Arvostelu

Ei mitään poliittisia kiemuroita, vaan sairaan päätöntä meininkiä!

USA:n Navy Sealin hävittäjälentäjä Chris Burnett (Owen Wilson) on ruutiinilennolla Balkanissa, jossa hänen tulee kuvata, jotain mitä ei saisi näyttää. Yhtäkkiä kone ammutaan alas, ja vihaiset serbit hyökkäävät tippuneen koneen kohdalle. Burnett pääsee ainoana miehenä karkuun, ja joutuu pistämään aivonsa, koulutuksensa ja taitonsa koetukselle pakoilessaan henkensä kaupalla vihaisia serbejä. Kun taas toisaalla Burnetin ryhmän johtaja Amiraali Reigart (Gene Hackman) riskeeraa oman uransa ja johtajuutensa pelaamalla sääntöjä vastaan ja yrittämällä saada Burnett turvaan.

Ensinnäkin ennen elokuvaa katsoessa alkoi jo ärsyttämään. Nimittäin Owen Wilsonin valinta päärooliin. EIhän tämä "koukkunokka" osaa näytellä mitenkään toimintaleffoissa, jos nyt sentään komedioissa. Ja toiseksi Gene Hackman jäi yllätävän vaisuksi, häneltä odotin parempaa roolisuoritusta. Kuitenkin pähkinänkuoressa elokuvassa ei ollut mitään poliittisia kiemuroita, mitä nähdään yleensä sotaelokuvissa, vaan sairaan päätöntä meininkiä. Välillä paukkui ja ryskäsi niin, ettei edes tiennyt oliko enää sohvalla vai lattialla. Elokuva antaa mitä parhaiten kasvot aivot narikkaan termille. Tästä puuttui järki täysin kokonaan. Mutta hauskaa oli, ja adrenaali nousi tuntuvasti. Mahtavaa tylsän illan paukkuviihdettä vailla järkeä ja aivoja. Kolme tähteä.

Pisteet: rating 60,000

Burarum
Käyttäjä, 8 arvostelua
Arvosteltu: 09.03.2008
Katsottu: Kotona

rating 60,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Kurjet lentävät
Kurjet lentävät arvosana 4,17
Kurjet lentävät
American History X
American History X arvosana 4,27
American History X
Tokyo Story
Tokyo Story arvosana 4,26
Tokyo Story
Unelmien sielunmessu
Unelmien sielunmessu arvosana 4,47
Unelmien sielunmessu

Elokuvan tiedot

Vihollisen keskellä
Vihollisen keskellä arvosana 3,12

Vihollisen keskellä (2001)

Alkuperäinen nimi: Behind Enemy Lines

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2001
Pituus:
105 min
Ohjaajat:
John Moore
Käsikirjoittajat:
David Veloz, Jim Thomas, John Thomas, Zak Penn
Pääosanäyttelijät:
Charles Malik Whitfield, David Keith, Gabriel Macht, Gene Hackman, Joaquim de Almeida, Olek Krupa, Owen Wilson, Vladimir Mashkov
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja, tsekki, serbokroatia