Pistejakauma

0%

2%

2%

4%

0%

18%

20%

36%

13%

4%

Pisteytykset

rating 40,000

JustinHenryFan
Käyttäjä

rating 40,000

Elokuvana tämä toistaa Lanthimokselta jo nähtyä kaavaa. Näyttelijäsuorituksista paras oli Rachel Weisz.

Ludil
Käyttäjä

rating 40,000

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä etten digannut elokuvasta yhtään, mikä vaikuttaa antamaani arvosanaan tod.näk. eniten. Katsomiskokemuksena ”The Favourite” oli toki pöyhkeilevän komean näköinen ja kuuloinen, mutta se ei onnistunut missään kohtaa vangitsemaan itseensä – itse asiassa tunsin joutavaa samantekevyyttä kaikkea elokuvassa tapahtuvaa kohtaan. Leffa vaikutti jonkinlaiselta pastissilta hovijuonitteludraamoista ja samalla myös Coppolan ”Marie Antoinetten” kaltaiselta ’modernilta revittelyltä’. Kun tunnelmaan yhdistetään myös mulkerot, lopulta keskenään melko samantyyliset hahmot (vaihtelua ei paljoa esiintynyt) sekä mukakimurantit ohhoh-ahhah-draamailut, aistikkaan ironiseksi tarkoitettu ulkokuori alkaa pian löyhkäämään häiritsevän omahyväiseltä, ihan kuin pelkästään leffan hieno meininki olisi riittänyt täydelliseen lopputulokseen ilman kummempia kyseenalaistuksia. Toisin sanoen: Kun elokuva ei tarjoa samaistumispintaa, eikä kovinkaan kaksista tarinaa + vaikuttaa ensiksi mainittuihin nähden liian itsetyytyväiseltä, sen seuraaminen jättää kylmäksi. Toki massasta erottuville elokuville on aina kysyntää, mutta omahyväisemmänkin elokuvan tulisi kuitenkin myös perustella katsojalleen, miksi siitä tulisi välittää – pelkät rhaivokkaan posthmodernit f*ckit briljanteissa barokkitanssiaissaleissa eivät saaneet vakuuttumaan elokuvan mielekkyydestä.

Elokuvan tiedot

The Favourite
The Favourite arvosana 3,62
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2018
Pituus:
119 min
Ohjaajat:
Yorgos Lanthimos
Käsikirjoittajat:
Deborah Davis, Tony McNamara
Pääosanäyttelijät:
Emma Stone, Joe Alwyn, Nicholas Hoult, Olivia Colman, Rachel Weisz
Maat:
Irlanti, Iso-Britannia, USA
Kielet:
englanti