Arvostelu

Kaikkea, mitä supersankarielokuvat eivät ennen ole olleet.

Yön ritari on kieltämättä ollut tämän vuoden odotetuin elokuva monille. 3 vuotta sitten, kun Christopher Nolan uudisti Batman-sarjan elokuvallaan Batman Begins, on jatko-osaa odotettu. Nyt se on vihdoin täällä. Itselläni odotukset nousivat niinkin korkealle, että odotin tämän olevan paras näkemäni elokuva. Olen suuri Lordi-fani, mutta odotukseni tätä elokuvaa kohtaan menivät vielä pidemmälle kuin aiemmin tänä vuonna ilmestyneellä Lordi-elokuvalla Dark Floorsilla. En ole ikinä odottanut elokuvaa näin paljon. Ja pystyikö Yön ritari täyttämään naurettavan suuriksi kasvaneet odotukseni? Elokuva oli juuri niin hyvä kuin odotin, mutta samalla se meni pidemmälle kuin olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan. Yön ritari on kaikkea muuta kuin vain uusi sarjakuvaelokuva. Se on elokuvataiteen mestariteos.

Yön ritari jatkaa siitä mihin Batman Begins jäi. Batman jatkaa rikosten torjuntaa yhdessä Jim Gordonin kanssa. Suurin osa kaupungista pitää Batmania riesana, joka vetää rikosta ja epätoivoa kaupunkiin. Pian Gothamin uusi yleinen syyttäjä Harvey Dent haluaa auttaa Batmania ja Gordonia ja kolmikko aloittaa kaupungin puhdistamisen. Asiat eivät kuitenkaan suju ongelmitta, kun kaupunkiin ilmestyy uusi rikollinen, joka tunnetaan vain nimellä Jokeri. Jokeri aloittaa kaaoksen kylvämisen ja on vain yksi tapa pysäyttää hänet. Jokeri haluaa Batmanin paljastavan salaisen henkilöllisyytensä tai muuten hän jatkaa ihmisten tappamista.

Yön ritari rikkoo kaikki supersankarielokuvan säännöt. Elokuva on syvällisempi, synkempi, realistisempi, rajumpi ja ennen kaikkea parempi kuin mikään supersankarielokuva ennen sitä. Yön ritari on erittäin vakava ja dramaattinen tarina, joka saa elokuvat kuten Iron Man näyttämään halvoilta tehostehömpiltä. Itse rakastan Marvelin sankareihin perustuvia elokuvia, mutta Yön ritari ei ole supersankarielokuva. Ainoa asia mikä tekee siitä sen, on se fakta, että siinä on Batman.

Yön ritari on erittäin hyvin kirjoitettu. Elokuva pitää hyvin yllä toiminnan ja draaman tasapainon. Elokuva on täynnä juonenkäänteitä, jotka ovat yllättäviä, mutta järkyttäviä. Loppupuolella tarina muuttui hiukan monimutkaiseksi ja jopa sekavaksi, mutta elokuva on sen verran hyvä, että sen voi katsoa läpi sormien. Tämä elokuva on myös erittäin rankka eikä sovi pienille lapsille. K13-ikäraja on ehkä jopa hiukan liian alhainen. Väkivalta ei ole kovin yksityiskohtaista, mutta elokuva esittää asiat niin vahvasti, että pienet lapset eivät tulee kestämään sitä. Yön ritari esittää katastrofin katastrofin perään, kun Jokeri kylvää kauhua Gothamin kaupunkiin.

Näyttelijät elokuvassa ovat mainioita. Christian Bale on mielestäni kaikista paras Bruce Wayne, mutta toiseksi paras Batman. Hän on Bruce Waynena täydellinen, mutta Batmanissa on sama vika kuin ekassa leffassa. Väkisin väännetty kurkkuääni enemmänkin huvittaa kuin vakuuttaa. Bruce Waynen lapsuuden ihastus ja Harvey Dentin uusi tyttöystävä Rachel Dawes on muuttunut Katie Holmesista Maggie Gyllenhaaliksi. Gyllenhaalin esittämä Rachel on paljon kypsempi ja syvällisempi hahmo kuin Holmesin. Aaron Eckhartin esittämä Harvey Dent on mainio hahmo. Hahmo on kirjoitettu hyvin ja hänet oppii tuntemaan täysin. Näin elokuvan loppupuolella tapahtuva traaginen muutos Kaksinaamaksi on järkyttävämpi. Kaksinaama oli toteutettu paremmin kuin odotin. Hahmo on uskottava ja toinen puoli naamavärkistä on erittäin groteski. Myöskin näyttelijät kuten Michael Caine, Morgan Freeman ja Gary Oldman hoitavat roolinsa täydellisesti.

Kuitenkin puhutuin näyttelijä on edesmennyt Heath Ledger, joka esittää Jokeria. Itse ihailen Jack Nicholsonia ja uskoin, että Ledger olisi erinomainen, mutta ei Nicholsonin Jokeria parempi. En olisi voinut olla enemmän väärässä. Ledgerin esittämä Jokeri on varmaankin paras vihollinen elokuvissa ikinä. Hänen Jokerinsa on hauska, kiero, sairas ja jopa pelottava. Hänen iljettävä ja arpinen naamansa on aikamoinen ilmestys. Legerin roolisuoritus tulee jäämään elokuvahistoriaan ja mielestäni hän ansaitsee Oscarin. Itseäni piinasi elokuvan ajan se, että Ledger on kuollut, mutta hän jätti jälkeensä yhden hienoimmista elokuvahamoista ikinä.

Elokuvan toteutus on erinomainen. Musiikki on mainiota ja luo erittäin selkeän tunnelman. Lavasteet ja tehosteet ovat erinomaiset. Yksi Yön ritarin parhaista puolista on se, että tietokonetehosteita on käytetty mahdollisimman vähän. Tämä tekee elokuvasta paljon uskottavamman. En muista milloin viimeksi näin elokuvan jossa en olisi huomannut yhtäkään tietokonetehostetta.

Kokonaisuutena Yön ritari on erinomainen elokuva. Tälläisia elokuvia ei kovin usein ilmesty. Elokuva jättää pysyvän vaikutuksen katsojaan. Edes elokuvan 2,5 tuntinen kesto ei haittaa. Yön ritari on kaikkea, mitä supersankarielokuvat eivät ennen ole olleet ja elokuva näyttää sen, että elokuva miehestä lepakkopuvussa voi olla oikeasti hyvä. Yön ritari on mestariteos, ei yhtään vähempää. Tämä on nyt lempielokuvani.

Pisteet: rating 100,000

Lordi-fani
Käyttäjä, 18 arvostelua
Arvosteltu: 27.07.2008
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Reservoir Dogs
Reservoir Dogs arvosana 4,25
Reservoir Dogs
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli arvosana 4,21
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Rocky
Rocky arvosana 4,17
Rocky
Fight Club
Fight Club arvosana 4,21
Fight Club

Elokuvan tiedot

Yön ritari
Yön ritari arvosana 4,25

Yön ritari (2008)

Alkuperäinen nimi: The Dark Knight

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2008
Pituus:
153 min
Ohjaajat:
Christopher Nolan
Käsikirjoittajat:
Christopher Nolan, David S. Goyer, Jonathan Nolan
Pääosanäyttelijät:
Aaron Eckhart, Christian Bale, Cillian Murphy, Gary Oldman, Heath Ledger, Maggie Gyllenhaal, Michael Caine, Morgan Freeman, Tommy 'Tiny' Lister Jr.
Maat:
USA
Kielet:
englanti, mandariinikiina