidempi oli vain takatukka.
- Ohjaajat:
- Riku Suokas, Timo Koivusalo
- Käsikirjoittajat:
- Heikki Syrjä, Heikki Vihinen, Riku Suokas
- Pääosanäyttelijät:
- Heikki Nousiainen, Heikki Silvennoinen, Ilkka Koivula, Jari Salmi, Jussi Lampi, Malla Malmivaara, Martti Syrjä, Miia Selin, Mikko Nousiainen, Pate Mustajärvi, Reino Nordin, Tapio Liinoja
- Maat:
- Suomi
- Kielet:
- suomi
Arvostelut
Manserock soi, mutta pettymyksen karvas maku kutittaa kurkkua.
Kuvittele olevasi 17-kesäinen, ja että takapihallanne on vähän ruosteinen mutta yhä päheän näköinen ajopeli. Sen rattiin oletat pääseväsi parin kuukauden päästä. Mutta kun aika vihdoin koittaa, isukkisi vie sinut Särkänniemeen ja toteaa leppäkerttujunan kohdalla, että hyvää synttäriä ja nauti vauhdista. Siinäpä sitten seisot ja ihmettelet onko äijä tosissaan, vaikka oikeastaan tiedät jo, että se piruparka ei voisi vähemmän tosissaan olla. Vähän samanlaisissa tunnelmissa poistuin Vuonna 85 -elokuvan näytöksestä.
Manserock ansaitsee oman merkkipaalunsa ja sellaisen se sai jo teatterilavalle luodun musikaalin kautta vuonna 2006. Kuten Abba-hittejä kierrättäneessä Mamma Mia! -musikaalissa ja siitä muokatussa musikaalielokuvassa (2008), myös tuossa produktiossa hittilistoilla eläneet biisit otettiin uusiokäyttöön ja tarinan juoni rakennettiin pitkälti niiden varaan. Mikä Vuonna 85 -elokuvan erottaa teatterimusikaalista on se seikka, että Tampereen rokki-ikonien musiikkia eivät enää elokuvaversiossa tulkitsekaan näyttelijät, vaan kappaleet seuraavat toistaan alkuperäisten esittäjiensä tulkitsemina elokuvan ääniraidalla kuin jonkin pillastuneen jukeboksin uumenista.
Jos teatterimusikaalissa Turmiolan Tommin ja Karoliinan rakkaustarina saikin Sami Hintsasen ja muun esiintyjäkaartin laulamana jopa nautittavia camp-piirteitä, tältä elokuvalta tuo ulottuvuus on silpaistu kylmästi pois. Tässä on musikaalin sijasta tarjolla musiikkielokuva, johon on ympätty yllätyksettömyydessään ja banaaliudessaan typerryttävä juoni. Reino Nordinin sinänsä pätevästi pöljäilemä Turmiolan Tommi törmäilee ja törttöilee. Sitten hän kohtaa yllättäen elämänsä daamin, Karoliinan, jota esittää ihastuttavan freesi ja kohtauksesta toiseen kameran rakastama Malla Malmivaara. Tommi törttöilee vähän lisää ja yrittää saada elämänsä raiteilleen samalla kun Alabama-yökerhon vakioasiakkaat (Lampi, Salmi & Silvennoinen) rasittavat maksojaan ja entisen työkaverinsa, nykyisen jupinniljake Pallen (Nousiainen) hermoja. Lopputulos on kuin olisi rakennettu kovalla vaivalla kaksikerroksinen talo, jossa ei ole niin portaita kuin hissejäkään, mutta palotikkaat kyllä, koska laki niin määrää.
Leffassa on paljon hyvää – vaikkapa sen puvustajat ja näyttelijäjoukon hiustyylien luojat ansaitsevat kehut kasarihengen puhaltamisesta eloon. Siinä takatukat ja college-rievut hulmuavat kuin kasikytluku olisi todella tässä ja nyt. Manserockin klassikot on myös tyylikkäästi laitettu sellaiseen kuntoon, jota modernit äänentoistovehkeet soittavat (ainakin näin maallikon korviin) täydellisesti. Mutta leffan huonot puolet syövät isoin haukkauksin liki kaiken hyvän siinä. Nautintoa ei paranna edes Tapio Liinojan hillitysti tulkitsema tylyilmeinen poliisi Peppone, vaikka hahmossa onkin aistittavissa se campin ilahduttava häivähdys, joka melkein kaikesta muusta tässä elokuvassa valitettavasti uupuu. Vuonna 85 on leikattu töksähtelevästi. Kahden ohjaajan, teatterimusikaalin alkuperäisen ohjaaja ja käsikirjoittaja Riku Suokkaan ja tämän leffan tuottaja-ohjaaja Timo Koivusalon, työnjälki ei ole tasaista, eikä aina kovin yhtenevääkään. Jos yhdessä kohtauksessa täysissä pukeissa olevien Tommin ja Karoliinan lemmenhetki feidataan häveliäästi pois näkyvistä, vähän myöhemmin törmätään – plötsis – rohkeasti seuraamaan suihkussa ja nakuna tapahtuvaa hellimistä, esimerkkinä mainitakseni.
Perin juurin omituista koko sopassa on se, että elokuvan näyttelijöistä todennäköisesti kaikki kykenisivät myös laulamaan ja soittamaankin roolissaan (mm. Nordin on tuttu Reino and the Rhinos -bändin keulakuvana, Lampi paukuttelee rumpuja), mutta näitä taitoja ei ole haluttu panna tässä leffassa juuri koetukselle. Popeda kyllä käy eräässä kohtaa heittämässä keikan omana itsenään, mutta bändin vääntö näyttää rokkimeinigistä huolimatta latistuvan tässä yhteydessä jotenkin hampaattomaksi. Vielä selvemmin latistunut tunnelma välittyy Eppu Normaalin Martti Syrjän olemuksesta, kun hän joutuu portsari Jyrki boyn osassa katselemaan lavalla Eppujen alkuperäiskipaletta playbackina esittävää näyttelijä Topi Kohosta. Voi, voi. Jos Rock of Ages (2012) oli jonkun mielestä ala-arvoisen huono kasarirokkileffa, haikein mielin joudun toteamaan, ettei Vuonna 85 siitä tunnelmaa melko varmasti kohenna.
Söpö
Ylläpitäjä, 752 arvostelua
Arvosteltu: 23.01.2013
Katsottu: Teatterissa
Vuonna 85 antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa
Elokuva: Vuonna 85
Julkaisuvuosi: 2013
Laji: Musiikkikomedia
Kesto: 100 min
Ohjaajat: Timo Koivusalo ja Riku Suokas
Käsikirjoitus: Heikki Syrjä, Riku Suokas, ja Heikki Vihinen
Istun teatterissa intoa puhkuen ja leffaeväitä malttamattomana rapistellen. Edessä reilu puolitoistatuntinen teatterin hämärässä, seuranani oletettavasti eeppinen tarina 80-luvun rokkenrollielämästä, höystettynä teemaan sopivalla musiikilla. Musiikillinen vastuu on sysätty aidoille rokkikuninkaille. Soundtrack tulee koostumaan ainoastaan Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan tuotannosta. Isäni jalanjälkiä seuranneena rokkifanina en meinaa pysyä pöksyissäni kun elokuva pyörähtää käyntiin Paten karhean äänen saattelemana ja 80-luvun Tampereen tunnelma isoine olkatoppauksineen rullaa valkokankaalle.
Muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen alkaa hiuksenhieno epäilys kalvaa mieltäni. Kyllä, musiikki on juuri niin pätevää kuin oletinkin, mutta miksi näyttelijäkaarti vaikuttaa Salatuista Elämistä palkatulta? Onko elokuvassa on jotenkin köykäisen saippuaoopperamainen tunnelma, vai kuvittelenko vain? Päätän kuitenkin lykätä ajatuksen kauemmaksi ja keskittyä hyvään musiikkiin.
Kotimainen Vuonna 85 on 2013 ilmestynyt manserockelokuva. Se kertoo Tommin (Reino Nordin) Katariinan (Malla Malmivaara) kivikkoisen ”vaikeuksien kautta voittoon” – rakkaustarinan. Puvustus ja maskeeraus ilmentävät tyydyttävästi kasaritunnelmaa, mutta juoni ei ole mikään käsikirjoittajan taidonnäyte. Mukaan mahtuu myös joukko toinen toistaan epäuskottavampia henkilöhahmoja ja köykäisempiä tapahtumasarjoja. Veltoista sivurooleista vastaavat muun muassa Heikki Silvennoinen ja Mikko Nousiainen, joiden syyksi kaikkea ei voida kuitenkaan sysätä. Tarina yksinkertaisesti kusee. Olen 20-vuotias naisen alku ja mielestäni leffa oli naiivi. Jossain täytyy olla vikaa!
Hörähdin kyllä pari kertaa reilun puolentoista tunnin aikana, lähinnä muutaman hyvän sutkauksen vuoksi. Jalkani vipatti myös jatkuvasta basson jytkeen tahdissa ja Malla Malmivaara oli eteerinen söpö joka kohtauksessa. Se ei kuitenkaan oikein riitä hyvän elokuvan perustaksi. Kun olin syönyt kaikki elokuvaherkkuni jo leffan alkutaipaleella, ja Pate lauloi viimeisen kerran Pitkä kuuma kesä, minun oli myönnettävä tulleeni petetyksi. Kesä vaihtui syksyksi niin tarinassa, kuin minun mielessänikin.
Odotin intohimoista tarinaa, nuoruuden kiihkoa, upeaa 80-luvun kuvausta, unohtumattomia kesämaisemia, villiä rockyhteisöä ja kirpeää rakkautta. Sain sen sijaan löyhän tarinan saamattomista ikiteineistä, jotka eivät pystyneet parempaan, vaikka taustalla soi paras mahdollinen soundtrack.
tiia-pitkanen
Käyttäjä, 1 arvostelu
Arvosteltu: 05.03.2013
Katsottu: Teatterissa
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
shakk
Käyttäjä
Chinook
Käyttäjä
Arvostelut
Manserock soi, mutta pettymyksen karvas maku kutittaa kurkkua.
Söpö 23.01.2013 22:34
Vuonna 85 antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa
tiia-pitkanen 05.03.2013 14:14
Videot
Kuvat
Kommentit
shakk
Käyttäjä
30.03.13 klo 22:58
Sisällötön ja kliseillä kyllästetty tekele, joka ei herättele minkäänlaista kasarinostalgiaa. Elokuvan köyhyys saa jopa soundtrackin kuulostamaan päälleliimatulta radiosoittolistalta. Jäin kaipaamaan livevetojen fiilistelyä.
Chinook
Käyttäjä
08.03.13 klo 00:06
Pettymys. Ei saisi verrata teatteri-versioon, mutta valitettavasti se kummitteli koko ajan taustalla.
Miketti
Käyttäjä
17.02.13 klo 14:05
Teatteriversio oli mahtava, yksi parhaista ikinä. Olisin jaksanut käydä katsomassa sen 100 ja pari kertaa lisää. Elokuva ei ollut hetkittäinkään teatteriversion arvoinen.
Pyöriviä kameroita nukkuvien rakastavaisten ympärillä, hidastettua suutelua auton katolla ihmisten taputtaessa, Rantakesoililta Pommacia? Vieläkö jotain kliseetä olisi voinut tunkea mukaan? Ai niin! Tietenkin mahtava leikkaus nykyajasta menneeseen elektroniikkapelin avulla.
AAnyway
Käyttäjä
12.02.13 klo 20:48
Tässä oli pitänyt olla enemmän kaikkea! Musiikkia, toimintaa ja huumoria!!! Traileri lupaili paljon railakkaampaa menoa, mutta homma natistukin pelkäksi rakkausdraamaksi ja mä ainakin ymmärsin, ettei sen pitänyt olla se pointti. Kolme tähteä tulee kumminkin jo pelkästään musiikista, vaikka musta aurinko nousee -biisi olikin totaalisesti raiskattu -.-
Rainafriikki
Käyttäjä
31.01.13 klo 12:31
Perus kotimaiskuraa,jossa oli ihan ok juoni ja hyvä soundtrack mutta siihen se jääkin.Elokuva ei pahemmin naurattanut ja eikä se toiminut draamanakaan.Visuaalisesti elokuva oli toimiva ja kasarifiilis oli saatu hyvin elokuvaan.
J.Lipponen
Käyttäjä
27.01.13 klo 20:39
Manserock soi, takatukka liehuu ja alla on datsuni.Mitäpä sitä muuta toivoisi?
No ainakin yhtenäisempää juonta ja toimivampaa draamaa.
Toisaalta komedialliset puolet ja varsinkin musiikit ovat kunnossa. Ilolientä kuluu ja lätty lätisee, joten tylsyys ei ainakaan iske.
Kallistumatta liikaa kummallekaan puolelle sanoisin tämän olevan kelpo viihdettä heikolla, mutta onnekkaasti pienellä draamalla.
Freddy
Käyttäjä
25.01.13 klo 23:03
Jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Koko elokuva oli hyvin sekava kokonaisuus, sillä kohtaukset eivät oikein istuneet toisiinsa. Oli kyllä mukava nähdä Kyllä Isä Osaa-tähti Tom Lindholm sivuroolissa.
Hohtava5
Käyttäjä
25.01.13 klo 15:21
Totalitaarinen pettymys. Odotin elokuvallista riemunäytöstä ja ehkä vuoden parasta kotimaista. Tuli pelkää roskaa.. Hyvä musiikki pelastaa puolikkaan tähden, mutta muuten erittäin vaisu kokonaisuus. 2 tähteä.
Juki
Käyttäjä
03.12.12 klo 21:13
Ennakkonäytöksessä tuli tämä nähtyä. Ihan hyvä ja hauska pätkä, mutta ei silti lukeudu aivan Koivusalon parhaimpien tuotosten joukkoon. Näyttelijät tekevät hyvät roolit, tosin Ilkka Koivulan hahmo vaikutti jokseenkin turhalta. Myös lievää ylinäyttelemistä oli havaittavissa ainakin Jussi Lammelta ja Martti Syrjältä, mutta hyvät roolit he tästä huolimatta tekevät. Hyvää musiikkiakin on mukana enemmän kuin tarpeeksi, sillä vastaavathan siitä manserockin legendat Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Popeda.