Pistejakauma

0%

0%

1%

2%

6%

23%

29%

25%

7%

6%

Pisteytykset

rating 70,000

Paranoid
Käyttäjä

rating 70,000

Aikasen näppärä säikyttely. Kauhuleffojen kliseitä pullollaan, mutta taitava ohjaaja saa hämmennettyä ne tässä uudeksi mielenkiintoiseksi keitokseksi.
Kauhufani sai ptkästä aikaa sai oikein nauttia.

Kolme puol.

Pitkästä aikaa sellainen horrorpätkä, jonka jaksoi katsoakin. Sujuvaa säikyttelyä, vaikka mukaan on ympätty aineksia ja kohtauksia suunnilleen paristakymmenestä muusta horrorista.

j.k. Katsoin nyt kakkososan ja pidän sitä parempana kuin tätä, vaikka olikin hieman ylipitkä kauhuilu. Siis kakkonen ylipitkä.

Kolme lähtee täältä ja ei kurkita sitten sinne sängyn alle!

gojira
Käyttäjä

rating 70,000

Vähän yli puoleenväliin asti The Conjuring vaikuttaa mestarilliselta kauhuleffalta keksimättä kuitenkaan pyörää uudelleen, mutta loppu lässähtää tusinaksi. Antoi muutamat oikeasti ikävät säikähdykset.

IsoVauva
Käyttäjä

rating 70,000

Kauhuelokuvia en ole hirveästi nähnyt ja tämä kipuaakin saman ohjaajan Insidiouksen kanssa parhaimpien näkemieni pelotottelupätkien joukkoon.
Leffan ensimmäinen tunti on todella hienosti rakennettua kauhua ja sai ainakin tyttöystäväni kiljumaan ja ummistamaan silmänsä useampaan otteeseen. Lopussa homma kuitenkin läsähtää liian perinteiseksi säikyttelyksi ja loppu oli todella tylsä.

Näyttelijäsuoritukset ovat kaikin puolin vahvoja ja kannattelevatkin leffaa loppupuoliskolla homman muuttuessa tusinakauhuksi.
Insidiouksen tasolle tämä ei yllä, mutta selvästi keskimääräistä parempaa kauhua Conjuring tarjoilee.

John117
Käyttäjä

rating 70,000

Hyvin mukiinmenevää meininkiä, josta tulee osittain mieleen old school tyyppisten kauhuelokuvien pelottelukeinot ja temput. Överiin karnevaalisäikyttelyyn ei onneksi sorruta, kuten lajityypin 2010-luvulle on harmillisen ominaista vaan tunnelma on tasaisen ahdistavaa ja onnistuneen rosoista. Tässä tapauksessa olisi voinut odottaa näyttelijöiden osalta vielä sitä ylimääräistä puristusta ja uskottavampaa eläytymistä. Anyways, yksi harvoista positiivisessa valossa mieleen jäävistä uusista kauhuista.

JohnRambo
Käyttäjä

rating 70,000

Nähtyäni ensimmäisen Insidious-leffan, olen ollut innoissani jokaisesta James Wan-leffasta. The Conjuring jatkaa hyväksi havaittua linjaa, ja on lievästä yllätyksettömyydestä kärsivä, mutta silti välillä jopa mestarilliseen jännitykseen yltyvä kauhupätkä. Wan on ehkäpä aikansa paras jump scarejen käyttäjä, koska hänellä on todella hyvä tyylitaju ja rytmin ymmärrys niiden toteutukseen. On myönnettävä, että odotin Conjuringilta kuitenkin vähän enemmän. Juoni toimii, mutta se on nähty jo kertaalleen Insidious-leffoissa. Haluaisin nähdä Wanilta jonkun vähän tuoreempaan ideaan perustuvan kauhupätkän ensi kerralla. Koska tämä mies saisi oikean matskun kanssa meikäläisen paskantamaan housuun!

Spoileri: näytä

Ps. Huonoja nämä Wan-leffojen suomennokset. "Riivattu", "Kirottu"... mitä seuraavaksi "Noiduttu"? Näitä alkuperäisiä saa aina kieli solmussa tavata muille, kun niistä puhuu.

Key
Käyttäjä

rating 70,000

Petyin hieman tavalliseen juoneen, mutta ei tämä silti huono ollut. Täytyy nimittäin myöntää, että elokuva onnistui jopa aiheuttamaan muutamaan kertaan kylmiä väreitä. Taas vaan tuli näemmä odotettua liikoja, koska luulin tämän olevan omalaatuisempi ja tarjoavan lopussa jonkinmoisen yllärin. Useaan otteeseen kun The Conjuring muistutti Manaajaa, The Haunting in Connecticutia ja The Amityville Horroria. Katsomisen arvoiseksi ja hyväksi tämän tekevät hienot kuvakulmat, hiipivä tunnelma ja vakuuttavat näyttelijät. Ainoastaan hivenen verran peruskauhua paremmaksi.

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 70,000

Hyvä kauhuelokuva, mutta valehtelisin jos väittäisin etten pettynyt hitusen. Kaiken hehkutuksen jälkeen olin rakentanut mielessäni aika kovat vaatimukset, eikä elokuva niitä ylittänyt. Täytyy ensi kerralla muistaa varoa hypeä.
The Conjuring ei kuitenkaan ole huono elokuva. Se on hyvin kuvattu ja tunnelmallinen elokuva, joka luottaa enemmän fiilikseen kuin shokkiin.

Larno
Käyttäjä

rating 70,000

Aika tavanomainen ja loppu vähän laimea, mutta silti säikäyttää useasti. Pidin jonkinverran.

Masu
Käyttäjä

rating 70,000

En väitä olevani mikään kauhuelokuvien suurkuluttaja tai kyseisen genren asiantuntija, mutta mielestäni Kirottu on sekä aavemainen että pelottava psykologinen trilleri, vaikka kaavamaiset lähtökohdat, kuten suurperhe muuttamassa vanhaan mysteeriseen puutaloon keskellä ei mitään, antavat odottaa jotain tavanomaista ja tylsää. Skeptikko sisälläni sai taas kokea positiivisen yllätyksen, sillä Kirottu on sekä onnistunut että karmiva katselukokemus, vaikka "been there, done that"-fiiliksiltä on vaikea välttyä kyseistä elokuvaa katsellessaan. Kirottu ei myöskään tee mitään kauhean omaperäistä, mikä auttaisi elokuvaa erottumaan massasta, mutta onnistuu silti tehtävässään olla hyytävä, vajaa kaksituntinen tositapahtumiin perustuva kauhutarina. Meikäläisen kohdalla kädet hikosivat useamman kerran kuin tahtoisi myöntää. Tavallisiin pulliaisiin elokuva uppoaa varmasti, mutta en usko tämän tuovan kauhufanaatikoille pöytään mitään uutta tai genreä mullistavaa.

OZMOxD
Käyttäjä

rating 70,000

Hyvin rakennettu kauhuelukuva, joka piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun.
Kritiikkiä tulee kuitenkin elokuvan lopusta, joka oli suhteellisen helppo ja useat kysymykset, mihin olisi toivonut vastauksia, jäivät auki.

_joona_
Käyttäjä

rating 70,000

anna.v
Käyttäjä

rating 70,000

Annalisa
Käyttäjä

rating 70,000

apc 53
Tykittäjä

rating 70,000

Apple
Käyttäjä

rating 70,000

arg
Käyttäjä

rating 70,000

Bad Lieutenant
Käyttäjä

rating 70,000

batzmo
Käyttäjä

rating 70,000

bloody-nightmare
Käyttäjä

rating 70,000

D-McH
Käyttäjä

rating 70,000

Dev
Käyttäjä

rating 70,000

Dread
Käyttäjä

rating 70,000

Fallen angel
Käyttäjä

rating 70,000

harr1v
Käyttäjä

rating 70,000

hehahi
Käyttäjä

rating 70,000

heiska-
Käyttäjä

rating 70,000

Hoplaa
Käyttäjä

rating 70,000

It
Käyttäjä

rating 70,000

Jamppahattu
Käyttäjä

rating 70,000

jempha
Käyttäjä

rating 70,000

Jii89
Käyttäjä

rating 70,000

Joku
Käyttäjä

rating 70,000

Juusak
Käyttäjä

rating 70,000

keimokoo
Käyttäjä

rating 70,000

Koski
Käyttäjä

rating 70,000

Lassomies
Käyttäjä

rating 70,000

lenny
Käyttäjä

rating 70,000

Luffy
Käyttäjä

rating 70,000

M16
Käyttäjä

rating 70,000

miqqex
Käyttäjä

rating 70,000

Mon
Käyttäjä

rating 70,000

Oderi
Käyttäjä

rating 70,000

ojarumpujuoppo
Käyttäjä

rating 70,000

Original
Käyttäjä

rating 70,000

Paprica
Käyttäjä

rating 70,000

Pikkupuera
Käyttäjä

rating 70,000

Renmiri
Käyttäjä

rating 70,000

rillijulle
Tykittäjä

rating 70,000

Rinsq
Käyttäjä

rating 70,000

Shabbath
Käyttäjä

rating 70,000

Sley95
Käyttäjä

rating 70,000

sloth
Käyttäjä

rating 70,000

Supah
Käyttäjä

rating 70,000

Taivaanvuohi
Käyttäjä

rating 70,000

TheJim
Käyttäjä

rating 70,000

tinjami
Käyttäjä

rating 70,000

tirehtööri
Käyttäjä

rating 70,000

Titan90
Käyttäjä

rating 70,000

Tsingis
Käyttäjä

rating 70,000

TTQ
Käyttäjä

rating 70,000

tuulenpuuska
Käyttäjä

rating 70,000

vasara88
Käyttäjä

rating 70,000

Xsamid
Käyttäjä

rating 70,000

Zoidberg
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Kirottu
Kirottu arvosana 3,54

Kirottu (2013)

Alkuperäinen nimi: The Conjuring

Genret:
Kauhu,
Valmistusvuosi:
2013
Pituus:
112 min
Tunnetaan myös nimillä:
The Warren Files
Ohjaajat:
James Wan
Käsikirjoittajat:
Carey Hayes, Chad Hayes
Pääosanäyttelijät:
Haley McFarland, Joey King, Lili Taylor, Mackenzie Foy, Patrick Wilson, Ron Livingston, Steve Coulter, Vera Farmiga
Maat:
USA
Kielet:
englanti, latina