Arvostelu

Kauhuelokuvana varmasti toimi ysärillä, mutta nykyään teinimurhaaja-leffat ovat lähes kaikkien mielestä loppuunsa kulutettua tavaraa.

Jostakin syystä minuun iski eilen taas se pahamaineinen hinku, joka ajaa tylsistyneen ihmisen vanhojen VHS:sien kimppuun. Tällä kertaa hyllystä tarttui käteeni Tiedän mitä teit viime kesänä -raina jatko-osineen. Koska edellisestä katselukerrasta oli jo aikaa, en ihan kaikkea kyseisestä duosta muistanut. Ei muuta kuin video laitteeseen ja baanalle.

Elokuvan juoni ei ole siitä omaperäisimmästä päästä, mutta harvemmin tämän tyylisissä teinikauhuleffoissa kovin erikoisella tarinalla päästäänkään mässäilemään: joukko teinejä ajaa huristelee autollaan vanhan kalastajan päältä. Välttyäkseen poliisin puheille joutumisen he päättävätkin heittää ukon raadon mereen ja unohtaa koko tapahtuman. Heidän ikäväkseen homma ei kuitenkaan mene niin yksinkertaisesti kuin he olivat toivoneet: tasan vuoden päästä tapauksesta yksi kaveriporukan jäsenistä saa nimettömän kirjeen, jossa joku väittää "tietävänsä, mitä viime kesänä tapahtui". Eipä aikaakaan kun teinejä alkaa löytyä tapettuna joka nurkan takaa.

Oikeastaan Tiedän mitä teit viime kesänä ei lämmitä juuri millään saralla. Kauhuelokuvana se varmasti toimi ysärillä, mutta nykyään teinimurhaaja-leffat ovat lähes kaikkien mielestä loppuunsa kulutettua tavaraa. Näyttelijät eivät onnistu vakuuttamaan ketään ja muutamaa säikytyskohtausta lukuunottamatta katsoja taatusti kyllästyy jo elokuvan puolessa välissä.

Pisteet: rating 30,000

Hukka
Käyttäjä, 52 arvostelua
Arvosteltu: 01.04.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

The Others
The Others arvosana 4,00
The Others
Frankensteinin morsian
Frankensteinin morsian arvosana 3,89
Frankensteinin morsian
Evil Dead 2
Evil Dead 2 arvosana 4,00
Evil Dead 2
Halloween - naamioiden yö
Halloween - naamioiden yö arvosana 4,14
Halloween - naamioiden yö

Elokuvan tiedot

Tiedän mitä teit viime kesänä
Tiedän mitä teit viime kesänä arvosana 2,62

Tiedän mitä teit viime kesänä (1997)

Alkuperäinen nimi: I Know What You Did Last Summer

Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
1997
Pituus:
97 min
Ohjaajat:
Jim Gillespie
Käsikirjoittajat:
Kevin Williamson, Lois Duncan
Pääosanäyttelijät:
Freddie Prinze Jr., Jennifer Love Hewitt, Ryan Philippe, Sarah Michelle Gellar
Maat:
USA
Kielet:
englanti