Valo

(2005)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Valo
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Valo
Valmistusvuosi:2005
Pituus:84 min
Pisteytyksiä: 31
Tarkka arvio: 2.05

Arviot

Ihan hieno ja näkemisen arvoinen teos kotimaisessa, näiltäosin varsin uupuneessa elokuvatuotannossa.

Valo on pieni poika, joka joutui osalliseksi verisunnuntain tapahtumiin. Hänet karkoitetaan isänsä kanssa pieneen kylään kahdeksi vuodeksi syytettynä kapinallisuudesta. Toistuvat vastoinkäymiset ja joidenkin aikuisten epäoikeudenmukainen suhtautuminen lapsiin saa Valon kavereineen ajamaan lasten oikeuksia. Leffa sinänsä toimii koskettavana ja mielenkiintoisena teoksena, mutta liiallinen, vaikka paikoittain erittäin kauniskin valaistuksella mässäily tekee siitä jotenkin liian ”siirappisen”. Käsivaralta kuvattu […]

Arvosteltu: 07.11.2005

Onnistunut, kaikenikäisille sopiva filmi, joka kärsii satunnaisesta kompuroinnista ja lievästä ylinäyttelemisestä.

Läksin katsomaan Valo-elokuvaa pelkästään siitä syystä, että elokuvaa oli kuvattu myös kotikyläni maisemissa, joella, jossa olen monta kertaa kalastanut. Lisäksi elokuvassa esiintyi muutama itselleni henkilökohtaisesti tuttu henkilö. Näistä huolimatta olin melko pessimistinen elokuvaa kohtaan, varsinkin kun se tekee yhden kotimaisen elokuvan suurimmista perusvirheistä, eli laittaa lapset pääosaan. Suoraan sanoen uskoin tämän olevan taas niitä suomalaisen […]

Arvosteltu: 21.12.2005

Kommentit & Pisteytykset

miqqex
ricksaw
-janskyy-
Glorry
onni
Termos
Dekabristi
eskoaarne
Nimetön
Vilperi
JoTu
cronenberger
nurmihe
panuf
TheDude
Danny
MiiCa
Domini
Stranger
markus aki berg
Lennie
Dev
A-JStorm
GeGGuLi
MaggotCorpse
lällälää79
Kaamos
Nimetön
Hillopulla
pölypallero
FinnPoro

Lisää luettavaa