The Walk

(2015)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: The Walk
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Walk
Valmistusvuosi:2015
Pituus:100 min
Pisteytyksiä: 76
Tarkka arvio: 3.24

Kuun pinnalla on kävellyt kaksitoista eri ihmistä, mutta vain yksi – Philippe Petit (Joseph Gordon-Levitt) – on kävellyt, tai tulee koskaan kävelemään, World Trade Centerin kaksoistornien välissä ammottaneen putouksen yli. Oppi-isänsä Papa Rudyn (Ben Kingsley) ohjaamana ja sekalaisen kansainvälisen tukijoukkonsa avustamana Petit uhmaa todennäköisyyksiä ja saa kohdata petollisuutta, eripuraa ja lukuisia läheltä piti -tilanteita kehitellessään ja toteuttaessaan hullunrohkeaa suunnitelmaansa. Robert Zemeckis, joka on ohjannut sellaiset upeat elokuvat kuin Forrest Gump, Cast Away – tuuliajolla, Paluu tulevaisuuteen, Napapiirin pikajuna ja Lento, hyödyntää jälleen uusinta teknologiaa kertoessaan tunteikkaan, henkilökeskeisen tarinan. Innovatiivisten valokuvan tarkkojen menetelmien ja näyttävän 3D-tekniikan avulla toteutettu The Walk pääsee oikeuksiinsa valkokankaalla, missä katsojat voivat kouraisevasti kokea taivaita hipovat tapahtumat. Elokuva on rakkaudenosoitus 1970-luvun Pariisille ja New Yorkille mutta ennen kaikkea World Trade Centerin kaksoistorneille.

Arviot

Miten koko elokuva voi kertoa nuorallakävelystä

Elokuva kertoo Philippe Petit’n (Joseph Gordon-Levitt) tarinan. Hän oli nuorallakävelijä ja maailman ainoa mies, joka on ylittänyt kuilun WTC:n kaksoistornien välissä. Ensimmäinen ajatus elokuvaa näkemättömälle on, että miten kahden tunnin elokuva voi kertoa yhdestä nuorallakävelystä kahden tornin välillä. Sama ajatus on elokuvan nähneellä. Todella heikosti käsikirjoitukseen on ympätty kaikenlaista turhaa nuorallakävelyn ympärille. Petit’n taustatarina jää […]

Arvosteltu: 25.08.2017

Kommentit & Pisteytykset

Vilperi

8/10

Villetys

The Walk on ihan hyvin onnistunut elokuva, joka kertoo Joseph Gordon-Levittin esittämän Philippe Petitin tarinan. Mies haluaa tulla maailman parhaimmaksi nuorallakävelijäksi ja hänellä on haaveena kävellä korkeiden WTC kaksoistornien välistä. Alkupuoli elokuvasta perehtyy vähän tarkemmin miehen kehittymiseen nuorallakävelijänä, mutta sitäkin osastoa olisi voinut vähän tarkemminkin kertoa. Loppupuolella sitten taas kuvataan tarvittavien tavaroiden salakuljettamista vasta valmistuvien tornien huipulle ja se sitten huipentuu itse kävelyyn yläilmoissa. Näyttelijät tekevät tässä ihan hyvää työtä rooleissaan ja nuorallakävelystäkin on saatu paikoiten ihan jännää seurattavaa. Kiinnostavasta aiheesta huolimatta ei The Walk kuitenkaan mikään kovin erityinen elokuva ole, mutta kuitenkin ihan katsomisen arvoinen, jos kyseinen aihepiiri kiinnostaa.

JVDS
Nimetön
kolamuki
Beer Master
Iciph3r_
batzmo
lenny
Thorazine
arskamahis
Pix
arpum
Nico
stranger in this town
Linkous
Jautsi
Titan90
Luffy
Lordi-fani
etell
Thogo
rise_above_hate
Key
Antsa82
Devilfisu

Lisää luettavaa