Turpa kiinni! (2003)

Kevyt, mutta maukas välipala.

Ruby (Jean Reno) on kivikova ammattirikollinen, mutta hänellä on kuitenkin tunteet. Vogel (Jean-Pierre Malo) loukkaa niitä ja Ruby kostaa viemällä tältä 20 miljoonaa. Rahat ovat ryöstösaalista, joten Ruby pitää saada kertomaan tietonsa poliisipäällikkö Vernet'lle (Richard Berry) jotta saalis voidaan saada takaisin. Soppaan sotketaan kömpelö ja kahdessa viikossa viisi vankia hulluuteen ajanut Quentin (Gérard Depardieu), jolloin ehkä Ruby murtuu ja haluaa alkaa kertoa tietojaan. Ovela pakojuoni saa kuitenkin yllätyskäänteen harvinaislaatuisen tyhmän Quentinin tehdessä oman siirtonsa ja kaksi vankia pääsee pakomatkalle ja kyydistä putoavat poliisit ja gangsterit, joskin yllätystapahtumat pitävät nämä käänteiden tasalla.

Komedia on elokuvagenre, jonka ranskalaiset myös osaavat tehdä. Francis Veberin ohjaama rikoskomedia omaa muutamia tummia hetkiä, joskin pääpaino on tyhmän sankarin ja itsepäisen antisankarin pakomatkassa mikä ei todellakaan suju suunnitelmien mukaan. Huumoria revitään pääasiassa tyhmän Quentinin aiheuttamista reaktioista, joskin sävy ei missään nimessä ole pilkallinen. Tyhmä, mutta avomielinen ja hyväsydäminen Quentin vain sattuu olemaan vaikeissa paikoissa ja omaa suorastaan maagisen taidon onnistua tekemään oikein ja improvisoida ratkaisuja, jotka kumma kyllä toimivat ja lisäksi hän omaa valtavan määrän ruumiillista voimaa. Valitettavasti hän ei tiedä mitään tuosta ja ei suostu olemaan hiljaa.

Jean Reno toisena, kovana ja armottomana antisankarina on luonnollisesti karu, karismaattinen ja päämääränsä keskittynyt, mutta hänessä on jotain sellaisia inhimillisiä puolia jotka kumma kyllä ovat ilmiselviä tyhjäpäiselle Quentinille vaikka kukaan Rubyn ehkä tunteva ei sellaisia edes usko olevan olemassa.

Richard Berry on hyytävän ovela poliisi joka huomaa erinomaisen ovelan juonen ja lähtee purkamaan sitä ja Jean-Pierre Malo on suorastaan niljaa tihkuva gangsterirumilus. Sivurooleissa on siis vakuuttava joukko ketkuja rikollisia ja höynäytettäviä santarmeja, joskin huumori pysyy heidänkin käsittelyssään mukavan lämpimänä. Huumoria on rennosta dialogista visuaalisiin vitseihin asti ja joitakin niistä ei rakenneta loppuun asti, mikä osoittaa ohjaajalta kokonaisvaltaista ymmärrystä hauskuuttamisesta.

Lopputulos on hauska, joskaan mitään huutonaurua aiheuttavaa sekoilua ei luvassa ole. Sen sijaan miellyttävästi huvittavia hetkiä on luvassa lähes katkeamattomalla syötöllä ja tunnelma pysyy mukavan kevyenä koko ajan. Kevyt, mutta maukas elokuvallinen välipala.

Jurpo
Tähtääjä, 623 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 12.01.2010
Katsottu: Kotona

Vatsalihakset kramppaavat, nauru rikkoo äänivallin ja happi meinaa loppua kesken.

Ihmisten pitäisi enemmän katsoa muitakin elokuvia kuin niitä, jotka tulevat Hollywoodista. Tässä on hyvä esimerkki siitä, monien muiden joukossa. Bongasin elokuvan videovuokraamon hyllyltä ja nappasin käteeni. Tuli katsottua onneksi.

Elokuva rakentuu kahden erilaisen lainsuojattoman miehen ympärille. Quentinin (Depardieu) ja Rubyn (Reno). Quentin joutuu vankilaan ryöstäessään pankkia. Ruby joutuu myöskin, ryöstäessään rahaa kuljettavaa autoa. Poliisit saavat selville, että Ruby työskentelee suuremmalle taholle ja pistävät hänet erikoistarkkailuun, Rubyhan on pesunkestävä gangsteri ja ei sano sanaakaan pomostaan. Sillä välin Quentin ärsyttää muita sellitovereitaan, joita hän saa muutaman päivän välein, pahaksi onnekseen sellitoverit eivät tajua, että vaikka on tyhmä mies niin ruista kyllä löytyy ranteesta. Viranomaiset saavat ajatuksen ja pistävät nämä kaksi samaan selliin. Heistä tulee ystävät, ainakin Quentinin mielestä. Pienten kommelluksien myötä kaksikko pääsee pois vankilasta mielisairaalan kautta ja pako alkaa. Rikollispomo Vogel (Jean-Pierre Malo), jolle Ruby työskentelee ei tykkää tilanteesta sillä Ruby on varastanut häneltä HITOSTI rahaa. Miesten perässä on siis kasa rikollispomon vasempia käsiä! ja viranomaiset. Pako alkaa.

Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Depardiue onnistuu hyvin luodessaan roolihahmon tyhmänoloisesta varkaasta, joka on pohjimmiltaan lempeä ja ystävällinen. Reno puolestaan on sitä samaa vanhaa mitä olen tottunut näkemään. Niin sanotusti v*tun kova kundi, jonka ilmekkään ei värähdä. Muiden näyttelijöiden roolisuoritusten korostus ei mielestäni sovi kysymykseenkään, koska heidän esiintyminen elokuvassa on vähäistä.

Elokuva on erittäin hauska, sille saa nauraa niin paljon ettei sormet riitä edes laskuihin. Vatsalihakset kramppaavat, nauru rikkoo äänivallin ja happi meinaa loppua kesken. Päähenkilöt eivät onneksi ole mitään luonteettomia ja huonosti rakennettuja, ne ovat hyviä, erittäin.

Elokuva kertoo läheisyyden ja seuranpidon puutteesta. Quentinin henkilöhahmo pistää miettimään, oikea sympatiapallo. Ruby taasen muuttuu elokuvan aikana Quentinin johdosta. Karu, rujo ja rakastava mies kohtaa ystävällisen ja lempeän miehen vailla ystäviä ja ihmisiä.

nimimerkki: Sepimonsteri

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 30.07.2005
Katsottu: VHS