Arvostelu

Toimii hienosti pohtivana mestariteoksena.

Eurooppalaisyleisö on aina ollut kärkkäänä tuomitsemassa tietyt amerikkalais-elokuvat niiden liiallisen jenkkilipun liehutuksen takia. Tämän elokuvan kohdalla näitä kommentteja ei juurikaan esitetty. Toisaalta ei myöskään huomioitu sitä, kuinka rohkeasti Stone arvosteli amerikkalaisia arvoja tai käsitteli veteraanien asemaa sodan päätyttyä. Suomessa ei vielä yksikään elokuvantekijä ole uskaltanut käsitellä sotiamme näin suurella kriittisyydellä kuin Stone sen tekee.

Elokuva perustuu Vietnam-veteraani Ron Kovicin omiin kokemuksiin. Tarina etenee sujuvasti jaksoitettuna. Lapsuus, aika ennen sotaa, sota ja karu paluu siviiliin toimivat kehyksinä tapahtumille. Elokuvassa pohditaan ansiokkaasti, mikä sai nuoret lähtemään sotaan. Toisaalta siinä annetaan kritiikkiä sille, kuinka siviiliin palanneita sotasankareita kohdeltiin.

Tom Cruise esittää vimmaisesti Ron Kovicia ja tekee samalla elämänsä toistaiseksi parhaan roolityönsä. Verrattaessa alun nuorta ja innokasta Ronia lopun elämää nähneeseen veteraaniin on pakko todeta, että Cruisen muuntautumiskyky on yllättävän tasokasta. Sivuosissa on myös paljon hienoja suorituksia esim. Dafoe on aika iljettävä Charliena. Elokuvassa on muutenkin hurjan paljon tuttuja kasvoja pienissä osissa. Näistä mainittakoot Tom Berenger sotaanvärvääjänä ja Vivica A. Fox prostituoituna.

Syntynyt 4. heinäkuuta lajitellaan sotadraamaksi. Sotaosuudet ovat onneksi vähäisiä Stonen keskittyessä enemmän siviilikuvaukseen. Platoonin tapaisia taistelukohtauksia on siis turha odottaa. Elokuva toimii hienosti pohtivana mestariteoksena, jota katsoessa tulee mieleen, kuinka helposti valtiot kusettavat nuoria poikiaan omien tarkoitusperiensä eteen.

nimimerkki: mauge

Pisteet: rating 100,000

mauge
Tähtääjä, 145 arvostelua
Arvosteltu: 15.01.2005
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Harakiri
Harakiri arvosana 4,25
Harakiri
Jäniksen vuosi
Jäniksen vuosi arvosana 3,95
Jäniksen vuosi
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita
Alaston satama
Alaston satama arvosana 4,05
Alaston satama

Elokuvan tiedot

Syntynyt 4. heinäkuuta
Syntynyt 4. heinäkuuta arvosana 3,63

Syntynyt 4. heinäkuuta (1989)

Alkuperäinen nimi: Born On The Fourth Of July

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1989
Pituus:
140 min
Ohjaajat:
Oliver Stone
Käsikirjoittajat:
Oliver Stone, Ron Kovic
Pääosanäyttelijät:
Caroline Kava, Frank Whaley, Jerry Levine, Kyra Sedgwick, Raymond J. Barry, Tom Cruise, Willem Dafoe
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja