Arvostelu

Kun luulee, ettei asiat huonommin voi mennä, niin alamäki vain jyrkkenee.

Aikoinaan kun kymmenvuotiaana iltoja yksin koiran kanssa vietin, löytyi äidin videohyllystä joskus 80-luvun puolella telkkarista nauhoitettu video. Siinä oli puolitoista tuntia Tuulen viemää ja Sumujen silta. Tuli sitä muutaman kerran katsottua ja hyvä oli. Nyt vuosia myöhemmin on vielä parempi.

Myra (Vivien Leigh) on balettitanssija, joka tapaa nuoren kapteeni Roy Croninin (Robert Taylor) suojautuessaan Lontoon pommitukselta. Pikaisesti he rakastuvat ja aikovat naimisiin, mutta eivät ehdi kun Roy lähetetään rintamalle. Myra ja hänen ystävänsä Kitty (Virginia Field) erotetaan balettiseurueesta ja vaikeudet alkavat.

Sumujen silta on ehdoton melodraamaklassikko, aina kun luulee, ettei asiat huonommin voi mennä niin alamäki vain jyrkkenee. Ohjauksessa ei ole valittamista, vaikka nimi Mervyn LeRoy ei tuo muuta mieleen kuin tämän elokuvan. LeRoy osaa luoda sopivan haikean dramaattisen, mutta hieman romanttisen tunnelman. Mainittakoon, että Sumujen silta perustuu Robert Sherwoodin näytelmään ja tietenkin Hollywoodin käsittelyssä se on siloisempi, mutta ei silti lainkaan huono. Käsikirjoitus on erittäin onnistunut. Alku on onnellinen ja melkeinpä huoleton, mutta sitten siirrytään vakavan draaman pariin. Draama ei ole painostavaa, mutta sen olemassaolon kyllä tiedostaa. Erityisesti näyttelijäpuoli on onnistunut. Vivien Leigh on täydellinen Myran rooliin ja tekeekin ehdottomasti yhden parhaista roolisuorituksistaan. Taylor on erinomainen romanttiseen miespääosaan ja hänen ja Leighin kemiat toimivat hyvin. Maria Ouspenskaya on mainio tyrannimaisena madame Kirowana, vaikka parhaiten muistan hänet sympaattisena Janouna elokuvassa Sanovat sitä rakkaudeksi. Näyttelijöissä ei ole lainkaan heikkoja lenkkejä, sivunäyttelijätkin ovat juuri oikealla paikallaan. Pituutta ei ole liikaa, eivätkä ns. onnelliset kohdatkaan ole siirappisia. Yksinkertaisesti Sumujen silta on katsomisen arvoinen klassikko.

nimimerkki: LeffaPopcorn

Pisteet: rating 80,000

LeffaPopcorn
Käyttäjä, 57 arvostelua
Arvosteltu: 04.09.2006
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Umberto D. - elämän vanki
Umberto D. - elämän vanki arvosana 4,16
Umberto D. - elämän vanki
Iivana Julma
Iivana Julma arvosana 3,98
Iivana Julma
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot

Elokuvan tiedot

Sumujen silta
Sumujen silta arvosana 4,04

Sumujen silta (1940)

Alkuperäinen nimi: Waterloo Bridge

Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1940
Pituus:
108 min
Ohjaajat:
Mervyn LeRoy
Pääosanäyttelijät:
C. Aubrey Smith, Lucile Watson, Maria Ouspenskaya, Robert Taylor (I), Virginia Field, Vivien Leigh
Maat:
USA