Arvostelu

Luo hienon asettelun ns. hyvän ja pahan välille

The King of Kong herättää mielenkiinnon aiheellaan heti. Dokkari kertoo kahdesta miehestä, joiden suurin intohimo on Donkey Kongin pelaaminen. Heille pelkkä pelaaminen ei riitä, sillä molempien haavena on pitää hallussaan pelin maailmanennätystä. Hallitseva mestari Billy Mitchell ei ota tosissaan haastajaansa, Steve Wiebeä, joka vaatii kaksintaistelua pelin herruudesta. Kun suuressa Yhdysvalloissa kerran ollaan, niin tällekin aktiviteetille löytyy paljon harrastajia ja suuret pelihallit sekä järjestö nimeltä Twin Galaxies, jolla on omat tuomarit ja videoiden tarkistajat mahdollisten huijausten varalta erilaisissa peleissä. Nämä ihmiset tuijottavat päivät pitkät ihmisten eri puolilta maailmaa lähettämiä ennätysyrityksiä videolta.

Dokkari luo hienon asetelman ns. hyvän ja pahan välille. Ylimielinen Mitchell kun tuntuu löytävän kaikenlaisia ässiä hihastaan, jottei joutuisi kohtaamaan Wiebeä ja mahdollista nöyryytystä. Opettajana toimiva Wiebe on symppis, jota voi ihailla vilpittömästä yrittämisestä olla hyvä ja onnistunut jossain. Tässä tapauksessa, vaikka kyseessä on vain peli vuodelta 1981 ja joka ei nykymittapuun mukaan ole mitenkään erityinen ilo silmälle, niin Wiebelle sen ennätyksen hankkiminen on eräänlainen mittari siitä, että hän on saavuttanut vihdoin jotain.

Vastapeluri Mitchell puhkuu itsevarmuutta ja hänet kuvataan pelimaailman mafiosona, jolla on paljon valtaa "alalla" ja joka ei halua liata näppejään. Tätä tyyppiä kohtaan dokkarin edetessä myötätunto ropisee kovaa vauhtia.

Kongin kingi on kerrassaan hieno kuvaus pienestä, mutta joillekin niin tärkeästä aiheesta ja tähän voi syttyä vaikkei olisi ikinä pelannut minkäänlaista videopeliä. Donkey Kong vain ydin, joka tuo esille ihmisten erilaiset luonteet, sen kuka millainenkin pohjimmiltaan on. Oli sitten kyse ammattiurheilusta tai Donkey Kong -kisailusta, niin voittaakseen ja ollakseen paras joku on aina valmis pelaamaan likaista peliä ja voittamaan keinolla millä hyvänsä. Terve kilpailuhenki näyttää olevan kaukana pelihalleissakin.

Pisteet: rating 90,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 19.11.2010
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Punk - tauti joka ei tapa
Punk - tauti joka ei tapa arvosana 3,61
Punk - tauti joka ei tapa
Tupac: Resurrection
Tupac: Resurrection arvosana 4,20
Tupac: Resurrection
Metallica: Some Kind of Monster
Metallica: Some Kind of Monster arvosana 4,35
Metallica: Some Kind of Monster
Tahdon riemuvoitto
Tahdon riemuvoitto arvosana 3,78
Tahdon riemuvoitto

Elokuvan tiedot

Kongin kingi
Kongin kingi arvosana 4,01

Kongin kingi (2007)

Alkuperäinen nimi: The King of Kong

Genret:
Dokumentti
Valmistusvuosi:
2007
Pituus:
79 min
Ohjaajat:
Seth Gordon
Pääosanäyttelijät:
Billy MItchell, Steve Wiebe, Walter Day
Maat:
USA
Kielet:
englanti