Tolonen

(2014)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Tolonen
Genret:
Maat:
Näyttelijät:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Tolonen
Valmistusvuosi:2014
Pituus:73 min
Pisteytyksiä: 5
Tarkka arvio: 2.80

70-luvun alussa ulkomaisten musiikkilehtien ylistämä Jukka Tolonen halusi jatkaa upeasti alkanutta soolouraansa, vaikka häntä pyydettiin moniin – mm. Cat Stevensin ja Abban – taustayhtyeisiin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. 90-luvun lopussa Tolonen löysi itsensä Tukholman rappukäytävistä ja vuonna 2008 Keravan vankilasta, johon hän joutui pahoinpideltyään amfetamiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena naisystävänsä. Elämä oli jo pitkään ollut sekavaa, avioliitot olivat kariutuneet ja terveydentila oli huono. Lääkärit ihmettelivät, että hän ylipäätään oli hengissä.

Dokumentissa seurataan Tolosen vaiheita vuodesta 2006, ajalta juuri ennen ikävää välikohtausta. Huumehöyryisten kitarasessioiden, oikeudenkäynnin, vankilan ja vankilasta vapautumisen kautta tullaan vuoteen 2012 – studioon, jossa Timo Kämäräinen, Risto Toppola ja Teemu Viinikainen levyttävät tribuuttialbumia Tolosen sävellyksistä. Jukka seuraa levytystä ja antaa viestikapulan tämän päivän uusille tolosille.

Kommentit & Pisteytykset

lällälää79
cronenberger
Anzalone
Ryyppy
Kaamos

Lisää luettavaa