Arvostelu

Yksi Hitchcockin ja maailman parhaista elokuvista.

James Stewartin esittämä Scotty eroaa toverinsa tapaturmaiseen putoamiskuolemaan johtaneen takaa-ajon jälkeen poliisivoimista. Mies kärsii traagisen sattumuksen seurauksena pahaksi onnekseen sitkeästä korkeanpaikankammosta, eikä enää kykene nousemaan edes keittiön jakkaralle pyörtymättä. Elster Gavin, Scottyn vanha nuoruudenystävä palkkaa entisen poliisin tarkkailemaan omituisesti käyttäytyvää vaimoaan Madeleinea, jonka tämä epäilee olevan menneisyyden aaveen riivaama - tai yksinkertaisesti järjiltään - ja suunnittelevan itsemurhaa.

Ennen pitkää Scotty rakastuu epätoivoisesti Madeleineen, joka kuitenkin Scottyn järkytykseksi lopulta putoaa kuolemaansa lähetysaseman tornista. Jumalaisen naisen tapaturmaisesti kuoltua Scotty kehittää pakkomielteen tätä muistuttavaa Judya kohtaan. Loppujen lopuksi Scottyn pyrkimyksenä on paitsi voittaa korkeanpaikankammonsa ja pakkomielteensä, mutta ratkaista samalla jokin mystinen mieltään kalvava seikka sekä herättää Madeleine kuolleista...

Alfred Hitchcockin teoksissa hauskinta on niiden temaattinen ja tekninen monimutkaisuus ja rikkaus, jotka tekevät näistä poikkeuksellisen ajattomia ja loputtomasti uudelleenkatsottavia. Vertigostakin voi luonnollisesti bongata vaikka kuinka paljon erilaisia hienoja yksityiskohtia ja tarinan tasoja, joista pauhata vaikka pienen kirjan verran. Aloitetaan vaikka Hitchcockin värien käytöstä. Katsokaa tarkkaan miten Hitchcock käyttää punaista, keltaista, sinistä ja vihreää: Punainen on Scottyn väri ja edustaa samalla himoa ja vaaraa, keltainen on Midgen väri, sininen edustaa kylmää todellisuutta sekä vihreä on Madeleinen väri ja edustaa aavemaisuutta sekä fantasiaa. Leffan keskeinen symboli on jo alkuteksteissä näissä pääväreissä nähtävä spiraali, joka toistuu pitkin tarinaa mm. porras- ja vertigo-otoksissa, Madeleinen kampauksessa sekä Bernard Hermanin säveltämässä tunnussävelessä.

Pieni väläytys Hitchcockin nokkelasta huumorista liittyen väreihin. Vanhaan aikaanhan oli sensuuri huomattavasti nykyistä tiukempaa ja kaikenlainen eroottinen sisältö oli leffoissa erityisen tiukasti kielletty, joten elokuvantekijät joutuivat jatkuvasti keksimään kaikenlaisia kommervenkkeja näiden sääntöjen kiertämiseksi. Tässä leffassa esimerkiksi nähdään Scotty punaisessa paidassa ja Madeleine vihreässä paidassa astuvan sisään taloon ja myöhemmin poistuvan sieltä siten, että Scottyllä onkin päällään vihreä paita ja Madeleinella punainen. Vaatteiden vaihtamiseksi on luonnollisesti riisuuduttava, joten Hitchcock yrittää tällä vihjata kaksikon harrastaneen kohtausten välillä jotain vähän muutakin kuin pitsinnypläystä ja raamatunlukua.

Vertigossa on kyse Scottyn ja yleisön jakamasta Orfeus-fantasiasta; kaikki tässä rainassa ja etenkin sen ensimmäisellä puolikkaalla on suunniteltu siten, että katsoja näkee, kuulee ja tietää vain sen minkä Scottykin ja kehittää pikkuhiljaa pakkomiellettä Madeleineen. Kuunnelkaa esimerkiksi miten Hitchcock käyttää Vertigossa musiikkia: Koko leffassa kuullaan vain variaatiota yhdestä kappaleesta: rakkausteemasta. Alussa kappale soi hiljaa ja epäselvästi taustalla, mutta alkaa pikkuhiljaa voimistua ja selkiintyä, kunnes vihdoin päästään itse rakkauskohtaukseen, jolloin kappale soi taustalla koko komeudessaan - Scotty siis löysi viimein etsimänsä.

Sama katsojan ja Scottyn jakama visio näkyy selvästi myös elokuvan kuvauksessa. Katsokaa tarkkaan, ja huomaatte esimerkiksi Madeleine-kohtausten ja Judy-kohtausten sisältävän paljon lähes identtisiä kuvakulmia ja otoksia, värejä ym. Tämän tarkoituksena on ollut korostaa Scottyn huomaavan Judyssa kuolleen Madeleinen piirteitä. Sitten ovat kaikki alun pov-otokset, joissa katsoja asetetaan suoraan korkeanpaikankammosta kärsivän Scottyn saappaisiin pakkomiellettä kehittämään.

Merkittäviä fallossymboleja tässä leffassa nähdään ja kuullaan ainakin kahdessa kohtauksessa: toinen Elster Gavinen ikkunasta pilkottava nosturi ja toinen Hermanin luonnottoman korkealle nouseva melodia kohtauksessa, jossa Scotty on pukenut toisen naisen Madeleineksi ja uskoo hetken verran herättäneensä tämän kuolleista. Ensimmäinen liittyy Elsterin petokseen, jälkimmäinen Scottyn itsepetokseen, mutta samalla myös valtaan ja voimaan, jota rikkaalla Elster Gavinilla luonnollisesti on ja jota Stewartin esittämä hahmo kokee saatuaan Madeleinen takaisin.

Eniten Vertigossa itseäni viehättää sen tapa pyöritellä korkeanpaikankammoa uudestaan ja uudestaan eri yhteyksissä pitkin elokuvaa. Scotty pelkää korkeita paikkoja eikä uskalla nousta lähetysaseman torniin, ja fallossymboliikkakin viittaa nousemiseen. Scottyn poliisitoveri sekä Madeleine vastaavasti kuolevat putoamalla ja Scotty itse fantasioi laskeutumisesta Orfeuksena manalaan – tässä tapauksessa unessa Madeleinen hautaan – herättämään rakastamaansa naista kuolleista, Madeleinen nimi tulee vielä heprean tornia tarkoittavasta sanasta. Kaikki mahdollinen tässä mestariteoksessa pyörii siis nousemisen, laskemisen, putoamisen ja korkeanpaikankammon ympärillä.

Vertigo on täydellistä neron työtä, tässä ei taida olla yhtään ainutta heikkoa kohtausta, ontuvaa sommitelmaa tai haparoivaa näyttelijäsuoritusta. Periaatteessa koko jutussa ei ole mitään järkeä, mutta Vertigon juoni ei missään kohtaa tunnu varsinaisesti järjettömältä. Loppujen lopuksihan tässä on kyse on yhden miehen epätoivoisesta pyrkimyksestä valheen, fantasian ja hulluuden kautta totuuteen. Perinteisen laatudekkarin tapaan tässä on vielä osattu viljellä johtolankojakin sen verran, että mysteerin pystyy selvittämään pelkästään kiinnittämällä huomiota oikeisiin yksityiskohtiin alusta lähtien.

Muistatteko muuten miten elokuvan alussa Midge totesi Scottyn ehkä paranevan akrofobiastaan kunnollisella shokilla? Scottyn hahmonhan määritteli pitkälti tämän kärsimä korkeanpaikankammo, pakkomielle Madeleineen sekä halu selvittää totuus tämän kuolemasta. Scotty taitaakin lopussa saada vihdoin shokkinsa, päästä pakkomielteestään sekä korkeanpaikankammostaan ja ratkaista juttunsa, mutta menettää samalla elämästään sen kaikkein tärkeimmän - nerokas loppu nerokkaalle taideteokselle.

Pisteet: rating 100,000

Brutus
Käyttäjä, 891 arvostelua
Arvosteltu: 02.12.2019
Katsottu: Kotona

rating 80,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Yojimbo - onnensoturi
Yojimbo - onnensoturi arvosana 4,36
Yojimbo - onnensoturi
Eyes Wide Shut
Eyes Wide Shut arvosana 3,87
Eyes Wide Shut
Fargo
Fargo arvosana 4,16
Fargo
Inception
Inception arvosana 4,14
Inception

Elokuvan tiedot

Vertigo - Punainen kyynel
Vertigo - Punainen kyynel arvosana 4,28

Vertigo - Punainen kyynel (1958)

Alkuperäinen nimi: Vertigo

Genret:
Trilleri
Valmistusvuosi:
1958
Pituus:
124 min
Tunnetaan myös nimillä:
Punainen kyynel, Vertigo - punainen kyynel
Ohjaajat:
Alfred Hitchcock
Käsikirjoittajat:
Alec Coppel, Pierre Boileau, Samuel A. Taylor, Thomas Narcejac
Pääosanäyttelijät:
Barbara Bel Geddes, James Stewart, Kim Novak, Tom Helmore
Maat:
USA