Arvostelu

Tahraton mieli on todella monisävyinen elokuva

Tahrattomassa mielessä herättää etukäteen mielenkiintoa erikoinen yhdistelmä. Siinä on kaksi seikkaa, joita ei ihan heti yhdistäisi toisiinsa. Ensimmäiseksi elokuvan miespääosaa näyttelee kuminaamakoomikko Jim Carrey. Mies, joka hallitsee sekä fyysisen, että verbaalisen komedian mestarillisesti. Carrey on kuitenkin viime vuosina tehnyt monia vakaviakin rooleja, mutta silti monet mieltävät hänet yhä puhdasveriseksi kreisikomedianäyttelijäksi. Toisena mielenkiintoisena seikkana on, että elokuvan on käsikirjoittanut Charlie Kaufman. Hän on siinä mielessä erikoinen käsikirjoittaja, että monesti hänet mainitaan ennen ohjaajaa mainostettaessa miehen käsikirjoittamia elokuvia. Hän onkin suuressa arvostuksessa elokuvien tekijöiden sekä fanien keskuudessa. Tunnetuimmat aikaisemmat käsikirjoitukset ovat ehkäpä Being John Malkovich ja Adaptation. Kaufmanin tekstit ovat aina todella omalaatuisia. Esimerkiksi Being John Malkovichin avainjuoni perustui näyttelijä John Malkovichin pään sisälle. Tahrattomassa mielessä Kaufman on jälleen tarttunut samaan teemaan, tosin nyt ihmismieli on vielä suuremmassa osassa.

Tahrattoman mielen juoni on tuttuun Kaufman -tyyliin jälleen jotain täysin tavallisesta poikkeavaa. Jim Carreyn esittämä Joel ja Kate Winsletin roolihenkilö Clementine ovat täysin normaali rakastunut pari, mutta heidän välillään alkaa esiintymään jatkuvaa riitelyä. Lopulta Clementine suuttuu Joelille niin pahasti, että hän päättää kokeilla erään yrityksen uutta keksintöä, jonka avulla pystyy tyhjentämään mielestään minkä tahansa muiston. Jonkun ajan kuluttua Joelille paljastuu, että Clementine on pyyhkinyt hänet täysin mielestään. Tästä suivaantuneena Joel päättää tehdä saman tempun itselleen eli hän yrittää poistattaa kaikki Clementineen liittyvät muistot mielestään. Homma ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi, koska muistinpyyhinnän suorittajat sotkevat asiat pahemman kerran puuhastellessaan samalla omia asioitaan. Joelin muistoja pyyhittäessä hän käy mielessään läpi kaikki hänen ja Clementinen yhteiset vaiheet. Hän alkaa vähitellen ymmärtämään, kuinka hyviä hetkiä vietti C!
lementinen kanssa, eikä halua sittenkään poistettavan näitä rakkaita muistoja.

Tahrattoman mielen elokuvallinen rakenne on loistava. Elokuvan mielenkiintoisimmat ja oleellisimmat kohtaukset tapahtuvat Joelin muistoissa. Joelin muistojen poistaminen etenee viimeisimmästä muistosta aina Joelin ja Clementinen ensikohtaamiseen, ja myös tässä järjestyksessä ne katsojalle esitetään. Joel elää Clementineen liittyvät muistonsa uudelleen ja tekee kaikkensa estääkseen näiden muistojen katoamisen. On sykähdyttävää katsoa, kuinka hän on oman mielensä vanki, eikä voi asialle juuri mitään. Elokuva etenee loppua kohti oikeaksi kissa ja hiiri -leikiksi, kun Joelin ainoana toivona on yrittää mielessään paeta muistojensa kanssa. Kerronta ei täysin keskity Joelin mielen tapahtumiin, vaan välillä seurataan mitä ulkopuolella tapahtuu, kun operaation suorittajina toimivat henkilöt selvittelevät omia sotkujaan. Tämä ei kuitenkaan katkaise mitenkään intensiivistä kerrontaa, vaan pikemminkin lisää mielenkiintoa.

Tahraton mieli on todella monisävyinen elokuva. Luonnehtisinkin sitä romanttiseksi draamakomediaksi. Siinä on vahva rakkausteema höystettynä huumorilla ja ihmissuhdedraamalla. Koko paketti pysyy kuitenkin mielenkiintoisena kokonaisuutena ohjaaja Michel Gondryn ansiosta. Hommaa tukee näyttelijäsuoritukset, jotka tekevät roolihenkilöistä uskottavia ja heidän tunteistaan aitoja. Ei lienee yllätys, että elokuvan huumoriosuudesta vastaa pitkälti Jim Carrey. Mutta silti Joelin rooli on Carreyn tähänastisen uran vakavin ja samalla vakuuttavin. Joel on täysin vastakohtainen henkilöhahmo kuin mitä Carrey on tottunut esittämään. Joel on hiljainen ja surullinen, mutta Carrey kykenee täysin tuomaan nämä ominaispiirteet esillä. Kate Winslet on jopa vielä parempi roolissaan kiivaana Clementinenä. Elokuvan sivuosiin on saatu myös nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Kirsten Dunst ja Elijah Wood, joka on täysin erilaisessa roolissa kuin Taru Sormusten Herrasta-trilogian Frodo. Rooli on kaukana s!
ankarista. Joka tapauksessa kaikki näyttelijät hoitavat hommansa hyvin. Tahraton mieli on myös kuvallisesti loistelias. Yleissävyltään se on tummanhohtoinen, johon on välillä lisätty pieniä visuaalisia kikkoja ja hienoja leikkauksia. Musiikki on melankolista ja sopiikin hyvin luomaan tunnelmaa.

Tahrattoman mielen juoni on monipuolisuudestaan huolimatta melko helppo ymmärtää. Silti se onnistuu yhä uudelleen ja uudelleen yllättämään pienillä juonenkäänteillä. Käsikirjoitus on hienoimpia mitä on aikoihin tehty ja elokuva onkin vuoden (jopa 2000-luvun) ehdottomia kohokohtia. Tahraton mieli on koskettava, mutta samalla hauska kuvaus rakkaudesta ja sen menettämisestä. Se herättää paljon ajatuksia ja tunteita vielä elokuvan jälkeenkin.

nimimerkki: Pezou

Pisteet: rating 100,000


Vieras Arvosteltu: 11.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Nykyaika
Nykyaika arvosana 4,19
Nykyaika
The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 4,07
The Holy Mountain
Seitsemäs sinetti
Seitsemäs sinetti arvosana 3,95
Seitsemäs sinetti
American History X
American History X arvosana 4,27
American History X

Elokuvan tiedot

Tahraton mieli
Tahraton mieli arvosana 4,05

Tahraton mieli (2004)

Alkuperäinen nimi: Eternal Sunshine of the Spotless Mind

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
108 min
Ohjaajat:
Michel Gondry
Käsikirjoittajat:
Charlie Kaufman, Michel Gondry, Pierre Bismuth
Pääosanäyttelijät:
Elijah Wood, Gerry Robert Burne, Jim Carrey, Kate Winslet, Kirsten Dunst, Mark Ruffalo, Thomas Jay Ryan, Tom Wilkinson
Maat:
USA
Kielet:
englanti