Arvostelu

Tässä ei keskitytä niin paljoa tarinaan kuin Rich and Famousissa.

Tragic Hero on suora jatko-osa samana vuonna ilmestyneelle toimintaelokuvalle Rich and Famous. Jatko-osa tehtiin nopeasti, missä on omat etunsa ja haittansa. Esimerkiksi koko näyttelijäkaarti on täysin sama kuin ensimmäisessä osassa, joten henkilöt ovat ainakin tuttuja. Toisaalta tämän takia näiden kahden elokuvan erottaminen toisistaan voi aiheuttaa ongelmia. Nopean kuvaamisen myötä elokuva vaikuttaa myös välillä vähän väkisin kasatulta.

Elokuvan alussa näytetään ensimmäisen osan tapahtumat pikakelauksella, eli on kaksi veljestä, Kwok (Andy Lau) ja Tang Yung (Alex Man), joista Tang Yung on riitaantunut Chow Yun-Fatin esittämän rikollispomo Chain kanssa. Tragic Herossa ensimmäisen leffan tapahtumista on kulunut kymmenisen vuotta. Sinä aikana Chai on menettänyt valtaansa triadien keskuudessa, kun taas Tang Yung on kasannut taakseen valtavan rikollissyndikaatin, joka pitää muita otteessaan. Kwok taas on paennut Hong Kongista jättääkseen kaiken tämän taakseen, mutta eipä siinä mikään auta kun velipoika ja paras ystävä joutuvat törmäyskurssille sen viimeisen kerran. Tang Yung meinaan päättää, että nyt on Chain aika kuolla.

Elokuva etenee aika lailla samoissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä, ja ykkösosassa vähemmälle huomiolle jääneet hahmot pääsevät enemmän esille. Silti elokuvassa tuntuu olevan vähän turhan monta hahmoa, eikä kaikkien kohtalo jaksa kiinnostaa. Lisäksi elokuva on toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, ja se on tässä tapauksessa huono asia, sillä vaikka toiminta onkin ihan kelvollista, niin ei tässä keskitytä niin paljoa tarinaan kuin Rich and Famousissa. Lisäksi mukana on satunnaisia typeryyksiä, jotka pääsevät häiritsemään, kuten se, että nainen pystyy vielä juoksemaan karkuun saatuaan luodin takaraivoonsa.

Näyttelijäpuolella sorrutaan välillä kaameisiin ylilyönteihin, ja esimerkiksi Kwokin ja Tang Yungin isän näyttelijä vetää roolinsa yli erittäin ärsyttävällä tavalla. Andy Lau vetää roolinsa perusvahvasti läpi, mutta hän tulee varsinaisesti mukaan elokuvaan vasta loppupuolella, mikä on sääli, sillä hän on veljeksistä se paljon mielenkiintoisempi. Alex Man sortuu Tang Yungia esittäessään ylilyönteihin, mutta leffan pääpahistahan kuuluukin vihata, eikö? Eipä tosin näyttelijäkaartissa kiinnity huomio mihinkään muuhun kuin Aasian vetovoimaisimpaan ja karismaattisimpaan näyttelijään, Chow Yun-Fatiin. Elokuva toimisi vaikka hänen monologinaan, sillä miehen ympärillä vaikuttaa vain olevan erittäin suuri karisma-aura, joka ei häviä sitten millään. Hän tekee erittäin vakuuttavaa työtä vaikkapa kohtauksissa, joissa hän joutuu katsomaan elinikäisten ystäviensä kuolevan hänen puolestaan. Katsojaa kyllä muistutetaan siitä, että hän on rikollinen, mutta silti Chown esittämää Chaita alkaa k! äydä sääliksi. Lopussa sitten Chow pääsee esittämään ultraviileyttä potenssiin kolme vetämällä pitkän nahkatakin niskaansa ja ottamalla katkaistun haulikon käteensä.

Tragic Hero on ihan mukava toimintaelokuva, joka ei kuitenkaan yllä edeltäjänsä tasolle. Mikään ei ole täysin pielessä, mutta Chown roolisuoritusta lukuun ottamatta ei mikään osa-alue hivo täydellisyyttäkään. Jos ensimmäinen osa kolahti edes jotenkin, niin olisi aivan älytöntä jättää Tragic Hero katsomatta, sillä sen jälkeen nämä kaksi leffaa tuntuvat yhdeltä suurelta kokonaisuudelta.

Haukuin tässä vähän aikaa sitten Rich and Famousin honkkaridvd:n tekstityksiä runsaiden kielioppivirheiden takia. Ensimmäisen osan kielioppivirheet olivatkin syy, miksi taannoin ostin UK-version Tragic Herosta. Kuitenkin UK-version tekstitykset ovat paikoitellen jopa kamalammat kuin edeltäjänsä honkkarilätyssä, sillä kiekko on tungettu täyteen mitä mielikuvituksellisempia tulkintoja Englannin kielestä. Vaikea uskoa, että brittijulkaisussa tekstitykset olisivat täynnä virheitä.

nimimerkki: Nosoki

Pisteet: rating 60,000

Nosoki
Tähtääjä, 75 arvostelua
Arvosteltu: 03.06.2006
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 4,07
The Holy Mountain
Harakiri
Harakiri arvosana 4,25
Harakiri
American Beauty
American Beauty arvosana 4,09
American Beauty
Iivana Julma
Iivana Julma arvosana 3,98
Iivana Julma

Elokuvan tiedot

Tragic Hero
Tragic Hero arvosana 3,30

Tragic Hero (1987)

Alkuperäinen nimi: 英雄好汉

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1987
Pituus:
88 min
Tunnetaan myös nimillä:
Ying hung ho hon, Ying xiong hao han, Yīngxióng hǎo hàn
Ohjaajat:
David Lai, Taylor Wong
Käsikirjoittajat:
Stephen Siu
Pääosanäyttelijät:
Alex Man, Andy Lau, Carina Lau, Chow Yun-Fat, Danny Lee, Pauline Wong
Maat:
Hongkong
Kielet:
kantoninkiina