Arvostelu

Tämähän on puhdasta keskiaikaa!

Tässäpä jälleen elokuva, jonka avainsanana on 'keskiaika' eli tuo tuhannen vuoden ajanjakso, johon sijoitettavilla tarinoilla on todellista pulaa käyttökelpoisista tarinoista. Perusstoori kulkee leffasta toiseen jotenkin siihen suuntaan, että jylhien linnojen katveessa jalot ritarit suojelevat viattomia neitoja juonittelevilta kruununhavittelijoilta, kun likainen rahvas laahustaa töihin pelloillensa. Itse asiassa Viimeinen lohikäärme iskeytyy kliseemuottiin niin syvälle, että hirvittää. Puolet ajasta tuntuu siltä, että katsoisi köyhän miehen Robin Hoodia, ja jos aivan tarkkoja ollaan, kaikista maailman sovituksista kyseessä olisi Kevin Reynoldsin Varkaiden ruhtinas-tulkinta vuodelta 1993, jossa pääosassa nähtiin ohjaajan kaima Costner.

Juonen kuvaileminen ei ainakaan helpota, jos haluaa poistaa Viimeisestä lohikäärmeestä Costner-Robbari-assosiaatiot. Keskiajalle sijoittuvassa tarinassa – tarkka vuosi mainitaan, mutta sehän ei ole tärkeää: tämä on keskiaikaa! – sankari kokoaa sorretun kansan keskuudesta amatööriarmeijan taisteluun tyrannia vastaan. Mukana sopassa lilluvat kaunis nuori nainen, jota naitetaan vasten tahtoaan, sankarin rinnalla viihtyvä kirkonmies ja vieläpä juosiammunnan taituri, joista kaksi viimeistä on tosin tässä leffassa yksi ja sama henkilö. Ja sitten on Sean Connery. Myönnettäköön – Robin Hoodissa Connery heittää vain cameon, mutta hän on kiistämättömästi lisäämässä leffan miehisyyttä eksponentiaalisesti. Tässä elokuvassa hän tarjoaa yltiöromantisoidun esimerkin keskiaikaisista petotaruista. Mukana ei siis ole neiti Marplen esittämää noita-akan kuvatusta vaan ihka aito lohikäärme. Itse asiassa leffan siipiveikko oli ensimmäisiä tietokoneluotuja päähahmoja, joiden edesottamuksia on valkokankaalla tuijoteltu. Ikäisekseen lohikäärme on säilynyt yllättävän hyvin.

Sankarin roolissa nähdään Dennis Quaid, jota on paikoin myös köyhän miehen Kevin Costneriksi kutsuttu. On hankala sanoa, kumpi näyttää vähemmän päiväunilta heränneeltä, Costner Robin Hoodissa vaiko Quaid tässä. Pahisosastolla majailee David Thewlis, joka reilun kolmenkymmenen vuoden iästä huolimatta näyttää uskomattoman nuorelta, ja sitä kautta varmaan saikin roolin. Nulikkamaisuus ei ikävä kyllä kasvata herran uhkavvuuta kovinkaan paljon. Mielenkiintoista sinänsä, että niin Robbarissa kuin Dragonheartissa noudatettiin perinteistä Hollywood-kaavaa: englantilaissankariksi pitää saada aksenttiaan peittämätön jenkki, mutta pahisrooliin kelpaa Britannian kasvatti. Thewlis jää kuitenkin armotta alanrickmanien ja muiden ikonisten, otsatukkaa heilautelleiden brittipahisten varjoon. Niinpä näyttelijälistassa ainoaksi pelastukseksi jää Connery, Sean Connery. Hän vie show'n, ja tekee sen pelkällä äänellään. Morgan Freeman, rispektit sinulle, mutta tässä karismaattisten sivuroolien taistossa jäit alakynteen.

Keskitason yläpuolelle kohoamista visusti välttelevä ohjaaja Rob Cohen on lyhyesti ilmaistuna koonnut sekamelskan. Leffa loikkii seikkailusta buddy-komedian kautta toiminnan puolelle, ja kattaa niin lastenanimaatioista tuttua törmäilyä – lentävästä lohikäärmeestä köyden varassa roikkuva Quaid törmäilee puihin kuin Tom & Jerrystä karanneena –, hyveen puolesta käytävää taistoa kuin filosofisuuteen pyrkivää puhetta kuolemasta leirinuotion äärellä. Kun siis tarina on kulunut sekä kokonaisuus ja ohjaus hajanaisia, täytyy läpi leffan piristävyyttä tuovia elementtejä etsiä muualta. Ensimmäinen on jo mainittu Connery. Toinen on Randy Edelman, jonka score ei ole ehkä päässyt yhtä usein radioon kuin Bryan Adamsin I Do It For You, mutta leffan komeasti päättävä kappale To the Stars on trailereissa ja muissa mainospätkissä yhtä kliseinen ratkaisu kuin Unelmien sielunmessusta tuttu Clint Mansellin säveltämä Lux Aeterna. Itse asiassa leffa päättyisi erittäin komeasti, ellei Pete Postlethwaitea olisi laitettu latistamaan tunnelmaa tönköllä voiceoverilla.

Todellinen pelastaja on kuitenkin sama kuin Reynolds-Costner-kaksikon Robin Hoodissakin. Toimintakohtaukset viihdyttävät mukavasti, ja mukana on mukavan letkeä, poikamainen tunnelma, vaikka hyvä osa vitseistä huitoo ohi hehtaarikaupalla. Keskiajan romantisoitu kuva leffoissa saattaa olla pahasti kulunut, mutta peruskonsepti toimii aina yhtä hauskasti. Kyllä tässä kehtaa antaa anteeksi sen, että keskiajan Englannista löytyy niin laavakenttä, kannibalismia kuin kauniisti iltavalaistu Camelot. Viimeinen lohikäärme on keskitason elokuva illanvietteeksi, mutta useiden lohikäärmeleffojen parissa se tarkoittaa kunnollista kehua. Omien kokemusteni puolesta voin myös lisätä, että ala-asteikäiset pojat ihastunevat leffaan sydämensä pohjasta.

Pisteet: rating 60,000

X-tyyppi
Tykittäjä, 138 arvostelua
Arvosteltu: 18.01.2010
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Gran Torino
Gran Torino arvosana 4,20
Gran Torino
Hyvät, pahat ja rumat
Hyvät, pahat ja rumat arvosana 4,56
Hyvät, pahat ja rumat
Milanon ihme
Milanon ihme arvosana 3,90
Milanon ihme
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit arvosana 4,31
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit

Elokuvan tiedot

Viimeinen lohikäärme
Viimeinen lohikäärme arvosana 3,74

Viimeinen lohikäärme (1996)

Alkuperäinen nimi: Dragonheart

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1996
Pituus:
103 min
Ohjaajat:
Rob Cohen
Käsikirjoittajat:
Charles Edward Pogue, Patrick Read Johnson
Pääosanäyttelijät:
Brian Thompson, David Thewlis, Dennis Quaid, Dina Meyer, Jason Isaacs, Pete Postlethwaite, Sean Connery
Maat:
USA
Kielet:
englanti