Tie pohjoiseen

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Tie pohjoiseen
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Tie pohjoiseen
Valmistusvuosi:2012
Pituus:113 min
Pisteytyksiä: 183
Tarkka arvio: 3.08

Timo Porala (Samuli Edelmann) on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon (Vesa-Matti Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailmalle – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.

Leo on positiivisen elämänasenteen omaava ikuinen veijari, joka joutui aikoinaan karistamaan kotimaan pölyt jaloistaan erinäisten sotkujen takia. Nyt hän on palannut antaakseen pojalleen hieman salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Mutta niitä varten on lähettävä yhteiselle matkalle, tielle pohjoiseen.

Arviot

Miehet autossa miettivät menneitä tekojaan, hakevat hyvitystä ja hyväksyntää sekä tekevät parannusta.

Turhapuro -leffat vakavoituvat vanhetessaan. Tällainen fiilis jäi elokuvasta Tie pohjoiseen, joka alkaa uhkaavasti one-linereihin nojaavana huumorileffana. Pidemmälle edetessään elokuva osoittaa omaavansa syvyyttä. Mitään aivan spesiaalia leffalla ei kuitenkaan ole tarjota. Tuttuakin tutumpi road movie, jossa miehet autossa miettivät menneitä tekojaan, hakevat hyvitystä ja hyväksyntää sekä tekevät parannusta. Tällä kertaa umpeen kurotaan sukupolvien välistä kuilua ja […]

Arvosteltu: 09.09.2012

Vain erinomaisten näyttelijöiden tähdittämä road-movie.

Eräänä päivänä Timo Poralan (Samuli Edelmann) asunnon edessä vetelee sikeitä vähemmän nuori mies jonka nimi on Leo Porala (Vesa-Matti Loiri) ja hän sattuu olemaan Timon isäukko. Lisäksi aikaa edellisestä tapaamisesta on 35 vuotta ja Leolla on asiaa susirajalle ja luonnollisesti Timo raahautuu mukaan. Mika Kaurismäki ohjastelee road-movieta missä isäukko ja poika kulkevat eteenpäin tiellä ja […]

Arvosteltu: 19.02.2013

Kommentit & Pisteytykset

Anzalone
_Nowhere man_
barros
ratisti
juha82
andy
Stranger
Movie maker
Markku11
The Man with No Name
rise_above_hate
Maximus
Ryyppy
Dainis Kula
juba
-Testament-
juzzigotc
tikox
arg
wh4tsern4me
Hessuu
Juusak
xxjonttuxx
J.Lipponen
oskuli
karhari
TeeP
Transporter
Linkous
Veeti20
Thompson
Hoplaa
metalhead90

Lisää luettavaa