Arvostelu

Ei kyllä sovi heikkohermoisille hyvin yksityiskohtaisien ruumiden ja murhien näyttämisen takia.

Julma. Kiehtova. Lumoava. Sitä on minulle tuntemattomien veljesten Albert ja Allen Hughesin ohjaama elokuva From Hell.

Elokuva starttaa 1800-luvun lopun Lontoossa ja näyttää karua kuvaa sen ajan kaupungista. Oliko Lontoo todellakin näin synkkä 1800-luvulla? No jokatapauksessa Lontoo on kauhusta soikeena, kun heitä piinaa salaperäinen murhaaja, joka saa nimen Viiltäjä-Jack. Viiltäjä-Jack tappaa paikallisia huoria, ja pitää poliiseja pilkkanaan. Hätiin kutsutaan Johnny Deppin näyttelemä komisario Abberline, joka ryhtyy tutkimaan Viiltäjä-Jackin murhia. Elokuvan edetessä Abberline ihastuu yhteen prostituiduista naisista. Abberline huomaa raakoja murhia tutkiessaan asialla olevan salaliittoja ja murhien olevan myös jonkinlainen rituaali.

Odotin elokuvan alkaessa Johnny Deppin tekevän taas kerran ilmiömäisen roolisuorituksen ja pelastaisi elokuvan, mutta sainkin yllättäen huomata lempinäyttelijän olevan tällä kertaa vähemmän loistokas, kun muissa hänen leffoissaan. Toki hän tässäkin rainassa painaa hyvin karismansa kera ja on loistava valinta karuna komisario Abberlinena. Abberlinen prostitaatio ihastuksena näytellyt Heather Graham ärsytti minua suurine silmineen, mutta oli hän tarpeeksi hyvä elokuvaan.

Elokuvan parasta antia oli mielestäni loistava visuaalinen puoli, joka lumosi minut täydellisesti. Lontoon kadut, jotka todellisuudessa ovat Prahan katuja, ovat todella uskottavan näköisiä ja hienoja. Elokuva ei kyllä sovi heikkohermoisille hyvin yksityiskohtaisien ruumiden ja murhien näyttämisen takia.

Kaikenkaikkiaan elokuva sopii Viiltäjä-Jackin historiasta kiinnostuneille antaen yhden uuden näkökulman tälle myytille. Myös elokuva on loistavaa viihdettä iltakatsomisena mielikuvitksen huutaessa hoosiannaa. Mukavaa ajanviihdettä.

nimimerkki: juhnu

Pisteet: rating 80,000


Vieras Arvosteltu: 06.02.2006
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Papillon
Papillon arvosana 4,21
Papillon
Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 arvosana 3,92
Blade Runner 2049
Yojimbo - onnensoturi
Yojimbo - onnensoturi arvosana 4,36
Yojimbo - onnensoturi
Bullet In The Head
Bullet In The Head arvosana 4,09
Bullet In The Head

Elokuvan tiedot

From Hell
From Hell arvosana 3,54
Genret:
Trilleri,
Valmistusvuosi:
2001
Pituus:
121 min
Tunnetaan myös nimillä:
Viiltäjä (tv)
Ohjaajat:
Albert Hughes, Allen Hughes
Käsikirjoittajat:
Alan Moore, Eddie Campbell, Rafael Yglesias, Terry Hayes
Pääosanäyttelijät:
Heather Graham, Ian Holm, Johnny Depp, Robbie Coltrane
Maat:
USA
Kielet:
englanti