Pistejakauma

0%

0%

0%

7%

4%

26%

33%

22%

7%

0%

Pisteytykset

rating 80,000

VierasTalo
Tähtääjä

rating 80,000

Tästäkin on vaikea keksiä sanottavaa, etenkin kun kaikki mikä mielestäni olisi oleellista sanoa Suicide Clubista, on jo sanottu muiden toimesta kauan sitten. Elokuva on erilainen yhteiskunnan dekonstruktiota esittelevä teos, jossa japanitrillereille epätyypillisesti käsitellään asiaa siten, että nuorisossa on vikaa aikuisten sijaan. Kun nuoriso alkaa tippua kärpästen lailla, myös aikuiset huomaavat pikku hiljaa sekoavansa. Loppuratkaisu on samalla huvittava ja typerryttävä, ja koko leffa menettää melkoisesti tehoaan loppua kohden. Varsinkin eräänlaisena alkupuoliskon kliimaksina toimiva musikaalinumero, jonka esittää japanilainen murhanhimoinen David Bowie, on aivan liian itsetietoisen shokeeraava ja perseilevä sopiakseen muuhun leffaan. Alkupuoli on kuitenkin rautaa, ja audiovisuaalisesti leffa poukkoilee kauniin ja häiritsevän välillä koko kestonsa ajan.

makehzzz
Käyttäjä

rating 80,000

Mansikkahillo
Käyttäjä

rating 80,000

Minniew
Käyttäjä

rating 80,000

Tilipitappi
Käyttäjä

rating 80,000

varmuuskopio
Käyttäjä

rating 80,000

Elokuvan tiedot

Suicide Club
Suicide Club arvosana 3,41

Suicide Club (2002)

Alkuperäinen nimi: 自殺サークル

Genret:
Trilleri,
Valmistusvuosi:
2002
Pituus:
99 min
Tunnetaan myös nimillä:
Jisatsu saakuru, Suicide Circle
Ohjaajat:
Sion Sono
Käsikirjoittajat:
Sion Sono
Pääosanäyttelijät:
Akaji Maro, Hideo Sako, Kimiko Yo, Mai Hosho, Masatoshi Nagase, Ryo Ishibashi, Saya Hagiwara, Takashi Nomura, Tamao Satô, Yoko Kamon
Maat:
Japani
Kielet:
japani