Kirottu

(2013)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kirottu
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Conjuring
Valmistusvuosi:2013
Pituus:112 min
Pisteytyksiä: 229
Tarkka arvio: 3.54

Ennen Amityvilleä, oli Harrisville. James Wanin (SAW) ohjaama kauhuelokuva KIROTTU perustuu yliluonnollisia ilmiöitä tutkivien Ed ja Lorraine Warrenin todellisiin kokemuksiin.

Pariskunta kutsuttiin apuun kun syrjäisessä maatalossa asuvaa perhettä alkoi vainota synkkä ja pahansuopa olento. Joutuessaan vastakkain tämän voimakkaan demonisen hengen kanssa, Warrenit huomasivat törmänneensä uransa kammottavimpaan tapaukseen.

 

Leffasarjan osat: Kirottu (2013), Kirottu 2 (2016), Kirottu 3: Paholaisen vallassa (2021)

Arviot

Kauhuelokuvien suurkuluttajia The Conjuring ei hetkauta, mutta salillisen teinityttöjä se saa kirkumaan.

Kahden vuoden odotuksen jälkeen on täällä taas! Kaikki alkoi vuonna 2004, kun goretrilleri räjäytti kaikki mahdolliset pankit ja nousi kuin tuhkasta yhdeksi 2000-luvun isoimmista elokuvaspektaakkeleista kuuden jatko-osansa siivittämänä. Vuonna 2007 Wan toi suuren yleisön eteen jopa kaksi elokuvaa, joista nukkekauhuilu jatkoi australialaisen positiivista linjaa ja puolestaan jäi tavanomaiseksi kostoretkeksi. Vuonna 2011 nosti miehen jälleen otsikoihin […]

Arvosteltu: 29.08.2013

James Wanin mestariteos.

Monesti keskustellaan siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin kauhuelokuva. Vanhat klassikothan siellä kärkisijoilla usein komistelevat aina Friedkinin Manaajasta Kubrickin Hohtoon. illa on ilmeisesti kova hinku päästä tuohon joukkoon ja onhan miehellä jo 2000-luvun puolella tehtyjen elokuvien parissa ehkäpä laadukkaimmat kauhuelokuvat. Mies on kauhistuttanut katsojiaan brutaalilla ja tummansävyisellä Sawilla, nukeilla ja piinaavalla tunnelmalla elokuvassa Dead Silence, […]

Arvosteltu: 10.09.2013

Kommentit & Pisteytykset

Haahuilija

Ihan ok!

schwartzy
Nico
Eyehategod
Jarno Väistö
Spuge
Kristiina68
rostetti
TTQ
andy
Joon4G
Boy From Shadows
Ryksel
donBarletta
Altema
Ryakar
muovijeesus
Linkous
IsoVauva
Jossuli
Rombo
ainolinnea
Fallen angel
D-McH
Nimetön
Arttuuu
Also Starring
Anzalone
Eriika

Lisää luettavaa