Pistejakauma

0%

1%

1%

6%

0%

4%

11%

39%

23%

14%

Pisteytykset

rating 40,000

Nosfecoff
Käyttäjä

rating 40,000

Kauan aikaa sitten, kun kuulin Scorsesen tekevän uuden gangsterielokuvan vakionaamojensa kanssa, mietin, että onkohan tämä nyt kovin hyvä idea. Kun kuulin sen olevan Net**ixin oma elokuva ajattelin, että ei ole. Olin kuitenkin täysin valmis kehumaan sitä, mikäli aihetta olisi. Irishman ei kuitenkaan omalla kohdallani tehnyt vaikutusta missään, mitä se yritti tehdä. Vaikka pidän "HyviäJätkiä" edelleen viiden tähden kuvana, kyllästyin Scorsesen montaasimaiseen ja jatkuvasti hyppelevään kerrontatyyliin edellisellä Casino -katselullani. Irishman on sitä tismalleen samaa, mutta vain selkeästi vähemmän tyylikkäänä ja televisiomaisempana. Ja televisiomaisuus ei koskaan ole hyvä asia. Edes televisiossa. Koska televisio ei ole hyvä.

Harvoin elokuvissa tuntuu näin vahvasti "kerran vielä, pojat" -meininki, jossa ikääntyneet ystävykset palaavat menneisiin aikoihin ja pitävät hauskaa. Toivon, että kuvauksissa oli hauskaa, sillä kovin vakuuttavaa elokuvaa siitä ei syntynyt. Olin jatkuvasti hämmentynyt siitä, että mikä perkeleen vuosikymmen tässäkin kohtauksessa on menossa, sillä Scorseese saattaa vaihtaa vuosikymmentä tai vaikka vuosisataa heti seuraavassa otoksessa. Näyttelijöiden kompuutterigrafiikkainen nuorentaminen sekoitti pakkaa ennemmän kuin selkeytti sitä, vaikka efektin toteutusta en voikaan moittia. Jos Casinon varsinaisesta juonesta ei jää rehellisesti sanottuna puoliakaan käteen vielä viidennelläkään katselulla, niin Irishmanista en voi samaa sanoa, sillä en tule katsomaan sitä viittä kertaa.

Pacino, Pesci ja Nirotin eivät toki ole menettäneet kykyjään näytellä. Kyllä heiltä vielä sujuvat niin monologit, uhkaavuus kuin kirosanatkin. Valitettavasti Gudfelasissa jatkuvasti kuultujen mieleenpainuvien ja voimakkaiden dialogien kaltaista tykitystä ei ole tällä kertaa luvassa. Koko homma tuntuu pelkältä mitäänsanomattomalta juonen eteenpäin kuljettamiselta, jossa ei ole persoonallisuuksille tilaa. Scorsesen tavaramerkki-väkivallanpurkauksia toki oli, mutta nekään eivät innosta muun sisällön ollessa pakkopullaa.

Addeh
Käyttäjä

rating 40,000

Grantarver
Käyttäjä

rating 40,000

Sgt.Rane
Käyttäjä

rating 40,000

Elokuvan tiedot

The Irishman
The Irishman arvosana 3,96
Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
2019
Ohjaajat:
Martin Scorsese
Käsikirjoittajat:
Charles Brandt, Steven Zaillian
Pääosanäyttelijät:
Al Pacino, Anna Paquin, Bobby Cannavale, Harvey Keitel, Joe Pesci, Ray Romano, Robert De Niro
Maat:
USA
Kielet:
englanti