The Post

(2017)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: The Post
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Post
Valmistusvuosi:2017
Pituus:116 min
Pisteytyksiä: 40
Tarkka arvio: 3.28

Steven Spielberg ohjaa vaikuttavaa tähtikaartia uudessa tositapahtumiin perustuvassa elokuvassaan THE POST. Elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Oscar-voittajat Meryl Streep ja Tom Hanks.

Yhdysvaltojen hallituksen suuri peittelyoperaatio, joka ylettyi neljän presidentin valtakaudelle, sai maan ensimmäisen naispuolisen sanomalehtikustantajan ja periksiantamattoman päätoimittajan osallistumaan ennennäkemättömään taistoon journalistisen sananvapauden puolesta.

Arviot

Valjastettu tyhjyys

Steven Spielbergin ohjaustyyliä kutsutaan usein suureelliseksi. Hän valitsee tarinan, jota tukemaan hän yksityiskohtaisesti rakentaa uskollisen ajankuvan ja maailman. Hän konsultoi vain alan parhaita lavastajia, kuvaajia, säveltäjiä ja puvustajia. Tekemällä elokuvan pieteetillä, hän saa usein tarinansa tuntumaan mahdottoman elokuvallisilta. Hänen viimeisin ylistetty mestariteos kuitenkin murenee juuri samaisesta syystä. The Post kertoo The Washington Post -sanomalehden omistajasta […]

Arvosteltu: 19.02.2018

Kommentit & Pisteytykset

Nosfecoff
Kaamos
Bad Lieutenant
barros
Steven Spielberg
Anty
William Wernus Film
Hyrde
Herman Tottooro
QT
Leffa Timppa
Eximius84
D-McH
Nico
reykir
Haahuilija
kolamuki
TeeP
M16
Joukkoruhoase
Luffy
Titan90
JustinHenryFan
Vilperi
Mowgli
Grantarver
Filman
Pelimies
JoonaPrkl
Hoplaa
AlexZ
WreckMe666
JVDS
Miketti
Von Liebermann
Beer Master
RaiFFel
Addeh
sulo
Also Starring

Lisää luettavaa